maanantai 9. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukku 9: Torttu, pipari, keksi



Olen ihastunut joulutorttuihin, noihin hakaristin tekeleisiin viikunahillolla täytettynä. Paistan tortut aikalailla uunin alaosassa aluksi, jotta pohjasta tulee varmasti rapea ja nautin tortut juustopöydän tarjoilujen kaverina. Omenahillokin toimii hyvin, varsinkin tämä calvadossävyinen.

Yleensä puuhailen taikinan itse, ihan sillä perinteisellä kotitalouskirjan reseptillä, johon tulee hurjasti voita, lisäksi vehnäjauhoja ja maitorahkaa.

Voitaikina
 250 g voita
1 prk maitorahkaa
4dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
voiteluun muna

Sekoita jauhoihin  hieman pehmennyt voi ja sitten rahka. Pistä hetkeksi kylmään, niin taikina on helpompaa käsitellä. Muotoile torttuja, täytä hillolla ja voitele munalla. Uunissa 225 astetta kunnes saavat kauniin värin.


Pipareiden suhteen olen tänä vuonna duunannut kahdesti jo näitä Liemessä-blogin pipareita. Toisella kertaa seiskaluokkalainen teki taikinan itse ja kasiluokkalainen leipoi kaverinsa kanssa. Ei mitään ongelmia taikinan kanssa alaikäisillä, joten toimii. Lisäksi taikinan määrä on sopiva, noin 2 pellillistä. Näitä kun tekee kerran viikossa, pysyy joulufiilarit katossa (ja nenussa).

Oikotie onneen ovat nämä amerikkalaiset maapähkinävoista, munasta ja sokerista tehtävät keksit. Oikeasti: tarvitset vain kolme ainesosaa, sekoitat ne ja sitten uuniin! Leipominen ei voi olla enää helpompaa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti