Roadtrippi länsirannikolla

Osallistuin taas 40vee -synttäreille, tällä kertaa kemut pidettiin eksoottisesti Pohjanmaalla. Taas oli kivaa ja olen kiitollinen, että ihmiset vielä nykyisin jaksaa järjestää, kutsua ja organiseerata bileitä kaiken muun arkikiireen ja hektisen elämän ohessa. Kaikki kokoontumiset myös ovat olleet järjestäjänsä näköisiä ja tarjonneet meille vieraille kiinnostavan kurkkauksen juhlakalun kaveripiiriin ja läheisiin ihmisiin. Moni fb-kommentoija on nyt saanut oikean hahmon ja moniulotteisemmat piirteet.

Biletyksen jälkeinen aamu oli ihan vireä, joten ajeltiin sitten rannikkoa pitkin takaisin Tampereelle, itselle ihan uusia seutukuntia ja tieosuuksia kaikki. Vaasan jälkeen seuraa runollinen Långaminne lakeuksineen.

Hämäläistyneelle savolaiselle lakeudet on ihan kuin ulkomaille menisi. Vähän karmaisevia jotenkin, mitä tuo tuommoinen on, että nähdään naapuriin asti? Kytätäänkö täällä naapureita enemmän kun kaikki pihatilanteet ja pellot on jokaisen helposti arvioitavissa? Miksi punamultaiset valkoisin ikkunapielin somistetut talot on hirveässä ylivallassa? Miksi kaikki näyttää samalta?

Närpiö kuulostaa niin erikoiselta, että ajetaan sitä kautta. Kiertotie on palkitseva. Kirkon tuntumassa löytyy mieletön keskittymä punaisia pikkumökkejä! 150 kpl 1700-luvulla rakennettua tallia kirkkovieraille. Mitä ihmettä! :) Söpöjä!

Närpiöstä ei ole kuin pieni pätkä Kaskisen merenrantakaupunkiin. Suomen pienin kaupunki tässä on kyseessä myös. Sympaattinen laitto. Herätämme sen verran paikallisen papparaisen kiinnostusta, että ilmeisesti tienoo on hiljainen muulloinkin kuin harmaana marraskuisena lauantaina.

Kristiinankaupungista foursquare vinkkaa Vinkeliä jo peninkulmien päästä. Sinne mennään pienelle lounaalle (hotelliaamianen kantaa pitkälle..) ja paikka on viehättävä ja tunnelmallinen, kuten tämä Suomen onnellisin kaupunki muutenkin. Vinkelissä nautittu lohileipä on raikas ja muistuttaa Saariston rengastien päätepysäkkimme Sattmarkin kahvilaa Paraisissa. Kepeä perunasalaatti, saaristolaisleipää ja lohta.

Vinkel-kahvilan yhteydessä on pieni sisustuspuoti. Mä en vaan voi ostaa mitään, kun on #matka #california #joulu #pakkosäästää #eisaaostaamitään

Osaan kyllä kuvitella tämän Kristiinankaupungin sangen ihanaksi kesäkaupungiksi. Tulisin mökille tänne, jos olisi sellainen.

Keskustan tuntumassa on pieni kukkula, jossa on näin somat hoodsit. Olo oli taas vähän niinkuin saaristoreitillä elokuussa, ihan samanmoinen tunnelma, kuin Nauvossa tai Houtskarissa.

Kannattaa joskus ajaa kiertotietä. Kun eihän se perille pääseminen ole se juttu, vaan matkalla olo.

Saariston ihanat kalapöydät

Aimmat bloggaukset veivät läpi Naantalin Saariston rengastielle ja sieltä Hämeen Härkätietä pitkin takaisin kotipesään. Pitkin kesää matkustelleena Suomen matkailu ei ollut pelkkää juhlaa, en edes yrittänyt tällä kertaa etsiä edullisia yöpymispaikkoja, joten olin vähän pettynyt keskinkertaiseen tasoon ja ilmeettömään suoritukseen.

Ruoka-apajilla sentään koin iloisia yllätyksiä. Loppukesän on tuntunut, että mikään ei ole oikein ollut mitään Ranskan Michelinin tähtiravintolan jälkeen (täällä). Olen vieraillut usemmassakin ruokapaikassa, enkä ole viitsinyt edes moittia niitä täällä blogissa, kun eivät ansaitse edes sen vertaa huomiota. 

Ruokapaikkoja valkkailin esimerkiksi Mondo-lehden artikkelin perusteella, joka löytyy tästä. Osittain artikkeli on kuitenkin jo vanhenut ja muutama paikka sittemmin lopettanut, omistaja vähintään vaihtunut ja kaikista en edes jaa Mondon yltiöpositiivista mielipidettä (esim. Majatalo Martta).

Ylläolevan kuvan ihanan savustetun siika-annoksen söin Nauvon sataman L'Escalessa. Siika oli ihankuin lapsena isän laittamaa, tai Mikkelin torilta suoraan kalastajalta haettua '70-lvun lapsuuden kesäruokaa, cremesatsi vieressä perus ja perunat samoin. Annos oli mielestäni kuitenkin tyylikäs ja kulmikas, paikan palvelu iloista ja näköalat hulppeat suoraan Nauvon vierasvenesatamaan.

Naantalin  Ravintola Trappista löytyy nettimaailmasta erilaisia mielipiteitä, minä tykkäsin. Paikassa on sitä  kaivattua soulia ja asennetta, löytyy menneisyyttä ja nykyisyyttä kotoisassa yhdistelmässä, lisäksi ihanat, erikoisella ja persoonallisella huumorintajulla varustetut tarjoilijat. Paikka on sataman kupeessa ja söimme talossa sisällä, en tiedä, mutta terassin puolella on ilmeisesti eri menuu. Ylläolevat rapsakat silakat olivat sangen tuhti alkupala valkosipuliaiolin kera. Rouheat ja maistuvat, miksi en tee näitä kotona koskaan???

Trapin graavilohen kanssa tarjoiltu korvasienimuhennos oli äärimmäisen hyvää. Alkupaloihin kuului siis omassa astiassaan useampi potaatti ja kunnollinen määrä ihanaa sienissoossia. Vahva suositus!

Trappin ahven-annos parsan kanssa oli myös onnistunut. Paikalla nautittu Riesling ehkä aavistuksen makea seuralainen, mutta kuka sellaisesta jaksaa marmattaa.. Samoin porkkanapyree vähän turha ja kastike aika tavis, mutta jutun pääsisältö, ahven, todella hyvää. Lisäksi kalaa todellakin oli reippaasti annoksessa, eikä masua tarvinnut täyttää perunoilla tai muilla lisukkeilla.

Trappin siika oli suppiskastikkeen kanssa myöskin täysosuma. Lisukkeet olisivat toki voineet olla vaihtelevammat, nyt samat kuin ahvenen kanssa.

Skagenin Grill &Cafe Houtskarissa tarjosi kelpoisan katkarapuleivän hyvällä valkosipulimajoneesilla. Happy Joen siideri ja sinisävyinen merimaisema kruunasivat lounaan. Mies vetäisi viikonlopun ainoan liha-annoksen eli hampurilaisen ja kuvaili sitä ihan hyväksi.

Nauvon L'Escalen mahtava alkupala: sillit, paistettu saaristolaisleipä, uusi peruna ja koko komeus oli myös esteettisesti aseteltu kauniille lautaselle.

Jokirapucappucino samassa paikassa oli myös kaunis ja älyttömän maistuva.

Saariston kesä.

Ahvenet ja hauskasti laitetut retiisit Nauvossa. Kaikissa paikoissa annokset olivat tosi tuhdit ja reilut, joten fisuista pääsi todella nauttimaan. Kalalistat olivat miellyttävän monipuoliset ja valinnan varaa riitti.

Sattmark Paraisilla oli kyllä maineensa veroinen. Kaakut olivat aivan ihanat! Tämä suklaakakku pistaasi- ja tryffeliraitoina aivan nams, aprikoosihillo toi kivan makeuden.

Sattmarkin Prinsessakakku oli myös mehevä, raikas, makea ja kuohkea.

Samassa Satmarkin pihapiirissä voi  nauttia myös savustettua lohta perunasaalatin kanssa ja tietysti saaristolaisleivällä. Maistelimme tämän puoliksi, sillä varsinaisesti nälkä ei ollut, mutta syömistä ei osannut lopettaa.

Sattmark. Paitsi ihan kaffepaikka, myös pari pikku puotia ja mukaan saa ostaa hyvää leipää ja savustettuja kalajuttuja.

Saariston rengastiellä ja vesireiteillä

Viime vuonna sain kuulla, että sukuni yksi kantaisä on kotoisin saaristopitäjä Iniöltä. Tutkailin karttaa ihmeissäni ja mietin miltä on merimies Johan Grönlundista tuntunut maalaiselämä Savossa, Juvalla. Tosin tulloin 1700-1800-luvuilla Juva on ollut Suomen kiinnostavia kolkkia, kesäisin vilkas paremman väen kartanopitäjä ja muutenkin merkittävämpi alue, kuin nykyisestä väestöpohjasta voisi päätellä. Olen tällä viikolla vierailemassa Juvalla, mutta viime viikonloppuna selvitin Johanin synnyinseutuja.

Jos ei ole Iniössä käynyt aiemmin, hyvä reitti on lienee ajella kesällä Saariston rengastie, jolla kiertää mukavasti pääsaaret parissa päivässä. Tutkailin erilaisia nettisivuja pitkät tovit koittaen tehdä järkeviä johtopäätöksiä lauttojen/lossien aikatauluista, yöpymispaikoista, reittivaihtoehdoista, nähtävyyksistä jne.Tietoa ei puutu, mutta reitti vaikutti kovasti suunnittelua vaativalta ja lossien ja lauttojen takia ihan rennolla otteella ei voi mennä, aikataulut ovat aikataluluja. Kansainvälinen käsite "island time" joka tarkoittaa saarilla elämisen rentoutta, laiva tulee, kun tulee, ei elämää pidää suunnitella kellon kanssa, ei tunnu ihan pätevän teemaan: Saariston rengastie kahdessa päivässä.

Starttasimme perjantai-iltana kuuden kieppeissä Tampereelta kohti Naantalia.Naantalin vierailusta edellisessä bloggauksessa. Ehdimme lauantai-aamupäivän lauttaan kohti Kannvikia. Olisin mielelläni poikennut Kustavin käsityöläiskylässä, mutta lautalle vievä jono oli jo sitä mallia, että päätimme pysytellä ensijaisesti siinä.

Myös Askaisten Louhisaari olisi ollut kiinnostava kohde, mutta olen Mannerheim-fanina siellä jo käynyt aikoja sitten ja nyt oli tosiaan sen verran kiirus aikataulu.

Missään vaiheessa, seitsemän eri lautta/lossimatkan yhteydessä ei käynyt niin, ettemme olisi mahtuneet ensimmäiseen kyytiin mukaan ja jonot eivät olleet mitään hätkähdyttäviä. Tosin muutakin liikennettä kyllä oli ja varsinkin aluksesta poistuttaessa ensimmäiset kilometrit ajeltiin samoissa letkoissa, kunnes väki hajaantui kuka millekin suunnaalle. Lautoilla oli huomattava määrä mukana myös moottoripyöräilijöitä ja jokunen reipas polkupyöräilijäkin.

Ensimmäisenä pysähdyspaikkana meillä oli Iniön Sofia Wilhelminan kirkko, joka kiinnosti paitsi Iniön vuoksi, myös siksi, että tyttäreni on sattumalta Wilhemiina Sofia. Kuljeskelin hautuumaan tarkasti läpi, mutta en löytänyt sukulaisia, miehen sukunimellä olisi tullut paljon enemmän osumaa.

Iniössä saarelta toiselle mentiin kahden lossin verran ja sitten pidempi pätkä Dalenista Mossalaan, joka oli ainoa maksullinen matka, 35 euroa. Tuolla matkalla ehdimme nauttia meren tarjoamista fiiliksistä ja sinisistä hetkistä lähes tunnin ajan.

Lautoilla vallitsi rauhallinen tunnelma ja keskustelua käytiin suomeksi ja ruotsiksi, tosin vieraiden kanssa ei käyty juttelemaan ja toisia vain silmäiltiin uteliaina. Lautoille voisi kyllä virittää jonkin matkamuistomyymälän tai sataman yhteyteen edes jonkun puodin, lauttaa odotellessa sellaisessa voisi vierailla. En onnistunut koko reissun aikana oikein bongaamaan hyviä shoppailuapajia, joten se Kustavin missattu käsityöläiskylä olisi varmaan kannattanut katsastaa.

Mossala sijaitsee Houtskarissa, jossa olimme jo nälkäisiä. Onneksi olin kirjoitellut mukaan suosituksia eri ruokapaikoista ja tiedossa oli saariston ainoan hampurilaispaikan Skagenin osoite. Skagenin läheisyydessä sijaitsee aika kiva Saaristolaismuseo, jonka ehdimme kiertää jotenkuten ennen lauantain sulkemisaikaa (klo 15). Saaressa olisi ollut myös pari perinteistä saaristolaiskauppaa, joita olisi kiva ollut silmäillä, mutta niihin emme ehtineet.

Houtskarissa sijaitsee komea puukirkko 1700-luvulta.

Ja muutenkin maisemat olivat sangen Myrskyluodon maijamaiset...

Houtskarin Kittuisista suuntasimme Korppoon Verkaniin, josta huristimme suorilta kohti Retais-Pärnas-lauttayhteyttä ja niin olimme illan pääkohteessa Nauvossa.

Esimerkiksi Mondo-lehti oli suositellut Saariston romanttisinta majataloa, Martan majataloa yöpymispaikaksi. Mehän uskoimme. Paatuineinkin romantikko kyllä luovuttaa kuuman päivän jälkeen ahtaassa huoneessa, jossa ei ole ilmastointia, ei vierekkäisiä sänkyjä, ei omaa vessaa saati suihkua ja naapurihuoneeseen on sijoitettu vaativasti kiljuva vauva. Ihan hirveä yö. Hiki valui paikalla maatessa vuolaina virtoina pitkin kehoa ja mietin, että aamu ei tule koskaan.

Onneksi ei ole enää vauvoja tulossa minulle tässä elämässä. Onneksi oli buukattu tämäkin melkein satasen maksava majatalo vain yhdeksi yöksi. 

Nauvon visiitti oli kuitenkin kokemisen arvoinen mahtavan ravintolan vuoksi, josta seuraavassa bloggauksessa :)

Majatalo Martan aamiaisella meinasin riemastua puuron nähdessäni, mutta se olikin veteen tehtyä mautonta ja kylmää mössöä. Plussaa kuitenkin vastapoimituista punaherukoista, saaristolaisleivästä ja persoonallisista omista kanelikorpuista. Naapuripöydän krapulaiset teinit toivat uutta aspektia mielialaani valvotun vauvayön jälkeen.

Nauvossa olisi ollut kiinnostava jatulintarha, eli sellainen Skansenillakin oleva kivilabyrintti (itse en ole tainnut muita bongata, mutta kiinnostaisi kyllä nähdä aito ja oikea), joita esihistorialliset tyypit ovat rakennelleet pitkin maailman kolkkia. Olisin melko kovastikin halunnut kipaista sinne, mutta paljon oli kilometrejä vielä edessä ja kiinnostavalta tuntui myös Kassberget, historiallinen merkkitulien vuori hieman ennen Prostvikin satamaa. Sipaisimme siis vuorelle. 

Reitti oli ihan kuljettava ja pääkohde on tosiaan saariston korkein kohta, joka nousi meren alta näkyviin  jo noin 8000 vuotta sitten jääkauden jälkeen. Aikanaa merirosvojen ja viikinkien ja muiden epämääräisten veneilijöiden uhatessa tänne pistettiin tulet näytille vaaran varalta. Nyt huipulle näkyi  paremman väen valkoisia purjeveneitä kaukaisuudessa.

Eräjormille koitti myös pieni paniikki paluumatkalla, sillä keskellä polkua kellotti kyykäärme pää pystyssä. Koska olimme ihan nilkat paljaina ja muutenkin vähän avuttomia, peräännyimme kiltisti ja kipaisimme takaisin vuorelle ja samaa reittiä takaisin, jota olimme juuri kulkeneet.

Paraisten puolella matka jatkui kohti suositeltua Sattmarkin tupaa, josta seuraavassa bloggauksessa. Korostan kuitenkin jo tässä, että kannattaa poiketa, jos siellä päin ajelee.

Me kaarsimme kohti Kaarinassa sijaitsevan Kuusiston piispanlinnan raunioita. Kuusiston mahtilinnassa piispa Mauno Tavast 1400-luvulla esimerkiksi antoi käskyn Naantalin birgittalaisluostarin perustamisesta, rakennutti Turun tuomiokirkkoa ja määräsi sukuni yhden kotipitäjän, jo mainitun Juvan, joka on yksi Suomen vanhimmista hallintokunnista, perustettavaksi.

Olin itse asiassa positiivisesti yllättynyt Kuusistosta. Kyseessä on ollut todella komea pytinki ja rauniot ovat Suomen mittakaavassa ainutlaatuiset. Katolinen kirkko on tosiaan ollut merkittävä täällä Suomessa, seikka, jota tulee harvemmin ajatelleeksi. Linna tuhottiin 1500-luvulla Kustaa Vaasan ajettua väen vängällä läpi uskonpuhdistuksen ja katolisten piispojen pesäke piti tietysti tuhota erityisellä huolellisuudella.

Kuusistolta ajoimme sitten vielä yhden perinnekohteen läpi, eli yritimme noudattaa Hämeen Härkätien reittiä kohti Hämeenlinnaa ja sieltä Tampereelle.

Matkalla tuli mieleen, että joku voisi tämänkin tuotteen kaupallistaa, myydä Hämeen Härkätien jääkaappimagneetteja ja t-paitaa touringin kartasta. Tuote on tuttu jo pikkulapsille, joten ei tarvitsisi ihan pohjista rakentaa...

Hämeen Härkätien kiinnostavia kohteita on esimerkiksi Liedon linnavuori, joka yhtäkkiä siintää edessä peltomaisemien jälkeen. Linnavuorelle laitettiin tulet ja kipaistiin turvaan vihollisen uhatessa.

Hämeenlinnan jälkeen innokas perinnematkailija voisi vielä visiteerata Väinö Linnan Pentinkulman maisemissa, joista olen kirjoittanut aiemmin täällä. Jos haluaa Hämeessä tutkia linnavuoria, aiheeseen on pureuduttu ansiokkaasti tässä blogissa, joka myös avaa koko käsitteen mutkattomasti ja kansantajuisasti.

Saariston rengastien ja Hämeen Härkätien lisäksi Suomessa voi matkailla myös Kuninkaantien maisemissa. Kuutisen vuotta sitten ajelimme sitä reittiä Fiskarsista Raaseporiin, Tammisaareen, Hankoon ja Bengtskärin majakalle. Suomimatkailu onkin nyt lähiaikoina pop, sillä finanssit keskitetään talven pidempään reissuun ja kesän matkoistakaan ei ole pankkitilini vielä täysin toipunut.

Naantalin tunnelmissa -ja vähän Birgitankin

Viime viikonloppuna kiersimme Saariston rengastien. Kirjoittelen reissusta seuraavissa bloggauksissa ja tulossa on ainakin korkean profiilin hehkutusta muutaman kalaravintolan suhteen. Koska rengastietä ei ole kiva vain ajella, vaan myös maistella, aistia ja hiljentyä, oli jo ennalta oli stressiä aikataulun riittävyyden suhteen. Koska ykkösvaihtoehtona olleet yöpaikat eivät toteutuneet, oli perjantai-iltana jo päästävä reitin lähietäisyydelle ja päädyin valitsemaan kohteeksi Naantalin. Useimmille perheellisille Naantali onkin tuttu paikka, niin myös minulle, olen vieraillut siellä päivän reissulla peräti kolmasti ja aina pääkohde on ollut Muumimaailma.

Muumimaailma onkin näistä Suomen lapsiperhapajista suosikkini. Kauniilla paikalla, viehättävässä pikkukaupungissa sijaitseva elämyspuisto on vain kovin täynnä väkeä, avoinna ainoastaan kesäisin ja pienten lasten kanssa tämäntyyppiset kohteet ovat aina henkisesti, sanoisinko, hieman stressaavia. Ensimmäisen visiitin jälkeen tajusimme seuraavat reissut järjestää juhannuksen tienoossa, jolloin paikalla on huomattavasti hiljaisempaa ja yritimme myös valita sateisia päiviä. Oikealla pukeutumisella sadepäivä ei lapsille ole mikään ongelma tietenkään. Muumimaailmassa on sadasti parempi tunnelma pienessä tihkusaateessa ja väljällä porukalla kuin aurinkoisena päivänä ja täydellä kokoonpanolla. Jo näillä aiemmilla reissuilla olin ihastellut pikkukaupungin heleitä puutaloja ja pieniä perhehotelleja ja miettinyt, että seuraavalla kerralla kyllä varmasti yövytään jossakin noista. 

Kun palaan sitten asiaan vuosien jälkeen, olen matkaamassa Naantaliin ilman lapsia ja uuden miehen kanssa, joka on ruotsinkielinen, eikä ole vieraillut kaupungissa aiemmin. Ihan uusi combo siis.

Cafe Pusaa suositeltiin esimerkiksi Liemessä -blogissa täällä. Kuten kuvasta näkyy, kyseessä on tunnelmallinen pikkuhotelli ja sijaintinsa on aivan vanhan kaupungin ytimessä, pienen kävelymatkan päässä venesatamasta. Hinta oli ihan suolainen, 130€ yöltä ja viiden euron parkkimaksu päälle.

Paikan päällä on ystävällinen palvelu, sekä ruotsiksi, että suomeksi ja huone oli siisti ja kaunis, tosin persoonaton, sellainen nykytyylikkään trendikäs, ilman särmää tai aitoa historiallista otetta.

Koska Naantali on aikoinaan perustettu birgittalaisluostarin yhteyteen ja palvelemaan luostarin asukkaita ja kaupungissa vierailevia pyhiinvaeltajia, sen soisi jotenkin näkyvän myös tänään. Toki kaupungissa on jäljellä luostarin kirkko, jonka ulkopuolella on nunnapatsas ja kaupungin nimistössä nunnaluostarin perinteet vilahtelevat, mutta silti. Hotelliin voisi viedä jotain hauskaa katolista esineistöä, pieniä luostariin liittyviä esineitä, nimetä huoneita ja aterioita oikeiden historiallisten henkilöiden mukaan...

Erityisesti Cafe Pusan aamiainen oli meille pettymys. Perusmyslit ja usempaa sorttia leipää, paria leikkelettä ja juustosiivua, kurkkua ja tomaattia, sekä keitettyä kananmunaa, kahvia ja jugurttia. Onneksi sentään saaristolaisleipää, mutta olisin odottanut esimerkiksi muutamaa sillipurkkia, joka toisi vähän soulia meren läheisyydessä sijaitsevaan paikkaan. Pikkucroissanttien kanssa voisi tarjoilla itse tehtyä hilloa, jollain hauskalla yhdistelmällä. Luostarissa viljeltiin aikanaan laajasti erilaisia yrttejä, niistä voisi keksiä jonkun oman jutun. Jotakin, mistä paikka jäisi mieleen. Nyt kyseessä on vain siisti laitto. Perus.


Naantali sijaitsee tosiaan merenrannassa ja nautittuamme upean illallisen paikallisessa klassikkoravintolassa, josta seuraavissa bloggauksissa, istuimme satamassa hyvän tovin lämpöisessä kesäillassa.

Naantalin vanha kaupunki on sievä ja soma ja ikkunoista on mukava kurkistella..

Ruotsin kansallispyhimys Pyhä Birgitta oli muuten aikansa feministi, joka pisti paitsi Ruotsin kuninkaan, myös paavinkin kuriin Rooman matkoillaan, matkusti miehensä kanssa Santiago de Compostelaan ja perusti luostarin sitten miehen kuoleman jälkeen, jolloin pyhiinvaelsi myös nykyisen Israelin alueelle. 1300- luvun liikenneolosuhteissa moiset matkat olivat aika urheilullisia ja sisukkaita suoritteita. Birgitta on paljon värikkäämpi ja mielenkiintoisempi hahmo, kuin suomalaisten kansallispyhimys, sangen epämääräinen piispa Henrik.

Birgittalaisluostarit olivat siinäkin mielessä poikkeuksellisellisia instituutioita, että siellä elivät miehet ja naiset yhdessä (tai no eri rakennuksissa, mutta samassa luostarissa) ja johtajana oli aina nainen. Naantalissakin on tiettävästi tapahtunut jopa munkin ja nunnan välistä seksuaalista kanssakäymistä, koska tilanteesta kanneltiin aina paaville asti 1400-luvulla.

Jokatapauksessa Naantali, Armon laakso, on suomalaisille naisille ollut ensimmäinen paikka, jossa oli mahdollista sivistää ja kouluttaa itseään ja toteuttaa esimerkiksi käsityöläisammattia naisena, joten kirkon lähellä tepastellessaan on syytä tuntea edes pientä kunnioitusta paikkaa kohtaan.

Kirkon kupeessa on Nunnalahden uimaranta, joka on 1400-luvulla saanut varmaan korkeatasoisempia vieraita, kuin maallistuneen bloggarin.

Luostarista löytyy lisäinfoa täältä. Aamun tullen pieni autoni kaarsi kohti Saariston rengastietä, aloituskohteena Kustavin Heponiemen satama..