Meksikolaista paputahnaa, salsaa & Tampereen etniset suosikit

Olen meksikolaisen sapuskan ystävä ja laittelen sitä todella usein. Viime viikolla tein tortilloja kana-pekonisoosilla, jonka kanssa väkersin paputahnaa, guacamolea ja tomaattisalsaa. Ässähyvää.

Odottelen innoissani kahden viikon päässä häämöttävää Kalifornian matkaa, olen kuullut, että erityisesti San Fransiscossa on joitakin taco- ja tortillapaikkoja, joita ei saa missata. Googlemapsissa on melkein enemmän tallettettuna dinereita ja hodarikioskeja, kuin perinteisiä nähtävyyksiä. Oijoi. Odottavan aika on kyllä käynyt todella pitkäksi.

 Meksikolainen paputahna (Refried Beans)

Jos olet juuri paistanut pekonia, niin tosi hyvä juttu, sillä siitä jäävät maut on kiva olla pannulla kun ryhdyt tähän puuhaan

Paista pari sipulia ja valkosipulin kynttä pekoninrasvassa tai voissa, lisää pari purkillista valutettuja kidneypapuja,  ja paistele hetki, painele ja survo, jotta saat puuromaisen koostumuksen, voit jopa lisätä hieman vettä sekaan, jos tarvitsee ja mausta lopuksi sokerilla, suolalla ja mustapippurilla

Tomaattisalsa

Pilko 5 isoa tomaattia, poista siemenet jos viitsit

lisää 1 sipuli, vielä parempi jos on kevätsipulia, sitä sitten reilusti sekaan varsineen

lisää 1 vihreä chili, siemenet poistettuna

 ja sitten mukaan reilu purska korianteria

+ 1 limen mehu

sekä 1 tl suolaa ja 2 tl sokeria

sekoita ja anna maustua mielellään tovi

Guacamole

Soseuta sauvasekoittajalla 2-3 avokadoa, 1-2 limea, 1-3 valkosipulinkynttä, 1 creme fraiche, hipaus suolaa ja pippuria

Meksikolainen kanakastike tacoille, tortilloille

Paista broilerifilesuikaleita, lisää sekaan jo aiemmin paistetut pekoninpalaset, sekä 1 chili

lisää pannulle valmista barbecue-kastiketta 2 rkl

5 tomaattia pilkottuna

suolaa, pippuria, oreganoa

Paista hetki ja tarjoa paputahnan, salsa ja guacamolen kanssa tortillojen tai tacojen kera.

Viime aikoina on ollut etniset maut muutenkin mieliteoissa. Tampereen keskustan Thai & Laos Restaurant on tullut testattua muutamaan otteeseen ja hyväksi todettu. Niiden laosilainen makkara on järjettömän tulista.

Mukaan haettuna ruoka ei tosiaan ole hinnalla pilattua.

Hervoodissa suosikkipaikaksi on noussut Malabadi, joka näyttää ulospäin tavallisesta kebabkioskilta, mutta sisällä on kiva tunnelma ja kaupungin parhaat mezet. Lounasbuffa on myös loistava, mutta paikka on lounasaikaan hieman ruuhkaisa ja erityisesti paikallisten miesten suosima. Eikä suotta.

Malabadi sijaitsee ihan siinä Hervannan keskustassa Lindforsikadulla, oikein katu-uskottavassa miljöössä.

Yllättyssynttärijuhlat huippuravinteli Berthassa

Viime aikojen suuri tapaus on meillä ollut miehen siirtyminen uudelle vuosikymmenelle, joita yllätysjuhlimme Tampereen ihanassa Ravinteli Berthassa. Miehen äiti soitteli minulle jo joulukuun alussa, että onko kemuja tulossa ja kun kerroin, että hmh, en ole muuten ehtinyt ajatellut asiaa, hän kertoi että he haluaisivat saapua Suomeen ja järjestää pienen yllätyksen.

Meillä on miehen kanssa neljännelle vuosikymmenelle siirtyminen kummallakin jo tässä alkuvuodesta ja olemme viime kesästä alkaen suunnitelleet roadtrippiä juhlistamaan elämän syysvuosien saapumista. Kalifornian matkaan on vielä muutama viikko ja koska on tämä matka, muista juhlista ei ole varsinaisesti puhuttukaan. Mies ei siis odotellut mitään juhlia kenenkään toimesta ja oli ajautunut leppoisaan olotilaan, että syntymän varsinainen päivä menisi yhtenä muiden joukossa.

Joten varasin porukalle, anopin aloitteesta, hyvissä ajoin Tampereen ykkösravintolan ja miehen suosikkipaikan Berthan ja kerroin heille konseptista. Miehen vanhemmat buukkasivat lentoliput Nizzasta Helsinkiin, yöpyivät Stadissa ja sieltä junailivat Tampereelle juhlakalun syntymäpäivänä, tavallisena tammikuisena torstaina. Huijausta täydennettiin vielä vanhempien synttärionnittelusoitolla, jossa he kertoilivat sujuvasti Provencen kuulumisia suoraan Tampereen hotelli Scandic Citystä. Mieheen meni aivan täydestä, vaikka puhelun aikana oli tapahtunut muutamia lipsahduksia.

Tiettyjä hankaluuksia yllätysjuhlien järjestämisessä ilmeni. Ensinnäkin miehen toisessa kotikaupungissa itä-Suomessa ilmeni kriisitilanne muutamia päiviä ennen d-dayta ja hän oli lähdössä ponnekkaasti asiaa selvittämään. Minun täytyi tuomita moinen aloite jyrkästi ja livauttaa erilaisia valheita ilmoille, että miksi nyt juuri ei voi lähteä tien päälle vaan vasta syntymäpäivän jälkeen. Tämä luonnollisesti herätti henkilön epäilyt ja sain kuulla erilaisia arvailuja ja kommentteja asian tiimoilta, nämä vaativat lujaa pokkaa.

Lopulta mies oli tietoinen, että jotakin yllätusmomentumia on tulossa. Mutta hän ei tiennyt osallisista, eikä itse kokoontumispaikasta. Sain aika paljon viihdettä koko jutusta, kyllähän kumppanin huijaaminen moisessa tarkoituksessa on tavattoman hauskaa puuhaa.

Kun kellonaika alkoi lähestyä, käskin miehen pukeutua parhaisiinsa ja ajoin mutkittelevaa reittiä kohteeseen. Matkan aikana jännitys tiivistyi ja kyydissä olevat lapseni olivat myös arvailuissa mukana. En ollut heillekään paljastanut koko kuviota, jotta eivät vahingossa puhu sivu suunsa. Vanhimman lapsen tehtävänä oli napsia paikalta kuvia, joten hän tiesi suunnilleen, mitä on meneillään, mutta oli onnistunut säilyttämään salaisuuden kunnioitettavalla tavalla nuorempien painostuksen alaisena.

Berthassa oli todella kivasti hoidettu tämä meidän systeemi. He olivat vieneet miehen vanhemmat odottamaan omaan yksityistilaan, jotta juttu ei paljastuisi heti ovelta. Tarjoilijat olivat aivan pokkana, kun jännittynyttä miestä ohjattiin kohti meidän tilaa. Tässä vaiheessa mies oli sitten jo kuulemma varma, että kyseessä onkin vain meidän porukan ruokailu Berthassa ja kivaajoo, olipa hyvä hämäys. Kun hän sitten näki vanhempansa oli ällistys hyvin suuri, myös lapseni yllättyivät ihan yhtälailla :) Etelä-Ranskassa asuvat vanhemmat eivät tunnetusti ole innokkaimpia matkailijoita kylmän Pohjolan suuntaan, eivätkä ole koskaan tulleet hänen synttäreitään Suomeen juhlimaan.

Hih. Olihan se niiiin hauskaa, joten kyllä tämmöisiä kannattaa varmaan järjestää toistekin. Ilta sujui pitkällä kaavalla alkaen talon skumpasta ja meillä oli hyvää englantia puhuva tarjoilija, joka esitteli asiantuntevasti Berthan viinejä. Viinitilojen keskellä asuvien miehen vanhempien maku viinien suhteen on nimittäin valikoiva ja alkushamppajasta alkaen Bertha sai hyväksynnän. Viimeksihän olen heidän kanssaan syönyt Provencen yhdessä lukuisista Michelinin tähti-ravintoloista, joista blogissa kirjoittelin viime kesänä, joten olemme olleet herkkupöytien äärellä aiemminkin.

Bertha sopi meille teemaltaan siksikin hyvin, että heidän ruokalistansa pohjautuu yllätyksiin myös. Listalla on kerrottu muutama ainesosa, mistä annos koostuu, mutta ei varsinaista toteutustapaa. Joten kaikki osalliset olivat yhtämittaa yllättyneitä läpi illan eteen tuotavien herkkujen äärellä.

Jälkeenpäin ajatellen oli hyvä idea pitää lapset mukana illassa (tällä kertaa ei sinänsä ollut mahdollisuutta muuhun, koska isänsä on Thaimaassa). Omat lapseni ovat osallistuneet enimmäkseen toisten lasten synttäreille, sillä kaveripiirissä on tavattu juhlia aikuisten synttäreitä, jos niitä on ylipäätään juhlittu, niin, no, aikuisten tyylillä. Teinien oli oikein valaisevaa nähdä, että aikuisten syntympäiväjuhliin voi panostaa, samoin lahjoihin ja että päivänsankari on ihan yhtä ilahtunut ja otettu kuin pikkutaapero huomion keskellä.

Juhlitaan ja vietetään synttäreitä tänä vuonna, vuosikerta ´74 ja muutkin :) Silloin kun vähiten jaksaisi juhlia, silloin siihen yleensä olisi suurin tarve.

Mentonin appelsiinikastiketta ja klassista peruna-purjokeittoa

Muutama vuosi sitten Provencen reissulla ajoimme Nizzasta Milanoon upeaa Välimeren rantareittiä. Matkan varrella riittää kymmeniä pitkän pelottavia tunneleita, upeita maisemia meri-Alpeista Välimereen ja kukkuloilla siintäviä ikivanhoja kyliä, joista jokainen on toistaan sympaattisemman ja houkuttelevamman näköinen. Mentonin rantakaupunki on aivan Italian ja Ranskan rajan tuntumassa ja alue on erityisen tunnettu sitruunoistaan ja appelsiineistaan ja järjestetäämpä siellä sangen näyttävät teema-festaritkin näiden sitrushedelmien ympärillä.

Mentonissa kuuluu syödä appelsiinimakuista kalakeittoa ja sitä mekin siis pisteltiin, lapset taisivat maistella elämänsä ekat etanasatsit tiriseviltä pannuilta, jotka säntilliset tarjoilijat kiikuttivat valkoisin pöytäliinoin koristelluille pikkupöydille.

Menton -henkisen salaatinkastikkeen duunasin tällä viikolla broilerisalaatille, olen aiemmin tarjoillut kyseistä kastiketta lohisalaatin kanssa, jolloin Menton-fiilis oli vielä autenttisempi.

Tämänkertainen salaatti koostui salaatin lisäksi tomaatista, sitruunapippurilla ja paprikalla maustetusta broilerista, kurkusta, paprikasta, krutongeista, sipulista, avokadosta ja homejuustosta. Broilerin tilalle voi mainiosti vaihtaa kylmäsavulohen. Kastike tuo mielestäni raikkaan tatsin ja ovatpa sitä vieraatkin kiitelleet.

Mentonin appelsiinikastike sopii broilerisalaatille, mutta myös lohisaalaattiin
1 rkl raastettua appelsiinin kuorta
1 tl hunajaa
1 tl Dijonin sinappia
1 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl vasta puristettua appelsiinimehua
2-3-rkl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria, lisäksi raakunaa (ja jos lohta tarjolla niin nippu tilliä)

Sekoita kastikeainekset ja tarjoile pienen maustumistuokion jälkeen.

Ranskan tunnelmissa se on sitten tämä viikko myös jatkunut. Tampereella on taas ranskalainen ruokatori Hämeenpuistossa, jossa perinteisesti käyn aina hakemassa nyt vähintäänkin patonkia. Tällä kertaa mukaan tarttui patongin lisäksi kolmea erilaista makkaraa (pippurista, luomua ja maalaisversiota), sekä Camemberttia ja Brietä. Lauantain lounas menikin sitten keittiöpöydän äärellä piknik-tunnelmissa: juustoa, makkaraa, tomaattia, oliiveja, artisokkia, aurinkokuivattuja tomaatteja, patonkia ja tiikerikakkua. Oli niin herkut tarjottavat, että oli pakko avata viinipullokin, vaikka oli vasta lounasaika. (Pastis lopussa!) Ei sitä aina jaksa nipottaa...

Illallisajan koittaessa tartuin taas ranskalaiseen ruokahaasteeseen eli nappasin ohjeen Ranskalaisen keittiön salaisuudet -kirjasta, jota kokkailen läpi. Mies on monta kertaa höpöttänyt tästä peruna-purjokeitosta ja se on kuulostanut kyllä aika vaatimattomalta laitolta. Koska poika oli taannoisella Saksan pelimatkalla syönyt samantyyppistä keittoa ja tykännyt, ajattelin nyt testailla.

Ranskalaisen keittiön salaisuudet -kirjassa Julie Child kirjoittaa: "Purjo- ja perunakeitto tuoksuu hyvältä, maistuu hyvältä ja on helppo valmistaa. Sitäpaitsi se on monipuolinen peruskeitto; lisää siihen vesikrassia ja saat vesikrassikeittoa; tai sekoita siihen kermaa ja jäähdytä se, niin siitä tulee vichyssoise. -- Mielikuvitusta voi käyttää vapaasti, juuri tällä tavoin on valmistettu monet niistä herkullisista keitoista, joita saa ranskalaisissa kodeissa ja pienissä ravintoloissa: purjo- ja perusperunakeittoon on lisätty kasvisten ja kastikkeiden tähteitä ja hiukan tuoreita aineksia. --Voipa käydä niin, että huomaa keksineenä ihmeellisen sekoituksen, jota kannattaa sitten pitää perhesalaisuutena."

Peruna-purjokeitto Potage parmentier

Keitä 450g kuorittuja ja viipaloituja perunoita ja vajaat 7 dl pilkottuja purjoja runsaassa 2 litrassa vettä, -

- Huom! jos innostut laittamaan paljon enemmän perunaa ja vähemmän purjoa -tuloksena on löysä perunamuussi, jonka voit pelastaa lisäämällä nesteen määrää -

Keitä hiljalleen ja survo sileiksi, lisää 2 dl kuohukermaa, 1 rkl suolaa ja hieman voita. Koristele ruohosipulilla, persijalla ja muilla tuoreilla yriteillä, joita on ulottuvilla.

Jos haluat valmistaa amerikkalaisen version eli Vichyssoissen, keitä potaatit ja purjot kanaliemessä ja muuten toimi samoin kuin edellä, mutta tarjoa keitto kylmänä.

Lihattoman lokakuun ihmisille tämä soppa on kuin tehty: täyttävää, tutun makuista ja mikä tärkeitä: kyseessä on kyllä todella halpa laitto ja avaintuotteet ovat Suomessa nyt parhaimmillaan ja helposti metsästettävissä.

Tampereen maistelu-, vierailu- ja kiertelyvinkit

Olen antanut viime aikoina Tampereen menovinkkejä, monta kertaa, joten ajattelin nyt kirjoitella niitä tännekin. Olen aiemminkin kirjoittanut yleisvinkkejä ja suosikkeja tänne, sisällissodan ja Tampereen taisteluista & tapahtumapaikoista tänne, suosikkiravintolastani Berthasta näin.

Ylläoleva kuva on heinäkuulta Tampereen Hullusta Porosta. Olen käynyt siellä jokusen kerran tänä vuonna ja kyllä sitä jotenkin voi suositella. Esimerkiksi nyt vaikkapa tuon kivan näköalan takia. Lounasbuffa on runsas, samoin sunnuntain aamiasbuffa. Illallakin olen siellä syönyt ja silloinkin ehkä se näköala on isoin bonus, mutta ihan hauska lista Lappimoodilla. Tuossa annoksessa oli korvasienikeittoa. Heidän leipäkoristaankin tykkään.

Särkänniemi on ylikallis ja ylitäynnä. Mutta onhan se ainakin lasten kanssa matkatessa tai teiniväestöllekin melko must. Särkänniemen ravintola Näsinneulaa pidetään joissakin piireissä Tampereen hienoimpana ja taas täytyy kiitellä kyllä näköalaa, ja menuun aikana maisema muuttuu kun se torni tosiaan pyörii. Myös paikan kasaritunnelmassa on sitä jotakin. Kallis silti. 

Hans Välimäen Midhilliä kokeiltiin kerran, palvelu oli jees ja hampurilaiset myös, mutta safkaa odotettiin varmaan tunti, se on liikaa, varsinkin huvipuistossa, jossa kello käy, kello käy.

Rosendahlin ranta on paras uimaranta ja Pyynikin näkökahvilassa on todellakin maailman parhaat munkit. Trip advisor osuu tässä just oikeaan rankkaamalla sen Tampereen toiseksi parhaaksi things to do -kohteeksi. Pyynikin tieosuuksilla on moni suhde saanut alkunsa, kyseessä on Tampereen suosituimpia treffipaikkoja.

Pyynikin tornille kannattaa suunnata kesäiltaisin, kun motoristeja kokoontuu sinne, aurinko laskee ja tunnelma nousee. Joulukuussa saa mausteista glögiä, Vapun tienoossa omaa simaa, kahvila torneineen on melkein aina auki, joten ei ole mitään hyvää syytä jättää käymättä. Muista maistaa munkkeja.

Arboretum on tunnelmallinen puistoalue, jossa on vanha kartano ja kukkaloistoa läpi kesän. Alueella on upeita vanhoja jalopuita ja silloin tällöin siellä järjestetään paikallisen seuran toimesta lepakkoiltoja, joissa päästää näkemään ja kuulemaan lepakoita livenä. Arboretumin ranta on ehkä suosikkipaikkani Tampereella. Käyn siellä keväisin, kesäisin ja sykysyisin katsomassa järveä, enkä muuta, katselen vain.

Champagne bar Sante on mansen oma shamppanjabaari legendaarisen Paapan kapakan tienoossa, melken vastapäätä uudistettua Koskikeskusta. Ihana palvelu, tulee ylellinen olo käydä shoppailujen keskellä shamppanjalla.

Koskikeskus on teiniväestön must. Lähellä on myös Taito-Shop, josta ostan aikuisille lahjat, silloin kun en osta kirjoja. Koskarissa ei ole ihmeellisiä ruokapaikkoja, mutta yläkerrassa on tosiaan se Hullu Poro. Kehräsaaressa on alkuperäinen ja oikea siipipaikka Hook, jossa pitää käydä, jos haluaa käydä oikeasti Tampereella. Kehräsaaressa on muutama hauska käsityöpuoti ja Niagara-elokuvateatteri, jossa soitetaan oikeita LP-levyjä hyvässä fiiliksessä, leffojen lisäksi voi nauttia juomista ja pienistä syömisistä.

Tampereen paras museo on Vapriikki, jossa on myös kiva kahvitella ja jonka terassi on kosken päällä. Särkäniemen Sara Hildenin museo on jotenkin ihanan japanilainen, rauhallinen paikka huvipuiston hälinässä.

Amurin työläismuseo on auki vain kesäisin ja silloin ehdottomasti vierailun arvoinen. Muulloin Amurin Helmi on kaupungin aidoin ja autenttisin vanhan ajan kahvila, josta voi ostaa mukaan piirakoita, leipiä ja rieskoja. Amurin Helmessä voi syödä myös perinteisen aamiaisen ja lounasaikaan on vaihtuva soppalista.

Tampereella kannatta kiertää koskea ja ylittää siltoja. Tampere on rakentunut kahden järven väliin, joita yhdistää jääkauden jälkeen maan läpi murtautunut koski. Kosken yli rakennetaan yhtä mittaa uusia siltoja, joihin isketään kiinni lukkoja.

Tampereen yöelämässä suosikkipaikkojani on Ruby Fellas, Hämeensillan alla, joka on mukava irkkubaari. Jos haluaa tanssia niin sitten sen Paapan kapakan ja Santen läheisyydessä on yökerho Ilona. Ilonasta on lyhyt matka mukaviin gastropubeihin Nordiciin ja Sohoon, kummassakin saa juomien lisäksi hyvää ruokaa.

Hämeenkadun varrella rautatieaseman päässä on tunnelmallinen italialaisravintola Ristorante Como, niiden tattirisotto on kaupungin parasta. Stockmannin suunnalta löytyvät myös tamperelaisille rakkaat kaksi vohvelikahvilaa, toinen on alkuperäinen ja toinen ei, mutta kummatkin miellyttävät varmasti lapsia ja nuorta väkeä. Rautatienkadulla on myös suosikkiravintolani Ravinteli Bertha.

Berhan väellä on lihaan erikoistunut pihviravintola Huber, jossa lihaa ja olutta rakastava puhkeaa ylistyslauluihin, itse en ollut niin kauhean vaikuttunut.

Samalla alueella on myös legendaarinen ja perinteinen espanjalaisravintola Salud, jonka tapakset, etanapannut ja talon viini ovat maistelun arvoisia. Paikassa saa myös todella runsaan ja ilmaisen salaattipöydän, juustot ja hedelmät päädinnerin oheen. Tapasbaari Ines on sivistyneempi ja kalliimpi laitto, mutta kiva paikka pienelle poikkeamiselle.

Siperiassa on viime aikoina pettymyksiä aiheuttanut The Grill, josta tykkäsin ennen kovasti, nyt olen kahdesti ainakin pettynyt niiden pihveihin. Sen sijaan Siperian Bella Roman antipasto-pöytä ei petä koskaan, risotto on mitätön, mutta otan sen silti aina. I just love risotto. Pizzavalikoima on laaja. Monien nuorten suosikki on Siperian Classic American Diner, josta saa aitoa jenkkimättöä 1950-luvun diner-tunnelmassa. Lapset saavat ateriansa pahvisesta amerikanraudasta.

Paras kirkko on Tuomiokirkko. Tämä on Trip advisorin Tampereen ykköskohde, eikä suotta. Hugo Simberg on luonut kirkkoon niin makeat jutut, että ne saattavat innoittaa myös muuta yleisöä, kuin sitä velvollisuudentuntoisinta.

Lähiötunnelmaa hakeva menee Hervantaan. Paras lounaspaikka on kauppakeskuksen Cafe Linkosuon salaattibuffa, jossa on oikeasti kiinnostavia tapas-juttuja. Hervannan paras pizzeria on Castello, niiden vegepizza maistuu just siltä kuin pitääkin.

Tamperelaista sielunmaisemaa kannattaa tutkia myös Hakametsässä, jossa varsinkin Tappara-Ilves-kotipeleissä pääsee asian äärelle.

Olen asunut Tampereella kohta 14 vuotta. En voisi kuvitella asuvani länsipuolella, vaan olen ihan idän tyttöjä. Tampere on eniten mun koti, mutta en usko, että loppuelämääni täällä asun, vaan toivon, että ulkomailla vielä jossain kohtaa. Jos niin ei käy, niin mielummin sit kuitenkin täällä, kuin muualla Suomessa.

Lähifoodsia: metsästä, tilapuodista ja Armas-kuppilasta

Ahlmanin tilapuodin omena-calvados-leipää ja Sastamalan herkkujuustolan valkohomejuustoa

Ruoka on nykyisin sitä, mitä politiikka oli joskus. Tiukkoja kannanottoja, väittelyjä, "vain me olemme oikeassa, äänestä meitä" -asenteita. Mä en huomannut just missä kohtaa tää tapahtui, sillä olen aika fundamentalisti sen suhteen, että en siedä fundamentalisteja. Toisaalta itsekin vältän valmisruuan ostamista, mutta en sinänsä paheksu, jos joku ruokkii itsensä tai perheensä niillä. Tällä viikolla itsekin syyllistyin, kun tarjoilin pakastealtaan lohta, parsakaalia ja siinä meni sit niitä pariisin perunapalleroita. Oikaisin, rikoin omaa sääntöä, so what.

Lähitilan viljoista luomupuuroa itse poimituilla marjoilla

Jos joku haluaa olla ilman viljoja, maitoa, sokeria, lihaa, tonnikalaa, appelsiinia, karkkia, broileria, hiilareita tai ihan tyystin paastota, niin olen kyllä kiinnostunut kuulemaan miksi. Ehkä me ihmiset ei omassa arjessa voida kovinkaan monesta asiasta päättää, juostaan kuin robotit suorittamassa kuka mitäkin tavoitetta ja ainoa asia, jossa voidaan vähän heilua barrikadeilla on sitten se, että olen karkkilakossa tai en syö vehnäleipää.

Kukaan kun ei tällä hetkellä vaikuta oikeasti pystyvän perustelemaan mitään yleispäteviä sääntöjä sen suhteen, mikä on terveellistä ja absoluuttisen oikein - on ihmisiä, joille viljat ei sovi tai eettinen mieli ei kestä ryöstöpyydettyä tunapihviä. Mikäpäs siinä. En lähde arvioimaan onko eetteinen tai uskonnollinen syy jotenkin parempi kuin ulkonäön parantamiseen perustuva dieetti, kun ei siinäkään mitään täysin oikeaa vastausta ole.

Olen itse kohtuuden kannattaja, sillä jos mä alan kieltäytyä jostakin, himoitsen sitä seuraavassa hetkessä ihan tolkuttomasti. Omassa herkkukeittiössä suosin itse tehtyä, oikeista aineista tehtyä, itse poimittua tai lähellä tuotettua ja luomua, mutta toisaalta kyllä meillä silti sipsiövereitä vedetään ja valmistaikinoita levitellään.

Kotioloissa nyt safkansa voi sentään päättää, mutta töissä on muun maailman armoilla, jos ei ihan evästyypiksi ryhdy. Tampereella on kaksi lähiruokaa pikaversiona tarjoilevaa Armas-ruokalaa. Kipaisin tänään toisessa ja heppakebab oli lihaisa, mausteinen, raikas ja kotimaisen oloinen tomaatti-kurkku-sipuli-salaatteineen. Paikoissa on tarjolla myös salaatteja ja soppia, joten tulee varmaan vierailtua toistekin. 

Lähiruokala Armas on erityisen tunnettu kebabista, tässä heppasellaista

Ahlmanin tilapuoti on melkein kävelyetäisyydellä kodistani ja silti käyn siellä liian harvoin. On etuoikeus asua lähellä koulua, jonka pihamaassa on kesäisin lehmiä ja jonka putiikista voi ostaa kaikkia maatilan tuotteita ja oppilaiden leipomusnäytteitä päivittäin. Tällä kertaa mukaan tarttui opiskelijatyönä tuotettua omena-calvados-leipää ja Sastamalan juustolan vahvaa valkohomejuustoa. Tosi nams nams.

Syksyllä ei ole vaikeaa metsästää pöytään lähifoodsia, mutta talvella se on kohtuullinen haaste. Eniten kuitenkin toivon, että voisin ostaa pienten juustoloiden juustoja ja maitotuotteita, marinoimattomia ja tuoreita lihoja ja kaloja, tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, reilun kaupan juttuja ja leipää ilman säilöntäaineita. Ylipäätään ruokia, jossa ei ole miljoonaa e-jotain-juttua joita en ymmärrä mitä ne on.

Mietinnässä on myös pieni, mahdollisesti eettinen teko, että mehujen suurkuluttaja-perheemme siirtyisi mehulinko-aikakauteen. Kuluttaja-lehden artikkeli appelsiinin matkasta sortofarmilta sortotehtaan pakastimeen, kontissa Saksaan ja sieltä prosessoituna kaupan hyllyyn, vavahdutti. Brassit eivät itse juo näitä purkkimehuja missään tapauksessa, he puristavat ne tuoreista hedelmistä. Ehkä mäkin tulevaisuudessa.

Iltapalan marjarahkaa itse poimituista mansikoista, mustikoista ja vadelmista, luomukermasta ja rahkasta, sekä tomusokerista.

Kesää kaikilla aisteilla

Kesä on ollut muutakin kuin Provencen matkailua...

Tämä kesä on ollut pirskahtelevaa valkkaria valoisassa kesäyössä..

...Särkännimen höykytyslaitteita..

...kirjojen asettelua värijärjestykseen... taulujen siirtelyä...

... sisustamista, seinien maalailua..

... järvimaiseman ihmettelyä.. zeniä...

... grillausta..ähkyä...

... keittiön maalaamista...kun sävy on soft ice, sitä on pakko ostaa...

...tuoksuvia kukkasia..sisällä ja ulkona..





















...tuhteja itsegrillattuja hampurilaisia..

...tietysti mansikkakakkua...

..mun tapauksessa tietysti tärkeimpänä..

...being on the road...

Idän pikajunassa

Työasiat kutsuivat itä-suomeen. Suuntasin reissulle toiveikkain mielin, kuvittelin olevan sangen rentouttava kokemus junailla Kuopioon ja sieltä Joensuuhun ja takaisin. Alussa kaikki menikin hyvin.

Junanetti oli tyydyttävä, metsamaisema vilisi ohi ja niin sitä saavuttiin Jyväskylään ja sieltä Pieksämäelle. Hyinen tuuli ja masentava laiturinäkymä saivat seikkailijattaren tosin arvioimaan, että Pieksämäki selkeästi edustaa enemmän uhkaa kuin mahdollisuutta. Tulihan se Kuopion juna lopulta, kun olin niin jäässä että kesti melkein Kuopioon asti toipua. Ihme arktiset olosuhteet, kuinka ihmiset voivat asua täällä?

Kuopiossa eksyin tapani mukaan ruhtinaallisella tavalla. Pakkasta hillittömästi, lunta, tuulta ja hävyttömän mäkinen kaupunki. Torin löydettyäni olin varma, että täältä löytyy Hotelli Puijonsarvi, no ei  kyllä hakuammunnalla löytynyt. Kiertelin ja kaartelin ja varmana en kysy yhdeltäkään savolaisnatiivilta, joutuu muuten varmaan puhumaan kaikkea ylimääräistäkin. Googlemapskin on kaltaiselleni hahmottamishäiröiselle aika haastava työkalu.

No löysin sen hotellin lopulta. Ihan itte. Hotellin läheisyydessä on kirkko ja Snelkun patsas. Miksi ne pöljät savolaiset ei ole lykänneet toria, Snelkkua, kirkkoa ja rantaa samaan yhteyteen niin kuin järkevissä kaupungeissa on tehty? Oulussa kaikki on ihan tykönä. Mikkelissä kaikki on aikalailla lähekkäin myös. Tampereella on ryssitty torin suhteen ja se onkin iso miinus. 

Mielestäni suomalainen kaupunki arvoidaan seuraavien kohtien perusteella: onhan oma murre? Onhan oikea tori keskellä kaupunkia? Onhan rantaa ja vesiulottuvuutta? Syy, miksi en voinut esimerkiksi muuttaa Riihimäelle, vaikka se oli kerran suunnitelmissa: ei merkittävää murretta, rantaviivaa ja toritilannekin oli selkeän puuttellinen. Jyväskylässäkin oli niin heikko murretilanne ja onneton torikulttuuri, että en sielläkään viihtynyt, kun opiskeluaikoina siellä pari vuotta asustin. Se mitä Tampere toisaalta häviää torissa, korvautuu rouskealla murteella.

Illalla asemakaavahistorioitsija saa tyytyväisen mielen, sillä tässä Snelkun paikkeilla on tosiaan ennen ollut tori. Noniin.

Kirkon läheisyydessä sijaitsevat sekä Kuopion museo, että taidesellainen. Kuopion museo on hienoinen pettymys, korttelimuseossa olisi ollut enemmän Minna Canth-aiheistoa, mutta sinne en ehtinyt. Ja Minna on ihana, ihan idolini. Aika kiva luonnontieteellinen osasto museossa kuitenkin on ja oikean kokoinen mammutti, vaikuttava otus. Kuopiossa on myös Snelmannin museo, mutta se on auki vain kerran vuodessa. Pöh.

Taidemuseo sen sijaan on puhutteleva. Näyttely on modernia taidetta ja taas kerran käy mielessä, että pitäisi harrastaa taidemuseoita huomattavasti enemmän. Uusia ajatuksia ei tule sillä, että tekee aina samoja juttuja. Taidemuseossa on myös kiva museokauppa.

Kipaisen myös rantsuun, varmasti kaunista on täällä kesäisin, mutta muuten en ole jotenkin ihan vaikuttunut. Kuopiolaiset tuntuvat suhtautuva kaltaisiini etelä-savolaisiin, ihan kun ei oltaisi oikeita savolaisia. Puheet illan dinnerillä ovat aika metkat, susien kanssa painitaan ja karhuja nukkuu takapihalla, siis hyvää seuraväkeä, mutta olen sen verran hämäläistynyt, että on ihan hävinnyt tatsi siihen, mikä on hyvä määrä liioittelua tarinan kuljetuksessa.

Memphisin halloumileivän pesto on vähän äklöä, mutta ilmaiseksi pöytään kannetut popparit olivat jotenkin aika raikas idea. Plussaa salaatin kurpitsansiemenistä, olen ihan koukussa nykyisin kurpitsansiemeniin.

Kuopiosta saan onnekaasti autokyydin Joensuuhun. Junalla matkailu olisikin vienyt koko päivän. Tie halkoo läpi ihmellisten maisemien, korkeita mäntyjä, jylhiä rantoja, koruttomia kivikirkkoja...olen aina Joensuussa käydessäni ihastellut maisemia ja ihmisiä, ruokaa ja kaikkea, tällä kertaakaan en pety.

Joensuun historiallinen museo hakee voimakasta tuntumaa Sortavalaan ja keskustelen illalla pitkään paikallisten kanssa karjalaisuudesta, evakoista ja Sortavalan halvasta bensiinistä. Automatka Arkangeliin nousee elämäni isolle TODO-listalle keskustelun jälkeen. Makeita juttuja. Idässä on asennetta. Karjalaisuus on pop.

Taidemusosta löytyy kaunis Virginie ja vaikka mitä muuta. Vahva suositus! Vierailen paikallisessa kahvila Houkutuksessa ja ihastelen letkeää murretta, rapsakoita karjalanpiirakoita, tunnelmaa, kaikkea. Vila-liikkeen myyjätär on niin hurmaava, puhelias ja aloittelias, että suoritan mainittavan määrän shoppingia. "Tää näyttää hökötykseltä, mutta soppii siulle ihan varmana! Kokkeile tätäkin! Miä voin kokkeilla siun puolesta, eikö oo ihaaana? Onnee siun uusille vaatteille ja tuu toistekkii!"

Illalla lipsuu viinin kanssa. Kimmel-hotellin savuinen viskikin tulee testattua tunnetuin seurauksin. Aamulla junamatka Joensuusta Tampereelle tuntuu kestämättömältä. Mutta lähteä täytyy.

Vintage VR ei tarjoa nettiä ja iphonen akku vetää viimeisiään. Voimat ovat vähäiset ja istun vapisten Pieksämäelle osti. Junanvaihto Pieksämäellä voimaannuttaa kuitenkin matkailijan, ostan Jaffaa ja Pringlesiä ja vähät välitän, miltä se muiden silmissä näyttää. Ravintolavaunun varusmiehet puhuvat puumasta, kun kuljen ohi, mutta ei kai synnillisyys joka askeleessa sentään näy? Joku muu varmaan.

Buddha 1200-luvulta Joensuun taidemuseossa

Zeniläinen raukeus valtaa mielen Jyväskylän tietämillä. Tulen selviytymään. Tunnen mellerimäistä luovuutta katsellessani kanssamatkaajia: opiskelijamiestä syömässä ilmeikkäästi mäkkärin ateriaansa. Voisin kirjoittaa novellin, no ainakin runon, hänen hapsottavasta tukastaan. Edessä istuvan venäläispojan piraattitallennettu leffaa pyörii kiinalaisin tekstityksin läppärin näytöllä ja tuijotan aivot tyhjänä pitkät tovit sitä, käsittämättä mitään. Olen seesteinen ja tässä. Naapuripenkin mies etsii äärettömän kauan lippuaan, konnarin odottaessa rauhallisena. Juna täyttyy, mutta on hiljaista. Olen Hämeessä.

Kotona mies noutaa pyynnöstäni salt-vinegar-sipsejä ja jään eloon.

Pyynikin hoodseilla

En ole ihmeellinen kuvaaja ja nämä kuvat on kaiken lisäksi otettu kamerakännyllä heinäkuussa aamutuimaan tai lounastunnilla. Työpaikkani sijaitsee Tampereen Pyynikillä, aivan ihanassa kaupunginosassa keskustan tuntumassa. Taitaa olla niin, että siellä jossakin sijaitsee seuraava kotini. Toivon niin.

Pyynikki on tunnettu

- näkötornistaan, josta saa maailman parhaat munkit vuoden jokaisena päivänä, lisää tästä
- jääkentästä, josta alkoi tamperelaisen jääkiekon tarina
- Pyhäjärven rannassa on Tampereen paras rantsu, tenniskentät, rantalentiskentät..
- kesäteatteristaan
- hienostokatu Palomäentiestä
- minigolfradastaan
- sisällissodan punaisten päämajasta, jossa kummittelee Hugo
- Pyynikillä on paljon erilaisia kouluja, kuten Stagen voittanut TYK, palvelualojen ammattioppilaitos ja jopa ruotsinkielinen päiväkoti (vaikka ollaan umpihämeessä)

Kun saavutaan Pyynikin parhaille alueille, pitää ensiksi pysähtyä. Samoin, kun tullaan pois. Haluatko oikeasti täältä pois?

Jos osoite on täällä, sulla menee hyvin.