Näytetään tekstit, joissa on tunniste California. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste California. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Selkeesti kotona, roadtrip 14/14

Reilut kaksi viikkoa maallinen tomumaja on pyörinyt kotikulmilla. Jet lagi tuli ja meni, mutta toisaalta unirytmit on vieläkin vieraat ja olen yleisväsynyt. Unimaailma pyörii lentokentillä tai jossain ulkomailla vähintään. Omaisuus on laukuissa, joita haeskelen. 

Kaupoissa käsi hakeutuisi amerikan herkkujen suuntaan, vaikka toisaalta kyllä kaksi viikkoa ilman ruisleipää ja kaurapuuroa on mulle ravitsemuksellista deprivaatiota. Ja melkein kaikkea jenkkiherkkua täältä jo saakin, paitsi kunnollista latino-meksikolaista ravintolaruokaa.

 

Ihan heti reissun jälkeen ajattelin, että kylläpä sitä nyt jaksetaan arkea ja kotisuomea ihan vaikka loppuvuosi. No just. Nyt jo katselen kesän mahdollisuuksia, jotka ovat aika todella rajatut, sillä visa on kohtuullisen tapissa.

Seuraavana listassa jenkkien suuntaan onkin sitten varmaan itärannikko tai etelävaltiot, mulle tuttuja huudeja, miehelle ei. Ostettiin kuitenkin ikuisesti itseään päivittävä navigaattori sieltä Losin Targetista, joten eiköhän maileja ja tieosuuksia tule vielä koluttua, arvio seuraavan reissun suhteen menee tuonne kahden vuoden päähän. Olen lisännyt elämäni tavoitelistaan, että käyn jokaisessa Yhdysvaltojen osavaltiossa. Matkaa vielä on:



Niitä paikkoja ei varmaan lasketa, joissa on vaihdettu lentokonetta? Eihän ne mitään nähty ole. Ja vaikka ajettiin Kaliforniaa toista tuhatta kilometriä, niin tuntuu ettei sekään ole millään tavalla tsekattu. Grand Canyoniin on pakko päästä ainakin vielä uudestaan.

Ei mulla nyt niin ihmeellisiä muita matkatavoitteita vissiin tällä hetkellä olekaan. Euroopassa nähtävänä on ainakin Stonehenge, Ateena, Venetsia, Uppsala ja Santiago de Compostela.

Järjestin synttäribileetkin uudelle vuosikymmenelle siirtymisen johdosta. Jotenkin kun neljäs vuosikymmen tuli täyteen, laskeutui ylle mielenrauha. En kaipaa aikaisemmille vuosikymmenille, kaksikymppisenä olin pääsääntöisesti naiivin typerä ja kolmekymppisenä tuli niin paljon näitä elämäni pieniä avokämmeniä, että parhaista aikeista huolimatta moni kohta meni niinkuin Suomella jääkiekkopeli olympialaisissa Ruotsia vastaan. Ei vaan osunut kohdilleen ja turhautti paljon.

Nyt olen sellaisessa tunnelmassa, että tässähän on vielä muutamia kortteja kääntämättä. Lapset on ihan kohta isoja ja omillaan ja sen jälkeen pyrin järjestämään niin, että matkustelen mahdollisimman paljon. Jos siinä sivussa työura pysyy vaihtelevana ja kiinnostavana ja opin uusia asioita, niin asiat menee niinkuin nyt tilaan.

Koitan bloggailla synttärijuhlien tarjonnat tänne seuraavaksi. Listalla on myös kuopuksen synttäritarjoilut, itse kinkerit ovat tänä viikonloppuna.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Yhteenvetoa roadtrip: Kalifornia, Nevada, Arizona 13/14



Kotona on nukuttu kaksi sinisen pehmeää yötä. Olo on silti puuroinen, vetelä, laiska. Olen niin harvoin tämmöisissä tiloissa, että ihan kiinnostava kokemus. Kärsin jetlagista länsirannikon suuntaan ja näköjään samat tanhut on nyt edessä. Eipä mitään, kyllä tää ohi menee.

Laukut on tosiaan purettu ja lapset on saaneet yltäkylläiset tuliaiset, itsehän ostin vain yhden villatakin Gapista, toisen Loftista, yhden paidan Polo Laurenilta, yhden hameen Gapilta, yhden intiaanikäsilaukun ja Converset. Joo ja Guessin lompakon. Niin tuota, kasan alusvaatteita Victoria's secretiltä ja lotionit, huulikiillot sun muut. No ei mielestäni kuitenkaan mitenkään holtittomat shoppailut. Lapset sai tuplamäärät, kun Hilfigerin hinnat oli vähän kuin H&M:llä oli ollut, Gapissa, Old Navyssa ja Guessilla oli kans hyvät outlet-hinnat. Että kokonaisuudessa mopo keuli pahasti, visa on tapissa ja tätä maksetaan vielä pitkä tovi. Mutta kerrankos sitä synttäreitä vietetään.

Matkaa suunniteltiin siis puolisen vuotta ja alusta alkaen ideana oli roadtrippi. Mietittiin Route 66 ajamista alunperin, onneksi, voi onneksi, suunnitelma muuttui, sen verran ärhäkkää talvea on pitänyt Chicagon kulmilla, että olis ollut mutkikkaammat olot alkumatkasta. Joten tavoitteena oli nähdä LA, Death Valley, Las Vegas, Grand Canyon, San Francisco, Sideways-viinitilat, Hollywood. Ja tämä me suoritettiin, 12 päivässä.



Auto vuokrattiin Alamolta, Losin kentältä, vajaat 2 viikkoa maksoi vajaat 400 taalaa. Bensoihin meni alle 300. Lentoihin Tampere-Tukholma-Chicago-Los Angeles ja samaa reittiä takas, meni alle 600 dollaria/per tyyppi.

Yöpymisiin meni noin 90 dollaria/yö, kallein hotelli taisi olla El Tovar Grand Canyon Villagessa ja toinen vastaavan hintainen oli HWY 1:n varrella Moonstone Landing Hotel. Kummatkin oli selkeesti hintansa väärtejä. Halvin oli Vegasin Boutique Rumor, myös La Quintat ja Holiday Innit saatiin järkeviin hintoihin, viimeiset Hotwiren sivun kautta tien päällä. Kaikki hotellit oli tosi siistejä ja oltiin periaatteessa niihin tyytyväisiä, vähän vaatimattomampikin taso olisi voinut olla, mutta ei nyt haluttu riskeerata epämääräisten majoitusliikkeiden kanssa.


 Losin kentän Hiltonista oleva kuva on hyvin tyypillinen amerikkalainen hotellihuone, jättisänky, jättityynyt, siistiä, avaraa.

Kallein aamiainen nautittiin Venice Beachin Gjelinassa, hipsteriaamiainen oli mun 40. synttäripäivä ja paikka oli aivan ihana. Hintaa aamiaiselle taisi tippien kanssa tulla melkein 90 dollaria.


Joissakin hotelleissa aamiaiset kuului hintaan. Ei ne niin ihmeellisiä koskaan olleet, Anderssonin Pea Soup Buelltonissa tarjottiin tanskalaista leipää. Jaaha. Että näitä



Pikaruokaa syötiin kiintiöt täyteen myös, tässä viimeisen illan LA:n parhaaksi mall-ateriapaikaksi nimetty Westfield Culvertonin Cafe Creole: paahdettua leipää, perunasalaattia, jamssia, grillatua kanaa ja ahventa. Ei ehkä kuva vakuuta, mutta huippuhyvää oli ja hintaa Snappersin kanssa oli 15 dollaria.


Kalliita aterioita syötiin muutamia, Kanjonin El Tovarissa mahtava buffaloateria, San Franciscon Bubba Gumpissa rapuja ja mahi maheja. Hitching Post II tarjoili grillattua lihaa. Moonstone landingin kalaravintola oli upea kans. Ne oli viineineen yli satasen aterioita varmaan kaikki.


 Parasta matkalla oli Grand Canyon. No doubt about that. Huikea.



Paras hotelli oli El Tovar ton kanjonin vieressä. Yli satavuotias hotelli oli kuin Twin Peaks ja Villi Pohjola yhdessä, vanhan maailman charmia ja villin lännen tunnelmaa. Tarjoilijoita ja respaa myöten työntekijät oli luonnikkaita, ei mitään hajuttomia tai mauttomia haamuja. Paras tarjoilija meillä oli kuitenkin San Franciscon Bubba Gumpissa, hän teki illasta aivan spesiaalin. Paras palvelu hotelleista oli El Tovarin lisäksi Hollywood Celebrity hotellissa, jossa oli äärettömän auttavainen respa.


Lapset ihmetteli kun en ruskettunut matkalla. No istuin suurimman osan ajasta autossa. Kyseessä oli roadtrip. Ajettiin valoisat ajat ja levättiin pimeät ajat. Ei tuonne mennä pimeässä ajamaan, jos on tarkoitus nähdä jotakin. Nähtiin sit paljon valtateitä.


 Mutta myös viinitiloja.



Mainoskylttejä..


On ihan häpeällistä, että historioitsija ei matkallaan poikkea museoihin. Oli yritystä pari kertaa, mutta ne oli suljettu. Ei edes muistomerkkejä mitenkään touhukkaasti bongailtu, tässä kuitenkin James ja Hollywood. Ja käytiinhän me US Pampanitossa, eli toisen maailmansodan aikaisessa sukellusveneessä, siis oikeastaan museossa, sinnekin päästiin vasta toisella yrityksellä.


Takakontissa oli riittävästi piristävää juotavaa, sill yöunet oli vähäisiä ja ajamista paljon. Kickstartteja meni myös...


Amerikassa on vaikka mitä hienoa, mutta kahvimaidot paremmissakin paikoissa on näin epämääräiset.


Sitten amerikkalaisilla on hassu tapa leikkiä pyyhkeillä. Tässä El Tovarin versio, joka oli innovatiivisin.


Jotku aamupalat ei olleet niin ikimuistoisia. Tässä Jack in the boxin rasvainen hiilariversio Las Vegasin jälkeen…

Jättimäisin aamiainen oli Las Vegasi Pepperimilissä. Naurettava annoskoot. Ikimuistoinen oli myös San Franciscon Mama's.



Omituisin vessa oli erittäinkin siisti, mutta nojooo, San Franciscon Papalote, joka on tunnettu burritoistaan.


Hauskin drinksu oli Bubba Gumpin tämä tässä näin:


"Valkosipulileivät" ei tehneet suurta vaikutusta Hitching Postissa.


Mutta jotkus illalliset ei olleet ihan kauheen mahtavan hienoja. Tässä Hollywoodin Celebrity Hotellin ruoka-automaatin tarjonta.



Toiseksi paras juttu matkalla oli Tyynimeri. Tässä Moonstone Landingin biitsi aamutuimaan. Aika ihana.



torstai 13. helmikuuta 2014

Hollywood, Downtown, Dr Phil 12/14

Kirjoittelen tätä tosiaan Stokiksen Arlandan loungesta, kone saa taas virtaa, mutta pää on jetlagissa, ns viimeyönä nukuin 15 minuuttia. Vaikka Losissa olisi vielä kyllä se yö menossa. Mutta tässä siis lähdetään siitä, mihin viimeeksi jäätiin:

Aamu alkoi tosiaan viinitilojen tuntumasta ja jos olet Sideways-leffan faneja, tässä Andersen's Pea Soup Innissä kuvattiin suurin osa leffan hotellikohtauksista. Varsinaisesti Jack ja Miles yöpyivät lähellä sijaitsevassa Days Inn Windmillissä, mutta päädyimme tähän hassun nimiseen hotelliin Trip Advisorin suositusten perusteella. Itse hotelli oli siisti ja kiva, mutta wifi oli vähän yhtä tyhjän kanssa.
Kävimme syömässä Hitching Post II:ssa oikein mainion illallisen, erityisesti  mies valkkasi sellaisen avogrillillä paistetun pihvin, että en tiedä, olenko koskaan niin hyvää lihaa maistanut. Aika paha annoskateus iski. 

Huvittavaa oli, että tarjoilijoita pommittivat Sideways-fanit läpi illan, ja näistä pareista muitakin yöpyi samassa hotellissa meidän kanssa. Yhtäaikaa kamerat laukoivat kuvia kohteesta. Tarjoilija sanoi että vielä näin 10 vuoden jälkeenkin leffa vetää seudulle päivittäin väkeä. Lisää tietoa viinitiloista ja siitä strutsifarmista esim täältä.

Ylipäätään näin tällä matkalla enemmän ruoka-annosten kuvailijoita kuin aiemmin. Näin myös useiden paikkojen yhteydessä "Like us on foursquare" ja Suomessa ei ole edes vaivauduttu moniin paikkoihin sivua tekemään, tuolla oli tarjolla vaikka mitä palkintoa ja badgea, jos chekkautui sisään.

Mutta näin ihanasti aurinko alkoi paistaa kun päästiin taas eteläiseen Kaliforniaan ja San Franciscon sateet olivat muisto vain.

Tanskalaisvaikutteisen aamupalan jälkeen, tämä pikkukaupunki on ilmeisesti ollut joku tanskalaisten kolonna aikoinaan, suuntasimme HWY 1:lle ja kohti Hollywoodia. Mullholland driven kautta mentiin ja Calabasissa piti ihmetellä tovi sitä, että täällä asuvat esimerkiksi Nikki Sixx ja tämä vähemmän kiinnostava J. Bieber.


Hollywoodissa olikin sitten ruuhkaisempaa liikennettä, ei mitään kovin kummallista, mutta selkeästi ruuhkaisin alue, mitä me tuon kahden viikon aikana kierrettiin. Lisäksi ei ihan harmitonta, aika röyhkeästi piti ajella ja erilaista friikkisirkusta kävi ikkunoita kolistelemaan, joten kokemus sinänsä.


Suuntana oli legendaarinen, jo 1930-luvulla samassa paikassa sijainnut hodarimesta Pink's.


Oli aika paha nälkä, ne tanskalaispullat ei oikein enää tuntuneet missään, joten tilattiin sitten kaksi erilaista hodariaannosta ja ranskalaiset originalit ja ranskalaiset chili-juustokastikkeella. Voi jessus. Oli niin järkyn kokoiset annokset, että jaksoin omistani ehkä puolet ja seuraava isompi ateria oli vasta seuraavan päivän illallinen. Ehdoton must on tämä kioski siis, takana on iso parkkipaikka ja siistit restroomit.


Pinkiltä ajeltiin Griffith Observatoryn pihaan, josta on näköalat paitsi sinne Hollywood-kyltille niin myös koko kaupunkiin. Itse observatorio oli maanantaina harmillisesti suljettuna, mutta kivan tunnelman ja näköalojen takia tuonne kannattaa ehdottomasti vaivautua. Kyseessä on ilmeisesti monien filmitähtien ja muun väen kuntoilupaikka, joten jos olet sellaista tyyppiä, niin lenkkarit mukaan ja lenkille. Ainakin Vicotoria Beckham kuulemma juoksentelee tuolla usein.



Reissun 9. hotelli oli Hollywood Celebrity Hotel, joka oli kaverin suosittelema ja kokeilema, eikä suotta. Aivan ässähyvä palvelu deskillä, saatiin lainaksi vaaka, jotta voitiin punnita laukut ja päivitellä tilannetta, meille avattiin itse paikalle hinattu viinipullo, autettiin ruoka-automaatin kanssa kärsivällisesti jne. Aamupala olisi kuulunut hintaan, mutta sitä ei ehditty  nauttia Dr Philin vierailun takia.

Hotelli oli muutenkin siisti ja iso parkkipaikka, mutta ainoa hotskuista tällä reissulla, jossa ei ollut saippuaa tai shampoota. Ihan muutaman sadan metrin päässä on SE Chinese Theater ja Hollywood Bulevard.


Kierreltiin sitten niitä kulmia kävellen ja autoillen.


Hollywoodin turistikaupoista saa tietty Oscareita.


Itse kuuluisaa teatteria ei päästy tämän lähempää katsomaan sillä oli joku Robocopin ensi-ilta ja filmitähdet oli punaisella matolla kuvattavana.


Todettiin että Gunnareitten Paradise Cityksi nimeämä Sunset Strip on hieman liian pitkän iltakävelyn päässä, joten ajettiin sitten autolla katsasamaan Viper, jossa River Phoenix veti yliannostuksen ja Whiskey a Go Go jossa on esiintynyt esimerkiksi Doors, Mötleÿ Crüe ja Hanoi Rocks. Periaatteessa kaikki tärkeät siis.

Läheisyydessä on myös Barneys Beanery, jossa Morrison pissasi tiskin eteen ja Joplin veti viimeiset Southern Comforttinsa. Paikka on nykyisin urheilupainotteinen saluuna ja maanantai-iltana tyhjillään. Ei mekään sinne sitten menty, kun ei ollut vielä yhtään nälkä niiden hodarien takia, kurkattiin vain ovelta.

Tässä samassa tuntumassa on myös Marmont Hotel, jossa kuvattiin yksi suosikkileffoistani Somewhere ja Roosevelt-hotelli, jossa kuulemma kummittelee itse Marilyn.


Rooseveltin kummituksia ei päästy tarkkailemaan mutta kaduilla kyllä oli outoa väkeä..


Kuvasin näitä takaapäin, sillä muuten kuvista olisi pitänyt maksaa.


Matkan viimeisenä kokonaisena päivänä meillä oli vuorossa vierailu Dr Philin studioyleisössä. Olin jo hyvissä ajoin kartoittanut mitä audience-mahdollisuuksia sattuisi niille päiville, kun ollaan Hollywoodissa. Vaihtoehtoja oli paljonkin itse asiassa, mutta Kimmelin ja Dr Philin väliltä päädyin lopulta itse tohtoriin.

Netistä löytyy siis ohjeet kuinka yleisöön ilmoittaudutaan, yleensä joko soittamalla tai s-postitse. Sähköposteja saa sitten laittaa muutamia, sillä ainakin meiltä halutiin kolme vahvistusta että ollaan varmasti tulossa. Käskettiin saapua aamulla klo 8 tietylle ovelle, ei saanut pukeutua valkoiseen, koska se näyttää kuvissa huonolta. Ekaksi paikalle saapuneet pääsevät varmimmin sisään, joten me oltiin kadunkulmassa jo klo 7.30. Parkkipaikka ainakin siihen aikaan löytyi helposti.

Ne, jotka käyvät vakituisesti näitä katsomassa saavat sinisen kortin ja pääsevät aina ekaksi sisään. Meillä ei sellaista ollut, joten jouduttiin odottelemaan enemmän, mutta eipä se haitannut. Liikuntarajoitteiset saavat oranssin kortin ja silläkin pääsee luvan kanssa etuilemaan.

Yhdessä päivässä klo 9-14.30 välisenä aikana kuvattiin kolme episodia ja kyllä se aika intensiivinen pläjäys oli. Alussa piti allekirjoittaa paperi, että pärstää saa käyttää ikuisesti heidän tarkoituksiin ja huom kautta universumin ja ettei haasta ketään oikeuteen.

Paikalla oli kymmenisen nuorta ja kohteliasta miestä ja naista, jotka pitivät tunnelmaa yllä, tanssittivat porukkaa ja kertoivat tarinoita Paramount Picturesin studiosta. Samalla studiolla on kuvattu esim Kummisetä. Kun Dr Phil asteli lavalle, se oli menoa, ei mitään uusintaottoja, kauhea draivi ja vauhti ja ei se mistään papereista kyllä katsellut apuja ja hyvin oli koko ajan tietoinen mitä on tapahtunut kenelle ja milloin. Todella hyvin niihin kuvauksiin on siis valmistauduttu. Vaimo istui eturivissä niinkuin asiaan kuuluu, leikattuna ja älyttömän laihana.

Jos olisi halunnut Dr Philin mukin muistoksi, olisi pitänyt tanssia. Kaksi tilaisuutta hypähtää lavalle keinuttamaan oli tarjolla, taustalla hittipoppia ja kun näin miten muilla mammoilla oli rytmi veressä, jestas nyt hei niitä mustia vaikka, niin totesin, että Dr Philin muki ei ole noin pahan nöyryytyksen arvoinen. En tanssinut, en saanut mukia.

Olimme siis 12. kauden jaksoissa, joissa ekassa oli kyseessä riitainen nuorenparin ero ja taistelu lapsen huoltajuudesta. Se taistelu oli saanut aika omituisia piirteitä ja työllisti kovasti poliisia. Toinenkin episodi oli sitä peruskamaa eli anopin ja pojan vaimon välistä riitaa, jossa oli myös poika vahvasti mukana maustamassa tilannetta.

Kolmas episodi olikin sitten heviä kamaa. Meillehän oli muistuteltu koko ajan, että pitää olla kunnioittava, nämä ovat oikeita ihmisiä ja oikeita tarinoita. Nyt lavalle asteli vankilassa velipuolensa murhasta istunut 17-vuotias kundi, joka oli vapautunut sieltä hiljattain, kun hänen huumeisiin taipuvainen isänsä oli tunnustanut poikapuolen murhan. Itse murhatun pikkupojan isä uskoi, että nuori kundi oli mitä suurimmassa määrin syyllinen yhdessä isänsä kanssa ja pian studio olikin täynnä sukua ja serkkua, jotka olivat kaikki suunnilleen olleet myös romattisissa tunnelmissa keskenään ja otettiin yhteyksiä myös Kentuckyn vankilaan, jossa isä nyt istuu.  Äidit olivat kaikki huumeiden viemiä. Lopulta mentiin valheenpaljastuskoneeseen.

Oli kyllä sellaista väkeä siinä lavalla huumeiden värittämine tarinoineen, että oltiin sen shown jälkeen muutama tunti aika vaisuina.

Hollywoodista ajeltiin  Pat &Lorraine dineriin, jossa kuvattiin Reservoir dogsin kuuluisa diner-kohtaus, mutta se oli ehtinyt jo mennä kiinni, on siis lähinna aamupalapaikka, ja hieman epäilyttävällä seudulla.

Vielä hurjemmat kulmat oli sitten Downtownissa, jossa bongattiin täsmänä Bradbury Buiding, jossa on kuvattu mm leffat Blade Runner eli aika synkkää menoa ja sitten nätti versio 500 days of Summer. Joka muuten on niin söpöisä leffa, että katsoin sitä pätkät lentokoneessa mennen tullen. Ja olen nähnyt sen kyllä siis kolme kertaa aikaisemmin.


Bradburyssa oli ihan itse Chaplinkin paikalla. Rakennus on toimistokäytössä, mutta turistit saavat tulla ekaan kerrokseen kuvailemaan, jos ovat hiljaa.



Bradburyn läheisyydessä on kansalaisrohkeutta vaativat kadut, joilla on Central Market, esimerkiksi kiinalaista ja meksikolaista ruokaa olisi tarjolla halvalla ja hyvin autenttisen näköistä. Me etsimme kuitenkin kehutun kirjakaupan Last Book Store, josta löytyikin Tommyland 6 taalalla.



Downtown on pakattu täyteen pilvenpiirtäjiä. Aika epämiellyttävää aluetta, monta on dimen pyytelijää ja muuta tuijottelijaa ja seisoskelijaa siellä.


Downtownista suunnistimmekin sitten jo viimeisille shoppailuille lentokentän läheisyyden Wesfield-malliin ja sitten laukut Days Inniin ja auto palautukseen.

Se on hei hei Amerikka! Palaan vielä ainakin yhdellä bloggauksella aiheeseen, jahka olen kotiutunut ja järjestänyt pään järkevään kuntoon. Jos se nyt on ylipäätään mahdollista.


tiistai 11. helmikuuta 2014

Hollywoodissa tänään , 11/14


Mun kone pimenee kohta, amerikkalainen vekotin hajosi ja nyt ei virtaa irtoa tähän masiinaan ennen Stokiksen loungea, jossa onkin sitten mukavasti 7 tuntia aikaa päivitellä kaikkea mahdollista jenkkilän roadtripistä, tämä siis alkaen torstai-aamu.

Ajettiin tänään HWY 1 pitkin Losiin ja pyörittiin lähinnä Hollywoodissa. Huomenna on hassu päivä, mennään Dr Phil -shown yleisöön ;)

Sitten onkin  hetki ladata laukut koneeseen ja keskiviikko ja torstai matkaillaan takaisin Suomeen. Ihana tulla takaisin kotiin, oman paineisen suihkun äärelle ja vaatevalikoimien pariin, omien safkojen luo. Laihdutuskuuri big time odottaa!

Mutta palaan asiaan jahka koneessa on virtaa. Kiva että teitä on käynyt lukijoita täällä kovasti monta, nähdään taas pian.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Chinatownista Sideways-viinitiloille, 10/14

San Francisco oli meille sillä tavalla pettymys, että ehdittiin aivan liian vähän. Muutama päivä on todellakin liian pieni aikaikkuna ja sama tunne on tietysti seurannut kohteesta toiseen koko reissun ajan. Meillä oli niin ihastuttava hotelli Gran Canyonilla, että mies oli ihan Twin Peaks –fiiliksissä ja minä Villin Pohjolan tunnelmissa ja oltais varmaan viihdytty siellä viikko tuijottamassa kiviseinämiä.

Las Vegas taas ei ollut kummankaan makuun, joten pari päivää siellä oli aivan riittävästi. Ei ruotsin laivallakaan pidempään jaksa. Aggressiivinen liikenne, pintakiilto ja överimeno ei ole kovin koskettavaa pitkällä tähtäimellä.

San Franciscossa ei toisenakaan päivänä ehditty vielä hippihoodseille kunnolla ja koska edelleen satoi vettä, tuumattiin että kiertoajelu edellisenä päivänä sen läpi saa riittää. Halusin silti Chinatown tunnelmiin, joten tehtiin epätoivoinen viritys ja ajettiin sinne. Jos liikenne muuallakin kaupungissa on vähän epämiellyttävää, tuolla se on aivan karmeaa. No tulipahan koettua.




San Francisco on suurin kiinalaiskaupunki Kiinan ulkopuolella ja sen huomaa katukuvassa. 1800-luvulla siirtolaisia alkoi saapua Kiinasta ja monet työllistyivät mantereen välisen junaradan äärelle. Kun rata valmistui, monet jäivät Friscoon ja asettuivat Chinatown tuntumaan, he pitivät kantonin kiinansa ja kulttuurinsa ja työllistyivät heikommalla palkalla kuin muut siirtolaiset. No se tietysti mätti eurooppalaisperäistä väestöä, joka koki että kiinalaiset vie heidän duunit.

Seurasi rasismia ja ”keltaista vaaraa” Chinatown yritettiin jopa polttaa maan tasalle. Itse kaupunginosa oli muutaman suvun omistuksessa ja se ei pyörinyt iloisella meiningillä. Kiinalaiset ei saaneet helposti lupaa maahan, joten erityisesti morsiamista oli kohta kova pula. Käytännössä kiinalaiskorttelit oliva kiinalaisperäisen mafian hallussa ja ansaintakeinot olivat usein laittomia.

San Franciscon iso maanjäristys (vuonna 1906 muistaakseni) tuhosi arkistot siirtolaisista ja nyt alkoi porukkaa Kiinasta saapua kiivasta tahti, hehän olivat jo amerikkalaistuneiden kiinalaisten ”lapsia” tai ”lähisukua”. Pian kaupunginosaa ehostettiin ja vähitellen kiinalaiset pääsivät yhteiskuntaan mukaan. Alunperinkin ehotuksen ideana oli tehdä jotakin, joka voisi kiinnostaa matkailijoita.

Edelleen tosin kiinalaisilla on omat tv-kanavat, englanninkielisiä pääosin, ja Chinatowniin vyöryy paikallinen kiinalaisväestö shoppaamaan omia oikeita ruokiaan viikonloppuisin. Chinatownissa on lukuisia temppeleitä ja Onnenkeksien tehdas.

Saavuimme hoodeille lauantai-aamuna. Ei niin fiksua. Parkkipaikkaa oli todella vaikea löytää ja kun lopulta päästiin kulkemaan alueella aikaa oli vähän. Käytiin temppelissä, jossa ei saanut ottaa valokuvia, mutta joka oli tosi kiehtova. Katosta roikkui satoja lappusia, punaisia lamppuja, ympärillä tuoksui voimakkaat suitsukkeet ja Buddha myhäili kaiken keskellä.

Sitten poikettiin turistikauppaan, jossa vanhempi muori kävi juttusille. Ilmeni että mies, joka on syntynyt tammikuussa niin nyt on hirveä vuosi tulossa, koska on kiinalaisessa horoskoopissa härkä. Mulla, tiikerillä, pitäis pyyhkiä ihan hyvin. Mies sitten päätyi ostamaan pari onnea tuottavaa esinettä, muuten ei ilman kolareita ehkä selvittäis lentokentälle asti. Jännä juttu, tuli ohjeet mihin väriin pukeutua, minne päin nukkua jne, huonon onnen välttämiseksi. Joten generation 1973 olette varoitetut! Hahaa, voi olla taikauskoa, saat ajatella ihan vapaasti niin :)

Chintownista ajettiin Alamo Squaren kautta kohti Highway 1:a.  Alamo Squarella on kauniita taloja ja Highway 1 oli seuraava etappi listalla.



Tämä kuuluisa merenrantaa kulkeva valtatie on rakennettu 1930-luvun paikkella ja on valittu yhdeksi hienoimmista tieosuuksista Yhdysvalloissa. Eikä turhaan.

Aurinko oikella puolella paahdettiin kohti etelää ja välillä pysähdyttiin muiden matkaajien kanssa joka kaaren jälkeen löytyvällä näköalapaikalla. Upea meri aaltoineen, vuoret ympärillä, aika spesiaalia.

Illaksi ehdittiin Moonlanding Hotelliin, jonka naapuriravintolassa The Sea Chest & Oyster barissa syötiin iltapuhteiksi tuoretta miekkakalaa ja haita. O My Gosh, hyvää! Aamulla tehtiin aamukävelyt rantsussa ja sitten taas autoon ja kohti Santa Mariaa Sideways-leffan viinitiloja.



Jokaisella viinitilalla tuntui olevan maistelumenu 10 taalaa, mutta pelkkiä lasillisia sai maistella. Pinot Grigiot on täällä erityisen tykättyjä. Kierrettiin 6 tilaa ja ostettiin pari pulloa upeita punaviinejä. Harmi että niitä ei saa kuskattua turvallisesti Suomeen. Täällä voi viinipullon ottaa mukaan ravintolaa ja siellä he pientä maksua vastaan avaavat sen sulle ja tarjoilevat sitten aterian kanssa.

Vikalla viinitilalla kävi hassu juttu, paikallinen kalifornialaisnainen innostui älyttömästi mun suomalaisuudesta, koska olin eka suomalainen jonka se oli ikinä tavannut paitsi äitinsä. Se ei puhunut suomea, eikä ollut koskaan käynyt Suomessa, mutta oli koko kalifornialaislapsuutensa syönyt karjalanpiirakoita ja oli ihan tiloissa mun läsnäolosta. Juteltiin suomalaisuudesta, dna:sta ja historiasta pitkät tovit. Sen mies oli jo ihan kyllästynyt teemaan ja paikkaa alettiin sulkea, ilmeni että toisella asiakkaalla oli ruotsalaistaustaa, niin sitten mieskin sai oman fanin. Hassua.

Seuraavaksi on vuorossa Hitching Post II-ravintola, jossa Sideways-leffassa käydään syömässä. Huomenna se on LA! Vikat päivät käsillä, toisaalta niin on laukutkin täynnä ja finanssit loppukaputfinito. Mutta vielä jaksaa viimeiset seikkailut.