Nelikymppisten synttäritarjoilut

Moni muukin tuntuu juhlivan nelikymppisiä ja koska itse ravasin erityisesti loppuvuoden muiden kemuissa, halusin lopulta järjestää myös omat juhlat. Alkuperäinen idea oli olla paossa koko d-dayta siellä ulkomailla, niinkuin vanhat ihmiset tapaa tehdä, mutta järkkäsin nyt sit sekä reissun, että juhlat. Enhän ole koskaan ollut mikään erityisen vaatimaton tyyppi.

Kutsuin parikymmentä tyyppiä, sellaisia, jotka ovat kutsuneet minua tai sellaisia, joiden kanssa muuten on tullut vietettyä enemmän aikaa tässä matkan varella. Koska ihmiset on jakaantuneet pitkin ja poikin, oli ymmärrettävää että eihän kaikki päässeet paikalle.

Halusin, että on ohjelmaa, eikä vaan sitä sellaista lasin täyttämistä. Joten sisään astuessa kaikki sai illalle tehtävän. Osan tehtävänä oli pitää vain hauskaa, mutta joukosta siivilöityi taksivastaava, kahvivastaava, kippis-vastaava, viskivastaava jne. En halunnut itse stressata pitkin iltaa kaikista mahdollisista käänteistä, joten halusin, että osa saa toteuttaa itseään päivänsankarin auttamisen muodossa. Kävi nyt tietysti niin, että joku ei halunnut olla kahvivastaava, joten se sitten vaihtoi lipuketta sopivampaan rooliin. Mutta kukaan ei varsinaisesti protestoinut asian äärellä, vaan päinvastoin.

Lisäksi vieraat saivat selkäänsä roolihahmon, joka heidän piti arvata illan mittaan. Osalle ei tullut ongelmia keksiä että he ovat Dr Phil, Kruunuprinsessa Victoria tai Teemu Selänne, mutta osalla kesti pitkään Cheekin tai Mannerheimin kanssa. Oli aika hauska kuunnella sitä arvailua.

Toki kaikki sitten myös esittäytyi omissa rooleissaan eli aloitettiin tutustumiskierros mun vanhimmasta kaverista ja edettiin kohti uudempia tuttavuuksia.

Lisäksi iltaan kuului spotify-kisa. Olin tehnyt 40 laulun listan, jokainen eri vuodelta ja horoskooppimerkein jaettujen ryhmien piti arvata mikä on laulun nimi, kuka on esittäjä ja miltä vuodelta laulu on. Pisteitä jaettiin 3 laulusta, 3 bändistä ja 5 oikeasta vuodesta. Joistakin lauluista tarinoin ennalta, että miksi ne ovat listalla. Mitään en soittanut kokonaan, siinä olisi sitten mennyt pikkutunneille. Mulla oli hauskaa sitä listaa tehdessä ja ainakin kisan edetessä aina kun vaihdoin kappaletta puheensorina oli niin kovaa, että ainakin jostakin vieraat keskusteli.

Lopussa oli vielä tarjolla jälkiruokaa kera Dr Philin viisauksien. Olin alunperin ajatellut ostaa San Franciscon Chinatown Fortune Cookie- tehtaasta onnenkeksejä, mutta ei löydetty sitä sitten silloin kiireessä. Joten Dr Phil on nyt vielä ainakin tovin mun idoli, kun kerran on livenäkin tavattu ja sillä on ihan ässiä toteamuksia.

Ruokapuolesta tarjolla oli blogissa aiemmin olleita juttuja:

Alkuun Kir royalit


 Valkosipulista kukkakaalisalaattia


Pasta-makkarasalaattia
(Keitä perhospasta, mausta oliiviöljyllä, chilillä, sitruunamehulla, punaisella pestolla, hunajalla, tuoreella basilikalla, mustapippurilla, sekoita kunnolla. Lisää makkaraa (mielellään ranskalaistyyppistä), aurinkokuivattuja tomaatteja, kirsikkatomaatteja, paprikaa.)


Provencen anopin couscous-salaattia




couscous-salaatti

Fetasalaattia
Tässä oli punasipulia, tomaatteja, oliiveja, kurkkua, rucolaa,  fetaa ja vinaigrette oliiviöljystä ja punaviinietikasta, yrttejä)



fetasalaatti

Basilikaoliiveja



basilikaoliivit

Kreikkalaisia lihapullia
Pirkan ohjeen mukaisesti, ilman kastiketta



kreikkalaiset lihapullat

Pateeta (ostin Stockmannilta), vuohenjuustoa (vuohenjuustoa, creme fraichea ja roseepippuria), tapenadea ja patonkia



vuohenjuustoa

muita herkkuja

Jälkkäriksi tiramisua mukissa ja kahvia

tietysti Tennesseen kunniaksi Jack Danielsia

ja niitä lahjoja….

Joulukalenteri luukku 18: Ihana egg nog

Tämä egg noggin postaus on parin vuoden takaisesta joulukalenterista. Koska ohje on niin ihana, postaan tämän uudestaa hienoisesti muokattuna ja vahva suositus messiin, kannattaa kokeilla:

Amerikkalaiset eivät roudaile kaupasta jouluksi tölkkikaupalla glögiä, sillä koko juoma on siellä aika tuntematon. Jouludrinksuista legendaarisin onkin egg nogg, jota voi ostaa monenmoisina virityksinä supermarketeista. Kermainen alkoholimixture ei tehnyt suurta vaikutusta tölkkiversiona, alkoi tehdä mieli kokeilla kyseisen juoman valmistusta itse (koska se todennäköisesti on parempaa niin). Kyseinen drinkki pitää nimittäin valmistella noin 4-7 päivää aiemmin, koska siihen tulee raakoja kananmunia ja siinä ajassa viina tappaa mahdolliset pöpöt, joten asialle kannattaa ryhtyä ihan nyt, jos meinaa jouluna skoolailla.

On pieni kulttuuriteko tarttua juuri tähän kyseiseen reseptiin, sillä se ei ole vähäisempi kuin 1700-luvun amerikkalaisen presidentin ja suurmiehen George Washingtonin oma resepti, joka on internetin tietojen mukaan löytynyt kotikartanonsa keittöpapereiden joukosta. Aineksetkin puhuvat sen puolesta, että resepti on aito, sillä tuona aikana kyllä ruisviskiä oli saatavilla, samoin kuin jamaikalaista rommia, mutta esimerkiksi sokerit, kanelit ja muskotit munineen ja maitoineen olivat haasteellisempia juttuja. Suomessahan ei talvella esimerkiksi maitoa tai kermaa tuohon aikaan saanut, koska lehmät olivat talvella ummessa, Yhdysvaltojen eteläosissa oli toisin (jossa Washingtonin mansion sijaitsi). Hassua kuitenkin että ne tuotteet, jotka nyt juomassa ovat halpoja: muna, kerma ja maito, olivat silloin kalliita, kun taas viina oli tuolloin halpaa, nykyisin kallista, varsinkin suomalaisen alkoholiveron ansiosta.

Perinteinen Egg Nog -amerikkaiset mittasuhteet (ikeasta löytyy ainakin oikeat mittarit)

2 cup brandya
1 cup ruisviskiä (käytin irkku-jamesonia, se oli ainoa savuton viskini kaapissa, ja maissiviski J.D. ei ehkä olisi sopinut sen paremmin)
1 cup tummaa jamaikalaista rommia
½  cup kermasherryä
10 valkuaista
3/4 cup sokeria
1 l punaista maitoa
1 l kermaa
1 kanelitanko
muskottipähkinää

Sekoitetaan ekaksi alkoholit keskenään. Kysy mies hommiin, sitä saattaa kiinnostaa tämä laitto.

Sitten vatkataan peräti 10 valkuaista kovaksi valkeaksi vaahdoksi.

Vatkaa 10 keltuaista 3/4 cup sokerin kanssa vaaleaksi vaahdoksi. Ja kaada sitten viinasekoitus joukkoon.

Lisää joukkoon 1 litra punaista maitoa ja 1 litra kuohukermaa. Sitten sekaan valkuaisvaahto, lopuksi mukaan 1 kanelitanko ja 1 tl muskottipähkinää.

Laita kylmään 4-7 päiväksi, maistella saa jo 5 tunnin päästä, maku kehittyy päivä päivältä. Sekoittele vielä kunnolla ennenkuin tarjoat.

On kuin turbokuohkeaa Baileysia, lakritsaa, huulilla suklaata ja lopussa viskin kepeä potkaisu.

Idän pikajunassa

Työasiat kutsuivat itä-suomeen. Suuntasin reissulle toiveikkain mielin, kuvittelin olevan sangen rentouttava kokemus junailla Kuopioon ja sieltä Joensuuhun ja takaisin. Alussa kaikki menikin hyvin.

Junanetti oli tyydyttävä, metsamaisema vilisi ohi ja niin sitä saavuttiin Jyväskylään ja sieltä Pieksämäelle. Hyinen tuuli ja masentava laiturinäkymä saivat seikkailijattaren tosin arvioimaan, että Pieksämäki selkeästi edustaa enemmän uhkaa kuin mahdollisuutta. Tulihan se Kuopion juna lopulta, kun olin niin jäässä että kesti melkein Kuopioon asti toipua. Ihme arktiset olosuhteet, kuinka ihmiset voivat asua täällä?

Kuopiossa eksyin tapani mukaan ruhtinaallisella tavalla. Pakkasta hillittömästi, lunta, tuulta ja hävyttömän mäkinen kaupunki. Torin löydettyäni olin varma, että täältä löytyy Hotelli Puijonsarvi, no ei  kyllä hakuammunnalla löytynyt. Kiertelin ja kaartelin ja varmana en kysy yhdeltäkään savolaisnatiivilta, joutuu muuten varmaan puhumaan kaikkea ylimääräistäkin. Googlemapskin on kaltaiselleni hahmottamishäiröiselle aika haastava työkalu.

No löysin sen hotellin lopulta. Ihan itte. Hotellin läheisyydessä on kirkko ja Snelkun patsas. Miksi ne pöljät savolaiset ei ole lykänneet toria, Snelkkua, kirkkoa ja rantaa samaan yhteyteen niin kuin järkevissä kaupungeissa on tehty? Oulussa kaikki on ihan tykönä. Mikkelissä kaikki on aikalailla lähekkäin myös. Tampereella on ryssitty torin suhteen ja se onkin iso miinus. 

Mielestäni suomalainen kaupunki arvoidaan seuraavien kohtien perusteella: onhan oma murre? Onhan oikea tori keskellä kaupunkia? Onhan rantaa ja vesiulottuvuutta? Syy, miksi en voinut esimerkiksi muuttaa Riihimäelle, vaikka se oli kerran suunnitelmissa: ei merkittävää murretta, rantaviivaa ja toritilannekin oli selkeän puuttellinen. Jyväskylässäkin oli niin heikko murretilanne ja onneton torikulttuuri, että en sielläkään viihtynyt, kun opiskeluaikoina siellä pari vuotta asustin. Se mitä Tampere toisaalta häviää torissa, korvautuu rouskealla murteella.

Illalla asemakaavahistorioitsija saa tyytyväisen mielen, sillä tässä Snelkun paikkeilla on tosiaan ennen ollut tori. Noniin.

Kirkon läheisyydessä sijaitsevat sekä Kuopion museo, että taidesellainen. Kuopion museo on hienoinen pettymys, korttelimuseossa olisi ollut enemmän Minna Canth-aiheistoa, mutta sinne en ehtinyt. Ja Minna on ihana, ihan idolini. Aika kiva luonnontieteellinen osasto museossa kuitenkin on ja oikean kokoinen mammutti, vaikuttava otus. Kuopiossa on myös Snelmannin museo, mutta se on auki vain kerran vuodessa. Pöh.

Taidemuseo sen sijaan on puhutteleva. Näyttely on modernia taidetta ja taas kerran käy mielessä, että pitäisi harrastaa taidemuseoita huomattavasti enemmän. Uusia ajatuksia ei tule sillä, että tekee aina samoja juttuja. Taidemuseossa on myös kiva museokauppa.

Kipaisen myös rantsuun, varmasti kaunista on täällä kesäisin, mutta muuten en ole jotenkin ihan vaikuttunut. Kuopiolaiset tuntuvat suhtautuva kaltaisiini etelä-savolaisiin, ihan kun ei oltaisi oikeita savolaisia. Puheet illan dinnerillä ovat aika metkat, susien kanssa painitaan ja karhuja nukkuu takapihalla, siis hyvää seuraväkeä, mutta olen sen verran hämäläistynyt, että on ihan hävinnyt tatsi siihen, mikä on hyvä määrä liioittelua tarinan kuljetuksessa.

Memphisin halloumileivän pesto on vähän äklöä, mutta ilmaiseksi pöytään kannetut popparit olivat jotenkin aika raikas idea. Plussaa salaatin kurpitsansiemenistä, olen ihan koukussa nykyisin kurpitsansiemeniin.

Kuopiosta saan onnekaasti autokyydin Joensuuhun. Junalla matkailu olisikin vienyt koko päivän. Tie halkoo läpi ihmellisten maisemien, korkeita mäntyjä, jylhiä rantoja, koruttomia kivikirkkoja...olen aina Joensuussa käydessäni ihastellut maisemia ja ihmisiä, ruokaa ja kaikkea, tällä kertaakaan en pety.

Joensuun historiallinen museo hakee voimakasta tuntumaa Sortavalaan ja keskustelen illalla pitkään paikallisten kanssa karjalaisuudesta, evakoista ja Sortavalan halvasta bensiinistä. Automatka Arkangeliin nousee elämäni isolle TODO-listalle keskustelun jälkeen. Makeita juttuja. Idässä on asennetta. Karjalaisuus on pop.

Taidemusosta löytyy kaunis Virginie ja vaikka mitä muuta. Vahva suositus! Vierailen paikallisessa kahvila Houkutuksessa ja ihastelen letkeää murretta, rapsakoita karjalanpiirakoita, tunnelmaa, kaikkea. Vila-liikkeen myyjätär on niin hurmaava, puhelias ja aloittelias, että suoritan mainittavan määrän shoppingia. "Tää näyttää hökötykseltä, mutta soppii siulle ihan varmana! Kokkeile tätäkin! Miä voin kokkeilla siun puolesta, eikö oo ihaaana? Onnee siun uusille vaatteille ja tuu toistekkii!"

Illalla lipsuu viinin kanssa. Kimmel-hotellin savuinen viskikin tulee testattua tunnetuin seurauksin. Aamulla junamatka Joensuusta Tampereelle tuntuu kestämättömältä. Mutta lähteä täytyy.

Vintage VR ei tarjoa nettiä ja iphonen akku vetää viimeisiään. Voimat ovat vähäiset ja istun vapisten Pieksämäelle osti. Junanvaihto Pieksämäellä voimaannuttaa kuitenkin matkailijan, ostan Jaffaa ja Pringlesiä ja vähät välitän, miltä se muiden silmissä näyttää. Ravintolavaunun varusmiehet puhuvat puumasta, kun kuljen ohi, mutta ei kai synnillisyys joka askeleessa sentään näy? Joku muu varmaan.

Buddha 1200-luvulta Joensuun taidemuseossa

Zeniläinen raukeus valtaa mielen Jyväskylän tietämillä. Tulen selviytymään. Tunnen mellerimäistä luovuutta katsellessani kanssamatkaajia: opiskelijamiestä syömässä ilmeikkäästi mäkkärin ateriaansa. Voisin kirjoittaa novellin, no ainakin runon, hänen hapsottavasta tukastaan. Edessä istuvan venäläispojan piraattitallennettu leffaa pyörii kiinalaisin tekstityksin läppärin näytöllä ja tuijotan aivot tyhjänä pitkät tovit sitä, käsittämättä mitään. Olen seesteinen ja tässä. Naapuripenkin mies etsii äärettömän kauan lippuaan, konnarin odottaessa rauhallisena. Juna täyttyy, mutta on hiljaista. Olen Hämeessä.

Kotona mies noutaa pyynnöstäni salt-vinegar-sipsejä ja jään eloon.

Setä Jamesonin juustoiset sipulileivät

Näin jossakin amerikkalaisella nettisivuilla kuvan juustoisista sipulileivistä ja tuli kauhea himo saada sellaisia. Kun yritin löytää kuvan ihanista leivistä uudestaan, en tietenkään sitten löytänyt ja piti soveltaa epämääräisen muistikuvan perusteella. Hyviä tuli silti. 

Kyseessä ei ollut  erityisen vaativa suorite: paistoin punasipulit oliiviöljyssä pehmeiksi, sitten fariinisokeria pari teelusikallista sekaan, joukkoon pippuria ja tuima hujaus Jameson-viskiä. 

Miehen mielestä oli hyvän viskin tuhlausta, mutta Jamesonia oli kaapissa vain surumielinen määrä jäljellä, enkä sentään koskenut skottilaisiin savuisiin. Niitä vaalin nimittäin minäkin. 

Muistikuvani mukaan alkuperäisessä reseptissä tosin huikattiin bourbonia, mutta meillä ei moisiin kemikaaleihin tavata koskea.

Leipäviipaleet voitelin ja sivelin valkosipullilla, ne kyläilivät uunissa ja sitten juustot ja sipulit kavereiksi. Viiniä lasiin ja sitä ihminen sai taas jokapäiväisen leipänsä (ja viininsä).

Olen viettänyt bloggailussa seesteistä hiljaiseloa. Työ vie aika tehokkaasti tällä hetkellä energiat ja toinen työ ne loput. Onneksi olen kohta vain tavallisissa päivätöissä ja sivubisnekset ovat mennyttä elämää. 

Paljon tapahtumaa on tulossa, joten seuraava comeback on nopeammin kuin kukaan älyää kaivata. Viikonloppuna aion työstää kakkubuffan kotiin, kun kuopuksen kummit tulevat synttäreitä juhlistamaan. Listalla pari ennen kokeilematonta klassikkoa, joten riskirajoilla mennään tarjoilujen suhteen. Jos mitään ei aiheesta kuulu, ei mennyt ihan niinkuin suunnitelmissa ;)

Ensi viikolla suuntaan työmatkalle iloiseen itä-Suomeen, sekä Kuopijoon, että Joensuuhun. Molemmat kylät ovat elämänmakuisia ja haaveissa olisi ehtiä ihastella aitoja murteita, lupsakoita asenteita ja maistella paikallisia herkkuja. Karjalanpiirakoita pitää varmaan kantaa kotiin pussitolkulla.

Pääsiäisenä odottaakin pidennetyn viikonlopun reissu Krakovaan, jonka kohteita olen alkanut jo kartoittaa uutterasti. Toisen maailmansodan tunnelmissa taitaa mennä, kuten tuo helmikuun reissu Berliiniin. Jos sitten seuraavalla turneella jotain hilpeämpää..

exodus krapula

Mulla oli parisen viikkoa sitten mahtava, puhdistava, alkuvoimainen krapula. Krapulat on yleisesti täysin aliarvostettuja juttuja, joiden avulla ihminen matkaa kiirastulen läpi, nöyrtyy, ymmärtää pienuutensa ja lopulta kohoaa tavanomaisuutensa yläpuolelle.

Pidän epäilyttävinä ihmisinä niitä, jotka eivät näitä koe. Mitä heillä on salattavaa? Miksi he eivät heittäydy?

Jos ihminen on kaltaiseni kontrollifriikki, totaalihangover on ainoa tila kun minut saa oikeastaan rennoksi. Tunnen jopa, että olen silloin mahdollisesti aidoimmillani. Välitän aika lailla siitä, mitä muut minusta ajattelevat, mutta krapulassa irtaudun sosieettien paineista ja painan pääni rauhallisesti vessan lattiaan. Se tuntuu kylmältä ja turvalliselta.

Hankin krapulan mieluiten viskillä. Savuisella ja skottilaisella. Viimeksi meni tiliotteen perusteella 15 kappaletta. Ja viinit ja safkat sitä ennen. Että ei tässä mistään pikkutissuttelusta ollut kyse. Kun minä juon, se ei ole naisellista puuhaa.

Olen saanut joskus melko tyydyttävän krapulan aikaiseksi myös tequilalla (roseella) ja muutamia kertoja ihan viinilläkin. Mutta ei ne ole kyllä mitään verrattuna alkukantaiseen viskikrapulaan. Viskin kanssa se menee näin: heräät aamulla, eikä mitään tajua vielä, miten pahalta kohta tuntuu. Vasta sellainen hiipivä avuttomuus ilmassa.

Nouset sieltä, minne oletkin sitten sammahtanut, useimmiten olen itse joko omin avuin tai kaverin kannattelemana selvinnyt sänkyyni, kerran pari olen löytänyt itseni alakertani vessan lattialta. Viimeeksi heräsin hotellista, Lahden Cumuluksesta. Noniin. Nouset ja ihmettelet, että onkohan asiat ns. kunnossa, onko puhelin, rahat lähietäisyydellä. Olet toivottavasti yksin, etkä vieraassa seurassa. Et missään ns. väärässä paikassa. Jos nämä kohdat täyttyvät: menee jo hyvin. Itselläni näin useimmiten on. Kerran olen kadottanut kännykän ja kerran rakkaan sormuksen. En ole koskaan herännyt oudosta paikasta, jos omaa vessaa ei katsota sellaiseksi. Aika pienillä vahingoilla siis, kun puhutaan aikamoisista tajunnan alentunteista tiloista. Kellon tarkistus kohdallani osoittaa yleensä, että on varhainen aamu.

Korostan tässä vaiheessa, koska siis tosiaan välitän jossain määrin siitä mitä ihmiset ajattelevat -niin, koen kunnon krapulan yleensä 1-2 kertaa vuodessa. En aina silloinkuin siihen tähtään. Joskus se pakenee luotani ja sieluni ei saa kaipaamaansa varjosta valoon vaellusta. Joskus se tulee yllättäin ja silloin se on parasta. Niin kävi viimeeksi.

Mutta siis, vessaan selvittyään alkaa tuntua pahalta. Haadeksen kuolettava voimat iskeytyvät vatsaan ja oksettaa. Yleensä rajusti ja monta kertaa. Niiden jälkeen olo on taas kuin lottovoittajalla. Parhaimmillaan huolettoman hilpeä. Tekee mieli jakaa oma selviytymistarina jonkun kanssa.

Hetken päästä positiivisuus kokee matalasuhdanteen ja olo heikkenee voimallisesti. Tässä kohdassa olisi tärkeää aavistella oikein, elää oikein intuition laajoilla äärirajoilla. Mikä on oikea juoma? Oikea eines? Onko nyt sellainen vaihe, että suihku helpottaa? Vai peti?

Viimeeksi krapulani kumuloituminen aivan megalomaaniseksi johtui siitä, että vaihtoehtoja ei ollut. Oli periaatteessa mentävä töihin tai siis koulutukseen, jonka päättymistä sitä oltiin oltu juhlimassakin. Päivä vierähti vessaan säntäilyssä ja kesäyliopiston vessan lattiaa hamutessa. Ulospäin näytin varmaan säälittävältä ihmisrauniolta, mutta sisälläni elin voimaisaa kevättä ja syntymistä.

Krapula aaltoilee hyvästä huonoon, pienin askelin kohti hetkeä, että jotakin voi syödä luottavaisin mielin. Tämän milestonen jälkeen saattaa iskea iso luovuustunne. Mieli kristallisoi elämän perusasiat eteesi: mistä haluat pitää kiinni, mikä on kaunista ja oikein. Sitä oiken liikuttuu siitä, miten vähän on paljon.

Saattaahan siinä sitten iskeä muitakin vaiheita, mutta viimeeksi keskityin nollaamaan päätä seksifantasioiden sijaan.

Mitä vanhemmaksi tulee sen pidemmälle aallot ylettävät. Viimeeksi ensimmäinen päivä meni tyystin hunningolla ja vasta päivänä 2 kykenin luovaan toimintaan. Kyllä silloinkin vielä sielu värisi.

Pidän krapulan tuomasta eeppisestä lopputulemasta niin paljon, että se on oikestaa parempaa kuin humala. Parempaa ainakin kuin lasku. Nousua nyt ei voita mikään.

Puritaania absolutistia minusta ei tule, en näe siinä kerta kaikkiaan mitää järkeä.

Lasten nähden en juopottele, hullukaan ei halua krapuloida niiden ollessa samassa talossa. Mutta muulloin, silloin tällöin jatkossakin aion askeltaa viinan valtatielle. Eikä edes hävetä. Tähtään viskin kepeään vanhuuteen.. ainakin silloin kun lapsenlapset eivät ole kylässä. Elämä tyystin selvinpäin, jota omakin enimmäkseen on, se on hienoisesti yliarvostettua.

Viskimaistelu ja kesäinen buffa

Kaverit tulossa kylään ja piti keksiä tarjottavaa. Alunperin ideana oli maistella skottiviskejä, sillä pääsimme niiden makuun Edinburghin matkalla. Matkasta tässä. Sitten aloin ihmetellä, että mitä ihmettä sitä tarjoaa viskien kanssa? Jotakin on syötävä, muuten tulee suomalaiskansalliseen känniin. Mutta jos syö jotain vääränlaista, viskien hienot maut, aromit ja fiilikset eivät pääse oikeuksiinsa.

Netin antamat tiedot olivat tässä suhteessa hieman heikkoja tai sitten hakusanani olivat vääriä. Toki skottilainen haggis olisi loistoruoka ja samoin ne niiden keksit. No niitä tuli kyllä siellä Edinburghissa maisteltua, mutta Suomen suveen ne eivät oikein sopineet. Muutama kommentti löytyi sushin puolesta puhujia. No viimeeksi, juuri näille vieraille, tein sushia, joten se siitä. Jonkin aikaa suunnittelin all european-tyyppistä tarjoilua, vähän kaikenlaista sormiruokaa sieltä ja täältä. Mutta naisella on oikeus muuttaa mieltään, tiesi jo Shakespeare. Viimeinen twist oli sitten suomalais-ruotsalaistyyppinen, hieman juhannushenkinen menuu.

 graavilohi

wasabisilli

uusia perunoita, marinoituja tomaatteja, lohimoussea, vihreää salaattia, kananmunia, silliä, voita, saaristolaisleipää

tillisipsejä, korvasienipasteijoita, saaristolaisleipää, marinoituja punasipuleita, graavilohta, oliiveja...

Brita-torttu

 marinoidut punasipulit

maisteltavat viskit
Itse en ole sellainen viskien hifistelijä, että homma menisi piloille jonkun väärän makuisen ruuan takia. Toivottavasti silti ei tullut valittua vääriä tarjoiltavia.

Jokatapauksessa, tarjolla oli:

korvasienipasteijoita
saaristolaisleipää ja voita


vihreää salaattia
marinoituja punasipuleita
paistettuja punaisia tomaatteja
keitettyjä kananmunia


wasabisilliä
graavilohta
lohimoussea


tillivoiperunoita


raparperistä Brita-torttua mansikoilla

Ilta huipentui viskien maisteluun. Aluksi mies kertoili viskeistä, joita oli tarkoitus maistella. Sitten laseja eteen, joista piti arvata mitä juomaa siinä nyt sitten on.

Viskeinä olivat:
Jack Daniels (olen sentään distilleryssään käynyt, vanha Tennesseen asukki, kyseessä bourbonin ja viskin välimuoto, maissiviski)
Jameson (blendediä edustamassa, irkkuviski)
Bowmore (savuinen Isley-viski Skotlannista)
Glenfiddich (Speyside-viski Skotlannista)
GlenGrant (Speyside-viski Skotlannista)

Ylä- ja alamaat skoteista jäävät nyt ilman edustusta, mutta ei haitannut. Kaikki maisteltavat tunnettuja, niitä maailman myydyimpiä viskejä joten helpohkoja saada tuntumaa.

Järkyttävä havainto oli, että Jack Danielsissa on raikas, hedelmäinen, hyvin runsas tuoksu ja kiva maku. Luulin, että en tosiaan ole Jackin tyttöjä, vaan single malt:insa tyylillä vetäviä. Jameson oli kamalaa. Ja sitäkin olen sentään jokusia pulloja juonut. Bowmore on helppo savuinen viski, taidan alkaa sitä lajia lähemmin maistella tulevaisuudessa.

Reseptit:

Korvasienipasteijat
Teen näitä aina oikeaan voitaikinaan. Pakastealtaan voitaikina ei ole verrattavissa ollenkaan itse tehtyyn. Täyttää nämä voi sitten jouluna vaikka luumumarmeladilla tai esimerkiksi tällä sienitäytteellä, joskus teen näitä fetalla ja valkosipulilla tai tonnikalalla ja juustolla.

Voitaikina
 250 g voita
1 prk maitorahkaa
4dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
voiteluun muna

Sekoita jauhoihin  hieman pehmennyt voi ja sitten rahka. Pistä hetkeksi kylmään, niin taikina on helpompaa käsitellä. Muotoile haluamasi näköisiä pasteijoita tai piirakoita ja voitele munalla. Uunissa 225 astetta kunnes saavat kauniin värin.

korvasienitäyte
korvasienet täytyy ensiksi käsitellä, itse ostin tällä kertaa käyttövalmiita kaupasta
paista sienet, 4 pientä kevätsipulia varsineen pilkottuna ja lisää  1 ranskankerma, mustapippuria, rakuunaa
lisää tomaattipyrettä 2 tl väriä ja makua antamaan

Pirkan saaristolaisleipää ja oikeaa voita

Vihreä salaatti sisälsi paria salaattilaatua, ruohosipulia, lehtipersiljaa ja villirucolaa. Suihkaisin sekaan vähän oliiviäljyä ja punaviinietikkaa.

Marinoidut punasipulit (ässähyvää, sopii salaatin päälle, grillatun pihvin päälle, leivän päälle..)

2 isohkoa punasipulia
5 rkl oliiviöljyä
3 rkl punaviinietikkaa
0,5 rkl sokeria
mustapippuria, suolaa, Provencen yrttejä maun mukaan 

Purkkiin sipulit ja muut ainekset, anna maustua seuraavaan päivään.

Paistetut punaiset tomaatit

4 tomaattia pilkottuna paistetaan oliiviöljyssä, päälle mustapippuria, suolaa, pinjansiemeniä ja balsamicoa.

Wasabisilliä
150 pkt suolattuja sillejä palasiksi pilkottuna
1 ranskankerma
½ sipuli pilkottuna
2-3 tl wasabitahnaa, voi laittaa enemmänkin, jos tykkää tulisesta
tilliä

Sekoita ainekset keskenään. Tarvitsee maustumisaikaa vähintään muutamia tunteja.

Graavilohi

600g lohifilettä
1,5 rkl merisuolaa
1 raastettu sitruunankuori
tilliä

Kääräise lohi mausteineen paketiksi ja anna maustua 1-2 päivää jääkaapissa.

Lohimousse
200g kymäsavustettua lohta pilkottuna
200 graavilohta pilkottuna
1 prk maitorahkaa
1 prk kermaviiliä
2 dl kuohukermaa vaahdotettuna
2 sipulia
1 tl sitruunapippuria
 reilusti tilliä
valkopippuriapippuria
1 rkl sokeria

Sekoita ainekset lohen kanssa, vaahdotettu kerma viimeisenä. Anna maustua vähintään parisen tuntia.

Tillivoiperunat
Uusia siikli-perunoita, keitä ja sekaan tilliä ja suolaa. Kun valmiit, kaada vesi pois ja sekaan reilusti voita.

Brita-torttu

Valmista ensiksi raparperihillo. 8dl raparperia pilkottuna, 2 dl sokeria ja ½ dl vettä kiehautetaan hilloksi.

Kylmennetyn hillon sekaan 3dl kuohukermaa (vaahdotettuna).

torttupohja:

150 g voita
1½ dl sokeeria
3 keltuaista
1 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta

Vatkaa voi sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen, vatkaten. Sekoita vehnäjauhe, jossa leivinjauhe sekaan vuorotellen maidon kanssa.
Levitä pellille.

Pinnalle:
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää loppuvaiheessa 2dl sokeria, ½ tl vaniljasokeria. Levitä marenkivaahto kakkupohja päälle.

Lisää mantelilastuja n 25 g.

Paista uunissa 175 astetta noin 30 min. Pohjan pitää olla kypsä ja marenkien kullanväriset.

Täytä kakkupohja (puolet levystä) raparperi-kermatäytteelllä. Nosta päälle toinen puoli kakusta ja sen päälle sitten hillo-kermaseosta. Kruunaa vaikkapa mansikoilla ja sitruunamelissan lehdillä.

Brita-torttu ei ole maailman helpoin juttu. Mutta se on sen arvoinen, onnistuneena se on kauniin hauraan pitsinen, rapeapohjainen, raparperi ja mansikka toimivat kuin kesäyön unelma.

Edinburghissa syömässä rasvaa -pari viskiäkin meni

Vietin kultani kanssa pitkän viikonlopun Edinburghissa maaliskuussa 2011. Lennot olivat ne ryanairin halvat ja tadaa-taas oltiin etuajassa niinku ne koneet tapaa olla. Lentoasemalla päätettiin ottaa taksi, kun oli jo myöhä. Hotelli löytyi napsakasti ja aikamme kelloa soitettuamme, pääsimme sisään ja huoneeseen numero 13. Hotskun Ceilidh Donia aamupala oli ihana ja listalta sai valita haluaako skotlantilaisen, englantilaisen, amerikkalaisen, mannermaisen, veggien, puuroa vai bagelia skottilohella vai mitä ihmettä nyt vielä voikaan haluta. Ekana aamuna oli tietysti pakko ottaa skottiversio.

Ja olihan siinä: perunalettua, makkaraa, paksua rapsakkaa pekonia, haggista sitä niiden kansallisruokaa joka maistuu vähän maksalaatikolta, munakokkelia ja mustan makkaran tapaista. Ah ihanuutta, hyvää oli.

Aamupalan jälkeen suuntaus oli vanhaan kaupunkiin ja kiersimme linnan, whiskey experiencen, kirjailijoiden museon, kaksi sotamuseota ja lopulta uupuneina ja lähes riidan partaalla nälästä johtuen, paikalliseen Whiski pubiin, jota oli kuulemma kehuttu netissä. Siellä syötiin alkupalaksi tarjoilijan suosittelemat paikalliset kalat& ranskalaiset eli vähän fish&chips tyylinen juttu, paikallista alea, sitten haggista, vähän alea, sitten parit viskit aijoo viskijäätelöäkin tietysit. Veskistä olisi saanut vielä viskikortsujakin.Seuraavassa haggis muussilla ja kekseillä. Haggis on kai jotain lampaanvatsaa ja sisälmyksiä.

Edinburghissa kanattaa käydä myös Elephant housessa, jossa J.K.Rawling kirjoitti ekat sivunsa Harry Pottereita, paikassa saa kannullisia teetä, erilaisia makeuksia ja tietysti lounaita, leipiä jne. Siellä on kiva tunnelma, lapsiperheiden suosiossa selvästi ja paljon söpöjä norsuja jokapaikassa.

Kävimme myös Rosslyn Chapelissa, joka oli hienon hieno kokemus. Da Vinci-kooodin lukeneen syke nousee kun ruusulinja verkkokalvoille piirtyy ja erityisplussa paikalle loistavan kyynisestä iäkkääämmästä museo-oppaasta, jonka kuivakassa huumorin piirissä hengailisi pidempääkin. Paitsi että kappelissa epäillään olevan Graalin maljan ja rakennuttajan käyneen Amerikan mantereella ennen Kolumbusta (ikkunapielissä todisteina kaiverrettu maissintähkät 50 v ennen setä-Kolumbuksen matkaa) opas kertoi siellä nähdyn myös Elviksen.

Kappelin lähimaastossa on Gral-niminen ravintola, jossa oli kuitenkin ihan normisapuskat. Menimme viereiseen pubiin ja söimme eilistä kasvissoppaa (koska eilinen on tietysti aina parempaa) ja cheddar-pickels-kolmioita. Nuo pubit brittin saarten maaseudulla ovat vastustamattomia, johtunee nuoruuden yliannostuksestani neiti Marpleja, Lovejoyta ja Emmerdalea, mutta alan aina syrjäisessä pubissa haaveilla muuttavani hoodseille. Matkasta on jo kaksi viikkoa, mutta en ole täysin palannut järkiini.

Muitakin pubeja koluttiin ja ohessa paikallinen terveysversio siis sitä kuuluisaa skotlannin kalaa. Jessus, kaikki oli aina uppopaistettua, päälle vielä ranskiksia, no tässähän oli sentää vihreitä herneitä. Yksi kala-annokseni oli sitten lohta uskomattomassa määrässä kermaa ja parmesania ja ylläri ranskalaisten kanssa, ei vihreää. Lähipöytien naisetkin välttelivät salattien syömistä, jos niitä jostain syystä heidän lautasilleen oli aseteltu. Kummaa kansaa.

Kävimme myös kuningattaren laivalla Briannialla, Holyrood-palatsissaan, etsimme David Livingstonen patsaan ja pienen Bobby-koiran patsaan, kävimme maanalaisella elämysturneella Mary Kings Closessa, eli satoja vuosia vanhoissa tunneleissa kaupungin katujen alapuolella. Ehdittin shoppaillakin ja tutkia päägalleria museokauppa.

Haasteellisin etsittävä oli uppopaistettu mars-patukka, jota haimme lukuisista pubeista ja baareista kunnes viimein tärppäsi. Ei se ole urbaanilegendaa, vaan oikea mars niissä fish&chips rasvoissa paistettuna suklaakastikkeella. Paikan omistaja hymynkareissaan suositteli vielä juomaksi paikallista limonadia. Hyvää oli, limppa tuttifrutin makuista ja mars brownien kaltainen makuelämys.