Rivieran shoppailukaupungit: Nizza ja Cannes

Olen poikennut Nizzassa kahdesti aiemmin, viime jouluna kävimme suorittamassa teinien vaatimat shoppailut Cap 3000 -ostoskeskuksessa, joka sijaitsee lentokentän läheisyydessä, joka siis Nizzassa ei ole kovin kaukana itse kaupungin keskustasta. Cap 3000 on ihan oivallinen shoppailukeidas ja teinit kokivat täyttymyksen tunnetta. Keskustassa on myös Nice Etoile, joka on vastaava moderni ja kattava shoppailuapaja. Tällä kertaa vierailin siellä, koska teinien tuliaisvaatimukset olivat Hollisteria, Hollisteria ja Hollisteria. Kumpikin paikka täyttää varmasti shoppailuhaluisen matkaajan tarpeet. Itse en nykyisin ostele huvikseni ja koska matkaamme kaikenmaailman nuivilla ryanaireilla, laukkuun ei yleensä edes mahdu pieniä tuliaisia enempää. 

Se, mitä itse ostan Provencesta on juustoja, lisää juustoja, Marseillen saippuoita, viiniä, shamppanjaa, laventelipussukoita ja aterimia (kivoja lusikoita jne). Jos en asuttaisi modernia ja karua skandinaavista kivitaloa kotimaassa, saattaisi heilahtaa voimakkaasti etelä-ranskalaisen runsaan ja värikkään sisustamisen puolelle. Ainakin anopin kylpyhuoneen laventelikaakeleiden kopiot lähtisi mukaan...

Ensimmäisen kerran vierailin Nizzassa muuten pari vuotta sitten kun ajoimme Italiasta Rivieran kautta Provenceen, jolloin ajoimme kaupungin läpi ja pysähdyimme Promenade des Anglaisin lähituntumaan ja zoomasimme nopeasti tunnetun rantabulevardin ja pari matkamuistoliikettä.

Nizzassa voi ostaa Provencen tuotteita, mutta alue on oikeasti kyllä Rivieraa. Nizza ja Marseille sijaitsevat samalla rannikolla ja ovat eteläisen Ranskan suurimmat kaupungit, osittain kovinkin samankaltaiset ja sitten taas ihan erilaiset. Nizzassa on kävelykeskustaa, kauniita rakennuksia, pitkä rantabulevardi ja vanhan kaupungin kujat tuovat mieleen melkein Napolin. Marseillen keskustaa hallitsee huvipurjesatama, mutta samaan tapaan keskustassa on kävelykatunsa ja sokkeloiset kujansa. Marseillesta sain jouluisen vierailun yhteydessä uskonnollisemman kuvan, joka voi olla täysin väärä mielikuva kylläkin. Nizzassa emme edes vierailleet kirkossa.

Kummatkin kaupungit ovat kansainvälisiä, yöelämää riittää varmasti vaativaan makuun, flirttailevia tarjoilijoita on kaikenikäisten naisten ja miesten tarpeisiin ja aurinko paahtaa hipiää luotettavalla frekvenssillä.

Nizzassa kiertelimme vanhaa kaupunkia, kipusimme näköaloja ihailemaan rantabulevardin päässä sijaitsevalle kukkulalle, söimme tavanomaiset simpukat kävelykadun varrella, shoppailin hieman Etoilessa ja menetimme hermot totaalisesti paikallisessa parkkihallissa. Kyseinen parkkiskeskittymä sijaitsi rantabulevardin läheisyydessä ja oli anopin mukaan tienoon halvin. Olisi pitänyt arvata, että tietysti se on siksikin suhteettoman suosittu. Ajoimme hallissa oikeasti puolisen tuntia ennenkuin saimme ihmeellisellä tuurilla vapautuvan paikan.  (Luovuttaa ei voinut, sillä kaduilta parkkipaikkoja ei löydä ja muita parkkihalleja ei oltu tallennettu naviin). Aivan hervotonta menoa, jopa etelän ruskettamat papparaiset kiilasivat ohitse vapautuville ruuduille ja parisuhteen kanssa alkoi tehdä tiukkaa..

Auringon laskeutuessa ajelimme sitten Nizzasta rantaa pitkin Cannesiin, jonka elokuvapaikat halusin nähdä. Tsekkasimme Cannesin kauniin Palm Beachin, keskustan vilkkaan huvipurjesataman, jonka vieressä elokuvajuhlien kulttuuripalatsi sijaitsee.

Palatsi oli jo suljettu, sen alla oli kuitenkin harvinaisen avara ja selkeä parkkihalli (no poispääsy ei ollut ihan simppeliä, pitää ajaa ensiksi ihan pohjimmaiseen kerrokseen ja sieltä sitten jyrkästi ylös) ja tienoo oli täynnä hillittömän kalliita merkkiputiikkeja ja terasseilla istuvia ihmisiä. Vilkas, mutta silti viehättävän oloinen kaupunki. Elokuvapalatsin ympärillä oli Hollywoodin tyyliin tähtilaattoja, joissa oli ohjaajien ja näyttelijöiden kädenjälkiä ja kävin ne kiertämässä toiveikkaana Kaurismäen tai Tarantinon, no vaikka Ryan Gosling?, haaveissa. No ei löytynyt, mutta osa oli peitettynä, koska oli paikallinen perjantai ja koska oli Suomessakin juhannusaatto ja vaikka mitä salsabändiä ja huvipuistolaitetta pitkin katuja. (Käsittääkseni juhannus ei ole merkittävä paikallinen juhlapäivä Ranskassa kuitenkaan).

Michelinin tähtiravintola pyhiinvaelluksen etapilla

Provencen vierailulla oli tarkoitus myös juhlistaa miehen vanhempien 40-vuotista aviosatamaa. Päätimme viedä heidät syömään, jonnekin vähän paremmin ja antaa armoa jatkuvasta keittiövuorosta, jota vierailumme aiheutti.

Koska Lorgues sijaitsee noin tunnin ajomatkassa Nizzasta, keskellä viinitilojen ja historiallisten pikkukylien Provencea, valinnan varaa paikkojen suhteen todellakin oli. Päädyimme noin 10 minuutin ajomatkan päässä sijaitsevaan Arc sur Argens -kylän Le Relais des Moines- ravintolaan, jolla on Michelinin tähti ja josta juhlakalut jo ennestään pitivät. (Myös paikallinen tryffeleihin erikoistunut Brunon ravintola olisi kiinnostanut, mutta vaikka turistit kehuvat paikka yltäkylläisesti esim TripAdvisorissa, itse Brunoa miehen vanhemmat inhosivat niin, etteivät halunneet mennä sinne missään nimessä). Le Relais des Moines tarkoittaa munkkien levähdyspaikkaa ja nimen taustalla oli ihan aito tarina: vuoren jyrkänteellä katse kohti vehreään laaksoon sijoittunut keski-aikainen kivirakennus on tosiaan ollut munkkien levähdyspaikka pyhiinvaellusmatkalla kohti Santiago de Compostelaa. Kesäisenä iltana meidän ohjattiin kuten muutkin asiakkaat kuitenkin rakennuksen tunnelmalliselle terassille.

Olen aina miettinyt, millaisia juttuja ne oikein ovat, jotka tekevät jostakin laaturavintolasta Michelinin tähtiputiikin. Ainakin tässä paikassa kaikki oli tosi kohdallaan: upea miljöö (olisi jo itsessään ihastuttanut kaltaistani historioitsijaa), palvelu oli aivan täydellistä (mutta ei erityisen englanninkielistä, mistä tällä kertaa ei ollut harmia, koska mukana olleista kaikki muut kuin minäjuntti ymmärsivät ranskaa) ja ruoka erittäin maukasta. Lisäksi annosten välissä eteemme kiikutettiin ylimääräisiä herkkuja. Miehen isä kehui paikan viinilistaa ja jo alkushamppanjoista lähtien oli selvää, että tästähän tulee ikimuistoinen ilta.

Shamppanjat korkeissa ja avarissa laseissa välkkyen, ilta alkaa punastua Maureiksi kutsuilla vuorilla ja eteemme tuodaan ensimmäiset yllärit. Lasissa oli käsittämättömän hyvää maa-artisokkakeittoa, rinnalla osteri ja lusikassa kalaa tartar. (En muistaa enää edes tuon fisun nimeä englanniksi ja missään vaiheessa ei valjennut sen suomalainen nimi). Kaikki maistui ranskalaisen keittiön parhaiden perinteiden mukaan juuri siltä oikealta tuotteelta, ei ole vedetty mausteilla, suolalla, öljyllä, kermalla, ei millään YLI alkuperäisen tuotteen oman maun. Olen kerran jos toisenkin ährännyt maa-artisokkasoppaa, mutta tämä keitto oli niin täyteläistä, olematta oikeastaan kermainen.

Seuraava annos kulkee ilman kuvallista todistusaineistoa ja se oli myös ylläri. Pieni kipollinen mahtavaa linssikeittoa joka sisälsi linssejä (eivät lössön pehmeitä, eivät kovan rapsakoita) täyteläisessä aavistuksen kermaisessa lihaliemessä. Lihaliemi oli satavarmasti sivutuote jonkin menuun toisen lihan pitkästä kypsennystoimenpiteestä, se oli oikean lihan kohdallaan oleva maku - ei suolainen, ei maustettu jollakin...

Ensimmäinen tilatun menuun annoksemme oli parsaa: annoksessa oli raakaa parsaa, keitettyä parsaa, parsaa sorbettina, parsaa hillottuna. Sekä kananmuna joka oli takuuvarmasti paistettu jonkun mittarin kanssa absoluuttisen varmaan kiinteän ja pehmeän väliseen olotilaan. Annos oli kekseliäs, kaunis ja toi hymyn kasvoille myös maun osalta. Ravintolassa annokset laskettiin aina pöytään vanhimmasta rouvasta alkaen, päättyen seuran nuorimpaan mieheen ja kastike kaadettiin päälle vasta pöydässä. Joten eipä tosiaan ollut seissyttä ja kiinteän olomuodon saavuttanutta kastiketta täällä.

Pääannos oli nautaa, minikurpitsaa, rosmariinia, naudan luuydintä pikku palleroksi friteerattuna (!), itkettävän kanelisen mausteisen täydellisiä munakoisoviipaleita, kanttarelleja ja viinikastiketta, jonka kaavin ahnaasti jokaikisen tipan lautaselta. Lihaakin annoksessa oli muuten huomattava määrä, tämä oli ihan tuhti paketti. Suomessa kun asiakkaiden navat täytetään perunoilla, nyt masuun oli uponnut vain hienoja makuja ja paikallista viiniä. Tässä kohtaa tosin oli alkavaa täyteyden tunnetta - mikä ei tietysti millään tavalla pidätellyt jatkoruokailun suhteen.

Juustot sai valita melko mittavasta valikoimasta. Meinasin siis pyörtyä onnesta tarjottimen nähdessäni. Olisi saanut kaikkiakin maistaa, mutta en kehdanut. Kaikista kerrottiin yksityiskohtaisia tietoja ja tarinoita, valitsin lopulta oheiset ja tarjoilija asetteli ne järjestykseen, jossa ne kuuluu syödä - miedoimmasta kohti voimakasta. Suussa sulavia vuohenjuustoja viikunahillolla, pähkinöillä ja kuivatuilla aprikooseilla. Viimeinen juusto oli varmaan kuitenkin se yllättävin makuelämys ikinä: savuinen juusto sai mielessäni täysin uuden kontekstin. Tämä juusto oli erittäin kuivaa, kovaa ja suussa se poltti kuin paraskin savuinen skottiviski. Oikeasti siis poltti savuaromilla. Miten sitä sellaista juustoa voi olla?

Jälkiruuaksi tilasin pistaasikakkua mansikoilla, osa mansikoista oli metsämansikoita, rinnalla oli kirsikkakastiketta ja vaniljamoussejäädykettä, jonka päälle erittäin hienostuneesti sipaistiin MAUSTEpippuria. Erikoista. Toimi.

Laskun jälkeen saimme vielä pienet marjarahkat (!) suklaafondantit ja mansikkaleivokset.

Aivan mahtava elämys, ateria ja ilta.

Lasten kanssa Provencessa ja Milanossa

Nyt toukokuussa alkaa poltella ajatukset kesäbaanasta. Selaan vanhoja lomakuvia ja suunnittelen tulevan kesän matkaa (kohteena muuten Lontoo, sieltä junalla alitse kanaalin Pariisiin ja sieltä lennot takaisin Suomeen). Meillä oli valtavan onnistunut turnee viime kesänä Italia-Ranska-akselilla. Ihana. Ehkä juuri se matka, jota aina muistellaan, johon kaikki muu tulevaisuudessa vertautuu.

Mieheni vanhemmat asuvat Provencessa, Lorguesin pikkukaupungissa noin tunnin ajomatkan pääsä Nizzasta. He asuvat ihastuttavassa pikkutalossa uima-altaineen kaupungin laitamilla ja vuokraavat kaupunkiasuntoaan turisteille, joita alueella riittää.(Jos kiinnostaa, voin linkittää asuntonsa sivut tänne, ovat varmasti luotettavat vuokraajat).

Viinitilojen ympäroimä kaupunki on sopivasti hollilla, jos haluaa seikkailla Rivieralla, vetää verkkokalvot täyteen Van Goghin ja muiden ekspressionistien maisemia, käydä vilkaisemassa paavillisia kortteereita Avignonissa tai kipaista meri-Alpeille. Jos on Peter Maylensa lukenut, ympäristö aiheuttaa ylimaallista fiilistä, jokainen pikkubistro vaikuttaa viiden tähden ruokapaikalta, jokainen pastis on täydellinen.Ympäristö hehkuu violetteja laventeleita, raskaita viiniköynnöksiä, auringonkukkapeltoja, idyllisiä maatiloja, mehukkaita meloneja..maisemia, joita ei meinaa suomalainen ymmärtää: korkeita vuoria, sinistä merta, kaikkea yltäkylläisesti, melkein liiallisesti.

Aloitimme matkan Tampereen Pirkkalasta ja hyppäsimme Ryanairin Bergamon koneeseen. Vuokrasimme kentältä auton, joka oli eri, kuin oli tilattu, omistajakin sen verran vilkkuvasilmäinen italiaano, että skeptistä pohjoismaalaista epäilytti koko bisnes. Ciao Ciao, Enjoy Itaalia! Hän kuitenkin toivotti peräämme. Hymyilytti.

Ajoreitti Milanosta kohti Nizzaa, läpi Pohjoisen Italian ja Monacon on aivan mieletön. Pitkän pitkiä kilometritolkulla jatkuvia tunneleita yli 100 kappaletta ennen Nizzaa, huikaisevia maisemia, pikkukyliä tuolla ylhäällä vuorilla ja tuolla alhaalla meren rannassa. Autostradalle polkaisee yhtenään punaisia pikkuskoottereita, jotka puikkelehtivat liikenteen seassa hetken, poistuakseen seuraavaan rantakaupunkiin. Pysähdymme San Remossa italialaisille pizzoille ja ihailmaan upeaa venesatamaa. Vasta myöhäisinä tunteina saavumme Provenceen.

Matkan pitää olla kaikille. En kannata sitä, että matkustetaan lasten ehdoilla. Tämä toimii vain, jos lasten ja vanhempien odotukset ja toiveet ovat hyvin samankaltaiset. Omat muruni voisivat varmaan maata rantsussa koko viikon, mutta minä en. Lapseni eläisivät myös vain hampurilaisilla, mutta se ei ole mielestäni matkailun idea. Matkoilla pitää mielestäni kokea uusia asioita, nähdä paikallista elämää ja nauttia paikallisista herkuista ja  kulttuurista nyrpistelemättä.

Joten muksut vetivät etanat, ankat, lampaat, homejuustot meidän muiden mukana. Tämä oli jo ennalta sovittu, eikä aiheuttanut mitään konflikteja paikan päällä. Rivieralla nautimme simpukoita valkoviinissä aurinkoisen hohkaavalla terassilla, aikuiset kera upean paikallisen roseeviinin.. Mahtava ateria, jota muistelemme edelleen.

Biitsipäivä Nizzasta länteen, loputonta rantaa, lämmintä vettä, polttavaa aurinkoa. Tässä perheystävällinen rantsu St Raphael.

Ajoimme hirveän määrän kilometrejä viikossa ja yksi lapsista on taipuvainen matkapahoinvointiin. Varsinkin kiemurtelevilla pikkuteillä, jotka kannattaa valita, jos haluaa nähdä muutakin kuin moottoritietä, tämä on pieni ongelma. Lapsilla oltava myös riittävästi luettavaa ja nintendo tai vastaava mukana. Aikuisille riitti navigaattorissa ja maisemissa riittävästi ihmeteltävää.

Auringonkukkia Provencessa. Laventeliaika ei ollut aivan parhaimmillaan.

Viinitila, yksi kymmenistä Lorguesin lähistöllä. Chateau de Berne roseeta sai kesällä myös Suomen Alkosta.

 Avignonissa asui hetkellisesti myös 7 paavia. Teimme sinne retken ja vietimme elämyksellisen illan kulttuurifestivaalien pauloissa. Iltakymmeneltä kadut olivat täynnä hyväntuulista ja rentoa juhlakansaa, eikä yhtään humalaista. Suomalaiseen mentaliteettiin outo ja ilahduttava kokemus.

Paavin linna- ja kirkkorakennuksia. Upea miljöö, taustalla katolista kirkkomusiikkia, yksinäisiä selloja, kaipaavia viuluja, aurinko laskemassa..

Suomestakin saa nykyisin Oranginaa. Meillä meni näitä viikossa kymmenittäin.

 Kulttuurifestaritunnelmaa.

Alpeille teimme päiväretken. Erääseen kanjoniin oli tehty tekojärvi vanhan kylän päälle. Jos sukeltaa kohteeseen, voi nähdä pinnan alla kirkontornin.

Voi olla, että en pahastu, jos joudumme joskus muuttamaan Provenceen.

Ylittämätän ihana anopin kesäruoka on muuten couscous-salaatti. Se ohje löytyy tästä.

Paluumatkalla kohti Bergamoa poikkesimme vielä Milanoon katsomaan Duomoa. Kirkko oli jo suljettu sisältä, mutta ylös katolle pääsi vielä kiertämään. Suosittelen!