Koska Lorgues sijaitsee noin tunnin ajomatkassa Nizzasta, keskellä viinitilojen ja historiallisten pikkukylien Provencea, valinnan varaa paikkojen suhteen todellakin oli. Päädyimme noin 10 minuutin ajomatkan päässä sijaitsevaan Arc sur Argens -kylän Le Relais des Moines- ravintolaan, jolla on Michelinin tähti ja josta juhlakalut jo ennestään pitivät. (Myös paikallinen tryffeleihin erikoistunut Brunon ravintola olisi kiinnostanut, mutta vaikka turistit kehuvat paikka yltäkylläisesti esim TripAdvisorissa, itse Brunoa miehen vanhemmat inhosivat niin, etteivät halunneet mennä sinne missään nimessä). Le Relais des Moines tarkoittaa munkkien levähdyspaikkaa ja nimen taustalla oli ihan aito tarina: vuoren jyrkänteellä katse kohti vehreään laaksoon sijoittunut keski-aikainen kivirakennus on tosiaan ollut munkkien levähdyspaikka pyhiinvaellusmatkalla kohti Santiago de Compostelaa. Kesäisenä iltana meidän ohjattiin kuten muutkin asiakkaat kuitenkin rakennuksen tunnelmalliselle terassille.
Olen aina miettinyt, millaisia juttuja ne oikein ovat, jotka tekevät jostakin laaturavintolasta Michelinin tähtiputiikin. Ainakin tässä paikassa kaikki oli tosi kohdallaan: upea miljöö (olisi jo itsessään ihastuttanut kaltaistani historioitsijaa), palvelu oli aivan täydellistä (mutta ei erityisen englanninkielistä, mistä tällä kertaa ei ollut harmia, koska mukana olleista kaikki muut kuin minäjuntti ymmärsivät ranskaa) ja ruoka erittäin maukasta. Lisäksi annosten välissä eteemme kiikutettiin ylimääräisiä herkkuja. Miehen isä kehui paikan viinilistaa ja jo alkushamppanjoista lähtien oli selvää, että tästähän tulee ikimuistoinen ilta.
Shamppanjat korkeissa ja avarissa laseissa välkkyen, ilta alkaa punastua Maureiksi kutsuilla vuorilla ja eteemme tuodaan ensimmäiset yllärit. Lasissa oli käsittämättömän hyvää maa-artisokkakeittoa, rinnalla osteri ja lusikassa kalaa tartar. (En muistaa enää edes tuon fisun nimeä englanniksi ja missään vaiheessa ei valjennut sen suomalainen nimi). Kaikki maistui ranskalaisen keittiön parhaiden perinteiden mukaan juuri siltä oikealta tuotteelta, ei ole vedetty mausteilla, suolalla, öljyllä, kermalla, ei millään YLI alkuperäisen tuotteen oman maun. Olen kerran jos toisenkin ährännyt maa-artisokkasoppaa, mutta tämä keitto oli niin täyteläistä, olematta oikeastaan kermainen.
Seuraava annos kulkee ilman kuvallista todistusaineistoa ja se oli myös ylläri. Pieni kipollinen mahtavaa linssikeittoa joka sisälsi linssejä (eivät lössön pehmeitä, eivät kovan rapsakoita) täyteläisessä aavistuksen kermaisessa lihaliemessä. Lihaliemi oli satavarmasti sivutuote jonkin menuun toisen lihan pitkästä kypsennystoimenpiteestä, se oli oikean lihan kohdallaan oleva maku - ei suolainen, ei maustettu jollakin...
Ensimmäinen tilatun menuun annoksemme oli parsaa: annoksessa oli raakaa parsaa, keitettyä parsaa, parsaa sorbettina, parsaa hillottuna. Sekä kananmuna joka oli takuuvarmasti paistettu jonkun mittarin kanssa absoluuttisen varmaan kiinteän ja pehmeän väliseen olotilaan. Annos oli kekseliäs, kaunis ja toi hymyn kasvoille myös maun osalta. Ravintolassa annokset laskettiin aina pöytään vanhimmasta rouvasta alkaen, päättyen seuran nuorimpaan mieheen ja kastike kaadettiin päälle vasta pöydässä. Joten eipä tosiaan ollut seissyttä ja kiinteän olomuodon saavuttanutta kastiketta täällä.
Pääannos oli nautaa, minikurpitsaa, rosmariinia, naudan luuydintä pikku palleroksi friteerattuna (!), itkettävän kanelisen mausteisen täydellisiä munakoisoviipaleita, kanttarelleja ja viinikastiketta, jonka kaavin ahnaasti jokaikisen tipan lautaselta. Lihaakin annoksessa oli muuten huomattava määrä, tämä oli ihan tuhti paketti. Suomessa kun asiakkaiden navat täytetään perunoilla, nyt masuun oli uponnut vain hienoja makuja ja paikallista viiniä. Tässä kohtaa tosin oli alkavaa täyteyden tunnetta - mikä ei tietysti millään tavalla pidätellyt jatkoruokailun suhteen.
Juustot sai valita melko mittavasta valikoimasta. Meinasin siis pyörtyä onnesta tarjottimen nähdessäni. Olisi saanut kaikkiakin maistaa, mutta en kehdanut. Kaikista kerrottiin yksityiskohtaisia tietoja ja tarinoita, valitsin lopulta oheiset ja tarjoilija asetteli ne järjestykseen, jossa ne kuuluu syödä - miedoimmasta kohti voimakasta. Suussa sulavia vuohenjuustoja viikunahillolla, pähkinöillä ja kuivatuilla aprikooseilla. Viimeinen juusto oli varmaan kuitenkin se yllättävin makuelämys ikinä: savuinen juusto sai mielessäni täysin uuden kontekstin. Tämä juusto oli erittäin kuivaa, kovaa ja suussa se poltti kuin paraskin savuinen skottiviski. Oikeasti siis poltti savuaromilla. Miten sitä sellaista juustoa voi olla?
Jälkiruuaksi tilasin pistaasikakkua mansikoilla, osa mansikoista oli metsämansikoita, rinnalla oli kirsikkakastiketta ja vaniljamoussejäädykettä, jonka päälle erittäin hienostuneesti sipaistiin MAUSTEpippuria. Erikoista. Toimi.
Laskun jälkeen saimme vielä pienet marjarahkat (!) suklaafondantit ja mansikkaleivokset.
Aivan mahtava elämys, ateria ja ilta.
Kyllä näyttää – ja kuulostaa – ihanalta aterialta! Täytyy laittaa paikka korvan taakse :)
VastaaPoistaOlipa hauskaa löytää juttu tästä ravintolasta, me kävimme toukokuussa tuolla kolkuttelemassa ovia, mutta oli pahus kiinni :)
VastaaPoistaEn olisi tätä varmaan omin voimin keksinyt, anoppi listasi alueen 3 omasta mielestään parasta paikkaa. Ainoa miinus tämän suhteen tosiaan oli, että mikään, ei MIKÄÄN tehnyt enää minkäänmoista kulinaarista vaikutusta loppulomassa. Simpukat? Onhan noita syöty. Vastapaistettu croissantti? Ihan kiva.
VastaaPoistaEi voi kun suositella :)
Ja on sillai moderni paikka, että kun varattiin pöytä niin tuli heti mobiilivarmistus myös.
Sellainenkin huomio vielä, että miehellä ei ollut kuin sortseja reissussa mukana ja anoppi säikähti, että ei tuonne voi shortsessa mennä ja soitti varmistaakseen asian: vastasivat: meillä asiakas on oikeassa, lämpimästi tervetuloa :)