perjantai 30. elokuuta 2013

Arjen pelastaja: Tomaattilinssisoppa 10 minuuttia


Arjen pelastaja-osiossani yksi kulmakivi on nykyisin tämä soppa. Nopea, maukas, pyöreän kuohkea ja sopivan eksoottinen. Lapset ja mieskin tykkää, joten tätä syödään nyt melkein viikottain. Mielummin kokkaan esimerkiksi näin nopean laiton itse (vaikka edellisenä iltana jo odottamaan), kuin että kaadan purkista hernekeiton kattilaan - ja joskus paljon muita vaihtoehtoja tässä kiireen täyttämässä arjessa ei meinaa olla. Lisäksi tämä on halpa menuu, mikä sekin on merkittävä seikka henkilölle, joka on juuri buukannut matkan uudelle mantereelle...

Tomaattilinssisoppa

Kuumenna oliiviöljyä kattilassa. Pilko pala tuoretta inkivääriä ja pala valkosipulia, sekä 1 chili, jos haluat potkua ja heitä öljyn sekaan. Ei tarvi nyhrätä pikkuruisiksi paloiksi, sillä sauvasekoitin myöhemmässä vaiheessa tekee raskaimman työn. Paista vain hetki, niin että maut irtoaa. Lisää sitten Curry Paste -tahnaa 2 rkl (löytyy nykyisin kaupasta kuin kaupasta niiden erilaisten maustettujen purkkirivistöjen paikkeilta). Pyöräytä hetki kuuman rapisevien maustepalasten kanssa, kun tunnet maun suussa, maistamatta fyysisesti mitään, juttu menee just oikein.

Heitä sekaan 2 isohkoa pakettia tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattipurkkia, 4 -5 purkkia linssejä (vihreitä ja punaisia sekaisin). Kupillinen vettä. Keitä kuumaksi vajaat 10 minuuttia. Paranee toki pidemmissäkin sessioissa, mutta on kertakaikkisen hyvää jo lyhyen kuumennuksen jälkeen. Vedä sauvasekoittimella sileämmäksi, mutta saa jäädä vähän sattumaa. Ei tarvi edes suolaa tai mitään kikkailuja, helppoo on.

Paista uunissa kaupan valmiita Naan-leipiä sen määrätyn 2 minuuttia. Kutsu väki pöytään ja sipaise pieni creme fraiche -nokare sopan päälle.

4 kommenttia:

  1. Utelias utelee: pääsitkö läpi? Taidettiin olla samassa opetushallinnon tentissä ;)

    VastaaPoista
  2. Moi :) Mä en ole siis vieläkään saanut niitä tuloksia, ihan käsittämätöntä. Onkohan ne hävinneet johonkin matkan varrella? Eka osuus meni tosi hyvin ja läpi ja oli okei fiilikset tosta toisestakin. Mutta tuloksia odotellessa...Kuinkas sulla meni?

    VastaaPoista
  3. No, ihan sama juttu. Ärsyttää vaan kun venyy ja yksi viran haku jo meni sivu suun. Yksi tuttavani oli joutunut odottamaan todistustaan melkein kaksi kuukautta. Arvaat että oli vihainen. Ja sitten pitäisi tosta vielä maksaakin.

    VastaaPoista
  4. Ja hei, kiitos ihanasta blogista! On yhtä aikaa arkinen ja juhlava:)

    VastaaPoista