Lohisoppa

Lohikeitto on 1/3 lapsistani lempiruokaa ja tällä viikolla soppaa oli tarjolla. Minäkin rakastin lapsena kalakeittoa ja tilasin sitä aina ravintolassa, silloin harvoin kun sinne pääsin. Tämä ärsytti isääni. Kerran tilaisin lohikeittoa mikkeliläisellä kesäterassilla ja kuulin pitkän selostuksen siitä, että kesällä ei voi ravintolassa syödä kalakeittoa, se on sopimatonta ja typerää. No. En ole oiken koskaan osannut olla niin kuin pitäisi ja kansajoukot odotettavat. Olen odotetun odottamaton ihan satavarmasti joka kerta.

Lohikeittoni teen niin että keittelen perunoita pehmeiksi tovin kalaliemikuutilla maustetussa vedessä. Lisään porkkanaa, purjoa ja keltaista sipua. Kun kaikki ovat pehmennet jysäytän sekaan roisisti sitruunapippuria, valkopippuria, suolaa ja lohta. Hetken päästä sekaan kermaa, johon on sekoitettu hieman vehnäjauhoja, voita, tilliä ja sitruunan mehu. Tarjoilussa olennaista on varmistaa, että pippuri maistuu, suolaa on tarpeeksi ja sitruunalohkoja on käden ulottuvilla.

Idän pikajunassa

Työasiat kutsuivat itä-suomeen. Suuntasin reissulle toiveikkain mielin, kuvittelin olevan sangen rentouttava kokemus junailla Kuopioon ja sieltä Joensuuhun ja takaisin. Alussa kaikki menikin hyvin.

Junanetti oli tyydyttävä, metsamaisema vilisi ohi ja niin sitä saavuttiin Jyväskylään ja sieltä Pieksämäelle. Hyinen tuuli ja masentava laiturinäkymä saivat seikkailijattaren tosin arvioimaan, että Pieksämäki selkeästi edustaa enemmän uhkaa kuin mahdollisuutta. Tulihan se Kuopion juna lopulta, kun olin niin jäässä että kesti melkein Kuopioon asti toipua. Ihme arktiset olosuhteet, kuinka ihmiset voivat asua täällä?

Kuopiossa eksyin tapani mukaan ruhtinaallisella tavalla. Pakkasta hillittömästi, lunta, tuulta ja hävyttömän mäkinen kaupunki. Torin löydettyäni olin varma, että täältä löytyy Hotelli Puijonsarvi, no ei  kyllä hakuammunnalla löytynyt. Kiertelin ja kaartelin ja varmana en kysy yhdeltäkään savolaisnatiivilta, joutuu muuten varmaan puhumaan kaikkea ylimääräistäkin. Googlemapskin on kaltaiselleni hahmottamishäiröiselle aika haastava työkalu.

No löysin sen hotellin lopulta. Ihan itte. Hotellin läheisyydessä on kirkko ja Snelkun patsas. Miksi ne pöljät savolaiset ei ole lykänneet toria, Snelkkua, kirkkoa ja rantaa samaan yhteyteen niin kuin järkevissä kaupungeissa on tehty? Oulussa kaikki on ihan tykönä. Mikkelissä kaikki on aikalailla lähekkäin myös. Tampereella on ryssitty torin suhteen ja se onkin iso miinus. 

Mielestäni suomalainen kaupunki arvoidaan seuraavien kohtien perusteella: onhan oma murre? Onhan oikea tori keskellä kaupunkia? Onhan rantaa ja vesiulottuvuutta? Syy, miksi en voinut esimerkiksi muuttaa Riihimäelle, vaikka se oli kerran suunnitelmissa: ei merkittävää murretta, rantaviivaa ja toritilannekin oli selkeän puuttellinen. Jyväskylässäkin oli niin heikko murretilanne ja onneton torikulttuuri, että en sielläkään viihtynyt, kun opiskeluaikoina siellä pari vuotta asustin. Se mitä Tampere toisaalta häviää torissa, korvautuu rouskealla murteella.

Illalla asemakaavahistorioitsija saa tyytyväisen mielen, sillä tässä Snelkun paikkeilla on tosiaan ennen ollut tori. Noniin.

Kirkon läheisyydessä sijaitsevat sekä Kuopion museo, että taidesellainen. Kuopion museo on hienoinen pettymys, korttelimuseossa olisi ollut enemmän Minna Canth-aiheistoa, mutta sinne en ehtinyt. Ja Minna on ihana, ihan idolini. Aika kiva luonnontieteellinen osasto museossa kuitenkin on ja oikean kokoinen mammutti, vaikuttava otus. Kuopiossa on myös Snelmannin museo, mutta se on auki vain kerran vuodessa. Pöh.

Taidemuseo sen sijaan on puhutteleva. Näyttely on modernia taidetta ja taas kerran käy mielessä, että pitäisi harrastaa taidemuseoita huomattavasti enemmän. Uusia ajatuksia ei tule sillä, että tekee aina samoja juttuja. Taidemuseossa on myös kiva museokauppa.

Kipaisen myös rantsuun, varmasti kaunista on täällä kesäisin, mutta muuten en ole jotenkin ihan vaikuttunut. Kuopiolaiset tuntuvat suhtautuva kaltaisiini etelä-savolaisiin, ihan kun ei oltaisi oikeita savolaisia. Puheet illan dinnerillä ovat aika metkat, susien kanssa painitaan ja karhuja nukkuu takapihalla, siis hyvää seuraväkeä, mutta olen sen verran hämäläistynyt, että on ihan hävinnyt tatsi siihen, mikä on hyvä määrä liioittelua tarinan kuljetuksessa.

Memphisin halloumileivän pesto on vähän äklöä, mutta ilmaiseksi pöytään kannetut popparit olivat jotenkin aika raikas idea. Plussaa salaatin kurpitsansiemenistä, olen ihan koukussa nykyisin kurpitsansiemeniin.

Kuopiosta saan onnekaasti autokyydin Joensuuhun. Junalla matkailu olisikin vienyt koko päivän. Tie halkoo läpi ihmellisten maisemien, korkeita mäntyjä, jylhiä rantoja, koruttomia kivikirkkoja...olen aina Joensuussa käydessäni ihastellut maisemia ja ihmisiä, ruokaa ja kaikkea, tällä kertaakaan en pety.

Joensuun historiallinen museo hakee voimakasta tuntumaa Sortavalaan ja keskustelen illalla pitkään paikallisten kanssa karjalaisuudesta, evakoista ja Sortavalan halvasta bensiinistä. Automatka Arkangeliin nousee elämäni isolle TODO-listalle keskustelun jälkeen. Makeita juttuja. Idässä on asennetta. Karjalaisuus on pop.

Taidemusosta löytyy kaunis Virginie ja vaikka mitä muuta. Vahva suositus! Vierailen paikallisessa kahvila Houkutuksessa ja ihastelen letkeää murretta, rapsakoita karjalanpiirakoita, tunnelmaa, kaikkea. Vila-liikkeen myyjätär on niin hurmaava, puhelias ja aloittelias, että suoritan mainittavan määrän shoppingia. "Tää näyttää hökötykseltä, mutta soppii siulle ihan varmana! Kokkeile tätäkin! Miä voin kokkeilla siun puolesta, eikö oo ihaaana? Onnee siun uusille vaatteille ja tuu toistekkii!"

Illalla lipsuu viinin kanssa. Kimmel-hotellin savuinen viskikin tulee testattua tunnetuin seurauksin. Aamulla junamatka Joensuusta Tampereelle tuntuu kestämättömältä. Mutta lähteä täytyy.

Vintage VR ei tarjoa nettiä ja iphonen akku vetää viimeisiään. Voimat ovat vähäiset ja istun vapisten Pieksämäelle osti. Junanvaihto Pieksämäellä voimaannuttaa kuitenkin matkailijan, ostan Jaffaa ja Pringlesiä ja vähät välitän, miltä se muiden silmissä näyttää. Ravintolavaunun varusmiehet puhuvat puumasta, kun kuljen ohi, mutta ei kai synnillisyys joka askeleessa sentään näy? Joku muu varmaan.

Buddha 1200-luvulta Joensuun taidemuseossa

Zeniläinen raukeus valtaa mielen Jyväskylän tietämillä. Tulen selviytymään. Tunnen mellerimäistä luovuutta katsellessani kanssamatkaajia: opiskelijamiestä syömässä ilmeikkäästi mäkkärin ateriaansa. Voisin kirjoittaa novellin, no ainakin runon, hänen hapsottavasta tukastaan. Edessä istuvan venäläispojan piraattitallennettu leffaa pyörii kiinalaisin tekstityksin läppärin näytöllä ja tuijotan aivot tyhjänä pitkät tovit sitä, käsittämättä mitään. Olen seesteinen ja tässä. Naapuripenkin mies etsii äärettömän kauan lippuaan, konnarin odottaessa rauhallisena. Juna täyttyy, mutta on hiljaista. Olen Hämeessä.

Kotona mies noutaa pyynnöstäni salt-vinegar-sipsejä ja jään eloon.

Kotoilua

Sairauslomalla. Checked in paikassa ääretön tylsyys. 

Olen katsellut esimerkiksi noita kahta Marseillen joulumarkkinoilta ostamaani tähteä ja miettinyt, että olisi selkeäsi aika ottaa ne alas. Joulu meni. Vaikka joo, jos nyt malttaa rauhassa, niin yllättävän pian on taas joulusesonki. Ulko-oven vieressäkin on pari lasten pieninä askartelemaa tähtöstä.. Tosin joillakin naapureilla on vielä jouluvalojakin, joten en ole ainoa kevään kärryistä tipahtanut.

Viime päivät olen tehnyt kirjaduuneja, kuunnellut 1980-luvun musiikkia, lukenut jokaisen saapuvan fb-päivityksen useita kertoja huolellisesti ja tuijottanut helmikuista sameutta. Mitä tylsempi päivä, sen tylsemmäksi olen itsekin käynyt.

Olen miettinyt jatko-opiskeluja ja katsellut yliopiston erityishaun sivuja. Jaksaisikohan sitä vielä jonkun maisteritutkinnon tehdä? Taidan huvikseni hakea ja antaa kohtalolle mahdollisuuden, kun en kerran itse osaa mitään päättää.

Ruoka ei ole ollut kauheasti mielessä, kun ei maista flunssalta mitään. Muu porukka on silti ruokittava vaikka itse voisi elää parilla karjalanpiirakalla ja raejuustolla.

Tänään söimme cajunkanaa pastalla. Kaikkien muiden mielestä se oli hyvää, mutta koska en oikein maista mitään, en ole ihan varma. Paistoin ensiksi punasipuleita, paprikoita ja tomaatteja voissa. Sitten siirsin pannulle broitskupaloja ja maustoin ne cajun-mausteseoksella ja suolalle. Kanat syrjään ja pannulle kanalientä, valkoviiniä ja kermaa, sekaan kasvikset ja kanat. Kiehautus ja pastan sekaan. Samalla versiolla voi tehdä myös yrttiset elämykset, eli korvaa cajunin yrteillä.

Tytär halusi leipoa Ystävänpäiväksi mokkapaloja kavereille. Niistä tuli kivan näköisiä :)

Ystävänpäivän mokkapalat

Vatkaa 3 munaa ja 3 dl sokeria vaahdoksi
Sekaan 200g voita ja tiukka vatkaus
Sekaan vuorotellen seosta jossa 5dl vehnäjauhoja + 3 tl leivinjauhetta +2rk kaakaojauhetta ja 1 1/2 dl maitoa
Levitä vuoratulle pellille
Paista uunissa 200 asteessa vartti.

Päälle tuli tällä kertaa Hovin mangotuorejuustoa 200g + 6 dl mansikanmakuista tomusokeria, 75g voita ja punaista elintarvikeväriä. Ja sydänkarkki.

Kokovartalofiiliksen blogissa oli tervehenkinen listaus nopeista arkisafkoista. Innostuin tarjoilemaan lapsille alkuviikosta tämmöisen salaattibuffan. Teini oli onnellinen ja poika ihmetteli missä se ruoka on.

Meksikolaista papusoppaa avec suklaa & orange

Meillä ollaan kipeinä. Miehen kanssa syyttävä sormi kohdistuu Berliinin lentokentän aasialaistaustaiseen naiseen, joka yski röhisevästi vieressämme boardingia odotellessamme. Muu saman maanosan väki käytti hengityssuojaimia, mutta tämä ei. Mikä lie hyppykuppa saatu, mutta järkyttävä on olo. 

Olen sinnittelyt töissä, sillä joka päivälle on jotain kiinnostavaa ja tärkeän oloista tapaamista. Olen aika innoissanikin nykytehtävistäni ja niitä on myös riittävästi. On mahtavaa poistua töistä niin, että tietää, että siellä on huomennakin tekemistä, mielekästä sellaista. Liian monessa duunissa olen joutunut väräjöimään pienellä liekillä, ihan sen takia, että putiikissa mikään ei etene, hommia ei ole, koska ne seisovat jollakin muulla pöydällä ja nopeampien ihmisten rytmistä ei välitetä. Kaikki menee jonkun hitaan änkyrän (usein hän on esimies) tahdissa, melkein tuntuu, että se yrittää sabotoida, ettei kenelläkään tule valmista.

Näin hyvältä ei ole duunirintamalla tuntunut tosi pitkään aikaan ja olen tosi innoissani melkein päivittäin erilaista tehtävistäni.

Iltaisin on kiirettä. Lasten harrastukset aiheuttavat tällä hetkellä sellaista kymmentä lähtöä per viikko. Mitään vakinaista kuviota ei ole, vaan kalenteria on tutkittava ajatuksella melkein joka ilta, onko kiekkoilijalla tänään missä hallissa, mihin aikaan vai onko jotain oheislajia vai peräti peli. Yleisurheilijalla onkin kalenterissa yllättäin hiihtotreenejä, joka teettää maksimusvaivaa ja erilaista tossua ja kamaa pitää siinä yleisestikin ottaa huomioon.

Safkojen pitää tässä kohdassa elämää olla nopeita ja kaupassa käynnin suunnitelmallista. 

Alkuviikon söimme kanaa currykastikkeessa. Tänään siirryin tähän papusoppaan. Huomenna on varmaa lihapullia tomaattikastikkeessa ja spagettia. Viikonlopulle olen varannut lohta ja riisiä. Sunnuntaina uuniperunoita raejuusto-sitruunatäytteellä.

Tämän päivän soppa oli oikein hyvää ja varsinkin näinä tautisina aikoina kuuma ja maustettu keitto ravitsee mieltä ja kehoa.

Meksikolainen papusoppa

Oliiviöljy kattilaan kuumenemaan

Lisää pari pilkottua shalottisipulia

Lisää pari puristettua valkosipulinkynttä

Lisää pilkottu chili

Lisää jotain meksikolaistyyppistä tomaattipohjaista kastiketta, kauppojen Amerikka-hyllyissä on vaikka mitä hyviä nykyisin

Lisää kuminansiemeniä

Lisää oreganoa

Lisää purkillinen tai kaksi hyvää tomaatti-jotain-esim paseerattua

Lisää pari purkkia mustia papuja tai ruskeita tai kidneypapuja

Lisää tummaa riisiä desi about

Ja noin kolme desiä vettä

Lisää pari riviä tummaa suklaata

Lisää puristetun appelsiinin mehu

Mausta suolalla 

ja korianterilla

Kiehauta kunnes riisit ovat kypsiä

Maku kyllä vain paranee, mitä pidempään hauduttelet.

Tarjoile esim nachojen, creme fraichen, limen, avokadon ja korianterin kanssa. Tai sellaisenaan.

Ihana joulu Provencessa

Olen ollut aivan irti täältä viimeiset pari kuukautta. Irrottauduin tavallaan ihan tarkoituksella, vähensin radikaalisti fb-, twitter-, ja bloggausaikaani marraskuun lopulla. Syitä oli monia, ei kovin ihmeellisiä, mutta tauko lienee tehnyt hyvää. Olen tuottanut koko ajan tekstiä muualle ja toisaalta jouluna pääsin ihan meditatiiviseen tilaan, jossa osasin elää miettimättä sitä, miten tästä bloggaisin, facebookkaisin tai twiittaisin. Mietin vain, että mitä tästä itse ajattelen, miltä nyt tuntuu. Maistelin, haistelin ja tunnustelin.

Olen huomannut suurella lämmöllä, että lukijoita täällä kuitenkin on käynyt tasaiseen tahtiin ja valokuvatkin tähän bloggaukseen liitin jo parisen päivää sitten. En lupaa palata entisen kaltaiseen, ajoittan todella aktiiviseen kirjoitteluun, mutta yritän pitää sitten edes laatua yllä. Lähitulevaisuudessa kirjoittelen todennäköisesti uudesta työstä, edessä olevasta Berliinin matkasta ja jotain ruokajuttujakin on tallenettu kovalevylle parempaa vilkaisua varten.

Työkuviot ovat siis taas ihan uusiksi. Taidan tehdä jotain työpaikkojen vaihtamisen ennätystä lähitulevaisuudessa. OMG, niinkuin teinini toteaisi, mitä väliä. Lopputuloksena on ainakin hieman enemmän näköalaa kuin siinä poterossa, johon olin nelisen vuotta sitten innokkaasti kaivautunut.

Tammikuu on meillä bliniaikaa, joten blogini venäläisellä moodilla mennään tällä hetkellä keittiössä.

Mutta nyt sitten peruutus joulukuulle ja ihanaan Provenceen. Mieheni vanhemmat asuvat siis Lorguesissa, joka sijaitsee viinitilojen keskellä, on jo roomalaisten tuntemaa seutukuntaa ja eli kukkeinta aikaa keskiajalla, lähellä sijainneen ison Thorenetin luostarin ansiosta. Lorguesiin on noin tunnin ajomatka Marseillesta tai Nizzasta.

Matkustimme Provenceen tällä kertaa lentämällä Helsingistä Geneveen ja sieltä autoillen Lyonin kautta etelään. Tässä ensimmäisesä kuvassa Alppien tarjoamaa ilmettä ajoreitille Genevestä exit.

Lyonissa pidimme lounastauon ja shoppailimme. Kaupungissa on kaksi huikeaa ostoskeskusta, josta Confluencesta pidimme enemmän ja teineille sieltä löytyi Hollister. Toinen: Le Dieu, oli niin jättimäinen ja täynnä ihmisiä, että isommistakin lapsista piti pitää kädestä kiinni. Lyon vaikutti siltojen kaupungilta ja todella kiinnostavalta. Sieltä puuttuu ehkä Eiffel, mutta hintataso, nähtävyydet, museot, viinit ja ruoka lienee jopa omalla tavallaan kiinnostavampaa kuin Pariisissa. Palaan vielä Lyoniin joskus. Kuvassa alla Lyonin siltoja.

Lorguesissa majottauduimme miehen vanhempien omistamaan kaupunkiasuntoon, jota he vuokraavat matkailijoille. Koko kaupungissa on sellaista fiilistä, että en tiedä miten paljon se on mahtanut muuttua viimeisten satojen vuosien aikana. Jotain vanhaa voi aistia joka askeleella. Haaveilenkin nyt hetkestä, jolloin olen oikea kirjailija ja vietän tuolla kuukauden pari kirjoittamassa, aamuisin haen croissantit jostakin kaupungin lukuisista Boulangereista ja muut tarpeet torilta. Ja katselen valon liikettä vanhoissa, värikkäissä kiviseinissä.

Lorguesin kaupungintalo ja paikallisia ukkoja. Kylmä ja keväinen valo, siitä pidän eniten Suomessakin.

Myytiin siellä etelässä joulukuusiakin. Ja paljon olivat ihmiset koristelleet kotejaan hauskoin jouluvaloin.

Provencessa kodeissa on jouluisin myös näitä kotiseimiä, joiden hahmot santokset ovat kysyttyä tavaraa kaupunkien joulutoreilla ja pienissä putiikeissa. Santokset ovat 1800-lukulaisia hahmoja ja perheillä on tapana kartuttaa kokelmiaan vuosittain.

Lorguesin joulutunnelmaa...

Jouluaaton ateria aloitettiin näillä alupaloilla, oli etanoita, merietanoita(?), kaviaari- ja avokadotäytteisiä tuollaisia pikkukuppeja ja tietty shamppanjaa. Koko ateria vedettiin läpi shamppanjan kanssa, paitsi juustojen kohdalla tuotiin punaviiniä pöytään. Kaikki oli niin namsnams. 

Alkupalojen jälkeen ostereita. Sitten hanhenmaksapateeta viikunahillolla. Hanhenmaksan eettisyydestä en ole ilahtunut, mutta kyllähän se sulaa suussa. Täyteläistä, rasvaista...Sitäpaitsi vieraan maan ruokatapoja ja perinteitä en minä mene arvostelemaan.

Hanhenmaksan jälkeen oli vuorossa täytettyä kukkoa, joka sekin oli todella hyvää. Kukkoparka oli kastroitu 2-vuotiaana, joka oli emännän mielestä merkittävä info, olen niin aloittelija ranskalaisessa keittiössä, että tuo tieto ei avannut minussa mitään ahaa-elämystä. Selvästi tässäkin joku eettinen juttu on ja kukon seksuaaliterveydestä ei ole pidetty ehkä huolta? Onko kukko, joka ei säntäile kanasten perässä sitten pulskistunut mukavammin? Hmh.

Sitten seurasi ranskalainen jouluhalko ja lopuksi ihania, haisevia juustoja. Jouluhalot olivat kaupan kaikissa leipomoissakin tietysti joulun tienoossa..

Vielä Lorguesin tunnelmia.

En tiedä, mikä tuon metallihäkkyrän idea tornissa on, mutta niitä näkyi paljon.

Kävimme myös Marseillessa, jossa ykköskohteena oli kirkko Notre dame de la Garde. Miehen vanhemmat varoittelivat Marseillesta, joka on kuulemma Ranskan vaarallisinta seutua, siellä joutuu ryöstetyksi, raiskatuksi ja rumaakin siellä on. No ei ollut. Ihana kaupunki. Ystävällistä palvelua. Lämpötila oli +17 :)

Kirkko sijaitsi kiitettävän jyrkällä kukkulalla ja sinne ajaminen ja varsinkin alastulo aiheutti paniikkikohtauksen tyyppistä tunnetilaa.

Näköalat tietty kaiken vaivan väärtit. Edessä pienellä saarella Chateau d'If, jossa Monte Christon kreiviä pidettiin vangittuna. Vaikka se ei olekaan totta, niin tuolla se tuntui hetken mahdolliselta.

Kirkon sisällä roikkui katosta kaikkia niitä aluksia, jotka ovat olleet merihädässä, mutta pelastautuneet ja kiitokseksi Jumalalle on viety sitten näköisalus kirkkoon. Välimereen oli sitten uponnut jos jonkinmoista laivaa, lentokonetta ja kopteria..

Myös liittoutuneiden raffeja. Varmaan oli jokunen saksalainen luftwaffekin pelastunut, mutta eivät sentään olleet vieneet sitä näytille...

Marseillessa kuuluu syödä Bouillabaissea, joten sitä oli sitten satamassa toki nautittava. Lisukkeetkin näytti jo hyvältä.

Itse soppa oli sellainen, että aluksi olin, että mitä ihmettä. Liemen hieno, sahramilla sävytetty aromi vaati kyllä useamman lusikallisen totuttautumista ennenkuin pääsin kyytiin.

Marseillen saippuoita paikallisella joulutorilla.. 

Kilpikonnia Provencen kilpikonnakylässä, jossa kävimme Joulupäivänä - oli muuten auki! Taisimme olla ainoat vieraat ja tuhansia kilppareita, on ne kyllä söpiksiä.

Provencen värejä...

Aprikooseja oletan, anopin pihassa oli myös appelsiineja..

Oliiveja..

Toulonin rantsua auringonlaskun aikaan...

Olimme Toulonissa Joulupäivänä ja koko kaupunki oli suljettu ja hiljainen. Ainoastaan muslimimiehiä istui vesipiippukahviloissaan. Illan tullen löysimmekin sitten kansajoukot, ne käveli ja vietti aikaa rannalla.

Thorenetin luostari Lorguesin vieressä, ehdottomasti suosittelen käymään, jos sielläpäin liikutte. 

Mausteinen pasta: Penne Arabbiata

Avaava puoli omaan sieluun blogin ylläpidossa on se, että huomaa milloin uppoutuu omiin maailmoihinsa niin, että ulkomaailma jää. Täällä on ollut nyt kahden viikon tauko, joka lienee pisin, mitä minulla on ikinä täällä ollut. En leiskauta tänne kuitenkaan mitään suurta come backia, sillä mitään erikoista ei ole ollut meneillään.

Olen kirjoittanut viime aikoina paljon, mutta en tänne (viimeistellyt julkaisukuntoon pian valmistuvaa käsikirjoitusta omalta osaltani, kirjoittanut yhden ihan uuden viritelmän ja viilaillut cv:tä tulevia kuvioita varten). Olen juonut hyvää viiniä (pinot grigio -kauteni ei millään tavalla ole lakastunut syyslehtien mukana) ja löytänyt Lidlin belgialaiset praliinit, kertomatta siitäkään mitään tänne. (Lillukasta löytää myös hyvää ja halpaa kahvia (punainen paketti, tosi synkkä ja tumma maku), joten vaikka olenkin pitänyt kyseistä kauppaa sortoputiikkina, olen nyt tehnyt sinne täsmähyökkäyksiä). Olen kokkaillut salaatteja (jääsalaatti, avokado, kirsikkatomskut, ilmakuivattu kinkku ja sinihomejuusto tujakalla vinaigretella on uusi suosikki), pataruokia (lammasta), laatikoita (soijarouheesta tulee oikeasti parempi makaronilaatikko kuin jauhelihasta), leiponut pullia (Hesarin taannoisella täydellisen korvapuustin reseptillä todellakin muuten tulee täydellisiä korvapuusteja) ja sämpylöitä, mutta en ole vain saanut päivitetyksi mitään tänne.

Olin viikko sitten ennakkoäänten laskijana, joka oli hauska kokemus. Pöytäkumppaneina oli oikea punk-laulaja, joka oli juuri saapunut Venäjän turneelta ja toisena kaverina oli erityisopettaja. Kahdeksan tunnin aikana ehditiin päivittää Kostamuksen kuulumisia ja Tampereen sairaalakoulujen tilannetta. Ääniä selattiin sellaista vauhtia, että maanantaina epäilin MS-taudin iskeneen: tunto hävisi sormenpäistä ja niskasta omituisesti. Taidan osallistua vastaavaan karkeloon toistekin, rahallinen korvaus ei ole kovin kummoinen, mutta muuten sähköinen ilmapiiri on henkisesti piristävää. En muista milloin viimeeksi olisin nähnyt sellaisen satojen ihmisten joukon pysyvän erossa kännyköistä ja läppäreistä koko työpäivän ajan: vaalisalaisuuden takia yhteydet ulkomaailmaan olivat kaput.

Parisuhderintamalla haasteita on tulossa: olen lähdössä miehen ja omien sekä hänen lapsensa kanssa Provenceen jouluksi. Sekoituksessa on 2 ruotsalaista miestä, neljä suomalaista lasta iät 13, 12, 9 ja 6, yksi suomalainen nainen ja ranskalainen anoppi. Genren laji ei ole selvillä, veikkaan, että farssia tulee. Paitsi, että vietämme viikon aistimassa ranskalaista jouluviettoa, ajamme hoodseille Genevestä läpi Alppien, joten monta kohtaa voi todellakin mennä suunnitelmassa pieleen. Koitan jostain kaivaa riittävästi hermoja ja hankkia mukaan sellaista luettavaa, että pääsen tarvittaessa kauas pois. Kestän huonosti omienkin lasten käninöitä, vieraiden piiperoiden vielä kurjemmin.

Tänään vietän tavallista sunnuntaita: juniori on naapurikaupungissa jääkiekkoa pelaamassa, sohvalla lojuu neljä tyttöä katsomassa Harry Potteria, teini tekee läksyjä, whatsappaa, facebookkaa ja valmistautuu Halloween-kutsuihin, kaikkea ilmeisesti yhtäaikaa. Lounaaksi oli aromaattisen maukasta Penne Arabbiattaa, jota en ole muistaakseni tänne aiemmin linkannut, joten tässä tulee:

Penne Arabbiata

Lohko kaksi sipulia ja 4-5 valkosipulin kynttä

Pehmennä sipulit isossa kattilassa reilussa määrässä oliiviöljyä

Heitä sekaan noin desi punaviiniä

Kaada joukkoon paseerattua tomaattia 1 prk, 1 1/2 prk tomaattimurskaa,

2 rkl fariinisokeria, 1 rkl kuivattua basilikaa, paljon mustapippuria ja 1 punainen chili pilkottuna

Kiehauta ja anna porista puolisen tuntia

Soseuta varovasti sileämmäksi sauvasekoittimella, jos et jaksanut alkuvaiheessa pilkkoa ihan pieneksi, mutta älä  innostu liikaa

Keitä paketillinen pennejä al dente ja sekoita keskenään kastikkeen kanssa (tulee riittävä satsi isolle porukalle ja jos haluaa tarjoilla fiinisti, tietty tuoretta basilikaa päälle kans, myös rucola ja persilja sopii)

Päälle vähän vastaraastettua juustoa esim parmesania