Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ranskalainen ruokahaaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ranskalainen ruokahaaste. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. marraskuuta 2013

ranskalainen ruokahaaste: Tarte aux Moutarde


Tämä piirakka ei ollut kyllä haaste eikä mikään. Ranskassa tämä edustaa lyonilaista keittiötä ja piirakka on ollut kiistattoman suosittu jo pitkään, eikä ihme, helppo ja hyvä, sekä tuunattavissa ilmeisen lukuisin tavoin. Itsekin vaihteeksi otin oikoreittiä, kun piti iltapalapöytään nopsasti jotain kehittää. Näin se menee:

Tarte aux moutarde tomate eli piirakka sinapista ja tomaatista

Levietään yksi voitakinapohja haluttuun vuokaan. Sivellään hyvällä ranskalaisella sinapilla, vaikka sillä Dijonilla ohut kerros. Päälle asetellaan ensiksi juustoa, jotain vähän maistuvampaa kuin se olteramanni, esim mustaleima sopii hyvin, sitten tomaatteja, yleensä suosivat ranskanmaalla runsasta otetta tässä. Ripaus Provencen yrttimaustetta päälle.

Tuunaus: levittele lämpöisen piirakan päälle vaikka Serranon kinkkua tarjoilun yhteydessä. Käytä mustaleiman sijaan jotain muuta juustoa, esim mozzarella tuo jännän maun, mutta sitten tämä ei oikein ole Ranskaa nähnytkään. Myös kuullotettu punasipuli sopii hyvin. Tämä piirakka on oikeasti tosi hyvää ja hienostuneen makuista, vaikka vaikuttaa perin oudolta kokonaisuudelta.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Mentonin appelsiinikastiketta ja klassista peruna-purjokeittoa



Muutama vuosi sitten Provencen reissulla ajoimme Nizzasta Milanoon upeaa Välimeren rantareittiä. Matkan varrella riittää kymmeniä pitkän pelottavia tunneleita, upeita maisemia meri-Alpeista Välimereen ja kukkuloilla siintäviä ikivanhoja kyliä, joista jokainen on toistaan sympaattisemman ja houkuttelevamman näköinen. Mentonin rantakaupunki on aivan Italian ja Ranskan rajan tuntumassa ja alue on erityisen tunnettu sitruunoistaan ja appelsiineistaan ja järjestetäämpä siellä sangen näyttävät teema-festaritkin näiden sitrushedelmien ympärillä.

Mentonissa kuuluu syödä appelsiinimakuista kalakeittoa ja sitä mekin siis pisteltiin, lapset taisivat maistella elämänsä ekat etanasatsit tiriseviltä pannuilta, jotka säntilliset tarjoilijat kiikuttivat valkoisin pöytäliinoin koristelluille pikkupöydille.

Menton -henkisen salaatinkastikkeen duunasin tällä viikolla broilerisalaatille, olen aiemmin tarjoillut kyseistä kastiketta lohisalaatin kanssa, jolloin Menton-fiilis oli vielä autenttisempi.

Tämänkertainen salaatti koostui salaatin lisäksi tomaatista, sitruunapippurilla ja paprikalla maustetusta broilerista, kurkusta, paprikasta, krutongeista, sipulista, avokadosta ja homejuustosta. Broilerin tilalle voi mainiosti vaihtaa kylmäsavulohen. Kastike tuo mielestäni raikkaan tatsin ja ovatpa sitä vieraatkin kiitelleet.

Mentonin appelsiinikastike sopii broilerisalaatille, mutta myös lohisaalaattiin
1 rkl raastettua appelsiinin kuorta
1 tl hunajaa
1 tl Dijonin sinappia
1 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl vasta puristettua appelsiinimehua
2-3-rkl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria, lisäksi raakunaa (ja jos lohta tarjolla niin nippu tilliä)

Sekoita kastikeainekset ja tarjoile pienen maustumistuokion jälkeen.


Ranskan tunnelmissa se on sitten tämä viikko myös jatkunut. Tampereella on taas ranskalainen ruokatori Hämeenpuistossa, jossa perinteisesti käyn aina hakemassa nyt vähintäänkin patonkia. Tällä kertaa mukaan tarttui patongin lisäksi kolmea erilaista makkaraa (pippurista, luomua ja maalaisversiota), sekä Camemberttia ja Brietä. Lauantain lounas menikin sitten keittiöpöydän äärellä piknik-tunnelmissa: juustoa, makkaraa, tomaattia, oliiveja, artisokkia, aurinkokuivattuja tomaatteja, patonkia ja tiikerikakkua. Oli niin herkut tarjottavat, että oli pakko avata viinipullokin, vaikka oli vasta lounasaika. (Pastis lopussa!) Ei sitä aina jaksa nipottaa...

Illallisajan koittaessa tartuin taas ranskalaiseen ruokahaasteeseen eli nappasin ohjeen Ranskalaisen keittiön salaisuudet -kirjasta, jota kokkailen läpi. Mies on monta kertaa höpöttänyt tästä peruna-purjokeitosta ja se on kuulostanut kyllä aika vaatimattomalta laitolta. Koska poika oli taannoisella Saksan pelimatkalla syönyt samantyyppistä keittoa ja tykännyt, ajattelin nyt testailla.

Ranskalaisen keittiön salaisuudet -kirjassa Julie Child kirjoittaa: "Purjo- ja perunakeitto tuoksuu hyvältä, maistuu hyvältä ja on helppo valmistaa. Sitäpaitsi se on monipuolinen peruskeitto; lisää siihen vesikrassia ja saat vesikrassikeittoa; tai sekoita siihen kermaa ja jäähdytä se, niin siitä tulee vichyssoise. -- Mielikuvitusta voi käyttää vapaasti, juuri tällä tavoin on valmistettu monet niistä herkullisista keitoista, joita saa ranskalaisissa kodeissa ja pienissä ravintoloissa: purjo- ja perusperunakeittoon on lisätty kasvisten ja kastikkeiden tähteitä ja hiukan tuoreita aineksia. --Voipa käydä niin, että huomaa keksineenä ihmeellisen sekoituksen, jota kannattaa sitten pitää perhesalaisuutena."


Peruna-purjokeitto Potage parmentier

Keitä 450g kuorittuja ja viipaloituja perunoita ja vajaat 7 dl pilkottuja purjoja runsaassa 2 litrassa vettä, -

- Huom! jos innostut laittamaan paljon enemmän perunaa ja vähemmän purjoa -tuloksena on löysä perunamuussi, jonka voit pelastaa lisäämällä nesteen määrää -

Keitä hiljalleen ja survo sileiksi, lisää 2 dl kuohukermaa, 1 rkl suolaa ja hieman voita. Koristele ruohosipulilla, persijalla ja muilla tuoreilla yriteillä, joita on ulottuvilla.

Jos haluat valmistaa amerikkalaisen version eli Vichyssoissen, keitä potaatit ja purjot kanaliemessä ja muuten toimi samoin kuin edellä, mutta tarjoa keitto kylmänä.

Lihattoman lokakuun ihmisille tämä soppa on kuin tehty: täyttävää, tutun makuista ja mikä tärkeitä: kyseessä on kyllä todella halpa laitto ja avaintuotteet ovat Suomessa nyt parhaimmillaan ja helposti metsästettävissä.











tiistai 1. lokakuuta 2013

Ranskalaista parhautta: rommibaba


No  myönnetään, oli vaivalloinen projekti tämä, eikä ihan suotuisa kaikilta kohdiltaan. Kokkailen sitkasti läpi Ranskalaisen keittiön salaisuuksia ja Babas au rhum classique on sentään iso klassikko. Miten vaikea tollainen vehnätekele aprikoosikuorrutteella muka voi olla? Leivotaan, tuupataan rommia ja kasataan kiilteet päälle. No. Niin luulin. Lopussa meinasin tarttua rommipulloon, mutta duunasin höskät jonkun näköisiksi kermavaahdolla. Se on kyllä keittiön ykköspelastaja.

Jos ei tee hermojen kanssa tiukkaa, niin tästäpä testailemaan, kuinka hyvä sitten oikeasti oletkaan siellä keittiössäsi. Näistä tuli todella hyvän makuisia, mutta 12 baban saalis neljän tunnin puuhailun päälle voi jonkun mielestä olla muuta kuin win-win.

Babas au rhum classique eli Babat rommissa

Sulata voita 4 rkl ja jäähdytä
10g tuoretta hiivaa sekoitetaan 2 rkl sokerin ja hyppysellisen suolamäärän kanssa tahnaksi esimerkiksi haarukalla (en suosittele sähkövatkainta, mutta jos haluat nähdä mitä seuraa, kokeile ihmeessä)
Sekoita hiivaseokseen 4 1/2 dl vehnäjauhoja ja se sulatettu voi

Vaivaa taikinaa 5 minuuttia (on yllättävän pitkä aika) sormin tiukasti  möyhentäen. Kun sen voi venyttää 30 cm:n pituiseksi ilman että katkeilee, olet asian äärellä. Onnittele itseäsi ja mieti, josko olet kuitenkin piilevä sokerileipurinero.

Muovaa taikina palloksi kulhoon. Leikkaa sen pintaan risti ja asettele hieman jauhoja päälle. Peitä kulho moninkertaisella kostealla pyyhkeellä ja laita oikeasti lämpöiseen paikkaan kahdeksi tunniksi. Pitäisi tulla kaksinkertaiseksi. Jos ei ole oikeasti lämpöinen paikka, toista vaihe 1 ja ymmärrä, miksi ei kohoa.

Voitele baba-vuoat tai muffinsivuoat. Asettele taikinaa kippoihin. Älä tasoita pintaa, sillä se siliää kohotessaan. (No ei kyllä mulla ainakaan). Pane vuoat peittelemättöminä lämpimään paikkaan 1-2- tunniksi kunnes ne on kasvaneet kaksinkertaisiksi.

Sujauta babat 190 asteiseen uuniin 15 minuutiksi. Asettele ritilälle. Pistele paistitikulla tai vastaavalla reikiä täyteen ja ripota päälle sokeriliemeä (keitä 4 dl vettä, 2dl sokeria ja lisää 1 dl Jamaikan rommia).

Survo purkillinen aprikooseja siivilän läpi. (Kyllä.) Keitä aprikoosimurskaa ja 2 rkl sokeria, kunnes muuttuu kiiltäväksi tahnaksi. Valele babat aprikoosikiilteellä. Koristele kermavaahdolla ja kirsikalla.

Maista. Voi ihme, miten sivistynyt ja täydellinen maku! Voiko tälläista saada omassa keittiössä aikaan??

Siivoa puoli iltaa sotkuista keittiötä ja syö ne 12 babaa.



lauantai 28. syyskuuta 2013

Ranskalainen ruokahaaste: kalaa viinissä, ihan helppoa!


En ole ollenkaan moniulotteinen kalan kokkailija. Teen aika yleisiä ja tavanomaisesti tunnettuja kalaruokia ilman suurta avantgardistista otetta, saati luovia twistejä. Tilanne tulee ehkä muuttumaan, sillä Ranskalaisen keittiön salaisuudet -kirjassa on huomattava määrä kalareseptejä ja aion sen kyllä kokkailla läpi lähivuosina. Monet kaloista ovat sellaisia, että lähiprisman kalatiski ei niillä paljon keimaile. Monet ohjeista ovat just niitä tunnettuja klassikkoja, joita en ole arvannut kokeilla aiemmin, koska ovat vaikuttaneet kovasti monimutkaisilta. No tämä ensimmäinen yritykseni Filets de Poisson pochés au vin blanc eli Valkoviinissä keitetyt kalanselykkeet oli ihan helppo! Ja nopea! En ollenkaan vaipunut tämän suhteen epätoivoon, joten onnistuu varmaan sultakin!

Kalaa viinissä/ Filets de Poisson pochés au vin blanc

Hujauta kasariin vähän voita sulamaan, mutta älä käristele
Heitä sekaan pieni pätkä purjoa pilkottuna tai shalottisipulia tai kumpaakin
Kun satsi on pehmennyt, laske lämpöä ja asettele kalafileitä, mulla oli 10 ahvenfilettä niiden sipuli-purjojen päälle
Kaada kalojen päälle vajaa 2 dl valkoviiniä ja 1 dl vettä
Kansi päälle! Hauduta sellainen tovi, että kalat kypsyvät, voit kääntää ne välillä, mutta näyttivät ainakin pienet ahvenfisut valmistuvan ilman turhia hössötyksiä.

Kun kalat on kypsät, nosta ne varovasti pois ja sijoittele jäljelle jääneen liemen sekaan 2 rkl vehnäjauhoja. Sekoita tomerasti. Nosta lämpöä. Kun seos kuumenee lisäile sekaan 2 dl kuohukermaa pienissä erissä, melkein tipottain. Siitä se kastike muotoutuu, ihan sileetä ei tule, sillä pannulla on edelleen ne sipulit ja jotain ehkä murentunutta kalanpalaa, mutta voi toki myös siivilöidä liemet ennenkuin alat tähän operaatioon. Lopuksi lisää kalat kastikkeeseen.

Meillä syötiin tämä couscoussin kanssa, jossa oli yrttimausteita ja voita seassa, sekä kaverina salaattia. Toimii varmasti ihan salaatin seurana, tai perunat olis varmaan se skandinaavinen laitto tämän kanssa.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Kotibistro esittää: Etanapannu ja Toscanan sienikeitto

Ihanan simppeliä ja fiiniä ruokaa ovat etenat, nuo pienet limanuljaskat. Ostetaan kaupasta purkki ja tungetaan pikkumöyriäisiä kippoihin. Seataan 50g voita, hulvaton määrä persiljaa, vähän suolaa ja mustapippuria ja murskataan sekaan valkosipulia ja homejuustoa. Lusikoidaan tätä "etanavoita" etanoiden kaveriksi kippoihin ja sitten vaan komeudet uuniin, kunnes ei voi enää mieltään malttaa.

Leipää, punaviiniä ja kyllä sitä voikin tuntea itsensä kulttuurikansan edustajaksi.


Toinen yhtä simppeli laitto oli HS:n ruokatorstain sivulta napsittu: 

Toscanalainen sienikeitto
400 g kanttarelleja
1 sipuli
½ dl oliiviöljyä
1 dl valkoviiniä
7–8 dl kasvislientä
1 tl kuivattua rosmariinia
suolaa
1 tl sokeria
4–8 palaa vaaleaa leipää
2 dl appelsiinimehua
2 tl kanelia
5 kokonaista neilikkaa

Leikkaa sienet paloiksi, kuori ja kuutioi sipuli. Kuumenna oliiviöljy pannulla ja paista sienet ja sipuli. Lisää valkoviini ja hauduta muutama minuutti. Lisää sitten kasvisliemi, rosmariini, suola ja sokeri. Kiehauta ja anna porista 10–15 minuuttia.
Paahda leipäpalat rapeiksi. Kiehauta kattilassa appelsiinimehu, kaneli ja neilikka. Kasta leipäpalat liemeen. Jaa sienikeitto lautasille ja aseta jokaiselle päällimmäiseksi leipäpala tai kaksi.




sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Provencen La Tapenade -paras oliivitahna


On jo tovin pitänyt postata tämä provencelainen ihanuus, Tapenade, jota nautitaan sielläpäin yleensä rapean patongin päällä ja pastis-juoman kanssa. Itse tehty Tapenade sointuu myös oivallisesti grillattujen kanafileiden päälle, uunilohen seuraksi tai vaikka pastan sekaan (lisäksi vaikka vuohenjuustoa, kirsikkatomaatteja). Tapenadea tarjotaan Ranskassa myös keksien seurana tai dippikastikkeena sadonkorjuun vihanneksille. Tapenade on älyttömän hyvää kuuman päivän ruokaa, joten sopii hyvin tähän suomalaiseen intiaanikesään. (Kuljen flipareissa syyskuussa, ennenkuulumatonta!)

Tapenade on ilmeisesti aikoinaan Marseillesta maailmalle levinnyt tumma tahna, joka koostuu oliiveista, oliiviöljystä, sitruunasta, valkosipulista, kapriksista, tuoreesta timjamista, laakerinlehdestä ja sardiineista. Laittoa myydään kivoissa pikku purnukoissa kaikissa kaupoissa, nykyisin myös Suomessakin, mutta taas kerran on niin, että oma pieni vaivautuminen asialle oikeasti kannattaa.

Provencen Tapenade
Huuhtele pari purkillista mustia kalamata-oliiveja, jotta liiat suolat liukenevat pois, jos tuli ostettua kivellisiä, niin hakkeroi ne kivet pois
Purista yhden sitruunan mehu kippoon/mortteliin ja haarukoi sekaan valkosipulin kynsi, murskaa haarukalla tai mikä nyt käteen sattuukaan sopivasti, valkosipulia sitruunan sekaan, kunnes saat ne sileäksi tahnaksi tai ainakin sekaisin kunnolla
Lämmitä 4 rk oliiviöljyä pienessä kattilassa ja lisää 3-4 sardiinin pikkufilettä sekaan, murskaa ja sulata sardiinit oliiviöljyyn ja kiehauta ihan pieni momento, sitten lisää valkosipuli sitruunamehuineen sekaan ja kuumenna toinen pieni tovi
Kiepsauta kulhoon oliivit, sardiiniseokset, 3 rkl kapriksia, pieneksi murskattu puolikas laakerinlehti ja reilu satsi tuoretta timjamia ja surrauta sauvasekoittimella hieman, liian sileää ei ole tarkoitus saada ja pureskeltavaa tuntumaa täytyy olla

Lorgues on mun anoppila ja henkinen koti tällä hetkellä. Outoa, että nämä kaksi toteutuvat yhdessä :) Olen aivan pohjattoman ihastunut Provencen Var -seutuun.
Alkostakin saa pastista, jota kaadetaan lasiin muutama sentti ja sitten jääkylmää vettä päälle. Parasta kuuman päivän juomaa, vaikka ei tämä ihan Suomessa toimikaan, kuten täällä avauduin.



tiistai 27. elokuuta 2013

Burgundin pata avec couscous



Burgundin pata eli Boeuf Bourguignon on ranskalainen klassikko, josta leffastakin tuttu Julie Child on todennut, että se mahdollisesti on yksi maistuvimpa ruokalajeja joita ihminen on kehittänyt. Tämä ruoka, kuten useimmat ranskalaiset klassikot, ei ole mitään fastfoodia nähnytkään, ehei, nyt ollaan pilkkomisten, paistamisten, sekoittelujen ja uuniin äärellä valvomisten kierteessä.

Mutta on se vaivan arvoinen, ehdottomasti, ja mureampaa lihaa on vaikea kuvitella. Sellaista ei ehkä edes ole. Vääjäämättä jokainen tätä maistunut katsoo kokkia ilahtuneena ja ihmettelee makuelämystä. Miehen suosikkeja tämä on ja kuopukseni jopa epäili, että minun kannattaisi perustaa ravintola, tätä viimeeksi maistaessaan.

Burgundin pata

Jos kauppasi lihatiskiltä löytyy härkää, hieno juttu, osta sitä. Itse olen tehnyt tätä aina naudasta, koska en ole jaksanut vaivautua Stokkan herkkuun tai Kauppahalliin.  Eli tarvitset noin kilon naudan paistia pilkottuna. Kaksi pakettia pekonia, mutta yhdelläkin pärjää ja pilko nekin pieniksi palasiksi. Paista ensiksi pekonit oliiviöljyssä ja siirrä pannulta pois pataan reikäkauhalla. Paista sitten lihat pienissä erissä kuumottavalla pannulla ja siirrä nekin pataan saman työkalun kanssa.

Levitä 2 rkl vehnäjauhoja lihojen ja pekonien päälle ja laita noin 200 asteiseen uuniin neljäksi minuutiksi. Hölskyttele lihoja, jotta vehnäjauhot leviävät ja iske vielä neljäksi minuutiksi uuniin.

Paista pilkotut 1 sipuli ja 1 porkkana ja siirrä nekin pataan. Kaada pataan 3 dl ranskalaista punaviiniä ja sen verran lihalientä, joka on maustettu härkäfondilla, että lihat peittyvät. Muista kaataa myös itsellesi lasillinen. Lisää pataan murskattu laakerinlehti ja timjamia. Anna hautua uunissa neljä tuntia.

Meanwhile: keitä pieniä, pikkuruisia sipuleita lihaliemessä pehmeiksi. Paista paketillinen herkkusieniä niissä samoissa öljyissä, joissa meni just pekonit, lihat, porkkanat ja sipulit.

Kun paisti on ollut uunissa kolmisen tuntia voi lisätä ne ruskettuneet herkkusienet ja pehmenneet sipulit pataan.

Oikea ranskalainen chef keittää padan liemet vielä kastikkeeksi ennen tarjoilua, mutta se oli musta jo vähän liikaa. Hyvää tuli näinkin.

Tykkään itse tästä couscousin kanssa. Couscous on jokapäiväistä ranskalaista ruokaa, berberitsafkat tulivat Ranskaan imperialisimin aikana ja sopivat tähän liittoon nätisti. Klassikkoteos Ranskalaisen keittiön salaisuudet neuvoo yhdistämään myös maitoisten makaronien tai perunoiden kanssa. Olen tämän ohjeen muuten enimmäkseen tuosta opuksesta kopioinut, mutta oikaissut muutamissa vaiheissa.

Couscousin valmistaminen on tosi helppoa:  keitä 6 dl vettä kiehuvaksi (lisää veteen suolaa ja oliiviöljyä), lisään sekaan 6dl couscoussia, nosta kattilan pois liedeltä. Sekoitan joukkoon voita, tuoretta persiljaa ja minttua.

Olen asettanut itselleni nyt ns. ranskalaisen ruokahaasteen ja aion kokata Ranskalaisen keittiön salaisuudet läpi tässä elämässä. Tilannetta voi seurata kurkkaamalla blogin hakusanoista kohtaa ranskalainen ruokahaaste, satoja ohjeita tuossa opuksessa näyttää olevan, että ei tule loppumaan ideat  lähivuosina :)

Muitakin hyviä pataruokia blogista löytyy syksyn pimeneviin iltoihin: Karjalanpaistia täältä. Stroganoff puolestaan löytyy täältä.



lauantai 24. elokuuta 2013

Provencen Ratatouille

Oletko saanut maistaa koskaan so called Ratatouillea, vetistä mössöä, jossa on paljon erilaisia kasviksia pehmenneinä, mauttomina, ja olet jäänyt ihmettelemään, että miksi moinen laitto on niin ihmeen kuuluisa? Minä olen. Olen jopa syyllistynyt moisen kasvispöperön turmeluun omassakin kotikeittiössäni. Sitten näin valon. Tai no, pääsin maistamaan Provencen anopin versiota ja meinasti taju lähteä onnesta. Ylistyslauluja ja jalkojen töminää tähän. Kun saat oikeaa kamaa lautasellesi tiedät sen siitä, että takuuvarmasti haluat nuolla lautasen jälkeenpäin. Tunnet ihmeellistä onnea näin terveellisen ja maukkaan herkun äärellä.

En kuitenkaan ollut vakuuttunut, että moinen makujen, värien ja tuoksujen impressio olisi mahdollista valmistaa Suomessa. Tiedättehän, joitakin ruokia vain ei pitäisi tuoda kotiin. Joitakin aineksia täältä ei ensinnäkään saa ja Provencen auringon hehkuttamat luonnonantimet saattavat olla sellaisia. Sitten on vielä se oikea fiilis, tunnelma, atmosfääri, joita vasta onkin vaikea kuljettaa lentolaukussa kotiin.

Pastis on vähän sellainen, tuo aniksemakuinen jumalainen juoma. Jos et ole kuuman hehkuvan auringon alla kärventänyt itseäsi muutamaa päivää, kulkenut fliparit läpsyen keskiaikaisen pikkukaupungin mukulakivillä, kuunnellut sirkkojen taukoamatonta siritystä, katsellut varjojen hiljalleen kasvavan läheisen viinitilan jämäköissä rivistöissä, tuntenut lopulta pienen tuulenvireen kuumottavilla poskillasi, huomannut kaukaisuudessa siintävien vuorien saavan hennon vaaleanpunervan sävyn ja siinä, juuri siinä kohdassa, kun aurinko aloittaa matkansa kohti varjoja, nautiskellut pientä pastista kylmällä vedellä sipaistuna, oliivien kanssa, et ole oikeastaan maistanut pastista. Ihan turha sitä on Alkosta kotiin kantaa, kävelylenkki Pyynikillä heinäkuisena päivänä ja afterdrinksu ei vain ole sama juttu.

Mutta ajattelin uhmata ranskalaisia ruokajumalia. Ajattelin valmistaa Ratatouillea, sillä onhan sadonkorjuun aika, elokuu, kauppojen kasvislaarit parhaassa iskussa, mitä Suomessa nyt vain voi olla, ja olenhan pelkäämätön naisihminen.

Ratatouille täyttää aistit

Ratatouille

Pilko 2 munakoisoa, suolaa ne ja laita kippoon hikoilemaan. Pilko 1 kesäkurpitsa, suolaa se ja laita myöskin omaan kippoonsa hikoilemaan. Pilko 3 keltaista sipulia ja 1 valkosipuli ja 2 paprikaa (mielummin vihreitä tietenkin, mutta koska oli tosi hyviä yksilöitä punaisina valmiina, tein itse niistä). 

Kun munakoisot ovat hikoilleet sen puolisen tuntia, pyyhi ne kuiviksi paperilla ja paista nopeasti kuumalla pannulla oliiviöljyssä. Siirrä ne toiseen astiaan.

Pyyhi samoin kesäkurpitsat ja paista ne nopsasti pannulla ja siirrä pois. Paista sipulit ja paprikat. Tämä erilleen paistaminen takaa sen, että jokainen ihana kasvis säilyttää oman invidualistisen persoonansa, eikä sulaudun toisiin ja menetä luonnettaan sakinhivutuksen seurauksena.

Kalttaa tomaatit. Joo tiedän. Ihan epäilyttävän raskas homma ennalta ajateltuna, tiedän, kalttaa ne silti. Tämä tarkoittaa, että valitse 4-5- upeaa, isoa ja kiinteää tomaattia, viillä ne pienesti pohjasta ja upota hetkeksi kiehuvaan veteen. Kun hetki on kulunut, nosta ne nopeasti jääkylmään veteen. Jep. Onhan se ihan tyhmä operaatio, mutta jos et siirrä kylmään veteen tomskuista tulee kalpeat ja kelmeät, ihan surkeat väriltään. Siitä me ei kyllä tykätä.


Siirrä tomaatit, jotka on siis kuorittu ja joista on poistettu suurin osa siemenistä (sen verran kuin kukakin oikeasti jaksaa nyhrätä) ja aseta pannulle oliiviöljyn kera. Lisää tujakasti valkopippuria ja suolaa. Lisää reilusti persiljaa. Sitten lisää paprikat, sipulit, munakoisot ja kesäkurpitsat ja lisää taas persiljaa. Mausta Provencen yrttimausteella, valkopippurilla, suolalla. Anna hautua hiljaisella lämmöllä parikymmentä minuuttia. Älä keittele, älä kiihdyttele.

Ratatouille on ässähyvää valkosipulivoilla kuorrutettujen patonkikavereiden kanssa (paista voita ja murskattua valkosipulia hetki pannulla ja sivele patongille ja lämmitä hetki uunissa). Seuraksi ranskalaista punaviiniä. Ehkä makkaraa, lammasta, paistia, grillattuja pihvejä, sen tyyppisiä juttuja pöytään voi nostella, ei mene pieleen.


Ratatouille on yhtä lailla upeaa rukiisen leivän päällä kylmänä. Ratatouillea voi myös säilöä sellaisenaan, kuumennettuun lasipurkkiin vain ja sieltä sitten pastakastikkeiden sekaan, leivän päälle, pihvin seuraiseksi kylmänä tai lämmitettynä. Kaunis ruokalahja on sellainen lasipurkkiin itse duunattu ratatouille. Hop, hop kokeilemaan tätä ihanuutta.


lauantai 22. syyskuuta 2012

Georgialainen kaalipaistos ja ranskalainen omenapiirakka

Kerran vuodessa on pakko puuhata kaalin kanssa, jälkeläisten pontevista vastalauseista huolimatta. Olen itse lapsuudessa jopa pitänyt kaalisafkoista ja ongelmia ei luonnollisesti ole myöhemminkään ollut. En kai tullut tarpeeksi topakasti ajaneeni itäisen geeniperimämme asiaa ajoissa ja nyt tilanne vaikuttaa shakkimatilta. En kuitenkaan ole luovuttanut.

Olen tehnyt jo useamman kerran Kinuskikissan blogista löytyvää Gruusialaista kaalipiirakkaa, joka on aivan ässähyvää. Suosittelen todella kokeilemaan, jos on kyllästynyt ainaisiin kinkkupiirakoihin tai varsinkin kotipizzaan ja jos on vielä tämänkin blogin kanapiirakkaan kyllästynyt (se ei kyllä ole mahdollista). Kinuskikissan kertoo blogissaan idean tulleen alunperin työpaikkaruokalan kaaliruuasta, joten ajattelin testata nyt piirakan täytteen kaalilaatikkona. Vähän oli tietysti omaa kädenjälkeä mukaan laitettava eli lisäsin fetaa paketillisen ja tomaattipyreen sijaan käytin paseerattua tomaattia jne. Kinuskikissa mainitsee maustamisen tärkeydestä ja olen samaa mieltä, vaikka vedin ronskilla otteella mausteita soossiin, ei ne vieläkään lyöneet yli.

En kyllä tiedä miksi näitä gruusialaisiksi sapuskoiksi kutsutaan, kun nykyisin puhutaan Georgiasta ja Gruusiaa ei ns. ole. J. Stalin oli  muuten Georgiasta ja siksi esimerkiksi U.K.Kekkosen ruokakirjassa on pitkät pätkät georgialaista menuuta, sitä kun oli Kremlissä herra teräksen aikaan tarjolla aina. Tässä blogissakin olen aiemmin Georgian maininnut täällä. Georgia on silleen kiintoisa ruoka-alue, että sijaitsee Kreikan, Turkin ja Intian välissä ja kaikki ne plus muut oheisalueet on antaneet sävyä maan gurmeeseen. 


Georgialainen kaalipaistos fetalla
500 g kaalia
vettä hieman höyryttelyyn
300g lampaan jauhelihaa
4pientä helmisipulia, muutkin käy
1 venäläinen maustekurkku
4 valkosipulinkynttä
2 pientä pakettia paseerattua tomaattia
2 prk smetanaa
2 munaa
1 paketti fetaa
2 tl punaviinietikkaa
2 tl meiramia
1 tl suolaa
1 tl chilijauhetta
1 tl paprikajauhetta
¼ tl mustapippuria
Pinnalle: 1 ½ dl juustoraastetta

Höyrytä kaalinpää löysämieliseksi pienessä vesimäärässä. Paista lampaan jauheliha, sipulit, kurkku ja heitä sitten tomaatit, smetanat ja mausteet sekaan mukaan.

Asettele kaalit uunipannulle, kaada lihaseos päälle, sitten munat sekaan, feta joukkoon, sekoita ja lopulta juustoraaste päälle. Uunissa pidellään, kunnes saa kotoisan paahteisen värityksen.

Kaalista huolestuneita jälkeläisiä rauhoittelin klassisella, ranskalaisella Tarte aux pommesilla eli omenapaistoksella.


Olen saanut vuosia sitten lahjaksi Ranskalaisen keittiön salaisuudet ja luvannut kokata kirjan läpi viimeistään eläkkeellä. Sen verran tukeva opus on kyseessä, että on hyvä aloittaa jo tässä keski-iän kynnyksellä.

Kirja alkaa viehättävällä omistuksella: Tämän kirjan innoittajana on ollut kaunis Ranskanmaa jonka talonpojat, kalastajat, perheenemännät ja prinssit - puhumattakaan keittiömestareista - sukupolvesta toiseen jatkuneella kekseliäällä ja hartaalla keskittymisellään ovat luoneet yhden maailman suurimmista taiteista. Jepjep. 600 sivua sitä itseään seuraa, kuvia ei juurikaan ole. 


Täytyy kyllä sanoa, että aika konstikasta oli, mutta kannatti. Älyttömän hyvää omppupiirakkaa tuli. Sellaista maalaishenkisen omenakellarin raskasta, paksua ja makeaa aitoa paistosta, joka kepeä kermavaahto nosti taivaisiin. Ymmärsin, että murotaikina on tehtävä itse. On. On.




Tarte aux pommes eli ranskalainen omppupiirakkaa

Murotaikina:

4 1/2 dl erikoishienoja vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
2 rkl siroa sokeria
100 kylmää voita
6 rkl jääkylmää vettä

Pane jauhot, suola, sokeri, voi isoon kulhoon ja nypi. Unohda yleislaitteet. Il faut mettre la main a la pate! Kädet taikinaan! Sekoita mahdollisimman nopeasti ja sitten sekaan vesi. Älä pitkitä tätä vaihetta. Painele ja sekoittele ja lopulta puserra taikina palloksi ja kääri kelmuun ja sujauta pakkaseen tunniksi.

Virittele taikina piirasvuokaan ja esipaista se, ei kypsäksi, mutta puolivalmiiksi 200 asteessa.

Täyte:

7 isoa ranskalaisperäistä omenaa
ranskalaista aprikoosihilloa
Calvadosia
voita

Lisäksi: kermavaahtoa

Pilko 4 isoa ranskalaista kirpsakkaa omenaa palasiksi ja kumauta kattilaan. Keitä pehmeiksi ja lisää vajaa desi ranskalaista aprikoosihilloa, puoli desiä Calvadosia, 1 1/2 dl sokeria ja 50 g voita. Hellittele kattilassa kunnes ovat sellaista kiinteää massaa.

Kumoa piirakkapohjan päälle.

Pilko 3 isoa omppua tai kuten kirjassa sanotaan: peitä se sievällä omenaviipalekerroksella, jossa viipaleet ovat tiiviisti limittäin keskustasta alkavina keskipakoisina kierukkoina. O la laa.

Kypsennä 200 asteessa n. 30 minuuttia. Kuorruta kevyellä sipsuttelulla aprikoosihillolla. Tarjoa kermavaahdon kanssa.