Olen kuullut, että parhaat aamupalat ovat tarjolla huoltoasemilla aamunkoitteessa. Perjantaina klo 9.45 on nälkä ja kaksi hyppytuntia kulutettavana. ABC Toijala-Akaa kuvailee itseään koko perheen levähdyspaikaksi, jossa tarjoillaan maukasta ruokaa, hyvää kahvia ja iloinen henkilökunta palvelee 24 tuntia vuorokaudessa. Putiikki sijaitsee route Hämeen eli Tampere-Helsinki moottoritien varrella muutaman ajohetken päässä työpaikastani.
Saapuessani miljöö on tyyni keidas, taustalla ei kuulu radiojuontajien ylipirteää selostusta tai häiritsevää suomi-iskelmää. Hiljaista ja rauhallista. Katsastan vielä noutopöydässä olevan aamupalan ja se todellakin vaikuttaa runsaalta. Etsiskelen katseellani iloista ja palvelualtista henkilökuntaa, mutta joudun pettymään: henkilökuntaa ei ole paikalla ja eri kassat näyttävät nuolia toisten kassapisteiden suuntaan.
Lopulta löydän ainoan kassan, jossa ei ohjata muualle, mutta itse kassahenkilöä en näe. Kuikuilen keittiön suuntaan ja kurkistelen ystävällisen etsivällä ilmeellä keittiön pyöreistä ikkunoista. Siellä niitä ihmisiä on, kaikki työn touhussa. Lopulta minut huomataan ja ehdottoman palvelualttiisti pääsen toiminnan keskipisteeseen. Minulle myydään aamiainen hintaan 6, 8e ja neuvotaan ottamaan kaikki tarvitsemani hetimmiten, sillä pian esille katetaan lounas. Kahvia saan hakea lisää niin paljon kuin tarvitsen, minua muistutetaan.
Kasaan merkittävän määrän aamiaistarpeita tarjottimelle, ahneen otteella, voisi joku sanoa. Jaksan hädin tuskin kantaa keikkuvan tarjottimen kaukaisimpaan ja valoisimpaan pöytään täysin tyhjään ruokasaliin. En tiedä syövätkö rekkamiehet oikeasti huoltoasemilla aamunälkäänsä, mutta ihan heitä ajatellan olen iskenyt lautaselle maistiaisia myös makkaroista, perunoista ja munista.
Kahvi kuiskii turvallista tasavallan presidenttimeininkiä ja on hengettömän jälkimaun kitalaelle jättävää perussumppia. Appelsiinimehuun on lorautettu sekaan vettä, joka poistaa raskaan kirpeyden ja on silti aavistuksen makeaa. Puuro on veteen tehtyä peruselovenaa, suolatonta. Saan siihen kuitenkin mukavasti suuren maailman eksotiikkaan rusinoilla ja purkkihedelmäsalaatilla, joita oli tarjolla. Kovat rusinat pehmenevät oitis kauraisessa syleilyssä.
Paistettu kananmuna on nähnyt herkemmät hetkensä ja hyvästä yrityksestä huolimatta en tunne tarvetta syödä sitä kahden maistipalan jälkeen loppuun. Paistetut perunat ja nakit ovat mauttomia ja haaleita. Lämmin karjalapiirakka inhoamani floralevitteen kanssa peruseines.
Leipävalikoimassa on jotain täysviljasiemenhässäkältä näyttävää vaaleaa leipää, jolle sivelen ronskisti levitettä, joka osottautuu creme bonjour valkosipuliksi. Kasaan päälle tuoreen raikkaan jääsalaatin, paprikaa, tomaattia ja kurkkua. Toiseen leipään taittelen pari hyvin maustunutta silliä ja keitettyä kananmunaa. Muistelen kummitätini maailman parhaita sillivoileipä hetken lämmöllä. Avaan mukanani olevan hesarin.
Hedelmävalikoimasta nappaamani omena on kelpoisa, mutta kiwi ei antaudu edes veitsisuhaisuni jälkeen, joten luovutan. Kahvia voisi hakea lisää, mutta en jaksa nousta pöydästä, jossa on kieltämättä mukava istuskella. Lähistölle saapuu ensimmäisiä duunareita lounaalle ja ulos purjehtii iloinen seurue miehiä munkkikahville. He istuvat auringossa ja näyttävät viihtyvä hetkessään hyvin. Rastatukkainen mies pesee ikkunoita valtavalla määrällä pesuainetta ja vettä.
Aamiaiseni on täyttävä ja tyydyttävä. Arvioin sen kolmen tähden kelpo suoritukseksi, onhan siinä sentään kaikki perusainekset olemassa ja hinta on sangen kohtuullinen. Lisäksi ilmapiiri oli viihtyisän rauhallinen, jotta tosiaan hetkeksi irtosin muista aatoksista.Koska muu asiakaspiiri on miesvoittoista tunnen saavan naisen itsetuntoa aina lämmittävää huomiota eri pöytäkunnista lähtiessäni. Kaiken lisäksi tankkaan sujuvasti, tosin suhteellisen hintavaa bensaa, ennen paluutani sorvin ääreen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Toijala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Toijala. Näytä kaikki tekstit
perjantai 6. toukokuuta 2011
torstai 21. huhtikuuta 2011
Lost in translation
Hyppytunnilla päätin leikkiä turistia ja tutustua koulua ympäröivään kaupunkiin. Fysioterapia, suutari, pankkeja, Vapaa valinta ja Siwa. Keski-ikäinen isä vapaa-ajan vaatetuksessa, lapsi pyörän turvaistuimessa ajetaanko kylän läpi? Ja he polkaisevat eteenpäin. Mikä elämä. Päivän highlight on ajaa satakertaa kuljettujen katujen läpi, ohittaa kirkko, ehkä poiketa jäätelölle S-markettiin, vai mennäänkö ärrälle asti?
Eläköitynyt väestö K-kaupan edustalla, keskustelu kulkee virolaisten työmiesten mersuista maasta puskeviin raparpereihin. Herranjestas, kun alkaa ahdistaa. Tiivistän vauhtia.
Kerrostaloja, lisää kerrostaloja ja rautatietä. Miten rumaa voi suomalaisessa kaupungissa olla? Pari juoppoa askeltaa siihen malliin, että kohta sanovat minulle jotain. Kävelen ylväintä ja itsetietoisinta vauhtiani.
En ole koskaan ollut hyvä metsäneläin. En sulaudu ympäristööni. Vai käykö kaikille näissä taajamissa näin? Tunnen katseet nahkatakissani ja pitkissä helmoissani. Mietin: mitä ne minusta ajattelee?
Paikallinen Ali Baba. Kaksi duunaria vetämässä doneria, hakevat katsekontaktia, vai haenko minä. Äkkikäännös. Tuossa on kirppari.
Sen on pakko olla todella hyvä tai huono, ei voi olla välimuoto. Tunnelma sisällä pysähtynyt. '60-luvun tiskin takana nainen neuloo, normipermis.Vieressä istuu mies, jossa yhdistyy Kaurismäen toivottomuus ja Koivusalon hiusrasvaisuus. Lihava, ah, ei niin saa sanoa. Isokokoinen mies ja pieni, söpö koira. Naismainen lihava mies. Puhuu, kuvitella, puhuu säästä kaunis päivä tulossa. Tiskin takana istuva nainen ei osoita eleelläkään kuuntelevansa.
Ulos. Suunnistan kohti koulua. Tai niin luulen.Käveltyäni hetken huomaan, että koulu ei olekaan siellä missä oletin sen olevan. Pikkukaupunki alkaa tuntua entistä vihamielisemmältä. Mietin voinko soittaa rehtorille ja kertoa olevani eksynyt, myöhästyn tunnilta? En voi. Kysyn ohikulkijalta. Päivittelee, että ei osaa kertoa, monta käännöstä, pari kilometriä, lähden siihen suuntaan jota arvelen hänen tarkoittavan.
Voi autuus. Mopoja. Siellä on oltava koulu. Tässä kylässä on vain yksi yläkoulu.Harvoin olen yhtä ilahtunut nähdessäni koulun alueelta karanneita velttoilijoita. Aiheutan säpinää puskissa, tupakoitsijoilla on kiire tumpata. Ohi pärtsää mopoja kuin road moviessa. Tämä ei tosiaan ole route 66. Poikia rohjustaa housut tipahtamaisillaan ja tyttöjä pienissä topeissa, lyhyissä helmoissa ja pitkävartisissa saappaissa. Pedofiilien unelma-apajat, kevään soidinmenot selvästi alkaneet.
Pelkään pikkukaupunkeja. Niissä ei ole mitään turvallista, vaikka asunnonmyyjät niin väittävät.
Eläköitynyt väestö K-kaupan edustalla, keskustelu kulkee virolaisten työmiesten mersuista maasta puskeviin raparpereihin. Herranjestas, kun alkaa ahdistaa. Tiivistän vauhtia.
Kerrostaloja, lisää kerrostaloja ja rautatietä. Miten rumaa voi suomalaisessa kaupungissa olla? Pari juoppoa askeltaa siihen malliin, että kohta sanovat minulle jotain. Kävelen ylväintä ja itsetietoisinta vauhtiani.
En ole koskaan ollut hyvä metsäneläin. En sulaudu ympäristööni. Vai käykö kaikille näissä taajamissa näin? Tunnen katseet nahkatakissani ja pitkissä helmoissani. Mietin: mitä ne minusta ajattelee?
Paikallinen Ali Baba. Kaksi duunaria vetämässä doneria, hakevat katsekontaktia, vai haenko minä. Äkkikäännös. Tuossa on kirppari.
Sen on pakko olla todella hyvä tai huono, ei voi olla välimuoto. Tunnelma sisällä pysähtynyt. '60-luvun tiskin takana nainen neuloo, normipermis.Vieressä istuu mies, jossa yhdistyy Kaurismäen toivottomuus ja Koivusalon hiusrasvaisuus. Lihava, ah, ei niin saa sanoa. Isokokoinen mies ja pieni, söpö koira. Naismainen lihava mies. Puhuu, kuvitella, puhuu säästä kaunis päivä tulossa. Tiskin takana istuva nainen ei osoita eleelläkään kuuntelevansa.
Ulos. Suunnistan kohti koulua. Tai niin luulen.Käveltyäni hetken huomaan, että koulu ei olekaan siellä missä oletin sen olevan. Pikkukaupunki alkaa tuntua entistä vihamielisemmältä. Mietin voinko soittaa rehtorille ja kertoa olevani eksynyt, myöhästyn tunnilta? En voi. Kysyn ohikulkijalta. Päivittelee, että ei osaa kertoa, monta käännöstä, pari kilometriä, lähden siihen suuntaan jota arvelen hänen tarkoittavan.
Voi autuus. Mopoja. Siellä on oltava koulu. Tässä kylässä on vain yksi yläkoulu.Harvoin olen yhtä ilahtunut nähdessäni koulun alueelta karanneita velttoilijoita. Aiheutan säpinää puskissa, tupakoitsijoilla on kiire tumpata. Ohi pärtsää mopoja kuin road moviessa. Tämä ei tosiaan ole route 66. Poikia rohjustaa housut tipahtamaisillaan ja tyttöjä pienissä topeissa, lyhyissä helmoissa ja pitkävartisissa saappaissa. Pedofiilien unelma-apajat, kevään soidinmenot selvästi alkaneet.
Pelkään pikkukaupunkeja. Niissä ei ole mitään turvallista, vaikka asunnonmyyjät niin väittävät.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)