Yhteenvetoa roadtrip: Kalifornia, Nevada, Arizona 13/14

Kotona on nukuttu kaksi sinisen pehmeää yötä. Olo on silti puuroinen, vetelä, laiska. Olen niin harvoin tämmöisissä tiloissa, että ihan kiinnostava kokemus. Kärsin jetlagista länsirannikon suuntaan ja näköjään samat tanhut on nyt edessä. Eipä mitään, kyllä tää ohi menee.

Laukut on tosiaan purettu ja lapset on saaneet yltäkylläiset tuliaiset, itsehän ostin vain yhden villatakin Gapista, toisen Loftista, yhden paidan Polo Laurenilta, yhden hameen Gapilta, yhden intiaanikäsilaukun ja Converset. Joo ja Guessin lompakon. Niin tuota, kasan alusvaatteita Victoria's secretiltä ja lotionit, huulikiillot sun muut. No ei mielestäni kuitenkaan mitenkään holtittomat shoppailut. Lapset sai tuplamäärät, kun Hilfigerin hinnat oli vähän kuin H&M:llä oli ollut, Gapissa, Old Navyssa ja Guessilla oli kans hyvät outlet-hinnat. Että kokonaisuudessa mopo keuli pahasti, visa on tapissa ja tätä maksetaan vielä pitkä tovi. Mutta kerrankos sitä synttäreitä vietetään.

Matkaa suunniteltiin siis puolisen vuotta ja alusta alkaen ideana oli roadtrippi. Mietittiin Route 66 ajamista alunperin, onneksi, voi onneksi, suunnitelma muuttui, sen verran ärhäkkää talvea on pitänyt Chicagon kulmilla, että olis ollut mutkikkaammat olot alkumatkasta. Joten tavoitteena oli nähdä LA, Death Valley, Las Vegas, Grand Canyon, San Francisco, Sideways-viinitilat, Hollywood. Ja tämä me suoritettiin, 12 päivässä.

Auto vuokrattiin Alamolta, Losin kentältä, vajaat 2 viikkoa maksoi vajaat 400 taalaa. Bensoihin meni alle 300. Lentoihin Tampere-Tukholma-Chicago-Los Angeles ja samaa reittiä takas, meni alle 600 dollaria/per tyyppi.

Yöpymisiin meni noin 90 dollaria/yö, kallein hotelli taisi olla El Tovar Grand Canyon Villagessa ja toinen vastaavan hintainen oli HWY 1:n varrella Moonstone Landing Hotel. Kummatkin oli selkeesti hintansa väärtejä. Halvin oli Vegasin Boutique Rumor, myös La Quintat ja Holiday Innit saatiin järkeviin hintoihin, viimeiset Hotwiren sivun kautta tien päällä. Kaikki hotellit oli tosi siistejä ja oltiin periaatteessa niihin tyytyväisiä, vähän vaatimattomampikin taso olisi voinut olla, mutta ei nyt haluttu riskeerata epämääräisten majoitusliikkeiden kanssa.

 Losin kentän Hiltonista oleva kuva on hyvin tyypillinen amerikkalainen hotellihuone, jättisänky, jättityynyt, siistiä, avaraa.

Kallein aamiainen nautittiin Venice Beachin Gjelinassa, hipsteriaamiainen oli mun 40. synttäripäivä ja paikka oli aivan ihana. Hintaa aamiaiselle taisi tippien kanssa tulla melkein 90 dollaria.

Joissakin hotelleissa aamiaiset kuului hintaan. Ei ne niin ihmeellisiä koskaan olleet, Anderssonin Pea Soup Buelltonissa tarjottiin tanskalaista leipää. Jaaha. Että näitä

Pikaruokaa syötiin kiintiöt täyteen myös, tässä viimeisen illan LA:n parhaaksi mall-ateriapaikaksi nimetty Westfield Culvertonin Cafe Creole: paahdettua leipää, perunasalaattia, jamssia, grillatua kanaa ja ahventa. Ei ehkä kuva vakuuta, mutta huippuhyvää oli ja hintaa Snappersin kanssa oli 15 dollaria.

Kalliita aterioita syötiin muutamia, Kanjonin El Tovarissa mahtava buffaloateria, San Franciscon Bubba Gumpissa rapuja ja mahi maheja. Hitching Post II tarjoili grillattua lihaa. Moonstone landingin kalaravintola oli upea kans. Ne oli viineineen yli satasen aterioita varmaan kaikki.

 Parasta matkalla oli Grand Canyon. No doubt about that. Huikea.

Paras hotelli oli El Tovar ton kanjonin vieressä. Yli satavuotias hotelli oli kuin Twin Peaks ja Villi Pohjola yhdessä, vanhan maailman charmia ja villin lännen tunnelmaa. Tarjoilijoita ja respaa myöten työntekijät oli luonnikkaita, ei mitään hajuttomia tai mauttomia haamuja. Paras tarjoilija meillä oli kuitenkin San Franciscon Bubba Gumpissa, hän teki illasta aivan spesiaalin. Paras palvelu hotelleista oli El Tovarin lisäksi Hollywood Celebrity hotellissa, jossa oli äärettömän auttavainen respa.

Lapset ihmetteli kun en ruskettunut matkalla. No istuin suurimman osan ajasta autossa. Kyseessä oli roadtrip. Ajettiin valoisat ajat ja levättiin pimeät ajat. Ei tuonne mennä pimeässä ajamaan, jos on tarkoitus nähdä jotakin. Nähtiin sit paljon valtateitä.

 Mutta myös viinitiloja.

Mainoskylttejä..

On ihan häpeällistä, että historioitsija ei matkallaan poikkea museoihin. Oli yritystä pari kertaa, mutta ne oli suljettu. Ei edes muistomerkkejä mitenkään touhukkaasti bongailtu, tässä kuitenkin James ja Hollywood. Ja käytiinhän me US Pampanitossa, eli toisen maailmansodan aikaisessa sukellusveneessä, siis oikeastaan museossa, sinnekin päästiin vasta toisella yrityksellä.

Takakontissa oli riittävästi piristävää juotavaa, sill yöunet oli vähäisiä ja ajamista paljon. Kickstartteja meni myös...

Amerikassa on vaikka mitä hienoa, mutta kahvimaidot paremmissakin paikoissa on näin epämääräiset.

Sitten amerikkalaisilla on hassu tapa leikkiä pyyhkeillä. Tässä El Tovarin versio, joka oli innovatiivisin.

Jotku aamupalat ei olleet niin ikimuistoisia. Tässä Jack in the boxin rasvainen hiilariversio Las Vegasin jälkeen…

Jättimäisin aamiainen oli Las Vegasi Pepperimilissä. Naurettava annoskoot. Ikimuistoinen oli myös San Franciscon Mama's.

Omituisin vessa oli erittäinkin siisti, mutta nojooo, San Franciscon Papalote, joka on tunnettu burritoistaan.

Hauskin drinksu oli Bubba Gumpin tämä tässä näin:

"Valkosipulileivät" ei tehneet suurta vaikutusta Hitching Postissa.

Mutta jotkus illalliset ei olleet ihan kauheen mahtavan hienoja. Tässä Hollywoodin Celebrity Hotellin ruoka-automaatin tarjonta.

Toiseksi paras juttu matkalla oli Tyynimeri. Tässä Moonstone Landingin biitsi aamutuimaan. Aika ihana.

Vegasista Grand Canyonille, 5/15

Lähtö Las Vegasista viivästyi, sillä jet lag alkoi helpottaa. Nukuin sen normaali klo 5 sijaan jopa seitsemään asti. What a difference! Hotellistä lähtiessä kommentoimme hieman edellisen päivän poliisitapahtumia naapurihuoneessa ja saimme sitten alennusta huoneen hinnasta. Oikeastaan koko homma ei sinänsä harmittanut, sillä just tuollaiset yllättävät käänteet on koko matkailun suola.

Vegas ei ollut meidän juttu kuitenkaan. Ehkä siellä jokaisen on syytä käydä katsomassa mistä on kysymys, mutta jos haluat matkalla tehdä muutakin kuin pelata, juoda ja shopata, silloin voi löytä sopivampiakin kohteita.

Sen verran kiireellä lähdettiin lopulta, että aamupala oli raikasta fit farmia paikallisesta pikaruokalasta - so NOT!  Ja lounaaksi sipsejä ja Dr Pepperiä. No joskus vaan täytyy.

Vegasista matka suuntautui kohti Grand Canyonia, jota ennen kuitenkin päätimme pistäytyä Hooverin padolla. Mieshän on insinööri, joten sitä tuollaiset kiinnostaa ja itse olen aikoinaan erikoistunut Yhdysvaltojen historiaan, joten olin ihan myönteisin mielin asialla. Huono puoli tässä stopissa oli se, että se vei yllättävän paljon aikaa. Hitaasti liikkuvassa jonossa parkkihalliin vierähti, samoin yleiset kiertelyt ja skipattiin sitten maksullinen Visitor Center, joka todennäköisesti olisi ollut ihan jees.

Hooverin pato rakennettiin 1930-luvun alussa, kun Amerikka ja läntinen maailma eli suurta lamakautta. Amerikassa valtio aloitti muutamia tälläisia massiivisia rakennushankkeita, jotta väki saisi työtä - josta seuraisi palkkoja - palkoista shoppailua - ja siitä se taas lähtisi talouden pyörä pyörimään. Presidentti Roosevelt vihki padon käyttöön 1935.

Toi kultainen pallo lipputangon yläpuolella kertoo missä alunperin seisottiin kun hanke aloitettiin. Tätä paikkaa on vaikea valokuvata, koska se on niin jättimäinen.

Paikan kaupassa oli paljon intiaanikamaa, joka jotenkin häiritsi mua, koska intiaanien maillehan tämä on pistetty pystyyn. Toisaalta ilman patoa Kalifornia ja Nevadan alue ei olisi päässyt kehittymään ja ilman tätä patoa Las Vegasia tuskin olisi. Niin merkittävästä energialähteestä on kyse.

Matka jatkui kohti Arizonaa, jossa olikin vaihtelevaa maisemaa ja välillä mentiin jopa legendaarista Route 66 pitkin. Länkkärielokuvien tunnelmasta aloin vähitellen päästä suosikki-intiaanileffani fiiliksiin, eli mielessä alkoi pyöriä Tanssii susien kanssa -leffan käänteet.

Aikalailla kaasu pohjassa saatiin sinne isolle kanjonille pistellä. Tarkoitus oli ehtiä sinne ennen auringonlaskua ja oli vähän hermoilua ja stressiä sen suhteen. Mutta onnistuttiin me, ihan hyvissä ajoin saavuttiin paikalle. Leuat siinä kyllä loksahteli sen näkymän edessä.

Katso tuota väkeä tuolla ja sitten hahmotat miten mittavasta alueesta on kyse. Ohhoh.

Auringon laskiessa kanjonin kivivuoret vaihtoivat väriä kauniisti ja rauhallisesti. Olisin päässyt varmaan johonkin spirituaaliseen tilaan, ellei ympärillä olisi häärännyt kymmeniä äänekkäitä japanilaisia, jolla ei ole mitään mielikuvaa siitä millaista speissiä ihmiset kaipaa ympärilleen. Note to myself: älä matkusta Japaniin.

Miten hämmästyneitä menneen maailman ihmiset oikein olleet kun ovat tänne tulleet ilman ennakkokäsitystä siitä, mikä Grand Canyon oikein on? Sekin on kiva muuten Amerikassa matkaillessa, että aina kun saavut jonkun intiaanikansan alueelle, se mainitaan tien varrella. Grand Canyonilla on asunut 6 eri heimoa ja sitä ennen olemme ajelleet jo neljä eri heimon alueilla. Cool.

Hillittömän upeita näköaloja katseltuamme ajoimme pimeydessä Grand Canyon villageen, jossa sijaitsi hotellimme El Tovar. Tämä viiden tähden hotelli rakennettiin tänne heti junayhteyksien avauduttua 1900-luvun alussa. Nyt jo yli satavuotias hotelli henkii vanhan maailman charmia ja uuden maailman draivia. Ihana hotelli, ihana ravintola, ihana palvelu. Suosittelen!

Maksoimme yöstä vähän yli satasen ja täällä on ilmainen wifi, aamulehti tuodaan oven taakse, huoneessa on kiva raportti sääolosuhteista ja auringon liikkeistä (suurin osa haluaa nähdä auringon laskut ja nousut). Ravintolan ruokalistalla on buffaloa, Arizonan viinejä ja ties mitä kiinnostavaa. Alakerrassa on kiva putiikki, jossa on sitä intiaanikamaa kaupan, aika viileillä hinnoilla tosin.

El Tovarin tunnelmia alla, välillä tuntui kuin olisin Villissä Pohjolassa. Huomenna yritän kirjoittaa enemmän, nyt on kiire hypätä autoon, kukkia tukkaan ja kohti San Franciscoa!

What happens in Vegas, stays in Vegas? 4/14

Saavuimme hiljaisilta teiltä ja sinisiltä vuorilta illan koitteessa Las Vegasiin. Kun sen kirkas valomeri kukkuloiden takaa ensimmäistä kertaa avautui, en oikein osannut sanoa, mitä mieltä moisesta olen. Kuivaa autiomaatahan tämä Nevada suurelta osin on, joten tollainen ihmiskunnan huvittelulle omistettu apaja voisi olla huonommassakin kohtaa.

Las Vegas on jenkkien ja koko maailman ruotsin laiva. Samat ilmiöt on löydettävissä sieltä, kuin miltä tahansa Viking Linen risteilyltä, erotuksena, että kaikessa näkyy amerikkalainen suuruudenhulluuus. Jos Vegas olisi laiva, siitä 2-3 kerrosta olisi omistettu pelkästää pelicasinoille. Jossakin kerroksessa olisi maailman suosittuja tähtiä laulamassa ja tekemässä sirkustemppuja. Suurin osa laivan asukkaista olisi nuoria miehiä, niitä testosteronityyppejä erityisesti. Ne on tulleet Vegasiin juomaan, pelaamaan ja etsimään seksiseuraa. Kyseessä ei ole pastellinraikkaat romanssit, vaan Vegasissa juttuun kuuluu ns villin lännen mies-naisastelma ja casinoissa ja ruokapaikoissa on yläosattomia tarjoilijoita ja tanssijoita joiden pukeutuminen ei jätä mitään ns. arvailun varaan. Taustalla raikaa kova musiikki ja casinoissa hädin tuskin kuulee ajatuksiaan humalaisten massojen liikkuessa.

Ekana iltana Hard Rock Cafe ja Casino. Tujotin niitä pöydillä tanssivia blondeja naisia pikku hepenissään varmaan enemmän kuin pelihurmiossa olevat miehet. Upsetting. Olen sentään alunperin pikkukaupungin tyttö. Syvempi pelailu ei tuolloin kiinnostanut ja marssimme hotelliin, Rumor Boutiqueen, joka sijaitsee kadun toisella puolella tuosta HRC-kompleksista.

Heräsin taas omia jetlag-aikojani ja kun olin vessassa, alkoi naapurihuoneessa tapahtua. Kuulosti aluksi nuorten ihmisten känniseltä riidalta, jossa miestä syytellään, koska nainen on häneen kovin pettynyt. Puhuttiin myös seksistä, joka tietysti herätti kiinnostukseni ja kuulostelin tarkemmin. Sitten kolisi, nainen sanoi kovalla äänellä "This is no fuckin' joke!" Totesin juuri heränneelle miehelle, että naapurihuoneessa on kova riita.

Ovi pamahti ja selkeästi mies oli ulkona. Muutaman minuutin kuluttua he is back. Alkoi hervoton huutaminen ja kolistelu "Brooke, give me my pants!", "Bud give me my fucking pants!". Tilanne eteni, paitsi että nainen ei avannut ovea vaan huuteli takaisin, mies puolestaan alkoi käydä välillä rikkomassa hotellin ikkunaa (huoneemme on ekassa kerroksessa, vähän niinkuin luhtitalo-tyyppisessä rakennuksessa) ja sitten vuorostaan säntäsi ovelle rehkimään ja paukuttamaan. 

Aloin sympata jossain määrin tätä hätääntynyttä, housutonta miestä ja ihmettelin kuka sitkeä nainen ei halua sovintoa tehdä tai antaa nyt edes niitä hemmetin housuja (taskussa kuulemma rahat, henkkarit ja lentoliput, joilla pitäisi tänään lähteä). Ilmeni, että kundilla oli myös synttärit (22v). Lopulta hotellin väki karautti paikalle ja nainen alkoikin kivenkovaan väittää, että ei ole koskaan koko kundia nähnytkään. Ei ollut halukas avaamaan ovea myöskään tälle "room servicelle". Olin itse jo vähän mietteissäni, että pitääkö tässä mennä käytävään sanomaan, että kyllä ne äsken samassa huoneessa kamppailivat.

Mies sitkasti vaatii kuitenkin pöksyjään ja hotellin väki vaikutti uskovan hänen vilpittömään vaatimukseensa. Kurkistelin tässä kohtaa jo ovisilmästä, että missä alusvaatteissa kundi keikaroi, mutta en nähnyt valitettavasti mitään. Sitten otettiin esiin "legal case" ja hotskun väki kutsui poliisit. 

Mies huuteli, että maksoin sulle sata dollaria, annan vielä toiset sata, jos annat mun housut. (Nämä toki ennen poliisien tuloa). Sitten paikalle saapui verbaalisesti taitava Las Vegasin poliisimies, joka totesi kuuluvalla äänellä (mukavasti naapurihuoneen stalkkereita varten): "You are the whore and he is the victim." Ilmeni, että naisella oli elämänpituinen rikosrekisteri, mutta omien sanojensa mukaan hän ei juuri eilen ollut prostituoitu, johon poliisi kysyi "So you fell in love this guy just yesterday?" 

Molemmat myönsivät juoneensa, mies kertoi synttäreistään, äidistään ja että ei osta seksiä ("Kysykää äidiltäni" kosketti mua erityisesti.) Ikkuna oli rikki ja sitä siinä sitten ihmeteltiin. "This chick is a terrible, terrible liar. You think I haven't asked these question before? You don't lie to me! I remember your face and next time you are honest. If you're going to continue this lifestyle you have to be co-operative. Whores are respectful they don't do these silly things!" 

Että sillälailla alkoi tämä meidän Vegasin päivä. Asiaan kuuluvalla tavalla, luulen.

Hotel Bellagion edustalla on näyttävä vesishow musan tahdissa noin 15 minuutin välein, tässä meneillään Elviksen Viva Las Vegas

Shoppaillessa et välillä tiedä oletko sisällä vai ulkona ja onko päivä vai yö. Tässä kuvaa mailin pituiselta ostoskäytävältä.

Aamupala nautittiin vintage-henkisessä Peppermillissä, annokset oli suuria. Todella suuria. Tilaisin esimerkiksi munakkaan rinnalle hedelmäsalaatin ja tässä se on. Yhden ihmisen hedelmäsalaattti.

Kun olet Vegasissa ja haluat pelata, niin muista liittyä aina kyseisen kasinon jäseneksi. Saat ensinnäkin jonkin tervetuliaislahjan (esimerkiksi hassun paidan) ja kaikkea ilmaista, sitä enemmän mitä pelaat. Pelatessa nämä pelikoneet on typerin vaihtoehto. Niitä on helppo pelata ja niissä siis menettää rahansa varmimmin. Niitä noi ihmiset kyllä näyttää takovan tuolla tuntikausia. Ruletissa voiton mahikset on myös pienet, vaikka se onkin musta tyylikästä uhkapeliä. Parhaat voitot on Black Jackissa tai urheiluvedonlyönnissä, mutta niissä tarviikin sitten jo taitoa tuurin lisäksi. Mutta kaikkea mahdollista tuolla on ja moni on varmaan ns. tullut häviämään rahansa, eikä ole siitä niitä pahoillaan. Jonkin verran isoja summia vaatii jo peliin liittyminen, joten pikkurahalla kokemus ei oikein onnistu ja jäät vain seisoskelijaksi. Jos lähtee Stripiltä, eli tolta pääkadulta pois, missä on nämä isoimmat casinot, sillä voi sitten 5 taalan panoksillakin liittyä geimeihin mukaan.

Mutta on niitäkin, joille pelaamisesta tulee ongelma, kuten miehen kaverin äidille, joka ei koko yönä saapunut hotellihuoneeseen ja pelasi seuraavan kuukauden palkkansa.

Mä hävisin 5 dollaria, olen aika nössö, tiedän.

Las Vegas Premium Outlets North oli meidän pääkohde ja tein tosi hyviä löytöjä Guessin kaupassa ja lasten Hilfigerillä. Myös Loft, Calvin Klein, Gap, Banana Republic ja Converse tuli pengottua huolella. Laukut on nyt täynnä ja matkaa jäljellä, joten shoppingit seis. Seuraavaksi Arizonaan, Grand Canyonia katsomaan. Toivotaan ettei ole jäätä tai lunta vastassa, sillä meillä on kesärenkaat alla.

Roadtrippi: Anaheim- Death Valley, 3/14

Kumpikaan näistä alkumatkan hotelleista, Losin lentokentän Hilton tai Anaheim resortin Holiday Inn, eivät ole mitenkään spessuja tai suositeltavia. Niissä oli kyllä muhkeat pedit, siistit huoneet ja kaikki tarvittava, mutta aika persoonattomia ja Hilton jopa liian steriilin yläluokkainen mun makuun. Kaipaan vähän sitä edgeä matkoillani. Onneksi oli kumpaankin kohtuuhyvät diilit, joten ei olleet kalliita kokemuksia.

Anaheimin suositelluin aamiaispaikka oli tämä vuosikymmeniä paikallaan ollut Original Pancake House, jonne muuten kannattaa tehdä varaus, jonka itse muistin sitten siinä jonossa. No oltiin mun jet lagin takia niin ajoissa hoodeilla, että ei tarvinnut odotella kuin 14 minuuttia vapaata pöytää.

Paikka oli pullollaan amerikkalaisia, varmaan Disneyn apajilla vierailijoita, perheitä ja vanhempia pariskuntia. Palvelu oli tosi ystävällistä, lista oli pökerryttävän houkutteleva ja päädyttiin lopulta tarjoilijan suosittelemiin niihin suosituimpiin laittoihin: pannareihin siis.

Mun jättisuuri pancake-pinoni tarjoiltiin hedelmien ja vaahterasiiparin kanssa. Tarjoilija täytti kahvikuppiani kiitettävää tahtia ja olin sittan aivan ähkyssä lähtiessä. Se oli kyllä vissiin päämääräkin.

Mies katseli meidän tilauksia odotellessa naapuripöytään kannettua hulvattoman kokoista lettua ja mietti että tossa riittää koko perheelle. No sellaisen hän sitten vahingossa tilasi itselleen. "Saksalainen pannukakku" oli raikas ja sitruunalla ja tomusokerilla maustettu kokonaisuus. (Ei jaksettu syödä kaikkea, vaikka yritettiin.)

 Pannukakkutalo oli siis oikein viihtyisä, suosittelen!

Seuraavaksi suunnattiin tien päälle kohti Death Valleyta, joka on Yhdysvaltojen kuuminta, kuivinta ja syvintä aluetta, Bad Water Basin peräti 85 metriä merenpinnan alapuolella. Tunnelmahan oli kuin amerikkalaisessa road moviessa, radiokanaviakin oli tarjolla Elvis-kanavasta Ozzyyn. Kuuntelimme jopa tovin countryä, mutta ei sitä kyllä pitkään pysty. Kaikki country-laulut tuntuu kertovan menetetystä rakkaudesta, ryyppäämisestä ja haikeudesta - kumma, että genre ei ole isommin lyönyt läpi Suomessa.

Mies myös hieman kyllästyi mun vuoropuheluun navigaattorin kanssa. Aina kun se sanoi "Take the highway" mä lauloin vastauksen Route 66 melodialla: ""That's the best!"

Radiossa kerrottiin myös että hiljattain tehden tutkimuksen mukaan naiset tuntee eniten vetoa pick upilla ajaviin miehiin, kun miehiin taas tekee vaikutuksen nainen urheiluautossa. Emme kumpikaan voineet täysin yhtyä tähän väittämään.

Lopulta päädyttiin kuuntelemaan myös Seattlen voittoisaa peliä siis superbowlia radion kautta, kun aikatalut vähän venähti. Tarkoitus oli ehtiä Vegasiin sitä telkkarista katsomaan.

Tiet oli paikoitellen aika surkeassa kunnossa ja sitten taas pätkittäin paremmassa. Jos autoilee Kaliforniassa vuokra-autolla, tässä muutama vinkki:

-kysy autovuokraamosta lähtiessä mitä bensaa tankataan, ei ole kiva soitella huoltoasemalta kansalliseen apunumeroon moisen asian kanssa
-osta sellainen parkkimittari autoon, jos siellä ei sitä ole, on vähän paniikkia jättää isoissa kaupungeissa autoa katujen varsille, jossa lukee hirveet uhkaukset auton poiskuljettamisesta, jos ei ole sitä helkutin läpyskää
-car pool tarkoittaa että sillä kaistalla voi ajaa vain autolla jossa on vähintään 2 matkustajaa, nämä linjat vetää nopeaamin ja niillä halutaan ihmisten suosivan kimppakyytejä

Death Valleyn läpi sitä ajamista riittää ja maisemaa kans. Oh. Välillä tunnen olevani Thelmassa ja Louisessa, toisaalla odotan John Waynen karauttavan maisemiin. Olen aikoinaan katsonut kaikki mahdolliset länkkärit, kiitos lauantai-illan westernien hamassa nuoruudessa, joten mielikuvitusmatksua riittää. Suosikkilänkkärini on muuten ehdottomasti Eastwoodin Armoton. Niin huikea leffa.

Keskellä ei mitään, ymmärrän nyt sen huitsinnevada-sanonnakin, on sitten saluuna, jossa syödään ja käydään epämääräisessä vessassa. Pakko mikä pakko.

Paikka on intiaanireservaatin tietämissä  ja siis The Crowbar Cafe & Saluun. Tosi ystävällinen palvelu ja hyvät safkat.

Tässä mun tortillat.

 Ja miehen kovasti arvostama hamppari.

Sitten suunnataan kohti Bad Wateria. Maisemat senkun paranee.

Alla olevasta kuvasta saa vähän tuntumaa miten valtavia noi vuoret oli kun vertaa tohon edessä kulkevaa autoon. Ajettiin sen kans muuten niin pitkään letkassa pitkin Death Valleytä et tuntui aivan luonnolliselta jutella kuskin kanssa lopulta Bad Waterissa. Hän oli kiva rouva Floridasta, joka oli huolissaan et missaa superbowlin ja et on vielä matkaa Vegasiin, jonne hänkin suunnisti.

Tämä on maailman syvimpiä kohtia ja tosiaan tänne hieman kertyy vuorilta vettä vuosittain, mutta joskus menee yli vuosikin, että alueella esimerkiksi sataa. Vesi sinänsä ei ole myrkyllistä, vaan hyvin suolaista. Ympäröivät vuoret eroosion kanssa kehittää tilannetta koko ajan kuivemmaksi.

Ei mulla oikein ollut sanoja kuvata tätä kaikkea. Mä olen ehdottomasti meri-ihminen ja diggaan niistä, mies menee vuorien äärellä tiloihin. Mutta oli nää jo sen luokan näköaloja, että mäkin pällistelin suu auki.

Täältä ei ratsastettu kohti läntistä auringonnousua vaan suunnattiin kohti Vegasia. Viva Las Vegas!