maanantai 30. heinäkuuta 2012

Greatest hits: texmex

Kaikkihan tykkää texmexistä. Kaikki osaa sitä tehdä. Usein käy vielä niin, että kotien herkkukeittiöt valmistaa satakertaa maistuvampaa ja elämäniloisempaa mättöä kuin nuo erilaiset ravintolat ja ties mitkä raumalaiset labambat. (Olen vieläkin katkera ravintolavisiitistä Raumalla.)

En oikeastaan ymmärrä miten texmexiä voi mokata. Jos tekee aidolla soulilla tätä intiaanien, meksikon siirtolaisten ja karjapaimenten alunperin tunnetuksi tekemää, käsillä syötävää, täyttävää, hiilaripitoista herkkuruokaa ja käyttää tuoreita aineksia, lopputulos on aina hyvä. On. On.

Tein tänään savuisia kanaquoesadilloja guacamolella, mutta listaan tähän all time favouriten kyseisen safkan vegeversiosta. Kummatkin on ihanaa ruokaa isoon nälkään, niitä voi syödä monta päivää ja ne sopii ihan ykköshyvin tarjottavaksi vieraille. Ni. Kaikkihan texmexistä tykkää. Sitäpaitsi näitä ruokia ei voi syödä jäykällä fiiliksellä, joten on taatusti rentoa pöytäkuntaa, kun sormet on tahmassa ja juustot tursuaa tortillojen välistä.


Savuiset kanaquesadillat

1 paprika
1 punainen sipuli
500 g broilerisuikaleita, marinoimattomia
öljyä paistamiseen
marinadi:
1/2 dl maustamatonta jugurttia
1/2 dl olutta
1/2 dl barbecue-kastiketta smoky-aromilla
1 rkl fariinisokeria
chilirouhetta (Chili Explotion tai vastaavaa)
Lisäksi:
cheddari raastettuna
kirsikkatomaatteja pilkottuna
tortilloja

Paista pilkottu sipuli  ja paprika broilereiden kanssa öljyssä. Sekoita marinadin ainekset ja heitä ne sekaan. Paista hetkonen.

Asettele tortillalätyn päälle kaupasta valmiina saatavaa paputahnaa (Santa Marian versiota käytän itse), mutta tämä ei ole pakollinen. Sitten kanakastiketta. Päälle tomskuja ja reilusti juustoa. Iske toinen tortilla päälle. Paista uunissa (4 mahtuu pellille kerrallaan) 200 asteessa sen aikaa, että tortilla saa väriä.

Voi sipaista myös tortilallarullalle, tai tarjoilla vaikka tacojen kanssa.

Tarjoile esim quacamolen kanssa.

Guacamole
Soseutetaan sauvasekoittimella 2-3 avokadoa, 1 sitruunan tai 2 limen mehua, 1 valkosipulin kynsi, 1 smetana, mustapippuria ja suolaa, sileäksi. Annetaan maustua puolisen tuntia jääkaapissa ennen tarjoilua.

Ihanat vegetortillat
1 sipuli pilkottuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1/2 dl öljyä
1 punainen paprika pilkottuna
1 vihreä paprika pilkottuna
200 g maissia (pakastemaissi toimii hyvin)
1 dl mustia oliiveja pilkottuna
2 tomaattia pieninä palasina (pihvitomaatti on tosi ässä tähän)
oreganoa, juustokuminaa, chiljauhetta, chiliä
200 kermajuustoa
2dl smetanaa

Kuumenna öljy  ja hauduta sipuleita, paprikoita ja mausteita. Sekaa mukaan kaikki muut paitsi juusto ja smetana.

Sitten lisää ne loputkin, sekoita ja o la laa. Täytä tortilla ja pyöritä rullalle tai tee niinkuin edellä quesadilloja. Pyöritellyt tortillat voi laittaa myös uuniin viimeistä silausta varten. Tarjoile chilikastikkeen ja guacamolen kanssa. 

Ja tuon chilikastikkeen voi myös huitaista uuniine menevien tortillojen päälle, jos haluaa oikein näyttävän näköiset safkat. (Yritän muistaa laittaa kuvan tänne jossain vaiheessa, on lasten tietokoneella ja sinne ei oikein pääse koskaan....)

Chilikastike
1 prk tomaattimurskaa
1 rkl tomaattipyrettä
1 sipuli
öljyä paistamiseen
valkosipulia pari kynttä
suolaa, mustapippuria, cayennepippuria, oreganoa, kuminaa

Hauduta tomaattipyrettä, pippureita, sipuleita pari minuuttia. Lisää tomaattimurska ja mausteet. Hauduta puoli tunti tai jopa tunti. 

Maistuu myös kylmänä ja pelkkien nachojen ja smetanan (johon puristettu valkosipulinkynsi) kanssa.

Näitä ohjeita olen taitellut vuosikymmenen ja yli, alunperin kopioinut ohjeet jostakin texmex-kirjoista, enkä ole hirveesti muutellut, kun kerta toimivat.




keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Marinoidut Niagaran oliivit &kotipesä

Mies kehui äitinsä laittamia oliiveja ja oli tietysti pakko yrittää päihittää ne. Hahmottelin omaksi makutavoitteeksi jotain sellaista, mitä tarjotaan tamperelaisen elokuvateatteri Niagaran aulabaarissa. Simppeli ja mielestäni aika onnistunut resepti kuuluu seuraavasti: kipataan purkillinen kivettömiä vihreitä oliiveja lautaselle (ilman niitä purkin nesteitä), peitellään ne tuoreella basilikalla ja hyvällä oliiviöljyllä, sekaan Provencen yrttimaustetta raskaalla kädellä, vähän mustapippuria. Sekoitus. Annetaan maustua ainakin tunnin verran. Tarjoillaan esimerkiksi juustojen kanssa.



Kävin kaverini kanssa sitten vihdoin siellä asuntomessuillakin. Emme jaksaneet kiertää kaikkia torppia ja emme olleet ihan kauhean vaikuttuneita näkemästämme. Itse bongasin kivoja punosmattoja, ne kuohkeat karvalankamatot alkaa ehkä olla jo vähän eilistä. Lisäksi siellä oli parit hauskat verhot, erityisesti pojan huoneeseen voisin jotain vastaavaa yrittää, eli ripustaa kankaan reilusti parilla isolla koukulla kattoon ja jättää roikkumaan rempseästi. Tykkäsin Aarikan valkoisista lampuista, harmaista betonilattioista, betoniseinistä kylpyhuoneissa..

Ihmettelin lentokenttämoodin vessanpyttyjä, tapettia katossa (no tuli siitä ehkä sellainen rock'n roll Graceland- vaikutelma toisaalta), vessoja kolmella ikkunaseinällä (kuka haluaa ponnistaa naapuriyleisölle?), poreammeita isojen ikkunoiden edessä, seinään maalattuja tekstejä (eikö niihin muka kyllästy, mä kyllästyn mun jääkaapin magneetteihinkin..) ja taas kerran dissaan vakavasti vaarallista, naista alentavaa Hello Kitty-buumia, jota tungetaan viattomien pikkutyttöjen päähän.

Kadehdin muutamissa kodeissa ikkunoista avautuvaa metsämaisemaa. 

Omassa kodissa vaikuttaa olevan montakin sellaista juttua, jotka on ihan harvinaisuuksia ja siis todella trendien ulkopuolella. Ensinnäkin kirjahylly. Hyllyjä kodeissa oli, mutta esimerkiksi niissä kodeissa, joissa kävin, taisin vain yhdestä bongata kokomittaisen kirjahyllyn. Lastenhuoneissa kirjat suorastaan loistivat poissaolollaan, muutama hassu Mauri Kunnas ehkä. Onko ne kirjat kaikki pistetty piiloon? Eikö kansa tosiaan lue? Onko kirjat pois muodista? Olen huolestunut.

Yhdessä talossa oli muuten kirjoja laiteltu seinälle värijärjestyksessä. Mä olen niin old skoolia että en ymmärrä ollenkaan. Saman kirjoittajan kirjat pitää olla vierekkäin, myöskin teemat huomioiden. Siinä mitään värijärjestyksiä mietitä...

Mun kirjahylly ei varmasti miellytä minimalistin silmää, mutta karsin sitä sentään koko ajan. Ja ostan uutta. Kehittyvä kohde siis selvästi. Julisteen roudasin Miamista art deco-museosta.



Seuraava kuva viittaa edellisiin sepustuksiini. Kehuskelin miten olen maalaillut täällä ja tässä siis todistusaineistoa. Lapset kulkevat meillä kodinhoitohuoneen kautta. Lasten naulakon suihkutin sellaisella graffitimaalilla valkoiseksi ja samoin taustalla vaanivan hyllykön, jossa on lasten kengät ja yläkorissa hatut ja huivit. Ovessa on arkkitehdin loistoidea. Meillä ei kodinhoitohuoneessa ole muuta ikkunaa kuin tämä etelään päin oleva läpinäkymätöntä lasia oleva ikkuna ulko-ovessa. Se riittää. Tuo ikkuna tuo huoneeseen todella hyvin valoa.


Kodinhoitohuoneesta pääsee esimerkiksi kylpyhuoneeseen, jossa on kaksi suihkua vastakkaisilla seinillä ja tollainen mosaiikkiviritys välissä. Taustalta pääsee maalauskohteeseen sauna, joka käsittelin mustaksi tässä taannoin. Olen sinne kantanut ison valkoisen kynttilän sellaisessa Ikea-vaasissa ja tunkenut kiviä toiseen kulhoon. Tykkään aika paljon lopputuloksesta vaikka se ehkä kaipaa vielä toista kerrosta maalia ollakseen riittävän tumma.

Suihkut on tavikset. Miehen piti rakennusaikana järjestää putkarin kanssa sellaiset isot suihkut ja tietysti se unohti. Meidän putkimieskään ei ollut kyllä mistään kotoisin työmoraalinsa kanssa. En ole sitten jaksanut vaihdattaa sinänsä hyviä suihkuja. Vielä. Valkoiset laatat seinillä ja harmaat lattiassa näyttivät olevan useissa messukohteissakin. Vähän tylsä valinta, mutta aika turvallinen.


Eteisen kautta kuljen minä. Eteisen toisella puolella on oranssiksi maalattu seinä ja toinen seinä on peilikaappia. Buddha on kyttäysasemissa..Peilikaappeja oli eteisessä melkein kaikissa asuntomessutaloissa, mutta omaa silmää miellyttivät yhden talon mustat kaapit. Niissä oli asennetta.


Kuopuksen huoneessa on uutuutena D&G:n kankaalla päällystetty Emma-tuoli. Kuopus, 9-vuotias neiti ei vielä ole kyllästynyt vaaleanpunaisen ja vihreän yhdistelmään, mutta oletan hetken vielä koittavan. Noi harmaat putkijalat kohtaavat vielä maalisuihkeen...


Toinen seinämä huoneessa onkin sitten huomattavasti rauhallisemmin valkoinen.


Yläkerran kylpyhuone sisältää nykyajan harvinaisuuden ilmeisesti, kylpyammeen. Kaikkea mahdollista uima-altaista poreammeisiin oli messukodeissa tarjolla, mutta ammetta en löytänyt. Ja itse pidän tämmöisestä juuri kaikista eniten. Meillä oli hyvä tekijä laattoja laittelemassa ja takkaa muuraamassa, varsinkin tuo lattian ranskalaishenkinen laitto on aika kaunis.


Yleisesti vielä sille kiinnostuneelle lukijalle, joka toivoi lisäinfoa talonmme, tässä on 160 neliötä itse talossa ja piharakennuksissa 38 lisää. Talo on kaksikerroksinen Jämerä, arkkitehti Maija Tolmusen suunnittelema. Sama arkkitehti suunnitteli myös avoportaat ja takan. Yläkerrassa on neljä makuuhuonetta kaikki aika isoja ja jokaisessa vaatehuone peilikaappirivistön takana.

Alakerrassa iso olohuone + ruokailutila, keittiö ja kodinhoitohuone, kypyhuone, sauna ym. tilat. Alakerran lattiat ovat pähkinäparkettia, yläkerrassa laminaattia. Kahdessa huoneessa on tapettia, alakerrassa olkkarissa D&G:tä ja yläkerran makuuhuoneen kielotapetti on Victorian ja Danielin häätapettia Ruotsista. Kaikki meidän kylppäreittien, keittiön ja kodinhoitotilojen kalusteet tuli samasta paikasta, sellainen pienehkö, edullinen yritys Kankaanpäästä (en muista nyt nimeä, löydän sen tarvittaessa).

Pihalla on iso 50 neliön terassi ja pieni kaistale nurmikkoa. Lisää kuvia ja juttuja talosta löytyy koodisanalla kotipesä tuosta viereistä palkista. Talonrakentamista en suosittele, mutta avioeroa lukuunottamatta tässä on kai sujunut hyvin, hah. (Lattialämmitysten kanssa on ollut tosin pientä säätämistä, mitään muuta ongelmaa ei kuuden vuoden aikana ole ollut.) Päätän sisustusjutut talosta varmaan tähän ja sama tilanne on matkojen kanssa. Blogia täytetään nyt sitten ihan muulla höpötyksellä ja toiveita saa tietysti esittää.

PS: Se eilinen mustikkapiirakka oli vielä parempaa seuraavana päivänä, joten kannattaa tehdä sitä ennalta.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Kulkurin valssia Savossa

Torpparisuvun jälkeläinen voi meidän aikoina kiertää ihan niin monta kartanoa ja talonpoikaispytinkiä kuin haluaa. Kartanoita ja pappiloita tässä maassa riittää ja tosi monet ovat elpyneet uuteen kukoistukseen, ainakin kesän ajaksi.

Aloitin turneen vähän vaatimattomasta, eli Marjamäen pajutilalta Kangasalan puolelta. Kävin siellä kaverin kanssa kakkukaffella. Amerikkalainen suklaakakku on pomminvarma äklötys ja koko palasen pystyvät syömään vain todelliset tekijät - taas jäi itseltä kesken. Tilalta saa ostaa kaikenlaista hienostunutta ranskalaistyyppistä sisustustavaraa, joka on hinnoiteltu hieman yläkanttiin..mutta käymisen arvoinen kaffittelupaikka ehdottomasti.




Sitten lähdimme perinteiselle Savon turneelle, joka alkoi suosikkikartanosta eli Tertistä. Tertin kartanossa on hauskat vesikannut ja seisova lounaspöytä katettuna joka päivä. Hinta on hunajainen ja vaikka safkat olivat taas hyvät, vähän ryöstön makua tässä putiikissa on. Kartano oli ahdettu täyteen äänekkäitä keski-ikäisiä suomalaisia ja me istuimme ulkona sateen ropistessa katokseen. Koitimme lämpimiksemme saada lautaset täyteen marimekkokansan vyöryessä päälle, lapsiakin tuupittiin ihan mennen tullen herkkupöydän äärellä - tätä ei kyllä tapahdu edes Italiassa. Kukaan ei edes pyytänyt anteeksi, huitaisivat vain ohi mennessään. Toisaalta savolaiseen tyyliin joka paikkaan jäätiin tukkimaan kulkuväylät ja jorisemaan joutavia välittämättä vähääkään haluaako joku päästä ohi.

Jotenkin Tertin niin hienostunut konsepti kärsii siitä, että on vain rahastaminen mielessä. Viittaan tässä suosikkiravintolaani Berthaan, sillä vaikka he pitävät lomat, pyhät ja vapaat -  ja vaikka saisivat helposti tuvat aina täyteen: he eivät ota enempää väkeä sisään, kuin mitä ehtivät palvella kunnialla. Kun lomaillaan, ehditään myös kehittää menuuta ja makuja, ei vain ryöstöviljellä samoja ideoita over and over.

Kukaan ei minulta kysy, mutta neuvoni on nyt ilmainen: lasketaanko hintoja ja ollaan reilusti kansan syvien rivien suomalainen buffapöytä vai sanotaanko reilummin ei sisäänpyrkiville joukoille, jolloin paikassa säilyy tunnelmaa, ruuasta voi nauttia rauhassa ja ruokailija saa tarvitsemaansa palvelua ja huomiota, jota tuolla hinnalla olettaa saavansa.


Tertin lisäksi katsastettiin Kenkäveron pappila. Siellä päivän lounas on kympin halvempi ja taso ei ihan niin hifistelyä. Kenkäverossa ei ole ylimääräistä diivailua, kansa vaeltaa puutarhoissa ja käsityöpajoissa ja ihan edullisiakin löytöjä on mahdollista tehdä. Safkassa oli hyvä hinta-laatusuhde ja miljöö ihan Tertin veroinen.




Sitten poikettiin metsään. Ristiinasta löytyvät Pohjoismaiden suurimmat kalliomaalaukset Astuvansalmesta, jonne ravattiin suomalaisessa kesäsäässä: kaikkea muuta taisi tulla niskaan, ei sentään lunta. Välillä paistoikin.




Ei hämmästytä että kampakeraamisen ajan väki on tänne piirrellyt, alueella on selvää magiikkaa. Ilmeisesti porukka on hakenut piirroksilla itselleen metsästysonnea sillä alue on arkeologisten löytöjen valossa todettu varhaisten metsästäjien kulttipaikaksi.


Maalaukset ovat noin 5000 vuotta vanhoja ja sisältävät tyypillisiä rituaalikuvia: hirvi, kädenjälki, sarvipäisiä shamaaneja ja erikoisuutena aseistautuneen naishahmon.



Maalausten vieressä on Pien-Toijalan talonpoikaismuseo, jonka vanhimmat rakennukset eli savupirtti on 1600-luvulta, noin vanhoja säilyneitä puutaloja ei Suomessa ole varmaan monia. Tila on ollut saman suvun hallussa sieltä asti ja suvun uusin polvi asuttaa läheistä taloa, joka on vuodelta 1939.




Museo käsittää parikymmentä rakennusta viimeisten 400 vuoden ajalta ja esineitä sinne on koottu satoja. Jos tänne tulee lasten kanssa  Koiramäen-kirjasarjaa on syytä vilkaista ennakkoon ja avot - lapset pärjäävät ihan hyvin.




Vaikka oli siellä hauskojakin juttuja, tässä esimerkiksi pirtukanistereita, jotka lavastettu vähän sivistyneemmän näköisiksi :)


Tie vie pienelle piian tuvalle, toinen rakennus on ehta savusauna. Sanoisin että aika suomalainen miljöö. Vaikka kai nykylapsille ABC-huoltamo on se suomalaisin näky.


Kävimme myös Juvan suunnalla, Mikkelin taidemuseon näyttelyitä katsomassa, tarkistamassa Mannerheimin sijainnin Mikkelin torin laidalla ja bongasimme paljon venäläisiä, natiivisavoa herkusti viäntäviä ja tyttären mukaan huomattavan määrän lyhytjalkaisia ihmisiä. Juu, taidamme olla täysin hämäläistyneitä nykyisin.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Yrttipuutarhurin pesto

Otsikossa on hienoista sarkasmia. En ole kummoinenkaan puutarhuri, mutta yrttisatoani saamme syödä kaiken kesää. Kesäkuun alussa tilttaan muutaman kaupasta ostetun yrtin pihalle kasvamaan ja tässä vaiheessa heinäkuuta pitää jo oikein keskittyä, että tulee kaikki varmasti poimittua ja makusteltua.

Ylivoimainen suosikkini on jo pari kesää ollut pesto, joka on niin hyvää, ettei talvellakaan taivu mieli ostamaan niitä valmiita purkkipestoja. Hyhhyh. Muussa voi tinkiä, ei tarvitse olla välttämättä tuorepastaa, eikä juuri omin käsin raastettua parmesania, mutta peston pitää olla tuoretta.

Näin ei ole aina tosin ollut, ensimmäisen kerran kun laittelin itse pestoa, joskus yli 10 vuotta sitten, yritin käsin morttelissa sitä jauhaa (koska jossakin oppaassa näin määrättiin) ja lopputulos oli epämääräinen möykky. Kesti pitkään ennenkuin rohkenin uudestaan peston tekoon ja ainakin itse teen sen aina sauvasekoittimella.

Yrttipuutarhurin pesto
tuoretta minttua ja basilikaa reilusti, varmaan noin 4 dl
joukossa rucolaa jonkin verran
5 rkl hyvää oliiviöljyä (enemmänkin saa lorautella, jos koostumus menee jankiksi)
vähän vajaa 1 dl mantelijauhetta
1/2 dl pinjansiemeniä
puolikas purkillinen kirsikkatomaatteja
suolaa, mustapippuria

Yllä olevat tuotteet sekoitetaan muussiksi sauvasekoittimella. (Koska en ole koskaan oikeasti näitä määriä mittaillut, nämä ovat vain suuntaa-antavia.)

Keitellään pasta ja kumotaan parmesania joukkoon.


Rooma lasten kanssa 4/4

Kuten osassa 1/4 kerroin pari bloggausta sitten täällä poikkesimme kahdeksi yöksi Formiaan Napolista pohjoiseen suunnatessamme. Formiassa olin lähinnä varpaat hiekassa ja lapset veti tuntitolkulla Välimeressä.

Jaksan tuollaista lomailua tosiaan max sen kaksi päivää ja sitten alkaa rasittaa esimerkiksi se, että hiekkaa on ihan jokapaikassa, hiki virtaa, on kuuma, olo on raskas ja piilevän väkivaltainen. Note to myself: älä ikinä matkusta Thaimaan tai vastaaviin biitsikohteisiin. En halua tutkia sisintäni ja kohdata sitä hetkeä, kun heat is on ja aggressiot leimahtaa.


Koska ne potkupallon EM-kisat olivat päällä ja Italia loppumatseissa yhtenä iltana etsittiin paikallinen iso screeni  ja tunnelmoitiin peli italiaanojen parissa. Paikan etsiminen oli helppoa, sillä noin 10 minuuttia ennen peliä joka kadunkulmaan ja piazzan keskelle kärrättiin yhtäkkiä screeni ja homma oli valmis. 

Valitsimme siistin ravintolan, jossa oli paljon perheitä syömässä. Kuvassa olevan perheen lapset saapuivat sapuskalle viimeisin voimin ja sammuivat samointein kun peli alkoi. Vanhemmat tilasivat pilteille pizzaa, jossa oli tomaattikastiketta ja ranskalaisia! Ja aina suomalaisia syytellään, että meillä syötetään lapsille vain helppoja ruokia ja sitten ne eivät opi syömään edes oliiveja. Kaiken lisäksi lasten nukkuessa mamma Italia söi itse sen ranskalais-pizzan...

Harmillisesti spaniardit voittivat taas ja tunnelma lässähti pahasti jossakin vaiheessa.



Formiasta ajoimme sitten Roomaan ja ensiksi poikkesimme Via Appia Anticalle ja katakombeihin. Katakombi San Calliston kierros oli juuri alkanut, joten emme tutustuneet siellä kuin siisteihin vessoihin ja kauppaan, sillä seuraava kierros olisi alkanut vasta 1 1/2 tunnin päästä. Marssimme sitten Katakombi San Sebastianiin, joka onkin vanhin ja suurin katakombi ja jossa seuraava opastettu kierros oli ihan heti alkamasssa. Katakombeissa on ihan oivat museokaupat, jotka ovat edukkaammat kuin Rooman vastaavat. Esimerkiksi rukousnauhat ovat melkein ilmaisia...



Katakombeissa ei saanut kuvata, mutta ne olivat siis oikein vaikuttavat ja hienot. San Sebastianin opas kertoi nopeasti ja ammattimaisesti tarinoita Pietarista, Paavalista, lasten kuolleisuudesta, katakombeissa olevista symboleista ja paikan pääpyhimys Sebastianista. Lapsista paikka oli jännittävä, tosin sen verran seisoskelua ja ahtaissa oloissa oleskelua kuitenkin oli, että yksi lapsista meinasi pyörtyä kierroksen loppupuolella ja huilimme sitten kirkossa, jonne kierros päättyy, muutaman tovin.



Roomassa kiersimme niitä perinteisiä. Yläkuvassa Piazza de Popolo Villa Borghesen puiston ylätasanteelta kuvattuna. Kaukana siintää Pietarinkirkko. Piazza de Popololla söimme aika kalliin, mutta tietysti näkymät olivat aika hienot, pastaillallisen Rosatissa. Yhtenä iltana söimme lähikulmilla 'Gustossa myös tunnelmallisen menuun Augustuksen mausoleumin maisemissa ja viimeisenä iltana hotellin lähellä Gracchissa. Trip advisor sanoo paikoista seuraavaa:

Rosati, Rooma

'Gusto, Rooma

Gracchi, Rooma

Parhaat jätskit aika monen oppaan ja lehtiartikkelin perusteella saa San Crispinosta eli täältä. Täällä se Eat, Pray, Loven kirjoittaja Elizabeth Gilbert kävi syömässä jäätelöä kolmasti päivässä. Lasten mielestä oli ylivoimaisesti matkan parhaat jädet, joten siinä asiantuntijalausuntoa riittävästi.


Pantheonissa istuimme pitkään, odottelimme miestä autonpalautusmatkalta ja oli sovittu treffit Pantheoniin. Koska tuolla tuli istuttua yli tunti, osittain kärsimättämissä fiiliksissä, niin tulipa kerrankin katsottua niitä yksityiskohtia. Pantheon on jumalainen insinööritaidon suoritus katostaan, se on täydellisen koruton ja kaunis.

Mutta kaikki yksityiskohdat eivät jotenkin matsaa ja miellytä oma silmää, musta toi alttari on esimerkiksi aika sekava suoritus.


Navonan aukion suihkulähteet arvioitiin lasten mielestä tasokkaimmiksi. Ne olisi viihtyneet siellä tuntitolkulla, sillä paikalla oli paljon katutaiteilijoita.

Fontani di Treviin lapset heittivät kolikoita, joten ne ainakin on palaamassa. Mä en heittänyt edes viime vuonna ja olin jo nyt uudestaan hoodseilla, joten jätin nytkin väliin. Sen suihkulähteen ympärillä on Rooman pahin tungos.




Paras shoppailukatu oli Via del Corso, jonka Gapissa, Zarassa ja Disney Storessa viivyttiin..

Vatikaanivaltiossa kierrettiin Pietarinkirkko, kytsittiin sveitsiläiskaartilaisia..


ja nunnia....

ihastuttava se on...


lähetettiin mummolaan postikortti...


kipaistiin Vatikaaninmuseot läpi..



ja palvottiin Michelangelon Viimeistä Tuomiota ja kattomaalauksia hartauden vallassa.




Colosseum teki nuoren miehen varsin onnelliseksi ja poseerattiin oikein gladiaattoreiden kanssa ulkopuolella. Nuorin jätti sinne käsilaukkunsa rahoineen päivineen, mutta saimme sen takaisin, sillä ihastuttava mummeli oli pantannut sitä meitä varten. Blondien lasten herättämä huomio on siis myös hyödyksi. Keskimmäinen tipautteli rahaa minkä ehti, mutta aina setelit löytyivät, Italia ei ole kummoinen varkaiden paratiisi -tai, ainakaan kadulla lojuva raha ei kelpaa.

Kuten olen aiemmin blogannut, missään nimessä ei saa mennä ostamaan lippua Colosseumilta, siellä on hirveät jonot. Ensiksi Forum Romanumille, jossa ei ole yhtään jonoa ja kävelyä sitten sieltä kautta kohti Colosseumia.


Kirkoissa on vaikka mitä ihmeteltävää. Lisäksi ne ovat ihanan viileitä kesäkuumalla. Espanjalaisten portaiden yläpuolella sijaitseva kirkko oli kipuamisen arvoinen ja ihan näköalojensakin puolesta.

Popolon aukion kirkko on suosikkini mahtavien Caravaggioiden takia.


Parasta Roomassa oli kuitenkin tämä. Tästä olivat suurin osa lapsista ja aikuisista yksimielisiä (hajaääniä  jäätelölle ja Pantheonille).

Le Domus Romane di Palazzo Valentiniin en saanut buukattua Suomesta käsin tikettejä niiden oman nettisivun kautta. Koska paikka on kuitenkin arvioitu yli 500 nähtävyydestä Rooman parhaaksi, ohittaen kirkot, rauniot, kaiken muun, olihan sinne pakko päästä. Soitimme sivustolta löytyvään numeroon ja saimme halutulle päivälle klo-ajan ja numerokoodin. Samasta paikasta voi varata myös turneen Borghesen gallerioihin. Koska puhelu oli ohi, ennenkuin ehdimme työstää asiaa täysin, emme olleet varmoja olimmeko saaneet nyt sille päivän ainoalla englanninkieliselle opastukselle ajan.


Saavuimme paikalle hyvissä ajoin ja liput saatiin. Voittajaolo!

Paikka on ison "palatsin" alakerrassa, jonne mennään aika vaatimattomasti sivuovista sisään ja kadun puolella on vain tuo yläpuolella kuvassa oleva mainostaulu.

Kun opastus sitten alkaa, onnelliset noin 20 lipunomistajaa kutsutaan taas sisälle ja opas vie alakertaan. Siellä museo kierretään kaiuttimista kantautuvan opastuksen tahdissa lasilattioilla kävellen (aika outoa ja vähän pelottavaa aluksi) joiden alle on valaistu arkeologisista kaivauksista löytyneet tilat -paikan clou on se, että tietokoneohjelmin ja erilaisin erikoiskikoin katsojille näytetään, miltä siellä on aikoinaan näyttänyt. Välillä seisotaan pimeässäkin, varmasti siis on tarpeeksi systeemejä, jotta teini-ikäinenkin tulee tyytyväiseksi.

Ohjelma on niin hienosti rakennettu, että aikuinenkin värähtää kun maanjäristys koittaa, kun vesi tulvii, kun lapset toogissaan juoksevat portaissa..en paljasta nyt kaikki hienouksia, jos joku sinne menee, mutta kannattaa todellakin nähdä se vaiva, että hankkii itselleen liput!

Me olimme kiertäneet Pompeijin, Forum Romanumin ja Colosseumin ennen tätä - voisi olla ideaalia käydä täällä ensiksi. Tämän jälkeen kaikki ne rauniot ja muut avautuvat ihan eri tavalla.

Kun puolentoista tunnin kierros päättyy tämän (alla oleva kuva) Trajanuksen kolumnin läheisyyteen, on olo, kuin olisi ollut elokuvissa, hyvissä sellaisissa. Ulkopuolinen maailma tuntuu hyökkäävän päälle ja pää on vielä ihan muussa todellisuudessa.

Tämä on varmaan sitä, mitä tulevaisuuden museot ovat.





tiistai 10. heinäkuuta 2012

Latinomeksikolaista

Bloggaan vielä yhden jutun Italian matkasta ja lähinnä Roomasta, mutta pistän tähän väliin nyt vaihteeksi safkajuttua. Kaikenlaisten pasta- ja pizzaorgioiden jälkeen on tehnyt mieli syödä raikasta ja ei niin välimerellistä safkaa. Olen viime päivinä vetänyt salaatteja, hedelmiä ja tuoreena intohimona uusia perunoita Aura-juuston kanssa. Oioi.

Tänään tavoittelin hieman Floridan matkan dominkaanisen pikaravintolan tyyppistä ateriaa.  Floridan sapuskasta tässä. Tein katkaravuista raikkaan lime-korianterikastikkeen, sille pohjaksi smetanasta, chilistä ja limestä soosin, niitä tarjoilin nachojen kanssa ja sitten rinnalle vuohenjuustolla, basilikalla ja kirsikkatomskuilla täytettyjä quesadilloja. Tuli ihan ässähyvää kesäruokaa.

Vuohenjuustotäytteisen quesadillat



Tortillalätylle sivellään vuohenjuustoa, pilkotaan pari kirsikkatomaatin siivua ja heitellään vähän basilikaa ja rucolaa. Reunoille jotain kermaista juustoa, liimaamaan kansi kiinni. Väliin voi lisätä myös esim italialaista kinkkusiivua ja tomaattipohjaista kastikettakin, juustoa vaan reunoille liimaksi.

Sitten paistellaan pannulla öljyssä molemmin puolin rapeiksi.

Alla neljä quesadillaan pilkottuna (pizzaleikkuri on hyvä leikatessa).


Latinohenkinen rapukastike ja limesoosi nachoille

3 pikkupussillista katkarapuja
1 vihreä chili ilman siemeniä pieneksi pilkottuna
1 paprika pilkottuna
1 sipuli
1 valkosipunlinkynsi
suolaa, pippuria
tuoretta korianteria
1 limen mehut

Paista öljyssä katkaravut, heitä sekaan loput ainekset. Korianteri ihan loppuvaiheessa. Kuullota lämpöiseksi.

Limesoosi
2 dl smetanaa
1 limen raastettu kuori ja mehut
2 valkosipulin kynttä murskattuna
1/2 vihreä chili pilkottuna

Sekaa ainekset smetanaan ja anna maustua hetki. Voi tehdä myös kermaviiliin, jos haluaa kepeämmän.




Tööt tööt -olet Napolissa 3/4

Pompeijista suunnistimme kohti Vesuviusta, mutta koska Vesuviuksella ei varsinaisesti ole katuosoitetta, jonka olisi voinut iskeä navigaattoriin ja koska alueen opastukset olivat sangen epämääräiset ajoimme kyllä aika korkealle Vesuviusta, mutta emme päässeet lähellekään huippua. Seuraavana aamuna saimme laitettua navigaattoriin jonkun observatorion tai vastaavan, joka vuorella sijaitsee, katuosoitteen, joka sitten johdatti jo sangen lähelle. Kun jatkoimme matkaa, autoletkassa kohti huippua, löysimme lopulta perille.

Matka oli aivan järkyttävä. Tiet olivat kapoisia, kiemuraisia, jyrkkiä, muut autot suhasivat epäröimättä ohi ja aina varmasti kohtasit vastaantulevan auton juuri siinä kohdassa mutkaa kun näkyvyys on nolla.

Lopulta ajoimme isohkolle parkkipaikalle, mikä helpotus, täältä ei ainakaan tarvitse peruuttaa alas ja maksoimme pienehkön summan, jotta saatoimme kipittää ylös noin 30-45 minuutin vaelluksen. Matka ei ole mikään erityisen haasteellinen hyväkuntoiselle, mutta koska en ole hyväkuntoinen ja koska oli mielettömän kuuma, auton mittari esitteli lukemaa +39, niin olihan se varsin polttava kävely tulivuorella. Tie on ihan hyvä, mutta kulkeminen tapahtuu paikoin syvässä hiekassa, joten kunnolliset kengät ovat täysin must.



Mutta onhan se kyllä vaivan arvoista.

Ylhäältä on komiat näkymät Napoliin ja merelle.


Ylhäällä voi sitten myös ihmetellä kraateria. Ennen Vesuviuksen purkautumista melkein 2000 vuotta sitten huippu oli ollut sellainen suippo, mutta nyt se on tuollainen syvä, hiekkainen jättikuoppa. Kraaterin ympäri voisi kävellä, mutta kipuamisen jälkeen ei jaksaneet liikuntasuoritteet kiinnostaa.

Valuimme hikeä kuin saunassa ja vaikka useampi juomapullo oli otettu taipaleelle mukaan, oli ylhäällä tehtävä virvoitusjuomaostoksia. Siellä on kioski ja matkamuistomyymälä siis.


Lapset napsivat mukaan laavakiven palasia. Kaikenlaisia feikkilaavakivituotteita Buddha-patsaista Jeesukseen ja Elvikseen oli myös myynnissä, mutta ei ollut suurtakaan kiusausta shoppailla niitä.


Kyseessä on aktiivinen tulivuori, joten vähän jaksoi ihmetyttää asumusten ja muiden määrä vuoren tuntumassa. Toisaalta viimeeksi Vesuvius on kiukutellut toisen maailmansodan lopputohinoissa, joten kaiketi paikalliset ovat arvioineet, että nyt ei ole vähään aikaan tulossa tulta niskaan.



Itse Napolin kaupunki on varsinainen liikennepainajainen. Herkeämättömät tööttäykset, ohittelevat vespat, joiden kyydissä saattoi istua koko familia ja uskomattomat ryhmittymiset, sekä parkkikulttuuri oli varsin ikimuistoista. Sivukadulle poistumiset olivat valtavia erehdyksiä, sillä autoja saattoi olla parkissa yhdellä puolen katua kolmessa rivissä ja niin muodoin et mahtunut väistämään vastaantulevia autoja saati kääntämään omaasi.

Koska kyseessä on järjestäytyneen rikollisuuden kaupunki, matkaoppaat maalailivat kauhukuvia gomorran iskusta autoon. Jos tietämättömyyttäsi jätät autosi väärälle kadunpätkälle, aamulla paikalla on ehkä rekisterikilpi, jos sitäkään.

Syvän huolen vallassa sitä sitten etsittiin parkkipaikkaa. Ja löydettiin lopulta vartioidun oloinen Garibaldi-aukiolta, joka oli sangen hintava, mutta vain kilometrin kävelymatkan päässä hotellilta.

Se kilometri tosin piti taittaa sellaista katua, joka oli täynnä afrikkalaistaustaisia piraattituotteiden myyjiä. Sitten oli mielenosoitusta ja hampaita myöten aseistautuneita poliiseja. Aika huolella siinä tuli lapsia ja omaisuuttaan vahdittua, oli sen verran turvaton olo, vaikka niitä poliiseja tosiaan näkyi paljon.

Olin jo ennakkoon päättänyt että pizzaa vedetään legendaarisessa Antica Pizzeria da Michelessä. Tässä pajassa on kuulemma keksitty legendaarinen Margherita pizza, jota oli Italian kuningatar Margheritalle tarjottu ja joka oli ihastunut sen isänmaalliseen väritykseen: punaiseen tomaattikastikkeeseen, valkeaan mozzarellaan ja vihreään basilikanlehteen. Tätä pizzeriaa mainostetaan maailman parhaaksi myös Elizabeth Gilbertin Eat, Pray, Love -kirjassa ja täällä Julia Roberts samaisessa leffassa vetää pizzaa rasvat tiristen.

Paikka on myös TripAdvisor-väen suosiossa, kuten täältä voi päätellä.

Saavuimme pizzerian eteen pienehköjen etsintöjen jälkeen. Olin bongannut jo lukuisia paikan pizzalaatikkoa kantavia turisteja ja paikallisia ennen itse maalia, joten into oli korkealla. Sisään pääsimme noin metrin, kun meille lykättiin numerolappu. Kysyttiin syömmekö siellä, vai otammeko mukaan -halusimme syödä sisällä ja numeromme oli 55, menossa oli 30 jotain.



Koska numeroita sitten ulkonaodottaville huudettiin italiaksi, ehdimme jo hermostuksissamme googlata 55 italiaksi. Odottelussa meni melkein tunti, lauantai-iltana. Vaikutti siltä, että paikalliset vetivät lättyä sisällä ja turistit ottivat niitä mukaan.


Voi Mamma Mia ja muut, olihan se elämäni paras pizza. Ihan selvästi erilainen tuote kuin muut nauttimani pizzat aiemmin. Karusti kalustetussa kaksi huonetta kattavassa putiikissa palvelu oli täysin italiankielistä, mutta melko nopeaa. Lista oli suppea: Margherita ja toinen pizza, jossa oli tomaattikastike ja valkosipulia (siis ei juustoakaan). Juomia oli tarjolla kokis, fanta, vesi ja olut.

Pizza oli pehmeäpohjainen, vähän rieskamainen. Sitä oli luontevaa kääräistä rullalle ja niin paikalliset näyttivät tekevänkin. Tomaattikastikkeen ja mozzarella liitto oli yllättävän hapan, ei tulinen, ei makea. Äärimmäisen herkkua, dolcea, kuten suosikkisanani nyt kuuluu.

Samalla hinnalla, joka ei kyllä päätä huimannut, viiden ihmisen pizzat ja juomat taisivat olla noin 30 euroa ja sai sitten tarkkailla paikallisia. Naapuripöydän italiaanot kytsivät meitä kyllä ihan yhtä tarkasti. Olin bongaavinani aidon mafiamiehenkin asiakkaiden joukosta..

Vesuvius, Pizza ja Pompeiji ovat Napolin parhaita nähtävyyksiä, mutta koettiin me muutakin.

Napolissa on varmaan maailman tiheimpiä kirkkoverkkoja ja joka korttelissa oli vähintään yksi. Duomossa käytiin tietysti.


Kirkko kuin kirkko.



Itse Napolin vanhan kaupungin kadut ovat kuin elokuvista ja That's amore alkaa välittömästi virittäytyä mielessä taustamusiikiksi.



Ja niitä pyykkejä tosiaan kuivataan joka paikassa ihan näkösellä.


Matkamuistomyymälöissä jäimme taas lähinnä ihailevaan rooliin, mutta nyt oli tarjolla tämmöisiä. Harrastavatko paikalliset vanhanaikaisia nukkekoteja vai edustavatko nämä jotain esi-isiä jäi minulta nyt selvittämättä...Mutta kaupat olivat siis pullollaan erilaisia pikkunukkeja.


Kirkkoja, torneja. Ja kovasti paljon roskakasoja.


Kaduilla vaelteli sunnuntaiaamulla suloisia, 150 senttisiä mummeleita. Myös nunnia oli hyvin liikkeellä.



Koska oli EM-kisojen Italia-matsin päivä myös lippuja ilmestyi katukuvaan koko ajan enemmän.


TripAdvisor suositteli Kappeli Sansaveroa Napolin parhaaksi nähtävyydeksi. Olihan se sitten katsastettava. Kappeli sijaitsee vanhassa kaupungissa ja on pienehkö, vaatimattoman näköinen rakennus. Sisällä on mielettömiä veistoksia, kuuluisin Veiled Christ, josta oli hämäriä muistikuvia taidehistorian tunneilta..

Linkki tässä.

Sisällä ei saanut kuvata, joten napsin tämän kuvan nyt nettimaailmasta. Siellä olis myös muutakin ihmeellistä, jota olisi ollut kiva tutkailla, mutta lapset eivät olleet ihan vakuuttuneita paikan kiinnostavuudesta ja ajomatkaa oli edessä... joten takaisin autolle, joka onneksi seisoi pyörillään, hotellilta laukut matkaan ja kohti rantakaupunki Formiaa.

Napoli oli kaaottinen, hermostuttava, likainen, pelottava - mutta erittäinkin paljon käymisen arvoinen. Varsinkin se pizza...