Yhteenvetoa roadtrip: Kalifornia, Nevada, Arizona 13/14

Kotona on nukuttu kaksi sinisen pehmeää yötä. Olo on silti puuroinen, vetelä, laiska. Olen niin harvoin tämmöisissä tiloissa, että ihan kiinnostava kokemus. Kärsin jetlagista länsirannikon suuntaan ja näköjään samat tanhut on nyt edessä. Eipä mitään, kyllä tää ohi menee.

Laukut on tosiaan purettu ja lapset on saaneet yltäkylläiset tuliaiset, itsehän ostin vain yhden villatakin Gapista, toisen Loftista, yhden paidan Polo Laurenilta, yhden hameen Gapilta, yhden intiaanikäsilaukun ja Converset. Joo ja Guessin lompakon. Niin tuota, kasan alusvaatteita Victoria's secretiltä ja lotionit, huulikiillot sun muut. No ei mielestäni kuitenkaan mitenkään holtittomat shoppailut. Lapset sai tuplamäärät, kun Hilfigerin hinnat oli vähän kuin H&M:llä oli ollut, Gapissa, Old Navyssa ja Guessilla oli kans hyvät outlet-hinnat. Että kokonaisuudessa mopo keuli pahasti, visa on tapissa ja tätä maksetaan vielä pitkä tovi. Mutta kerrankos sitä synttäreitä vietetään.

Matkaa suunniteltiin siis puolisen vuotta ja alusta alkaen ideana oli roadtrippi. Mietittiin Route 66 ajamista alunperin, onneksi, voi onneksi, suunnitelma muuttui, sen verran ärhäkkää talvea on pitänyt Chicagon kulmilla, että olis ollut mutkikkaammat olot alkumatkasta. Joten tavoitteena oli nähdä LA, Death Valley, Las Vegas, Grand Canyon, San Francisco, Sideways-viinitilat, Hollywood. Ja tämä me suoritettiin, 12 päivässä.

Auto vuokrattiin Alamolta, Losin kentältä, vajaat 2 viikkoa maksoi vajaat 400 taalaa. Bensoihin meni alle 300. Lentoihin Tampere-Tukholma-Chicago-Los Angeles ja samaa reittiä takas, meni alle 600 dollaria/per tyyppi.

Yöpymisiin meni noin 90 dollaria/yö, kallein hotelli taisi olla El Tovar Grand Canyon Villagessa ja toinen vastaavan hintainen oli HWY 1:n varrella Moonstone Landing Hotel. Kummatkin oli selkeesti hintansa väärtejä. Halvin oli Vegasin Boutique Rumor, myös La Quintat ja Holiday Innit saatiin järkeviin hintoihin, viimeiset Hotwiren sivun kautta tien päällä. Kaikki hotellit oli tosi siistejä ja oltiin periaatteessa niihin tyytyväisiä, vähän vaatimattomampikin taso olisi voinut olla, mutta ei nyt haluttu riskeerata epämääräisten majoitusliikkeiden kanssa.

 Losin kentän Hiltonista oleva kuva on hyvin tyypillinen amerikkalainen hotellihuone, jättisänky, jättityynyt, siistiä, avaraa.

Kallein aamiainen nautittiin Venice Beachin Gjelinassa, hipsteriaamiainen oli mun 40. synttäripäivä ja paikka oli aivan ihana. Hintaa aamiaiselle taisi tippien kanssa tulla melkein 90 dollaria.

Joissakin hotelleissa aamiaiset kuului hintaan. Ei ne niin ihmeellisiä koskaan olleet, Anderssonin Pea Soup Buelltonissa tarjottiin tanskalaista leipää. Jaaha. Että näitä

Pikaruokaa syötiin kiintiöt täyteen myös, tässä viimeisen illan LA:n parhaaksi mall-ateriapaikaksi nimetty Westfield Culvertonin Cafe Creole: paahdettua leipää, perunasalaattia, jamssia, grillatua kanaa ja ahventa. Ei ehkä kuva vakuuta, mutta huippuhyvää oli ja hintaa Snappersin kanssa oli 15 dollaria.

Kalliita aterioita syötiin muutamia, Kanjonin El Tovarissa mahtava buffaloateria, San Franciscon Bubba Gumpissa rapuja ja mahi maheja. Hitching Post II tarjoili grillattua lihaa. Moonstone landingin kalaravintola oli upea kans. Ne oli viineineen yli satasen aterioita varmaan kaikki.

 Parasta matkalla oli Grand Canyon. No doubt about that. Huikea.

Paras hotelli oli El Tovar ton kanjonin vieressä. Yli satavuotias hotelli oli kuin Twin Peaks ja Villi Pohjola yhdessä, vanhan maailman charmia ja villin lännen tunnelmaa. Tarjoilijoita ja respaa myöten työntekijät oli luonnikkaita, ei mitään hajuttomia tai mauttomia haamuja. Paras tarjoilija meillä oli kuitenkin San Franciscon Bubba Gumpissa, hän teki illasta aivan spesiaalin. Paras palvelu hotelleista oli El Tovarin lisäksi Hollywood Celebrity hotellissa, jossa oli äärettömän auttavainen respa.

Lapset ihmetteli kun en ruskettunut matkalla. No istuin suurimman osan ajasta autossa. Kyseessä oli roadtrip. Ajettiin valoisat ajat ja levättiin pimeät ajat. Ei tuonne mennä pimeässä ajamaan, jos on tarkoitus nähdä jotakin. Nähtiin sit paljon valtateitä.

 Mutta myös viinitiloja.

Mainoskylttejä..

On ihan häpeällistä, että historioitsija ei matkallaan poikkea museoihin. Oli yritystä pari kertaa, mutta ne oli suljettu. Ei edes muistomerkkejä mitenkään touhukkaasti bongailtu, tässä kuitenkin James ja Hollywood. Ja käytiinhän me US Pampanitossa, eli toisen maailmansodan aikaisessa sukellusveneessä, siis oikeastaan museossa, sinnekin päästiin vasta toisella yrityksellä.

Takakontissa oli riittävästi piristävää juotavaa, sill yöunet oli vähäisiä ja ajamista paljon. Kickstartteja meni myös...

Amerikassa on vaikka mitä hienoa, mutta kahvimaidot paremmissakin paikoissa on näin epämääräiset.

Sitten amerikkalaisilla on hassu tapa leikkiä pyyhkeillä. Tässä El Tovarin versio, joka oli innovatiivisin.

Jotku aamupalat ei olleet niin ikimuistoisia. Tässä Jack in the boxin rasvainen hiilariversio Las Vegasin jälkeen…

Jättimäisin aamiainen oli Las Vegasi Pepperimilissä. Naurettava annoskoot. Ikimuistoinen oli myös San Franciscon Mama's.

Omituisin vessa oli erittäinkin siisti, mutta nojooo, San Franciscon Papalote, joka on tunnettu burritoistaan.

Hauskin drinksu oli Bubba Gumpin tämä tässä näin:

"Valkosipulileivät" ei tehneet suurta vaikutusta Hitching Postissa.

Mutta jotkus illalliset ei olleet ihan kauheen mahtavan hienoja. Tässä Hollywoodin Celebrity Hotellin ruoka-automaatin tarjonta.

Toiseksi paras juttu matkalla oli Tyynimeri. Tässä Moonstone Landingin biitsi aamutuimaan. Aika ihana.

Chinatownista Sideways-viinitiloille, 10/14

San Francisco oli meille sillä tavalla pettymys, että ehdittiin aivan liian vähän. Muutama päivä on todellakin liian pieni aikaikkuna ja sama tunne on tietysti seurannut kohteesta toiseen koko reissun ajan. Meillä oli niin ihastuttava hotelli Gran Canyonilla, että mies oli ihan Twin Peaks –fiiliksissä ja minä Villin Pohjolan tunnelmissa ja oltais varmaan viihdytty siellä viikko tuijottamassa kiviseinämiä.

Las Vegas taas ei ollut kummankaan makuun, joten pari päivää siellä oli aivan riittävästi. Ei ruotsin laivallakaan pidempään jaksa. Aggressiivinen liikenne, pintakiilto ja överimeno ei ole kovin koskettavaa pitkällä tähtäimellä.

San Franciscossa ei toisenakaan päivänä ehditty vielä hippihoodseille kunnolla ja koska edelleen satoi vettä, tuumattiin että kiertoajelu edellisenä päivänä sen läpi saa riittää. Halusin silti Chinatown tunnelmiin, joten tehtiin epätoivoinen viritys ja ajettiin sinne. Jos liikenne muuallakin kaupungissa on vähän epämiellyttävää, tuolla se on aivan karmeaa. No tulipahan koettua.

San Francisco on suurin kiinalaiskaupunki Kiinan ulkopuolella ja sen huomaa katukuvassa. 1800-luvulla siirtolaisia alkoi saapua Kiinasta ja monet työllistyivät mantereen välisen junaradan äärelle. Kun rata valmistui, monet jäivät Friscoon ja asettuivat Chinatown tuntumaan, he pitivät kantonin kiinansa ja kulttuurinsa ja työllistyivät heikommalla palkalla kuin muut siirtolaiset. No se tietysti mätti eurooppalaisperäistä väestöä, joka koki että kiinalaiset vie heidän duunit.

Seurasi rasismia ja ”keltaista vaaraa” Chinatown yritettiin jopa polttaa maan tasalle. Itse kaupunginosa oli muutaman suvun omistuksessa ja se ei pyörinyt iloisella meiningillä. Kiinalaiset ei saaneet helposti lupaa maahan, joten erityisesti morsiamista oli kohta kova pula. Käytännössä kiinalaiskorttelit oliva kiinalaisperäisen mafian hallussa ja ansaintakeinot olivat usein laittomia.

San Franciscon iso maanjäristys (vuonna 1906 muistaakseni) tuhosi arkistot siirtolaisista ja nyt alkoi porukkaa Kiinasta saapua kiivasta tahti, hehän olivat jo amerikkalaistuneiden kiinalaisten ”lapsia” tai ”lähisukua”. Pian kaupunginosaa ehostettiin ja vähitellen kiinalaiset pääsivät yhteiskuntaan mukaan. Alunperinkin ehotuksen ideana oli tehdä jotakin, joka voisi kiinnostaa matkailijoita.

Edelleen tosin kiinalaisilla on omat tv-kanavat, englanninkielisiä pääosin, ja Chinatowniin vyöryy paikallinen kiinalaisväestö shoppaamaan omia oikeita ruokiaan viikonloppuisin. Chinatownissa on lukuisia temppeleitä ja Onnenkeksien tehdas.

Saavuimme hoodeille lauantai-aamuna. Ei niin fiksua. Parkkipaikkaa oli todella vaikea löytää ja kun lopulta päästiin kulkemaan alueella aikaa oli vähän. Käytiin temppelissä, jossa ei saanut ottaa valokuvia, mutta joka oli tosi kiehtova. Katosta roikkui satoja lappusia, punaisia lamppuja, ympärillä tuoksui voimakkaat suitsukkeet ja Buddha myhäili kaiken keskellä.

Sitten poikettiin turistikauppaan, jossa vanhempi muori kävi juttusille. Ilmeni että mies, joka on syntynyt tammikuussa niin nyt on hirveä vuosi tulossa, koska on kiinalaisessa horoskoopissa härkä. Mulla, tiikerillä, pitäis pyyhkiä ihan hyvin. Mies sitten päätyi ostamaan pari onnea tuottavaa esinettä, muuten ei ilman kolareita ehkä selvittäis lentokentälle asti. Jännä juttu, tuli ohjeet mihin väriin pukeutua, minne päin nukkua jne, huonon onnen välttämiseksi. Joten generation 1973 olette varoitetut! Hahaa, voi olla taikauskoa, saat ajatella ihan vapaasti niin :)

Chintownista ajettiin Alamo Squaren kautta kohti Highway 1:a.  Alamo Squarella on kauniita taloja ja Highway 1 oli seuraava etappi listalla.

Tämä kuuluisa merenrantaa kulkeva valtatie on rakennettu 1930-luvun paikkella ja on valittu yhdeksi hienoimmista tieosuuksista Yhdysvalloissa. Eikä turhaan.

Aurinko oikella puolella paahdettiin kohti etelää ja välillä pysähdyttiin muiden matkaajien kanssa joka kaaren jälkeen löytyvällä näköalapaikalla. Upea meri aaltoineen, vuoret ympärillä, aika spesiaalia.

Illaksi ehdittiin Moonlanding Hotelliin, jonka naapuriravintolassa The Sea Chest & Oyster barissa syötiin iltapuhteiksi tuoretta miekkakalaa ja haita. O My Gosh, hyvää! Aamulla tehtiin aamukävelyt rantsussa ja sitten taas autoon ja kohti Santa Mariaa Sideways-leffan viinitiloja.

Jokaisella viinitilalla tuntui olevan maistelumenu 10 taalaa, mutta pelkkiä lasillisia sai maistella. Pinot Grigiot on täällä erityisen tykättyjä. Kierrettiin 6 tilaa ja ostettiin pari pulloa upeita punaviinejä. Harmi että niitä ei saa kuskattua turvallisesti Suomeen. Täällä voi viinipullon ottaa mukaan ravintolaa ja siellä he pientä maksua vastaan avaavat sen sulle ja tarjoilevat sitten aterian kanssa.

Vikalla viinitilalla kävi hassu juttu, paikallinen kalifornialaisnainen innostui älyttömästi mun suomalaisuudesta, koska olin eka suomalainen jonka se oli ikinä tavannut paitsi äitinsä. Se ei puhunut suomea, eikä ollut koskaan käynyt Suomessa, mutta oli koko kalifornialaislapsuutensa syönyt karjalanpiirakoita ja oli ihan tiloissa mun läsnäolosta. Juteltiin suomalaisuudesta, dna:sta ja historiasta pitkät tovit. Sen mies oli jo ihan kyllästynyt teemaan ja paikkaa alettiin sulkea, ilmeni että toisella asiakkaalla oli ruotsalaistaustaa, niin sitten mieskin sai oman fanin. Hassua.

Seuraavaksi on vuorossa Hitching Post II-ravintola, jossa Sideways-leffassa käydään syömässä. Huomenna se on LA! Vikat päivät käsillä, toisaalta niin on laukutkin täynnä ja finanssit loppukaputfinito. Mutta vielä jaksaa viimeiset seikkailut.

Mahtava Highway 1, 9/14

San Franciscosta lähdettiin Chinatown kautta, poikettiin matkalla premium outletissä Gilroyssa ja sieltä sitten auto Highway 1:lle kohti etelää. Olemma nyt Moonstone Landing hotellissa, aivan Tyynenmeren rannassa ja saapuneet juuri raikkaalta ja lämpimältä aamukävelyltä rantsusta.

Koska hotskun wifi temppuilee, tällä kertaa tämmöinen pikatsekkaus, että täällä ollaan ja palaan tarkemmin viime päivien tapahtumiin seuraavassa postauksessa. Joten 9.-10. päivät tulee varmaan samassa paketissa, jos seuraavan hotellin wifi tykkää musta. Mulla tulee anyway olemaan aikaa päivittää ja editoita tätä pakettia paluulennolla Tukholmassa, jossa olemme peräti 7 tuntia…OMG.

Olen merityyppi ja nää maisemat vie mut ihan tiloihin. Seuraavaksi Sideways-leffan kulmille Santa Marian viinialueelle. C U guys!

Sadetta San Franciscossa, 8/14

Satoi vettä koko päivän. Se on aika lailla paljon vettä. San Franciscossa kuulemma voi olla vaihtelevat ja hankalat kelit, kesät suunnilleen samanlaisia kuin talvet. Sinänsä ei ollut kylmää, mutta epämiellyttävän märkää.

Muutenkin matkailijan kannattaa varustautua oikeasti tosi mukavilla kengillä, noi ylämäet on tappavia. En ymmärrä miten kaikki kulmat voi olla täynnä punttisaleja ja jooga-studioita, kun perusjumpat saa jo normaalilla kävelyllä korttelin ympäri. Pyynikin portaat on pikkujuttu näihin tieosuuksiin verrattuna.

Aamulla lähdettiin sitten hotellista mukaan napattujen sateenvarjojen kanssa kohti Mama'sia, joka on suunnilleen kaupungin suosituimpia paikkoja tällä hetkellä. Jono oli sen mukainen, jonotettiin siinä hemmetin vesisateessa 45 minuuttia kunnes päästiin sisään. Mietin, että mikään aamupala ei voi olla tämän odotuksen arvoista, mutta olin väärässä.

Benediktin munat sillä kuuluisalla sourdough-leivällä, tomaattia, avokadoa, pekonia ja paistettuja perunoita. Yllä puolestaan on kuvassa pähkinäinen French toast marjoilla ja hedelmillä sekä rinnalle tuodulla älyttömän hyvällä hillolla. Oi nam. Juotiin siinä sitten mimosat ja cappucinot kans. Ihana paikka, olen fani.

Mama'sin valikoimaa. Alue on ns. pikku-Italiaa, joka on innoittanut Coppolaa leffoissaan, hän asuu San Franciscossa, niinkuin lukuisat muut elokuva-alan ihmiset, muusikot, taiteilijat.

Koska oli niin järkyttävä keli, otetiin sitten liput bussi-kiertoajelulle ja siinäpä sitten tähystetiin kaikkia kiinnostavia juttuja märkien ikkunalasien läpi. Voi pettymys. Alla kuvassa ns. painted ladies eli näitä kapungin hienoja viktoriaanisia taloja.

Kiertoajelu vei myös Haight-Ashburyyn, sinne hippialueelle. Aluksi siellä kyllä asuivat beatnikit, sitten hipit, joita paikallinen poliisi kutsui rakkauden sukupolveksi, josta nimi sitten jäi. Väki asui näissä taloissa kommuuneissa, jakoi kumppanit, huumeet jne. Alueella majaili esim Hendrix, Morrison, beatlet ja Grateful Dead. Sittemin alueesta tuli pahamainen ja huumeongelmainen. '80-luvulla alueella alkoi kukoistaa homoseksuaalien kulttuurin muodot ja kaupungista tulikin seksuaalisen avarakatseisuuden pääkaupunkeja maailmalla.

Haight-Ashburyn näköaloja.

Golden Gate Bridge oli luonnossa ihan yhtä hieno ja vaikuttava, kuin miltä se kuvissakin vaikuttaa. Käveltiin sen yli, vaikka oli hirveä tuuli ja rankkasade. Kastuttiin ihan pahanpäiväisesti. Sinänsä hauska kokemus, muutkin sillan ylittäjät kävi läpi ihan samoja tunteita vitutuksesta sisukkuuteen ja kaikki hymyili toisilleen tuulen survoessa meitä poloisia turisteja vajaan tunnin kävelytaipaleella.

Golden Gate Bridge on tunnettu lukuisista itsemurhahyppääjistä, ja kylläpä se huomattavan korkealla suhteessa mereen sijaitsee. Oikeasti ei tarvinnut edes pitkään sihtailla, kun tavoitti iloisesti polskivan merileijonan hahmon sillan alla kulkemassa. Kuin sööttiä.

II maailmansodan aikana San Francisco oli merkittävä armeijakaupunki, täällä oli myös valtavan paljon teollisuutta sodan tarpeisiin. Tämä teollisuus oli pitkälti naisten tuottamaan, joten San Francisco oli naisvaltainen kaupunki, sodan jälkeen monet naiset jäivät kodin ulkopuoliseen työelämään. Pakosti tulee mieleen, että tässä kaupungissa oli ehkä ekaksi naisliikettä, ennen hippiliikettä ja tätä viimeisintä homoseksuaalien taistoa.

Nythän alue on kovasti hipsterimäistä ja lähellä on Silicon Valley, joka sekin elää San Franciscon suvaitsevaisuudesta ja modernista asenteesta.

Käytiin satamassa sijaitsevassa US Pampanitossa, toisen maailmansodan aikaisessa sukellusveneessä. Oli se ahdas, voi hyvä tavaton.

Illalla mentiin monissa paikoissa kehuttuun Roam Artisan Burgeriin, joka oli täynnä nuoria ja trendikkäitä ihmisiä pistelemässä ekologisia luomupurilaisia. Ideana oli et ensin saat valita lihan, esim kana, pihvi, buffalo, sitten valitset millaisen sisällön hamppariin haluat, valitset kastikkeen ja lopulta muut lisukkeet ja pirtelöt.

Tajuttoman hyvän hampurilaisen söin pihvillä, avokadolla, karamellisoidulla sipulilla, tryffeliranskalaisialla, chevrellä ja salaatilla, rinnalle vielä kookospirtelöä. Voi aaaah.

Kukkia tukkaan, se on San Francisco, 7/14

La Quintassa hintaan kuuluu aamiainen, joten sen kimppuun siis. Jokaisessa ketjun hotellissa näyttää olevan vohvelirauta ja taikinat valmiina, joten paistoin sellaisen, sitten isot loraukset vaahterasiirappia, bagel ja jugurttia. Kahvia olen alkanut reissulla juoda sellaiset määrät, että varmaan on vierotusoireiden kanssa ongelmaa, kun palaan kotiin.

Ilmeni, että hotellin manager joka heilui aamiaishuoneessa miehen sinne saapuessa, on entinen portugalilainen jalkapalloilija, joka on vieläpä asunut Ruotsissa 1970-luvulla. Jännä miten joku tollainen saattaa olla yhdistävä tekijä, kun tapaat sitten jossain Kalifornian syrjämailla. Puhuttiin jalkapallot, Ruotsin verotus, kauniit naiset siellä ja mies kertoi innostuneesti olleensa saunassa, jossa oli alasti niin miehet kuin naiset ja luuli tulleensa taivaaseen. Vielä sitä tapailtiin muutamia alitajunnassa kyteviä ruotsin sanojakin.

Iloisen tapaamisen ja aamiaisen jälkeen suuntasimme kiireesti tien päälle. Meillä olisi ollut vierailu Anchor-panimossa San Franciscossa klo 13, mutta myöhästyimme noin 17 minuuttia. Vauhtia hidasti eilinen valinta, olla ajamatta Fresnoon asti, aamun hitaammat käänteet ja melko kovaksi äitynyt vesisade matkan ensimmäiset pari tuntia. No sellaista se on, aina ei onnistu.

Suuntasimme sitten nokan koti Yelpin, Googlen ja TripAdvisorinkin suosittamaa legendaarista burritopaikkaa Papalotea. Jeah! Oli hyvä, niin hyvä, että unohdin ottaa valokuvan. Mutta tosiaan sisällön sai itse valita, lisätä juustot, pavut, guacamolet ja muut haluamansa jutut. Yksi burrito oli tiiviisti kääritty paketti, joka oli syötävissä myös käsin, ei sellainen liian märkä suomalainen texmex, joka roiskuu ja tippuu joka puolelle. Nam! Ja paikka tosiaan oli täynnä paikallisia ja tekijät meksikaaneja, joten aito fiilis kaikin puolin.

San Franciscon puolelle saavutiin Golden Bay-siltaa pitin, joka on se vähemmän kuuluisa Golden Gate Bridgen kateellinen isoveli. Tästä sitten hotellille, joka on Lombard -kadun varrella sijaitseva Coventry Motor Inn. Valinnassa vaikutti ilmainen parkkipaikka, sillä ei ole aikomusta autoilla San Franciscossa vaan kävellä ja tutkia paikkoja ilman painetta parkkipaikan etsinnästä. Joka oli myös kaikkien opaskirjojen lämmin suositus.

Täällä on muuten kirsikkapuut edelleen iskussa. Ja tiesin toki, että kyseessä on maailman suurin kiinalainen kaupunki Kiinan ulkopuolella, mutta kylläpä niitä ja taas niitä japanilaisia tosiaan riittää.

Lomabard Streetin varrella on tämäkin mutkatie, joka oli muuten yllättävän raskas kiivetä meidän hotellilta tämän toiselta puolelta. Huh, olen huonossa kunnossa.

Turistien päähuvia vaikutti olevan ajaa tämä katu autolla ja kuvata se samalla. Ehkä meidänkin nyt vielä täytyy…

San Franciscon kuuluisa maamerkki Golden Gate tuolla kaukaisuudessa sumun takana.

Paikallinen sourdough-leipomo Boudan on kuuluisa leivistään. Täällä leipä tehdään tuoreesta hiivasta, jossa on jotkut meriaromit ja sumujen vivahteet mukana. Olisin periaatteessa voinut ostaakin tuota leipää maisteltavaksi mutta sitten näin kodittoman, sellaisen aika surkean näköisen laitapuolen kulkijan syövän näitä leipä roskiksesta suoraan, jonne turistit olivat niitä hylänneet maistiaiset saatuaan. Meni vähän into siitä sitten.

Rantsussa on myös ne kuuluisat Pier 39:n merileijonat, jotka piti aivan omituista äänimaailmaa yllä. Merileijonat saapui tänne jossain vaiheessa sotien jälkeen ja niitä oli enimillään 1990-luvulla satoja, kesäisin ne menee muualle pesimään ja palaa talveksi helppojen kalasaaliiden äärelle. Osa taitaa lojua tuossa myös kesät. Miespuoliset on niitä murisijoita ja kiljahtelijoita, ne pitää yllä haaremia ja puolustaa siis reviiriiän ääntelemällä.

Dinneri syötiin sitten Bubba Gumpissa, koska teki mieli mereneläviä ja ei osattu valita sataman lukuisista vaihtoehdoista, niin otettiin tämä Forrest Gump-teemapaikka käsittelyyn. Meillä oli tarjoilijana varsinainen kävelevä tietopankki, joka osasi kaikki lukuisat faktat Suomesta, sijainnista, alkuperäiskansoista, politiikasta, venäläisten vihasta, sodista… Oli tosi mukava tyyppi, joka kauhisteli, ensi viikon ohjelmanumeroamme Dr Philin showta, että se ei tosiaan ole sitä Amerikkaa, josta hän on ylpeä.

Meillä ei ollut minkäänlaisia odotuksia paikan tasosta, joten yllätys oli myönteinen kun mahi mahit (ahventyyppinen kala) ja katkaravut oli loistavan maukkaita, riisi pehmeää ja drinksut kylmiä.

Kiva ilta, siitä sitten taksilla hotelliin ja pitkästä aikaa eka aamu, kun ei tarvi kiirehtiä jonnekin. Tänään koitetaan nähdä tätä hippikaupunkia niin paljon kuin on mahdollista ilman hirveetä stressiä. Heh, ei tule onnistumaan tuo stressitön osuus multa, luulen.