Blogihiljaisuudesta Varsovaan 1. osa

Hotelli Polonia Palacen aula pääsiäisenä

Olen tämän blogin aikana ehtinyt matkailla aika lailla. Olen raportoinut täällä ainakin Edinburghista, Kaunasista, Pariisista, Lontoosta, Provencesta, Nizzasta, Marseillesta, Toulonista, Roomasta, Milanosta, Pompeijista, Floridasta, Kaliforniasta, Köpiksestä, Budapestista, Berliinistä, Tukholmasta, Tallinnasta, Barcelonasta, Lyonista, Amsterdamista, Grand Canyonilta, Miamista, Strasbourgista, Waterloosta, Gentistä ja katso nyt vaikka tuosta sivupalkista - olen varmaan unohtanut jotakin? Blogin kannalta merkittävin reissu on ilmeisesti kuitenkin ollut viime pääsiäisen matka Krakovaan, sillä tasaiseen tahtiin se saa lukijoita ja on ollut yksi suosituimpia bloggauksia - jostain kumman syystä ei ole tuon kanapiirakan voittanutta ;)  Jos et siis ole tutustunut: Tästä se Krakovan matka alkaa.

Koska meillä todellakin oli älyttömän mietityttävä ja pysäyttävä reissu sinne Krakovaan viime pääsiäisenä oli ihan loogista hakeutua Puolaan myös tänä vuonna. Varsovaa oli kehunut jo muutamakin kaveri, joten sinne siis.

Puolan matkailussa on paljon plussia muuten: hotellit ovat tasokkaita valtavine aamiaisineen, mutta hinnat ovat hyvin ystävällismielisiä, taksit ja paikallisliikenne on myös edullista, samoin ravintolaruokailu, olut, vodka…

Lisäksi Puolaan on rakennettu huomattavia shoppailuapajia, vaativaankin makuun. En ole muualla Euroopassa matkaillessani törmännyt esimerkiksi niin usein amerikkalaisiin merkkiketjuihin kuin Puolassa. Varsovastakin löytyy Victoria's secret, Bath & Body Works, Gap, American Eagle Hilfigereistä ja vastaavista nyt puhumattakaan. Varsovan, ja Puolan suurin ostoskeskus Arkadia, taitaa olla myös koko mantereen suurimpia. Ainakaan suomalaisen ei ole mitään varaa siis tuntea ylimielisyyttä puolalaisen tarjonnan edessä.

Lisäksi maasta löytyy historiasta ja kulttuurista kiinnostuneille vaikka mitä tutkittavaa, on keskiaikaa loistossaan, on toista maailmasotaa, keskitysleirejä, erilaisia tasokkaita museoita ja lisäksi autenttisen oloista kylmän sodan neuvostomenoa. Ravintoloissa tarjotaan itä-euroopan kiinnostavia juttuja, hullun hyviä makkaroita, keittoja ja mahtavia sienijuttuja. Voisi siis sanoa, että Puolaa voi suositella matkailukohteena.

Lensimme Finnairin suoralla ja nopealla yhteydellä Varsovaan pitkäperjantaina. Lento kestää noin tunnin. Varsovan Chopin- kentältä (miksi Helsinki-Vantaa ei muuten ole Sibelius-kenttä??) paikallisbussilla hurauttaa keskustaan reilussa puolessa tunnissa. Kun näkösälle ilmestyy tämä pytinki, on jo aika perillä.

Ainakin me oltiin, sillä hotelli Polonia Palace sijaitsee vastapäätä tätä Kultuurin ja tieteen palatsia, joka oli aikoinaan Stalinin ja Neuvostoliiton lahja Puolan kansalle. Niin. Lahja. Ensiksi saksalaiset iski tänne salamasodalla. Sitten Neuvostoliitto korjasi itä-Puolan omaan etupiiriin. Sitten oltiin saksalaisten miehittämiä ja kun niiden kanssa oli vaivoin selvitty, Neuvostoliitto miehitti maan. 1980-luvun Solidaarisuus-liikkeen myötä Puolassa alettiin hengittää hieman vapaammin, mutta maa oli ensimmäisenä pyrkimässä Euroopan Unioniin ja Natoon hetikohta Neuvostoliiton romahdettua.

No tuo palatsi on joka tapauksessa edelleen Puolan korkein ja tuonne ylös pääsee kurkkimaan näköaloja, joten sinne mekin ekaksi suunnattiin. Tai ihan ekaksi jätettiin laukut hotelliin ja syötiin peruseurooppalainen aamupala pienessä cafeessa palatsin läheisyydessä.

Sisänpääsymaksu oli jokusen euron ja sillä pääsi hissillä 30. kerrokseen, josta on tosiaan näköalaa. Itse putiikissa on nykyisin museota, elokuvateattereita, toimistoja, kauppoja..

Kulttuuri- ja tiedepalatsin läheisyydessä on paljon ostosmahdollisuuksia ja ruokapaikkoja, mutta ei ehkä sitä vanhan ajan Puolaa, vaan tätä globaalia menoa. Puolalaiset ovat muuten aika organisoitunutta väkeä. Tuo hissisysteemi on esimerkiksi hoidettu niin, että yhdessä kerroksessa mennään sisään ja se vie ylös. Kun tulet alas päädytkin ihan eri kerrokseen, joten ei tarvitse tungeksia jonottavia ja ylöspäin haluavia ihmisiä päin. Hirveän kätevää.

Vaikuttaa myös että Varsovassa rakennetaan todella innokkasti pilvenpiirtäjiä ja niitä oli pystytysvaiheessa siellä ja täällä.

Muutama kortteli palatsin läheisyydestä on selvästi säilynyt toisen maailmansodan hävitykseltä. Esimerkiksi hotellimme Polonia Palace säilyi natsien tuhoilta ja oli kylmän sodan aikana just se hotelli, jossa maailman johtajat tapasivat toisiaan Varsovassa vieraillessaan. Eli varmaan paikallinen hotelli Viru - mutta kauniimpi - ja täynnä salakuuntelulaitteita ja sen sellaisia.

Myös Hard Rock Cafe oli huudeilla, joten blogia seuranneet tietävät, että totta kai siellä piti poiketa, jos ei muuta niin wifin ja Foursquaren takia.

Tiede- ja kulttuuripalatsin läheisiä alueita en kuitenkaan suosittele kuljeskelemaan ihan ilman huolen häivää, ainakin alikulkutunneleissa (suojateitä ei aina ole) lojui liuta epäilyttäviä juoppoja, kaikki muuten miehiä, ja vaikka ilmapiiri ei varsinaisesti ollut uhkaava ja vartijoita ja poliiseja päivysti paikalla, olot eivät olleet aivan turvallisetkaan.

Kulttuuripalatsin lisäksi varsovalaiset tuntuivat pitävät tätä palmua jonkin sortin maamerkkinä ja merkittävänä liikenteen solmukohtana. Palmu on peruja taidenäyttelystä jo vuosikymmenen takaa ja se on muovia, joten ikivihreä. Varsovalaiset kiintyivät paluun näyttelyn aikana ja nyt se päivystää vanhan kaupungin porteilla pysyväsluontaisesti. Palmun nimi on Greetings from Jerusalem - joten viittaus kaupungin juutalaismenneisyyteen on tässä ilmeinen.

Palmusta kun lähtee Nowy Swiatia kulkemaan kohti vanhaa kaupunkia niin on just siinä, käsittääkseni Varsovan kauneimman kadun äärellä. Tämän varrelta löytyy mukavia ravintoloita, baareja, yökerhoja, kauppoja, yliopisto ja jopa presidentin palatsi, sekä tietysti kirkkoja.

Itse vanha kaupunki on feikki. Varsovan gheton kansannousu oli mittava mielenilmaus natseja vastaan ja kostoksi moisesta toiminnasta natsit tuhosivat Varsovan huolella. Puolalaiset rakennuttivat vanhan kaupungin pieteetillä takaisin loistoon, joka näyttäisi olevan noin 1700-1800-luvuilta.

Tuolla tolpan päällä päivystää muuten Sigismund, näin meidän kesken Sigge, ruotsalaisten ja puolalaisten kuningas. Hän oli Kustaa Vaasan pojanpoika, jonka isä Juhana III nai puolalaisen prinsessa Katariina Jagellonican -he asuivat Turun linnassakin tovin - ja erilaisten käänteiden jälkeen - siis sukuvihan - Sigge päätyi Ruotsin kuninkaan tehtävistä kunkuksi Puolaan. En osaa sanoa oliko se suotuisaa urakehitystä, mutta pääkapungin hän vaihtoi Krakovasta Varsovaan ja pisti linnan pystyyn ja on yksi pitkäaikaisimpia hallitsijoita Puolan historiassa.

Hassua vähän, nämä kaupunkien rakkaat hotspotit. Varsovassa on muovipalmu Jerusalemista ja Sigismund Ruotsista. Helsingissä on paraatipaikalla Venäjän tsaari ja Amerikan suuri symboli vapaudenpatsas on lahja Ranskalta.

Mutta oikein viehättävää tunnelmaa Varsovan vanhassa kaupungissa riitti. Ja se oli iso! Emme ehtineet näin lyhyellä reisusulla tutkia sitä ollenkaan riittävästi.

Keskeisiä paikkoja on myös tämä aukio, jossa on merenneidon patsas. Kuka tahansa arvaisi, että Varsovaa halkovassa joessa on joskus merenneito vinkannut paikallista farmaria, että tähän pistetään kaupunki pystyyn, eikö? No minä ainakin arvasin tarinan oikein, ennenkuin ehdin luin sen oppaasta.

Rakastan elokuvaa Pianisti. Siinä vilahtaa usein tämä patsas, joka on sen kirkon edustalla jossa säilytetään kanssalissäveltäjä Chopinin sydäntä. Noniin en muista sitä kirkon nimeä tietysti enää. Ja itse äijähän on siis siellä Morrisonin vieressä Pere Lachaisella Pariisissa.

Kävimme myös Chopinin museossa, joka oli mielestäni aika sekava, mutta varmaan pianomusiikin ystävälle must. Mieleen jäi kyllä esimerkiksi huone, johon oli koottu miehen kuudesta naisystävästä näyttely. Päivittelin mielessäni, jos minusta joskus toteutettaisiin museo niin olisi aika karmiva tuollainen exien vahakabinetti sitten.

Kävimme myös TripAdvisorin suosittelemassa Photo Plasticon -museossa, jossa siis pyöri vanhan ajan "elokuva" Varsovan ghetosta. Sellainen vanha laite, jonka ympärille mahtuu 20-30 ihmistä istumaan kiikareiden äärelle ja keskellä pyörii valokuvien vaihtuva sarja. Samanlaiseen olen tainnut aiemmin törmätä vain Schidlerin tehdasmuseossa Krakovassa. Jotenkin metka kokemus kuitenkin Ja jos olet myös innostunut Pianist- elokuvasta tämä on vahva suositus, mutta en paljasta syytä.

Pitkäperjantain iltana keskustaan kokoontui paljon ihmisiä messujen äärelle, oli  laulantaa ja polvistuvia ihmsiä, kaikki kirkkojen ovet auki ja nunnia kerrankin riittäävästi tutkailtavana ja ihmeteltävänä.

Puolalaisten kansallisruokaa on bortskeitto, ohut maistuva liemi pierogeilla. Okei näyttää vähän epäilyttävältä, mutta oli tosi hyvää, noissa raviolin tapaisissa pierogeissa oli liha- ja juustotäytteet.

Istuskelimme iltapäivän auringossa baarissa nimeltä Flow. Näköala vanhaan ja uuteen Puolaan oli ilmeinen.

Eräs suosikkiravintolamme Krakovan matkalta oli taksikuski Bobin suosittelema Podwale. Sama ketju löytyi myös Varsovasta ja tässä hieman alkupaloja. Ei mitään lisättävää, just näin mä tykkään Puolasta eniten.

Nainen vastaan macaronit, osa IV

Täytyy myöntää, että macaronien valmistelu ei ole hippipuuhaa. Rakettitiedettä se on, perkelöittävää näpertämistä. Mutta taidan nyt neljännellä kertaa vihdoin päästä tuntumaan, miten juttu on tarkoitus toteuttaa.

Ekalla kerralla vuosia sitten, sekä ulkonäkö, että maku oli aivan järkyttävä ja päätin unohtaa koko homman. Olen sellainen leipuri ja keittiöihminen, että en paljon mittaile tai katsele kelloon ja ihan hyvin  usein silti onnistuu. Tai no kyllä aika usein menee varmaan pahasti pieleen, mutta keksin useimmiten mitä mokasin ja toisella kertaa, jos keskityn, systeemit skulaa. 

Useimmiten löydän sitäpaitsi syntipukin, pääasiassa siis huonon reseptin. Mulla esimerkiksi on tosi usein epäonnistunut palvotun Kinuskikissan reseptiikan helmet, en tajua, mikä niissä on. Olen kokeillut sieltä sivustolta varmaan 15 eri juttua ja niistä pari kolme on ollut huippua, muutama sellainen ihan okei jos vähän muuntelee ja monta sellaista että ei ole tiennyt pitäiskö itkeä vai nauraa, kun lopputulosta on ihmetellyt. Syy varmaan on tässäkin, että niissä resepteissä tuntuu olevan aika tarkkaa niiden noudattaminen ja koska mulla on kroonistunut ongelma seurata mitään, siis mitään ohjeita tarkasti, niin ei vaan synkkaa.

 Toisella kerralla macaronien tulos oli muuten yhtä epäkelpo. Unohdin jutun yli vuodeksi tälläkin kertaa.

Sitten mieleen hiipi ajatus, että haluan tarjota macaronseja ensi kesänä tyttären rippijuhlissa. Tokihan niitä voisi myös ostaa kaupasta tai vaikka pakastealtaasa, mutta olen sillä tavalla kunnianhimoinen ja ennen kaikkea pihi, että en tosiaan aio ostella mitään valmisjuttuja älyttömillä hinnoilla. Ne muutamat kerrat, kun olen esimerkiksi langennut valmiskakkuun, niissä on aina ollut jotain mikä itseä ärsyttää, liian makeita, liian teollisia, liian kosteita, liian kuivia, liian koristeltuja…Enkä toki ole mikään vuoden osaaja itsekään, mutta uskon, että kaiken voi oppia, jos vaan harjoittelee, joten myös macaronit on pakko olla mahdollista oppia.

Kolmannella kerralla tulos oli edelleen kaukana täydellisestä. Mutta jotain myös toimi paremmin edellisiin kertoihin verrattuna. Sain tajutonta itseluottamusta tästä, päätin että teen sitten vaikka kymmenen kertaa, mutta opettelen. Tässä kohtaa luin netistä jo useammat blogit, myös Kinuskikissan seikkaperäiset ohjeet. Sain pari oivallusta. 

Neljännellä kerralla näytti tältä noin puolen satsin kanssa, toinen puoli oli epämääräisempää sorttia. Mutta kyllä tämä tästä, jos teen oikein isot satsit ennen rippijuhlia, varmaan niistä riittää nättejä päällimmäiseksi tai jotain. Sitäpaitsi jatkan vielä kehittelyä. Nämä olivat maultaan nyt okei, joten keltaisia tulee juhlapöytään ja kaveriksi luultavasti vihreitä.

Seurasin Tomusokeri -paketin ohjeita, eli vatkasin kolme valkuaista kovaksi vaahdoksi ja lisäsin taloussokeria 1/2 dl, lisää vatkausta.

Sekoitin huolella 100g mantelijauhetta (helkutin kallista luomujauhetta, jossa ei ole kuoria mukana, ihan sileää kamaa) ja 3 dl tomusokeria. Mittasin tarkasti.

Sekoitin nuolijalla manteli-sokeriseoksen valkuaisvaahtoon ja pari tippaa keltaista elintarvikeväriä.

Kääntelin seoksen pursotuspussiin, joka oli suljettu päästä ikean sulkijalla ja sitten avasin sen ja aloin puristella pellille ympyröitä. Jos tässä kohtaa taikina ei ole sellaista paksua, että jää sellainen huippu pursotuksen lopussa, homma tulee menemään pieleen. Olen siis aiemmin tehnyt  liian löysällä taikinalla. Pyörylät pitää olla vaan pellin keskellä, ei reunoille asti, koska jos reunat yhtään kaartuu, nekin menee pieleen sit valuessaan. Tasan 15 minutin seisotus, ei vähempää ei pidempää. Pari kertaa pitää peltiä kopauttaa pöytään, että näkee, et ne on varmasti kiinteitä ja tästä kuulemma tulee kiiltoa. 

Sitten uuniin 150 astetta ja taas se tarkat 15 minuuttia.

Tomusokeri-pakkauksen täytesuositus ei ole hyvää. Missään nimessä ei kannata käyttää myöskään maustettuja tomusokereita, ne tuo hirveän teollisen maun lopputulokseen, varsinkin se ns. mansikka.

Keltaisten väliin latasin Kinuskikissan suosittamaa valmista Lemon Curdia. Se oli ihan hyvää. Kokeilen seuraavaksi vihreitä valkosuklaa-limetäytteellä. 

Tässä alla kolmaskerran tekeleet. Liian löysällä taikinalla tehtyjä, mutta kylminä nämäkin oli ihan hyvän makuisia, ei nyt vaan mikään hivelevä näky sinänsä. Muistelen, että mulla on jossain kuva niistä ekoistakin, jos löydän sen kuvan, liitän sen tänne ihan viihdemielessä.

Ei aina voi onnistua, ei edes joskus.

Nelikymppisten synttäritarjoilut

Moni muukin tuntuu juhlivan nelikymppisiä ja koska itse ravasin erityisesti loppuvuoden muiden kemuissa, halusin lopulta järjestää myös omat juhlat. Alkuperäinen idea oli olla paossa koko d-dayta siellä ulkomailla, niinkuin vanhat ihmiset tapaa tehdä, mutta järkkäsin nyt sit sekä reissun, että juhlat. Enhän ole koskaan ollut mikään erityisen vaatimaton tyyppi.

Kutsuin parikymmentä tyyppiä, sellaisia, jotka ovat kutsuneet minua tai sellaisia, joiden kanssa muuten on tullut vietettyä enemmän aikaa tässä matkan varella. Koska ihmiset on jakaantuneet pitkin ja poikin, oli ymmärrettävää että eihän kaikki päässeet paikalle.

Halusin, että on ohjelmaa, eikä vaan sitä sellaista lasin täyttämistä. Joten sisään astuessa kaikki sai illalle tehtävän. Osan tehtävänä oli pitää vain hauskaa, mutta joukosta siivilöityi taksivastaava, kahvivastaava, kippis-vastaava, viskivastaava jne. En halunnut itse stressata pitkin iltaa kaikista mahdollisista käänteistä, joten halusin, että osa saa toteuttaa itseään päivänsankarin auttamisen muodossa. Kävi nyt tietysti niin, että joku ei halunnut olla kahvivastaava, joten se sitten vaihtoi lipuketta sopivampaan rooliin. Mutta kukaan ei varsinaisesti protestoinut asian äärellä, vaan päinvastoin.

Lisäksi vieraat saivat selkäänsä roolihahmon, joka heidän piti arvata illan mittaan. Osalle ei tullut ongelmia keksiä että he ovat Dr Phil, Kruunuprinsessa Victoria tai Teemu Selänne, mutta osalla kesti pitkään Cheekin tai Mannerheimin kanssa. Oli aika hauska kuunnella sitä arvailua.

Toki kaikki sitten myös esittäytyi omissa rooleissaan eli aloitettiin tutustumiskierros mun vanhimmasta kaverista ja edettiin kohti uudempia tuttavuuksia.

Lisäksi iltaan kuului spotify-kisa. Olin tehnyt 40 laulun listan, jokainen eri vuodelta ja horoskooppimerkein jaettujen ryhmien piti arvata mikä on laulun nimi, kuka on esittäjä ja miltä vuodelta laulu on. Pisteitä jaettiin 3 laulusta, 3 bändistä ja 5 oikeasta vuodesta. Joistakin lauluista tarinoin ennalta, että miksi ne ovat listalla. Mitään en soittanut kokonaan, siinä olisi sitten mennyt pikkutunneille. Mulla oli hauskaa sitä listaa tehdessä ja ainakin kisan edetessä aina kun vaihdoin kappaletta puheensorina oli niin kovaa, että ainakin jostakin vieraat keskusteli.

Lopussa oli vielä tarjolla jälkiruokaa kera Dr Philin viisauksien. Olin alunperin ajatellut ostaa San Franciscon Chinatown Fortune Cookie- tehtaasta onnenkeksejä, mutta ei löydetty sitä sitten silloin kiireessä. Joten Dr Phil on nyt vielä ainakin tovin mun idoli, kun kerran on livenäkin tavattu ja sillä on ihan ässiä toteamuksia.

Ruokapuolesta tarjolla oli blogissa aiemmin olleita juttuja:

Alkuun Kir royalit


 Valkosipulista kukkakaalisalaattia


Pasta-makkarasalaattia
(Keitä perhospasta, mausta oliiviöljyllä, chilillä, sitruunamehulla, punaisella pestolla, hunajalla, tuoreella basilikalla, mustapippurilla, sekoita kunnolla. Lisää makkaraa (mielellään ranskalaistyyppistä), aurinkokuivattuja tomaatteja, kirsikkatomaatteja, paprikaa.)


Provencen anopin couscous-salaattia




couscous-salaatti

Fetasalaattia
Tässä oli punasipulia, tomaatteja, oliiveja, kurkkua, rucolaa,  fetaa ja vinaigrette oliiviöljystä ja punaviinietikasta, yrttejä)



fetasalaatti

Basilikaoliiveja



basilikaoliivit

Kreikkalaisia lihapullia
Pirkan ohjeen mukaisesti, ilman kastiketta



kreikkalaiset lihapullat

Pateeta (ostin Stockmannilta), vuohenjuustoa (vuohenjuustoa, creme fraichea ja roseepippuria), tapenadea ja patonkia



vuohenjuustoa

muita herkkuja

Jälkkäriksi tiramisua mukissa ja kahvia

tietysti Tennesseen kunniaksi Jack Danielsia

ja niitä lahjoja….

Selkeesti kotona, roadtrip 14/14

Reilut kaksi viikkoa maallinen tomumaja on pyörinyt kotikulmilla. Jet lagi tuli ja meni, mutta toisaalta unirytmit on vieläkin vieraat ja olen yleisväsynyt. Unimaailma pyörii lentokentillä tai jossain ulkomailla vähintään. Omaisuus on laukuissa, joita haeskelen. 

Kaupoissa käsi hakeutuisi amerikan herkkujen suuntaan, vaikka toisaalta kyllä kaksi viikkoa ilman ruisleipää ja kaurapuuroa on mulle ravitsemuksellista deprivaatiota. Ja melkein kaikkea jenkkiherkkua täältä jo saakin, paitsi kunnollista latino-meksikolaista ravintolaruokaa.

 

Ihan heti reissun jälkeen ajattelin, että kylläpä sitä nyt jaksetaan arkea ja kotisuomea ihan vaikka loppuvuosi. No just. Nyt jo katselen kesän mahdollisuuksia, jotka ovat aika todella rajatut, sillä visa on kohtuullisen tapissa.

Seuraavana listassa jenkkien suuntaan onkin sitten varmaan itärannikko tai etelävaltiot, mulle tuttuja huudeja, miehelle ei. Ostettiin kuitenkin ikuisesti itseään päivittävä navigaattori sieltä Losin Targetista, joten eiköhän maileja ja tieosuuksia tule vielä koluttua, arvio seuraavan reissun suhteen menee tuonne kahden vuoden päähän. Olen lisännyt elämäni tavoitelistaan, että käyn jokaisessa Yhdysvaltojen osavaltiossa. Matkaa vielä on:

Niitä paikkoja ei varmaan lasketa, joissa on vaihdettu lentokonetta? Eihän ne mitään nähty ole. Ja vaikka ajettiin Kaliforniaa toista tuhatta kilometriä, niin tuntuu ettei sekään ole millään tavalla tsekattu. Grand Canyoniin on pakko päästä ainakin vielä uudestaan.

Ei mulla nyt niin ihmeellisiä muita matkatavoitteita vissiin tällä hetkellä olekaan. Euroopassa nähtävänä on ainakin Stonehenge, Ateena, Venetsia, Uppsala ja Santiago de Compostela.

Järjestin synttäribileetkin uudelle vuosikymmenelle siirtymisen johdosta. Jotenkin kun neljäs vuosikymmen tuli täyteen, laskeutui ylle mielenrauha. En kaipaa aikaisemmille vuosikymmenille, kaksikymppisenä olin pääsääntöisesti naiivin typerä ja kolmekymppisenä tuli niin paljon näitä elämäni pieniä avokämmeniä, että parhaista aikeista huolimatta moni kohta meni niinkuin Suomella jääkiekkopeli olympialaisissa Ruotsia vastaan. Ei vaan osunut kohdilleen ja turhautti paljon.

Nyt olen sellaisessa tunnelmassa, että tässähän on vielä muutamia kortteja kääntämättä. Lapset on ihan kohta isoja ja omillaan ja sen jälkeen pyrin järjestämään niin, että matkustelen mahdollisimman paljon. Jos siinä sivussa työura pysyy vaihtelevana ja kiinnostavana ja opin uusia asioita, niin asiat menee niinkuin nyt tilaan.

Koitan bloggailla synttärijuhlien tarjonnat tänne seuraavaksi. Listalla on myös kuopuksen synttäritarjoilut, itse kinkerit ovat tänä viikonloppuna.

Yhteenvetoa roadtrip: Kalifornia, Nevada, Arizona 13/14

Kotona on nukuttu kaksi sinisen pehmeää yötä. Olo on silti puuroinen, vetelä, laiska. Olen niin harvoin tämmöisissä tiloissa, että ihan kiinnostava kokemus. Kärsin jetlagista länsirannikon suuntaan ja näköjään samat tanhut on nyt edessä. Eipä mitään, kyllä tää ohi menee.

Laukut on tosiaan purettu ja lapset on saaneet yltäkylläiset tuliaiset, itsehän ostin vain yhden villatakin Gapista, toisen Loftista, yhden paidan Polo Laurenilta, yhden hameen Gapilta, yhden intiaanikäsilaukun ja Converset. Joo ja Guessin lompakon. Niin tuota, kasan alusvaatteita Victoria's secretiltä ja lotionit, huulikiillot sun muut. No ei mielestäni kuitenkaan mitenkään holtittomat shoppailut. Lapset sai tuplamäärät, kun Hilfigerin hinnat oli vähän kuin H&M:llä oli ollut, Gapissa, Old Navyssa ja Guessilla oli kans hyvät outlet-hinnat. Että kokonaisuudessa mopo keuli pahasti, visa on tapissa ja tätä maksetaan vielä pitkä tovi. Mutta kerrankos sitä synttäreitä vietetään.

Matkaa suunniteltiin siis puolisen vuotta ja alusta alkaen ideana oli roadtrippi. Mietittiin Route 66 ajamista alunperin, onneksi, voi onneksi, suunnitelma muuttui, sen verran ärhäkkää talvea on pitänyt Chicagon kulmilla, että olis ollut mutkikkaammat olot alkumatkasta. Joten tavoitteena oli nähdä LA, Death Valley, Las Vegas, Grand Canyon, San Francisco, Sideways-viinitilat, Hollywood. Ja tämä me suoritettiin, 12 päivässä.

Auto vuokrattiin Alamolta, Losin kentältä, vajaat 2 viikkoa maksoi vajaat 400 taalaa. Bensoihin meni alle 300. Lentoihin Tampere-Tukholma-Chicago-Los Angeles ja samaa reittiä takas, meni alle 600 dollaria/per tyyppi.

Yöpymisiin meni noin 90 dollaria/yö, kallein hotelli taisi olla El Tovar Grand Canyon Villagessa ja toinen vastaavan hintainen oli HWY 1:n varrella Moonstone Landing Hotel. Kummatkin oli selkeesti hintansa väärtejä. Halvin oli Vegasin Boutique Rumor, myös La Quintat ja Holiday Innit saatiin järkeviin hintoihin, viimeiset Hotwiren sivun kautta tien päällä. Kaikki hotellit oli tosi siistejä ja oltiin periaatteessa niihin tyytyväisiä, vähän vaatimattomampikin taso olisi voinut olla, mutta ei nyt haluttu riskeerata epämääräisten majoitusliikkeiden kanssa.

 Losin kentän Hiltonista oleva kuva on hyvin tyypillinen amerikkalainen hotellihuone, jättisänky, jättityynyt, siistiä, avaraa.

Kallein aamiainen nautittiin Venice Beachin Gjelinassa, hipsteriaamiainen oli mun 40. synttäripäivä ja paikka oli aivan ihana. Hintaa aamiaiselle taisi tippien kanssa tulla melkein 90 dollaria.

Joissakin hotelleissa aamiaiset kuului hintaan. Ei ne niin ihmeellisiä koskaan olleet, Anderssonin Pea Soup Buelltonissa tarjottiin tanskalaista leipää. Jaaha. Että näitä

Pikaruokaa syötiin kiintiöt täyteen myös, tässä viimeisen illan LA:n parhaaksi mall-ateriapaikaksi nimetty Westfield Culvertonin Cafe Creole: paahdettua leipää, perunasalaattia, jamssia, grillatua kanaa ja ahventa. Ei ehkä kuva vakuuta, mutta huippuhyvää oli ja hintaa Snappersin kanssa oli 15 dollaria.

Kalliita aterioita syötiin muutamia, Kanjonin El Tovarissa mahtava buffaloateria, San Franciscon Bubba Gumpissa rapuja ja mahi maheja. Hitching Post II tarjoili grillattua lihaa. Moonstone landingin kalaravintola oli upea kans. Ne oli viineineen yli satasen aterioita varmaan kaikki.

 Parasta matkalla oli Grand Canyon. No doubt about that. Huikea.

Paras hotelli oli El Tovar ton kanjonin vieressä. Yli satavuotias hotelli oli kuin Twin Peaks ja Villi Pohjola yhdessä, vanhan maailman charmia ja villin lännen tunnelmaa. Tarjoilijoita ja respaa myöten työntekijät oli luonnikkaita, ei mitään hajuttomia tai mauttomia haamuja. Paras tarjoilija meillä oli kuitenkin San Franciscon Bubba Gumpissa, hän teki illasta aivan spesiaalin. Paras palvelu hotelleista oli El Tovarin lisäksi Hollywood Celebrity hotellissa, jossa oli äärettömän auttavainen respa.

Lapset ihmetteli kun en ruskettunut matkalla. No istuin suurimman osan ajasta autossa. Kyseessä oli roadtrip. Ajettiin valoisat ajat ja levättiin pimeät ajat. Ei tuonne mennä pimeässä ajamaan, jos on tarkoitus nähdä jotakin. Nähtiin sit paljon valtateitä.

 Mutta myös viinitiloja.

Mainoskylttejä..

On ihan häpeällistä, että historioitsija ei matkallaan poikkea museoihin. Oli yritystä pari kertaa, mutta ne oli suljettu. Ei edes muistomerkkejä mitenkään touhukkaasti bongailtu, tässä kuitenkin James ja Hollywood. Ja käytiinhän me US Pampanitossa, eli toisen maailmansodan aikaisessa sukellusveneessä, siis oikeastaan museossa, sinnekin päästiin vasta toisella yrityksellä.

Takakontissa oli riittävästi piristävää juotavaa, sill yöunet oli vähäisiä ja ajamista paljon. Kickstartteja meni myös...

Amerikassa on vaikka mitä hienoa, mutta kahvimaidot paremmissakin paikoissa on näin epämääräiset.

Sitten amerikkalaisilla on hassu tapa leikkiä pyyhkeillä. Tässä El Tovarin versio, joka oli innovatiivisin.

Jotku aamupalat ei olleet niin ikimuistoisia. Tässä Jack in the boxin rasvainen hiilariversio Las Vegasin jälkeen…

Jättimäisin aamiainen oli Las Vegasi Pepperimilissä. Naurettava annoskoot. Ikimuistoinen oli myös San Franciscon Mama's.

Omituisin vessa oli erittäinkin siisti, mutta nojooo, San Franciscon Papalote, joka on tunnettu burritoistaan.

Hauskin drinksu oli Bubba Gumpin tämä tässä näin:

"Valkosipulileivät" ei tehneet suurta vaikutusta Hitching Postissa.

Mutta jotkus illalliset ei olleet ihan kauheen mahtavan hienoja. Tässä Hollywoodin Celebrity Hotellin ruoka-automaatin tarjonta.

Toiseksi paras juttu matkalla oli Tyynimeri. Tässä Moonstone Landingin biitsi aamutuimaan. Aika ihana.