Saariston rengastiellä ja vesireiteillä

Viime vuonna sain kuulla, että sukuni yksi kantaisä on kotoisin saaristopitäjä Iniöltä. Tutkailin karttaa ihmeissäni ja mietin miltä on merimies Johan Grönlundista tuntunut maalaiselämä Savossa, Juvalla. Tosin tulloin 1700-1800-luvuilla Juva on ollut Suomen kiinnostavia kolkkia, kesäisin vilkas paremman väen kartanopitäjä ja muutenkin merkittävämpi alue, kuin nykyisestä väestöpohjasta voisi päätellä. Olen tällä viikolla vierailemassa Juvalla, mutta viime viikonloppuna selvitin Johanin synnyinseutuja.

Jos ei ole Iniössä käynyt aiemmin, hyvä reitti on lienee ajella kesällä Saariston rengastie, jolla kiertää mukavasti pääsaaret parissa päivässä. Tutkailin erilaisia nettisivuja pitkät tovit koittaen tehdä järkeviä johtopäätöksiä lauttojen/lossien aikatauluista, yöpymispaikoista, reittivaihtoehdoista, nähtävyyksistä jne.Tietoa ei puutu, mutta reitti vaikutti kovasti suunnittelua vaativalta ja lossien ja lauttojen takia ihan rennolla otteella ei voi mennä, aikataulut ovat aikataluluja. Kansainvälinen käsite "island time" joka tarkoittaa saarilla elämisen rentoutta, laiva tulee, kun tulee, ei elämää pidää suunnitella kellon kanssa, ei tunnu ihan pätevän teemaan: Saariston rengastie kahdessa päivässä.

Starttasimme perjantai-iltana kuuden kieppeissä Tampereelta kohti Naantalia.Naantalin vierailusta edellisessä bloggauksessa. Ehdimme lauantai-aamupäivän lauttaan kohti Kannvikia. Olisin mielelläni poikennut Kustavin käsityöläiskylässä, mutta lautalle vievä jono oli jo sitä mallia, että päätimme pysytellä ensijaisesti siinä.

Myös Askaisten Louhisaari olisi ollut kiinnostava kohde, mutta olen Mannerheim-fanina siellä jo käynyt aikoja sitten ja nyt oli tosiaan sen verran kiirus aikataulu.

Missään vaiheessa, seitsemän eri lautta/lossimatkan yhteydessä ei käynyt niin, ettemme olisi mahtuneet ensimmäiseen kyytiin mukaan ja jonot eivät olleet mitään hätkähdyttäviä. Tosin muutakin liikennettä kyllä oli ja varsinkin aluksesta poistuttaessa ensimmäiset kilometrit ajeltiin samoissa letkoissa, kunnes väki hajaantui kuka millekin suunnaalle. Lautoilla oli huomattava määrä mukana myös moottoripyöräilijöitä ja jokunen reipas polkupyöräilijäkin.

Ensimmäisenä pysähdyspaikkana meillä oli Iniön Sofia Wilhelminan kirkko, joka kiinnosti paitsi Iniön vuoksi, myös siksi, että tyttäreni on sattumalta Wilhemiina Sofia. Kuljeskelin hautuumaan tarkasti läpi, mutta en löytänyt sukulaisia, miehen sukunimellä olisi tullut paljon enemmän osumaa.

Iniössä saarelta toiselle mentiin kahden lossin verran ja sitten pidempi pätkä Dalenista Mossalaan, joka oli ainoa maksullinen matka, 35 euroa. Tuolla matkalla ehdimme nauttia meren tarjoamista fiiliksistä ja sinisistä hetkistä lähes tunnin ajan.

Lautoilla vallitsi rauhallinen tunnelma ja keskustelua käytiin suomeksi ja ruotsiksi, tosin vieraiden kanssa ei käyty juttelemaan ja toisia vain silmäiltiin uteliaina. Lautoille voisi kyllä virittää jonkin matkamuistomyymälän tai sataman yhteyteen edes jonkun puodin, lauttaa odotellessa sellaisessa voisi vierailla. En onnistunut koko reissun aikana oikein bongaamaan hyviä shoppailuapajia, joten se Kustavin missattu käsityöläiskylä olisi varmaan kannattanut katsastaa.

Mossala sijaitsee Houtskarissa, jossa olimme jo nälkäisiä. Onneksi olin kirjoitellut mukaan suosituksia eri ruokapaikoista ja tiedossa oli saariston ainoan hampurilaispaikan Skagenin osoite. Skagenin läheisyydessä sijaitsee aika kiva Saaristolaismuseo, jonka ehdimme kiertää jotenkuten ennen lauantain sulkemisaikaa (klo 15). Saaressa olisi ollut myös pari perinteistä saaristolaiskauppaa, joita olisi kiva ollut silmäillä, mutta niihin emme ehtineet.

Houtskarissa sijaitsee komea puukirkko 1700-luvulta.

Ja muutenkin maisemat olivat sangen Myrskyluodon maijamaiset...

Houtskarin Kittuisista suuntasimme Korppoon Verkaniin, josta huristimme suorilta kohti Retais-Pärnas-lauttayhteyttä ja niin olimme illan pääkohteessa Nauvossa.

Esimerkiksi Mondo-lehti oli suositellut Saariston romanttisinta majataloa, Martan majataloa yöpymispaikaksi. Mehän uskoimme. Paatuineinkin romantikko kyllä luovuttaa kuuman päivän jälkeen ahtaassa huoneessa, jossa ei ole ilmastointia, ei vierekkäisiä sänkyjä, ei omaa vessaa saati suihkua ja naapurihuoneeseen on sijoitettu vaativasti kiljuva vauva. Ihan hirveä yö. Hiki valui paikalla maatessa vuolaina virtoina pitkin kehoa ja mietin, että aamu ei tule koskaan.

Onneksi ei ole enää vauvoja tulossa minulle tässä elämässä. Onneksi oli buukattu tämäkin melkein satasen maksava majatalo vain yhdeksi yöksi. 

Nauvon visiitti oli kuitenkin kokemisen arvoinen mahtavan ravintolan vuoksi, josta seuraavassa bloggauksessa :)

Majatalo Martan aamiaisella meinasin riemastua puuron nähdessäni, mutta se olikin veteen tehtyä mautonta ja kylmää mössöä. Plussaa kuitenkin vastapoimituista punaherukoista, saaristolaisleivästä ja persoonallisista omista kanelikorpuista. Naapuripöydän krapulaiset teinit toivat uutta aspektia mielialaani valvotun vauvayön jälkeen.

Nauvossa olisi ollut kiinnostava jatulintarha, eli sellainen Skansenillakin oleva kivilabyrintti (itse en ole tainnut muita bongata, mutta kiinnostaisi kyllä nähdä aito ja oikea), joita esihistorialliset tyypit ovat rakennelleet pitkin maailman kolkkia. Olisin melko kovastikin halunnut kipaista sinne, mutta paljon oli kilometrejä vielä edessä ja kiinnostavalta tuntui myös Kassberget, historiallinen merkkitulien vuori hieman ennen Prostvikin satamaa. Sipaisimme siis vuorelle. 

Reitti oli ihan kuljettava ja pääkohde on tosiaan saariston korkein kohta, joka nousi meren alta näkyviin  jo noin 8000 vuotta sitten jääkauden jälkeen. Aikanaa merirosvojen ja viikinkien ja muiden epämääräisten veneilijöiden uhatessa tänne pistettiin tulet näytille vaaran varalta. Nyt huipulle näkyi  paremman väen valkoisia purjeveneitä kaukaisuudessa.

Eräjormille koitti myös pieni paniikki paluumatkalla, sillä keskellä polkua kellotti kyykäärme pää pystyssä. Koska olimme ihan nilkat paljaina ja muutenkin vähän avuttomia, peräännyimme kiltisti ja kipaisimme takaisin vuorelle ja samaa reittiä takaisin, jota olimme juuri kulkeneet.

Paraisten puolella matka jatkui kohti suositeltua Sattmarkin tupaa, josta seuraavassa bloggauksessa. Korostan kuitenkin jo tässä, että kannattaa poiketa, jos siellä päin ajelee.

Me kaarsimme kohti Kaarinassa sijaitsevan Kuusiston piispanlinnan raunioita. Kuusiston mahtilinnassa piispa Mauno Tavast 1400-luvulla esimerkiksi antoi käskyn Naantalin birgittalaisluostarin perustamisesta, rakennutti Turun tuomiokirkkoa ja määräsi sukuni yhden kotipitäjän, jo mainitun Juvan, joka on yksi Suomen vanhimmista hallintokunnista, perustettavaksi.

Olin itse asiassa positiivisesti yllättynyt Kuusistosta. Kyseessä on ollut todella komea pytinki ja rauniot ovat Suomen mittakaavassa ainutlaatuiset. Katolinen kirkko on tosiaan ollut merkittävä täällä Suomessa, seikka, jota tulee harvemmin ajatelleeksi. Linna tuhottiin 1500-luvulla Kustaa Vaasan ajettua väen vängällä läpi uskonpuhdistuksen ja katolisten piispojen pesäke piti tietysti tuhota erityisellä huolellisuudella.

Kuusistolta ajoimme sitten vielä yhden perinnekohteen läpi, eli yritimme noudattaa Hämeen Härkätien reittiä kohti Hämeenlinnaa ja sieltä Tampereelle.

Matkalla tuli mieleen, että joku voisi tämänkin tuotteen kaupallistaa, myydä Hämeen Härkätien jääkaappimagneetteja ja t-paitaa touringin kartasta. Tuote on tuttu jo pikkulapsille, joten ei tarvitsisi ihan pohjista rakentaa...

Hämeen Härkätien kiinnostavia kohteita on esimerkiksi Liedon linnavuori, joka yhtäkkiä siintää edessä peltomaisemien jälkeen. Linnavuorelle laitettiin tulet ja kipaistiin turvaan vihollisen uhatessa.

Hämeenlinnan jälkeen innokas perinnematkailija voisi vielä visiteerata Väinö Linnan Pentinkulman maisemissa, joista olen kirjoittanut aiemmin täällä. Jos haluaa Hämeessä tutkia linnavuoria, aiheeseen on pureuduttu ansiokkaasti tässä blogissa, joka myös avaa koko käsitteen mutkattomasti ja kansantajuisasti.

Saariston rengastien ja Hämeen Härkätien lisäksi Suomessa voi matkailla myös Kuninkaantien maisemissa. Kuutisen vuotta sitten ajelimme sitä reittiä Fiskarsista Raaseporiin, Tammisaareen, Hankoon ja Bengtskärin majakalle. Suomimatkailu onkin nyt lähiaikoina pop, sillä finanssit keskitetään talven pidempään reissuun ja kesän matkoistakaan ei ole pankkitilini vielä täysin toipunut.

Täällä Pohjantähden alla

Minulla on traditiona lukea Täällä Pohjantähden alla vuosittain pääsiäisen aikaan. Koko perinne juontaa juurensa siitä, että ensimmäisen kerran tutustuin suosikkiopukseeni lukiovuosina jonkun tapahtumaköyhän pääsiäisloman aikana ja humahdin niin siihen maailmaan, että näin uniakin Koskelan ja kartanon porukoista.

Oli vaikeaa palata omaan savolaiseen todellisuuteen, kun on lyötynä marssinut sisällissodasta kotiin ja tuntenut luissaan torpparin elämän koko kurjuuden. Sain seuraavana keväänä kirjoituksissa laudaturin historiasta ja täydet pisteet sisällissota-kysymyksestä. Kiitokset menevät ehdottomasti Väinölle.

Kesti kuitenkin vuosia, ennenkuin palasin Linnan maailmaan. Yliopistovuosina oli niin paljon tentittävää kirjallisuutta, että en tainnut harrastaa vapaaehtoista korkealukeneisuutta lähellekään niin paljon kuin lukiossa.

Kun odotin esikoistani palasin kirjan pariin taas. Olin raskausmyrkyksen takia vuodelevossa 5 viikkoa ja pääsiäisen vietin sairaalassa lukien. (Luin myös Kaari Utrion tuotannon läpi tuossa vaiheessa, mutta siitä ei sen enempää.)

Seuraavina vuosina en paljon ehtinyt lukea, sain kolme lasta ja perehdyin lähinnä Maisa maalaa ja Puppe leikkii-skeneen. Muutama vuosi sitten kaivoin kirjan taas pääsiäisenä esiin ja oli kuin olisin lukenut sen ensi kertaa. Tässä välissä olin katsonut elokuvan useita kertoja, näyttänyt siitä pätkiä oppilaille ja muutenkin omat elämänvaiheet, Tampereella asuminen, kaikki, toi siihen ihan uuden syvyyden.

Olin ärtynyt Linnan naiskuvasta ja uuvelosta Elinasta, rakastunut Janne Kivivuoreen ja näin koko vanhemman suomalaiskansan Jusseina ja Almoina, aitoina suomalaisina esi-isinä ja -äiteinä. Marssin Tampereella etsimässä sisällissotaan liittyviä paikkoja ja tunnelmoin kuin konsanaan pyhiinvaeltaja Linnan haudalla, asuinkortteleiden ja rintamamiestalonsa äärellä ja muilla olennaisilla kulmilla.

Tunnen aitoa viehtymystä henkilöitä kohtaan, jotka pystyvät lainaamaan pitkiä pätkiä kirjan dialogia. Olen tavannut sellaisia ihmisiä useita ja olen jollakin tapaa vakuuttunut neroudestaan. Jos henkilöllä ei ole tästä kirjasta sykähtävää mielipidettä, tunnen pettymystä ja vieraantuneisuutta. Ihan kuin minut olisi hylätty jollain tasolla. Eräs deittiaikojen mies oli niin kertakaikkisen näppärä, että allekirjoitti kirjeensä aina Janne Kivivuorena käyttäen kaikkia mahdollisia kieliä James Stonemountain jne. Olin aika mennyttä moisen suuren verbaliikan edessä.

Kaksi kesää sitten kiiikutin lapseni pakkomielteeni äärelle ja ilmoitin meidät Urjalan Väinö Linna-turneelle. Niitä tehdään kerran vuodessa ja taistelu bussipaikoista on alkuvoimaista. Kuvat ovat siis aidoilta paikoilta, tekstit todelllista Linnaa ja tämä on pääsiäisen lukuvinkkini.Kirja sopii pääsiäiseen siksikin, että sisällissodan ratkaisevat Tampereen taistelut käytiin juurikin pääsiäisenä 1918. Kirja kainalossa voit lähteä myös kierrokselle Urjalaan tai Tampereelle tai katsoa ne alkuperäiset leffat, en ole kovin vaikuttunut niistä uusintaversioista.

Pappila sijaitsi pienen järven rannalla kylän laidassa. Päärakennus oli iso helmenharmaaksi maalattu ja vahvoilla ponttilaudoilla vuorattu. Sen verannan laudoitus oli leikkauksilla koristettu. Jussi ei mennyt sisään verannan kautta. Hän ei ollut kulkenut siitä milloinkaan, vaikka oli ollut pappilassa pikkupojasta asti. Sillä Jussi ei ollut pappi, eipä edes lukkarikaan, eikä papin sukulainen. Hän oli pappilan vuosimies, ja siksi meni sisään keittiön portaista. -Linna, Täällä Pohjantähden alla, Urjalan pappila

Kevään edetessä Jussi veisti hirret. Niiden pituus ihmetytti Almaa, samoin kuin joitakin sivullisiakin, jotka silloin tällöin pistäytyivät Jussi työmaalla. Almallekaan Jussi ei selittänyt työsuunnitelmaansa. Hän oli vähäpuheinen ja välttelevä siinä asiassa. -Minkä niitä noin pitkiä tarvitaan? -Seinään tietysti. Alma hymyili pientä salaviisasta hymyä. Jussi aikoi tehdä päärakennuksesta tavallista kookkaamman. -Linna, Täällä Pohjantähden alla, Koskelan torppa Urjalassa

 Ei mua tarvitte tutkia. Kyllä se Osku on, mutta minä en juokse yhden miehen perässä. Mulla on kyllä sulhasia. Semmosiakin että tää kylä menis seläällensä kuma sanosin..Ja on ollut semmosiakin, jokka minä olen jättänyt toisille..On vaan hienoja rouvia pitämässä mun vanhojani. -Linna, Täällä Pohjantähden alla, Ittellisen pirtti Urjalassa

 Häät olivat juhannuksena työväentalolla. Kaksi viikkoa ennen alkoi valssinharjoitus, sillä häävalssi piti kuulemma tanssia, ainakin pari kierrosta. Eihän se itsessään niin monimutkainen taito ollut, mutta vaikeus oli asennoitumisessa. -Ei helvetti. Iso mies luistelemassa pitkin laattiaa. -Linna, Täällä Pohjantähden alla, Urjalan Palokunnantalo, jota Linna piti mielessään kuvaillessaan Pentinkulman työväentaloa


Lipaston päällä olivat Elinan myrttikruunu ja Akselin kova kaulus. Tuolin selkänojalla leveili valkea hääpuku, jossa leikki aamuauringon säteiden punerrus. Se paistoi vinoon luoden ikkunaan tikapuiden varjon. Vaimeina tunkeutuivat huoneeseen kesäaamun äänet: pääskysten viserrys, kukon laulu sekä lehmän ammunta pihamäen takaa sen huutaessa lypsäjää. Suomen suvi on kaunis. Mutta lyhyt. -Linna Täällä Pohjantähden alla, draamakierros Urjalassa

Huohottaen Jussi käveli kohti kirkonkylää. Joka toisen askeleen hän juoksi ja joka toisen käveli. Hengitykseen otti raskaasti, ja tuskaisena hän hoki mielessään -Olisin edes hevosen...mutta siinä hädässä..Tammikallion mäessä oli pakko istua tienpuoleen. Pappilassa oli sanottu, että kirkkoherra ja rouva olivat kirkolla.-Linna, Täällä Pohjantähden alla

 -Ensinnäkin tuomioistuimen kokoonpano. Siinähän on suorastaan asianomistajia jäseninä. Vai väittääkö isäntä olevansa puolueeton tuomari tässä asiassa? -He, he. Löytäskö Kivivuori tästä maasta lainkuuliaisen kansalaisen, joka ei jollakin lailla olis asianomistaja? Kuka semmonen on näitten roistontöiltä säästyny? -Kyllä sitten pitäs jättää tuomitteminen vähäksi aikaa. Niin kauvaksi kun tunteet on vähän jäähtyneet. -Linna, Täällä Pohjantähden alla, Urjalan Säätiötalo, jossa pentinkulmalaiset kuulivat tuomiot 1918

 
 Tänne johtivat omatkin jälkeni, sillä täältä entisestä Kivikasan torpasta on lähtenyt ensimmäinen tunnettu esi-isäni Velkalaan Honkolan kartanon torppariksi joskus 1700-luvun lopussa. Tie, jota myöten jatkamme matkaa pappilaan päin on Jussin vanha taksvärkkitie.
Eikä pidä välittää, jos hän sattuu tulemaan vastaan ja katsoa luimaisee vähän syrjäsilmällä, sillä kaikki uudenaikainen on hänestä suurin piirtein samaa kuin turhanaikainen. Hän ei ole saanut mitään helpolla, ja siksi hän saattaa pitää retkeilyämme joutavana harrasteluna, mutta hän on pohjimmiltaan sopuisa mies ja väistyy tiensivuun hevosineen, parkkuumitakkeineen ja tuohikontteineen. Hänessä saattaa olla tiettyä äreää ylpeyttäkin, sillä hän tietää raivanneensa muiden kaltaistensa kanssa nämä ympäristön pellot ja peranneensa tämän tienkin synkkään korpeen.
Tätä tietä pitkin voimme kuvitella myös Akselin kulkeneen taksvärkkiin sekä kapinoimaan. Tätä tietä myöten ajoivat Akselin pojat, ja tätä tietä myöten ajoi Akseli Elinan kanssa katsomaan poikiensa ruumiita aseman tavaramakasiineille. Kaikki se on mielikuvitusta, ja kaikki se on kuitenkin totta, sillä ellei tätä tietä ole kulkenut sellaisilla matkoilla juuri Akseli Koskela, niin jotkut muut kuitenkin. -Väinö Linna, mukaansa nimetyn reitin esittelyvihkosessa.