Joulukalenterin luukku 19: Joulupyhien blinit

Olen suuri blinien ystävä niinkuin aktiivisempi lukija tietää. Olen täällä blogissa postannut usein reseptejä, esimerkiksi täällä. Yleensä meillä blinit nautitaan mädin, smetanan ja punasipulisilpun kanssa. Lisäksi aina on tatti- tai sienimuhennosta, suolakurkkuja, hunajaa, hapankaalia ja vodkaa. Juomapuolelta Riesling menee mielestäni blinien kanssa myös sointuvasti.

Joulupöydässä blinit tarjoillaan valmiiksi aseteltuna, alkupalana. Mieluiten mädin tai kaviaarin kanssa. Kun joulun safkat alkavat ällöttää, voidaan jatkaa sitten kokonaisella blinikattauksella taas. Voisin oikeastaa syödä blinejä ihan reippahasti itsenäisyyspäivän tienoosta uudelle vuodelle asti, kyllästymättä.

Joulukalenterin luukku 14: Hämäläinen imelletty perunalaatikko

Hämäläinen imelletty perunalaatikko on jotain niin käsittämättömän hyvää, että ei meinaa ymmärtää. Olen oppinut tälle herkulle vasta vähitellen ja varsin hitaasti olen myös omaksunut oikeat otteet sen valmistamiseen.  Missään nimessä ei pidä kuvitella kaupan, tai edes stokkan herkusta ostetun ylikalliin lootan, olevan millään tavalla tämän herkun kanssa samoissa peleissä. Tämä täytyy kokea itse ja kuten monesti elämässä: minnekään menemisen arvoiseen paikkaan ei pääse helposti, toivotan siis sitkeyttä.

Hämäläinen imeletty perunalaatikko

Reilu kilo perunoita, niitä sellaisia jotka sopii muussiin, ei mitään keitettävinäkin kauniita, nämä hajoili palasiksi jo keittämisen aikana

Niin sit kun ne on keitetty niin polta näppisi kuorimalla ne niin nopeasti kuin ikinä mahdollista, mikä on vaikeaa, sillä ne siis hajoilee ja sormet palaa.

Kun ne on kuorittuu, muussaa ne. Sauvasekoittajalla. Jos jyrnyytät käsin niin toivottavasti olet voimakas tyyppi.

Kun on se reilu kilo on muussattu, sekaan vehnäjauhoja reilu desi. Sekoita ja pistä lämpimään. Pitkäksi aikaa. Uunin jälkilämmöissä illan ja yön ja pitkän aamunkin saa levätä.

Sitten sekaan nelisen desiä punaista maitoa ja loraus kermaa, pikkaisen suolaa ja pikku loraus siirappia ja uuniin. 150 astetta. Tunti.

O la laa. Olet asian äärellä.

Kolmen juuston salaatti taivaallisella tomaattikastikkeella

Olen jo vuosikaudet Tampereen Sokoksen salaattibaarista tilannut vakkarina kolmen juuston salaatin Unkarilaisella kastikkeella. Combo on älyttömän herkullinen: mozzarellaa, fetaa, homejuustoa ja tulisen pehmeää tomaatti-paprikastiketta. Olen yrittänyt jäljitellä erityisesti tuota kastikkeen sävyä, oikein koskaan onnistumatta. Vähän sitten niinkuin tyytynyt tilanteeseen, ei kaikkia keittiön salaisuuksia tarvitsekaan selvittää.

Sittemmin olen alkanut lounastaa toistuvasti Hervannan Linkosuon Cafessa, jossa tapas-tyyppisen salaattipöydän lisukkeena on Unkarilaisen salaattikastikkeen tyyppistä Taivaallista salaattikastiketta. Kastikkeen mysteeri on nyt pakko ratkaista ja etsiskeltyäni netistä, blogeista ja keittokirjoista törmään lopulta Kai Linnilän Isoäidin kermakakku Oman äidin lihapullat -opuksessa Tomchiliin, jonka resepti vaikuttaa lupaavalta. Ja kyllä, voi kyllä. Vuosien yritysten jälkeen ollaan asian äärellä.

Tämä tomaattikastike tarjotaan siis kylmänä salaatin kanssa. Se sopii hyvin juustoiselle salaatille, tarjoaa kivan tatsin myös kanasalaattiin. Tätä voi pistellä myös nachojen kanssa tai dippailla lihapullia ja/tai kasvistikkuja siihen. Kastike säilyy pakastimessa, tai viikkoja, mahdollisesti kuukausia, jääkaapissa.

Kolmen juuston salaatti

Mixaa salaattia, krutonkeja, fetaa, mozzarella, homejuustoa, marinoituja artisokkia, purjorinkuloita, kirsikkatomaatteja, kurpitsansiemeniä, purjoa, pinjansiemeniä tai mitä nyt tekeekin mieli.

Tarjoa Taivallisen tomaattikastikkeen kanssa.

Taivaallinen tomaattikastike

800g tomaatteja pilkottuna kattilaan, jossa on reilut 3 dl vettä, sekaan pari sipulia pilkottuna, 1 paprika, 2 chiliä ilman siemeniä, ripaus suolaa ja ja 1/2 dl sokeria, 2 rkl siirappia/hunajaa, 2 rkl viinietikkaa, muskottia, kanelia ja neilikkaa.

Anna hautua puolisen tuntia tai peräti tunnin.  Vedä sauvasekoittimella sileähköksi. Asettele valmis sose purkkeihin ja pakasta tai toimita jääkaappiin salaattia odottelemaan.

Napolin viikunatorttu: le cirque du dernièr figues soleil

Suomessa väki sienestää ja marjastaa, mutta eteläisen Euroopan on vallannut viikunakuume. Seuraan useita Provencen blogeja ja fb-päivityksiä, sekä italialaisia instagram-sivustoja ja viesti on ollut jo viikkoja selvä: viikunakausi on täällä nyt. Mamat hilloavat ja leipovat torttuja, pienissä Provencen kylissä järjestetään torttukilpailuja ja matkailijat kuvaavat syvän violetteja herkkuhedelmiä lähikuviin. 

Itsekin olen sitten toiveikkaana tsekkaillut lähikauppojen hevi-tiskejä, missä on tuoreet viikunat?

Tänään vietit ottivat vallan ja suunnistin stokkan herkkutiskien äärelle, siellä niitä viikunoita sitten vihdoin oli. Olen maistellut ja leiponut useampaa viikunatorttua ja tässä tulee best ever -versio. 

Viikunatorttuja on kahdenlaisia, sellaisia, joissa täyte on pitkälti hillopohjainen tai viikunat on käsitelty jotenkin ja käytetty uunin kautta. Tämä, alunperin, italialaisesta blogista löytynyt ohje, on taas mantelipohjainen, mascarpone-kermatäytteinen ja tuoreet viikunat on pikottu vain nätisti päälle. Torttu säilyy jääkaapissa mukavasti monta päivää ja maku vain paranee hunajasuihkuissa. Vastaavia ohjeita on netissä useita, kaikissa jotain pieniä eroja, mutta idea sama: vain pohja menee uuniin, täytteet raikkaina päälle. 

Napolin viikunatorttu eli aurinkoympyrä viimeisistä viikunoista

Pohja: reilut 3 dl vehnäjauhoja, pussillinen mantelijauhetta (75g), 1 dl fariinisokeria sekoitellaan kevyesti

lisää 120g kylmää voita lohkareina ja sekoita taikina käsin tasaiseksi

lisää 1 muna

ja 3 rkl kylmää vettä

Painele käsin palloksi ja asettele jääkaappiin puoleksi tunniksi

Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan ja paista 200 asteessa kullanruskeaksi, 20 min.

Täyte: Vatkaa 2 dk kuohukermaa vaahdoksi ja sekoita joukkoon 400g mascarpone-juustoa, lisää yhden halkaistun vaniljatangon sisältö ja puolikkaan sitruunan mehu, sekä 1/2 dl sokeria

Levittele täyte viilenneen torttupohjan päälle

Lisää sellaiset 8 viikunaa pilkottuina  ja lorauttele hunajaa päälle.

Tampereen maistelu-, vierailu- ja kiertelyvinkit

Olen antanut viime aikoina Tampereen menovinkkejä, monta kertaa, joten ajattelin nyt kirjoitella niitä tännekin. Olen aiemminkin kirjoittanut yleisvinkkejä ja suosikkeja tänne, sisällissodan ja Tampereen taisteluista & tapahtumapaikoista tänne, suosikkiravintolastani Berthasta näin.

Ylläoleva kuva on heinäkuulta Tampereen Hullusta Porosta. Olen käynyt siellä jokusen kerran tänä vuonna ja kyllä sitä jotenkin voi suositella. Esimerkiksi nyt vaikkapa tuon kivan näköalan takia. Lounasbuffa on runsas, samoin sunnuntain aamiasbuffa. Illallakin olen siellä syönyt ja silloinkin ehkä se näköala on isoin bonus, mutta ihan hauska lista Lappimoodilla. Tuossa annoksessa oli korvasienikeittoa. Heidän leipäkoristaankin tykkään.

Särkänniemi on ylikallis ja ylitäynnä. Mutta onhan se ainakin lasten kanssa matkatessa tai teiniväestöllekin melko must. Särkänniemen ravintola Näsinneulaa pidetään joissakin piireissä Tampereen hienoimpana ja taas täytyy kiitellä kyllä näköalaa, ja menuun aikana maisema muuttuu kun se torni tosiaan pyörii. Myös paikan kasaritunnelmassa on sitä jotakin. Kallis silti. 

Hans Välimäen Midhilliä kokeiltiin kerran, palvelu oli jees ja hampurilaiset myös, mutta safkaa odotettiin varmaan tunti, se on liikaa, varsinkin huvipuistossa, jossa kello käy, kello käy.

Rosendahlin ranta on paras uimaranta ja Pyynikin näkökahvilassa on todellakin maailman parhaat munkit. Trip advisor osuu tässä just oikeaan rankkaamalla sen Tampereen toiseksi parhaaksi things to do -kohteeksi. Pyynikin tieosuuksilla on moni suhde saanut alkunsa, kyseessä on Tampereen suosituimpia treffipaikkoja.

Pyynikin tornille kannattaa suunnata kesäiltaisin, kun motoristeja kokoontuu sinne, aurinko laskee ja tunnelma nousee. Joulukuussa saa mausteista glögiä, Vapun tienoossa omaa simaa, kahvila torneineen on melkein aina auki, joten ei ole mitään hyvää syytä jättää käymättä. Muista maistaa munkkeja.

Arboretum on tunnelmallinen puistoalue, jossa on vanha kartano ja kukkaloistoa läpi kesän. Alueella on upeita vanhoja jalopuita ja silloin tällöin siellä järjestetään paikallisen seuran toimesta lepakkoiltoja, joissa päästää näkemään ja kuulemaan lepakoita livenä. Arboretumin ranta on ehkä suosikkipaikkani Tampereella. Käyn siellä keväisin, kesäisin ja sykysyisin katsomassa järveä, enkä muuta, katselen vain.

Champagne bar Sante on mansen oma shamppanjabaari legendaarisen Paapan kapakan tienoossa, melken vastapäätä uudistettua Koskikeskusta. Ihana palvelu, tulee ylellinen olo käydä shoppailujen keskellä shamppanjalla.

Koskikeskus on teiniväestön must. Lähellä on myös Taito-Shop, josta ostan aikuisille lahjat, silloin kun en osta kirjoja. Koskarissa ei ole ihmeellisiä ruokapaikkoja, mutta yläkerrassa on tosiaan se Hullu Poro. Kehräsaaressa on alkuperäinen ja oikea siipipaikka Hook, jossa pitää käydä, jos haluaa käydä oikeasti Tampereella. Kehräsaaressa on muutama hauska käsityöpuoti ja Niagara-elokuvateatteri, jossa soitetaan oikeita LP-levyjä hyvässä fiiliksessä, leffojen lisäksi voi nauttia juomista ja pienistä syömisistä.

Tampereen paras museo on Vapriikki, jossa on myös kiva kahvitella ja jonka terassi on kosken päällä. Särkäniemen Sara Hildenin museo on jotenkin ihanan japanilainen, rauhallinen paikka huvipuiston hälinässä.

Amurin työläismuseo on auki vain kesäisin ja silloin ehdottomasti vierailun arvoinen. Muulloin Amurin Helmi on kaupungin aidoin ja autenttisin vanhan ajan kahvila, josta voi ostaa mukaan piirakoita, leipiä ja rieskoja. Amurin Helmessä voi syödä myös perinteisen aamiaisen ja lounasaikaan on vaihtuva soppalista.

Tampereella kannatta kiertää koskea ja ylittää siltoja. Tampere on rakentunut kahden järven väliin, joita yhdistää jääkauden jälkeen maan läpi murtautunut koski. Kosken yli rakennetaan yhtä mittaa uusia siltoja, joihin isketään kiinni lukkoja.

Tampereen yöelämässä suosikkipaikkojani on Ruby Fellas, Hämeensillan alla, joka on mukava irkkubaari. Jos haluaa tanssia niin sitten sen Paapan kapakan ja Santen läheisyydessä on yökerho Ilona. Ilonasta on lyhyt matka mukaviin gastropubeihin Nordiciin ja Sohoon, kummassakin saa juomien lisäksi hyvää ruokaa.

Hämeenkadun varrella rautatieaseman päässä on tunnelmallinen italialaisravintola Ristorante Como, niiden tattirisotto on kaupungin parasta. Stockmannin suunnalta löytyvät myös tamperelaisille rakkaat kaksi vohvelikahvilaa, toinen on alkuperäinen ja toinen ei, mutta kummatkin miellyttävät varmasti lapsia ja nuorta väkeä. Rautatienkadulla on myös suosikkiravintolani Ravinteli Bertha.

Berhan väellä on lihaan erikoistunut pihviravintola Huber, jossa lihaa ja olutta rakastava puhkeaa ylistyslauluihin, itse en ollut niin kauhean vaikuttunut.

Samalla alueella on myös legendaarinen ja perinteinen espanjalaisravintola Salud, jonka tapakset, etanapannut ja talon viini ovat maistelun arvoisia. Paikassa saa myös todella runsaan ja ilmaisen salaattipöydän, juustot ja hedelmät päädinnerin oheen. Tapasbaari Ines on sivistyneempi ja kalliimpi laitto, mutta kiva paikka pienelle poikkeamiselle.

Siperiassa on viime aikoina pettymyksiä aiheuttanut The Grill, josta tykkäsin ennen kovasti, nyt olen kahdesti ainakin pettynyt niiden pihveihin. Sen sijaan Siperian Bella Roman antipasto-pöytä ei petä koskaan, risotto on mitätön, mutta otan sen silti aina. I just love risotto. Pizzavalikoima on laaja. Monien nuorten suosikki on Siperian Classic American Diner, josta saa aitoa jenkkimättöä 1950-luvun diner-tunnelmassa. Lapset saavat ateriansa pahvisesta amerikanraudasta.

Paras kirkko on Tuomiokirkko. Tämä on Trip advisorin Tampereen ykköskohde, eikä suotta. Hugo Simberg on luonut kirkkoon niin makeat jutut, että ne saattavat innoittaa myös muuta yleisöä, kuin sitä velvollisuudentuntoisinta.

Lähiötunnelmaa hakeva menee Hervantaan. Paras lounaspaikka on kauppakeskuksen Cafe Linkosuon salaattibuffa, jossa on oikeasti kiinnostavia tapas-juttuja. Hervannan paras pizzeria on Castello, niiden vegepizza maistuu just siltä kuin pitääkin.

Tamperelaista sielunmaisemaa kannattaa tutkia myös Hakametsässä, jossa varsinkin Tappara-Ilves-kotipeleissä pääsee asian äärelle.

Olen asunut Tampereella kohta 14 vuotta. En voisi kuvitella asuvani länsipuolella, vaan olen ihan idän tyttöjä. Tampere on eniten mun koti, mutta en usko, että loppuelämääni täällä asun, vaan toivon, että ulkomailla vielä jossain kohtaa. Jos niin ei käy, niin mielummin sit kuitenkin täällä, kuin muualla Suomessa.

Tattirisotto, tuo jumalainen laitto

Kahdesti hölkätty tattiapajat läpi aika kivoilla tuloksilla. Siellä niitä lepää, ihmeellisiä herkkuja metsät pullollaan.

Tateista laitoin edellisen blogauksen venäläistä tattijuliennea ja heti perään herkuteltiin tattirisotolla, joka on ehkä kaikista herkuin lempiruokani. Pakastin näitä metsän aarteita myös talven varalle.

Tattirisotto

Sulata luiskale voita pannulla ja heitä perään reilut 4 dl risottoriisiä
Kun riisi on muuttunut läpikuultavaksi lisää vähitellen lihalientä sellaiset 5 dl
Tällä kertaa itsellä oli kunnon lihaliemet käytössä, sillä edellisen viikon Burgundin padasta jäi vahvaa, lihaisaa ja punaviinin makuista lihalientä, joka vähän epäilytti siinä mielessä, että yleensä risottoon käytetään valkkaria, mutta ihan turhaan, viini on viiniä
Lisää myös kermaa tarvittava määrä, reilu 1 dl
Tarkoitus ei ole, että riisi on pehmeää, siinä pitää olla pureskeltavaa, liika kermaisuus pilaa jutun myös, joten malttia senkin kanssa, jos käytät tavislihalientä niin sitten lisää alkuun reilu desi valkkaria
Paista toisella pannulla tatit (nyt oli tavallisia herkkutatteja ja haavanpunikkitatteja, jotka paistuessaan värjäävät kaiken mustaksi, mutta maussa ei juuri ole eroa herkkutatin kanssa) ja lisää ne lopussa riisin sekaan
Sitten vielä parmesaania ja yrttejä (nyt oli vähän köyhän naisen valikoimat, sillä sato on nyhritty loppuun ja vain sitkeä persilja on selviytynyt tänne asti)

Maku oli loistohyvä. Luultavasti suurin salaisuus on oikeassa lihaliemessä, joten pitää varmaan järjestää lihan keittotalkoot joku viikonloppu ja pakastaa liemiä - kun pääsee näiden oikeiden makuun, ei paljon Knorrin kuutiot puhuttele.

Syysbuffan tapakset

Laittelin sitten ihan vain perjantain kunniaksi pöytään vähän syötävää. Mies vetäsi sellaiset ähkyt, että finaalissa voivotteli mun olevan pahempi kuin Viking Linen buffa. Jymäkkä olo oli itselläkin. 

Mutta en kokenut itse kattausta laisinkaan työlääksi laittaa ja yritin noudattaa tapas-annoskokoja (pieleen meni) ja teemana oli jotakin sellaista että Lappi kohtaa Venäjän, mutta taidettiin tehdä reissu Italiaan asti ja viinitkin oli Saksasta ja Ranskasta. Näitä globalisaation parempia puolia.

Ensinnäkin alkupalaksi oli ihania rapsakoita itse laitettuja sipsejä. Sitten syötiin mäti-smetana-punasipuli-saaristolaisleipiä, venäläistä tattijuliennea, porosalattia puolukkavinaigretella ja marinoiduilla kanttarelleilla, loppuun suklaista tiramisua tsaikka-lasista kermavaahtopössäyksellä. Ihana syksy ja metsistä poimitut jutut kruunaa kyllä aterian.

Juuressipsit  lantusta, punajuuresta, porkkanasta ja perunasta (2 peltiä, ei mikään jättiannos tullut)

Hyvin pesty peruna juustohöylällä siivuiksi pellille ja sipaisu oliiviöljyä pintaan

Samalle pellille 1 siivutettu ja kuorittu porkkana oliiviöljyllä 

Toiselle pellille 1 punajuuri kuorittuna ja juustohöylällä siivutettuna, samoin oliiviöljyä

Pistä nämä uuniin 200 astetta.

10 minuutin päästä lisää sinne pieni kimpale lanttua siivutettuna ja öljyllä sipaistuna. 

Kannattaa käännellä paiston aikana. Lanttu valmistuu ekana. Kun käpristyvät kivasti ja saavat väriä, ulos, suolaus ja siinä ne on. Itse laitetut sipsukat!

Marioidut kanttarellit ohje löytyy täältä.

Saaristolaisleivät mäti-smetana-sipulitäytteellä

Paahda saaristolaisleivän viipaleita uunissa 200 asteessa sen aikaa, että rapsakoituvat ja lämpiävät hieman. Sekoita kulhossa 2 prk mätiä, reilu 1 prk smetanaa ja 1 pilkottu punasipuli. Asettele täyte leipien päälle ja tarjoa heti.

Tattijulienne

Tämä on venäläinen klassikko, joka on helppo tehdä ja ihanaa. Olen syönyt ihan samanmakuista juttua viime keväänä Krakovassa, jossa keitto tarjottiin leivän sisältä. Kuva täällä. 

Ja jos jostain löydän koordinaatit siihen, miten tuollainen leipä tehdään, lupaan kyllä kokeilla. Oikeasti, Venäjällä, tattijulienne tarjotaan peltisestä pannusta, jossa on pitkä kahva ja kylmän sodan aikana Kremlissä sitten vieraat minglasivat pannu toisessa kädessä ja vodka toisessa, muiden kelmien seassa. 

Koska en ole pitkään, pitkään, aikaan käynyt Venäjällä, minulla ei ole tuollaista oikeanlaista pannua tässä esitellä. Aion sellaisen kuitenkin etsiä kätösiini, jos/kun joskus pääsen sinne shoppailemaan. Jep. Mutta tällä kertaa tattijulienne siis ihan kotikeittiön kiposta tarjoiltuna ja suosittelen toiseen käteen leipää (miksei sitä vodkaakin, jos siltä tuntuu).

Itse ohje sitten: Paista tatit (otin omani pakastimesta, joista oli jo paistettu nesteet pihalle ennen pakastamista) sipulin kanssa voissa, pyöräyttele pehmeiksi, lisää vehnäjauhoja, kermaa ja valkoviiniä, että tulee sellainen tuoksuva soosi. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Kiepsauta haluamaasi kulhoon, raasta päälle muhkea kerros mustaleima-emmentalia ja uuniin hautumaan 180 astetta vaikkapa tunti (vähempikin riittää).

Porosalaatti puolukkavinaigretella

Pilko kulhoon paria eri salaattilajiketta
Lisää punasipulia renkaina
Lisää kylmäsavustettua poroleikkelettä pilkottuna
Lisää 1-2 hapokasta omenaa
Kourallinen puolukoita sekaan
Jos tykkäät, niin aurajuusto sopii tähän comboon

Puolukkavinaigrette

1dl oliiviöljyä, 1/2 dl valkoista balsamicoa, kourallinen puolukoita, suolaa, pippuria ja surraa sauvaseoittimella sileäksi. Kaada salaatin sekaan ja anna maustua. (Tulee aika iso satsi, joten voi tehdä puolikkaana, jos on pieni annos salaattia).

Tiramisun ohje löytyy blogista täältä. Noudatin sitä, mutta lisäsin juusto-munavaahto-sokeriseokseen 200g sulatettua taloussuklaata. Koristelin ekaan kattaukseen (edellisen illan safkoille) tomusokerilla ja jämät tosiaan tarjoilin tsaikka-laseissa ja kermavaahdolla.

Tiramisu (20 minuutissa, helppo, onnistuvainen)

2½dl kahvia ja sekaan 1 dl amarettoa tai Strohia
4 valkuaista
4 keltuaista
1 1/4 dl sokeria
500g mascarponea 
200g taloussuklaata
2 pkt Wilhelmina keksejä
kaakaojauhetta koristeluun

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekaan mascarpone, sulatettu taloussuklaa ja kovaksi vaahdoksi vatkatut valkuaiset. Lado vuokaan paketti keksejä, jotka olet kastanut kahvi-likööriseoksessa. Päälle puolet vaahdosta. Loput kastetut keksit päälle ja loppu vaahto niiden päälle. Yön yli jääkaappiin. Ennen tarjoilua sihtaa kaakaojauhetta tai tomusokeria päälle.

Burgundin pata avec couscous

Burgundin pata eli Boeuf Bourguignon on ranskalainen klassikko, josta leffastakin tuttu Julie Child on todennut, että se mahdollisesti on yksi maistuvimpa ruokalajeja joita ihminen on kehittänyt. Tämä ruoka, kuten useimmat ranskalaiset klassikot, ei ole mitään fastfoodia nähnytkään, ehei, nyt ollaan pilkkomisten, paistamisten, sekoittelujen ja uuniin äärellä valvomisten kierteessä.

Mutta on se vaivan arvoinen, ehdottomasti, ja mureampaa lihaa on vaikea kuvitella. Sellaista ei ehkä edes ole. Vääjäämättä jokainen tätä maistunut katsoo kokkia ilahtuneena ja ihmettelee makuelämystä. Miehen suosikkeja tämä on ja kuopukseni jopa epäili, että minun kannattaisi perustaa ravintola, tätä viimeeksi maistaessaan.

Burgundin pata

Jos kauppasi lihatiskiltä löytyy härkää, hieno juttu, osta sitä. Itse olen tehnyt tätä aina naudasta, koska en ole jaksanut vaivautua Stokkan herkkuun tai Kauppahalliin.  Eli tarvitset noin kilon naudan paistia pilkottuna. Kaksi pakettia pekonia, mutta yhdelläkin pärjää ja pilko nekin pieniksi palasiksi. Paista ensiksi pekonit oliiviöljyssä ja siirrä pannulta pois pataan reikäkauhalla. Paista sitten lihat pienissä erissä kuumottavalla pannulla ja siirrä nekin pataan saman työkalun kanssa.

Levitä 2 rkl vehnäjauhoja lihojen ja pekonien päälle ja laita noin 200 asteiseen uuniin neljäksi minuutiksi. Hölskyttele lihoja, jotta vehnäjauhot leviävät ja iske vielä neljäksi minuutiksi uuniin.

Paista pilkotut 1 sipuli ja 1 porkkana ja siirrä nekin pataan. Kaada pataan 3 dl ranskalaista punaviiniä ja sen verran lihalientä, joka on maustettu härkäfondilla, että lihat peittyvät. Muista kaataa myös itsellesi lasillinen. Lisää pataan murskattu laakerinlehti ja timjamia. Anna hautua uunissa neljä tuntia.

Meanwhile: keitä pieniä, pikkuruisia sipuleita lihaliemessä pehmeiksi. Paista paketillinen herkkusieniä niissä samoissa öljyissä, joissa meni just pekonit, lihat, porkkanat ja sipulit.

Kun paisti on ollut uunissa kolmisen tuntia voi lisätä ne ruskettuneet herkkusienet ja pehmenneet sipulit pataan.

Oikea ranskalainen chef keittää padan liemet vielä kastikkeeksi ennen tarjoilua, mutta se oli musta jo vähän liikaa. Hyvää tuli näinkin.

Tykkään itse tästä couscousin kanssa. Couscous on jokapäiväistä ranskalaista ruokaa, berberitsafkat tulivat Ranskaan imperialisimin aikana ja sopivat tähän liittoon nätisti. Klassikkoteos Ranskalaisen keittiön salaisuudet neuvoo yhdistämään myös maitoisten makaronien tai perunoiden kanssa. Olen tämän ohjeen muuten enimmäkseen tuosta opuksesta kopioinut, mutta oikaissut muutamissa vaiheissa.

Couscousin valmistaminen on tosi helppoa:  keitä 6 dl vettä kiehuvaksi (lisää veteen suolaa ja oliiviöljyä), lisään sekaan 6dl couscoussia, nosta kattilan pois liedeltä. Sekoitan joukkoon voita, tuoretta persiljaa ja minttua.

Olen asettanut itselleni nyt ns. ranskalaisen ruokahaasteen ja aion kokata Ranskalaisen keittiön salaisuudet läpi tässä elämässä. Tilannetta voi seurata kurkkaamalla blogin hakusanoista kohtaa ranskalainen ruokahaaste, satoja ohjeita tuossa opuksessa näyttää olevan, että ei tule loppumaan ideat  lähivuosina :)

Muitakin hyviä pataruokia blogista löytyy syksyn pimeneviin iltoihin: Karjalanpaistia täältä. Stroganoff puolestaan löytyy täältä.

Provencen Ratatouille

Oletko saanut maistaa koskaan so called Ratatouillea, vetistä mössöä, jossa on paljon erilaisia kasviksia pehmenneinä, mauttomina, ja olet jäänyt ihmettelemään, että miksi moinen laitto on niin ihmeen kuuluisa? Minä olen. Olen jopa syyllistynyt moisen kasvispöperön turmeluun omassakin kotikeittiössäni. Sitten näin valon. Tai no, pääsin maistamaan Provencen anopin versiota ja meinasti taju lähteä onnesta. Ylistyslauluja ja jalkojen töminää tähän. Kun saat oikeaa kamaa lautasellesi tiedät sen siitä, että takuuvarmasti haluat nuolla lautasen jälkeenpäin. Tunnet ihmeellistä onnea näin terveellisen ja maukkaan herkun äärellä.

En kuitenkaan ollut vakuuttunut, että moinen makujen, värien ja tuoksujen impressio olisi mahdollista valmistaa Suomessa. Tiedättehän, joitakin ruokia vain ei pitäisi tuoda kotiin. Joitakin aineksia täältä ei ensinnäkään saa ja Provencen auringon hehkuttamat luonnonantimet saattavat olla sellaisia. Sitten on vielä se oikea fiilis, tunnelma, atmosfääri, joita vasta onkin vaikea kuljettaa lentolaukussa kotiin.

Pastis on vähän sellainen, tuo aniksemakuinen jumalainen juoma. Jos et ole kuuman hehkuvan auringon alla kärventänyt itseäsi muutamaa päivää, kulkenut fliparit läpsyen keskiaikaisen pikkukaupungin mukulakivillä, kuunnellut sirkkojen taukoamatonta siritystä, katsellut varjojen hiljalleen kasvavan läheisen viinitilan jämäköissä rivistöissä, tuntenut lopulta pienen tuulenvireen kuumottavilla poskillasi, huomannut kaukaisuudessa siintävien vuorien saavan hennon vaaleanpunervan sävyn ja siinä, juuri siinä kohdassa, kun aurinko aloittaa matkansa kohti varjoja, nautiskellut pientä pastista kylmällä vedellä sipaistuna, oliivien kanssa, et ole oikeastaan maistanut pastista. Ihan turha sitä on Alkosta kotiin kantaa, kävelylenkki Pyynikillä heinäkuisena päivänä ja afterdrinksu ei vain ole sama juttu.

Mutta ajattelin uhmata ranskalaisia ruokajumalia. Ajattelin valmistaa Ratatouillea, sillä onhan sadonkorjuun aika, elokuu, kauppojen kasvislaarit parhaassa iskussa, mitä Suomessa nyt vain voi olla, ja olenhan pelkäämätön naisihminen.

Ratatouille täyttää aistit

Ratatouille

Pilko 2 munakoisoa, suolaa ne ja laita kippoon hikoilemaan. Pilko 1 kesäkurpitsa, suolaa se ja laita myöskin omaan kippoonsa hikoilemaan. Pilko 3 keltaista sipulia ja 1 valkosipuli ja 2 paprikaa (mielummin vihreitä tietenkin, mutta koska oli tosi hyviä yksilöitä punaisina valmiina, tein itse niistä). 

Kun munakoisot ovat hikoilleet sen puolisen tuntia, pyyhi ne kuiviksi paperilla ja paista nopeasti kuumalla pannulla oliiviöljyssä. Siirrä ne toiseen astiaan.

Pyyhi samoin kesäkurpitsat ja paista ne nopsasti pannulla ja siirrä pois. Paista sipulit ja paprikat. Tämä erilleen paistaminen takaa sen, että jokainen ihana kasvis säilyttää oman invidualistisen persoonansa, eikä sulaudun toisiin ja menetä luonnettaan sakinhivutuksen seurauksena.

Kalttaa tomaatit. Joo tiedän. Ihan epäilyttävän raskas homma ennalta ajateltuna, tiedän, kalttaa ne silti. Tämä tarkoittaa, että valitse 4-5- upeaa, isoa ja kiinteää tomaattia, viillä ne pienesti pohjasta ja upota hetkeksi kiehuvaan veteen. Kun hetki on kulunut, nosta ne nopeasti jääkylmään veteen. Jep. Onhan se ihan tyhmä operaatio, mutta jos et siirrä kylmään veteen tomskuista tulee kalpeat ja kelmeät, ihan surkeat väriltään. Siitä me ei kyllä tykätä.

Siirrä tomaatit, jotka on siis kuorittu ja joista on poistettu suurin osa siemenistä (sen verran kuin kukakin oikeasti jaksaa nyhrätä) ja aseta pannulle oliiviöljyn kera. Lisää tujakasti valkopippuria ja suolaa. Lisää reilusti persiljaa. Sitten lisää paprikat, sipulit, munakoisot ja kesäkurpitsat ja lisää taas persiljaa. Mausta Provencen yrttimausteella, valkopippurilla, suolalla. Anna hautua hiljaisella lämmöllä parikymmentä minuuttia. Älä keittele, älä kiihdyttele.

Ratatouille on ässähyvää valkosipulivoilla kuorrutettujen patonkikavereiden kanssa (paista voita ja murskattua valkosipulia hetki pannulla ja sivele patongille ja lämmitä hetki uunissa). Seuraksi ranskalaista punaviiniä. Ehkä makkaraa, lammasta, paistia, grillattuja pihvejä, sen tyyppisiä juttuja pöytään voi nostella, ei mene pieleen.

Ratatouille on yhtä lailla upeaa rukiisen leivän päällä kylmänä. Ratatouillea voi myös säilöä sellaisenaan, kuumennettuun lasipurkkiin vain ja sieltä sitten pastakastikkeiden sekaan, leivän päälle, pihvin seuraiseksi kylmänä tai lämmitettynä. Kaunis ruokalahja on sellainen lasipurkkiin itse duunattu ratatouille. Hop, hop kokeilemaan tätä ihanuutta.

Saariston ihanat kalapöydät

Aimmat bloggaukset veivät läpi Naantalin Saariston rengastielle ja sieltä Hämeen Härkätietä pitkin takaisin kotipesään. Pitkin kesää matkustelleena Suomen matkailu ei ollut pelkkää juhlaa, en edes yrittänyt tällä kertaa etsiä edullisia yöpymispaikkoja, joten olin vähän pettynyt keskinkertaiseen tasoon ja ilmeettömään suoritukseen.

Ruoka-apajilla sentään koin iloisia yllätyksiä. Loppukesän on tuntunut, että mikään ei ole oikein ollut mitään Ranskan Michelinin tähtiravintolan jälkeen (täällä). Olen vieraillut usemmassakin ruokapaikassa, enkä ole viitsinyt edes moittia niitä täällä blogissa, kun eivät ansaitse edes sen vertaa huomiota. 

Ruokapaikkoja valkkailin esimerkiksi Mondo-lehden artikkelin perusteella, joka löytyy tästä. Osittain artikkeli on kuitenkin jo vanhenut ja muutama paikka sittemmin lopettanut, omistaja vähintään vaihtunut ja kaikista en edes jaa Mondon yltiöpositiivista mielipidettä (esim. Majatalo Martta).

Ylläolevan kuvan ihanan savustetun siika-annoksen söin Nauvon sataman L'Escalessa. Siika oli ihankuin lapsena isän laittamaa, tai Mikkelin torilta suoraan kalastajalta haettua '70-lvun lapsuuden kesäruokaa, cremesatsi vieressä perus ja perunat samoin. Annos oli mielestäni kuitenkin tyylikäs ja kulmikas, paikan palvelu iloista ja näköalat hulppeat suoraan Nauvon vierasvenesatamaan.

Naantalin  Ravintola Trappista löytyy nettimaailmasta erilaisia mielipiteitä, minä tykkäsin. Paikassa on sitä  kaivattua soulia ja asennetta, löytyy menneisyyttä ja nykyisyyttä kotoisassa yhdistelmässä, lisäksi ihanat, erikoisella ja persoonallisella huumorintajulla varustetut tarjoilijat. Paikka on sataman kupeessa ja söimme talossa sisällä, en tiedä, mutta terassin puolella on ilmeisesti eri menuu. Ylläolevat rapsakat silakat olivat sangen tuhti alkupala valkosipuliaiolin kera. Rouheat ja maistuvat, miksi en tee näitä kotona koskaan???

Trapin graavilohen kanssa tarjoiltu korvasienimuhennos oli äärimmäisen hyvää. Alkupaloihin kuului siis omassa astiassaan useampi potaatti ja kunnollinen määrä ihanaa sienissoossia. Vahva suositus!

Trappin ahven-annos parsan kanssa oli myös onnistunut. Paikalla nautittu Riesling ehkä aavistuksen makea seuralainen, mutta kuka sellaisesta jaksaa marmattaa.. Samoin porkkanapyree vähän turha ja kastike aika tavis, mutta jutun pääsisältö, ahven, todella hyvää. Lisäksi kalaa todellakin oli reippaasti annoksessa, eikä masua tarvinnut täyttää perunoilla tai muilla lisukkeilla.

Trappin siika oli suppiskastikkeen kanssa myöskin täysosuma. Lisukkeet olisivat toki voineet olla vaihtelevammat, nyt samat kuin ahvenen kanssa.

Skagenin Grill &Cafe Houtskarissa tarjosi kelpoisan katkarapuleivän hyvällä valkosipulimajoneesilla. Happy Joen siideri ja sinisävyinen merimaisema kruunasivat lounaan. Mies vetäisi viikonlopun ainoan liha-annoksen eli hampurilaisen ja kuvaili sitä ihan hyväksi.

Nauvon L'Escalen mahtava alkupala: sillit, paistettu saaristolaisleipä, uusi peruna ja koko komeus oli myös esteettisesti aseteltu kauniille lautaselle.

Jokirapucappucino samassa paikassa oli myös kaunis ja älyttömän maistuva.

Saariston kesä.

Ahvenet ja hauskasti laitetut retiisit Nauvossa. Kaikissa paikoissa annokset olivat tosi tuhdit ja reilut, joten fisuista pääsi todella nauttimaan. Kalalistat olivat miellyttävän monipuoliset ja valinnan varaa riitti.

Sattmark Paraisilla oli kyllä maineensa veroinen. Kaakut olivat aivan ihanat! Tämä suklaakakku pistaasi- ja tryffeliraitoina aivan nams, aprikoosihillo toi kivan makeuden.

Sattmarkin Prinsessakakku oli myös mehevä, raikas, makea ja kuohkea.

Samassa Satmarkin pihapiirissä voi  nauttia myös savustettua lohta perunasaalatin kanssa ja tietysti saaristolaisleivällä. Maistelimme tämän puoliksi, sillä varsinaisesti nälkä ei ollut, mutta syömistä ei osannut lopettaa.

Sattmark. Paitsi ihan kaffepaikka, myös pari pikku puotia ja mukaan saa ostaa hyvää leipää ja savustettuja kalajuttuja.

Unelmatorttu Coco Jambo

Kun karkkitiskillä valitsen suklaapatukkaa, valintani kohdistuu todennäköisesti Bountyyn. Pidän raikkaasta kookoksen ja suklaan yhdistelmästä todella paljon. Jos teen mokkapaloja, koristerakeeni ei silti ole kookos, sillä en varsinaisesti pidä niistä hituloista vaan muhkeammasta tuntumasta suussa.

Kookosmoussea olen kehitellyt jo pidempään, selaillut nettisivuja ja lueskellut ruokajuttuja, mutta en ole oikein löytänyt mieleistäni. Esimerkiksi Kinuskikissalla on kivan oloinen ohje täällä, mutta kookosmaitojen ja kookosrasvojen kanssa pelaamisesta syntyy vähän erityyppinen täyte, kuin mistä itse tykkään. 

Haaveenani oli unelmatorttu kookostäytteellä, mutta halusin kehitellä sellaisen täytteen/moussen, joka toimisi myös tarvittaessa pehmeänä ja kuohkeana jälkiruokana, ihan omin voimin. Tai jonka voisi ladata suklaakakun väliin.

 Viime keväänä vihdoin onnistuin:

Kookosmousse Coco Jambo

2 prk vaniljarahkaa

3-4dl kuohukermaa

100 g valkoista suklaata

1 1/2 dl kookoshiutaleita

Annos on turhan tuhti, jos tykkään sievästä ja nätistä kääretortusta/unelmatortusta ja haluaa vetää kaiken täytteen sinne väliin, niinkuin minä. Tästä tulee pehmeä, kuohkea, muhkea ja se tarvitsee hieman aikaa tekeytyä. Ja määrän voi toki puolittaa tai laittaa reilut puolet väliin ja loput sivellä päälle.

Vatkaa kerma kuohkeaksi. Lisää rahka ja sulatettu suklaa. Lisää kookoshiuteleet ja laita jääkaappiin tekeytymään, mielellään useammaksi tunniksi. Jos tarjoat moussen jälkiruokana, voit annostella sen jo valmiiksi tarjoilukulhoihin. Koristella voi vaikka tuoreen ananaksen viipaleella. Jos täyte päätyy kakkuun tai unelmatorttuun, anna sen maustua ja hakea yhteissäveltä. 

Odottelutuokio on tärkeä siksi, että rouheinen tuntuma kookoksessa sulaa pois. Jos odotat seuraavaan päivään tai ainakin usemman tunnin, hiutaleet ovat sulautuneet mousseen ja jäljellä on vain viehkeä kookoksen maku paksussa moussessa. Valkoinen suklaa takaa omalta osaaltaan pehmeyden ja makeuden, mutta muuten sitä ei tässä combossa juuri huomaa. Vaniljarahka tuo makeutta ja jytympää otetta, kuin jos kyseessä olisi vain kermaa, suklaata ja hiutaleita. Eri helppoa ja toimivaa!

 

Unelmatortun pohjan olen postannut tänne aiemminkin, kyseessä on jonkin ikivanhan Valion-mainoslehtisen ohje, joka on mielestäni hyvin suurella varmuudella onnistuva. Aiempi bloggaus täällä.

Unelmatorttu Coco Jambo

Pohja:
4 munaa
1½ dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
4 rkl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi vaahdon joukkoon. Paista uunipellillä 225 asteessa noin 7 minuuttia. Kumoa kypsä pohja sokeroidulle leivinpaperille ja anna rauhoittua hieman.

Lisää Coco Jambo-täyte. Päällystä vaihtoehtoisesti Coco Jambolla ja silloin annostele herkemmin sitä kääretortun väliin. Itsellä oli Belgian suklaapuodin suklaalevitettä vielä jäljellä, joten sivelin sitä pintaan. Olen testannut myös sulatetun suklaan, toimii, tulee Bountymainen ote, mutta leikatessa hankala, kun suklaa on päässyt jähmettymään. Nutella -levite on myös mahdollisuus.

Tämä unelmatorttu ei siis ollut kaunotar, mutta älyttömän hyvä on. Suklaalevitteen päälle laittelin vielä kookoslastuja, tykkään lisäillä niitä mysliin, puuroon, smoothieen ja vähän joka paikkaan, ovat myös hyvää stressinaposteltavaa :)