Blogihiljaisuudesta Varsovaan 1. osa

Hotelli Polonia Palacen aula pääsiäisenä

Olen tämän blogin aikana ehtinyt matkailla aika lailla. Olen raportoinut täällä ainakin Edinburghista, Kaunasista, Pariisista, Lontoosta, Provencesta, Nizzasta, Marseillesta, Toulonista, Roomasta, Milanosta, Pompeijista, Floridasta, Kaliforniasta, Köpiksestä, Budapestista, Berliinistä, Tukholmasta, Tallinnasta, Barcelonasta, Lyonista, Amsterdamista, Grand Canyonilta, Miamista, Strasbourgista, Waterloosta, Gentistä ja katso nyt vaikka tuosta sivupalkista - olen varmaan unohtanut jotakin? Blogin kannalta merkittävin reissu on ilmeisesti kuitenkin ollut viime pääsiäisen matka Krakovaan, sillä tasaiseen tahtiin se saa lukijoita ja on ollut yksi suosituimpia bloggauksia - jostain kumman syystä ei ole tuon kanapiirakan voittanutta ;)  Jos et siis ole tutustunut: Tästä se Krakovan matka alkaa.

Koska meillä todellakin oli älyttömän mietityttävä ja pysäyttävä reissu sinne Krakovaan viime pääsiäisenä oli ihan loogista hakeutua Puolaan myös tänä vuonna. Varsovaa oli kehunut jo muutamakin kaveri, joten sinne siis.

Puolan matkailussa on paljon plussia muuten: hotellit ovat tasokkaita valtavine aamiaisineen, mutta hinnat ovat hyvin ystävällismielisiä, taksit ja paikallisliikenne on myös edullista, samoin ravintolaruokailu, olut, vodka…

Lisäksi Puolaan on rakennettu huomattavia shoppailuapajia, vaativaankin makuun. En ole muualla Euroopassa matkaillessani törmännyt esimerkiksi niin usein amerikkalaisiin merkkiketjuihin kuin Puolassa. Varsovastakin löytyy Victoria's secret, Bath & Body Works, Gap, American Eagle Hilfigereistä ja vastaavista nyt puhumattakaan. Varsovan, ja Puolan suurin ostoskeskus Arkadia, taitaa olla myös koko mantereen suurimpia. Ainakaan suomalaisen ei ole mitään varaa siis tuntea ylimielisyyttä puolalaisen tarjonnan edessä.

Lisäksi maasta löytyy historiasta ja kulttuurista kiinnostuneille vaikka mitä tutkittavaa, on keskiaikaa loistossaan, on toista maailmasotaa, keskitysleirejä, erilaisia tasokkaita museoita ja lisäksi autenttisen oloista kylmän sodan neuvostomenoa. Ravintoloissa tarjotaan itä-euroopan kiinnostavia juttuja, hullun hyviä makkaroita, keittoja ja mahtavia sienijuttuja. Voisi siis sanoa, että Puolaa voi suositella matkailukohteena.

Lensimme Finnairin suoralla ja nopealla yhteydellä Varsovaan pitkäperjantaina. Lento kestää noin tunnin. Varsovan Chopin- kentältä (miksi Helsinki-Vantaa ei muuten ole Sibelius-kenttä??) paikallisbussilla hurauttaa keskustaan reilussa puolessa tunnissa. Kun näkösälle ilmestyy tämä pytinki, on jo aika perillä.

Ainakin me oltiin, sillä hotelli Polonia Palace sijaitsee vastapäätä tätä Kultuurin ja tieteen palatsia, joka oli aikoinaan Stalinin ja Neuvostoliiton lahja Puolan kansalle. Niin. Lahja. Ensiksi saksalaiset iski tänne salamasodalla. Sitten Neuvostoliitto korjasi itä-Puolan omaan etupiiriin. Sitten oltiin saksalaisten miehittämiä ja kun niiden kanssa oli vaivoin selvitty, Neuvostoliitto miehitti maan. 1980-luvun Solidaarisuus-liikkeen myötä Puolassa alettiin hengittää hieman vapaammin, mutta maa oli ensimmäisenä pyrkimässä Euroopan Unioniin ja Natoon hetikohta Neuvostoliiton romahdettua.

No tuo palatsi on joka tapauksessa edelleen Puolan korkein ja tuonne ylös pääsee kurkkimaan näköaloja, joten sinne mekin ekaksi suunnattiin. Tai ihan ekaksi jätettiin laukut hotelliin ja syötiin peruseurooppalainen aamupala pienessä cafeessa palatsin läheisyydessä.

Sisänpääsymaksu oli jokusen euron ja sillä pääsi hissillä 30. kerrokseen, josta on tosiaan näköalaa. Itse putiikissa on nykyisin museota, elokuvateattereita, toimistoja, kauppoja..

Kulttuuri- ja tiedepalatsin läheisyydessä on paljon ostosmahdollisuuksia ja ruokapaikkoja, mutta ei ehkä sitä vanhan ajan Puolaa, vaan tätä globaalia menoa. Puolalaiset ovat muuten aika organisoitunutta väkeä. Tuo hissisysteemi on esimerkiksi hoidettu niin, että yhdessä kerroksessa mennään sisään ja se vie ylös. Kun tulet alas päädytkin ihan eri kerrokseen, joten ei tarvitse tungeksia jonottavia ja ylöspäin haluavia ihmisiä päin. Hirveän kätevää.

Vaikuttaa myös että Varsovassa rakennetaan todella innokkasti pilvenpiirtäjiä ja niitä oli pystytysvaiheessa siellä ja täällä.

Muutama kortteli palatsin läheisyydestä on selvästi säilynyt toisen maailmansodan hävitykseltä. Esimerkiksi hotellimme Polonia Palace säilyi natsien tuhoilta ja oli kylmän sodan aikana just se hotelli, jossa maailman johtajat tapasivat toisiaan Varsovassa vieraillessaan. Eli varmaan paikallinen hotelli Viru - mutta kauniimpi - ja täynnä salakuuntelulaitteita ja sen sellaisia.

Myös Hard Rock Cafe oli huudeilla, joten blogia seuranneet tietävät, että totta kai siellä piti poiketa, jos ei muuta niin wifin ja Foursquaren takia.

Tiede- ja kulttuuripalatsin läheisiä alueita en kuitenkaan suosittele kuljeskelemaan ihan ilman huolen häivää, ainakin alikulkutunneleissa (suojateitä ei aina ole) lojui liuta epäilyttäviä juoppoja, kaikki muuten miehiä, ja vaikka ilmapiiri ei varsinaisesti ollut uhkaava ja vartijoita ja poliiseja päivysti paikalla, olot eivät olleet aivan turvallisetkaan.

Kulttuuripalatsin lisäksi varsovalaiset tuntuivat pitävät tätä palmua jonkin sortin maamerkkinä ja merkittävänä liikenteen solmukohtana. Palmu on peruja taidenäyttelystä jo vuosikymmenen takaa ja se on muovia, joten ikivihreä. Varsovalaiset kiintyivät paluun näyttelyn aikana ja nyt se päivystää vanhan kaupungin porteilla pysyväsluontaisesti. Palmun nimi on Greetings from Jerusalem - joten viittaus kaupungin juutalaismenneisyyteen on tässä ilmeinen.

Palmusta kun lähtee Nowy Swiatia kulkemaan kohti vanhaa kaupunkia niin on just siinä, käsittääkseni Varsovan kauneimman kadun äärellä. Tämän varrelta löytyy mukavia ravintoloita, baareja, yökerhoja, kauppoja, yliopisto ja jopa presidentin palatsi, sekä tietysti kirkkoja.

Itse vanha kaupunki on feikki. Varsovan gheton kansannousu oli mittava mielenilmaus natseja vastaan ja kostoksi moisesta toiminnasta natsit tuhosivat Varsovan huolella. Puolalaiset rakennuttivat vanhan kaupungin pieteetillä takaisin loistoon, joka näyttäisi olevan noin 1700-1800-luvuilta.

Tuolla tolpan päällä päivystää muuten Sigismund, näin meidän kesken Sigge, ruotsalaisten ja puolalaisten kuningas. Hän oli Kustaa Vaasan pojanpoika, jonka isä Juhana III nai puolalaisen prinsessa Katariina Jagellonican -he asuivat Turun linnassakin tovin - ja erilaisten käänteiden jälkeen - siis sukuvihan - Sigge päätyi Ruotsin kuninkaan tehtävistä kunkuksi Puolaan. En osaa sanoa oliko se suotuisaa urakehitystä, mutta pääkapungin hän vaihtoi Krakovasta Varsovaan ja pisti linnan pystyyn ja on yksi pitkäaikaisimpia hallitsijoita Puolan historiassa.

Hassua vähän, nämä kaupunkien rakkaat hotspotit. Varsovassa on muovipalmu Jerusalemista ja Sigismund Ruotsista. Helsingissä on paraatipaikalla Venäjän tsaari ja Amerikan suuri symboli vapaudenpatsas on lahja Ranskalta.

Mutta oikein viehättävää tunnelmaa Varsovan vanhassa kaupungissa riitti. Ja se oli iso! Emme ehtineet näin lyhyellä reisusulla tutkia sitä ollenkaan riittävästi.

Keskeisiä paikkoja on myös tämä aukio, jossa on merenneidon patsas. Kuka tahansa arvaisi, että Varsovaa halkovassa joessa on joskus merenneito vinkannut paikallista farmaria, että tähän pistetään kaupunki pystyyn, eikö? No minä ainakin arvasin tarinan oikein, ennenkuin ehdin luin sen oppaasta.

Rakastan elokuvaa Pianisti. Siinä vilahtaa usein tämä patsas, joka on sen kirkon edustalla jossa säilytetään kanssalissäveltäjä Chopinin sydäntä. Noniin en muista sitä kirkon nimeä tietysti enää. Ja itse äijähän on siis siellä Morrisonin vieressä Pere Lachaisella Pariisissa.

Kävimme myös Chopinin museossa, joka oli mielestäni aika sekava, mutta varmaan pianomusiikin ystävälle must. Mieleen jäi kyllä esimerkiksi huone, johon oli koottu miehen kuudesta naisystävästä näyttely. Päivittelin mielessäni, jos minusta joskus toteutettaisiin museo niin olisi aika karmiva tuollainen exien vahakabinetti sitten.

Kävimme myös TripAdvisorin suosittelemassa Photo Plasticon -museossa, jossa siis pyöri vanhan ajan "elokuva" Varsovan ghetosta. Sellainen vanha laite, jonka ympärille mahtuu 20-30 ihmistä istumaan kiikareiden äärelle ja keskellä pyörii valokuvien vaihtuva sarja. Samanlaiseen olen tainnut aiemmin törmätä vain Schidlerin tehdasmuseossa Krakovassa. Jotenkin metka kokemus kuitenkin Ja jos olet myös innostunut Pianist- elokuvasta tämä on vahva suositus, mutta en paljasta syytä.

Pitkäperjantain iltana keskustaan kokoontui paljon ihmisiä messujen äärelle, oli  laulantaa ja polvistuvia ihmsiä, kaikki kirkkojen ovet auki ja nunnia kerrankin riittäävästi tutkailtavana ja ihmeteltävänä.

Puolalaisten kansallisruokaa on bortskeitto, ohut maistuva liemi pierogeilla. Okei näyttää vähän epäilyttävältä, mutta oli tosi hyvää, noissa raviolin tapaisissa pierogeissa oli liha- ja juustotäytteet.

Istuskelimme iltapäivän auringossa baarissa nimeltä Flow. Näköala vanhaan ja uuteen Puolaan oli ilmeinen.

Eräs suosikkiravintolamme Krakovan matkalta oli taksikuski Bobin suosittelema Podwale. Sama ketju löytyi myös Varsovasta ja tässä hieman alkupaloja. Ei mitään lisättävää, just näin mä tykkään Puolasta eniten.

Syysbuffan tapakset

Laittelin sitten ihan vain perjantain kunniaksi pöytään vähän syötävää. Mies vetäsi sellaiset ähkyt, että finaalissa voivotteli mun olevan pahempi kuin Viking Linen buffa. Jymäkkä olo oli itselläkin. 

Mutta en kokenut itse kattausta laisinkaan työlääksi laittaa ja yritin noudattaa tapas-annoskokoja (pieleen meni) ja teemana oli jotakin sellaista että Lappi kohtaa Venäjän, mutta taidettiin tehdä reissu Italiaan asti ja viinitkin oli Saksasta ja Ranskasta. Näitä globalisaation parempia puolia.

Ensinnäkin alkupalaksi oli ihania rapsakoita itse laitettuja sipsejä. Sitten syötiin mäti-smetana-punasipuli-saaristolaisleipiä, venäläistä tattijuliennea, porosalattia puolukkavinaigretella ja marinoiduilla kanttarelleilla, loppuun suklaista tiramisua tsaikka-lasista kermavaahtopössäyksellä. Ihana syksy ja metsistä poimitut jutut kruunaa kyllä aterian.

Juuressipsit  lantusta, punajuuresta, porkkanasta ja perunasta (2 peltiä, ei mikään jättiannos tullut)

Hyvin pesty peruna juustohöylällä siivuiksi pellille ja sipaisu oliiviöljyä pintaan

Samalle pellille 1 siivutettu ja kuorittu porkkana oliiviöljyllä 

Toiselle pellille 1 punajuuri kuorittuna ja juustohöylällä siivutettuna, samoin oliiviöljyä

Pistä nämä uuniin 200 astetta.

10 minuutin päästä lisää sinne pieni kimpale lanttua siivutettuna ja öljyllä sipaistuna. 

Kannattaa käännellä paiston aikana. Lanttu valmistuu ekana. Kun käpristyvät kivasti ja saavat väriä, ulos, suolaus ja siinä ne on. Itse laitetut sipsukat!

Marioidut kanttarellit ohje löytyy täältä.

Saaristolaisleivät mäti-smetana-sipulitäytteellä

Paahda saaristolaisleivän viipaleita uunissa 200 asteessa sen aikaa, että rapsakoituvat ja lämpiävät hieman. Sekoita kulhossa 2 prk mätiä, reilu 1 prk smetanaa ja 1 pilkottu punasipuli. Asettele täyte leipien päälle ja tarjoa heti.

Tattijulienne

Tämä on venäläinen klassikko, joka on helppo tehdä ja ihanaa. Olen syönyt ihan samanmakuista juttua viime keväänä Krakovassa, jossa keitto tarjottiin leivän sisältä. Kuva täällä. 

Ja jos jostain löydän koordinaatit siihen, miten tuollainen leipä tehdään, lupaan kyllä kokeilla. Oikeasti, Venäjällä, tattijulienne tarjotaan peltisestä pannusta, jossa on pitkä kahva ja kylmän sodan aikana Kremlissä sitten vieraat minglasivat pannu toisessa kädessä ja vodka toisessa, muiden kelmien seassa. 

Koska en ole pitkään, pitkään, aikaan käynyt Venäjällä, minulla ei ole tuollaista oikeanlaista pannua tässä esitellä. Aion sellaisen kuitenkin etsiä kätösiini, jos/kun joskus pääsen sinne shoppailemaan. Jep. Mutta tällä kertaa tattijulienne siis ihan kotikeittiön kiposta tarjoiltuna ja suosittelen toiseen käteen leipää (miksei sitä vodkaakin, jos siltä tuntuu).

Itse ohje sitten: Paista tatit (otin omani pakastimesta, joista oli jo paistettu nesteet pihalle ennen pakastamista) sipulin kanssa voissa, pyöräyttele pehmeiksi, lisää vehnäjauhoja, kermaa ja valkoviiniä, että tulee sellainen tuoksuva soosi. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Kiepsauta haluamaasi kulhoon, raasta päälle muhkea kerros mustaleima-emmentalia ja uuniin hautumaan 180 astetta vaikkapa tunti (vähempikin riittää).

Porosalaatti puolukkavinaigretella

Pilko kulhoon paria eri salaattilajiketta
Lisää punasipulia renkaina
Lisää kylmäsavustettua poroleikkelettä pilkottuna
Lisää 1-2 hapokasta omenaa
Kourallinen puolukoita sekaan
Jos tykkäät, niin aurajuusto sopii tähän comboon

Puolukkavinaigrette

1dl oliiviöljyä, 1/2 dl valkoista balsamicoa, kourallinen puolukoita, suolaa, pippuria ja surraa sauvaseoittimella sileäksi. Kaada salaatin sekaan ja anna maustua. (Tulee aika iso satsi, joten voi tehdä puolikkaana, jos on pieni annos salaattia).

Tiramisun ohje löytyy blogista täältä. Noudatin sitä, mutta lisäsin juusto-munavaahto-sokeriseokseen 200g sulatettua taloussuklaata. Koristelin ekaan kattaukseen (edellisen illan safkoille) tomusokerilla ja jämät tosiaan tarjoilin tsaikka-laseissa ja kermavaahdolla.

Tiramisu (20 minuutissa, helppo, onnistuvainen)

2½dl kahvia ja sekaan 1 dl amarettoa tai Strohia
4 valkuaista
4 keltuaista
1 1/4 dl sokeria
500g mascarponea 
200g taloussuklaata
2 pkt Wilhelmina keksejä
kaakaojauhetta koristeluun

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekaan mascarpone, sulatettu taloussuklaa ja kovaksi vaahdoksi vatkatut valkuaiset. Lado vuokaan paketti keksejä, jotka olet kastanut kahvi-likööriseoksessa. Päälle puolet vaahdosta. Loput kastetut keksit päälle ja loppu vaahto niiden päälle. Yön yli jääkaappiin. Ennen tarjoilua sihtaa kaakaojauhetta tai tomusokeria päälle.

Vodkaa, hanhenkauloja ja neukkunostalgiaa: Krakova 2/2

Edellinen bloggaus oli Krakovan synkempää menneisyyttä, mutta on löydettävissä lisää samaa lajia. Krakova on ensinnäkin  juutalaisuuden lisäksi toisen uskonnollisen liikkeen kukkeaa aluetta, nimittäin paavin tyypit on täällä valloillaan. Juttu on periaatteessa ihan helppokin ymmärtää, vaikeina aikoina toisen maailmansodan jälkeen, kun kommunistit olivat vallassa, Krakovan piispa Karol Wojtyla piti katolisten puolta.

Krakovan katua

Neukut kokivat ongelmaksi Krakovan, joka edusti kaikkea epämääräistä: intellektulli yliopistokaupunki, porvarillinen ja konservatiivinen väestö ja joka korttelissa katolinen kirkko. Krakovan täysi alistaminen olisi kuitenkin tuonut lisää ongelmia kylmän sodan vuosina, joten päätettiin rakentaa uusi kaupunki, kommunismin ihanteiden mukaan. Magnitogorsk, joka tätä ideaalia Neuvostoliitossa edusti, toimi mallina Nowa Hutalle, joka rakennettiin Krakovan viereen. Keskustaan tuli Stalinin barokkia, vierustalle taivaita tavoittelevaa elementtitaloa silmänkantamattomiin, sujuvaa raitsikkayhteyttä ja valtava terästehdas.

Puolassa on tavallisessa ruokakaupassa kohtuullisen vaikuttava vodkavalikoima...

Nowa Hutaa suosittelen niille, jotka eivät ole vielä tarpeeksi masentuneita Auschwitzin jälkeen. Sininen ratikka halkoo tovin harmaan loskaisessa kaupungissa, kunnes saavutaan keskusaukiolle. Pääsiäislauntain ehtoo alkaa taittua ja alueen kuuluisa vodkamenneisyys ei näyttäydy ainakaan tässä kohtaa iltaa. Tällä alueella asuu puolet Krakovan 800 000 tyypistä, taksikuskimme Bobin mukaan täällä on halpaa asua ja hyvät yhteydet, mutta paljon sosiaalisia ongelmia, sillä terästehtaalla ei mene teräksenlujasti. Vanhoina hyvinä kommariaikoina joka kortteerissa oli maitobaari eli kansanruokala, jossa sai halpaa soppaa ja riittävästi vodkaa. Elämä oli Bobin mukaan sopivasti työtä, viikonloppuisin humalluttiin ystäväseurassa, huolehdittiin toisista. Nykyinen kapitalistinen Krakova on työtä, kilpailua, no holiday in last 15 years, Bob toteaa.

Nowa Hutaan tehdään myös järjestettyjä kiertoajeluja ja reissuja, joissa kipaistaan sisään kommunismin ajan asuntoon, maistellaan vodkaa ja ihmetellään niitä aikoja. Nowa Hutasta on löydettävissä edelleen maitobaareja ja kauppoja, jotka eivät juurikaan ole muuttuneet ulkoisesti perustamisensa 1950-luvun jälkeen, eli sisällä on tiski ja sen takana hyllyt, joissa on myytävät tavarat. Myös toreilla ja matkamuistomyymälöissä ryöstöviljellään neukkunostalgiaa aika reippaasti. On maatuskaa, babuskan huivia ja meripihkakorua.


Nowa Hutassa ei alunperin sallittu kirkkoja ja tässä kohtaa piispa astui kuvioon. Hän kävi taistoa ristien ja kirkkojen puolesta, kunnes 1970-luvulla puolue taipui ja Nowa Hutaan rakennettiin kirkko, seuraavassa vaiheessa piispasta tuli ensimmäinen puolalainen paavi Johannes Paavali II. Paavin kiertäessä kotikonnuilla, kansa on Krakovassa ennennäkemättömässä hurmoksessa. Valtavat ihmismassat saapuivat Rynekille, Krakovan vanhan kaupungin keskustaan, paavin puhetta kuulemaan. Syntyy Solidaarisuus-liike, joka on yksi ratkaisevia kansanliikkeitä kommunismin kaatamisessa.



















Paavi Johannes Paavali II on parisen vuotta sitten julistettu autuaaksi, mutta Krakovassa on suurimittaiset rakennushankkeet hänen nimeään kantavalle keskukselle, odotuksena on, että mies julistetaan pyhimykseksi ihan lähiaikoina. Kävimme Bonarka Centerissä, joka sijaitsee näköetäisyyden päässä tästä paavikeskuksesta, mutta olimme shoppailujen päälle jo sen verran mennyttä ja maallistunutta väkeä, että vilkaisu valtavan ristin suuntaan riitti sillä erää. Krakovassa olisi ollut montakin ostoskeskusta kierrettäväksi: rautatieaseman luona on yksi valtava, Kazimierzissa tyylikäs ja kallis ja Nowa Hutan suunnalla näin raitsikasta parikin shoppailuareenaa.

Piispanpalatsi, tästä ikkunasta paavi vilkutti ihailijoilleen Krakovassa vieraillessan. Edustalla usein edelleen kukkia, vaikka paavin kuolemasta jo vuosia.

Nowa Hutan keskuaukiolla on aavistuksen yllättävä sankarihahmo. Kommunismin ihannekaupungin keskustaan on päässyt kommunisminkaataja Ronald Reagan setä-Leninin tilalle.

Vanhan kaupungin keskustan tori Rynek on suurimpia keskiaikaisessa asussaan säilyneitä toreja Euroopassa. Koko vanhan kaupungin asemakaava on tarkkaa työtä, kuin shakkilauta, joita kojuissa ja kujilla myydään pilkkahintaan. Torilla oli pääsiäisenä teemaan sopivat markkinat käynnissä, kuvassa Rynekin munavalikoimaa.

Alla kuva itse torista ja sen maamerkkinä Mariankirkko. Kirkon korkeammasta tornista soi tasatunnein melankolinen trumpettisoolo, joka kannattaa kuulostella. Aikoinaan soolo ilmoitti kaupungin muurien vartijoille, että on aika avata/sulkea portit, nykyään sävelen soittaa Puolan yleisradio päivittän klo 12. Kirkko on sisältä kaunis, mutta pääsiäisen aikaan ruuhka oli aika pitelemätön, puolaiset alkoivat puoliltapäivin lauantaina kulkea erilaisten pääsiäiskorien kanssa, joita he veivät siunattavaksi kirkkoihin. Oli aika kiva katsella yhteisöllistä ja perhekeskeistä meininkiä, isovanhempia lastenlasten kanssa ja sukuja kokoontuneina kirkkoon.

Keskellä Rynekiä on verkahalli, kauppahallin tyyppinen ostospaikka. Rynekin alla on mahdottoman hyvä historiallinen museo Maanalainen vanhankaupungintori. Yksi parhaita museoita ever. Netissä kannattaa liput ostaa ennalta, sillä syystäkin täällä on paljon turisteja. Museo avaa todella kiinnostavan kuvan keskiajan Krakovaan ja siellä on hyödynnetty tietotekniikkaa, ääniä, valokuvia, runsaita museon kokoelmia ja näyttelyn lopuksi voi katsella mukavan populistisella otteella tehtyjä videoita Krakovan historian taitekohdista. Itselle tämä oli mukava jatko viime kesäiselle Rooman antiikin ajan museolle, jossa oli samaa ideaa ja toteutusta, mutta aikakausi edeltävä.

En ole kyllä missään museossa nähnyt vastaavia keskiaikaisia korukokoelmia kuin tuolla. Upeita hopeakoruja, kolikoita...

Krakova on tunnettu paitsi vodkasta niin tietysti makkarasta. Hotelliaamiasesta alkaen makkaraa olikin sitten tarjolla. Tässä Rynekin makkaroita. Taas alkoi harmittaa, kun Suomessa ei osata edes makkaraa tehdä, täällä makkarana pidetään jauhoista ja rasvaista pötköä.

Neuvostoajan luurankoja, eli rakennusprojekti, joka ei koskaan valmistunut. Tätä on säntillisen länkkärin vaikea ymmärtää, joko rakennetaan loppuun, tai räjäytetään pois, mutta ei jätetä noin, kesken.

Wawelin kukkula linnoineen on tietysti must-kohteita. Wawelissa ovat asuneet Krakovan kuninkaat, natsiaikoina natsit ja välissä on ollut valloittajaa Ruotsista, Itävallasta, Preussista ja Venäjältä. Puolan läpi on marssittu monta kertaa. Pahiten kuitenkin Krakovan rikkauksia ryöstivät ruotsalaiset ja sitten uudestaan parisataa vuotta myöhemmin saksalaismiehittäjät. Wawelissa on katedraali, linna ja pienempiä rakennuksia.

Krakovaa symboloi lohikäärme, joka kuulemma ilahduttaa aina sinne matkustavia kiinalaisia.

Hieman hämmentävä juttu tuolla Wawelissa on se, että se on myös hindujen mielestä yksi maailman merkittävimmistä paikoista ja he uskovat katedraalin pohjoisessa seinässä oleva vahvaksi tekevää chakraa. Voimaa saa itselleen seisomalla mahdollisimma lähellä katedraalin seinää, voi myös seisoa käsillään ja nojata jaloillaan siihen seinään. Mekin tuonne mentiin vähän niinkuin chakran toivossa, mutta niinkuin tuolla nurkassa näkyy, siellä oli päättäväistä chakra-väkeä jo ennestään. Chakraa löytyy myös esimerkiksi Mekasta, Jerusalemista ja Roomasta. Wawelista löytyy myös paavin patsas, tietysti.

Millä rahoilla yliopistot, linnat, kirkot ja muut sitten rakennettiin? Suolalla. Aikoinaan suola oli niin arvokasta, että puolella kilolla suolaa sai kilon kultaa. Krakovan vieressä sijaitsevat Unescon maailmanperintökohteeksikin nimetyt Wielickan suolakaivokset. Kohdetta pidetään melko pakollisena kohteena ja siksihän sinne mekin. (Mutta ei se nyt oikeasti niin must ole..)

Oppaan seurassa marssitaan satoja portaita alaspäin (onneksi ylös pääsee sitten hissillä, erittäin ahtaalla sellaisella) ja oppaan johdolla tutustutaan erilasiin patsaisiin ja kaiverruksiin, joita kaivosmiehet ovat satojen vuosien aikan suolasta tehneet. Yksin tuolla ei voi kulkea, sillä alue on valtava. Meidän oppaan väsynyt ja rutinoitunut murteinen englanti ei niin kauheasti tuonut lisää kierrokseen.

Onhan siellä kaivoksissa tietysti oma katedraalikin, jossa kuulemma järjestetään häitäkin. Ja paavin kuvia on riittävästi myös. Suolakaivoksen kaupoista saa ostaa kaikkea mahdollista ja mahdotonta mikä voi liittyä suolaan. Suolasta tehtyä Elvistä en nähnyt, mutta voi olla, että niitäkin myydään siellä.

Krakovassa riitti maistelemista. Koska oli kylmää, tuli testattua erilaisia kuumia hunajajuomia ja kuumia viinejä, useampaakin sortimenttia. Kuumaa olutta en sentään arvannut testata. Alla oleva ihanan lämmin sienikeitto nautittiin pienessä paikallisten suosimassa puolalaisravintolassa Birkenaun jälkeen. Kaikki sienistä tehty oli tuolla ihan herkkua.

Annoskoot olivat aika miehekkäitä. Tässä kaalia, perunalettuja täytettynä lihakastikkeella. Ei pystynyt syömään kaikkea, vaikka oli tuntuva nälkä. Tämä Pod Wawelem löytyy Wawel-kukkulan kulmilta ja oli Bobin suosittelema, jos on kovasti nälkä ja olut maistuu. Paikallisten suosima ravintola on merkattu punaisella autolla ulospäin, muistakseni Hotel Royal on samassa rakennuksessa. Lähtiessään voi vielä punnita itsensä jättivaa'alla jos epäilee, ettei saanut zlotyilleen vastinetta.

Kazimierzin kaupunginosassa on erittäin hyvä puolalaisravintola Starka (Bobin mielestä Krakovan paras ravintola), jossa on myös loistavia omia vodkia. Viini on Puolassa niin tolkuttoman kallista, että kannattaa budjettimatkailijan ainakin pysytellä vodkissa ja oluessa. En ole suuri vodkan ystävä, mutta erilaiset maustetut, ravintoloiden omat vodkat olivat hyviä, niitä sai yleensä laskun maksettuaan ilmaiset hörpyt vielä lopuksi. Ainakin kirsikka- ja sitruunavodkaa suosittelen maistamaan!

Kuvassa  juutalaisravintola Arielin täytetyt hanhenkaulat perunaletuilla. Vähän ällöttäviä ajatella, mutta tujakalla valkosipulilla maustettuina nämä olivat tosi hyviä. Söin siellä myös legendaarista matza ball keittoa, josta olen lukenut, mutta en koskaan aiemmin maistanut. Se perustui erittäin maistuvaan kanaliemeen, pitää varmaan yrittää itsekin joskus ihan keittää kanaa ja kasviksia itse, eikä turvautua ällöihin liemikuutioihin.

Arielissa mies nautti myös juutalaista passover vodkaa, pääsiäistähän he eivät vietä vaan juhlivat Egyptistä vapautumista. Itse en uskaltanut kyseistä juomaa maistaa, siinä oli prosentteja peräti 70.

Hotellimme (Hotel Kazimierz) aamubuffa. Ei paha.

Berliini 2/2: ihmisten oli elettävä

Olen lukuisten muiden historioitsijoiden tapaan merkillisen lumoutunut toisen maailmansodan julmuuksista. Vuodet yläkoulun opettajana antoivat tuntumaa siihen, että nämä ovat niitä tarinoita, joilla saa vastahakoisenkin pissislauman istumaan hiljaa vaieten. Kolmannen valtakunnan nousu, karmiva holokausti, taistelut idän aromailla, myrskyisä maihinnousu Normandiassa ja neuvostojoukkojen voitonhirmuinen syöksy Berliiniin ovat nykyihmiselle kuitenkin mahdottomia samaistumiskohteita.

Kun meillä nykyaikana itketään yhden YK-sotilaan menehtymistä ja vedetään vapaaehtoiset heput pois sota-alueilta "sinkkiarkkujen nimissä" on vaikea ymmärtää, että toisessa maailmansodassa menetetiin miljoonia ihmishenkiä. Missä olivat pasifistit, hipit? Kotirintama kesti. 

Nykyajan eurooppalainen kansakunta ei enää mentaalitasolla kestäisi miljoonan miehen kuolemantaistoa Venäjän ja Ukrainan viljapelloilla ja syvissä metsissä. Aika moni tuumaisi, että WTF ja OMG, lähden kotiin. Enkä tarkoita tätä pahalla, ajat ovat vain toiset.

Ja kun tutkii kuolemanleireille rahdattujen ihmispolojen taustoja, toisaalta hämmästyy saksalaista 1930-40-lukujen tehokkuutta: Auschwitziin koottiin väkeä pitkin Eurooppaa. Ei niin vaatimatonta kyläpahasta tai niin mitätöntä juutalaissukua jossain, ettei se olisi kansallissosialisteja innoittanut. Junat kolkuttelivat ihmismassaa Tanskasta, Kreikasta, Ranskasta ja Hollannista uskomattomalla volyymilla ja samalla saksalainen Wehrmacht taisteli joka ilmansuunnassa. Ei ihme, että hävisivät. Mutta kyllä saksalaisetkin sitten saivatkin kostoa maistaa.

Aloitimme Berliiniin tutustumisen East Side Gallerysta, jonka suhteen nimen ei kannata antaa hämätä. Kyseessä on rankka paikka.

Alue on muurin jakamaa aluetta ja Saksojen yhdistyessä tänne kutsuttiin taitelijoita ympäri maailmaa jättämään jälkeensä ihmiskunnan tunnetuimpaan muuriin.

Miten ne ihmiset elivät, kun ympärillä oli muuri? Ja toisaalta, kun on näin vanha kuin minä, hämmentyy aina vapautuneista itä-eurooppalaisia ulkomailla. Omassa lapsuudessa venäläisiä ei niin vain tavattukaan ruotsin laivoilla. Se, että iso osa ihmiskuntaa oli eristetty kommunistidikatuurin alle oli ihan arkinen juttu 1980-luvulla.

Vuoden 1989 tapahtumista saa ehkä kiittää Gorbaa. Ja varmaan Reagania. Yhdysvallat ajoi Neuvostoliiton takanurkkaan ja glasnostin ja perestroikan oli aika saapua. Mihail on suosikkimiehiäni. Katselin Berliinin Checkpoin Charlie -museossa pariminuuttista videopätkää kerta toisensa jälkeen. Videossa luultavasti allekirjoitetaan kansainvälisen tason sopimus Saksojen yhdistymisestä. Saksan jakajien edustajat eli liittoutuneet: Yhdysvaltojen senior Bush, Britannian rautarouva Thatcher ja Ranskan Mitterrand allekirjoittavat paperit vakavan päättäväisinä. Gorbatshov virnuileee, vinkkaa silmää ja on ihan hetkessä mukana. Miksi ne sitä Venäjällä moittii? Luulen, että kuolemansa jälkeen Mihail vielä saa ansaitsemansa arvon. Helmut Kohl läpsyttää videolla käsiään niin kovasti yhteen, että tulee hämmentynyt olo. Pitää etsiä se pätkä vielä youtubesta ja miettiä mitä siitä ajattelen. Muuten en hirveästi sitä Checkpoint Charlien museota suosittele, sekava ja aika kitch.

Kuuluisa itä-saksalainen trabant puskee läpi muurin.

Ennen muuria Saksa kärsi hätää puna-armeijan saapuessa Berliiniin. Kerrotaan, että pommitettu ja loppuunajettu Saksa oli palannut vuoteen nolla. Hitler tappoi itsensä bunkkeriin ja Saksa antautui. Sitten Saksa jaettiin voittajien kesken. Tässä välissä suurin osa berliiniläisistä naisista raiskattiin, myös ne vanhemmat ja nuoremmat. 

Länsi-Berliiniin jäi pala itää. Brandenburgin portin tuntumassa on neuvostosotilaiden muistomerkki, jonka alle on haudattu yli 2000 sotilasta. Kylmän sodan ajan neuvostosotilaat saapuivat tätä vartioimaan päiväksi, marssien illalla pois.

Miltä se tuntuisi jos venäläinen marssisi Tampereen keskustorille joka päivä patsastelemaan? Näin olisi voinut käydä meillä täällä kotipesässäkin.

Brandenburgin portista marssi 1800-luvulla keisarivalta keskeltä ja tavikset reunalta. Sitten tuli Napoleon ja valtasi Berliinin ja ryösti portin päällä olevan kreikkalaisen antiikin jumalia kuvaavan patsassysteemin. Seuraavassa vaiheessa preussilaiset kipaisivat Louvreen ja hakivat patsaan takaisin. Napsulle kävi vähän huonosti. Myöhemmin natsien paraatit alkoivat Brandenburgin portilta. Muurin murtuessa, tyypit kipusivat portin vierellä olleen muurin päälle ja sieltä ne kuuluisat valokuvat otettiin. Ajatuskin saa Scorpionsien Wind of changen kelautumaan päähän. Nyt portti on euroissa, aika ansaitusti.

Portin liepeillä on markkinahumua ja historian kaupallistamisen ilmiöitä ihan riittävästi saattamaan hartaassa tilassa vaeltava historioitsija tilaan.

Lähellä on Holokaustin muistomerkki. Muistomerkin alla on iso museo, joka on koskettava. Tarina on sellainen, että vetää hiljaiseksi, myös paikalla hiippailleet koululaisryhmät. Ikäraja 14-vuotta. Ei tuota käsitä kyllä missään iässä. Berliinissä on myös juutalaismuseo ja lyhyt junamatka vie ihan oikealle keskitysleirille, jos horroria jaksaa isomman annoksen. Wannseen kartano on sekin hoodseilla, siellä natsit päättivät lopullisesta ratkaisusta, juutalaisten tuhosta. Sinne olisi menty, jos olisi ehditty. Leffa, joka tuosta kokouksesta on tehty, on tosi vaikuttava: Conspiracy.

Holokaustin jälkeen oli luonteva jatkaa matkaa Göringin ilmailuministeriön talolle. Täällä sitä suunniteltiin Luftwaffen iskuja. Nykyisin talossa on finanssiministeriö, joten ihan Euroopan tulevaisuuden kannalta tärkeitä kulmia nämä ovat edelleen.

Talon vierestä meni ennen muuri. Se alue joka alkaa muurin tältä puolen oli  Gestapon ja SS-joukkojen päämajaa. Nykyisin alue on iso, rauhallinen sorakenttä ja reunamilla pieni museo valtavan informaation kanssa. Topography of terror on maksuton kohde, kuten Holokaustin museokin ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Jos Berliinissä et muuten historiaa halua maistella niin ehkä sitten tämän. Paljon valokuvia, tietoa ja mässäilemätön esitystapa. Hirveän järkyttävä silti.

Lyhyt matka Göringin ja Himmlerin luota on tietysti sinne Hitlerin bunkkerille. Saksalaiset eivät ole halunneet tänne mitään kansainvaelluksia, joten alue on parkkipaikkaa ja yksi kyltti on tiedonjanoisia varten.

Indiana Jonesin isän muistikirja joutuu leffassa melkein kirjaroviolle. Tämä populaarikulttuurin kepeämpi versio tuli mieleen Babelplatzilla, jossa on aukiolle tehty pieni muistomerkki kirjarovioista. Kadussa on ikkuna maan alle, jossa näkyy tyhjä kirjasto.

Indyä voi muistella myös Tempelhofin kentällä, jonne ei ehditty, mutta siellä on kuulemma pieni näyttely ja sieltä Indy hyppäsi ilmalaivan kyytiin. Lentokenttä esittää tyypillistä natsien arkkitehtuuri, kuten stadion, joka sekin lienee kiinnostava nähtävyys, mutta ei sinnekään asti ehditty.

Itä-Saksaa kuritettiin erityisesti sodan jälkeen. Itäiset alueet olivat saaneet maistaa pommeja sellaisella annoksella, että oli helpompaa rakentaa koko alue uusiksi kuin korjailla raunioita. Työstä vastasivat alkuvaiheessa trümmerfrauenit eli raivaajanaiset.

Karl Marx allee oli aluksi Stalinallee ja tie rakennettiin sillä lailla, että siitä voi sotilasparaati tankkeineen marssia. Mahtuu, eikä tie tutise. Tässä saavutaan kohti länttä ja edessä suoraan tv-torni, joka myös on Berliinin näkyviä tavaramerkkejä. Itä-Saksa rakennutti sen verta korkean, että varmasti lännessä näkivät, että meilläkin toosat pyörittävät ohjelmaa.

Työläiset rakensivat itselleen asumukset Stalinalleen kulmille. Nämä ensimmäiset 1950-luvun alussa valmistuneet olivat liian vaatimattomat ja yhteisölliset Kremlin makuun. Parvekkeet olivat yhtenäistä tilaa ja arkkitehtuuri ei riittävästi korostanut suurta ja mahtavaa sosialismia.

Työlääntyneet rakentajat kävivät kapinaan ja marssivat kohti sitä Luftwaffen taloa. Päivä, 17.6., on sitten ikuisettu esimerkiksi Berliinin katunimistöön.

Berliinin muurin pakoyritykset ovat jännempiä tarinoita kuin keskiverto dekkarit.

Bundestag eli valtiopäivätalo on ollut valitettavan vähän käytössä. Talolta julistettiin Saksa tasavallaksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Mutta pian olivatkin natsit vallassa, ja demokratiaa ei tarvittu. Sodan aikana rakennus koki kovia ja Saksan historian suurin hetki ei liene, kun puna-armeijan sotilas nostaa ahnaasti punalippua katolle ja heiluttaa sitä kohti itää.

Myöhemmin Saksan yhdistyttyä talo korjattiin ja brittiläinen arkkitehti suunnitteli katolle aika upean lasikupolin, jonne pääsee vierailemaan. Pitää vain ilmoittautua visiitille ennakkoon netin kautta.

Lasikupolin alla on istuntosali.

Katolta on hienot näkymät yli Berliinin. Tämäkin kohde on maksuton ja tour saa informatiivisen sävyn audio guidesta. Suosittelen!

Paikalla on paljon venäläisiä Suuren isänmaallisen sodan tunnelmissa.

Olihan sitä sitten lähdettävä ihmettelemään tätä venäläisten Berliinin reissua tarkemmin. Treptower parkissa, itäisen Berliinin kulmilla on alue, jonne on haudattu yli 7000 puna-armeijan sotilasta. Kävely sinne on jo jotenkin säväyttävä.. alue oli ollut kommunistien kokoontumispaikka jo ennen sotia.

Itse alue hakee vertaistaan varmaan lähinnä Pjongjangista ja on suurin venäläinen muistomerkki Venäjän ulkopuolella.

Porttien jälkeen ensimmäisenä vastaan tuli Mama Russia.

Itäisellä puolella riitti katutaidetta ihmeteltäväksi...

Ja kansallissosialistista taidettakin oli vaivattomasti löydettävissä.. Muuten alueesta tuli mieleen Mussolinin Rooman EUR, kyllä diktatuurin arkkitehtuurissa on näköjään aina jotain samaa.

Berliinissä oli huikea annos historiaa ihmeteltäväksi yhden viikonlopun tarpeisiin. Sulatteluun meneekin varmaan pidempi tovi.