Tämä egg noggin postaus on parin vuoden takaisesta joulukalenterista. Koska ohje on niin ihana, postaan tämän uudestaa hienoisesti muokattuna ja vahva suositus messiin, kannattaa kokeilla:
Amerikkalaiset eivät roudaile kaupasta jouluksi tölkkikaupalla glögiä, sillä koko juoma on siellä aika tuntematon. Jouludrinksuista legendaarisin onkin egg nogg, jota voi ostaa monenmoisina virityksinä supermarketeista. Kermainen alkoholimixture ei tehnyt suurta vaikutusta tölkkiversiona, alkoi tehdä mieli kokeilla kyseisen juoman valmistusta itse (koska se todennäköisesti on parempaa niin). Kyseinen drinkki pitää nimittäin valmistella noin 4-7 päivää aiemmin, koska siihen tulee raakoja kananmunia ja siinä ajassa viina tappaa mahdolliset pöpöt, joten asialle kannattaa ryhtyä ihan nyt, jos meinaa jouluna skoolailla.
On pieni kulttuuriteko tarttua juuri tähän kyseiseen reseptiin, sillä se ei ole vähäisempi kuin 1700-luvun amerikkalaisen presidentin ja suurmiehen George Washingtonin oma resepti, joka on internetin tietojen mukaan löytynyt kotikartanonsa keittöpapereiden joukosta. Aineksetkin puhuvat sen puolesta, että resepti on aito, sillä tuona aikana kyllä ruisviskiä oli saatavilla, samoin kuin jamaikalaista rommia, mutta esimerkiksi sokerit, kanelit ja muskotit munineen ja maitoineen olivat haasteellisempia juttuja. Suomessahan ei talvella esimerkiksi maitoa tai kermaa tuohon aikaan saanut, koska lehmät olivat talvella ummessa, Yhdysvaltojen eteläosissa oli toisin (jossa Washingtonin mansion sijaitsi). Hassua kuitenkin että ne tuotteet, jotka nyt juomassa ovat halpoja: muna, kerma ja maito, olivat silloin kalliita, kun taas viina oli tuolloin halpaa, nykyisin kallista, varsinkin suomalaisen alkoholiveron ansiosta.
Perinteinen Egg Nog -amerikkaiset mittasuhteet (ikeasta löytyy ainakin oikeat mittarit)
2 cup brandya
1 cup ruisviskiä (käytin irkku-jamesonia, se oli ainoa savuton viskini kaapissa, ja maissiviski J.D. ei ehkä olisi sopinut sen paremmin)
1 cup tummaa jamaikalaista rommia
½ cup kermasherryä
10 valkuaista
3/4 cup sokeria
1 l punaista maitoa
1 l kermaa
1 kanelitanko
muskottipähkinää
Sekoitetaan ekaksi alkoholit keskenään. Kysy mies hommiin, sitä saattaa kiinnostaa tämä laitto.
Vatkaa 10 keltuaista 3/4 cup sokerin kanssa vaaleaksi vaahdoksi. Ja kaada sitten viinasekoitus joukkoon.
Lisää joukkoon 1 litra punaista maitoa ja 1 litra kuohukermaa. Sitten sekaan valkuaisvaahto, lopuksi mukaan 1 kanelitanko ja 1 tl muskottipähkinää.
Laita kylmään 4-7 päiväksi, maistella saa jo 5 tunnin päästä, maku kehittyy päivä päivältä. Sekoittele vielä kunnolla ennenkuin tarjoat.
On kuin turbokuohkeaa Baileysia, lakritsaa, huulilla suklaata ja lopussa viskin kepeä potkaisu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti