perjantai 20. joulukuuta 2013
Joulukalenterin luukku 20: Sydämeeni joulun teen
Joulukirkossa en ole montaa kertaa käynyt, mutta kauneimpia joululauluja käyn joka vuosi laulamassa. Saan yleensä vain tyttäret mukaan, voi olla, että pian nekään eivät osallistu. Menisin varmaan itseksenikin, saan näistä kuorotilaisuuksista voimaa ja fiilistä, vaikka en uskonnollinen olekaan.
Tänä vuonna sitä lauluvihkosta selatessani hämmästyin, että sinne oli tullut Lutherin ja Sibeliuksen joukkoon Carola Häggkvistinkin sävellys. Kuulun siihen leiriin, jonka mielestä uusia joululauluja ei oikeastaan tarvita. Mennään nyt näillä, jotka on sävelletty ennen 1990-lukua. Muita en viitsi opetella. Carolan viisu oli kyllä tilaisuuteen sopiva, melankolisia nuo kaikki suomalaisten rakastamat joululaulut taitavat olla.
Näissä tilaisuuksissa nostalgiatripiltä ei voi välttyä. "Joulupuu on rakennettu" vie omiin lapsuusvuosiin, "Sydämeeni joulun teen" nuoruusvuosiin ja paljon kuunneltuun V-M Loirin tulkintaan...osa lauluista muistuttaa jostakin tarkasta tilanteesta ja osa itkettää jostain kumman syystä. Koin nytkin aivan pakahtumisen tunteita siinä kirkkorivistöön uponneena, epäuskonnollisena ihmisenä.
Kauneimmat joululaulut ovat kyllä jokavuotinen must.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti