"Jumalan ja Mannerheimin nimessä avatkaa!"

Näin kirjoittaa Viljo Kajava sarkastisesti yhdessä runossaan keväästä 1918. Kajavan lapsuus päättyi Tampereen taisteluihin, jotka olivat aikanaan suurimmat pohjoismaissa käydyt taistot (myöhemmin jatkosodan aikana Kannaksella rytisi vielä pahemmin). Vuoden 1918 sodan tapahtumien jäljet näkyvät Tampereella yhä. Olen eläytynyt näihin tunnelmiin viime viikkoina, sillä ensimmäistä kertaa työpaikkani sijaitsee keskustassa ja kuljen inspiroivien kortteleiden läpi päivittäin.

Tampere oli 1918 Suomen suurin teollisuuskaupunki ja punaisten pääpaikka, rautateiden solmukohta, valkoisten pakkovoitto. Tammikuussa alkanut sota lähestyi Tampereen kulmia huhtikuussa ja valkoisten kenraali Mannerheim tähysteli edessä olevaa etappia nykyisen Vehmaisten alueelta.

Vehmaisissa Mannerheiminkallio on noin 10 kilometrin päässä keskustasta. Sinne on jonkinsortin opasteet ja loppumatka taivalletaan metsässä. Aikanaan kukkulalta oli komea näköala kohti Tamperetta, mutta nyt kukkula on metsittynyt ja patsaalle johdatteleva pururata vähemmän juhlallinen.

Onhan se outoa, että suurimmaksi  suomalaiseksi äänestetty mies vartioi puskissa. Mutta. Tampereella marskin siirtäminen paremmille hoodseille on vaikeaa. Mikkelissäkin Mannerheimin patsaan siirtoa puuhattiin vuosikymmenet. Punainen Tampere ei ole vielä antanut tappiotaan anteeksi.

Vehmaisista kohti keskustaa matkan varrella on useitakin taistelupaikkoja. Suurtaistot käytiin kuitenkin aivan keskustan kupeessa Kalevankankaan hautausmaalla.

Hautakivien taakse piilouduttiin taiston tuoksinassa ja sen näkee vieläkin vanhoissa haudoissa.

Taisteluihin osallistui myös ruotsalaisia vapaaehtoisia. Hautuumalla taistelut etenivät ristiltä ristille ja valkoiset kokivat kovia tappioita. Ruotsalainen valiojoukko, jota kutsuttiin Mannerheimin henkivartijoiksi, koki tappiot myös. He ovat saaneet muistomerkkinsä hautausmaan vierelle. Ruotsalaisten joukossa kuoli esimerkiksi kuuluisan pääministeri Olof Palmen setä, nimeltään Olof Palme.

Kalevankankaan hautausmaa on mielenkiintoinen paikka. Siellä on nykyisin muistomerkit valkoisille ja punaisille. Alueelle on kaivettu aikanaan punaisten joukkohaudat ja lähellä oli myös vankileiri, jossa sodan jälkeen kuoli 1500 punavankia. Se siinä sodassa olikin ilkeintä, ei se, että sotilaita kuoli. Vaan se, että todellinen tappaminen alkoi antautumisen jälkeen. Vankileireillä.

Kalevankankaalla on myös Väinö Linnan hauta. Hänen Täällä Pohjantähden alla- teoksensa selittää sotaan johtaneita syitä hyvin. Lempparikirjojani.

Kalevankankaalta punaiset perääntyivät kohti keskustaa. Pääsiäisviikonloppuna 1918 Tampereella taisteltiin, pakolaiset läheltä ja kaukaa hakeutuivat kirkkojen suojiin, keskustorilla sijaitsevassa raatihuoneessa viimeisinä taistelivat punanaiset. Nykyisen kaupungintalon kellon kohdalle oli asennettu konekivääri. Lopulta ne naisetkin ammuttiin.

Antautuneita koottiin keskustorille seisomaan päiväkausiksi. Ruumiit jätettiin näkösälle lojumaan. Ettei pääse lopputulos unohtumaan.

Pohjanmaalta saapui Melinin komppaniana tunnettu porukka, joka taisteli läpi keskustan aina Näsilinnaan asti. Näsilinna sijaitsee kukkulalla vastapäätä nykyistä Särkänniemeä. Melin joukkoineen puolustautui punaisten kiivasta hyökkäystä vastaan noin vuorokauden ajan. Läheiselle rautatielle oli parkkeerattu juna, josta ammuttiin kohti Näsilinnaa myös. Melin joukkoineen perääntyi Näsijärven jäitä pitkin muiden valkoisten luo ja liittyi seuraavaan hyökkäykseen. Tässä vaiheessa melkein 200 pohjalaismiehestä jäljellä oli satakunta. Melinin joukkion edesottamukset ovat sodan legendaarisinta kerrontaa.

Melinin porukat on aikanaan haastateltu perusteellisesti ja näiden haastattelujen pohjilta tehdään parhaillaan leffaa. Keväällä bongasin Hämeenpuiston läheisyydessä merkkejä filmiporukoista. Tarkoitus on ilmeisesti tehdä modernia sotaleffaa, jossa käytetään Band of Brothersiin ja Pacificin tyyliin haastatteluja, aitoja valokuvia ja sitten kuvattua fiktiota, mutta oikeilla taistelupaikoilla.

Odotan ihan innoissani tätä leffaa. Helmikuu 2012, luin jostain.

Punaisten päämaja oli sodan jälkeen pitkään yliopiston rakennuksia. Olen joskus opiskeluaikoina joutunut poikkeamaan siellä minäkin. Talossa kummittelee Hugo. Sodan tiimellyksessä päämajassa joku heitti vahingossa kranaatin ja räjähdys oli valtaisa. Punapäällikkö Hugo Salmela kuoli myöhemmin vammoihinsa ja alkoi sitten kummitella tuolla tai ainakin näin väitetään.

Tampereen yhteiskoulu oli myös taistelukenttänä. Alakerrassa oli sodan aikana vankityrmäkin. Silloinen rehtori Kaarle Tiililä on kirjoittanut muistelmissaan, miten helsinkiläshuligaanit olivat pistäneet rakkaan koulun alennustilaan. Liitutaululle oli joku riipustanut elämä on taistelua kehdosta hautaan .

Sodan kuuluisimpia kuvia on otos kuolleesta lapsesta. Lapsi makaa suunnilleen siinä, jossa nykyisin on Koskikeskuksen pääovet. Lapsesta ei tiedetä mitään, vaikka on yritetty selvittää. Hän saattaa olla tamperelaispoika tai pakolaisten mukana paikalle tullut. Rytinöissä hän on kuollut ja menettänyt varmaan vanhempansa, muuten nämä varmasti olisivat hänet etsineet.Yle tuotti aikanaan ihan tv-ohjelman, jossa yritettiin hakea lisätietoa lapsesta, mutta mitään ei ilmeisesti selvinnyt.

Minun lapsuuttani kohti
he tulivat kolmelta suunnalta:
Hämeenkatua, Satakunnansiltaa pitkin
ja Näsijärven yli.


He tulivat kolmelta suunnalta
minun lapsuuttani kohti
ja kaikilla heillä oli aseet
ja silmät lempeät;
he tulivat kolmelta suunnalta lasta kohti
ja kaikilla heillä oli aseet
ja silmät lempeät.
He tulivat kolmelta suunnalta
minua kohti.


Ja minä lapsi
seisoin täynnä mustaa vihaa
mutta vaiti.
-Viljo Kajava

Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli sijaitsee Tampereen tuomiokirkossa. Pääsiäisenä 1918 kirkossa kuoltiin, pelättiin, oltiin hiljaa ja synnytettiin ainakin yksi tyttövauva. Hän sai nimekseen Rauha.