Lukioaikoina kävin Lontossa kahdesti poikaystävän kanssa. Ostin lisää outoja kenkiä, söin tonnikalakolmioleipiä maanisella innolla ja kuljin tunnollisesti kaikki kuulut nähtävyydet läpi. Ehkä pukeutumiskauteni pimeimpänä hetkenä voidaan pitää punaista kukkamekkoa, jonka ostin Laura Ashleyn putiikista järkyttävään hintaan. Käytin sitä kahdesti ja myin sen häpeillen kirpparilla vuosikymmenen päästä. Kaipaan sitä mekkoa joskus. Se edusti jotain, mistä englantilaisuudessa eniten pidän: hempeää perinteikästä rojalistisuutta, maaseudun pubeja ja junttisilausta urbaanissa naiseudessa.
Seuraavan kerran kuljetin Lontoossa teinejä. Kielikurssin liiderinä taivalsin Lontoon katuja melskaavan ja kansainvälisen porukan kanssa, josta kadotimme yhden kiinalaisen. Saimme pakattua yli sadan teinin remmin paluujunaan ja yksi liideri jäi kiinalaista etsimään (löytyi onneksi). Sittemmin olen käynyt Lontoossa muutaman kerran lyhyesti, shoppaamassa, sotamuseota (Imperial War Museum on kertakaikkisen upea) kiertämässä ja siellä asuvaa kaveria moikkaamassa.
Ja sitten tuli se hetki, kun päätin viedä lapset ensimmäiselle Lontoon matkalle. Aivan selvä keski-ikäisyyden rajapyykki. Nyt laukkuun pakattiin lenkkarit ja desinfioivat käsigeelit; korut, irtoripset ja Time Outin irtonumerot vaipuivat kauas menetettyyn nuoruuteen.
Oletuksena tietenkin oli, että suuremmin valmistelematta voin Lontoon opastukset heittää, sillä mikään ei tietenkään ole muuttunut niistä ajoista, kun itse olen paikoilla käynyt.
Tampereelta Ryanairin lennoilla Stanstediin. Matka käynnistyi paniikilla, jonottaessamme koneeseen huomasin miehen kanssa, että pojan päässä on niskahiusten takana punkki muistona mökkiviikonlopusta. Kuumassa odotustilassa ja koneen vielä ollessa reilusti myöhässä yleinen huoli leviää junioriin niin, että hän pyörtyy. Pääsemme lopulta koneeseen joka joutuu odottamaan maassa seuraavan tunnin ja ehdimme poistaa punkin ja soittaa lääkärille. Ryanairin henkilökunnasta ei ole mitään apua tai sympatiaa saatavilla, joka ei sinänsä yllätä.
Kun lopulta saavumme Stanstediin, on paikallinen metroliikenne sekaisin. Odotamme muutaman muun (hah!) kanssa ensimmäistä Lontoon Liverpool Streetille vievää junayhteyttä yli 1½ tuntia. Well, lopulta kolme tuntia aiottua myöhemmin olemme hotellilla ja olosuhteisiin nähden reippain mielin.
Hotelli ei ole kummoinen, 1960-luvulla rakennettu ja ainakaan kylpyhuone ei ole päivittinyt sen koommin. Olen netin keskustelusivuilta tosin jo todennut hotellin kipukohdat ennalta, enkä ole yllättynyt kulahtaneesta yleisilmeestä ja pahasta aamukahvista. Huone on tilava, vessa toimii ja palvelu on, kuten nettisivuilla kiiteltiinkin, erittäin hyvää.
Olin hartaasti pohtinut lippujen ostamista London Eye-kohteeseen ennalta. Pitkistä jonoista varoilteltiin toistuvasti ja olin jo lunastamassa jonojen ohi-lippuja, mutta pankkini ei hyväksynyt kyseisen firman turvasysteemejä ja en saanut lippuja kätösiini. Menimme siis kesäkuisena tiistai-aamuna paikalle pahaa aavistaen.
Jonot eivät olleet kummoiset. Maailman korkein maailmanpyörä aukesi klo 10 ja olimme klo 10.02 boksissa. Jonotimme yhteensä ehkä noin 20 minuuttia. Viideltä hengeltä tämä oli noin 60 punnan reissu ja lapsista ihan kiva. Näköalat olivat tietysti komeat ja kaupungin suuruus silminnähtävä. Olimme kaikki ensikertalaisia kyydissä ja en luultavasti koe koskaan tarvetta mennä uudestaan, ei se niin ihmeellinen ollut.
Nykylapsilla on kamerat mukana ja niitä käytetään innokkaasti.
Lasten mielestä hieno oli myös London Eyen vieressä oleva Big Ben ja parlamenttitalo. Niinhän ne oli paikoillaan kuten aina ennenkin. Muistan kielikurssillani syöneeni eväsleipiä läheisellä nurmikentällä hartaana ja tuijottaneeni tuota tornia ihmeissäni. Siihen maailman aikaan televisiosta katsoin paljonkin BBC:n ohjelmia ja näkymä oli tutumpi kuin Suomen eduskuntatalo.
Söpöisiä purtiloita yläilmasta bongattuna Thamesilla.
Lapsia kiinnostivat tietysti toiset lapset. Koulupukuja tarkasteltiin innokkaasti. Britit olivat kesäkuussa vielä kouluissaan ja Lontoon museoita täyttivät eri-ikäiset ja erilaisissa koulupuvuissa liikkuvat oppilasjoukot.
Pubeissa syö halvalla perusbrittiläistä ruokaa. Syytä on tosin kysäistä voivatko lapset tulla sisälle, sillä kaikkiin pubeihin lapset eivät ole tervetulleita. Söimme fish and chipsit Tower Bridgen lähistöllä olevassa pubissa, tosin minä otin näin kiinnostavan salaatin. Hmm. Plougherman's salad. Toi punainen sipulichutney oli hyvää, muuten vähän teollinen versio. Juusto aivan mitäänsanomaton, patonki perusmarketeista löytyvää itsepaistettavaa känttyrää, hillosipuli oikein äitelää ja salaatti ja tomaatti ihan tavista. Omppu oli raikas.
Parlamenttitalolta kipaisimme myös Westminister Abbeyyn, josta esikoinen piti kovasti. 12-vuotias tyttö katsoi huolellisesti Williamin ja Katen häät, joten paikan päälle oli päästävä. Perhelippu oli noin 50 punnan tienoossa eli aika hintava, lapsille ei sinänsä mitään erityistä siellä ollut ja kohtuullinen tungos. Muistelen käyneeni tässä goottilaiskirkossa aiemminkin, mutta kumman vieraalta ja sokkeloiselta se tuntui. Ei Rooman kirkkojen jälkeen tehnyt nyt suurta vaikutusta.
Suosittelen historiasta kiinnostuneille lapsille, omat kuuntelivat kyllä tarinat Maria Verisestä, Elizabethista, Henrikistä ja Anna Boleynista hyvin hissukseen ja katsoivat kiinnostuneina Newtonin haudan, kun se oli juuri Da Vinci koodi-elokuvassa bongattu. Kirkossa oli myös valokuvanäyttely kuninkaallisista häistä. Täällä on kruunattu kaikki kuninkaalliset ja haudattukin suurin osa. Sisällä on museo, jossa on esimerkiksi Elizabeth I:n pukuloistoa pitsikauluksineen ja pikkuinen englantilainen puutarha sisäpihalla.
Sitten suunnistus kohti Tower Bridgeä, jota emme lähestyneet yllä olevaa kuvanäkökulmaa tarkemmin. Marssimme jonottamatta sisään sateiseen Towerin linnaan, jossa vastassa ovat Beefeaterit, nuo kuulut herrasmiehet ja linnan vartijat.
Tower on Lontoon vanhin kuninkaallinen asumus. Vilhelm Valloittaja on kaiketi ainoa, joka on onnistunut saarivaltakunnan valloittamaan meriltä käsin ja perusti linnan 1000-luvulla. Sittemmin se on toiminut kuninkaallisten asumuksena, vankilana ja nyt oikein mukavana museokohteena.
Lapsille on omaa tehtäväpakettia löydettävissä linnan nettisivuilta, perhelippu on noin 50 puntaa, johon mahtuu peräti 6 lasta ja linnassa on ihan ok-tasoinen kahvila. Vessat eivät ole häävit. Paljon nähtävää ja puuhaa lapsille ja aikuisillekin. Esimerkkejä siitä, miten vankeja on ennen kohdeltu (kiinnostaa väkivallan ja kidutuksen ystäviä), kuinka keski-ajalla asutiin kuninkaanlinnassa, kuinka linnaa puolustettiin ja kuinka väkijoukot sinne hyökkäsivät, millaista tavaraa ja ruokaa linnassa säilytettetiin, millaisia eläimiä kuningasta oli viihdyttämässä (jopa jääkarhu oli uiskennellut Thamesissa pitkässä köydessä, lisäksi Towerin asukkaina oli esimerkiksi apinoita).
Nyt linnan menestysartikkeli ovat kuulut mustat korpit, joista pidetään hyvää huolta, sillä uskotaan, että kuningashuone tuhoutuu, jos korpit jättävät Towerin. Varmuuden vuoksi korpeilta on leikattu siivet (tämä sai eläinaktivisti-lapsen tuohtumaan).
Näkymää Towerin sisäpihalta. Välillä satoi kaatamalla vettä, mutta se ei sinänsä haitannut, sillä näyttelyt olivat pääasiassa sisätiloissa.
Matkan pisin jono oli ylivoimaisesti Towerissa oleville kruunujalokiville. Jonotimme ainakin 40 minuuttia liikkuvassa jonossa kohti Afrikan tähteä, joka ei tehnyt lapsiin niin ihmeellistä vaikutusta. Jonottaminen oli kuitenkin miellyttävää sisätilassa ja seinillä pyöri videoita kuninkaallisista tapahtumista ja infoa erilaisista kruunuista, valtikoista ja timateista.
Illalla hotellin lähistöllä söimme proosallisesti Kentucky fried chickenissä. Poikaan ällistytti lähellä istuva hoikka nuori nainen, joka söi Big Daddy hampurilaisen, kolme kanapalaa ja ranskalaiset. Naisena ei monesti arvaa, mikä tekee lähtemättömän vaikutuksen.
Aamulla suuntana sitten British museum. Lontoossa museot ovat ilmaisia, kirkot ja kuninkaalliset residenssit maksavat. Maailman huippuluokkaa edustava historiallinen museo on on siis ihmeellistä kyllä ilmainen.
British museum nettisivuilla on paljon hyödyllistä tietoa, kuinka tätä monumentaalista museokompleksia voi lähestyä eri näkökulmista ja lasten kanssa. Museon kirjastosta saa myös erilaisia tehtäväpaketteja lasten kanssa tehtäväksi. Valitsimme 13 don't miss these, kohteet ja suunnistus aloitettiin Rosettan kivestä. Oli aivan ihanteellista kulkea nämä muutamat peruskohteet juuri viidennen luokan historian suorittaneen kanssa, jolla on perustiedot muumioista, viikingeistä, kansainvaelluksista, antiikin Kreikasta ja Roomasta ja arkeologiasta.
Kuvassa tutkimme kiinalaisia sotureita jotka vartioivat keisarin hautaa, nämä olivat yksi must kohteista.
British museumin jälkeen Dianan jalanjäljille. Muistan kulkeneeni Kensingtonin puistossa 1990-luvun alkuvuosina ja miettineeni, että tuolla asuu prinsessa Diana. Nyt Dianan muistolle on oma kävelyreitti, joka johdattaa muistomerkille, jonka lapset ovat omineet käyttöönsä. Kuljimme Peter Panin patsaalta muistomerkille, joka alla olevassa kuvassa.
Luin matkalla lehdestä paikallisen asiantuntijan arvioivan, että jos Diana eläisi, hän tulisi hyvin toimee Katen kanssa, hän olisi facebook addikti ja hänellä olisi enemmän twitter-seuraajia kuin Oprahilla. Diana vaikuttaa edelleen olevan myyvä aihe lehdistössä.
Buckinghamissa oli kuningatar kotosalla, kuten katolla oleva lippu kertoo. Sieltä jatkoimme kohti Trafalgar Squarea.
Trafalgar on Lontoon keskus, jossa nyt on meneillään lähtölaskenta kohti ensi vuoden Lontoon olympialaisia. Trafalgarin aukiolla seisoo korkealla amiraali Nelson, joka voitti Napoleonin joukot Trafalgarin taistelussa ja pilasi Napoleonin aikeet Englannin valloittamisesta. Napoleon kosti eristämällä Englannin Euroopasta mannermaasulkemuksella. Ruotsin kuningas ei moisesta piitannut vaan jatkoi kaupankäyntiä Englannin kanssa. Napsu teki diilin Venäjän tsaarin kanssa Ruotsin rankaisusta ja seurauksena käytiin Suomen sota, joka johti Suomen liittämiseen Venäjään.
Jos kuviot olisivat menneet toisin, olisimme ehkä edelleen osa Ruotsia ja meillä olisi kohtuullinen jalkapallon maajoukkue.Tämäkin blogi olisi siinä tapauksessa varmaan ruotsinkielinen.
Trafalgarilta jatkoimme Covent Gardenin pikkuputiikkeja kohti, josta suunnistimme Chinatowniin syömään ankkaa. Matkalla sinne bongasin esimerkiksi muumi-karkkeja.
Ankan jälkeen kohti Piccadilly Circusta ja ihmismassoja, suuntana Oxford Street. Primarkin halpiskaupassa sekosivat varhaisteinit ja punnat lähtivät kiertoon. Hotelliin matkasimme punaisen Lontoon bussin kyydissä.
Aamulla jätimme jäähyväiset hotellille, pakattujen laukkujen kanssa kohti Natural History Museumia, jossa ikävä kyllä kuulimme kuulun dinosaurus-osaston olevan suljettuna tänä kesänä. Maanjäristys-huoneen ja ihmisen biologia-näyttelyn jälkeen päätimme syödä museon ravintolassa. Erittäin suositeltava kokemus. Aivan mainiota ja edullista ruokaa ja todella viihtyisä ravintolasali.
Päätin ostaa museon kaupasta lapsille vielä värikkäät tikkarit. Virhe. Yksi jälkeläinen tipautti tikkarinsa oitis maahan. Toisella irtosi hampaasta pala (on katkonut hampaansa jo aiemmin ja siinä on liimattuna muoviosa, joka irtoaa aina matkoilla, viimeeksi viime kesänä Italiassa).
Hieman ärtynein mielin suunnistimme kohti Kings Crossin asemaa, joka kiihdytti lapsukaisia, sillä Harry Potter matkaili siltä asemalta kouluunsa. Meillä oli Harry Potterin ensimmäinen kirja matkalukemisena ja sitä luettiin hartaasti ääneen matkalla seuraavaan kohteeseen eli Pariisiin.
Hyvästi Lontoo. Näemme varmasti taas pian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti