perjantai 19. lokakuuta 2012

Slaavilainen stroganoff tavarits harazoo

Kaikenmaailman ruokapelleilyjen jälkeen oli taas aika siirtyä slaavilaiselle moodille. Stroganoff on järkevää ja arvostettua ruokaa siellä päin mistä minä tulen. Olen bongannut stroganoffia myös englantilaisessa pubissa ja ruotsin laivalla ja jossain etelän turistiterassilla ja oikein hyvää sellaista sai siis Mikkelin Puhvetissa silloin kun sellainen paikka vielä oli olemassa. Ei ole kai enää, luulen?

Stroganoff on kai yksi laajimmille levinneitä venäläisiä tarjottavia ja ihmehän se ei ole. Maistuva, tuoksuva lihapata sopii vierastarjottavaksi isommallekin joukolle. 

Oman version olen tehnyt Maarit Leson ruokakirjan pohjalta ja alkuperäisen ohjeen olen valitettavasti hukannut jo vuosikausia sitten. Lasten ollessa pieniä tein tätä niin usein, että en enää kyllä ko. ohjetta vilkaissutkaan, pilkoin, paistoin ja maustoin siinä samassa hässäkässä kuin puin lapsia puistokuntoon. Tämä ruokahan siis vaan paraneen hauduttamalla ja seuraavana päivänä se vasta hyvää onkin.




Olen versioinut stroganoffia myös vegeversiona, muuten sama resepti, mutta lihan sijaan olen käyttänyt tofua ja ehdottomasti pilkkonut silloin reilusti sieniä ja tomaatteja mukaan. Muutenkin oma stroganoffini on sellainen, että siinä on moodista riippuen paprikaa, sieniä, porkkanaa, jopa linssejä, ja kaikki on maistunut ja pois syöty lopulta. Melkein lautasetkin nuoltu. Seuralaiseksi meillä tarjoillaan pottumuusia.

Stroganoff

1 iso keltasipuli
1 paprika
1 porkkana
naudanpaistia tai tofua
1 tomaattipyree
1 rkl Dijonin sinappia
1 rkl worchesterin kastiketta
1 rkl soijaa
voita
mustapippuria
suolaa, sipulijauhetta, yleismaustetta, paprikaa
vehnäjauhoja
smetanaa

Paista voissa sipuli ja paprika. Siirrä pannulta pois. Paista seuraavaksi voissa lihat/tofut. Siirrä sipulit, paprikat ja lihat pannulle ja lisää sekaan pieneksi pilkotut porkkanat. Sekoita joukkoon tomaattipyree, sinappi, kastikkeet, soijat ja ripottele päälle vehnajauhoja noin 1 -2 rkl. Kaada joukkoon vettä reilu desi tai sama määrä suolakurkkupurkin lientä. Hauduttele 15-30 min ja mausta. Sekoita reilusti smetanaa joukkoon. Tarjoile muussin ja suolakurkkujen kanssa.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Trendien perässähiihtäjä: avokadopasta kokeilussa

Olihan sitä sitten luodattava minunkin tätä tämän hetken kuumimpaa kotiruokaa: avokadopastaa. Blogimaailmassa tiiviisti jaettu ja kokeiltu pasta pulppuili niin isosti, että HS otti sen käsittelyynsä viime perjantaina tässä jutussa. Tämän jälkeen raportoitiin avokadojen ja lehtipersiljan loppuneen monissa Helsingin hipsteri- ja muiden trendiasujien kulmakunnissa. Tampereellakin oli itse asiassa vaikeutta löytää oikean kypsyysasteen avokadoa sunnuntaina. 

Alunperin avokadopastan lanseerasi Gullichsenien Safkaa -kirja, jota varmaan myydään jo ihan pelkästään tämän ohjeen perusteella mukavat määrät. Tekee kyllä itsekin mieli käydä se hakemassa seuraavalla kerralla Otavan puodista, kun Helsingin suunnalla käyn. Ja saattaa olla, että se päätyy joidenkin kamujen lahjapakettiin, sillä onnekkaana saan pientä alennusta Otavan putiikista ja siksi ajattelin keskittää lahjaostokseni tänä vuonna tyystin sinne. Joten mahdollisesti tätä blogausta lukevat kaverini, jotka epäilette saavanne minulta joululahjan: lukekaa rivienvälit, kiitos :)

Meitä oli lokakuisena lounashetkenä kaksi lasta ja minä tämän ihmemenuun äärellä. Hieman flunssainen lapsi raportoi chilistä oitis, että nyt on tulista, mutta motivoitui jatkamaan, kun kerroin, että  valkosipuli ja chili avavaat röörit aivan varmasti. Poika 12vee veti safkan tyytyväisenä. Minä olen suuri pastan ja avokadon rakastaja, joten maistuihan se. Ehkä lisään seuraavalla kerralla tähän kirsikkatomaatteja pilkottuna, sillä tomaatti ja avokado ovat mielestäni jumalainen yhdistelmä. Myös pinjansiemenet sopivat varmaan hyvin. Muuten tämä miedonmakuinen ruoka (silloin kun ei satu chilinpalasta suuhun) muistutti hieman tänne blogiin jokin aika sitten laittamaa mandariinipastan ohjetta, joka on tsekattavissa täällä.


Avokadopastan ohje löytyy tuosta Hesarin linkistä, mutta pikaohjeistuksena: keitä spagetti ja jätä hieman keitinvettä talteen. Pilko kulhoon 4 avokadoa, purista 2 limen mehut, paloittele 1 chili ja purista pari valkosipulinkynttä, ainakin desi hyvää oliiviöljyä ja mausta mustapippurilla, suolalla, tuoreella lehtipersiljalla ja basilikalla ja raasta lopuksi pecorinoa ja parmesania reilu annos päälle. Sekoittele spagetin ja sen keitinveden kanssa sekaisin.

Myöhempi lisäys: tehtyäni lukuisia kertoja tätä olen tullut tulokseen, että seuraava combo on selkeäsi meidän perheen suosikki: keitä spagetti. Pilko isoon kuljoon 4-6 avokadoa, purista kolmen limen mehut, paloittele yksi chili, ja pari valkosipulinkynttä, reilusti oliiviöljyä, paketillinen rapeaksi paistettu pekoni murusina, pussillinen auramurua sekaan. Tarvittaessa suolaa, reilusti persiljaa ja pecorinoa tai parmesania päälle. Sekoittele spagetit joukkoon.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Sitruunakana ja paistettua riisiä

Make no mistake: mä tykkään noutokiinalaisesta melkein eniten kaikista fast food-mätöistä. Pizzat tykkään syödä tunnelmallisessa ristorantessa punavalkoruudullisin liinoin peitetyiltä pöydiltä ja kiviholvien alta. Kebabbia tai mäkkäriruokia syön sen verran harvoin, että ne ei millään tasolla kilpaile kiinasafkan kanssa. 

Sillon tällöin tekee tosin mieli laitella kotikiinalaista ja tällä viikolla tuo into on päässyt yllättämään jo usemman kerran. Hyllyssä on jo vuosien ajan ollut Ken Homin Kiinalainen wokki ja olen sieltä jotain joskus kokeillutkin, mutta nyt tosiaan perehdyin useampaan juttuun ja viikosta tuli varsinainen China high season.

Paistetun riisin ohje oli oikein hyvä, väitän että kilpailukykyinen kantiskiinalaiseni kanssa. Chow mein ravuilla oli kanssa hyvää nuudeliwokkia, ei moitteen sanaa. Eteläkiinalainen sitruunakana oli loistohyvää ja Chiu Chow eli hapanimelä possu oli aikalailla kaukana kirjan versiosta, koska en jaksanut lähteä etniseen putiikkiin asti, silti hyvää oli sekin.



Tässä siis paistettua riisiä sitruunakanalla, alla ohjeet niinkuin ne itse tein, kirja neuvoi joissakin kohtaa hieman erilailla, mutta en välittänyt siitä yhtään.

Paistettu riisi

riisiä
seesamiöljyä
3 munaa
suolaa, mustapippuria
kevätsipulia

Keitä riisiä reilu satsi ohjeen mukaan ja anna sen viilentyä. Hujauta pannulle seesamiöljyä ja sekoita toisessa kipossa 3 munaa, 3tl seesamiöljyä, 1tl suolaa. Kun pannu on kuumana lisää sinne riisit ja paista. Sitten sekaan muna-öljy seos. Sekoittele kiivaasti ja pidä pannu kuumana. Lopuksi sekaan mustapippuria, ja kevätsipulia sekä ehkä vähän vielä suolaa ja seesamiöljyä.

Sitruunakana

broilerisuikaleita
2 munaa
suolaa
seesamiöljyä
maissijauhoja
kanalientä
sitruunan mehu
sokeria
soijaa 
riisiviinietikkaa
valkosipulia
chiliä

Sekoita n 400g broilerisuikaleisiin 2 munan valkuaista, 2 tl suolaa, 2 tl seesamiöljyä, 3 tl maissijauhoja. Anna maustua jääkaapissa noin 10 min. Laita seesamiöljyä pannulle ja lisää broitskut. Paista nopeasti ja siirrä pois, esim. lautaselle. Lisää pannulle nyt n 6dl kanalientä, yhden sitruunan mehu, 1 rkl sokeria, 2 rkl soijaa, 2 rkl riisiviinietikkaa, 1 valkosipuli puristettuna, chiliä pilkottuna ja lopuksi 2 tl maissijauhetta sekoitettuna vesitilkkaan. Keitä siis kastikkeeksi ja lisää lopuksi broileri ja sekoita tasaiseksi.



torstai 4. lokakuuta 2012

Mielensäpahoittajan ruskea kastike

En ollut kovin huumorituulella vissiin kun ärryin kirjan otsikosta Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike. Jotkut asiat on sentään pyhiä ja niistä ei mitään vitsiä väännetä. Ruskea kastike on jumalaista ruokaa, jonka tekeminen vaatii 65-vuotiaan martan itsevarmuutta ja varmaotteista ranneliikettä. Tätä kansanosaa on selvästi nykyisin jo vähemmän, sillä kaupoissa näyttää olevan jos jonkinmoista kastikepussukkaa tarjolla, joten kai väki nykyisin vispaa kastikkeen pussista. Ylenkatson moista touhua ankarasti.

Lapsena katselin mummon tekevän ruskeaa kastiketta pienessä Juvan mökissä lihapullien seuraksi. Ulkona oli ikikesä, mökin ympärillä peikkojen metsä. Mummo laittoi illalla tukan letille ja sipaisi sen aamulla topakalle nutturalle. Näin mummon pitkän ja harmaan tukan auki vain saunasta tullessa, kunnes se taas kiepsaistiin kiireen vilkkaa kiinni. Mummo oli talon tyttäriä, suuren lapsiparven viimeistä ikäluokkaa, jonka vanhimmat veljet siirtyivät Titanicin uppoamisen tienoossa Amerikkaan ja heistä ei kuultu sittemmin. Mummolla oli rankka elämä kylän parhaan pontikankeittäjän ja kuolemaan taipuvaisen lapsikatraan valvojana. Mummosta muistan metsämansikkamaidon, runsaalla voilla sipaistut ruisleivät ja hautajaiset, jonne mentäessä ja tultaessa radiossa soi Scatman.

Äitini laittoi ruskeaa kastiketta myös. Kastike valmisteltiin puolihuolimattomasti kaiken muun ohessa. Mies istui sohvalla odottamassa, minä heiluin jaloissa, koti oli aina siisti ja äiti ja isä tekivät rankkaa vuorotyötä. Meillä syötiin vain kotiruokaa ja äiti leikkasi maailman ohuimmat ruisleivän viipaleet. Äitini elää vielä, mutta on niin sairauden viemä, että ei ole enää täällä. Hoitokodissa kertovat kuitenkin, että hän seuraa hyvin tiiviisti, kun ruokaa laitetaan ja joskus jaksaa kuoriakin perunan tai kaksi. Minun lapsuudessani äiti oli vahva ja hillittömän päättäväinen.

Isäni hallitsi ruskean kastikkeen myös. Kun sain päähäni, että pelastan maailman mm. vegetarismilla vuonna 1988, suostuin syömään lähinnä spagettia ja ruskeaa kastiketta. Ruskean kastikkeen valmistusta en oppinut kaiken nähneen sukupolven edustajalta, mummoltani, en suurten ikäluokkien äidiltäni, vaan 1980-luvun yh-isältä.

Kun tällä viikolla oikaisin keittiöosuudessa ja tarjoilin lapsille ylikansallisia ikean lihapullia, tein niiden rinnalle ruskean kastikkeen.


Mieltänostattava ruskea kastike

Kuumenevalle pannulle ladataan noin 50 g voita.
Katsellaan kun voi sulaa ja katsellaan että se saa väriä. Maailma on hyvä paikka ja miljoona naista ja miestä on tehnyt tämän ennenkin ja onnistunut.
Sitten pannulle lisätään noin kolme ruokalusikallista vehnäjauhoja.
Nyt kaivetaan kaikki asenne ja voima mitä henkilöstä löytyy. Vispataan jauhoja voin kanssa sekaisin kärsivällisesti ja toivoa menettämättä. Annetaan jauhojen muuttua sulavaksi massaksi ja odotetaan, että se saa vähintään vaaleanruskean sävyn.
Vähitellen aletaan kulautella sekaan lämmintä vettä, tilanteesta riippuen 3-6 dl tai 2 dl kylmää kermaa ja loput vettä. Vispataan edelleen, odotetaan, että seos muuttuu sileäksi, kauniiksi, täyteläiseksi. Nyt ei vastailla puhelimeen tai tyhjennetä astianpesukonetta samalla, nyt ollaan ruskean kastikkeen äärellä. Lopuksi lisätään mustapippuria, soijaa, worchester-kastiketta. Heitetään mahdolliset lihapullat sekaan. Vaikka tämmöiset ruotsalaiset täältä, jos on hyvä päivä menossa. Voidaan nauttia myös sellaisenaan makaronin tai perunoiden kanssa. Sekaan voidaan toki lisätä sipulia oikein pieneksi pilkottuna, tai sieniä, nakkeja...

tiistai 2. lokakuuta 2012

Paistettua ahventa

Joka viikko pitäisi syödä kalaa, mielummin useammankin kerran. En ole kummoinen kalastaja ja meillä syödään useimmin (katka)rapuja, lohta, tonnikalaa ja simpukoita, kuin ihan sitä perinteisintä suomalaista kalaruokaa. Varmaan vähän huono juttu.


Toisaalta syytän tilanteesta kyllä automarkettien aika kökköjä valikoimia. Kala-altaat pullistelevat lohta eri muodoissa ja toisaalta tuoreen kalan hinta on tässä tuhansien järvien ja pitkän merenrantaviivan maassa ihan pilvissä. Jotenkin myös epäilyttää se kalan tuoreus ja siksi en kyllä esimerkiksi koskaan osta marinoitua kalaa, kun olen lukenut, että marinadiin isketään seniorifisut.

Nyt kuitenkin laittelin Prisman kalatiskin  helmiäisiä ahvenia ja perunamuussia parsakaalin kanssa ja erityisesti lapset ilmaisivat suosiota tälle miedolle, klassisiselle, skandinaaviselle menuulle. Perunamuussini salaisuus on runsas meijerivoin käyttö ja pitkällinen vatkaus, joka tekee muussista kuohkeaa. Suolassa ei säästellä. Muskottia vain hitunen sekaan.

Ahvenet kylvetin ensin vehnäjauhoissa, joiden seassa oli tujaus murskattua valkopippuria ja suolaa, sitten sukellus kananmunaan ja lopulta vielä hellä hipaisu korppujauhoja. Viimeinen silaus voisella pannulla. Sata kertaa parempaa kuin vaikkapa kalapuikot (joita meillä ei syödä, koska mielestäni ne ovat ällöttäviä).