Mielensäpahoittajan ruskea kastike

En ollut kovin huumorituulella vissiin kun ärryin kirjan otsikosta Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike. Jotkut asiat on sentään pyhiä ja niistä ei mitään vitsiä väännetä. Ruskea kastike on jumalaista ruokaa, jonka tekeminen vaatii 65-vuotiaan martan itsevarmuutta ja varmaotteista ranneliikettä. Tätä kansanosaa on selvästi nykyisin jo vähemmän, sillä kaupoissa näyttää olevan jos jonkinmoista kastikepussukkaa tarjolla, joten kai väki nykyisin vispaa kastikkeen pussista. Ylenkatson moista touhua ankarasti.

Lapsena katselin mummon tekevän ruskeaa kastiketta pienessä Juvan mökissä lihapullien seuraksi. Ulkona oli ikikesä, mökin ympärillä peikkojen metsä. Mummo laittoi illalla tukan letille ja sipaisi sen aamulla topakalle nutturalle. Näin mummon pitkän ja harmaan tukan auki vain saunasta tullessa, kunnes se taas kiepsaistiin kiireen vilkkaa kiinni. Mummo oli talon tyttäriä, suuren lapsiparven viimeistä ikäluokkaa, jonka vanhimmat veljet siirtyivät Titanicin uppoamisen tienoossa Amerikkaan ja heistä ei kuultu sittemmin. Mummolla oli rankka elämä kylän parhaan pontikankeittäjän ja kuolemaan taipuvaisen lapsikatraan valvojana. Mummosta muistan metsämansikkamaidon, runsaalla voilla sipaistut ruisleivät ja hautajaiset, jonne mentäessä ja tultaessa radiossa soi Scatman.

Äitini laittoi ruskeaa kastiketta myös. Kastike valmisteltiin puolihuolimattomasti kaiken muun ohessa. Mies istui sohvalla odottamassa, minä heiluin jaloissa, koti oli aina siisti ja äiti ja isä tekivät rankkaa vuorotyötä. Meillä syötiin vain kotiruokaa ja äiti leikkasi maailman ohuimmat ruisleivän viipaleet. Äitini elää vielä, mutta on niin sairauden viemä, että ei ole enää täällä. Hoitokodissa kertovat kuitenkin, että hän seuraa hyvin tiiviisti, kun ruokaa laitetaan ja joskus jaksaa kuoriakin perunan tai kaksi. Minun lapsuudessani äiti oli vahva ja hillittömän päättäväinen.

Isäni hallitsi ruskean kastikkeen myös. Kun sain päähäni, että pelastan maailman mm. vegetarismilla vuonna 1988, suostuin syömään lähinnä spagettia ja ruskeaa kastiketta. Ruskean kastikkeen valmistusta en oppinut kaiken nähneen sukupolven edustajalta, mummoltani, en suurten ikäluokkien äidiltäni, vaan 1980-luvun yh-isältä.

Kun tällä viikolla oikaisin keittiöosuudessa ja tarjoilin lapsille ylikansallisia ikean lihapullia, tein niiden rinnalle ruskean kastikkeen.

Mieltänostattava ruskea kastike

Kuumenevalle pannulle ladataan noin 50 g voita.
Katsellaan kun voi sulaa ja katsellaan että se saa väriä. Maailma on hyvä paikka ja miljoona naista ja miestä on tehnyt tämän ennenkin ja onnistunut.
Sitten pannulle lisätään noin kolme ruokalusikallista vehnäjauhoja.
Nyt kaivetaan kaikki asenne ja voima mitä henkilöstä löytyy. Vispataan jauhoja voin kanssa sekaisin kärsivällisesti ja toivoa menettämättä. Annetaan jauhojen muuttua sulavaksi massaksi ja odotetaan, että se saa vähintään vaaleanruskean sävyn.
Vähitellen aletaan kulautella sekaan lämmintä vettä, tilanteesta riippuen 3-6 dl tai 2 dl kylmää kermaa ja loput vettä. Vispataan edelleen, odotetaan, että seos muuttuu sileäksi, kauniiksi, täyteläiseksi. Nyt ei vastailla puhelimeen tai tyhjennetä astianpesukonetta samalla, nyt ollaan ruskean kastikkeen äärellä. Lopuksi lisätään mustapippuria, soijaa, worchester-kastiketta. Heitetään mahdolliset lihapullat sekaan. Vaikka tämmöiset ruotsalaiset täältä, jos on hyvä päivä menossa. Voidaan nauttia myös sellaisenaan makaronin tai perunoiden kanssa. Sekaan voidaan toki lisätä sipulia oikein pieneksi pilkottuna, tai sieniä, nakkeja...