Kadonneiden kummitusten jäljillä

Rovaniemen juna saapui kymmenisen minuuttia myöhässä Ouluun, jossa oli meneillään tunnelmallinen lumisade. Junassa istumisen jälkeen raikas ilma, pieni pakkanen ja valkeat nietokset houkuttelivat kävelemään hotellille. Olin kirjaimellisesti vain vilkaissut netistä, missä Holiday Inn on ja oli sellainen vaikutelma, että lähellä. En muistanut kyllä missä suunnassa. Päättelin että kohti keskusta hop ja lähdin tarpomaan. Kahden laukun kanssa lumisohjoinen kävelylenkki alkoi pian epäilyttää, varsinkaan kun mitään havaintoja hotellista ei ollut lähikortteleiden alueella. Sitten havaitsin, että kaupungilta löytyy kyllä karttoja, mutta ne olivat mukavan haasteellisten lumiesteiden takana, kuten tämä Rantatien tuntumassa oleva.

Koska oli sentään laskiainen, pysähdyin pullakaffelle  Cafe Mazarineen tai vastaavaan ja kysyin vaivihkaa reittiä hotellille. Laskiaispulla oli ihanasti täytetty mantelikinuskilla ja kermavaahdolla ja sain vielä seikkaperäisen piirroksenkin mukaan. Hotelli löytyi. Pienen hengailun jälkeen (langaton netti ei lähtenyt toimimaan voi äh) päätin suunnistaa lähituntumassa olevaan Pohjois-Pohjanmaan museoon. Reitti sinne olikin lyhyt, pytinki vain epäilytti. Pohjanmaalaista suuruudenhulluutta olin havaitsevinani tässä kookkaassa rakennuksessa, yleensä vastaavat museot ovat paljon vaatimattomampia.

Museokierros oli kuitenkin  antoisa. Tuolta löytyi aika perusnäyttely esihistoriasta, Oulun osuus oli ihan jees, yläkerroksissa oli sota-aikoja, tervaa, laivoja ja koteja eri vuosikymmeniltä. Hyvin rakennettu ja erityisen kivoja oli meriarkeologinen näyttely ja seikkaperäinen opastus tervaan ja sen merkitykseen Oululle. Alakerrasta löytyi vaihtuva näyttely oopperan puvuista ja Koiramäki-osasto, joka oli perheen pienille suunnattu. Museokauppa olisi voinut olla runsaampikin. Lisäksi oli valokuvanäyttelu Oulun teatterin vaiheista. Museorakennuksen suurellinen taustakin selvisi, sen oli tullu perintönä kaupungille, testamentin ehtona oli käyttää rakennusta kulttuuritarkoitukseen. Alkuperäinen huvila oli myöhemmin palanut (Oulu on palanut peräti 10 kertaa) ja tuo rumilus rakennettu tilalle 1930-luvulla. Talossa on toiminut jopa kirjasto aiemmin.

Museoturneen jälkeen suuntasin Kauppatorille katsomaan ne somat vanhat rakennukset, jotka muistan aiemmilta reissuilta. Siellähän ne nököttivät..Oulussa näytti oleva todella paljon vanhoja, kauniita rakennuksia.

Ja joillakin sedillä oli kiva jobi, rakentaa isoa lumilinnaa.

Kauppahallissa ilmeni Oulun sijainti eri kulttuuripiirien välimaastossa. Savolaisen kalakukon rinnalla tarjolla oli kainuulaista versiota. Ouluun on tullut väkeä monessa aallossa. Jo saamelaiset ovat pitäneet Oulua kauppapaikkana, myöhemmin tänne muutti savolaisia, sittemmin on tullut näitä junan tuomia, kuten pohjoisessa sanotaan. Oulussa on rentoa väkeä verrattuna pohjalaisiin, mutta ihan savolaisia jutunkertojia he eivät kyllä ole.

Siinä sitten kävellessäni kohti hotellia, minut yllätettiin tämän patsaan luona. Hymyilevä nainen lähestyi minua ja hetken mietin kierränkö patsaan toiselta puolen, kun jos se vaikka kysyy jotain, mihin en tiedä vastausta. Mutta kävelin sitten kuitenkin hymyilevää naista kohti, koska sellainen olen, en mikää kiireinen puskiin juoksija. Tästä seurasikin varsinainen seikkailu.

Minulta tosiaan kysyttiin sellaista, mihin en osannut vastata eli kuka tämä tyyppi Franzen tuossa patsaassa on. Sain kuulla hänen olleen runoilija, opettaja ja pappi, joka syntyi Oulussa, mutti myöhemmin Ruotsiin ja on heidän kuulun pääministerinsä Olof Palmen esi-isä. Ilmeni, että hymyilevä nainen on opas ja nyt oli kansainvälinen opaspäivä ja hän tarjoutui kertomaan minulle Oulusta, sen historiasta ja että hän on erikoistunut kummituskävelyihin.

Pikkaisen hyvä tuuri. Ja jännä, että kummitukset tulivat taas agendalle, viime viikolla kuuntelin erästä kummitusten etsijää yhdessä koulutuksessa vähän ihmeissäni. And now they're back.

Aiemmin päivällä olin pohtinut pitkään lausetta kirjasta, jota luen: sillä tuntemattoman ihmisen ystävällisyyden muistaa aina, koska loppujen lopuksi tuntemattoman ihmisen ystävällisyys, kuten itse aikakin, parantaa haavamme.. Että onko todellakin niin, että meitä lohduttaa enemmän tuntemattoman ihmisen ystävällisyys, kuin sellaisen, jonka tunnemme.

Näitä pohtiessani, sitten kohtaan tuntemattoman ystävällisen ihmisen, joka haluaa kertoa minulle tarinoita, keskellä päivää, aurinkoisessa Oulussa. Ja minä olen valmis.

Kuulen hauskoja, liikuttavia ja uskomattomia tarinoita Oulussa liikkuvista kummituksista. Sellaisia tarinoita, jotka ovat kuulemma totta ja sitten sellaisia, joiden totuudesta kiistellään, tai sitten ollaan erimielisiä siitä, onko joku kummitus lapsivuoteeseen kuollut 21-vuotias Franzen-sukuinen vai itse Sara Wacklin.

Minut viedään Tuomiokirkkoon, jossa harjoitellaan illan urkumaratonia varten. Kuulen tarinoita parista taulusta ja kattoon nostetusta laivasta. Nämä ovat yleisiä rannikkoseutujen kirkoissa, jos on pelastunut täpärästi merionnettomuudesta, tapana oli tuoda kirkkoon laiva kiitokseksi.

Oulun tuomiokirkko on palanut kerran  ja tämä nykyversio on ystävämme Engelin käsialaa. Kirkko on komea ja korkea, sillä rakennusaikanaan 1800-luvulla Oulu oli varakas tervakaupunki. Tuona aikana rakennettiin myös nykyinen kaupungintalo, joka on toiminut jopa Seurahuoneena kieltolakiin saakka.

Turnee kaupungintalon sisätiloissa paljasti sen samantyyppiseksi kuin Tampereen vastaavan. Ulkona oli hauska patsassarja, joka kuvaa Oulun historiaa. Ensimmäinen patsas on perustajakuningas ja viimeinen on 2000-luvun poika istumassa rennosti ja katsomassa kohti tulevaa.

Hotellin vieressä oleva vaikuttava kivijalka kuuluikin Oulun vanhimmalle rakennukselle, kellari on 1600-luvulta. Kierroksen jälkeen olin innoittunut. Kiitos Oulu mahtavasta seikkailusta historiasi hämäriin. Korkokenkäni olivat märät ja minä punaposkinen ja kylmissäni. Teekupponen hotellihuoneessa ja olin valmis illan haasteisiin.

Haasteita olikin luvassa. Hmh. "Onko meillä kiire, vai käytetäänkö tietotekniikkaa..."

Yön nukuin täysin hiljaisessa huoneessa liian massiivisen tyynyn kera. Aamupala oli tavis, plussaa hyvästä kaurapuurosta, graavilohesta ja tuoreista veriappelsiineista. Taksilla rautatieasemalle ja neitsytmatkani Kokkolaan alkoi.