Mulla oli parisen viikkoa sitten mahtava, puhdistava, alkuvoimainen krapula. Krapulat on yleisesti täysin aliarvostettuja juttuja, joiden avulla ihminen matkaa kiirastulen läpi, nöyrtyy, ymmärtää pienuutensa ja lopulta kohoaa tavanomaisuutensa yläpuolelle.
Pidän epäilyttävinä ihmisinä niitä, jotka eivät näitä koe. Mitä heillä on salattavaa? Miksi he eivät heittäydy?
Jos ihminen on kaltaiseni kontrollifriikki, totaalihangover on ainoa tila kun minut saa oikeastaan rennoksi. Tunnen jopa, että olen silloin mahdollisesti aidoimmillani. Välitän aika lailla siitä, mitä muut minusta ajattelevat, mutta krapulassa irtaudun sosieettien paineista ja painan pääni rauhallisesti vessan lattiaan. Se tuntuu kylmältä ja turvalliselta.
Hankin krapulan mieluiten viskillä. Savuisella ja skottilaisella. Viimeksi meni tiliotteen perusteella 15 kappaletta. Ja viinit ja safkat sitä ennen. Että ei tässä mistään pikkutissuttelusta ollut kyse. Kun minä juon, se ei ole naisellista puuhaa.
Olen saanut joskus melko tyydyttävän krapulan aikaiseksi myös tequilalla (roseella) ja muutamia kertoja ihan viinilläkin. Mutta ei ne ole kyllä mitään verrattuna alkukantaiseen viskikrapulaan. Viskin kanssa se menee näin: heräät aamulla, eikä mitään tajua vielä, miten pahalta kohta tuntuu. Vasta sellainen hiipivä avuttomuus ilmassa.
Nouset sieltä, minne oletkin sitten sammahtanut, useimmiten olen itse joko omin avuin tai kaverin kannattelemana selvinnyt sänkyyni, kerran pari olen löytänyt itseni alakertani vessan lattialta. Viimeeksi heräsin hotellista, Lahden Cumuluksesta. Noniin. Nouset ja ihmettelet, että onkohan asiat ns. kunnossa, onko puhelin, rahat lähietäisyydellä. Olet toivottavasti yksin, etkä vieraassa seurassa. Et missään ns. väärässä paikassa. Jos nämä kohdat täyttyvät: menee jo hyvin. Itselläni näin useimmiten on. Kerran olen kadottanut kännykän ja kerran rakkaan sormuksen. En ole koskaan herännyt oudosta paikasta, jos omaa vessaa ei katsota sellaiseksi. Aika pienillä vahingoilla siis, kun puhutaan aikamoisista tajunnan alentunteista tiloista. Kellon tarkistus kohdallani osoittaa yleensä, että on varhainen aamu.
Korostan tässä vaiheessa, koska siis tosiaan välitän jossain määrin siitä mitä ihmiset ajattelevat -niin, koen kunnon krapulan yleensä 1-2 kertaa vuodessa. En aina silloinkuin siihen tähtään. Joskus se pakenee luotani ja sieluni ei saa kaipaamaansa varjosta valoon vaellusta. Joskus se tulee yllättäin ja silloin se on parasta. Niin kävi viimeeksi.
Mutta siis, vessaan selvittyään alkaa tuntua pahalta. Haadeksen kuolettava voimat iskeytyvät vatsaan ja oksettaa. Yleensä rajusti ja monta kertaa. Niiden jälkeen olo on taas kuin lottovoittajalla. Parhaimmillaan huolettoman hilpeä. Tekee mieli jakaa oma selviytymistarina jonkun kanssa.
Hetken päästä positiivisuus kokee matalasuhdanteen ja olo heikkenee voimallisesti. Tässä kohdassa olisi tärkeää aavistella oikein, elää oikein intuition laajoilla äärirajoilla. Mikä on oikea juoma? Oikea eines? Onko nyt sellainen vaihe, että suihku helpottaa? Vai peti?
Viimeeksi krapulani kumuloituminen aivan megalomaaniseksi johtui siitä, että vaihtoehtoja ei ollut. Oli periaatteessa mentävä töihin tai siis koulutukseen, jonka päättymistä sitä oltiin oltu juhlimassakin. Päivä vierähti vessaan säntäilyssä ja kesäyliopiston vessan lattiaa hamutessa. Ulospäin näytin varmaan säälittävältä ihmisrauniolta, mutta sisälläni elin voimaisaa kevättä ja syntymistä.
Krapula aaltoilee hyvästä huonoon, pienin askelin kohti hetkeä, että jotakin voi syödä luottavaisin mielin. Tämän milestonen jälkeen saattaa iskea iso luovuustunne. Mieli kristallisoi elämän perusasiat eteesi: mistä haluat pitää kiinni, mikä on kaunista ja oikein. Sitä oiken liikuttuu siitä, miten vähän on paljon.
Saattaahan siinä sitten iskeä muitakin vaiheita, mutta viimeeksi keskityin nollaamaan päätä seksifantasioiden sijaan.
Mitä vanhemmaksi tulee sen pidemmälle aallot ylettävät. Viimeeksi ensimmäinen päivä meni tyystin hunningolla ja vasta päivänä 2 kykenin luovaan toimintaan. Kyllä silloinkin vielä sielu värisi.
Pidän krapulan tuomasta eeppisestä lopputulemasta niin paljon, että se on oikestaa parempaa kuin humala. Parempaa ainakin kuin lasku. Nousua nyt ei voita mikään.
Puritaania absolutistia minusta ei tule, en näe siinä kerta kaikkiaan mitää järkeä.
Lasten nähden en juopottele, hullukaan ei halua krapuloida niiden ollessa samassa talossa. Mutta muulloin, silloin tällöin jatkossakin aion askeltaa viinan valtatielle. Eikä edes hävetä. Tähtään viskin kepeään vanhuuteen.. ainakin silloin kun lapsenlapset eivät ole kylässä. Elämä tyystin selvinpäin, jota omakin enimmäkseen on, se on hienoisesti yliarvostettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti