lauantai 30. huhtikuuta 2011

Peli-illan nachot ja guacamole

Tämä ohje on mukailtu amerikkalaisen kämppäkaverini Jamien ohjeen pohjalta. Hän teki tätä lihaisena versiona usein poikaystävälleen, joka käytännössä asui neljän tytön boksissamme, vaikka koko asuinkerroksen tuli olla miehetön. Amerikkalaiset, ainakin etelävaltioiden alueella asuvat, ovat vähän epärehellisiä joidenkin asioiden kanssa. Sanotaan yhtä ja taustalla toimitaan eri tavalla. Aivan uskomattoman häveliästä kansaa myös, riisuutuminen ja alastomuus ovat aikamoisia tabuja. Tarinoita saunasta kuunneltiin silmät levällään ja lopulta kysyttiin jotakin tyyliin: ovathan ne oikeasti kuitenkin vain homoille tarkoitettuja?

Asunnossamme oli siis aina mies, vaikka ei olisi saanut olla. Asunnossa olis myös aina viinaa, sillä yksi kämppis joi iltaisin lasin tai pari vodkaa, tämäkin oli äärimmäisen kiellettyä. Kämppäkuntamme katolilainen oli puheidensa mukaan neitsyt, muttta yöpyi jokaikinen yö poikaystävänsä kerroksessa, jonka piti olla naiseton. Minä olin komppanian epäkohtelias, meni monta kuukautta ennenkuin muut avautuivat minulle siitä, että olen äkäisen oloinen. Suomalaisena en tietenkään hallinnut pakollista small talkkia, varsinkaan aamuisin ei tehnyt mieli sanoa yhtään mitään, mikä on hirveän huonoa käytöstä osavaltiossa, jossa kaikille vastaantulijoille hymyillään. Yritin olla parempi ihminen keskustelun jälkeen ja opiskelin sanomaan joka välissä jokaiselle "HI! How are you? I'm fine, thanks!!"

Mutta paluu meksikolaiseen. Tämä on ihana ja nopea mättö, jolle vietellään mies kuin mies.
Guacamole on aivan ässähyvää ja nopea tehdä. Olen yhden miessuhteen aikana kehittynyt siinä niin, että pystyin tuottamaan mainoskatkon aikana kipollisen ahnaalle urokselle. Kaikki exät ja nykyinenkin ovat arvostaneet meksikolaista ruokaa, joten minulla on hirveä määrä erilaisia versioita kaikista perusjutuista.




Uuninachot ja guacamole
Nachoja pussillinen tai pari (Lidlin versiot melkein parhaita)
2 prk nachokastiketta (voi tehdä itsekin, usein teenkin, säästää rahaa ja maku on syvempi)
2 prk papusysteemiä (sitä fried beans-soossia) tai sitten vaikka purkista vaan papuja sekaan
1 loota kirsikkatomskuja
½ prk jalopenoja
1-2 pss juustoraastetta, tai sulata 1 dl kuohukermaan 1 pkt cheddaria ja lisää 5 tippaa tabascoa ja kaada se sekaan

Guacamolea
Soseutetaan sauvasekoittimella 2 avokadoa, 1 sitruunan tai 2 limen mehua, 1 valkosipuli, 1 smetana, mustapippuria ja suolaa.

Lisäksi esimerkiksi:
Smetanaa johon seattu valkosipulin kynsiä
Chilikastiketta
fetaa

Uunipellille ladataan sekaisin nachoja, chilikastiketta, tomskuja, papusosetta, jalopenoja ja juustoraastetta. Uunissa hetkenen ja nautitaan guacamolen, smetanan ja chilikastikkeen kanssa.

Tampere nyt ja aina

Muutin Tampereelle saatuani opiskelupaikan yliopistosta. Kärräsin tarkkaan harkitun ja vähitellen kartutetun omaisuuteni Hervannan Väinölään ja tuumasin ensimmäisestä hetkestä, että tänne en jää. Seuraavana aamuna kaupunki ja yliopisto itsessään saivat armon, mutta asunto ei. Hervannasta muutto oli missioni seuraavien viikkojen ajan ja sainkin mieltä ylentävämmän opiskelijaboksin Hallilasta.

Pidin Tampereesta alusta alkaen. Ensimmäisenä vuotena seikkailin bussilla eri suunnilla opiskelijakavereiden bileissä, etsin sivukirjastoja löytääkseni tenttikirjoja ja istuin määrättömästi opiskelijakuppiloissa. Kun myöhemmin muutin pois, pieni kaipaus jäi ja olinkin varsin innostunut muuttamaan takaisin vuonna 2000. Sittemmin olenkin tamperelaistunut sen verran, kuin se savolaiselle on mahdollista.

Tampere on kaltaiselleni pikkukaupungin tytölle riittävän suuri ollakseen inspiroiva. Useimmiten löydän keskustasta jotakin uutta, kauppaa, siltaa, kahvilaa tai näkökulmaa. Tuntuu, että pysyvää on vain jatkuva muutos. Viime keväänä eteeni paiskautui suosikkisillalta tämä lukkojen aita. Alla pauhuaa Tammerkoski, joka synnytti ympärillee kaupungin ja ylle on tuotu lukkoja kuin suuressa maailmassa konsanaan.


Pyynikin näkötorni on hiipien vallannut paikan maallisten suosikkipaikkojen joukossa. En osaa selittää, mikä siinä vaatimattoman näköisessä ja kokoisessa tornissa, joka on riuhtaistu keskelle harjua, on niin viehättävää. Mutta sinne on kiva mennä kahville ja munkille, kävellä vähän suomalaiskansallisissa maisemissa ja irtautua hetkeksi muusta. On jotenkin turvallista, tietää kahvilan olevan auki vuoden jokaisena päivänä. Sinne voi poiketa kesken Pyynikin lenkkeilyn. Siellä voi tehdä treffit miehen kanssa.Sinne voi mennä lasten kanssa pikaiselle visiitille tai pidemmälle turneelle, joka sisältää kipuamisen tornin. Kesällä siellä kokoontuu motoristeja ja on Tarja Halonenkin vastaan tullut..

Pyynikin näkötorni on avoinna jopa Joulupäivänä. Tämä otos on napsaistu 25.12.2010 kun toin torniin miehen ranskalais-ruotsalaiset vanhemmat.

Tässä taas joku kesäinen reissu parin vuoden takaa.

Pyynikin näkötornin lisäksi Tampereella on muitakin mahtavia paikkoja. Olen aina ollut sitä mieltä että, kun olet nähnyt yhden kirkon, olet nähnyt ne kaikki. Se yksi kirkko voi aivan hyvin olla Tampereen tuomiokirkko, joka on Suomen hienoin kirkko. Simbergin mahtavat symbolistiset työt ovat jotain ihan muuta kuin kirkoissa tavallisesti on. Kuoleman puutarhaa, katon käärmettä tai Haavoittunutta enkeliä voi tunnelmoida pidemmänkin tovin.

Tampereen sympaattisin kahvila on Amurin helmi, joka sijaitsee Amurin työväenmuseokorttelin yhteydessä. Kun istahtaa kuulemaan haitarimusiikkia keikkuvien terassipöytien  äärelle koivujen juureen aika pysähtyy. Tarjottavat ovat itkettävän perinteisiä, ei mitään nykyajan kotkotuksia. Täältä saa ehdottomasti Tampereen parasta leipää ja se on paljon sanottu savolaisen leipäalueen natiivilta.

Paras kirpputori on radiokirppis Laukon torilla. Paras leikkipuisto on Pikku kakkosen puisto aivan keskustassa. Paras seikkailupaikka on Kangasalan tien varrelta käännös oikealle, seuraa koivukujaa vanhan Kaukajärven kartanon maille. Keskellä puskia löytyy merkit alueella joskus olleesta suurkartanosta, puut, pensaat ja kivijalka huokailevat muuttuneita aikoja.Lasten kirmatessa etsimään aarteita voi syödä kuvun täyteen marjoja, pensaista riittää usemmallekin ohikulkijalle.

Paras piknikpaikka on ylivoimaisesti Arboretum Hatanpään kartanon mailla, suositeltava erityisesti ruusujen aikaan. Seuraava kuva joltakin raukealta kesäiseltä piknikiltä.



Paras maisema on kuitenkin kosken äärellä, vaikka Hämeensillalta Satakunnan sillan suuntaan. Hämeensillalla on patsaita ja kun löydät sen patsaan, jonka isovarvas on kulunut, hieraise sinäkin. Se tuottaa tiettävästi onnea. Tammerkoski yhdistää Näsijärven ja Pyhäjärven ja kosken varrella on kesällä vilkasta elämää. Punatiiliset tehdasrakennukset ovat mielestäni rujon romanttisia. Olen aikalailla ihastunut niihin.


Oudon kiinnostava paikka on maailman ainoa Lenin museo, joka sijaitsee talossa jossa setä-Lenin järjesti kokouksia ennen vallankumousta Suomessa piileskellessään.

Parhaat ravintolat ovat Ravinteli Bertha, jota ei voi tarpeeksi ylistää. Salud on aina tasaisen hyvä. The Grill on joskus vastaus sisäiseen kysymykseen. Pubeja, yökerhoja ja tanssiluolia on varmasti aivan riittävästi humaltuakseen sisäisestä tai ulkoisesta tunteen palosta.

Bubbling under: viime aikoina olen aloittanut pienimuotoisen flirttailun Herwoodin kanssa. Sieltä alkoi suhteeni tähän kaupunkiin ja nyt olen alkanut saavuttaa henkistä kypsyyttä kohdata Hervannan murheen kukkulat. Siellä on omanlaisensa letkeä ja rento fiilis, loistokirjasto ja mahtavat etnisten kauppojen valikoimat.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

se kuuluisa kanapiirakka

Suosikkipiirakkani on ehdottomasti tämä kanapiirakka. Kyseessä on varmaan maailman helpoin ja nopein tarjottava ja en ole mistään, todellakaan mistään, ohjeesta saanut niin paljon kehuja kuin tästä. Alunperin ohje kulkeutui kaverilta, jolla oli tähän ihan hyvä pohjakin. Kerran kiireessä päätin oikaista valmiilla paprikasuikaleella ja pakastepohjalla. Lopputulos oli niin herkku, että olen todennut: vähän on enemmän. Aina ei tarvitse kilvoitella keittiössä marttyyrikruunun kanssa. Tarjosin tätä Viini-lehden kilpailuun helpoksi tarjottavaksi punaviinin kanssa ja sijoituin kilpailussa kolmanneksi. Joten tämä on myös voittoisa ohje.

Kanapiirakkaa ovat maistaneet varmaan kaikki luonani vierailleet kaverini. Useimmat ovat pyytäneet reseptin mukaan. Yhdessä vaiheessa tein tätä melkein joka lauantai-ilta. Lapsetkin rakastavat tätä piirakkaa. Kun treffailin sinkkuna tiiviisti, tein tätä melkein aina varmuuden vuoksi odottamaan, siltä varalta, että ilta johtaisi kotiini esimerkiksi lasilliselle. Yhdessä vaiheessa, jos mainitsin puhelimessa kavereille että leivon juuri kanapiirakka, kuului rivo naurahdus, ai sulla on treffit vai? Tätä tarjosin myös miehelleni ekoilla treffeillämme. Kuten olen aiemmin maininnut, hän on juustorasisteja, mutta myös hän on piirakan ystäviä.

Okei, näitä juttuja siis tarvitaan:



Paista hunajamarinoidut broitskusuikaleet pannulla vähässä öljyssä. Painele piirakkataikina voideltuun piirakkavuokaan. Heitä broitskujen joukkoon paprikat (löysällä otteella nesteet pois purkista, ei kovin tarkasti) ja sitten sekaan smetana ja juusto. Kaada seos pohjan päälle ja uuniin 25 min 200 astetta. Tarjoile oliivien, salaatin ja punkun kanssa. Sekaan voi lisätä melkein mitä vain: homejuustoa, vuohenjuustoa, ananasta jne. Peruspaketti on kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi.



perjantai 22. huhtikuuta 2011

Pääsiäisen menu: lammascurry, lassi ja pannacotta

Pääsiäistä voi viettää niin monelta kantilta. Vietettävä sitä kuitenkin on. Vilkaisu ulos ja ymmärrys: valoa, valoa! Maa herää,  voi tuntea lämpimän sykkeen mullassa. Puut puhkaisevat hennot lehdet synkistä talven raiskaamista oksistaan, kohta vihreä voittaa harmauden. Ulkona on pakko hengittää syvään kevään uudestisyntynyttä ilmaa. Kaikki on ehkä sittenkin mahdollista.


Spring has returned.  The Earth is like a child that knows poems.  ~Rainer Maria Rilke

Pakanakansat kaikkialla noteerasivat kevään. Munat, puput, tiput ja keltainen väri ovat symboleja uudelle elämälle, vasta alkavalle. Kiima-aika koittaa, yksinäisen on löydettävä edes väliaikainen partneri. Vaatteiden vähenemisen myötä pessimismikin hellittää.

If I said I want your body now. Would you hold it against me? -Britney Spears


Juutalaisten massapako Egyptin orjuudesta sattui sopivasti pääsiäiselle, tuli niin kova kiire, että leipää ei ehditty hapattaa. (Onkin suuria pääsiäisen kriisitilanteita juutalaiskodissa, jos jostakin löytyy leivänmurunen tai viljaa, ginitkin saa tilattua kosherina pääsiäistä varten).

Mooseksen 2. kirja kertoo mm.:

14 "Tästä päivästä tulkoon teille muistopäivä. Viettäkää sitä Herran juhlana. Pitäkää tämä ikuisena säädöksenä sukupolvesta toiseen. 15 Syökää seitsemän päivän aikana happamatonta leipää, ja jo juhlaviikon ensimmäisenä päivänä toimittakaa kaikki hapantaikina pois taloistanne, sillä jokainen, joka syö hapanta leipää ensimmäisestä päivästä lukien seitsemänteen päivään, poistettakoon Israelista.

Ortodoksit ovat kilvoitelleet paastolla 40 vuorokautta. Pitkänperjantain vigilia sen päättää. Kun yöllä on kirkko kierretty, saavutaan valoa uhkuvaan saliin ja aamun varhaisina tunteina alkaa alkukantainen ja orgastinen mässäily. Jeesus on noussut taivaaseen, kohti valoa, olemme armahdetut.

Virpomisvitsat ovat ortodoksista perinnettä ja niillä viitataan palmunlehviin, joita tiettävästi laskettiin Jeesuksen eteen. Jeesuksen lisäksi muitakin pyhiä on kuollut sopivasti pääsiäisen ja kevätpäiväntasauksen aikaan, näitä hahmoja on ollut useilla pakanakansoilla esimerkiksi foinikialaisilla. Karjalassa virpoen toivotettiin myös : tuoreeks, terveeks ja tiineeks.

Vietitpä pakanallista, kristillistä tai juutalaista pääsiäistä, sen vietolle on olemassa siis vankkoja perusteita.

Kiirastorstain olin yksin kotona. Kun on yksin ilman lapsia, kristillinen syyllisyysetiikka meinaa selättää hedonistisen nautiskelijan. Pitäisi siivota. Pitäisi lukea sivistäviä kirjoja. Pitäisi katsoa se dvd, jonka osti kaksi vuotta sitten alennusmyynnistä, eikä vieläkään ole katsottu. Lenkille, jumppaan, laihtumaan! Pitäisi ainakin lakata varpaankynnet. No jos edes kävisi suihkussa ja viettäisi laatuaikaa naisena hyvältä tuoksuen.


En siivonnut. En lakannut varpaankynsiä. Jumppasin monta kertaa sohvalta ylös. Luin facebookin päivitykset lukemattomia kertoja läpi.

Korkkasin punkkupullon ja join ekan lasin nopeasti. Ah! Toinen lasillinen. Keitin kasaan pirkan punajuuriputken venäläiseksi pikabortsiksi, lisäsin 1 dl kuohukermaa, muskottipähkinää, mustapippuria ja Provencen yrttisekoitusta. Lautaselle lisäksi hyvää vuohenjuustoa ja tuoretta kirveliä. O la laa.

Because I'm worth it. -L'oreal



Seuraavana päivänä järjestelen täyteläistä iltaa varten. Valmisteilla on lammascurrya, jasmiiniriisiä, lassia ja panna cottaa miehelle ja itselle. Aikeissa suorittaa myös imurointi ja suihku.

Pääsiäisenä on syötävä lammasta. Se on siinä mielessä haasteellinen laitettava, että paistina se haisee miehen intiimialueilta. En ole suuri lihansyöjä muutenkaan,  mutta pääsiäisenä on laitettava lammasta.

Paras lammascurryn ohjeeni on Glorian ruokakirjasta jostakin 1990-luvulta.

Lammascurry
1kg lampaanlihakuutioita
3 rkl voita
kanelitanko
kardemummaa, neilikkaa, laakerinlehtiä (vaikka 3), suolaa
1 sipuli
valkosipulinkynsiä (vaikka 3)
3 tomaattia lohkoina
1 rkl tuoretta inkivääriä
tuoretta korianteria, minttua ja kirveliä
pari desiä maustamatonta jugurttia
tomaattipyree
2 tl currya
vettä
1 peruna
1 porkkana

Kuumenna kattilassa öljy, lisää mausteet ja sipulit. Keittele hetki. Lisää tomskut, suola, yrtit. Kuumenna hetki. Sekaan jugurtti, pyree, curry ja lammaspolot. Sekoita ja keitä. Lisää vettä että peittyy. Anna hautua, kunnes ainekset mureita. Lisää peruna ja porkka kuutioina loppuvaiheessa. Koristele korianterilla tietysti.


Jos käy niinkuin itselle, että vahingossa hujahtaa soossiin mustikkajugurttia, ei pidä panikoida. Keräät millä tahansa käteen sattuvalla kipolla mustikkaiset lihat ja vihannekset pois padasta. Pyyhit ne zen-buddhalaista tyyneyttä osoittaen talouspaperilla ja sekaan vaan. Et kerro pikkuepisodista muille ruokailijoille.

Tuli silti sairaan hyvää. Oikeasti niin mureaa, että välttelen täyttä vegetarismia jatkossakin.

Tarjoile jasmiiniriisin kanssa.

Juomaksi vaikka lassia.

Lassi
4dl maustamatonta jugurttia
2 dl jääkuutioita
suolaa, hyppysellinen sokeria ja sahramia
terästä vodkalla tai jollakin muulla alkoholilla tai ole sitten ilman, jos olet niin hyvä ihminen

Tehosekoittimessa hurauta tasaiseksi.




Panna cotta

4dl kuohukermaa
vaniljatanko
½ dl sokeria
3 liivatelehteä
1 rkl amarettoa

Liivatelehdet kylmään veteen. Kerma ja halkaistu vaniljatanko kattilaan. Keitä hiljalleen n 15 min. Poista vaniljatanko, lisää sokeri ja amaretto. Purista liivatteista vedet ja hujauta ne  kuumaan kermaan. Kaada seokset pieniin tarjoilukuppeihin. Hyydytä kylmässä tunteja. Tarjoa mansikoiden tai hedelmien kanssa.



torstai 21. huhtikuuta 2011

Lost in translation

Hyppytunnilla päätin leikkiä turistia ja tutustua koulua ympäröivään kaupunkiin. Fysioterapia, suutari, pankkeja, Vapaa valinta ja Siwa. Keski-ikäinen isä vapaa-ajan vaatetuksessa, lapsi pyörän turvaistuimessa ajetaanko kylän läpi? Ja he polkaisevat eteenpäin. Mikä elämä. Päivän highlight on ajaa satakertaa kuljettujen katujen läpi, ohittaa kirkko, ehkä poiketa jäätelölle S-markettiin, vai mennäänkö ärrälle asti?

Eläköitynyt väestö K-kaupan edustalla, keskustelu kulkee virolaisten työmiesten mersuista maasta puskeviin raparpereihin. Herranjestas, kun alkaa ahdistaa. Tiivistän vauhtia.

Kerrostaloja, lisää kerrostaloja ja rautatietä. Miten rumaa voi suomalaisessa kaupungissa olla? Pari juoppoa askeltaa siihen malliin, että kohta sanovat minulle jotain. Kävelen ylväintä ja itsetietoisinta vauhtiani.

En ole koskaan ollut hyvä metsäneläin. En sulaudu ympäristööni. Vai käykö kaikille näissä taajamissa näin? Tunnen katseet nahkatakissani ja pitkissä helmoissani. Mietin: mitä ne minusta ajattelee?

Paikallinen Ali Baba. Kaksi duunaria vetämässä doneria, hakevat katsekontaktia, vai haenko minä. Äkkikäännös. Tuossa on kirppari.

Sen on pakko olla todella hyvä tai huono, ei voi olla välimuoto. Tunnelma sisällä pysähtynyt. '60-luvun tiskin takana nainen neuloo, normipermis.Vieressä istuu mies, jossa yhdistyy Kaurismäen toivottomuus ja Koivusalon hiusrasvaisuus. Lihava, ah, ei niin saa sanoa. Isokokoinen mies ja pieni, söpö koira. Naismainen lihava mies. Puhuu, kuvitella, puhuu säästä kaunis päivä tulossa. Tiskin takana istuva nainen ei osoita eleelläkään kuuntelevansa.

Ulos. Suunnistan kohti koulua. Tai niin luulen.Käveltyäni hetken huomaan, että koulu ei olekaan siellä missä oletin sen olevan. Pikkukaupunki alkaa tuntua entistä vihamielisemmältä. Mietin voinko soittaa rehtorille ja kertoa olevani eksynyt, myöhästyn tunnilta? En voi. Kysyn ohikulkijalta. Päivittelee, että ei osaa kertoa, monta käännöstä, pari kilometriä, lähden siihen suuntaan jota arvelen hänen tarkoittavan.

Voi autuus. Mopoja. Siellä on oltava koulu. Tässä kylässä on vain yksi yläkoulu.Harvoin olen yhtä ilahtunut nähdessäni koulun alueelta karanneita velttoilijoita. Aiheutan säpinää puskissa, tupakoitsijoilla on kiire tumpata. Ohi pärtsää mopoja kuin road moviessa. Tämä ei tosiaan ole route 66. Poikia rohjustaa housut tipahtamaisillaan ja tyttöjä pienissä topeissa, lyhyissä helmoissa ja pitkävartisissa saappaissa. Pedofiilien unelma-apajat, kevään soidinmenot selvästi alkaneet.

Pelkään pikkukaupunkeja. Niissä ei ole mitään turvallista, vaikka asunnonmyyjät niin väittävät.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Täällä Pohjantähden alla

Minulla on traditiona lukea Täällä Pohjantähden alla vuosittain pääsiäisen aikaan. Koko perinne juontaa juurensa siitä, että ensimmäisen kerran tutustuin suosikkiopukseeni lukiovuosina jonkun tapahtumaköyhän pääsiäisloman aikana ja humahdin niin siihen maailmaan, että näin uniakin Koskelan ja kartanon porukoista.

Oli vaikeaa palata omaan savolaiseen todellisuuteen, kun on lyötynä marssinut sisällissodasta kotiin ja tuntenut luissaan torpparin elämän koko kurjuuden. Sain seuraavana keväänä kirjoituksissa laudaturin historiasta ja täydet pisteet sisällissota-kysymyksestä. Kiitokset menevät ehdottomasti Väinölle.

Kesti kuitenkin vuosia, ennenkuin palasin Linnan maailmaan. Yliopistovuosina oli niin paljon tentittävää kirjallisuutta, että en tainnut harrastaa vapaaehtoista korkealukeneisuutta lähellekään niin paljon kuin lukiossa.

Kun odotin esikoistani palasin kirjan pariin taas. Olin raskausmyrkyksen takia vuodelevossa 5 viikkoa ja pääsiäisen vietin sairaalassa lukien. (Luin myös Kaari Utrion tuotannon läpi tuossa vaiheessa, mutta siitä ei sen enempää.)

Seuraavina vuosina en paljon ehtinyt lukea, sain kolme lasta ja perehdyin lähinnä Maisa maalaa ja Puppe leikkii-skeneen. Muutama vuosi sitten kaivoin kirjan taas pääsiäisenä esiin ja oli kuin olisin lukenut sen ensi kertaa. Tässä välissä olin katsonut elokuvan useita kertoja, näyttänyt siitä pätkiä oppilaille ja muutenkin omat elämänvaiheet, Tampereella asuminen, kaikki, toi siihen ihan uuden syvyyden.

Olin ärtynyt Linnan naiskuvasta ja uuvelosta Elinasta, rakastunut Janne Kivivuoreen ja näin koko vanhemman suomalaiskansan Jusseina ja Almoina, aitoina suomalaisina esi-isinä ja -äiteinä. Marssin Tampereella etsimässä sisällissotaan liittyviä paikkoja ja tunnelmoin kuin konsanaan pyhiinvaeltaja Linnan haudalla, asuinkortteleiden ja rintamamiestalonsa äärellä ja muilla olennaisilla kulmilla.

Tunnen aitoa viehtymystä henkilöitä kohtaan, jotka pystyvät lainaamaan pitkiä pätkiä kirjan dialogia. Olen tavannut sellaisia ihmisiä useita ja olen jollakin tapaa vakuuttunut neroudestaan. Jos henkilöllä ei ole tästä kirjasta sykähtävää mielipidettä, tunnen pettymystä ja vieraantuneisuutta. Ihan kuin minut olisi hylätty jollain tasolla. Eräs deittiaikojen mies oli niin kertakaikkisen näppärä, että allekirjoitti kirjeensä aina Janne Kivivuorena käyttäen kaikkia mahdollisia kieliä James Stonemountain jne. Olin aika mennyttä moisen suuren verbaliikan edessä.

Kaksi kesää sitten kiiikutin lapseni pakkomielteeni äärelle ja ilmoitin meidät Urjalan Väinö Linna-turneelle. Niitä tehdään kerran vuodessa ja taistelu bussipaikoista on alkuvoimaista. Kuvat ovat siis aidoilta paikoilta, tekstit todelllista Linnaa ja tämä on pääsiäisen lukuvinkkini.Kirja sopii pääsiäiseen siksikin, että sisällissodan ratkaisevat Tampereen taistelut käytiin juurikin pääsiäisenä 1918. Kirja kainalossa voit lähteä myös kierrokselle Urjalaan tai Tampereelle tai katsoa ne alkuperäiset leffat, en ole kovin vaikuttunut niistä uusintaversioista.

Pappila sijaitsi pienen järven rannalla kylän laidassa. Päärakennus oli iso helmenharmaaksi maalattu ja vahvoilla ponttilaudoilla vuorattu. Sen verannan laudoitus oli leikkauksilla koristettu. Jussi ei mennyt sisään verannan kautta. Hän ei ollut kulkenut siitä milloinkaan, vaikka oli ollut pappilassa pikkupojasta asti. Sillä Jussi ei ollut pappi, eipä edes lukkarikaan, eikä papin sukulainen. Hän oli pappilan vuosimies, ja siksi meni sisään keittiön portaista. -Linna, Täällä Pohjantähden alla, Urjalan pappila

Kevään edetessä Jussi veisti hirret. Niiden pituus ihmetytti Almaa, samoin kuin joitakin sivullisiakin, jotka silloin tällöin pistäytyivät Jussi työmaalla. Almallekaan Jussi ei selittänyt työsuunnitelmaansa. Hän oli vähäpuheinen ja välttelevä siinä asiassa. -Minkä niitä noin pitkiä tarvitaan? -Seinään tietysti. Alma hymyili pientä salaviisasta hymyä. Jussi aikoi tehdä päärakennuksesta tavallista kookkaamman. -Linna, Täällä Pohjantähden alla, Koskelan torppa Urjalassa

 Ei mua tarvitte tutkia. Kyllä se Osku on, mutta minä en juokse yhden miehen perässä. Mulla on kyllä sulhasia. Semmosiakin että tää kylä menis seläällensä kuma sanosin..Ja on ollut semmosiakin, jokka minä olen jättänyt toisille..On vaan hienoja rouvia pitämässä mun vanhojani. -Linna, Täällä Pohjantähden alla, Ittellisen pirtti Urjalassa

 Häät olivat juhannuksena työväentalolla. Kaksi viikkoa ennen alkoi valssinharjoitus, sillä häävalssi piti kuulemma tanssia, ainakin pari kierrosta. Eihän se itsessään niin monimutkainen taito ollut, mutta vaikeus oli asennoitumisessa. -Ei helvetti. Iso mies luistelemassa pitkin laattiaa. -Linna, Täällä Pohjantähden alla, Urjalan Palokunnantalo, jota Linna piti mielessään kuvaillessaan Pentinkulman työväentaloa


Lipaston päällä olivat Elinan myrttikruunu ja Akselin kova kaulus. Tuolin selkänojalla leveili valkea hääpuku, jossa leikki aamuauringon säteiden punerrus. Se paistoi vinoon luoden ikkunaan tikapuiden varjon. Vaimeina tunkeutuivat huoneeseen kesäaamun äänet: pääskysten viserrys, kukon laulu sekä lehmän ammunta pihamäen takaa sen huutaessa lypsäjää. Suomen suvi on kaunis. Mutta lyhyt. -Linna Täällä Pohjantähden alla, draamakierros Urjalassa
Huohottaen Jussi käveli kohti kirkonkylää. Joka toisen askeleen hän juoksi ja joka toisen käveli. Hengitykseen otti raskaasti, ja tuskaisena hän hoki mielessään -Olisin edes hevosen...mutta siinä hädässä..Tammikallion mäessä oli pakko istua tienpuoleen. Pappilassa oli sanottu, että kirkkoherra ja rouva olivat kirkolla.-Linna, Täällä Pohjantähden alla

 -Ensinnäkin tuomioistuimen kokoonpano. Siinähän on suorastaan asianomistajia jäseninä. Vai väittääkö isäntä olevansa puolueeton tuomari tässä asiassa? -He, he. Löytäskö Kivivuori tästä maasta lainkuuliaisen kansalaisen, joka ei jollakin lailla olis asianomistaja? Kuka semmonen on näitten roistontöiltä säästyny? -Kyllä sitten pitäs jättää tuomitteminen vähäksi aikaa. Niin kauvaksi kun tunteet on vähän jäähtyneet. -Linna, Täällä Pohjantähden alla, Urjalan Säätiötalo, jossa pentinkulmalaiset kuulivat tuomiot 1918

 
 Tänne johtivat omatkin jälkeni, sillä täältä entisestä Kivikasan torpasta on lähtenyt ensimmäinen tunnettu esi-isäni Velkalaan Honkolan kartanon torppariksi joskus 1700-luvun lopussa. Tie, jota myöten jatkamme matkaa pappilaan päin on Jussin vanha taksvärkkitie.
Eikä pidä välittää, jos hän sattuu tulemaan vastaan ja katsoa luimaisee vähän syrjäsilmällä, sillä kaikki uudenaikainen on hänestä suurin piirtein samaa kuin turhanaikainen. Hän ei ole saanut mitään helpolla, ja siksi hän saattaa pitää retkeilyämme joutavana harrasteluna, mutta hän on pohjimmiltaan sopuisa mies ja väistyy tiensivuun hevosineen, parkkuumitakkeineen ja tuohikontteineen. Hänessä saattaa olla tiettyä äreää ylpeyttäkin, sillä hän tietää raivanneensa muiden kaltaistensa kanssa nämä ympäristön pellot ja peranneensa tämän tienkin synkkään korpeen.
Tätä tietä pitkin voimme kuvitella myös Akselin kulkeneen taksvärkkiin sekä kapinoimaan. Tätä tietä myöten ajoivat Akselin pojat, ja tätä tietä myöten ajoi Akseli Elinan kanssa katsomaan poikiensa ruumiita aseman tavaramakasiineille. Kaikki se on mielikuvitusta, ja kaikki se on kuitenkin totta, sillä ellei tätä tietä ole kulkenut sellaisilla matkoilla juuri Akseli Koskela, niin jotkut muut kuitenkin. -Väinö Linna, mukaansa nimetyn reitin esittelyvihkosessa.


sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Viikonloppu Kaunasissa

Vietin miehen kanssa weekendin Liettuan Kaunasissa kesällä 2010. Ryanair oli juuri avannut lentoyhteydet ja en voinut vastustaa alle 50 euron menopaluuta, varsinkin kun hotellien hinnat eivät olleet siellä juuri mitään. Tilanne näyttää edelleen olevan päällä: katselin taas ryanairin hintoja ja Kaunas oli edelleen huippuhalpa.
Ihan kelpo hotelli oli Daugirdas. Näkymä ikkunasta oli kaupungintalolle, vanha kaupunki ihan just siinä. Todella persoonaton, sisällä ei voi tietää onko Rovaniemellä, Köpiksessä vai Milanossa. Miinusta globalisaation vaikutuksesta...


Kaunas oli Liettuan itsenäistyttyä 1920-luvulla aluksi pääkaupunki, mutta '90-luvulla, kun itsenäisyys taas toteutui pääkaupungiksi tuli Vilna. Kuvassa Kaunasin kaupungintalo, jota kutsutaan myös Valkoiseksi joutseneksi, 1500-luvulta, mitä ei heti uskoisi arkkitehtuurista. Aluksi ekassa tasossa on ollut kauppoja ja kellarissa vankila. Myöhemmin täällä on säilytetty ammuksia, on ollut teatteria, clubina, kirkkona, tsaarejakin on yöpynyt täällä...Nyt täällä vihitään hääpareja kiivaaseen tahtiin.
Kommentti vanhan kaupungin seinässä. Ribbentrop-Molotovin sopimuksen seurauksena Neuvostoliitto miehitti Liettuan 1939, Saksa marssi sinne rotuoppiensa kanssa 1941 ja 1944 neukut palasivat miehittäjiksi aina 1990-luvulle asti. Kun tämän oivaltaa, ymmärtää miksi talvisota 1939 oli Suomelle niin tärkeä.

Nine Fort, Kaunasin juutalaisgeton ja keskitysleirin alue. Saimme hotellista ohjeet jäädä pois bussista kun näemme ison kaupan, jossa lukee mega (Mega lukee tuolla kaukana puiden välissä), niin seuraavalla pysäkillä pois ja sitten moottoritien alitse ja niin siitä vaan...hieman epäilytti...Mutta tässä jo onnellisesti kaiken sen vehreyden ja betonin keskellä Nine Fortin alueella.
Kaunasin keskitysleiriin sijoitettiin paikallisia juutalaisia, liettualaisia, saksanjuutalaisia ja ranskanjuutalaisia...


Yksi keskitysleirin kivisistä huoneista, seinään ovat ranskanjuutalaiset kaivertaneet nimiä, vuosilukuja, kotikapunkeja..Paikka oli iso ja masentava niinkuin voi odottaa. Ei mitään englanninkielisiä palveluja, joten kuulin myöhemmin yhden tuttavani myös käyneen täällä, mutta olleen hieman pihalla, että mikä paikka on kyseessä. On siis mahdollista vissiin käydä keskitysleirissä tietämättä missä on..?

Tässä keskitysleirissä ammuttiin 30 000 juutalaista. Suurin osa naisia ja lapsia. Sen jälkeen ruumiita poltettiin. Juutalaisia ammuttiin ihan tuossa noin, seinän vieressä. Alueella oli paljon nähtävää, puoli päivää menee helposti tunnelmoidessa.

Suunnistimme seuraavaksi kohti paikallista ostoskeskusta, vaikka shoppailufiilis ei ollutkaan huipussan, mutta siis Megaan syömään, jotakin paikalllista.

Kauppakeskus Megassa ja perinteisessä liettualaisravintolassa. Liettualaiset ovat olutta juovaa kansaa ja niiden olut on vahvaa, vaaleaa ja ihan hyvää, en tosin ole minkään sortin asiantuntija..alkupaloiksi öljyssä uppopaistettuja leipiä, joiden päät oli kiepautettu smetanassa ja juustossa. Pääruuaksi toinen veti liettualaisia makkaroita ja perunaa ja minä spelttilettuja tai jotain vastaavia, punajuuria ja sienikastiketta.

Kaunasin pääkatu Laisves aleja, mailin pituinen Freedom Avenue. Varrella kauppoja, ravintoloita ja hallintojuttuja. Katu päätyy Arkkienkeli Mikaelin kirkolle, joka aluperin rakennettiin 1800-luvulla paikallisten venäläisten sotilaiden, ortodoksien, kirkoksi.

Perkuno Namas. Paikalliset historioitsijat kiistelevät onko tämä rakennettu hansakaupan putiikkipaikaksi vai Ukkosen jumalan kunniaksi. Myöhemmin jesuiitat kuitenkin tekivät tästä koulunsa. Liettua on 70% roomalaiskatolinen. Pakanauskonnot ovat silti kaiken tämän jälkeen edelleen voimissaan.


Vytautas Suuren kirkko joen rannassa. Ja aivan ihmeellinen historia tälläkin rakennuksella. Aluksi sen pystyttivät fransiskaanimunkit 1500-luvulla, Napoleonin suurarmeija marssi tästä kohti Venäjää ja varastoi tänne aseitaan, palatessaan epäonniselta retkeltä sotilaiden ruumiit värittivät paikallista katukuvaa, natsit varastoivat tänne perunoitaan ja sitten on välillä ollut ortodokseja, ateisteja ja nyt taas paavin alaisuudessa.
Liettuassa oli iso juutalaisvähemmistö ennen toista maailmansotaa. Kaunasin kaupungissa yli 30 synagogaa. Hitler ehti julistaa vain Viron juutalaisvapaaksi alueeksi, mutta Liettuaan ei heitä myöskään juuri henkiin jäänyt. Ainoan paikallisen synagogan ovi.


Lietuviski Patiekalai, paikallinen pikaruokapaikka. Jokapaikassa syödään tuota keittoa saltibarscialia, joka vaikuttaa bortskeitolta, mutta ei ole. Ensinnäkin se tarjotaan kylmänä perunoiden ja keitettyjen kananmunien kanssa, siinä oli ainakin paljon tilliä, piimää, punajuurta ja se on kuulemma tyypillistä kesäruokaa. Sitten tuossa on Kiovan kanaa ja salaattia (majoneesia, pelkäsin koko illan joutuvani tiputukseen tuon majoneesin takia...) Hyvää oli!
Ja loistokkaat shoppailut paikalliselta kirppikseltä. Onnistunut matka, suosittelen!

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Juutalaisten sapattileipää: Challah


Olen aina tuntenut syvää viehtymystä juutalaisuutta kohtaan. Jos olen elänyt aiemmin, olen varmaankin ollut juutalainen. Jos olisin uskonnollisella shoppailumielellä, taitaisin siirtyä Vanhan testamentin kansan puoleen. Olihan Jeesuskin toki juutalainen, mutta hän on messias vain kristityille, juutalaiset odottavat vielä omaansa.
Nimeni on ikivanha juutalaisnimi ja koska en tunne isäni isän suvun historiaa tarkemmin, haaveilen silloin tällöin hänen olleen venäjän juutalaisia. Nuorena fantasioin juutalaismiehestä. Minulla on perverssiä  ja pakkomielteistä viehtymystä ortodoksijuutalaisia miehiä kohtaan.
Mustissa viitoissaan ja pitkine poskikiharoineen he edustavat minulle hard core-tason kiellettyä hedelmää. Jos olisin mies luultavasti pyhimysmäisimmät musliminaiset olisivat saman vaikeustason haaste. Olen seurannut yhtä ortodoksijuutalaista miestä Staten Islandin lautalle ja saarelle asti, ennekuin tulin järkiini ja totesin että en uskalla lähestyä häntä ja toivoa yhteisestä tulevaisuudesta ei liene. Kerran luulin kohtalon kellojen lyövän suomalaisessa pikajunassa, kun samassa vaunussa istui aito kappale Amerikasta. Olin kuitenkin useamman kuukauden raskaana, joten kliimaksia ei koettu tuolloinkaan.
Matkaillessa kierrän aina ahnaasti juutalaiskohteita. Olen käynyt juutalaismuseoissa New Yorkin molemmissa (suosittelen Central Parkin varrella olevan kahvilaa lämpimästi) ja Washington D.C:n museossa. Lisäksi Liettuan Vilnassa on vanhassa juutalaiskaupunginosassa museo ja Kaunasissa on  keskitysleiri. Lontoon Imperialistisessa sotamuseossa on holocaust-osasto samoin Ranskan sotamuseossa on oma osionsa. Synagogat pyrin myös katsastamaan. Olen päättänyt oman diasporani Israeliin ja Jerusalemiin. Isoimman juutalaisfiiliksen saan kuitenkin Jerusalemin sijasta maailman suurimmassa juutalaiskaupungissa New Yorkissa.
New Yorkissa on helppo tunnelmoida juutalaisruuan parissa. Juutalaisten ruuan täytyy olla kosher, eli maitotuotteita ei sotketa lihan kanssa (juustohampurilainen siis no-no). Lihan tulee olla myös tietyllä tavalla teurastettua ja possua he eivät syö. Amerikkalainen perusruoka bagelit ovat juutalainen keksintö. Myös pretzelit ja hodarit ovat New Yorkissa oikeaoppista kosheria.


Olen katsonut tietysti kaikki mahdolliset elokuvat juutalaisuuteen liittyen ja Schindlerin listaan en ole kyllästynyt vaikka olen nähnyt sen mahdollisesti yli 50 kertaa (näytän sitä usein myös oppilaille). Rakastan juutalaista musiikkia. Jerusalem of Gold tuo aina mieleeni hetken Jerusalemin kukkuloilla kun Aurinkomatkojen oppaalla oli kirkas hetki ja hän laittoi sen soimaan, aurinko laski valkoiseen, vanhaan kaupunkiin Pyhässä maassa. Toinen suosikkiviisuni on Erev Shel Shoshanim josta on suomiversiokin pääsiäisajan tunnettu ’Tiellä ken vaeltaa..’
Tässä propagandistinen video Jerusalemista juutalaisnäkökulmasta. Toinenkin näkökulma siis on. Tunnen myötätuntoa palestiinalaisia kohtaan tietysti myös. Nobel sille joka tämän casen ratkaisee.
Juutalaiset viettävät pääsiäistä, mutta eri syystä kuin kristityt. He vapautuivat tuolloin Mooseksen johdolla Egyptin orjuudesta ja lähtivät kohti luvattua maata, jonka Jumala oli jo kantaisä Abrahamille luvannut. Koska vietän aika epäkristittyä elämää, enkä edes kuulu luterilaiseen kirkkoon, olen siirtynyt juutalaisvaikutteiseen pääsiäisen viettoon. Saan juutalaismamma-fiiliksen tasaisen varmasti joka kevät ja puuhailen joko venäjänjuutalaisen tai saksanjuutalaisen ruuan parissa, leivon sapattileipää ja kuuntelen juutalaismusiikkia. Tunnen olevani varsin hyvä ihminen.
Juutalaiset viettävät sapattia perjantai-illasta lauantai-iltaan. Silloin ei saa tehdä työtä. Sapatti aidosti hiljentää kuhinan juutalaislla asuinalueilla, kahvilat ja kaupat sulkeutuvat. Ruuat on tehty valmiiksi ja teevedetkin kannuihin, seuraavan vuorokauden aikana kaikki lepäävät, myös äidit. Kun sapattiateria on nautittu, astiat jätetään pöytään. Lepo! Jos sapattina erehdyt ajamaan vaikka ortoksijuutalaiseen kaupunginosaan autolla, sinua saatetaan heittää jollakin, sapattia pitää kunnioittaa ja autolla ajaminen katsotaan työksi. Sapattikynttilät sytytetään ja perheen äitiä kiitetään ruuasta. Äidin valmistamaa sapattileipää ja viiniä nautitaan aluksi, sitä seuraa yleensä kanakeittoa tai kalaruokia.
Alun perin sapattileipää eli challahia valmistettiin jo temppeleiden aikaan Jerusalemissa. Osa leivästä paistettiin erikseen ja vietiin rabbille. Kun temppeli tuhottiin toisen kerran (nykyisin jäljellä enää Itkumuuri) osa leivästä edelleen erotettiin, mutta poltettiin. Sittemmin leivänpalan polttelusta on ymmärtääkseni luovuttu, leipä letitetään ja päälle laitetaan esimerkiksi unikonsiemeniä. Olen tehnyt useita challah-versioita, tämä on niinkin eksoottinen kuin Jyväskylän kaupunginkirjaston juutalaispäiviltä vuodelta 1996.
Iso sapattileipä- Challah
½ l haaleaa vettä
30g hiivaa
reilu rkl suolaa
1 dl sokeria
1 dl öljyä
2 munaa
n kilo vehnäjauhoja
Liuota hiiva veteen. Muut aineet joukkoon ja vaivaa irtoavaksi taikinaksi. Öljyä kulho ja taikina siihen kohoamaan peitettynä vajaaksi tunniksi. Letitä, tarkoitus olisi saada munan muotoinen letitetty leipä. Kohota vielä puolisen tuntia. Voitele munalla ja ripottele päälle unikonsiemeniä. Paista puolisen tuntia 180 asteessa. Kopauta valmista leipää, pitää kuulostaa ontolta, sitten on valmista.


perjantai 15. huhtikuuta 2011

ihanaa maalaisleipää ja tiramisua

Loistavan hyvän maalaisleivän ohjetta olen mukaillut Yhteishyvän taannoisesta reseptistä. Se on vaivalloinen kieltämättä, mutta todellakin sen arvoinen. Leipä maistuu mahdottoman hyvältä juustojen, hillojen, pateen, oliivitahnojen, keittojen ja salaatin kanssa.

Kaksi leipää syntyy yhdestä ohjeesta, samalla vaivalla kannattanee tehdä tuplasatsi. Meidän 4-5 ihmisen poppoo syö kaksi patonkia yhdeltä istumalta. Ihanaa kun lapset on vihdoin oppineet syömään ja nauttimaan juustoista, huono puoli tosin on, että kaikki kalliit juustot katoaa nyt kaapista ennenkuin itse ehdin niihin käymään käsiksi.

Ihanaa maalaisleipää

3dl vettä
4 rkl fariinisokeria tai siirappia ja ruokosokeria yhteensä sama määrä
2 dl grahamjauhoja
1 ps kuivahiivaa
n 5dl vehnäjauhoja, osan laitan yleensä spelttiä ainakin 2dl tästä määrästä
1 rkl merisuolaa,
2tl oliiviöljyä

Mittaa lämpöinen vesi, sokru ja 1dl grahamjauhoihin sekoitettu kuivahiiva kulhoon ja sekoita. Anna seisoa n 10 min kunnes kuplii.
Vatkaa joukkoon puolet lopuista jauhoista ja alusta voimakkaasti ja lisää loputkin. 10 min vaivaamista kunnes irtoaa kulhon reunoista. Yleiskoneita en käytä ikinä, leipominen on terapiaa, jos tekee homman käsin ja ajan kanssa.
Öljyä iso kulho ja sinne taikina kohoamaan ainakin 1½ tunniksi.
Jaa taikina kahteen osaa ja leivo leiviksi. Kohota lisää puolisen tuntia. Uuni lämpiämään 275 asteeseen.
Uunin pohjalle aseta yksi pellillinen vettä. Uunin pitää olla kostea, muuten leivästä ei tule rapea.
Laita toinen pelti ilman leipiä kuumenemaan uuniin. Viillot leipien päälle ja kuumalle pellille, vesipelti pois uunista.
Paista 10 min. Sitten lämpö pois ja jälkilämmössä 15 min
Älä peittele, että kuori pysyy rapeana.


Tiramisu on ns mun varmoja ja vanhoja suosikkeja. Tämä ohje on ollut 1990-luvulla Annassa ja olen varioinut sitä hieman. Tää on niin helppo ja nopea, että kannattaa kokeilla, jos on tiramisun ystävä. Olen maistellut monissa paikoissa tiramisua esimerkiksi siellä Italiassa ja paremmissa ravintoloissa Suomessakin, ei tää häviä niille.
Parempaa tulee kuitenkin mielestäni Wilhemina-kekseillä kuin niillä italialaisilla kissansormilla.
Olen kokeillut erilaisilla likööreillä ja konjakilla ja joskus olen maustanut mascarponevaahdon sitruunankuorella.Toimii, joten omalle versiolle tää on hyvä pohja.
Tosi kivaa saa myös jos vetääkin noiden pohjakeksien päälle rullallisen sitä Pirkan omenasosetta ja sitten  päällyskaakaon sekaan kanelia.

Tiramisu (20 minuutissa)

2½dl kahvia ja sekaan 1 dl amarettoa tai muuta likööriä/konjakkia
4 valkuaista
4 keltuaista
1 1/4 dl sokeria
500g mascarponea
2 pkt Wilhelmina keksejä
kaakaojauhetta koristeluun

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekaan mascarpone ja kovaksi vaahdoksi vatkatut valkuaiset. Lado vuokaan paketti keksejä, jotka olet kastanut kahvi-likööriseoksessa. Päälle puolet vaahdosta. Loput kastetut keksit päälle ja loppu vaahto niiden päälle. Yön yli jääkaappiin. Ennen tarjoilua sihtaa kaakaojauhetta päälle.