maanantai 3. helmikuuta 2014

Roadtrippi: Anaheim- Death Valley, 3/14

Kumpikaan näistä alkumatkan hotelleista, Losin lentokentän Hilton tai Anaheim resortin Holiday Inn, eivät ole mitenkään spessuja tai suositeltavia. Niissä oli kyllä muhkeat pedit, siistit huoneet ja kaikki tarvittava, mutta aika persoonattomia ja Hilton jopa liian steriilin yläluokkainen mun makuun. Kaipaan vähän sitä edgeä matkoillani. Onneksi oli kumpaankin kohtuuhyvät diilit, joten ei olleet kalliita kokemuksia.

Anaheimin suositelluin aamiaispaikka oli tämä vuosikymmeniä paikallaan ollut Original Pancake House, jonne muuten kannattaa tehdä varaus, jonka itse muistin sitten siinä jonossa. No oltiin mun jet lagin takia niin ajoissa hoodeilla, että ei tarvinnut odotella kuin 14 minuuttia vapaata pöytää.

Paikka oli pullollaan amerikkalaisia, varmaan Disneyn apajilla vierailijoita, perheitä ja vanhempia pariskuntia. Palvelu oli tosi ystävällistä, lista oli pökerryttävän houkutteleva ja päädyttiin lopulta tarjoilijan suosittelemiin niihin suosituimpiin laittoihin: pannareihin siis.


Mun jättisuuri pancake-pinoni tarjoiltiin hedelmien ja vaahterasiiparin kanssa. Tarjoilija täytti kahvikuppiani kiitettävää tahtia ja olin sittan aivan ähkyssä lähtiessä. Se oli kyllä vissiin päämääräkin.

Mies katseli meidän tilauksia odotellessa naapuripöytään kannettua hulvattoman kokoista lettua ja mietti että tossa riittää koko perheelle. No sellaisen hän sitten vahingossa tilasi itselleen. "Saksalainen pannukakku" oli raikas ja sitruunalla ja tomusokerilla maustettu kokonaisuus. (Ei jaksettu syödä kaikkea, vaikka yritettiin.)



 Pannukakkutalo oli siis oikein viihtyisä, suosittelen!

Seuraavaksi suunnattiin tien päälle kohti Death Valleyta, joka on Yhdysvaltojen kuuminta, kuivinta ja syvintä aluetta, Bad Water Basin peräti 85 metriä merenpinnan alapuolella. Tunnelmahan oli kuin amerikkalaisessa road moviessa, radiokanaviakin oli tarjolla Elvis-kanavasta Ozzyyn. Kuuntelimme jopa tovin countryä, mutta ei sitä kyllä pitkään pysty. Kaikki country-laulut tuntuu kertovan menetetystä rakkaudesta, ryyppäämisestä ja haikeudesta - kumma, että genre ei ole isommin lyönyt läpi Suomessa.

Mies myös hieman kyllästyi mun vuoropuheluun navigaattorin kanssa. Aina kun se sanoi "Take the highway" mä lauloin vastauksen Route 66 melodialla: ""That's the best!"


Radiossa kerrottiin myös että hiljattain tehden tutkimuksen mukaan naiset tuntee eniten vetoa pick upilla ajaviin miehiin, kun miehiin taas tekee vaikutuksen nainen urheiluautossa. Emme kumpikaan voineet täysin yhtyä tähän väittämään.

Lopulta päädyttiin kuuntelemaan myös Seattlen voittoisaa peliä siis superbowlia radion kautta, kun aikatalut vähän venähti. Tarkoitus oli ehtiä Vegasiin sitä telkkarista katsomaan.


Tiet oli paikoitellen aika surkeassa kunnossa ja sitten taas pätkittäin paremmassa. Jos autoilee Kaliforniassa vuokra-autolla, tässä muutama vinkki:

-kysy autovuokraamosta lähtiessä mitä bensaa tankataan, ei ole kiva soitella huoltoasemalta kansalliseen apunumeroon moisen asian kanssa
-osta sellainen parkkimittari autoon, jos siellä ei sitä ole, on vähän paniikkia jättää isoissa kaupungeissa autoa katujen varsille, jossa lukee hirveet uhkaukset auton poiskuljettamisesta, jos ei ole sitä helkutin läpyskää
-car pool tarkoittaa että sillä kaistalla voi ajaa vain autolla jossa on vähintään 2 matkustajaa, nämä linjat vetää nopeaamin ja niillä halutaan ihmisten suosivan kimppakyytejä


Death Valleyn läpi sitä ajamista riittää ja maisemaa kans. Oh. Välillä tunnen olevani Thelmassa ja Louisessa, toisaalla odotan John Waynen karauttavan maisemiin. Olen aikoinaan katsonut kaikki mahdolliset länkkärit, kiitos lauantai-illan westernien hamassa nuoruudessa, joten mielikuvitusmatksua riittää. Suosikkilänkkärini on muuten ehdottomasti Eastwoodin Armoton. Niin huikea leffa.


Keskellä ei mitään, ymmärrän nyt sen huitsinnevada-sanonnakin, on sitten saluuna, jossa syödään ja käydään epämääräisessä vessassa. Pakko mikä pakko.


Paikka on intiaanireservaatin tietämissä  ja siis The Crowbar Cafe & Saluun. Tosi ystävällinen palvelu ja hyvät safkat.

Tässä mun tortillat.


 Ja miehen kovasti arvostama hamppari.


Sitten suunnataan kohti Bad Wateria. Maisemat senkun paranee.



Alla olevasta kuvasta saa vähän tuntumaa miten valtavia noi vuoret oli kun vertaa tohon edessä kulkevaa autoon. Ajettiin sen kans muuten niin pitkään letkassa pitkin Death Valleytä et tuntui aivan luonnolliselta jutella kuskin kanssa lopulta Bad Waterissa. Hän oli kiva rouva Floridasta, joka oli huolissaan et missaa superbowlin ja et on vielä matkaa Vegasiin, jonne hänkin suunnisti.



Tämä on maailman syvimpiä kohtia ja tosiaan tänne hieman kertyy vuorilta vettä vuosittain, mutta joskus menee yli vuosikin, että alueella esimerkiksi sataa. Vesi sinänsä ei ole myrkyllistä, vaan hyvin suolaista. Ympäröivät vuoret eroosion kanssa kehittää tilannetta koko ajan kuivemmaksi.


Ei mulla oikein ollut sanoja kuvata tätä kaikkea. Mä olen ehdottomasti meri-ihminen ja diggaan niistä, mies menee vuorien äärellä tiloihin. Mutta oli nää jo sen luokan näköaloja, että mäkin pällistelin suu auki.




Täältä ei ratsastettu kohti läntistä auringonnousua vaan suunnattiin kohti Vegasia. Viva Las Vegas!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti