perjantai 7. helmikuuta 2014

Kukkia tukkaan, se on San Francisco, 7/14

La Quintassa hintaan kuuluu aamiainen, joten sen kimppuun siis. Jokaisessa ketjun hotellissa näyttää olevan vohvelirauta ja taikinat valmiina, joten paistoin sellaisen, sitten isot loraukset vaahterasiirappia, bagel ja jugurttia. Kahvia olen alkanut reissulla juoda sellaiset määrät, että varmaan on vierotusoireiden kanssa ongelmaa, kun palaan kotiin.

Ilmeni, että hotellin manager joka heilui aamiaishuoneessa miehen sinne saapuessa, on entinen portugalilainen jalkapalloilija, joka on vieläpä asunut Ruotsissa 1970-luvulla. Jännä miten joku tollainen saattaa olla yhdistävä tekijä, kun tapaat sitten jossain Kalifornian syrjämailla. Puhuttiin jalkapallot, Ruotsin verotus, kauniit naiset siellä ja mies kertoi innostuneesti olleensa saunassa, jossa oli alasti niin miehet kuin naiset ja luuli tulleensa taivaaseen. Vielä sitä tapailtiin muutamia alitajunnassa kyteviä ruotsin sanojakin.

Iloisen tapaamisen ja aamiaisen jälkeen suuntasimme kiireesti tien päälle. Meillä olisi ollut vierailu Anchor-panimossa San Franciscossa klo 13, mutta myöhästyimme noin 17 minuuttia. Vauhtia hidasti eilinen valinta, olla ajamatta Fresnoon asti, aamun hitaammat käänteet ja melko kovaksi äitynyt vesisade matkan ensimmäiset pari tuntia. No sellaista se on, aina ei onnistu.

Suuntasimme sitten nokan koti Yelpin, Googlen ja TripAdvisorinkin suosittamaa legendaarista burritopaikkaa Papalotea. Jeah! Oli hyvä, niin hyvä, että unohdin ottaa valokuvan. Mutta tosiaan sisällön sai itse valita, lisätä juustot, pavut, guacamolet ja muut haluamansa jutut. Yksi burrito oli tiiviisti kääritty paketti, joka oli syötävissä myös käsin, ei sellainen liian märkä suomalainen texmex, joka roiskuu ja tippuu joka puolelle. Nam! Ja paikka tosiaan oli täynnä paikallisia ja tekijät meksikaaneja, joten aito fiilis kaikin puolin.



San Franciscon puolelle saavutiin Golden Bay-siltaa pitin, joka on se vähemmän kuuluisa Golden Gate Bridgen kateellinen isoveli. Tästä sitten hotellille, joka on Lombard -kadun varrella sijaitseva Coventry Motor Inn. Valinnassa vaikutti ilmainen parkkipaikka, sillä ei ole aikomusta autoilla San Franciscossa vaan kävellä ja tutkia paikkoja ilman painetta parkkipaikan etsinnästä. Joka oli myös kaikkien opaskirjojen lämmin suositus.

Täällä on muuten kirsikkapuut edelleen iskussa. Ja tiesin toki, että kyseessä on maailman suurin kiinalainen kaupunki Kiinan ulkopuolella, mutta kylläpä niitä ja taas niitä japanilaisia tosiaan riittää.


Lomabard Streetin varrella on tämäkin mutkatie, joka oli muuten yllättävän raskas kiivetä meidän hotellilta tämän toiselta puolelta. Huh, olen huonossa kunnossa.

Turistien päähuvia vaikutti olevan ajaa tämä katu autolla ja kuvata se samalla. Ehkä meidänkin nyt vielä täytyy…


San Franciscon kuuluisa maamerkki Golden Gate tuolla kaukaisuudessa sumun takana.


Paikallinen sourdough-leipomo Boudan on kuuluisa leivistään. Täällä leipä tehdään tuoreesta hiivasta, jossa on jotkut meriaromit ja sumujen vivahteet mukana. Olisin periaatteessa voinut ostaakin tuota leipää maisteltavaksi mutta sitten näin kodittoman, sellaisen aika surkean näköisen laitapuolen kulkijan syövän näitä leipä roskiksesta suoraan, jonne turistit olivat niitä hylänneet maistiaiset saatuaan. Meni vähän into siitä sitten.


Rantsussa on myös ne kuuluisat Pier 39:n merileijonat, jotka piti aivan omituista äänimaailmaa yllä. Merileijonat saapui tänne jossain vaiheessa sotien jälkeen ja niitä oli enimillään 1990-luvulla satoja, kesäisin ne menee muualle pesimään ja palaa talveksi helppojen kalasaaliiden äärelle. Osa taitaa lojua tuossa myös kesät. Miespuoliset on niitä murisijoita ja kiljahtelijoita, ne pitää yllä haaremia ja puolustaa siis reviiriiän ääntelemällä.


Dinneri syötiin sitten Bubba Gumpissa, koska teki mieli mereneläviä ja ei osattu valita sataman lukuisista vaihtoehdoista, niin otettiin tämä Forrest Gump-teemapaikka käsittelyyn. Meillä oli tarjoilijana varsinainen kävelevä tietopankki, joka osasi kaikki lukuisat faktat Suomesta, sijainnista, alkuperäiskansoista, politiikasta, venäläisten vihasta, sodista… Oli tosi mukava tyyppi, joka kauhisteli, ensi viikon ohjelmanumeroamme Dr Philin showta, että se ei tosiaan ole sitä Amerikkaa, josta hän on ylpeä.

Meillä ei ollut minkäänlaisia odotuksia paikan tasosta, joten yllätys oli myönteinen kun mahi mahit (ahventyyppinen kala) ja katkaravut oli loistavan maukkaita, riisi pehmeää ja drinksut kylmiä.

Kiva ilta, siitä sitten taksilla hotelliin ja pitkästä aikaa eka aamu, kun ei tarvi kiirehtiä jonnekin. Tänään koitetaan nähdä tätä hippikaupunkia niin paljon kuin on mahdollista ilman hirveetä stressiä. Heh, ei tule onnistumaan tuo stressitön osuus multa, luulen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti