torstai 13. helmikuuta 2014

Hollywood, Downtown, Dr Phil 12/14

Kirjoittelen tätä tosiaan Stokiksen Arlandan loungesta, kone saa taas virtaa, mutta pää on jetlagissa, ns viimeyönä nukuin 15 minuuttia. Vaikka Losissa olisi vielä kyllä se yö menossa. Mutta tässä siis lähdetään siitä, mihin viimeeksi jäätiin:

Aamu alkoi tosiaan viinitilojen tuntumasta ja jos olet Sideways-leffan faneja, tässä Andersen's Pea Soup Innissä kuvattiin suurin osa leffan hotellikohtauksista. Varsinaisesti Jack ja Miles yöpyivät lähellä sijaitsevassa Days Inn Windmillissä, mutta päädyimme tähän hassun nimiseen hotelliin Trip Advisorin suositusten perusteella. Itse hotelli oli siisti ja kiva, mutta wifi oli vähän yhtä tyhjän kanssa.
Kävimme syömässä Hitching Post II:ssa oikein mainion illallisen, erityisesti  mies valkkasi sellaisen avogrillillä paistetun pihvin, että en tiedä, olenko koskaan niin hyvää lihaa maistanut. Aika paha annoskateus iski. 

Huvittavaa oli, että tarjoilijoita pommittivat Sideways-fanit läpi illan, ja näistä pareista muitakin yöpyi samassa hotellissa meidän kanssa. Yhtäaikaa kamerat laukoivat kuvia kohteesta. Tarjoilija sanoi että vielä näin 10 vuoden jälkeenkin leffa vetää seudulle päivittäin väkeä. Lisää tietoa viinitiloista ja siitä strutsifarmista esim täältä.

Ylipäätään näin tällä matkalla enemmän ruoka-annosten kuvailijoita kuin aiemmin. Näin myös useiden paikkojen yhteydessä "Like us on foursquare" ja Suomessa ei ole edes vaivauduttu moniin paikkoihin sivua tekemään, tuolla oli tarjolla vaikka mitä palkintoa ja badgea, jos chekkautui sisään.

Mutta näin ihanasti aurinko alkoi paistaa kun päästiin taas eteläiseen Kaliforniaan ja San Franciscon sateet olivat muisto vain.

Tanskalaisvaikutteisen aamupalan jälkeen, tämä pikkukaupunki on ilmeisesti ollut joku tanskalaisten kolonna aikoinaan, suuntasimme HWY 1:lle ja kohti Hollywoodia. Mullholland driven kautta mentiin ja Calabasissa piti ihmetellä tovi sitä, että täällä asuvat esimerkiksi Nikki Sixx ja tämä vähemmän kiinnostava J. Bieber.


Hollywoodissa olikin sitten ruuhkaisempaa liikennettä, ei mitään kovin kummallista, mutta selkeästi ruuhkaisin alue, mitä me tuon kahden viikon aikana kierrettiin. Lisäksi ei ihan harmitonta, aika röyhkeästi piti ajella ja erilaista friikkisirkusta kävi ikkunoita kolistelemaan, joten kokemus sinänsä.


Suuntana oli legendaarinen, jo 1930-luvulla samassa paikassa sijainnut hodarimesta Pink's.


Oli aika paha nälkä, ne tanskalaispullat ei oikein enää tuntuneet missään, joten tilattiin sitten kaksi erilaista hodariaannosta ja ranskalaiset originalit ja ranskalaiset chili-juustokastikkeella. Voi jessus. Oli niin järkyn kokoiset annokset, että jaksoin omistani ehkä puolet ja seuraava isompi ateria oli vasta seuraavan päivän illallinen. Ehdoton must on tämä kioski siis, takana on iso parkkipaikka ja siistit restroomit.


Pinkiltä ajeltiin Griffith Observatoryn pihaan, josta on näköalat paitsi sinne Hollywood-kyltille niin myös koko kaupunkiin. Itse observatorio oli maanantaina harmillisesti suljettuna, mutta kivan tunnelman ja näköalojen takia tuonne kannattaa ehdottomasti vaivautua. Kyseessä on ilmeisesti monien filmitähtien ja muun väen kuntoilupaikka, joten jos olet sellaista tyyppiä, niin lenkkarit mukaan ja lenkille. Ainakin Vicotoria Beckham kuulemma juoksentelee tuolla usein.



Reissun 9. hotelli oli Hollywood Celebrity Hotel, joka oli kaverin suosittelema ja kokeilema, eikä suotta. Aivan ässähyvä palvelu deskillä, saatiin lainaksi vaaka, jotta voitiin punnita laukut ja päivitellä tilannetta, meille avattiin itse paikalle hinattu viinipullo, autettiin ruoka-automaatin kanssa kärsivällisesti jne. Aamupala olisi kuulunut hintaan, mutta sitä ei ehditty  nauttia Dr Philin vierailun takia.

Hotelli oli muutenkin siisti ja iso parkkipaikka, mutta ainoa hotskuista tällä reissulla, jossa ei ollut saippuaa tai shampoota. Ihan muutaman sadan metrin päässä on SE Chinese Theater ja Hollywood Bulevard.


Kierreltiin sitten niitä kulmia kävellen ja autoillen.


Hollywoodin turistikaupoista saa tietty Oscareita.


Itse kuuluisaa teatteria ei päästy tämän lähempää katsomaan sillä oli joku Robocopin ensi-ilta ja filmitähdet oli punaisella matolla kuvattavana.


Todettiin että Gunnareitten Paradise Cityksi nimeämä Sunset Strip on hieman liian pitkän iltakävelyn päässä, joten ajettiin sitten autolla katsasamaan Viper, jossa River Phoenix veti yliannostuksen ja Whiskey a Go Go jossa on esiintynyt esimerkiksi Doors, Mötleÿ Crüe ja Hanoi Rocks. Periaatteessa kaikki tärkeät siis.

Läheisyydessä on myös Barneys Beanery, jossa Morrison pissasi tiskin eteen ja Joplin veti viimeiset Southern Comforttinsa. Paikka on nykyisin urheilupainotteinen saluuna ja maanantai-iltana tyhjillään. Ei mekään sinne sitten menty, kun ei ollut vielä yhtään nälkä niiden hodarien takia, kurkattiin vain ovelta.

Tässä samassa tuntumassa on myös Marmont Hotel, jossa kuvattiin yksi suosikkileffoistani Somewhere ja Roosevelt-hotelli, jossa kuulemma kummittelee itse Marilyn.


Rooseveltin kummituksia ei päästy tarkkailemaan mutta kaduilla kyllä oli outoa väkeä..


Kuvasin näitä takaapäin, sillä muuten kuvista olisi pitänyt maksaa.


Matkan viimeisenä kokonaisena päivänä meillä oli vuorossa vierailu Dr Philin studioyleisössä. Olin jo hyvissä ajoin kartoittanut mitä audience-mahdollisuuksia sattuisi niille päiville, kun ollaan Hollywoodissa. Vaihtoehtoja oli paljonkin itse asiassa, mutta Kimmelin ja Dr Philin väliltä päädyin lopulta itse tohtoriin.

Netistä löytyy siis ohjeet kuinka yleisöön ilmoittaudutaan, yleensä joko soittamalla tai s-postitse. Sähköposteja saa sitten laittaa muutamia, sillä ainakin meiltä halutiin kolme vahvistusta että ollaan varmasti tulossa. Käskettiin saapua aamulla klo 8 tietylle ovelle, ei saanut pukeutua valkoiseen, koska se näyttää kuvissa huonolta. Ekaksi paikalle saapuneet pääsevät varmimmin sisään, joten me oltiin kadunkulmassa jo klo 7.30. Parkkipaikka ainakin siihen aikaan löytyi helposti.

Ne, jotka käyvät vakituisesti näitä katsomassa saavat sinisen kortin ja pääsevät aina ekaksi sisään. Meillä ei sellaista ollut, joten jouduttiin odottelemaan enemmän, mutta eipä se haitannut. Liikuntarajoitteiset saavat oranssin kortin ja silläkin pääsee luvan kanssa etuilemaan.

Yhdessä päivässä klo 9-14.30 välisenä aikana kuvattiin kolme episodia ja kyllä se aika intensiivinen pläjäys oli. Alussa piti allekirjoittaa paperi, että pärstää saa käyttää ikuisesti heidän tarkoituksiin ja huom kautta universumin ja ettei haasta ketään oikeuteen.

Paikalla oli kymmenisen nuorta ja kohteliasta miestä ja naista, jotka pitivät tunnelmaa yllä, tanssittivat porukkaa ja kertoivat tarinoita Paramount Picturesin studiosta. Samalla studiolla on kuvattu esim Kummisetä. Kun Dr Phil asteli lavalle, se oli menoa, ei mitään uusintaottoja, kauhea draivi ja vauhti ja ei se mistään papereista kyllä katsellut apuja ja hyvin oli koko ajan tietoinen mitä on tapahtunut kenelle ja milloin. Todella hyvin niihin kuvauksiin on siis valmistauduttu. Vaimo istui eturivissä niinkuin asiaan kuuluu, leikattuna ja älyttömän laihana.

Jos olisi halunnut Dr Philin mukin muistoksi, olisi pitänyt tanssia. Kaksi tilaisuutta hypähtää lavalle keinuttamaan oli tarjolla, taustalla hittipoppia ja kun näin miten muilla mammoilla oli rytmi veressä, jestas nyt hei niitä mustia vaikka, niin totesin, että Dr Philin muki ei ole noin pahan nöyryytyksen arvoinen. En tanssinut, en saanut mukia.

Olimme siis 12. kauden jaksoissa, joissa ekassa oli kyseessä riitainen nuorenparin ero ja taistelu lapsen huoltajuudesta. Se taistelu oli saanut aika omituisia piirteitä ja työllisti kovasti poliisia. Toinenkin episodi oli sitä peruskamaa eli anopin ja pojan vaimon välistä riitaa, jossa oli myös poika vahvasti mukana maustamassa tilannetta.

Kolmas episodi olikin sitten heviä kamaa. Meillehän oli muistuteltu koko ajan, että pitää olla kunnioittava, nämä ovat oikeita ihmisiä ja oikeita tarinoita. Nyt lavalle asteli vankilassa velipuolensa murhasta istunut 17-vuotias kundi, joka oli vapautunut sieltä hiljattain, kun hänen huumeisiin taipuvainen isänsä oli tunnustanut poikapuolen murhan. Itse murhatun pikkupojan isä uskoi, että nuori kundi oli mitä suurimmassa määrin syyllinen yhdessä isänsä kanssa ja pian studio olikin täynnä sukua ja serkkua, jotka olivat kaikki suunnilleen olleet myös romattisissa tunnelmissa keskenään ja otettiin yhteyksiä myös Kentuckyn vankilaan, jossa isä nyt istuu.  Äidit olivat kaikki huumeiden viemiä. Lopulta mentiin valheenpaljastuskoneeseen.

Oli kyllä sellaista väkeä siinä lavalla huumeiden värittämine tarinoineen, että oltiin sen shown jälkeen muutama tunti aika vaisuina.

Hollywoodista ajeltiin  Pat &Lorraine dineriin, jossa kuvattiin Reservoir dogsin kuuluisa diner-kohtaus, mutta se oli ehtinyt jo mennä kiinni, on siis lähinna aamupalapaikka, ja hieman epäilyttävällä seudulla.

Vielä hurjemmat kulmat oli sitten Downtownissa, jossa bongattiin täsmänä Bradbury Buiding, jossa on kuvattu mm leffat Blade Runner eli aika synkkää menoa ja sitten nätti versio 500 days of Summer. Joka muuten on niin söpöisä leffa, että katsoin sitä pätkät lentokoneessa mennen tullen. Ja olen nähnyt sen kyllä siis kolme kertaa aikaisemmin.


Bradburyssa oli ihan itse Chaplinkin paikalla. Rakennus on toimistokäytössä, mutta turistit saavat tulla ekaan kerrokseen kuvailemaan, jos ovat hiljaa.



Bradburyn läheisyydessä on kansalaisrohkeutta vaativat kadut, joilla on Central Market, esimerkiksi kiinalaista ja meksikolaista ruokaa olisi tarjolla halvalla ja hyvin autenttisen näköistä. Me etsimme kuitenkin kehutun kirjakaupan Last Book Store, josta löytyikin Tommyland 6 taalalla.



Downtown on pakattu täyteen pilvenpiirtäjiä. Aika epämiellyttävää aluetta, monta on dimen pyytelijää ja muuta tuijottelijaa ja seisoskelijaa siellä.


Downtownista suunnistimmekin sitten jo viimeisille shoppailuille lentokentän läheisyyden Wesfield-malliin ja sitten laukut Days Inniin ja auto palautukseen.

Se on hei hei Amerikka! Palaan vielä ainakin yhdellä bloggauksella aiheeseen, jahka olen kotiutunut ja järjestänyt pään järkevään kuntoon. Jos se nyt on ylipäätään mahdollista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti