lauantai 30. heinäkuuta 2011

marjoja, kakkuja, parhautta ja mustikkahyve

Kesä on kakkujen aikaa. Vieraita käy enemmän, lomalla on kiva leipoa, kaupoissa mansikat, mustikat ja raparperit suorastaan huutavat päästä yhtymään vaniljan, kerman ja sokerin kanssa.

Tänä kesänä en ole ollut erityisen luovalla tuulella. Olen kokeillut jatkuvasti uusia reseptejä, mutta en ole juurikaan kehitellyt omia. Ilahduttavasti useimmat kokeilut ovat onnistuneet, joka kertoo enemmän reseptien alkuperäisestä tasokkuudesta kuin omista leipurin lahjoistani.

Trendi omassa kesäkeittiössäni on ollut marenki. Olen hullaantunut marenkivaahtoon kakuissa ja piirakoissa ja vatkaillut kiihkeästi valkuaisia ja sokeria kovaksi vaahdoksi. On kiehtovaa seurata kun vaahto alkaa kiiltää. Sitten vaahto nousee huippuina ylös. Bliss. Se toimii. On turvallista viskata valkuaiset kulhoon, hurauttaa vatkain sekaan ja todeta kerta toisensa jälkeen, että lopputulos on aina sama. Tältä matemaatikosta ehkä tuntuu. Tai kemististä, kun tietyt aineet sekoittaa tietyllä tavalla, maailma on turvallinen ja selkeä. Historioitsijana en ole tottunut moiseen empiiriseen vakauteen. Vaikka meillä olisi onneton kuningas ja köyhä kansa, aina ei seuraa Ranskan suurta vallankumousta.

Tänään tein mustikkapiirakkaa marengilla. Ohje on uudesta Pirkasta, joka on Yhteishyvän kera kertakaikkiaan luotettavin ruokalehti mitä tässä maassa on. Usein olen pettynyt esimerkiksi Makuun, kuvat näyttävät hyviltä, mutta herkkukeittiöni lopputulos ei ole niin ihmeellinen. Maku listaa trendejä kuitenkin suht luotettavasti, mutta taustatoimittajilta tuntuu välistä puuttuvan se viimeinen liekki ja palo. Se on vähän sääli.

Me Naisten reseptit ovat aivan kelvottomia. Trendi yrittää kikkailla viimeiseen asti viilatulla ohjeella, jostakin tavanomaisesta kohteesta. Äh. Kuka haluaa tehdä korvapuustien leipomisesta avaruustiedettä? Minä en.

Kotivinkki ja Kodin Kuvalehti ovat melko kivoja, lehdet muuten eivät niin sytytä, että viitsisin niitä ostaa, joten ei tule reseptejäkään kokeiltua. Ne mitä olen testannut, ovat vaikuttaneet ihan kelvokkailta.

Hesarin ruokatorstai on vaihteleva, joskus todella taitavaa ja kiinnostavaa, ihan ässää, joskus ihan tylsää. Hesarin kuukausiliite syyllistyy vähän Trendin tapaiseen kikkailuun, minusta kokkailun ja leipomisen ei tarvitse olla hirveän vaikeaa tai jos se on, lopputuloksen pitää olla ihan varmasti sen arvoista. Olen joskus vääntänyt koko päivän keittiössä jotain HS:n kuukausiliitteen lihapataa. Ja niin. Just. Tulihan se syötyä.


Mustikkahyve (Pirkka 8/2011, pikkaisen muunneltu, eli juuri näin minä sen tein)
pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
3 kananmunan keltuaista
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
täyte:
500 g mustikoita
1 rkl perunajauhoja
marenki:
4 kananmunan valkuaista
½ dl sokeria

Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Lisää vaahtoon huoneenlämpöiset keltuaiset hyvin vatkaten. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos sihdin läpi taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi. Taputtele taikina suorakaiteisen vuoan pohjalle ja reunoille (37 cm x 16 cm). Siirrä vuoka hetkeksi jääkaappiin.
Sekoita mustikoiden joukkoon perunajauhot. Jos käytät tuoreita mustikoita, voit puolittaa perunajauhon määrän. Levitä mustikkatäyte vuokaan murotaikinan päälle. Paista 200 asteessa alimmalla tasolla 15 minuuttia.
Vaahdota valkuaiset ja lisää vatkaamisen aikana sokeri kolmessa erässä. Marenkivaahto on tarpeeksi kovaa, kun kulhon voi kääntää ylösalaisin. Pursota kauniisti tai vedä vain marengit mustikoiden päälle kuten minä tein. Kypsennä piirakkaa edelleen 8 - 10 minuuttia.

Pavlovat ovat ihania. Nimensä pavlova on kai saanut venäläisen ballerinan kepeydestä ja viehkeydestä ja jotain äärimmäisen hurmaavaa näissä leivonnaisissa on.Pavlovan voi täyttää ja koristella miten mieli tekee ja pohjan voi toki ostaa valmiina. Pavlovan pohjan tekeminen on nimittäin hieman aikaavievä ja vaivalloinen projekti, mutta kiitollinen. Palkitseva. Hyvä mieli tulee.

Mansikkapavlova (Yhteishyvästä 7/2011)

pohja:
4 kananmunanvalkuaista

2 dl sokeria

2 tl maissitärkkelystä

1 tl valkoviinietikkaa (oli loppu, toimi punaviinietikallakin) 
täyte

2 dl kuohukermaa

1 prk (200 g) maustettua rahkaa (sitruuna)

yhden limetin puristettu mehu

1 - 2 rkl tomusokeria
koristeeksi

0,5 l tuoreita mansikoita  

 
Pane uuni kuumenemaan 110 asteeseen.
Vatkaa kananmunanvalkuaiset sähkövatkaimella kuivassa ja puhtaassa kulhossa kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähän kerrallaan ja koko ajan vatkaten, kunnes valkuais-sokerivaahto on kovaa ja kiiltävää.
Siivilöi maissitärkkelys marenkivaahtoon ja sekoita hyvin. Lisää viinietikka ja kääntele se muovilastalla marenkivaahtoon.
Levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille marenkipyörylä (halkaisijaltaan noin 22-25 cm). Marenkiin saa jäädä aaltomaisia kuvioita.
Kuivata marenkilevyä uunin keskitasolla noin 1 1/2- 2 tuntia tai kunnes marenki tuntuu irtoavan leivinpaperista. Sammuta uuni ja anna marengin kuivua uunin jälkilämmössä muutama tunti. On aika tarkkaa sen kanssa, että marenki on kypsä sisältä. Lisäksi irroittaminen leivinpaperista ei ole ihan niin simppeliä kuin voisi kuvitella. Tässä vaiheessa voi harmittaa, ettei ostanut kuitenkin sitä valmispohjaa.
Täytä pavlova vasta juuri ennen tarjoilua. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita siihen sitruunarahka, limetinmehu ja tomusokeri. Levitä täyte marenkilevylle. Koristele kokonaisilla tai halkaistuilla tuoreilla mansikoilla ja käy kiinni.

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Häme beloved

Yrjölän marjatila sijaitsee Hämeenkyrössä noin puolen tunnin ajomatkan päässä Tampereelta. Olemme useina kesinä hakeutuneet tänne suomalaiseen kansallismaisemaan poimimaan marjoja, lähinnä vadelmia. Tila on kerrassaan viehättävän perinteinen niskavuorimainen kokoonpano, vadelmapuskat raskaat, tilakaupan pöydät notkuvat vihreää voimaa: vasta nostettua perunaa, marjoja joka lähtöön, yrttejä, kukkia, sipuleita, tomaatteja, kesäkurpitsoja, maissia, jopa limonadia.

Tampereelta kannattaa ehdottomasti ajaa Hämeenkyröön kesäiseen aikaan, kävipä marjatilalla tai. Maisemat on niin huikeat, että ne täytyy kerran kokea. Minulla on muutamia suosikkireittejä tässä maassa, muutama Savossa, yksi rannikolla ja Hämeessä tämä seutu.

Olen ollut Hämeenkyrössä myös työssä ja voin sanoa, ettei se reitti ihan niin paljon ihastuta talviaamuisessa lumipyryssä.


Tänään poimin lasten kanssa viisi kiloa vadelmia heinäkuisen perjantai-illan auringossa. Lähipensaissa suunniteltiin häitä, aamupuuroa vadelmilla ja uimareissua. Sitä mukaa kun vattuja tipahteli laatikoihin mieli irrottautui työviikosta, huolista ja väsymyksestä.

Ah. Suomen kesä. Viljapellot, järvi, metsä, rauha. Suussa vadelmaa ja poskilla auringon lämpö. Lapset kuhisivat tyytyväisinä puskissa.

 

Fantasiat iskeytyivät tajuntaan: millaista olisi asua maalla, juuri täällä, Hämeenkyrössä? Pulahtaa kesäisin noihin aaltoihin, astella saunasta iltahämyssä puiseen tupaan, poimia omasta maasta marjoja, nukahtaa tuulen kuiskeeseen puissa ja herätä linnunlauluun.

(No hetken päästä mietin jo millaista olisi tehdä lumitöitä keskellä metsää? Millaista ajaa liukkaita teitä pimeässä ihmisten ilmoille? Lasten koulut, harrastukset ja oma työ..)




Tilalla saa poimia kukkakimppuja oman maun mukaan euro/kimppu.

Tällä kertaa en ostanut koko mansionia. Mutta vadelmia, kukkia, herneitä, perunoita, karviaisia, mustikoita...

Palaamme taas ensi kesänä.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

"Jumalan ja Mannerheimin nimessä avatkaa!"

Näin kirjoittaa Viljo Kajava sarkastisesti yhdessä runossaan keväästä 1918. Kajavan lapsuus päättyi Tampereen taisteluihin, jotka olivat aikanaan suurimmat pohjoismaissa käydyt taistot (myöhemmin jatkosodan aikana Kannaksella rytisi vielä pahemmin). Vuoden 1918 sodan tapahtumien jäljet näkyvät Tampereella yhä. Olen eläytynyt näihin tunnelmiin viime viikkoina, sillä ensimmäistä kertaa työpaikkani sijaitsee keskustassa ja kuljen inspiroivien kortteleiden läpi päivittäin.

Tampere oli 1918 Suomen suurin teollisuuskaupunki ja punaisten pääpaikka, rautateiden solmukohta, valkoisten pakkovoitto. Tammikuussa alkanut sota lähestyi Tampereen kulmia huhtikuussa ja valkoisten kenraali Mannerheim tähysteli edessä olevaa etappia nykyisen Vehmaisten alueelta.



Vehmaisissa Mannerheiminkallio on noin 10 kilometrin päässä keskustasta. Sinne on jonkinsortin opasteet ja loppumatka taivalletaan metsässä. Aikanaan kukkulalta oli komea näköala kohti Tamperetta, mutta nyt kukkula on metsittynyt ja patsaalle johdatteleva pururata vähemmän juhlallinen.


Onhan se outoa, että suurimmaksi  suomalaiseksi äänestetty mies vartioi puskissa. Mutta. Tampereella marskin siirtäminen paremmille hoodseille on vaikeaa. Mikkelissäkin Mannerheimin patsaan siirtoa puuhattiin vuosikymmenet. Punainen Tampere ei ole vielä antanut tappiotaan anteeksi.

Vehmaisista kohti keskustaa matkan varrella on useitakin taistelupaikkoja. Suurtaistot käytiin kuitenkin aivan keskustan kupeessa Kalevankankaan hautausmaalla.

Hautakivien taakse piilouduttiin taiston tuoksinassa ja sen näkee vieläkin vanhoissa haudoissa.


Taisteluihin osallistui myös ruotsalaisia vapaaehtoisia. Hautuumalla taistelut etenivät ristiltä ristille ja valkoiset kokivat kovia tappioita. Ruotsalainen valiojoukko, jota kutsuttiin Mannerheimin henkivartijoiksi, koki tappiot myös. He ovat saaneet muistomerkkinsä hautausmaan vierelle. Ruotsalaisten joukossa kuoli esimerkiksi kuuluisan pääministeri Olof Palmen setä, nimeltään Olof Palme.


Kalevankankaan hautausmaa on mielenkiintoinen paikka. Siellä on nykyisin muistomerkit valkoisille ja punaisille. Alueelle on kaivettu aikanaan punaisten joukkohaudat ja lähellä oli myös vankileiri, jossa sodan jälkeen kuoli 1500 punavankia. Se siinä sodassa olikin ilkeintä, ei se, että sotilaita kuoli. Vaan se, että todellinen tappaminen alkoi antautumisen jälkeen. Vankileireillä.

Kalevankankaalla on myös Väinö Linnan hauta. Hänen Täällä Pohjantähden alla- teoksensa selittää sotaan johtaneita syitä hyvin. Lempparikirjojani.


Kalevankankaalta punaiset perääntyivät kohti keskustaa. Pääsiäisviikonloppuna 1918 Tampereella taisteltiin, pakolaiset läheltä ja kaukaa hakeutuivat kirkkojen suojiin, keskustorilla sijaitsevassa raatihuoneessa viimeisinä taistelivat punanaiset. Nykyisen kaupungintalon kellon kohdalle oli asennettu konekivääri. Lopulta ne naisetkin ammuttiin.

Antautuneita koottiin keskustorille seisomaan päiväkausiksi. Ruumiit jätettiin näkösälle lojumaan. Ettei pääse lopputulos unohtumaan.

Pohjanmaalta saapui Melinin komppaniana tunnettu porukka, joka taisteli läpi keskustan aina Näsilinnaan asti. Näsilinna sijaitsee kukkulalla vastapäätä nykyistä Särkänniemeä. Melin joukkoineen puolustautui punaisten kiivasta hyökkäystä vastaan noin vuorokauden ajan. Läheiselle rautatielle oli parkkeerattu juna, josta ammuttiin kohti Näsilinnaa myös. Melin joukkoineen perääntyi Näsijärven jäitä pitkin muiden valkoisten luo ja liittyi seuraavaan hyökkäykseen. Tässä vaiheessa melkein 200 pohjalaismiehestä jäljellä oli satakunta. Melinin joukkion edesottamukset ovat sodan legendaarisinta kerrontaa.


Melinin porukat on aikanaan haastateltu perusteellisesti ja näiden haastattelujen pohjilta tehdään parhaillaan leffaa. Keväällä bongasin Hämeenpuiston läheisyydessä merkkejä filmiporukoista. Tarkoitus on ilmeisesti tehdä modernia sotaleffaa, jossa käytetään Band of Brothersiin ja Pacificin tyyliin haastatteluja, aitoja valokuvia ja sitten kuvattua fiktiota, mutta oikeilla taistelupaikoilla.

Odotan ihan innoissani tätä leffaa. Helmikuu 2012, luin jostain.


Punaisten päämaja oli sodan jälkeen pitkään yliopiston rakennuksia. Olen joskus opiskeluaikoina joutunut poikkeamaan siellä minäkin. Talossa kummittelee Hugo. Sodan tiimellyksessä päämajassa joku heitti vahingossa kranaatin ja räjähdys oli valtaisa. Punapäällikkö Hugo Salmela kuoli myöhemmin vammoihinsa ja alkoi sitten kummitella tuolla tai ainakin näin väitetään.


Tampereen yhteiskoulu oli myös taistelukenttänä. Alakerrassa oli sodan aikana vankityrmäkin. Silloinen rehtori Kaarle Tiililä on kirjoittanut muistelmissaan, miten helsinkiläshuligaanit olivat pistäneet rakkaan koulun alennustilaan. Liitutaululle oli joku riipustanut elämä on taistelua kehdosta hautaan .

Sodan kuuluisimpia kuvia on otos kuolleesta lapsesta. Lapsi makaa suunnilleen siinä, jossa nykyisin on Koskikeskuksen pääovet. Lapsesta ei tiedetä mitään, vaikka on yritetty selvittää. Hän saattaa olla tamperelaispoika tai pakolaisten mukana paikalle tullut. Rytinöissä hän on kuollut ja menettänyt varmaan vanhempansa, muuten nämä varmasti olisivat hänet etsineet.Yle tuotti aikanaan ihan tv-ohjelman, jossa yritettiin hakea lisätietoa lapsesta, mutta mitään ei ilmeisesti selvinnyt.


Minun lapsuuttani kohti
he tulivat kolmelta suunnalta:
Hämeenkatua, Satakunnansiltaa pitkin
ja Näsijärven yli.


He tulivat kolmelta suunnalta
minun lapsuuttani kohti
ja kaikilla heillä oli aseet
ja silmät lempeät;
he tulivat kolmelta suunnalta lasta kohti
ja kaikilla heillä oli aseet
ja silmät lempeät.
He tulivat kolmelta suunnalta
minua kohti.


Ja minä lapsi
seisoin täynnä mustaa vihaa
mutta vaiti.
-Viljo Kajava

Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli sijaitsee Tampereen tuomiokirkossa. Pääsiäisenä 1918 kirkossa kuoltiin, pelättiin, oltiin hiljaa ja synnytettiin ainakin yksi tyttövauva. Hän sai nimekseen Rauha.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Raparperin alla: raparperipiirakka


Äidin kasvimaalla, raparperin alla
sammakolla koti oli kultainen.
Vilpas lehtikatto, alla multamatto,
hirsiseinä vihreä ja punainen.
 

Raparperi on ihanaa. Kyseessä on kasvi, jota en lapsena älynnyt suuremmin arvostaa. Ihmettelin sitä paneutumista, jolla äitini mehusti, keitteleli hilloa ja kiisseliä ja leipoi piirakoita mummolan paksuista punaisenvihreistä raparperiputkista.
Nyt en keksi turvallisempaa ja lohdullisempaa näkyä kuin äitini lapsuuteni keittiössä puuhailemassa kausileivonnaisten ja ruokien parissa. Jos saisikin vielä kerran mummolan lämmintä raparperikiisseliä kermalurauksella, nams.
Yhdessä kodissani on sittemmin kasvanut raparperiä pihalla ja joitakin hillokkeita yritin keitellä, ilman suurempia kulinaarisia elämyksiä. Joka vuosi kuitenkin ostan muutaman kerran torilta raparperiä ja teen piirakoita. En pidä erityisen makeasta raparperisysteemistä, olen muutenkin suuri happaman ystävä ja piirakkani eivät ole niitä ätlöimpiä, niissä on mielestäni aito oman mummolani tatsi.
Raparperi on aikoinaan ollut muuten lääkintään käytetty kasvi. Kiinalaiset ovat käyttäneet sitä tähän tarkoitukseen vuosisatoja. Eurooppaan raparperiä kiikutettiin Venäjältä, Volgan tuntumassa sitä kasvoi villinä valtaisat määrät. Nimikin tulee sieltä: Volga eli barbaarien joki eli Rha Barbarum = Rheum rhabarbarum.

Kansanlääkäri ja Kalevalan kokoajan Lönnrot suositteli raparperiä lasten vatsaongelmiin:
Raparperi-mehua saadaan, jos teekupilliseen kiehuwaa wettä seotetaan luoti raparperi-jauhoa ja pieni murunen (kymmenes osa luotia) potaskaa, jota sitte laitetaan puoleksi wuorokaudeksi lämpimään paikkaan likoamaan ja wetäymään. Sitte siilataan mehu ja puristetaan riewun läpi ulos, ja annetaan kehnowatsaisille lapsille sokerin kanssa teelusikallinen 4, 5 kertaa päiwässä. Happanee ja pilautuu pian, jonka tähden ei sowi enempää kerrallaan laittaa, kun mitä päiwänä tahi kahtena kuluu. (luoti = 13 g, potaska = perunajauho).
Raparperiä suositellaan nautittavaksi maitotuotteiden kanssa, sillä se sisältää oksaalihappoa, joka sitoo elimistön kalsiumia. Itse tarjoankin piirakkaa siksi vaniljakastikkeen tai kermavaahdon kanssa ja maitoa vielä juomaksi.

Raparperipiirakka tai oikeastaan keikauskakku

Pätki vajaa litra raparperitankoja noin 10cm ohuiksi pätkiksi ja pyörittele reilussa desissä fariinisokeria

Voitele piirakkavuoka reilusti voilla, jotta keikausvaiheessa piirakka irtoaa nätisti.

Asettele piirakkavuoan pohjalle raparperit auringonsäteiden malliin.

1½ dl sokeria
150g voita
2 munaa
3½ dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta

Vatkaa sokeria ja voi. Lisää yksitellen munat joukkoon. Sitten sekaan vehnäjauhot, joissa leivinjauhe. Painele taikina raparperien päälle. Uuniin 175 astetta noin 40 min, kun on kaunis väri ja rapea pinta.

Keikauta lautaselle oikein päin. Tarjoile esimerkiksi vaniljakastikkeen kanssa.

Jos pidät makeasta, lisää sokeria. Tällä tulee aika hapan versio, jonka kanssa vaniljakastike tai vastaava on ehdoton.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Pariisin matkavinkit

Olen käynyt Pariisissa neljä kertaa. Kaikki matkat ovat olleet hyvin erilaisia.

Ensimmäinen kertani Pariisissa oli englannin kielikurssin 1988 yhteydessä lyhyt viikonloppu, josta muistoksi jäi lähinnä italialaispojat Notre Damessa. He lähestyivät minua ja erityisesti blondia kaveriani nuoren italialaismiehen innokkuudella huudellen ciao ciao takanamme läpi yhteisen taivalluksemme kohti alttaria. Kaverini oli kiinnittänyt selkäänsä rintamerkin jossa luki pinkillä pohjalla allekkain:
Ciao Ciao
Auf  Wiedersehen
Au revoir
Piss off

Poijjaat hihkuivat ooo not very nice, pretty girls. Olimme kaverini kanssa aika tohkeissamme huomiosta, kuten voi arvata.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin vietin tulevan ex-miehen kanssa pitkän viikonlopun Pariisissa juuri ennen eroa. Matkaa ei voi sanoa epäonnistuneeksi, vaikka se jäikin viimeiseksi yhteiseksi ja viimeisenä päivänä mies ei sanonut minulle enää sanaakaan. Oli selvää, että jotakin oli katsottu loppuun asti. Jos romantiikka ei löydy edes Pariisista, mitään ei ole tehtävissä.

Ilsa: But what about us?
Rick: We'll always have Paris  -Casablanca


  
Versaillesin puisto keväällä 2010. Aurinkokuningas rakennutti loisteliaan palatsin itselleen 1600-luvulla. Ludvig XIV oli tunnettu sanoistaan Valtio olen minä!
  
Täällä ylellisyydessä kuningatar Marie Antoinette asui ennen mestauslavaa. Hän puolestaan neuvoi kansaa: jos ei ole leipää, syökää leivoksia. Kannattaa katsoa Sofia Coppolan Marie Antoinette -leffa, jos aikoo visiteerata Versaillesissa.
                      
       
Ile de Cite. Pariisin kauniita asuinkortteleita keväällä 2010.


Ikkunoita Versaillesissa kevät 2010.

Ex-miehen jälkeen kohtasin Pariisin nykyisen miehen kanssa. Vietimme ihanan, pitkän viikonlopun Pariisissa keväällä 2010. Joimme punaviiniä, minä söin haisevia juustoja, kävelimme jalat puhki nähtävyyksillä päivisin käsi kädessä.

     
Eiffel, maailman kauneimpia rakennuksia.

   
Montmarten kukkulalla sijaitsee Sacre Coeur,  a church with a view.



Saavuin miehen ja lasten kanssa Pariisiin kesäkuussa 2011 junalla kanaalin alitse Lontoosta. Junamatka kesti nelisen tuntia, suurin osa matkattiin tietysti tunnelissa, vauhti oli huima ja korvat lukossa. Juna oli jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta Lontoon puolella oleva asemahalli oli hyvin moderni ja lentokenttämäinen matkamuistomyymälöineen. Passeja ei tarkastettu missään vaiheessa, mutta turvallisuustarkastukset tietysti oli. Juna saapui Gare du Nordin asemalle, josta on hyvät metroyhteydet.


  
Ateria Maraisin alueen bistrossa. Salaatti ranskalaiseen tapaan.

Tällä kertaa hotellimme oli Maraisin alueella lähellä Gare de Lyonin asemaa. Hotelli oli positiivinen yllätys, tosin netin palautesivustot tiesivät kertoa, että wc-paperi loppunee kesken. Niin tekikin. Siisti, viihtyisä alue ja edullinen hotelli. Korttelissa sijaitsi Michelinin oppaan tunnustama Boulangerie eli leipomo, josta edellisessä bloggauksessa.

Seuraavia hotelleja voin suositella Pariisissa. Romanttinen viikonloppu onnistuu täällä. Ihanat aamupalat, jotka maksavat tosin erikseen.

Ihana on myös tämä hotelli  samaan tarkoitukseen. Kumpikin sijaitsee lähellä Eiffeliä ja Seineä siistillä ja modernilla alueella, jossa paljon pikkukauppoja ja ravintoloita.

Viiden hengen perhe mahtui mukavasti ja edullisesti majailemaan täällä. Alueella aitoa pariisilaista tunnelmaa ja edullisemmat hinnat.




Montmartelta löytyy myös viinitarha, aivan Pariisin keskustan tuntumasta. Montmarten alue on niin viehättävä, että seuraavalla kerralla taidan yöpyä sillä suunnalla. Myös elokuva Amelie on kuvattu siellä.

Tällä metroasemalla Amelie kulkee ja saattelee sokeaa miestä.

Amelien työpaikka oli valitettavasti suljettu, mutta kaunis katu oli kulkemisen arvoinen. Amelie-elokuvan kuvauspaikkojen tarkat osoitteet löytyvät tästä.


Lasten kanssa tai ilman, Pariisissa kannattaa tehdä Seinen risteily. Kallis versio sisältää ateriat juomineen ja halpisversio Batobussilla 10e/ henkilö. Otimme iltapaatin Eiffelin tornin vierestä kohti Notre Damea. Rannoilla oli valtavasti väkeä nauttimassa perjantai-illasta viinipullojen kanssa.




Jokainen silta oli lukkoja täynnä. Rakkaus ja Pariisi kuuluvat yhteen.


Montmartella kuopus halusi teettää itsestään muotokuvan paikallisella taitelijalla. Kuvasta tuli kaunis, 40 euroa ja 20 minuuttia. Jätin sen kuvarullan sitten Paunun bussiin, kun olimme perillä Tampereella. Onneksi sen sai noutaa seuraavana päivänä löytötavaratoimistosta.


Notre Dame on nykymukuloille tuttu Disneyn elokuvastakin. Kirkko on ilmainen, kuten kaikki kirkot Pariisissa. Nettisivultaan tästä bongasin messuajat ja seurasimme lauantaina klo 12 messua kirkossa pitkän tovin. Jono sisälle oli pitkä, mutta liukui nopeasti alle 15 minuutissa pihalta itse kirkkoon.

Notre Damen kellonsoittajan lisäksi suosittelen Pariisin fiilistelyyn Amelie-elokuvaa, josta meillä tykkäävät aikuiset ja lapset. Vähän räväkämpää menoa kaipaaville Da Vinci koodi on vaihtoehto. Kirjoista Suskindin Parfyymi on hyvin vangitseva Pariisin menneiden aikojen kuvaus. Tytär 12v on Marie Antoinette fani ja piti Lakerin Kuningas kutsuu tanssiin-kirjasta. Vähän aikuisemmalle romantiikannälkäiselle Angelikat fiilistelylukemistoksi.



Lontoossa Nelsonilla oli Trafalgarin aukio, mutta Napoleonillakin on muistomerkkinsä tietysti Pariisissa. Tässä riemukaari pääkadun Champs Elyseen päässä. Kadusta sanotaan, että maailman kaunein ja siellä on maailman huonoin palvelu. Kadun varrella on hienostoliikkeiden lisäksi Gap, Disney Store ja suosikkisimpukkamestamme belgialainen Leon de Bruxelles.





Louvreen löytyy nettisivuiltaan myös kätevä ohjeistus, kuinka kulkea pääkohteet läpi sutjakasti. Louvre vaatisi kokonaisen päivän ja paljon pohjatietoa oikeaan taidenautintoon, mutta lasten kanssa päätimme vetää vain pääkohteet läpi. Louvreen oli lapsilla ilmainen sisäänpääsy, aikuisilta 10 e. Sisäänkäynnissä oli pienimuotoista ruuhkaa lasipyramidin kupeessa. Mietin aina siinä ohi kulkiessa että onko se Maria Magdalena kuitenkin siellä jossain alhaalla...


Louvren ohjeita kulkijoille.

Mona Lisan lähellä parveili väkeä. Samassa huoneessa myös ihana Luolamadonna.Lapset olivat ehkä hieman yllättäinkin hyvin ihastuneita Mona Lisaan, jopa ennakkoon taidemuseoturneeta manaileva 10 vuotias poikalapsi oli tyytyväinen.

                            

Milon Venus ja mietteliäs katse Louvressa.


Invalides-kirkossa on itse Napoleonin hauta. Vieressä mainio sotamuseo.



Notre Dame ulkopuolelta.



Punainen mylly. Lähellä eroottinen museo, joka ei sovi lapsiasiakkaille, mutta on sangen hupaisa.


Pere Lachaiseen on haudattu Jim Morrison ja Oscar Wilde. Nuolet muilla haudoilla osoittavat tietä Jimin haudalle.

They are waiting to take us into
the severed garden
Do you know how pale and wanton thrillful
comes death on a strange hour
unannounced, unplanned for
like a scaring over-friendly guest you've
brought to bed
Death makes angels of us all
and gives us wings
where we had shoulders
smooth as raven's
claws

No more money, no more fancy dress
This other kingdom seems by far the best
until it's other jaw reveals incest
and loose obedience to a vegetable law.

I will not go
Prefer a Feast of Friends
To the Giant Family. -Jim



Tonnikalaa ja korianterilla maustettuja kasviksia. Nam!



It's like watching Paris from an express caboose heading in the opposite direction - every second the city gets smaller and smaller, only you feel it's really you getting smaller and smaller and lonelier and lonelier, rushing away from all those lights and that excitement at about a million miles an hour. -Sylvia Plath


Voiko kuolla onnesta? Voi kuolla onnesta.


Yleensä minulla on paljon sanottavaa kaikesta. Pariisin leipomoiden Boulangerie kohdalla vaivun kunnioittavaan hiljaisuuteen. Tämä leipuri tietää, milloin ollaan asioiden äärellä, jotka ovat liian hienoja määriteltäviksi. Ei ole syytä, ei niin mitään, yrittää edes aloittaa, koska mitkään sanat eivät riittäisi.


En osaa ranskaa. Mieheni on puoliksi ranskalainen ja hän hiljentää minut orgastiseen hiljaisuuteen parilla repliikillä kyseistä lingvistiikkaa. Jo sana boulangarie. Siis eikö ole kaunis? Ja se tarkoittaa näitä kaikkia, ihanuuksia.


Olen saapunut leipäjumalan luo. Temppeliin.


O la laa.


Ymmärrän. Ymmärrän kristallinkirkkaasti miksi ranskalaiset hakevat aamuisin patonkinsa ja croissanttinsa tuoreina lähiboulangeristaan. Kukapa ei hakisi?




Haimme rasiallisen macarenoja boulangerista ja söimme niitä Tuiliersin puistossa.Söin neljä macarenaa ja olin macarena-nirvanassa.




Aamupalaksi croissantteja suklaalla ja ilman. Sitten viereen cafe au lait. Ja mitään muuta ei tarvita.