Yleensä minulla on paljon sanottavaa kaikesta. Pariisin leipomoiden Boulangerie kohdalla vaivun kunnioittavaan hiljaisuuteen. Tämä leipuri tietää, milloin ollaan asioiden äärellä, jotka ovat liian hienoja määriteltäviksi. Ei ole syytä, ei niin mitään, yrittää edes aloittaa, koska mitkään sanat eivät riittäisi.
En osaa ranskaa. Mieheni on puoliksi ranskalainen ja hän hiljentää minut orgastiseen hiljaisuuteen parilla repliikillä kyseistä lingvistiikkaa. Jo sana boulangarie. Siis eikö ole kaunis? Ja se tarkoittaa näitä kaikkia, ihanuuksia.
Olen saapunut leipäjumalan luo. Temppeliin.
O la laa.
Ymmärrän. Ymmärrän kristallinkirkkaasti miksi ranskalaiset hakevat aamuisin patonkinsa ja croissanttinsa tuoreina lähiboulangeristaan. Kukapa ei hakisi?
Haimme rasiallisen macarenoja boulangerista ja söimme niitä Tuiliersin puistossa.Söin neljä macarenaa ja olin macarena-nirvanassa.
Aamupalaksi croissantteja suklaalla ja ilman. Sitten viereen cafe au lait. Ja mitään muuta ei tarvita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti