perjantai 30. elokuuta 2013

Arjen pelastaja: Tomaattilinssisoppa 10 minuuttia


Arjen pelastaja-osiossani yksi kulmakivi on nykyisin tämä soppa. Nopea, maukas, pyöreän kuohkea ja sopivan eksoottinen. Lapset ja mieskin tykkää, joten tätä syödään nyt melkein viikottain. Mielummin kokkaan esimerkiksi näin nopean laiton itse (vaikka edellisenä iltana jo odottamaan), kuin että kaadan purkista hernekeiton kattilaan - ja joskus paljon muita vaihtoehtoja tässä kiireen täyttämässä arjessa ei meinaa olla. Lisäksi tämä on halpa menuu, mikä sekin on merkittävä seikka henkilölle, joka on juuri buukannut matkan uudelle mantereelle...

Tomaattilinssisoppa

Kuumenna oliiviöljyä kattilassa. Pilko pala tuoretta inkivääriä ja pala valkosipulia, sekä 1 chili, jos haluat potkua ja heitä öljyn sekaan. Ei tarvi nyhrätä pikkuruisiksi paloiksi, sillä sauvasekoitin myöhemmässä vaiheessa tekee raskaimman työn. Paista vain hetki, niin että maut irtoaa. Lisää sitten Curry Paste -tahnaa 2 rkl (löytyy nykyisin kaupasta kuin kaupasta niiden erilaisten maustettujen purkkirivistöjen paikkeilta). Pyöräytä hetki kuuman rapisevien maustepalasten kanssa, kun tunnet maun suussa, maistamatta fyysisesti mitään, juttu menee just oikein.

Heitä sekaan 2 isohkoa pakettia tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattipurkkia, 4 -5 purkkia linssejä (vihreitä ja punaisia sekaisin). Kupillinen vettä. Keitä kuumaksi vajaat 10 minuuttia. Paranee toki pidemmissäkin sessioissa, mutta on kertakaikkisen hyvää jo lyhyen kuumennuksen jälkeen. Vedä sauvasekoittimella sileämmäksi, mutta saa jäädä vähän sattumaa. Ei tarvi edes suolaa tai mitään kikkailuja, helppoo on.

Paista uunissa kaupan valmiita Naan-leipiä sen määrätyn 2 minuuttia. Kutsu väki pöytään ja sipaise pieni creme fraiche -nokare sopan päälle.

torstai 29. elokuuta 2013

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

 Lueskelin tässä syksyn uutuuskirjan  Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Kirja perustuu tositarinaan, jossa suomalainen sinkkunainen lähtee Japaniin tutkimaan 900-luvulla eläneen japanilaisen hovinaisen vaiheita. Tämä lady,  Sei Shonagon, on yksi ihmiskunnan tuntemia ensimmäisiä kirjailijanaisia, hän kirjoitti "estetiikan raamatun" "Pillow bookin". 

Tavallaan kirja muistuttaa Anna Kortelaisen Virginie - kirjaa, jossa historian tutkija yrittää selvittää Albert Edefeltin muusana ja rakastajattarena tunnetun ranskalaisen Virgienien oikeaa henkilöllisyyttä ja elämänvaiheita. Kummassakin kirjassa alun missio ei kuitenkaan toteudu, Virginie jää jossain määrin arvoitukseksi ja samoin Mia Kankimäen tutkimusmatkailu Kiotossa jättää melkein enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. 

Ja niinhän se on elämässäkin, kysyminen ja itse matka lienee tärkeämpää, kuin perille pääseminen.

Kankimäen kirja muistuttaa myös, varsinkin alussaan, joka on vetävämmin kirjoitettu, kuin editointia kaivannut loppupuolisko, E. Gilbertin Eat, Pray, Love -opusta. Nainen ottaa vuoden vapaata duunistaan ja elämästään, lähtee toiselle puolelle maailmaa etsimään jotakin ja kirjoittamaan siitä. Mitä nainen etsii? Itseään? Rakkautta? Siveltimenvetoja kuunvalossa? 

Sinänsä opus on vahva suositus, sillä opin paljon kiinnostavia asioita tuhannen vuoden takaisesta elämästä Japanissa ja paljon asioita, jotka ovat hyvää small talk - aineistoa: hyvän rakastajan tunnistaa kauniista käsialasta ja siitä että aamulla hän pukeutuu hitaasti, eikä kiinnitä vyötä, ennen kuin ihailee sängyllä makaavaa naista vielä hetken, ja että himokkailla miehillä on pieni suu ja että huilunsoitolla vihjattiin suihinottoon - ja sitten Shonagon kertoo, kuinka rauhoittavaa on kuulla yöllä keisarin huilunsoittoa.. ja yllättävän monet asiat, kuten kirjoittaja alleviivaa useasti, ovat meille ihmisille yhteisiä aikakaudesta riippumatta.

 Sei Shonagonin tyylissä on totisesti antia tämän ajan bloggaajalle, facebookkaajalle tai twiittajalle. Sein Pillow book koostuu mm. erilaisista listoista, joista yksi on kirjan otsikkokin, Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin: On yö ja sitä odottaa vierailijaa. Yhtäkkiä sitä hätkähtää ropisevia sadepisaroita, jotka tuuli puhaltaa vasten ikkunaluukkuja.

 Kankimäki laatii myös omia listoja ja kirjaa lukiessa omakin pää kääntyi listamoodille.



Asioita, jotka ilahduttavat
kun tytär ottaa kauniin valokuvan sieltä, missä olette käyneet yhdessä.Violetti. Vapaapäivä.


Asioita, jotka unohtuvat nopeasti
hetket ennen työhön kuuluvan seminaarin iltatilaisuutta. Syksyisen illan valoa ei muista kun pimeys on jo laskeutunut.

                                           
                                                Asioita, joista ei  muista olla kiitollinen
                                          siististä kodista. Hiljaisuudesta. Mielenrauhasta.


Asioita, jotka säikäyttävät
lapsen puhelinsoitto kesken koulupäivän. Hautakammion soturi museossa, siinä se nyt on. Tuo on seisonut satoja vuosia jonkun haudassa?!


Asioita joista muistaa ottaa valokuvan
yksinäisestä aamiaisesta Helsingin Senaatintorin laidalta Cafe Engelissä. Omasta lapsesta, kun se on pieni.

                                           
                                           Asioita, joista ei muista ottaa valokuvaa
                                    Helsingin nähtävyyksistä. Itsestä syntymäpäivinä.



                                                            Asioita, joista saa voimaa
                                    Auringonkukista. Rakkauden tunteesta. Hyvästä valokuvasta.
                                          Tekstistä, jossa  on ajatus, jota ei ole ennen ajatellut.

                         
                                      








tiistai 27. elokuuta 2013

Burgundin pata avec couscous



Burgundin pata eli Boeuf Bourguignon on ranskalainen klassikko, josta leffastakin tuttu Julie Child on todennut, että se mahdollisesti on yksi maistuvimpa ruokalajeja joita ihminen on kehittänyt. Tämä ruoka, kuten useimmat ranskalaiset klassikot, ei ole mitään fastfoodia nähnytkään, ehei, nyt ollaan pilkkomisten, paistamisten, sekoittelujen ja uuniin äärellä valvomisten kierteessä.

Mutta on se vaivan arvoinen, ehdottomasti, ja mureampaa lihaa on vaikea kuvitella. Sellaista ei ehkä edes ole. Vääjäämättä jokainen tätä maistunut katsoo kokkia ilahtuneena ja ihmettelee makuelämystä. Miehen suosikkeja tämä on ja kuopukseni jopa epäili, että minun kannattaisi perustaa ravintola, tätä viimeeksi maistaessaan.

Burgundin pata

Jos kauppasi lihatiskiltä löytyy härkää, hieno juttu, osta sitä. Itse olen tehnyt tätä aina naudasta, koska en ole jaksanut vaivautua Stokkan herkkuun tai Kauppahalliin.  Eli tarvitset noin kilon naudan paistia pilkottuna. Kaksi pakettia pekonia, mutta yhdelläkin pärjää ja pilko nekin pieniksi palasiksi. Paista ensiksi pekonit oliiviöljyssä ja siirrä pannulta pois pataan reikäkauhalla. Paista sitten lihat pienissä erissä kuumottavalla pannulla ja siirrä nekin pataan saman työkalun kanssa.

Levitä 2 rkl vehnäjauhoja lihojen ja pekonien päälle ja laita noin 200 asteiseen uuniin neljäksi minuutiksi. Hölskyttele lihoja, jotta vehnäjauhot leviävät ja iske vielä neljäksi minuutiksi uuniin.

Paista pilkotut 1 sipuli ja 1 porkkana ja siirrä nekin pataan. Kaada pataan 3 dl ranskalaista punaviiniä ja sen verran lihalientä, joka on maustettu härkäfondilla, että lihat peittyvät. Muista kaataa myös itsellesi lasillinen. Lisää pataan murskattu laakerinlehti ja timjamia. Anna hautua uunissa neljä tuntia.

Meanwhile: keitä pieniä, pikkuruisia sipuleita lihaliemessä pehmeiksi. Paista paketillinen herkkusieniä niissä samoissa öljyissä, joissa meni just pekonit, lihat, porkkanat ja sipulit.

Kun paisti on ollut uunissa kolmisen tuntia voi lisätä ne ruskettuneet herkkusienet ja pehmenneet sipulit pataan.

Oikea ranskalainen chef keittää padan liemet vielä kastikkeeksi ennen tarjoilua, mutta se oli musta jo vähän liikaa. Hyvää tuli näinkin.

Tykkään itse tästä couscousin kanssa. Couscous on jokapäiväistä ranskalaista ruokaa, berberitsafkat tulivat Ranskaan imperialisimin aikana ja sopivat tähän liittoon nätisti. Klassikkoteos Ranskalaisen keittiön salaisuudet neuvoo yhdistämään myös maitoisten makaronien tai perunoiden kanssa. Olen tämän ohjeen muuten enimmäkseen tuosta opuksesta kopioinut, mutta oikaissut muutamissa vaiheissa.

Couscousin valmistaminen on tosi helppoa:  keitä 6 dl vettä kiehuvaksi (lisää veteen suolaa ja oliiviöljyä), lisään sekaan 6dl couscoussia, nosta kattilan pois liedeltä. Sekoitan joukkoon voita, tuoretta persiljaa ja minttua.

Olen asettanut itselleni nyt ns. ranskalaisen ruokahaasteen ja aion kokata Ranskalaisen keittiön salaisuudet läpi tässä elämässä. Tilannetta voi seurata kurkkaamalla blogin hakusanoista kohtaa ranskalainen ruokahaaste, satoja ohjeita tuossa opuksessa näyttää olevan, että ei tule loppumaan ideat  lähivuosina :)

Muitakin hyviä pataruokia blogista löytyy syksyn pimeneviin iltoihin: Karjalanpaistia täältä. Stroganoff puolestaan löytyy täältä.



maanantai 26. elokuuta 2013

Tennesseen porkkanapiirakka


Opiskeluaika Tennesseen Knoxvillessä on vaikuttanut moniin ruokalaittoihini. Porkkanapiirakka on säilynyt oikeastaan ihan muuttumattomana ohjearkistossani vuodesta 1998 lähtien. En ole tullut kokeilleeksi muitakaan reseptejä, sillä tämä on just se oikea resepti, eikä ole tarvinnyt lisäkehittelyä. Ohje on Amerikkalainen keittokirja -teoksesta, johon olen alusta asti omatoimisesti lisännyt muutamia juttuja: kuten mantelia, kaurahiutaleita, rusinoita, kaakaojauhetta ja appelsiinimehua.

Opiskeluaikoina Tennesseessä minulla oli yliopisto-opiskelijalle tyypilliesti meal plan, eli ennalta olin maksanut huomattavan määrän lukukauden safkoista sangen kohtuullisella summalla. Opiskelijakorttia vilauttamalla kuppiloiden ja ravintoloiden tiskeiltä sai ladata lautaselleen amerikkalaista cuisinea. Aika pian systeemiksi vakiintui naapuritalon aamupalapaikka, jossa lautaselle päätyi useimmiten munakokkelia, biscuits (ei keksejä, vaan järkyttävän hyviä, melko rasvaisia lämpimiä sämpylöitä, jotka ovat pakollista etelävaltioiden aamiaissapuskaa - en ole muuten koskaan löytänyt niihin hyvää reseptejä, testannut olen lukemattomia, saa vinkata!), muffinseja (jotka ovat tämän porkkanakakun makuisia, mutta ilman kuorrutetta), puuroa. Lounaan söin usein kampuksen päätalon salaattibaarissa, jossa rakastuin pysyvästi Caesar-salaattiin ja illallisen kohdepaikat vaihtelivat. Aluksi me ulkkarit luulimme olevamme tervetulleita urheilijatalon ruokaan, niiden amerikkalaisen jalkapallon, koripallon ja baseball-tähtien sekaan, mutta sitten meille vienosti vihjattiin, että maybe not. Tuolta ajalta minulla on mielikuvia kohtaamisista legendaarisen Peyton Manningin kanssa, joka pelasi viimeista kauttaan Tennessee Vols:issa ja kaikki tiesivät jo tulevasta ammattilaisurasta ja miljoonasopimuksista. Mies oli jo tuolloin superjulkkis ja vieraili David Lettermanin showssakin.

Tykkään siis tämän Carrot Cake -ohjeen sattumaisesta koostumuksesta, mehevyydestä ja simppelistä valmistustavasta. Kaikki ainekset vain sekaisin, eikä tarvitse välttämättä edes vatkata, senkun sekoittelee puuhaarukalla vaikka.  Edes järjestyksellä ei ole kauhean suurta väliä.

Ainoa murheellisempi työvaihe on porkkanoiden raastaminen, joka ei ole maailman kivoin homma, eikä pähkinöiden survominenkaan ole ihan vaatimaton suorite, mutta muuten on helppo ja nopea ja aivan varma onnistuja.

Tennesseessä tästä tehtiin Halloween-versiota oranssilla kuorrutteella, jota olen itsekin jokusen kerran tehnyt, mutta nyt olin ihan perinteisellä moodilla. Näistä saa siis myös muffinseja. Näin se menee, dudes and gals:

Tennesseen porkkanapiirakka

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Asettele leivinpaperi pellille. (Tai muffinsivuuat, tai isohko kakkuvuoka)

Sekoita 3 1/2dl vehnäjauhoja, 1 tl soodaa, 2tl kanelia, 1/2 dl kaakaojauhetta,  1tl suolaa ja 1tl vaniljasokeria kulhossa.

Sekoita toisessa kulhossa, vaikkapa ihan vatkaten 3dl sokeria, 3 munaa ja 2 1/2 dl sulatettua voita tai öljyä.

Lisää jauhoseos, 1 1/2 dl appelsiinimehua, 4dl porkkanaraastetta, 2dl kookoshiutaleita, 1 dl kaurahiutaleita tai kauraleseitä, 1 dl rusinoita, 1 dl saksanpähkinöitä rouhittuna, 1 dl mantelijauhetta, sekoita ja kaada taikina pellille. Paista noin tunti.

Kuorrute:
Sekoita 200g Philadelphia -tuorejuustoa, 5dl tomusokeria, 1 tl vanilijasokeria ja 75g voita kiivaasti, valkoiseksi vaniljan hienoisesti pilkuttamaksi massaksi. Jos on mies talossa, laita se vatkaamaan, niillä on jostain kumman syystä tarpeeksi kärsivällisyyttä ranneliikkeen kanssa ;) Levittele hieman jäähtyneen porkkanapiirakan päälle.



lauantai 24. elokuuta 2013

Provencen Ratatouille

Oletko saanut maistaa koskaan so called Ratatouillea, vetistä mössöä, jossa on paljon erilaisia kasviksia pehmenneinä, mauttomina, ja olet jäänyt ihmettelemään, että miksi moinen laitto on niin ihmeen kuuluisa? Minä olen. Olen jopa syyllistynyt moisen kasvispöperön turmeluun omassakin kotikeittiössäni. Sitten näin valon. Tai no, pääsin maistamaan Provencen anopin versiota ja meinasti taju lähteä onnesta. Ylistyslauluja ja jalkojen töminää tähän. Kun saat oikeaa kamaa lautasellesi tiedät sen siitä, että takuuvarmasti haluat nuolla lautasen jälkeenpäin. Tunnet ihmeellistä onnea näin terveellisen ja maukkaan herkun äärellä.

En kuitenkaan ollut vakuuttunut, että moinen makujen, värien ja tuoksujen impressio olisi mahdollista valmistaa Suomessa. Tiedättehän, joitakin ruokia vain ei pitäisi tuoda kotiin. Joitakin aineksia täältä ei ensinnäkään saa ja Provencen auringon hehkuttamat luonnonantimet saattavat olla sellaisia. Sitten on vielä se oikea fiilis, tunnelma, atmosfääri, joita vasta onkin vaikea kuljettaa lentolaukussa kotiin.

Pastis on vähän sellainen, tuo aniksemakuinen jumalainen juoma. Jos et ole kuuman hehkuvan auringon alla kärventänyt itseäsi muutamaa päivää, kulkenut fliparit läpsyen keskiaikaisen pikkukaupungin mukulakivillä, kuunnellut sirkkojen taukoamatonta siritystä, katsellut varjojen hiljalleen kasvavan läheisen viinitilan jämäköissä rivistöissä, tuntenut lopulta pienen tuulenvireen kuumottavilla poskillasi, huomannut kaukaisuudessa siintävien vuorien saavan hennon vaaleanpunervan sävyn ja siinä, juuri siinä kohdassa, kun aurinko aloittaa matkansa kohti varjoja, nautiskellut pientä pastista kylmällä vedellä sipaistuna, oliivien kanssa, et ole oikeastaan maistanut pastista. Ihan turha sitä on Alkosta kotiin kantaa, kävelylenkki Pyynikillä heinäkuisena päivänä ja afterdrinksu ei vain ole sama juttu.

Mutta ajattelin uhmata ranskalaisia ruokajumalia. Ajattelin valmistaa Ratatouillea, sillä onhan sadonkorjuun aika, elokuu, kauppojen kasvislaarit parhaassa iskussa, mitä Suomessa nyt vain voi olla, ja olenhan pelkäämätön naisihminen.

Ratatouille täyttää aistit

Ratatouille

Pilko 2 munakoisoa, suolaa ne ja laita kippoon hikoilemaan. Pilko 1 kesäkurpitsa, suolaa se ja laita myöskin omaan kippoonsa hikoilemaan. Pilko 3 keltaista sipulia ja 1 valkosipuli ja 2 paprikaa (mielummin vihreitä tietenkin, mutta koska oli tosi hyviä yksilöitä punaisina valmiina, tein itse niistä). 

Kun munakoisot ovat hikoilleet sen puolisen tuntia, pyyhi ne kuiviksi paperilla ja paista nopeasti kuumalla pannulla oliiviöljyssä. Siirrä ne toiseen astiaan.

Pyyhi samoin kesäkurpitsat ja paista ne nopsasti pannulla ja siirrä pois. Paista sipulit ja paprikat. Tämä erilleen paistaminen takaa sen, että jokainen ihana kasvis säilyttää oman invidualistisen persoonansa, eikä sulaudun toisiin ja menetä luonnettaan sakinhivutuksen seurauksena.

Kalttaa tomaatit. Joo tiedän. Ihan epäilyttävän raskas homma ennalta ajateltuna, tiedän, kalttaa ne silti. Tämä tarkoittaa, että valitse 4-5- upeaa, isoa ja kiinteää tomaattia, viillä ne pienesti pohjasta ja upota hetkeksi kiehuvaan veteen. Kun hetki on kulunut, nosta ne nopeasti jääkylmään veteen. Jep. Onhan se ihan tyhmä operaatio, mutta jos et siirrä kylmään veteen tomskuista tulee kalpeat ja kelmeät, ihan surkeat väriltään. Siitä me ei kyllä tykätä.


Siirrä tomaatit, jotka on siis kuorittu ja joista on poistettu suurin osa siemenistä (sen verran kuin kukakin oikeasti jaksaa nyhrätä) ja aseta pannulle oliiviöljyn kera. Lisää tujakasti valkopippuria ja suolaa. Lisää reilusti persiljaa. Sitten lisää paprikat, sipulit, munakoisot ja kesäkurpitsat ja lisää taas persiljaa. Mausta Provencen yrttimausteella, valkopippurilla, suolalla. Anna hautua hiljaisella lämmöllä parikymmentä minuuttia. Älä keittele, älä kiihdyttele.

Ratatouille on ässähyvää valkosipulivoilla kuorrutettujen patonkikavereiden kanssa (paista voita ja murskattua valkosipulia hetki pannulla ja sivele patongille ja lämmitä hetki uunissa). Seuraksi ranskalaista punaviiniä. Ehkä makkaraa, lammasta, paistia, grillattuja pihvejä, sen tyyppisiä juttuja pöytään voi nostella, ei mene pieleen.


Ratatouille on yhtä lailla upeaa rukiisen leivän päällä kylmänä. Ratatouillea voi myös säilöä sellaisenaan, kuumennettuun lasipurkkiin vain ja sieltä sitten pastakastikkeiden sekaan, leivän päälle, pihvin seuraiseksi kylmänä tai lämmitettynä. Kaunis ruokalahja on sellainen lasipurkkiin itse duunattu ratatouille. Hop, hop kokeilemaan tätä ihanuutta.


torstai 22. elokuuta 2013

Kanttarelli: purkissa, pannulla, leivällä


Meidän kanttarellisato on ollut hyvänlainen. Lapsille tarjosin vastineeksi rahaa mummolan metsien koluamisesta ja kotiin tuotiinkin pussikaupalla ihania, elinvoimaisia, isoja, keltaisen oransseja metsän herkkuja. Myös miehen kanssa on tehty pienimuotoisia kartoituksia aiheen tiimoilta.

Kanttarelleista valmistan ainakin kastiketta, joka on ihan perussellaista, voita, suolaa, pippuria, vehnäjauhoja ja kermaa. Tuota kastiketta voi nauttia perunoiden kanssa, seata risoton joukkoon, tällä kertaa täytin sillä uunileipiä.

Koska osa lapsukaisistani on sienivammaisia, eikä vielä osaa arvostaa elämän merkittäviä asioita, heille tekaisin samalla pellillä juusto-kinkku-tomaattileivät.


Osa kanttarelleista kohtasi pakastimeni kylmät olosuhteet. Paistoin niitä hetken, jotta ylimääräiset nesteet saatiin pihalle ja sitten vain pakkaseen.

Osan kanttarelleista säilöin. 

Seokseen menee reilu satsi kantarelleja, parisen desiä viinietikkaa (tällä kertaa sherryistä versiota, valkkariviinietikka toimii kans), vajaa desi vettä, kulaus oliiviöljyä, laakerinlehtiä (2), vajaan desin verran sokeria ja 2 rkl suolaa, reilusti timjamia, vähän rosmariinia ja paljon mustapippuria.

Näitä säilöttyjä kanttarelleja tarjoan tapas-pöydässä, oliivien rinnalla, salaatin seassa, blinien kanssa ja juustopöydässä. Säilyvät ihan mukavasti ainakin muutaman kuukauden, varmaan pidempääkin, mutta ei niitä koskaan ole kyllä riittänyt. Syön niitä ihan purkista suoraan.



tiistai 20. elokuuta 2013

Arjen pelastaja: Spagetti Bolognese



Syksyn kiireet ovat todellakin alkaneet. Jääkiekko- ja yleisurheilupainotteinen arki vaatii ripeitä otteita, suunnitelmallisuutta ja liikennehermoja. Tällä hetkellä valmistelen viikon ruokalistat jo viikonloppuna, ostan suuren osan safkoista sunnuntaina ja toteutan menuuta iltapuhteilla kotiutuessani erilaisilta touringeilta. 
Kun lapset olivat pieniä kuulin usein niiden itkua, vaikka ne eivät itkeneet. Mietin, että nyt on hallusinaatioita väsymyksestä johtuen. Olen nyt viime aikoina alkanut kuulla jääkiekkokassin rullaavaa ääntä korvissani. Naapurustossa kiekkolijoita riittää, joten ihan varmaan on vaan hyvä kuulo. Mutta kuulen sitä rullausääntä nykysin myös muualla. Että näin. Jääkiekkoäidin tunnustuksia, osa sata.
Spagetti Bologneseen on miljoona hyvää ohjetta ja omani ei ole varmaan sen kummoisempi kuin muidenkaan, se on mukautunut vuosien saatossa ja siihen on miehen ranskalainen äitikin tuonut omat vivahteensa (laakerinlehti, vihreä paprika ja ehdottomasti juuri vihreä paprika). Lapsille tämä maistuu aina, bolognese paranee seuraavaa päivää kohti ja suuria valmisteluja se ei myöskään kaipaa. Laitan useimmiten tätä, kun en keksi, mitä tänään laittaisin.

Spagetti Bolognese
Paista oliiviöljyssä: 2 sipulia ja reilusti valkosipulia. Lisää 1 tomaattipyree. Lisää pilkottu vihreä paprika ja paista nopeasti. Siirrä toiseen astiaan ja 
paista pannulla seuraavaksi tummapintaiseksi 800 g paistijauhelihaa. Miksaa kaikki yhteen ja lisää reilu 1  rkl sokeria ja 2 tl suolaa, mustapippuria myllystä kivasti paljon.
Halutessasi voit lisätä punaviiniä reilun desin (eli sikäli että löytyy avattuna kaapista, aika usein löytyy..). Sitten sekaan pari tölkkiä tomaattimurskaa. Reilusti basilikaa, 2 laakerinlehteä. Hauduttele vaikka tunti.
Tarjoile keitetyn spagetin ja tuoreiden yrttien kanssa. Älä unohda ketsuppia ja parmesaania. (Kuvaa ottaessa on just se parmesaani unohtunut..)

Vegetaristin versio, aika ihana penne arabbiata, löytyy täältä.

tiistai 13. elokuuta 2013

Kartanokiertueella Sawossa


Kiersin viikonloppuna synnyiseudullani Savossa. Täytyy sanoa, että ainakin Mikkelin seudulla kartanoperinteet on mukavalla tavalla rakennettu nykyaikaisiksi matkailukohteiksi, joissa on tarjolla kaunista miljöötä, herkkuja massulle, elämyksiä kaikenikäisille ja tasokkaita shoppailuja.

Itselleni uusi kohde oli Wehmaan kartano, joka on edelleen saman ruotsinkielisen suvun hallussa kuin edeltävätkin vuosisadat. Kartanoon on Juvan kirkonkylältä muutaman kilometrin matka, sangen idyllinen peltojen ja metsälaitumien poikki kulkeva reitti muuten ja keltaiseen kartanoon johtaa kaunis koivukuja, kuten asiaan kuuluu. Tilan emäntä pitää aitoissa merkkivaatteiden putiikkia Butiken på landet ja siihen sivuun on perustettu aitoenglantilanen teehuone. Lisätietoa täältä.

Kartanossa nykyisin asuva perhe mainostaa nettisivuillaan miten he ovat onnistuneet säilyttämään ruotsinkielisyytensä savolaisten keskellä vuosisatojen ajan ja miten miniät edelleen noudetaan Ruotsin suunnalta. Itse vaateshoppailut eivät tällä kertaa innostaneet, mutta teehuonetta päätin kokeilla jälkikasvuni ja isäni kanssa. Menuusta valitsimme viittä eri teelajia (valikoimaa oli yli 60) ja lisäksi nautimme skonsseja, leipäsiä, kakkusia ja jäätelöä.


En olisi uskonut miten viehättävä tuollainen Afternoon tea voikaan olla. Pitää selkeästi elvyttää teekutsuperinnettä omallakin kohdalla. Leppoisasti istuimme teepannujemme äärellä ja nautiskelimme, äänet vaimenivat ympärillä ja itsekin rentouduin, vaikka olin kiireistä ohjelmaa suorittamassa teinien kanssa kaukana kotoa. Note to myself: täytyy varmaan hankkia asiaan kuuluvat ruusukupit lähitulevaisuudessa.


Leivät oli täytetty kinkulla, lohella ja kurkulla. Kurkkuleivät olivat sellerin ansiosta aika näpsäkät ja raikkaat, lohi- ja kinkkuleivät hyvin maistuvat, mutta tavanomaisemmat.

Mantelikakkupohjan päälle oli tehty pehmeä juustokuorrute ja rinnalla tarjottu puhaherukkahillo sointui kauniisti makean piiraan kanssa.


Paikalla oli mahdollisuus ostaa kaikkea ihanaa tee-aiheista tarpeistoa...




Joten lähti itselläkin mukaan teepannu ja vähän vauhdikkaampaa teetä, jossa mausteena on mm shamppanjaa, vaniljaa ja kermaa.



Harkitsin myös tätä Keep Calm and carry on - yhdistelmää, mutta ne eivät oikein käy jo omistuksessani olevien astoiden kanssa, joten turkoosi oli helpompi ostos.

Wehmaan kartanolle siis vahva suositus, jos liikut Juvan suunnalla.

Tertin kartanossa käyn vuosittain, aina kun Mikkelissä sukuloin. Olen kirjoittanut Tertistä aiemmin näin ja näin. Itse he kertovat itsestään näin. Tällä kertaa kiertelimme puutarhassa, jossa törmäsin merkittävään tietoon:



Tertissä kierrän aina myös aittaputiikin, vaikka viime vuosina en ole löytänyt mitään ostettavaa. Vesikannua vähän niinkuin himoitsen, mutta en raaski ostaa itselleni. Paikan erikoisuus ovat erilaiset tuotteet, jotka liittyvät ruusuihin, sillä Tertillä on oma ruusulajikkeensa, kukkasia voi myös ostaa itselleen.


Savolainen attituudi loistaa Tertissä.


Ruusumarmeladit olivat varmaan ensimmäinen karkki, joita poikani piti oudon makuisina. Maistuvat kuulemma käsisaippualta. No ei, hyviä ne on :)


Tertin kartanosta kun ajelee kohti Juvaa, saapuu legendaarisen Siiskosen leipomon pihaan. Punaisen piipun kievarissa käy aina kova kuhina ja onpa paikalla jopa Trip Advisorin suosituslätkä ovessa. Siiskosen kauraleipä on parasta leipää, mitä Suomesta saa. Täysin objektiivinen  mielipide siis. Ostin niitä taas pakastimeni puolilleen, takakonttiin lähti myös ruisleipää ja ruiskuoripiirakoita. Lisätietoa Siiskosen putiikista täältä.


Auringonkukat olivat iskussa Tertissä.




lauantai 10. elokuuta 2013

Kesäkurpitsa käyttöön: Kolokythokefteja & ja fetaista Htipitia


Ihanaa herkkua onnistuin tehtailemaan oikeastaan vähän sattumalta ja vahingossa. Olen joskus aikoja sitten kirjoitellut vihkoon  muistiin kreikkalaisia reseptejä, varmaan kaverin ruokakirjasta, kirja oli joku Kreikkaan tai Välimeren alueen safkoihin keskittyvä - lähteet ovat taas historioitsijalla vähän hukassa, mutta anyway. Reseptejä siis oli jo valmiiksi.

Sitten sain kaverilta komean kesäkurpitsan, jota meillä harvemmin syödään, sillä 2/3 jälkeläisistä vastustaa sellaisia toimenpiteitä lujasti. Piti siis kokeilla vähän jotakin muuta...

Tulos oli ihan sensaatioimainen, sillä 2/3 jälkeläisistä pahaa-aavistamatta veti annoksensa ja järkyttyi vasta kuullessaan, mitä oli tullut pisteltyä. Molemmat myönsivät että zucchinille voidaan ehkä jatkossakin antaa tämänkaltaisia mahdollisuuksia.

Dippi oli potkaisevan mausteista ja valkosipuli roihusi suussa vielä aamuyön tunteina, kiusallisesti, ihanasti, kummin vaan. Nämä on tosi sopiva lisäke meze-pöytään tai tapas-pöytään ja alkuperäisessä ohjeessa muuten Kolykythokefteihin lisättiin itse  Mr Ouzoa, jota ei itsellä kaapissa ollut, joten vähän muuntelin reseptiä sieltä ja täältä, esim yrttikomboon ehdotettiin tillliä ja sitäkään ei yrttimaa tällä hetkellä tuota. Myös juustoksi ehdotettiin fetaa, mutta koska jo dippi on fetainen, vaihdoin juustoksi mozzarellan. Dipin suhteen kehoitettiin paprikat grillaamaan ennen survomista, mutta en viitsinyt operoida senkään osalta. Hyvää tuli.
 

Kolokythokeftedes - kesäkurpitsapallerot

Raasta isohko, kuorittu kesäkurpitsa mössöksi, ilman sitä keskustaa
Lisää kesäkurpitsan joukkoon 1 keltainen sipuli silputtuna
150g mozzarella-juustoa tai jotain  muuta juustoa
reilut 2 dl silputtua tuoretta minttua ja  sileälehtistä persiljaa
3 munaa
reilut 2 dl korppujauhoja

Pyörittele vehnäjauhoissa ja paista oliiviöljyssä.


Seuralaiseksi sopii hyvin Htipiti

1 Patros-feta levy palasiksi
1 punainen paprika sekaan palasina
1 valkosipuli pilkottuna
3 jalapenoa sekaan,
3-4 siivua aurinkokuivattua tomaattia
1 sitruunan mehu
tujaus oliiviöljyä

Sekoita sauvasekoittimella  tasaiseksi, jos jää kovinkiinteäksi, lisää sitruunan määrää tai oliiviöljyä.
Tämä on kiva dippi ja sopii varmasti grillatun lampaan seuraksi, salaatinkastikkeeksi, lammasjauhelipullien rinnalle tai vaikka pitaleivän täytteeksi kebab-lastujen kanssa.

Kaveri muuten ihmetteli, mitä siitä mintusta voi muuta tehdä, kuin Mojitoja (täällä)?  Joten tässä kaverille:  minttua voi käyttää  noihin Kolokythokefteihin (hihii mikä sana), pestoa (täältä), anopin ihana provencen couscous-salaattiin (täältä) ja lammasjauhelihapulliin, joiden ohjetta en ole vissiin tänne koskaan tullut laittaneeksi, mutta googlailemalla löytyy (olen tehnyt muistaakseni jonkin Pirkan ohjeen mukaan).




torstai 8. elokuuta 2013

Saariston ihanat kalapöydät

Aimmat bloggaukset veivät läpi Naantalin Saariston rengastielle ja sieltä Hämeen Härkätietä pitkin takaisin kotipesään. Pitkin kesää matkustelleena Suomen matkailu ei ollut pelkkää juhlaa, en edes yrittänyt tällä kertaa etsiä edullisia yöpymispaikkoja, joten olin vähän pettynyt keskinkertaiseen tasoon ja ilmeettömään suoritukseen.

Ruoka-apajilla sentään koin iloisia yllätyksiä. Loppukesän on tuntunut, että mikään ei ole oikein ollut mitään Ranskan Michelinin tähtiravintolan jälkeen (täällä). Olen vieraillut usemmassakin ruokapaikassa, enkä ole viitsinyt edes moittia niitä täällä blogissa, kun eivät ansaitse edes sen vertaa huomiota. 

Ruokapaikkoja valkkailin esimerkiksi Mondo-lehden artikkelin perusteella, joka löytyy tästä. Osittain artikkeli on kuitenkin jo vanhenut ja muutama paikka sittemmin lopettanut, omistaja vähintään vaihtunut ja kaikista en edes jaa Mondon yltiöpositiivista mielipidettä (esim. Majatalo Martta).

Ylläolevan kuvan ihanan savustetun siika-annoksen söin Nauvon sataman L'Escalessa. Siika oli ihankuin lapsena isän laittamaa, tai Mikkelin torilta suoraan kalastajalta haettua '70-lvun lapsuuden kesäruokaa, cremesatsi vieressä perus ja perunat samoin. Annos oli mielestäni kuitenkin tyylikäs ja kulmikas, paikan palvelu iloista ja näköalat hulppeat suoraan Nauvon vierasvenesatamaan.


Naantalin  Ravintola Trappista löytyy nettimaailmasta erilaisia mielipiteitä, minä tykkäsin. Paikassa on sitä  kaivattua soulia ja asennetta, löytyy menneisyyttä ja nykyisyyttä kotoisassa yhdistelmässä, lisäksi ihanat, erikoisella ja persoonallisella huumorintajulla varustetut tarjoilijat. Paikka on sataman kupeessa ja söimme talossa sisällä, en tiedä, mutta terassin puolella on ilmeisesti eri menuu. Ylläolevat rapsakat silakat olivat sangen tuhti alkupala valkosipuliaiolin kera. Rouheat ja maistuvat, miksi en tee näitä kotona koskaan???


Trapin graavilohen kanssa tarjoiltu korvasienimuhennos oli äärimmäisen hyvää. Alkupaloihin kuului siis omassa astiassaan useampi potaatti ja kunnollinen määrä ihanaa sienissoossia. Vahva suositus!


Trappin ahven-annos parsan kanssa oli myös onnistunut. Paikalla nautittu Riesling ehkä aavistuksen makea seuralainen, mutta kuka sellaisesta jaksaa marmattaa.. Samoin porkkanapyree vähän turha ja kastike aika tavis, mutta jutun pääsisältö, ahven, todella hyvää. Lisäksi kalaa todellakin oli reippaasti annoksessa, eikä masua tarvinnut täyttää perunoilla tai muilla lisukkeilla.




Trappin siika oli suppiskastikkeen kanssa myöskin täysosuma. Lisukkeet olisivat toki voineet olla vaihtelevammat, nyt samat kuin ahvenen kanssa.

Skagenin Grill &Cafe Houtskarissa tarjosi kelpoisan katkarapuleivän hyvällä valkosipulimajoneesilla. Happy Joen siideri ja sinisävyinen merimaisema kruunasivat lounaan. Mies vetäisi viikonlopun ainoan liha-annoksen eli hampurilaisen ja kuvaili sitä ihan hyväksi.


Nauvon L'Escalen mahtava alkupala: sillit, paistettu saaristolaisleipä, uusi peruna ja koko komeus oli myös esteettisesti aseteltu kauniille lautaselle.


Jokirapucappucino samassa paikassa oli myös kaunis ja älyttömän maistuva.


Saariston kesä.



Ahvenet ja hauskasti laitetut retiisit Nauvossa. Kaikissa paikoissa annokset olivat tosi tuhdit ja reilut, joten fisuista pääsi todella nauttimaan. Kalalistat olivat miellyttävän monipuoliset ja valinnan varaa riitti.



Sattmark Paraisilla oli kyllä maineensa veroinen. Kaakut olivat aivan ihanat! Tämä suklaakakku pistaasi- ja tryffeliraitoina aivan nams, aprikoosihillo toi kivan makeuden.


Sattmarkin Prinsessakakku oli myös mehevä, raikas, makea ja kuohkea.


Samassa Satmarkin pihapiirissä voi  nauttia myös savustettua lohta perunasaalatin kanssa ja tietysti saaristolaisleivällä. Maistelimme tämän puoliksi, sillä varsinaisesti nälkä ei ollut, mutta syömistä ei osannut lopettaa.


Sattmark. Paitsi ihan kaffepaikka, myös pari pikku puotia ja mukaan saa ostaa hyvää leipää ja savustettuja kalajuttuja.