lauantai 28. syyskuuta 2013

Ranskalainen ruokahaaste: kalaa viinissä, ihan helppoa!


En ole ollenkaan moniulotteinen kalan kokkailija. Teen aika yleisiä ja tavanomaisesti tunnettuja kalaruokia ilman suurta avantgardistista otetta, saati luovia twistejä. Tilanne tulee ehkä muuttumaan, sillä Ranskalaisen keittiön salaisuudet -kirjassa on huomattava määrä kalareseptejä ja aion sen kyllä kokkailla läpi lähivuosina. Monet kaloista ovat sellaisia, että lähiprisman kalatiski ei niillä paljon keimaile. Monet ohjeista ovat just niitä tunnettuja klassikkoja, joita en ole arvannut kokeilla aiemmin, koska ovat vaikuttaneet kovasti monimutkaisilta. No tämä ensimmäinen yritykseni Filets de Poisson pochés au vin blanc eli Valkoviinissä keitetyt kalanselykkeet oli ihan helppo! Ja nopea! En ollenkaan vaipunut tämän suhteen epätoivoon, joten onnistuu varmaan sultakin!

Kalaa viinissä/ Filets de Poisson pochés au vin blanc

Hujauta kasariin vähän voita sulamaan, mutta älä käristele
Heitä sekaan pieni pätkä purjoa pilkottuna tai shalottisipulia tai kumpaakin
Kun satsi on pehmennyt, laske lämpöä ja asettele kalafileitä, mulla oli 10 ahvenfilettä niiden sipuli-purjojen päälle
Kaada kalojen päälle vajaa 2 dl valkoviiniä ja 1 dl vettä
Kansi päälle! Hauduta sellainen tovi, että kalat kypsyvät, voit kääntää ne välillä, mutta näyttivät ainakin pienet ahvenfisut valmistuvan ilman turhia hössötyksiä.

Kun kalat on kypsät, nosta ne varovasti pois ja sijoittele jäljelle jääneen liemen sekaan 2 rkl vehnäjauhoja. Sekoita tomerasti. Nosta lämpöä. Kun seos kuumenee lisäile sekaan 2 dl kuohukermaa pienissä erissä, melkein tipottain. Siitä se kastike muotoutuu, ihan sileetä ei tule, sillä pannulla on edelleen ne sipulit ja jotain ehkä murentunutta kalanpalaa, mutta voi toki myös siivilöidä liemet ennenkuin alat tähän operaatioon. Lopuksi lisää kalat kastikkeeseen.

Meillä syötiin tämä couscoussin kanssa, jossa oli yrttimausteita ja voita seassa, sekä kaverina salaattia. Toimii varmasti ihan salaatin seurana, tai perunat olis varmaan se skandinaavinen laitto tämän kanssa.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Tyttöjen kirsikka-suklaiset kuppikakut

Kiekkojuniori on turnausmatkalla Saksassa. On pidetty taloa pystyssä työttölöiden voimin. On ollut yökyläkavereita, leffoja, meksikolaista täältä, kynsien lakkailua, rentoilua ja sitten vielä erityisesti nuorten neitien makuun kuppikakkuja. Resepti oma sovellettu, halusin suklaisia cupcakeja, mutta käyttää myös kaapissa pidemmän aikaa oleilleen Cherry filling- kirsikkapiirastäytteen. 

Kirsikka-suklaiset kuppikakut (n. 20 kpl)

125 g voita
6 1/2 dl vehnäjauhoja
3 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
3 rkl kaakaojauhetta
1 1/2 dl sokeria
1 prk Cherry filling - amerikkalaista kirsikkapiirakan täytettä (löytyy kauppojen amerikka-osastoilta) (Voit olla ilman Cherry filling- täytettä, mutta lisää sitten maitoa ohjeen mukaan)
2 munaa
150 g rouhittua suklaata
1 dl maitoa
4 dl kuohukermaa
kirsikoita

Sulata voi. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhot ja suola keskenään ja sitten voin sekaan. Lisää kaakaojauhe, sokeria ja kirsikkatäyte. Älä vatkaa kovaa, ei ole kivan näköistä, jos ne kaikki kirsikat murskaantuu, joten puuhaarukalla sekoittelu toimii. Jos et halua laittaa kirsikkatäytettä, lisää 1 1/2 dl maitoa alkuperäiseen ja tulee sitten suklaiset kuppikakut. Lisää löysästi toisessa kipossa vatkatut munat sekaan. Lisää suklaat ja maidot.

Asettele muffinsivuokiin, paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.

Koristele jäähtyneinä vatkatulla kermalla, joka maustettu tomusokerilla. Asettele kirsikka päälle.

Tarjoile vaikka Kirsikkakolan kanssa, meidän suosikki tosin on Vanilla Coke.


Arjen pelastaja: makaronilaatikko

Kun ei keksi mitä laittaisi, voi laittaa makaronilaatikkoa. Meillä ei syödä oikeastaan ollenkaan sitä klassisinta versiota vaan näitä kahta variaatiota. Eka on mausteinen voimapata tomaattikastikkeella ja jälkimmäinen on soijarouheesta sovellettu. Eka versio on miehen ja esikoisen suosikki, sillä ne tyypit ei käytä ketsuppia ja niiden mielestä tää tomaattikastikkeinen tietty maistuu "joltakin". Poika ja nuorin lapsi rakastavat ketsuppia, joten tää soijarouheversio on niiden heiniä. Jos et ole kokeillut makaronilaatikkoa soijarouheesta, niin suosittelen, se on kuin tehty siihen!

Makaronilaatikko kind of "Lasagnette"

Paista  400 g paistijauhelihaa kuumalla pannulla tumman ruskeaksi, eli paista asenteella, älä kiehauta omissa nesteissään
Sekaan valkosipulia, sipulia, vihreää paprikaa, chiliä ja paista hetki
Lisää tomaattimurskaa purkillinen ja mascarponea puoli purkillista
Mausta oreganolla, suolalla, pippurilla
Sekaa keitettyjen makaronien joukkoon tomaattilihakastike ja lisää mozzarellaa
Käytä uunissa hautumassa



Makaronilaatikko soijarouheesta

Tästä tulee itseasiassa parempaa, kuin siitä jauhelihaisesta versiosta, niistä tulee yleensä sellaisia jämähtäneitä laatikoita, tästä tulee pehmeämuotoinen. Soijarouhetta voi säilöä kaapeissaan noin ikuisuuden, joten nämä ainekset löytyy kotoa aina, on niiiiin halpaa, hyvää, tavallista arkiruokaa. Soijarouhe pitää maustaa ponnekkaasti, muuten ei maistu miltään.

Keitä makaronit
Liota 2-3 desiä tummaa soijarouhetta 2-3 desissä keitettyä vettä (eli samat suhteet)
Lisää reilusti paprikajauhetta, grillimaustetta, suolaa, pippuria 
Sekoita maustetut soijarouheet, johon neste on imeytynyt makaronien sekaan ja lisää seos, jossa on 2 dl kermaa, 2 dl maitoa ja 2 munaa, sekä suolaa ja valkopippuria
Lisää juustoraastetaa pinnalle ja asettele uuniin miettimään.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Valkosipuliset vihreät pavut


Rakastan vihreitä papuja, niiden kuuluu narskua hampaissa oikein huolella, ne on voimaruokaa ja ne on kauniita. Vihreitä papuja on tosi helppo ja nopea laittaa ja kaupoista niitä löytää nykyisin läpi vuoden. Pavuista napsitaan vain päät pois, paistetaan voissa valkosipulia hetki ja sitten pavut sinne sekaan.  Lopuksi nämä huurrutetaan suolalla. Lössöt pavut on rikos.

Anoppi duunaa nämä höyrykeittimessä, joka on kiistattoman hyvä menetelmä sekin. Mulla vaan ei ole höyrykeitintä, joten paistan näitä yleensä kannen alla, jotta kosteutta riittää, mutta tosiaan rakenteen pitää olla kiinteä tarjoiluvaiheessakin.

Vihreät pavut on ässäruokaa pihvin seurana, pastan rinnalla ja Nizzan salaatissa.

Meillä tää on myös lapsiystävällistä ruokaa, sillä menee heittämällä koko pannullinen - luultavasti valkosipulivoin ansioista.

Sekaan papujen kanssa pannulle voi heittää myös kanaa, pinjansiemeniä tai mantelia, balsamicoa tai tomaattipyrettä. Parmesan on kans aika O la laa.


keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Chicken Enchilada O'My


Kaikki meillä rakastaa meksikolaista ja sitä duunataankin alituiseen. Tällä kertaa kanatortillat ajatuksena inspiroi ja vielä sellaisina uunissa kuorrutteen kanssa mehevöityneinä. Ohje oli pretty much hetkeen tarttumista, mutta lopputuloksen äärellä ihmettelin itsekin, että olenko ehkä kuitenkin nero? Kitchen - that's where the magic happens.

Chicken Enchilada eli kuorrutetut kanatortillat uunissa

400g broilerisuikaleita
1 iso punasipuli hienonnettuna
valkosipulia pilkottuna
1 chili pilkottuna
1 rkl chipotletahnaa
1 tl korianteria jauhettanu
2 tl kanelia
1 tl chilirouhetta
suolaa, pippuria
2 tl fariinisokeria
1 dl ranskankermaa
2 dl tacokastiketta, rancherokastiketta eli jotain valmista maustettua tomaattikastiketta
juustoraastetta
tortilloja

Paista sipulit, chilit, kana, mausta kaikella edellä mainitulla. Sekoita joukkoon ranskankerma viimeisenä. Täytä tortillat seoksella ja jätä vähän kastiketta kuorrutteeksi. Heitä myös juustoa päälle, kuorruta uunissa 15 minuuttia.


tiistai 17. syyskuuta 2013

Kotibistro esittää: Etanapannu ja Toscanan sienikeitto

Ihanan simppeliä ja fiiniä ruokaa ovat etenat, nuo pienet limanuljaskat. Ostetaan kaupasta purkki ja tungetaan pikkumöyriäisiä kippoihin. Seataan 50g voita, hulvaton määrä persiljaa, vähän suolaa ja mustapippuria ja murskataan sekaan valkosipulia ja homejuustoa. Lusikoidaan tätä "etanavoita" etanoiden kaveriksi kippoihin ja sitten vaan komeudet uuniin, kunnes ei voi enää mieltään malttaa.

Leipää, punaviiniä ja kyllä sitä voikin tuntea itsensä kulttuurikansan edustajaksi.


Toinen yhtä simppeli laitto oli HS:n ruokatorstain sivulta napsittu: 

Toscanalainen sienikeitto
400 g kanttarelleja
1 sipuli
½ dl oliiviöljyä
1 dl valkoviiniä
7–8 dl kasvislientä
1 tl kuivattua rosmariinia
suolaa
1 tl sokeria
4–8 palaa vaaleaa leipää
2 dl appelsiinimehua
2 tl kanelia
5 kokonaista neilikkaa

Leikkaa sienet paloiksi, kuori ja kuutioi sipuli. Kuumenna oliiviöljy pannulla ja paista sienet ja sipuli. Lisää valkoviini ja hauduta muutama minuutti. Lisää sitten kasvisliemi, rosmariini, suola ja sokeri. Kiehauta ja anna porista 10–15 minuuttia.
Paahda leipäpalat rapeiksi. Kiehauta kattilassa appelsiinimehu, kaneli ja neilikka. Kasta leipäpalat liemeen. Jaa sienikeitto lautasille ja aseta jokaiselle päällimmäiseksi leipäpala tai kaksi.




maanantai 16. syyskuuta 2013

Avokado classic, pihviä, peruna-suppilovahverogratiini ja viiniomenoita

Edellisessä blogauksessa kerroin illallisesta, jonka mies suunnitteli ja toteutti minun ollessani Helsingissä. Ihastelin jo alkudrinkki Kir Royalia ja nyt paneudun itse tarjoiluun. Liikuttavaa kyllä, keittössä oli selvästi puuhattu pidempi tovi ja suunnitteluvaiheessa oli kilautettu äidille eteläiseen Ranskaan. Tarjolla oli klassinen kokoelma itse laitettuja juttuja ja kaikki todella onnistuneen makuista, lisäksi viinitkin oli mietitty - kuulemma Alkoon oli viety suurempi summa, kuin itse ruokakauppaan.

Alkudrinksun jälkeen eteeni kannettiin täyteläinen avokado katkaravuilla täytettynä. Olin erityisen otettu siitä, että katkarapuja maustoi itse tehty majoneesi. Kaapissa olisi ollut oikopolku, mutta mies tuntee syvää epäluuloa valmismajoneesia kohtaan, eikä maistellut kyllä tätäkään. Lapsuudessa alkanut inho ko. tuotetta kohtaan jatkuu edelleen ja hän veti omat avokadot balsamicolla viimeisteltynä.

Majoneesi

Sekoita 2 keltuaista, 1 tl Dijonin sinappia, 1 rkl valkoviinietikkaa kulhossa
2 1/2 rkl rypsiöljyä lisätään tipoittain sekaan ja koko ajan vatkataan, kunnes muodostuu halutunlainen koostumus, ripsaus suolaa ja mustapippuria sekaan


Pääruokana minulle tarjottiin vastapaistettuja sisäfilepihvejä, jotka käväisivät pannulla öljy-voiseoksessa, sekä sipauksessa suolaa ja pippuria. Pihvit olivat sopivan veriset, kuten ne haluankin.

Seurana salaattia potkaisevalla vinaigerette-kastikkeella.

Lisukkeena oli myös täydellisen kermaista peruna-suppilovahvero-gratiinia. Suppikset oli hölkätty aamuisella metsäreissulla.


Peruna-suppilovahverogratiinin ohje on kuulemma täältä. Mutta alkuperäiseen ohjeeseen oli  lisätty enemmän kermaa. En ollut aiemmin kokeillutkaan perunagratiinia sienillä, enkä olisi arvannut kuinka mukavasti Provencen yrttimauste comboon sopii, samoin purjo oli kiva, sipuli olisi varmaan jyrännyt muut alleen.

Jälkiruokana oli omenoita viinikastikkeessa. Tämä on ranskalaisanopin peruja, tosin hän on käyttänyt tässä kuulemma usein päärynöitä. En ollut muuten koskaan maistanutkaan tätä laittoa, vaikka olen tietoinen ollutkin viinissä keitellyistä omenoista ja muistelen jossakin keittokirjassani olevan näistä versioita. 

Maku oli syvä, kanelinen ja maistui tosiaan lapsillekin seuraavana päivänä, joten ei mitenkään liian "viinimäinen." Jäätelö on kyllä pakollinen lisäke, muuten tämä on raskas. Tämä juttu sopisi myös loistavasti joulupöytään.




Ohjeen mies oli napsinut ruotsin alkon eli systembolagetin sivulta täältä. Jäätelö oli tasokkaampaa vaniljajäätelöä, mutta ei sentään itse duunailtua. Olisin tippunut kyllä tuolilta, jos näin olisi ollut.

Musta tuntuu, että mä taidan kysellä jatkossa useammin vapaavuoroa keittiöstä.




sunnuntai 15. syyskuuta 2013

He cooked for me, part I: Kir Royal


Olin taas lupautunut ties mihin kummaan ja vietin päivän Helsingissä kansalaisraadissa pähkimässä Suomen demokratian ongelmia. Mies jo ennalta vihjaili, että laittaa mulle kivat safkat, kun sitten iltahämärissä taas ehdin manseen. Lupaukset piti ja osasin olla arvostava asiakas. Olen hyvin harvoin saanut miehen suunnittelemaa ja laittamaa koko dinneriä, johtuen varmaan siitä, että väistyn aika huonosti itse keittiövuorosta.

Pitäisi antaa usemmin mahiksia paitsi miehelle, myös lapsille. Mun diktatuuri ei ole win edes mulle, sillä siinä sitten pää tyhjänä yritän kuroa aina jotan syötävää joukoille, vaikka vähemmälläkin voisi päästä.

Ennenkuin arvioin miehen menuun (seuraavassa blogauksessa), annan erikoismaininnan alkudrinkille. Voi äly, miksi en itse harrasta näitä enemmän!?! Mieshän on siis 1/2 ruotsalainen ja loppu on ranskaa ja sen huomaa. Sillä vaan on niin verissä eurooppalainen ruokakulttuuri, toisin kuin mulla, joka olen ehta duunarikodin lapsi. Meillä kun mentiin hienommalla systeemillä oli äiti laittanut itse duunattua kotikaljaa pöytään (jouluna). Viiniä, saati drinkkejä en nähnyt koskaan lapsuudenkodissani tarjottavan. Ruotsin laivalta mukaan tarttui kirsikkaviini ja siinä oli mun todella raittiiden vanhempien juomakulttuurin perusainekset. Ne oli varmaan keksinyt ekalla laivamatkalla ostaa sen kirsikkaviinin hauskan näköisen pullon takia ja pysyivät sitten turvallisuudenhakuisesti kirsikkaviinissä no matter what.

Kir Royal oli siis tarjolla mulle jo heti eteisessä, kun kotioven aukaisin. Se on muunnelma ranskalaisesta klassikosta Kir, johon alunperin laitettiin Dijonin kaupungin mustaherukkalikööriä ja Burgundin alueen tiettyä valkoviiniä. Tää oli toisen maailmansodan jälkeen maailmallekin laajasti levinnyt alkudrinkki, joka sitten kansan vaurastuessa muodosti Kir Royalin eli 1/3 mustaherukkalikööriä ja 2/3 shamppanjaa. Kir Normand on sitten tuo Dijonin mustaherukkalikööri eli Creme de Cassis ja Normandian alueen siideriä. Muunnelmia on lukuisia. Alkosta löytyy kaikki tarvittavat ainekset ja eikö ole aivan ihanan nököinen tuo mustaherukkalikköri-pullo?

Miehen lapsuudenkodissa tää oli yleinen juoma nimenomaan shamppanjan tai kuohuviinin kanssa ja esimerkiksi hänen ylioppilasjuhlissaan Kir Royal oli maljana. Sain nauttia Kir Royalin espanjalaisen Cavan kanssa, joka varmaa kauhistuttaisi Champagnen alueen väkeä, mutta sitä se globalisaatio teettää.

Juoma on raikas, kupliva, kauniin värinen ja sopii syksyisen menuun alkuun kaikilta osa-alueiltaan. Santé!

perjantai 13. syyskuuta 2013

Napolin viikunatorttu: le cirque du dernièr figues soleil


Suomessa väki sienestää ja marjastaa, mutta eteläisen Euroopan on vallannut viikunakuume. Seuraan useita Provencen blogeja ja fb-päivityksiä, sekä italialaisia instagram-sivustoja ja viesti on ollut jo viikkoja selvä: viikunakausi on täällä nyt. Mamat hilloavat ja leipovat torttuja, pienissä Provencen kylissä järjestetään torttukilpailuja ja matkailijat kuvaavat syvän violetteja herkkuhedelmiä lähikuviin. 

Itsekin olen sitten toiveikkaana tsekkaillut lähikauppojen hevi-tiskejä, missä on tuoreet viikunat?

Tänään vietit ottivat vallan ja suunnistin stokkan herkkutiskien äärelle, siellä niitä viikunoita sitten vihdoin oli. Olen maistellut ja leiponut useampaa viikunatorttua ja tässä tulee best ever -versio. 

Viikunatorttuja on kahdenlaisia, sellaisia, joissa täyte on pitkälti hillopohjainen tai viikunat on käsitelty jotenkin ja käytetty uunin kautta. Tämä, alunperin, italialaisesta blogista löytynyt ohje, on taas mantelipohjainen, mascarpone-kermatäytteinen ja tuoreet viikunat on pikottu vain nätisti päälle. Torttu säilyy jääkaapissa mukavasti monta päivää ja maku vain paranee hunajasuihkuissa. Vastaavia ohjeita on netissä useita, kaikissa jotain pieniä eroja, mutta idea sama: vain pohja menee uuniin, täytteet raikkaina päälle. 

Napolin viikunatorttu eli aurinkoympyrä viimeisistä viikunoista

Pohja: reilut 3 dl vehnäjauhoja, pussillinen mantelijauhetta (75g), 1 dl fariinisokeria sekoitellaan kevyesti
lisää 120g kylmää voita lohkareina ja sekoita taikina käsin tasaiseksi
lisää 1 muna
ja 3 rkl kylmää vettä
Painele käsin palloksi ja asettele jääkaappiin puoleksi tunniksi

Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan ja paista 200 asteessa kullanruskeaksi, 20 min.

Täyte: Vatkaa 2 dk kuohukermaa vaahdoksi ja sekoita joukkoon 400g mascarpone-juustoa, lisää yhden halkaistun vaniljatangon sisältö ja puolikkaan sitruunan mehu, sekä 1/2 dl sokeria

Levittele täyte viilenneen torttupohjan päälle

Lisää sellaiset 8 viikunaa pilkottuina  ja lorauttele hunajaa päälle.




torstai 12. syyskuuta 2013

Tampereen maistelu-, vierailu- ja kiertelyvinkit




Olen antanut viime aikoina Tampereen menovinkkejä, monta kertaa, joten ajattelin nyt kirjoitella niitä tännekin. Olen aiemminkin kirjoittanut yleisvinkkejä ja suosikkeja tänne, sisällissodan ja Tampereen taisteluista & tapahtumapaikoista tänne, suosikkiravintolastani Berthasta näin.

Ylläoleva kuva on heinäkuulta Tampereen Hullusta Porosta. Olen käynyt siellä jokusen kerran tänä vuonna ja kyllä sitä jotenkin voi suositella. Esimerkiksi nyt vaikkapa tuon kivan näköalan takia. Lounasbuffa on runsas, samoin sunnuntain aamiasbuffa. Illallakin olen siellä syönyt ja silloinkin ehkä se näköala on isoin bonus, mutta ihan hauska lista Lappimoodilla. Tuossa annoksessa oli korvasienikeittoa. Heidän leipäkoristaankin tykkään.


Särkänniemi on ylikallis ja ylitäynnä. Mutta onhan se ainakin lasten kanssa matkatessa tai teiniväestöllekin melko must. Särkänniemen ravintola Näsinneulaa pidetään joissakin piireissä Tampereen hienoimpana ja taas täytyy kiitellä kyllä näköalaa, ja menuun aikana maisema muuttuu kun se torni tosiaan pyörii. Myös paikan kasaritunnelmassa on sitä jotakin. Kallis silti. 

Hans Välimäen Midhilliä kokeiltiin kerran, palvelu oli jees ja hampurilaiset myös, mutta safkaa odotettiin varmaan tunti, se on liikaa, varsinkin huvipuistossa, jossa kello käy, kello käy.


Rosendahlin ranta on paras uimaranta ja Pyynikin näkökahvilassa on todellakin maailman parhaat munkit. Trip advisor osuu tässä just oikeaan rankkaamalla sen Tampereen toiseksi parhaaksi things to do -kohteeksi. Pyynikin tieosuuksilla on moni suhde saanut alkunsa, kyseessä on Tampereen suosituimpia treffipaikkoja.

Pyynikin tornille kannattaa suunnata kesäiltaisin, kun motoristeja kokoontuu sinne, aurinko laskee ja tunnelma nousee. Joulukuussa saa mausteista glögiä, Vapun tienoossa omaa simaa, kahvila torneineen on melkein aina auki, joten ei ole mitään hyvää syytä jättää käymättä. Muista maistaa munkkeja.


Arboretum on tunnelmallinen puistoalue, jossa on vanha kartano ja kukkaloistoa läpi kesän. Alueella on upeita vanhoja jalopuita ja silloin tällöin siellä järjestetään paikallisen seuran toimesta lepakkoiltoja, joissa päästää näkemään ja kuulemaan lepakoita livenä. Arboretumin ranta on ehkä suosikkipaikkani Tampereella. Käyn siellä keväisin, kesäisin ja sykysyisin katsomassa järveä, enkä muuta, katselen vain.


Champagne bar Sante on mansen oma shamppanjabaari legendaarisen Paapan kapakan tienoossa, melken vastapäätä uudistettua Koskikeskusta. Ihana palvelu, tulee ylellinen olo käydä shoppailujen keskellä shamppanjalla.

Koskikeskus on teiniväestön must. Lähellä on myös Taito-Shop, josta ostan aikuisille lahjat, silloin kun en osta kirjoja. Koskarissa ei ole ihmeellisiä ruokapaikkoja, mutta yläkerrassa on tosiaan se Hullu Poro. Kehräsaaressa on alkuperäinen ja oikea siipipaikka Hook, jossa pitää käydä, jos haluaa käydä oikeasti Tampereella. Kehräsaaressa on muutama hauska käsityöpuoti ja Niagara-elokuvateatteri, jossa soitetaan oikeita LP-levyjä hyvässä fiiliksessä, leffojen lisäksi voi nauttia juomista ja pienistä syömisistä.



Tampereen paras museo on Vapriikki, jossa on myös kiva kahvitella ja jonka terassi on kosken päällä. Särkäniemen Sara Hildenin museo on jotenkin ihanan japanilainen, rauhallinen paikka huvipuiston hälinässä.

Amurin työläismuseo on auki vain kesäisin ja silloin ehdottomasti vierailun arvoinen. Muulloin Amurin Helmi on kaupungin aidoin ja autenttisin vanhan ajan kahvila, josta voi ostaa mukaan piirakoita, leipiä ja rieskoja. Amurin Helmessä voi syödä myös perinteisen aamiaisen ja lounasaikaan on vaihtuva soppalista.



Tampereella kannatta kiertää koskea ja ylittää siltoja. Tampere on rakentunut kahden järven väliin, joita yhdistää jääkauden jälkeen maan läpi murtautunut koski. Kosken yli rakennetaan yhtä mittaa uusia siltoja, joihin isketään kiinni lukkoja.


Tampereen yöelämässä suosikkipaikkojani on Ruby Fellas, Hämeensillan alla, joka on mukava irkkubaari. Jos haluaa tanssia niin sitten sen Paapan kapakan ja Santen läheisyydessä on yökerho Ilona. Ilonasta on lyhyt matka mukaviin gastropubeihin Nordiciin ja Sohoon, kummassakin saa juomien lisäksi hyvää ruokaa.

Hämeenkadun varrella rautatieaseman päässä on tunnelmallinen italialaisravintola Ristorante Como, niiden tattirisotto on kaupungin parasta. Stockmannin suunnalta löytyvät myös tamperelaisille rakkaat kaksi vohvelikahvilaa, toinen on alkuperäinen ja toinen ei, mutta kummatkin miellyttävät varmasti lapsia ja nuorta väkeä. Rautatienkadulla on myös suosikkiravintolani Ravinteli Bertha.

Berhan väellä on lihaan erikoistunut pihviravintola Huber, jossa lihaa ja olutta rakastava puhkeaa ylistyslauluihin, itse en ollut niin kauhean vaikuttunut.



Samalla alueella on myös legendaarinen ja perinteinen espanjalaisravintola Salud, jonka tapakset, etanapannut ja talon viini ovat maistelun arvoisia. Paikassa saa myös todella runsaan ja ilmaisen salaattipöydän, juustot ja hedelmät päädinnerin oheen. Tapasbaari Ines on sivistyneempi ja kalliimpi laitto, mutta kiva paikka pienelle poikkeamiselle.

Siperiassa on viime aikoina pettymyksiä aiheuttanut The Grill, josta tykkäsin ennen kovasti, nyt olen kahdesti ainakin pettynyt niiden pihveihin. Sen sijaan Siperian Bella Roman antipasto-pöytä ei petä koskaan, risotto on mitätön, mutta otan sen silti aina. I just love risotto. Pizzavalikoima on laaja. Monien nuorten suosikki on Siperian Classic American Diner, josta saa aitoa jenkkimättöä 1950-luvun diner-tunnelmassa. Lapset saavat ateriansa pahvisesta amerikanraudasta.

Paras kirkko on Tuomiokirkko. Tämä on Trip advisorin Tampereen ykköskohde, eikä suotta. Hugo Simberg on luonut kirkkoon niin makeat jutut, että ne saattavat innoittaa myös muuta yleisöä, kuin sitä velvollisuudentuntoisinta.


Lähiötunnelmaa hakeva menee Hervantaan. Paras lounaspaikka on kauppakeskuksen Cafe Linkosuon salaattibuffa, jossa on oikeasti kiinnostavia tapas-juttuja. Hervannan paras pizzeria on Castello, niiden vegepizza maistuu just siltä kuin pitääkin.

Tamperelaista sielunmaisemaa kannattaa tutkia myös Hakametsässä, jossa varsinkin Tappara-Ilves-kotipeleissä pääsee asian äärelle.


Olen asunut Tampereella kohta 14 vuotta. En voisi kuvitella asuvani länsipuolella, vaan olen ihan idän tyttöjä. Tampere on eniten mun koti, mutta en usko, että loppuelämääni täällä asun, vaan toivon, että ulkomailla vielä jossain kohtaa. Jos niin ei käy, niin mielummin sit kuitenkin täällä, kuin muualla Suomessa.


keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Lähifoodsia: metsästä, tilapuodista ja Armas-kuppilasta

Ahlmanin tilapuodin omena-calvados-leipää ja Sastamalan herkkujuustolan valkohomejuustoa

Ruoka on nykyisin sitä, mitä politiikka oli joskus. Tiukkoja kannanottoja, väittelyjä, "vain me olemme oikeassa, äänestä meitä" -asenteita. Mä en huomannut just missä kohtaa tää tapahtui, sillä olen aika fundamentalisti sen suhteen, että en siedä fundamentalisteja. Toisaalta itsekin vältän valmisruuan ostamista, mutta en sinänsä paheksu, jos joku ruokkii itsensä tai perheensä niillä. Tällä viikolla itsekin syyllistyin, kun tarjoilin pakastealtaan lohta, parsakaalia ja siinä meni sit niitä pariisin perunapalleroita. Oikaisin, rikoin omaa sääntöä, so what.


Lähitilan viljoista luomupuuroa itse poimituilla marjoilla

Jos joku haluaa olla ilman viljoja, maitoa, sokeria, lihaa, tonnikalaa, appelsiinia, karkkia, broileria, hiilareita tai ihan tyystin paastota, niin olen kyllä kiinnostunut kuulemaan miksi. Ehkä me ihmiset ei omassa arjessa voida kovinkaan monesta asiasta päättää, juostaan kuin robotit suorittamassa kuka mitäkin tavoitetta ja ainoa asia, jossa voidaan vähän heilua barrikadeilla on sitten se, että olen karkkilakossa tai en syö vehnäleipää.

Kukaan kun ei tällä hetkellä vaikuta oikeasti pystyvän perustelemaan mitään yleispäteviä sääntöjä sen suhteen, mikä on terveellistä ja absoluuttisen oikein - on ihmisiä, joille viljat ei sovi tai eettinen mieli ei kestä ryöstöpyydettyä tunapihviä. Mikäpäs siinä. En lähde arvioimaan onko eetteinen tai uskonnollinen syy jotenkin parempi kuin ulkonäön parantamiseen perustuva dieetti, kun ei siinäkään mitään täysin oikeaa vastausta ole.


Olen itse kohtuuden kannattaja, sillä jos mä alan kieltäytyä jostakin, himoitsen sitä seuraavassa hetkessä ihan tolkuttomasti. Omassa herkkukeittiössä suosin itse tehtyä, oikeista aineista tehtyä, itse poimittua tai lähellä tuotettua ja luomua, mutta toisaalta kyllä meillä silti sipsiövereitä vedetään ja valmistaikinoita levitellään.


Kotioloissa nyt safkansa voi sentään päättää, mutta töissä on muun maailman armoilla, jos ei ihan evästyypiksi ryhdy. Tampereella on kaksi lähiruokaa pikaversiona tarjoilevaa Armas-ruokalaa. Kipaisin tänään toisessa ja heppakebab oli lihaisa, mausteinen, raikas ja kotimaisen oloinen tomaatti-kurkku-sipuli-salaatteineen. Paikoissa on tarjolla myös salaatteja ja soppia, joten tulee varmaan vierailtua toistekin. 


Lähiruokala Armas on erityisen tunnettu kebabista, tässä heppasellaista


Ahlmanin tilapuoti on melkein kävelyetäisyydellä kodistani ja silti käyn siellä liian harvoin. On etuoikeus asua lähellä koulua, jonka pihamaassa on kesäisin lehmiä ja jonka putiikista voi ostaa kaikkia maatilan tuotteita ja oppilaiden leipomusnäytteitä päivittäin. Tällä kertaa mukaan tarttui opiskelijatyönä tuotettua omena-calvados-leipää ja Sastamalan juustolan vahvaa valkohomejuustoa. Tosi nams nams.




Syksyllä ei ole vaikeaa metsästää pöytään lähifoodsia, mutta talvella se on kohtuullinen haaste. Eniten kuitenkin toivon, että voisin ostaa pienten juustoloiden juustoja ja maitotuotteita, marinoimattomia ja tuoreita lihoja ja kaloja, tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, reilun kaupan juttuja ja leipää ilman säilöntäaineita. Ylipäätään ruokia, jossa ei ole miljoonaa e-jotain-juttua joita en ymmärrä mitä ne on.

Mietinnässä on myös pieni, mahdollisesti eettinen teko, että mehujen suurkuluttaja-perheemme siirtyisi mehulinko-aikakauteen. Kuluttaja-lehden artikkeli appelsiinin matkasta sortofarmilta sortotehtaan pakastimeen, kontissa Saksaan ja sieltä prosessoituna kaupan hyllyyn, vavahdutti. Brassit eivät itse juo näitä purkkimehuja missään tapauksessa, he puristavat ne tuoreista hedelmistä. Ehkä mäkin tulevaisuudessa.



Iltapalan marjarahkaa itse poimituista mansikoista, mustikoista ja vadelmista, luomukermasta ja rahkasta, sekä tomusokerista.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Provencen La Tapenade -paras oliivitahna


On jo tovin pitänyt postata tämä provencelainen ihanuus, Tapenade, jota nautitaan sielläpäin yleensä rapean patongin päällä ja pastis-juoman kanssa. Itse tehty Tapenade sointuu myös oivallisesti grillattujen kanafileiden päälle, uunilohen seuraksi tai vaikka pastan sekaan (lisäksi vaikka vuohenjuustoa, kirsikkatomaatteja). Tapenadea tarjotaan Ranskassa myös keksien seurana tai dippikastikkeena sadonkorjuun vihanneksille. Tapenade on älyttömän hyvää kuuman päivän ruokaa, joten sopii hyvin tähän suomalaiseen intiaanikesään. (Kuljen flipareissa syyskuussa, ennenkuulumatonta!)

Tapenade on ilmeisesti aikoinaan Marseillesta maailmalle levinnyt tumma tahna, joka koostuu oliiveista, oliiviöljystä, sitruunasta, valkosipulista, kapriksista, tuoreesta timjamista, laakerinlehdestä ja sardiineista. Laittoa myydään kivoissa pikku purnukoissa kaikissa kaupoissa, nykyisin myös Suomessakin, mutta taas kerran on niin, että oma pieni vaivautuminen asialle oikeasti kannattaa.

Provencen Tapenade
Huuhtele pari purkillista mustia kalamata-oliiveja, jotta liiat suolat liukenevat pois, jos tuli ostettua kivellisiä, niin hakkeroi ne kivet pois
Purista yhden sitruunan mehu kippoon/mortteliin ja haarukoi sekaan valkosipulin kynsi, murskaa haarukalla tai mikä nyt käteen sattuukaan sopivasti, valkosipulia sitruunan sekaan, kunnes saat ne sileäksi tahnaksi tai ainakin sekaisin kunnolla
Lämmitä 4 rk oliiviöljyä pienessä kattilassa ja lisää 3-4 sardiinin pikkufilettä sekaan, murskaa ja sulata sardiinit oliiviöljyyn ja kiehauta ihan pieni momento, sitten lisää valkosipuli sitruunamehuineen sekaan ja kuumenna toinen pieni tovi
Kiepsauta kulhoon oliivit, sardiiniseokset, 3 rkl kapriksia, pieneksi murskattu puolikas laakerinlehti ja reilu satsi tuoretta timjamia ja surrauta sauvasekoittimella hieman, liian sileää ei ole tarkoitus saada ja pureskeltavaa tuntumaa täytyy olla

Lorgues on mun anoppila ja henkinen koti tällä hetkellä. Outoa, että nämä kaksi toteutuvat yhdessä :) Olen aivan pohjattoman ihastunut Provencen Var -seutuun.
Alkostakin saa pastista, jota kaadetaan lasiin muutama sentti ja sitten jääkylmää vettä päälle. Parasta kuuman päivän juomaa, vaikka ei tämä ihan Suomessa toimikaan, kuten täällä avauduin.



keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Omenahillo calvadoksella & vohveleita


Kaveri hukkuu omenoihin ja meillä rakastetaan omppuja. Selvä win-win. Ämpärillinen omenoita kotikeittiöön ja hillopuuhat voivat alkaa.

En ole mikään suuri hillotyyppi, mutta koska syksy on saanut minut nyt aivan mummomoodille, niin tätä siitä seuraa: kilotolkulla tatteja, litroittain marjoja, yrttejä, raparperia ja muita kesän juttuja on säilötty maailmansodan varalle.. Pakastin on jo onnellisesti täynnä ja suppis-season ei ole vielä edes alkanut.

Omenahilloa tein mahdollisimman simppelisti: uunivuokaan puoli ämpäriä omppuja kuorittuna ja pilkottuna. Sekaan 1 1/2 dl vettä, 3 kanelitankoa, puoli pakettia hillosokeria ja 1 sitruunan mehut. Voit myös toteuttaa hienostuneen version laittamalla 1 dl calvadosta ja vain puoli desiä vettä. Sekoitus. 200 astetta. Kun tuoksuu ja on pehmeää, sauvasekoitin kehiin ja sitten vaan purkittamaan.

Paistoin kaveriksi myös vohveleita. Eka hillopurkki tyhjeni jo siinä käsittelyssä. 

Vohvelit
Vatkaa 200g pehmeää voita 1 tl vaniljasokeria ja 2,5 dl sokeria sekaisin
Lisää 3,5 dl vehnäjauhoja (+ 1tl leivinjauhetta) vuorotellen 1 dl vissyn kanssa sekaan
Lisää 4 keltuaista
Vatkaa 4 valkuaista kovaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon
Paista voissa vohveleiksi.

Tarjoa omenahillon ja kermavaahdon sekä kanelipössäyksen kanssa.

Lisää vohveleita löytyy täältä.







tiistai 3. syyskuuta 2013

Tattirisotto, tuo jumalainen laitto

Kahdesti hölkätty tattiapajat läpi aika kivoilla tuloksilla. Siellä niitä lepää, ihmeellisiä herkkuja metsät pullollaan.



Tateista laitoin edellisen blogauksen venäläistä tattijuliennea ja heti perään herkuteltiin tattirisotolla, joka on ehkä kaikista herkuin lempiruokani. Pakastin näitä metsän aarteita myös talven varalle.

Tattirisotto

Sulata luiskale voita pannulla ja heitä perään reilut 4 dl risottoriisiä
Kun riisi on muuttunut läpikuultavaksi lisää vähitellen lihalientä sellaiset 5 dl
Tällä kertaa itsellä oli kunnon lihaliemet käytössä, sillä edellisen viikon Burgundin padasta jäi vahvaa, lihaisaa ja punaviinin makuista lihalientä, joka vähän epäilytti siinä mielessä, että yleensä risottoon käytetään valkkaria, mutta ihan turhaan, viini on viiniä
Lisää myös kermaa tarvittava määrä, reilu 1 dl
Tarkoitus ei ole, että riisi on pehmeää, siinä pitää olla pureskeltavaa, liika kermaisuus pilaa jutun myös, joten malttia senkin kanssa, jos käytät tavislihalientä niin sitten lisää alkuun reilu desi valkkaria
Paista toisella pannulla tatit (nyt oli tavallisia herkkutatteja ja haavanpunikkitatteja, jotka paistuessaan värjäävät kaiken mustaksi, mutta maussa ei juuri ole eroa herkkutatin kanssa) ja lisää ne lopussa riisin sekaan
Sitten vielä parmesaania ja yrttejä (nyt oli vähän köyhän naisen valikoimat, sillä sato on nyhritty loppuun ja vain sitkeä persilja on selviytynyt tänne asti)

Maku oli loistohyvä. Luultavasti suurin salaisuus on oikeassa lihaliemessä, joten pitää varmaan järjestää lihan keittotalkoot joku viikonloppu ja pakastaa liemiä - kun pääsee näiden oikeiden makuun, ei paljon Knorrin kuutiot puhuttele.











sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Syysbuffan tapakset


Laittelin sitten ihan vain perjantain kunniaksi pöytään vähän syötävää. Mies vetäsi sellaiset ähkyt, että finaalissa voivotteli mun olevan pahempi kuin Viking Linen buffa. Jymäkkä olo oli itselläkin. 

Mutta en kokenut itse kattausta laisinkaan työlääksi laittaa ja yritin noudattaa tapas-annoskokoja (pieleen meni) ja teemana oli jotakin sellaista että Lappi kohtaa Venäjän, mutta taidettiin tehdä reissu Italiaan asti ja viinitkin oli Saksasta ja Ranskasta. Näitä globalisaation parempia puolia.

Ensinnäkin alkupalaksi oli ihania rapsakoita itse laitettuja sipsejä. Sitten syötiin mäti-smetana-punasipuli-saaristolaisleipiä, venäläistä tattijuliennea, porosalattia puolukkavinaigretella ja marinoiduilla kanttarelleilla, loppuun suklaista tiramisua tsaikka-lasista kermavaahtopössäyksellä. Ihana syksy ja metsistä poimitut jutut kruunaa kyllä aterian.

Juuressipsit  lantusta, punajuuresta, porkkanasta ja perunasta (2 peltiä, ei mikään jättiannos tullut)

Hyvin pesty peruna juustohöylällä siivuiksi pellille ja sipaisu oliiviöljyä pintaan
Samalle pellille 1 siivutettu ja kuorittu porkkana oliiviöljyllä 
Toiselle pellille 1 punajuuri kuorittuna ja juustohöylällä siivutettuna, samoin oliiviöljyä
Pistä nämä uuniin 200 astetta.
10 minuutin päästä lisää sinne pieni kimpale lanttua siivutettuna ja öljyllä sipaistuna. 
Kannattaa käännellä paiston aikana. Lanttu valmistuu ekana. Kun käpristyvät kivasti ja saavat väriä, ulos, suolaus ja siinä ne on. Itse laitetut sipsukat!

Marioidut kanttarellit ohje löytyy täältä.

Saaristolaisleivät mäti-smetana-sipulitäytteellä
Paahda saaristolaisleivän viipaleita uunissa 200 asteessa sen aikaa, että rapsakoituvat ja lämpiävät hieman. Sekoita kulhossa 2 prk mätiä, reilu 1 prk smetanaa ja 1 pilkottu punasipuli. Asettele täyte leipien päälle ja tarjoa heti.



Tattijulienne

Tämä on venäläinen klassikko, joka on helppo tehdä ja ihanaa. Olen syönyt ihan samanmakuista juttua viime keväänä Krakovassa, jossa keitto tarjottiin leivän sisältä. Kuva täällä. 


Ja jos jostain löydän koordinaatit siihen, miten tuollainen leipä tehdään, lupaan kyllä kokeilla. Oikeasti, Venäjällä, tattijulienne tarjotaan peltisestä pannusta, jossa on pitkä kahva ja kylmän sodan aikana Kremlissä sitten vieraat minglasivat pannu toisessa kädessä ja vodka toisessa, muiden kelmien seassa. 


Koska en ole pitkään, pitkään, aikaan käynyt Venäjällä, minulla ei ole tuollaista oikeanlaista pannua tässä esitellä. Aion sellaisen kuitenkin etsiä kätösiini, jos/kun joskus pääsen sinne shoppailemaan. Jep. Mutta tällä kertaa tattijulienne siis ihan kotikeittiön kiposta tarjoiltuna ja suosittelen toiseen käteen leipää (miksei sitä vodkaakin, jos siltä tuntuu).


Itse ohje sitten: Paista tatit (otin omani pakastimesta, joista oli jo paistettu nesteet pihalle ennen pakastamista) sipulin kanssa voissa, pyöräyttele pehmeiksi, lisää vehnäjauhoja, kermaa ja valkoviiniä, että tulee sellainen tuoksuva soosi. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Kiepsauta haluamaasi kulhoon, raasta päälle muhkea kerros mustaleima-emmentalia ja uuniin hautumaan 180 astetta vaikkapa tunti (vähempikin riittää).


Porosalaatti puolukkavinaigretella

Pilko kulhoon paria eri salaattilajiketta

Lisää punasipulia renkaina
Lisää kylmäsavustettua poroleikkelettä pilkottuna
Lisää 1-2 hapokasta omenaa
Kourallinen puolukoita sekaan
Jos tykkäät, niin aurajuusto sopii tähän comboon

Puolukkavinaigrette


1dl oliiviöljyä, 1/2 dl valkoista balsamicoa, kourallinen puolukoita, suolaa, pippuria ja surraa sauvaseoittimella sileäksi. Kaada salaatin sekaan ja anna maustua. (Tulee aika iso satsi, joten voi tehdä puolikkaana, jos on pieni annos salaattia).


Tiramisun ohje löytyy blogista täältä. Noudatin sitä, mutta lisäsin juusto-munavaahto-sokeriseokseen 200g sulatettua taloussuklaata. Koristelin ekaan kattaukseen (edellisen illan safkoille) tomusokerilla ja jämät tosiaan tarjoilin tsaikka-laseissa ja kermavaahdolla.





Tiramisu (20 minuutissa, helppo, onnistuvainen)


2½dl kahvia ja sekaan 1 dl amarettoa tai Strohia
4 valkuaista
4 keltuaista
1 1/4 dl sokeria
500g mascarponea 
200g taloussuklaata
2 pkt Wilhelmina keksejä
kaakaojauhetta koristeluun

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekaan mascarpone, sulatettu taloussuklaa ja kovaksi vaahdoksi vatkatut valkuaiset. Lado vuokaan paketti keksejä, jotka olet kastanut kahvi-likööriseoksessa. Päälle puolet vaahdosta. Loput kastetut keksit päälle ja loppu vaahto niiden päälle. Yön yli jääkaappiin. Ennen tarjoilua sihtaa kaakaojauhetta tai tomusokeria päälle.