maanantai 30. huhtikuuta 2012

Checkpoint: Vappumunkit

Vappuna olemme usein painelleet ylikalliiseen, ylitäyteen ja ylirumaan Särkänniemeen. Tällä kertää lapset eivät edes vaisusti yrittäneet -hyvä. Skippaan sen ilomielin. Vappupallojakaan en ole suostunut ostamaan vuosiin, olen aika natsiäiti mitä tulee hyvin hinnoiteltuihin tuotteisiin, joilla ei ole toiminnallista funktiota. (Parina vuonna lähes nöyrryin pakko-ostamaan päiväkodin tätien myymiä vappupalloja, mutta pidin linjani..)

En keksi äkkisiltään mitään surumielisempää sisustusta kuin katossa roikkuva, pölyinen, suurimmaksi osaksi jo tyhjentynyt, kuukausia sitten sinne hylätty kaasupallo. En ole tainnut tällä vuosituhannella kuin kerran tai kaksi laitella serpentiinejäkään. Muistan kyllä, että ne olivat omassa lapsuudessa minulle isokin juttu, mutta nyt en keksi turhempaa sotkua kuin niitten kanssa säätäminen. 

Selvää on, että leikkimielisyyttä ei löydy mihinkään pukeutumiskokeiluihin. Dissaan suurella volyymillä kaikkia tilaisuuksia joihin äitiparkoja yritetään saada pukeutumaan pelleasuihin. Olen ihan riittävän pelle normielossakin, että jaksaisin etsiä uusia sävyjä nolouteeni vappuisin.

Munkkeja ja simaa olen useimmiten sentään laittanut, mutta tällä kertaa en jaksanut virittää simaämpäreitä, joten ostin ne pullotetut simaset suoraan Ahlmannilta, munkit paistoin sentään itse.

Teen ihan normisetillä munkkeja, mutta tällä kertaa lisäsin taikinaan 2 muussattua banaania ja yhden limen mehun. Munkit pyörittelin kanelisokerissa. Tuli ihan hyviä :)

Lapset olivat kinunneet jo viikkoja sushia, joten oikaisin tässäkin ja vein troikan Marusekiin.Yli 50 sushia katosi alle kymmenessä minuutissa ja tarjoilija ihmetteli suureen ääneen, että ei ole ennen nähnyt lasten syövän sushia sellaisella innolla. Yleensä vanhemmat kuulemma saavat lapsensa maistamaan muutaman palleron ja sitten keskityttään jälki-ruokaan. No minä joudun kyllä ihan pitämään puoleni, muuten jäisin tyystin ilman. Ja niin, meillä ei ole mistään itämaisesta slow foodista kuultukaan...

Illaksi on sentään skumppa kylmässä ja se on pokspoks kun lapset menevät nukkumaan. Terassi on viritelty keski-ikäisen raivokkaalla innolla eilen rillauskuntoon, joten siinä on meidän Vapun ohjelma. Aikamoista on. Ihan kuollutta siis. 

Hankin canal+ kanavat kohta alkavien kiekkosessioiden takia ja kieltämättä töllötin kiinnostaa nyt ihan uudella tasolla iltaisin. Kaikki ne leffat, jotka on jääneet Makuunin hyllyille viime vuosina, koska olen epäillyt ko. leffojen tasoa, ovat nyt tarjolla kaapelikanavien annissa. Ihan mahtavaa. Se kaapelikanavien haukkuminen on vain kateellisten ihmisten murinaa.



Munkit

5 dl kädenlämpöistä maitoa
sekaan 50 g hiivaa
sit sekaan:
1 1/2 tl suolaa
2 dl sokeria
3 tl kardemummaa
2 munaa
2 muussattua banskua
1 limen mehu (maistuu hyvin miedosti)
sitten vaan sekoittelemaan reilu litra jauhoja, nyt laiton täysjyvävehnää
ja loppuvaiheessa 100g voita

Kohottele 20 min. Sitten leivo pulliksi. Kohota lisää. Paista esim kookosrasvassa. Pyörittele kanelisokerissa.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Vohvelit!

Meille tuli vohvelirauta joskus '80-luvun alkuvuosina. Asuin tuolloin isän kanssa kahden ja eräänä päivänä hän yllättäin kiikutti kotiin tuon ihmevekottimen. Isäni oli aika innokas hankkimaan kaikkia uusia vempeleitä, meillä oli mehulingot, videot, sauvasekoittimet ja mikroaaltouunit aina hieman ennen muita.

En ole jatkanut moisella pioneeriasenteella, olen vähän laiska ostamaan tavaroita kotiin, keittiöjuttujakin harkitsen naurettavuuksiin asti. Tänään viimeeksi mies osti minulle uuden valkosipulinpuristimen, sillä hänen mielestään käytössä ollut oli irvikuva kyseistä laitteesta ja sen läpi sai tungettua lähinnä puristimen omat hilseilevät maalit, ei paljon muuta.

Muistelen, että seurauksena ensimmäisistä vohvelidemonstraatioista oli sotkua ja huomattava määrä hermostunutta puuhailua, mutta lopulta vakuuttavan herkullisia, kuohkeita, täyteläisiä vohveleita. Meillä syötiinkin seuraavina vuosina usein vohveleita ja silloin harvoin kun joku kyläili, niitä oli tarjolla. Mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa niitä mätettiin, tosin joskus ihan vain sellaisenaan. Isäni mielestä ne olivat fiinimpiä kuin tavisletut, joita muissa lähiökodeissa pisteltiin.

Aloitin keittiökokeiluni oikeastaan vohveleista. Lisäsin isäni käyttämään reseptiin reippaasti kaakaojauhetta, koska epäilin, että suklaavohvelit voisivat olla vielä makeampia. Olivathan ne. Rohkaistuin aikalailla juuri näistä ensimmäisistä kokeiluistani ja huomasin, että keittiöpuuhissa innovointi usein kannattaa ja virheistäkin useimmiten seuraa jotain syömiskelpoista.

Isäni päästi minut keittiöön, eikä tunkenut sinne neuvomaan. Sain säheltää rauhassa. Mitä olen kavereiden tarinoita äideistään kuunnellut, olen ollut loppujen lopuksi kiitollinen tästä puolesta yksinhuoltajaisän tyttärenä.

Paistelen vohveleita edelleen. Viime viikolla olivat vuorossa belgialaiset versiot, jotka ovat myös aika lähellä amerikkalaisia. Näiden ideana on, että täyte on ällömakeaa, ei itse vohveli, joka on rapeahko ja jämäkkä, erittäin täyttävä. Nyt tarjoilin näitä lapsille sulatetun Fazerin sinisen, mansikoiden ja kermavaahdon kanssa. Jämät vedettiin aamupalaksi vaahterasiirapin kanssa. Belgialaisiin vohveleihin kuuluu ripsutella tomusokeria päälle, mutta jätin sen nyt väliin. Belgialaiset ovat myös neliönmuotoiset, mutta  tein nämä omalla tavissuomalaisella raudalla, silloin niistä ei kyllä harmillisesti saa niin paksuja




Tässä viime kesänä Pariisissa nautittu kaunotar.

Belgialaiset vohvelit (iso annos, voi puolittaa)
4 munaa
13 dl vehnäjauhoja
250 g voita
5 dl punaista maitoa
4 dl vissyä
15 g hiivaa
1 tl suolaa
1,5 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
voisulaa paistamiseen

Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Sulata voi. Lisää voin joukkoon maito, lämmitä kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva joukkoon. Lisää vissy, keltuaiset, suola, sokerit ja jauhot. Vatkaa valkuaiset erillisessä kulhossa kovaksi vaahdoksi. Sekoittele varoen taikinan joukkoon. Anna taikinan sitten seistä n 20 min.
Paista vohvelit.

Syömme myös silloin tällöin suolaisia vohveleita. Tampereen ihanissa vohvelikahviloissa tarjotaan mahtavia lohitäytteisiä vohveleita, joiden makua olen yrittänyt jäljitellä. (Otin näistäkin kuvan, mutta en löytänyt sitä nyt mistään, anyway, ohje suolaisiin versioihin tässä.)

Vohvelit lohitäytteellä
2 dl kermaviiliä tai maitoa
1 tl suolaa
2 munaa
150 g  sulatettua voita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
tilli-sitruunapippuria
tilliä
ruohosipulia
kuivattua sipulirouhetta
1 sitruunanmehu

Sekoita taikina oheisista aineista ja paista vohvelit voissa.

Täyte:
2 dl kermaviiliä tai smetanaa
1-2 sitruunan mehua
1 dl raejuustoa
tilliä
ruohosipulia
savulohta tai graavilohta

Sekoita kermaviiliin muut ainekset paitsi lohi. Sen voi vetää sauvasekoittimellakin oikein sileäksi. (Tämä täyte on hyvää myös uuniperunoiden kanssa). Asettele vohvelin päälle täytettä ja reilusti lohta.



sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Paahtopaistia, bataattipyrettä ja vihreitä papuja

Tänä pääsiäisenä en ole kauheasti jaksanut kikkailla. Tein tavis-rahkapiirakan persikoilla ja kiweillä. Olemme syöneet kanaa vuohenjuustokastikkeessa ja sitten tietysti kananmunia. Tänään kunnostaduin sitten laittamaan jotain vähän parempaa. 

Paahtopaistia kermakastikkeella, bataattipyrettä ja vihreitä papuja -namnam

En ole tainnut tätä paahtopaistin ohjetta tänne aiemmin blogata, vaikka se on yksi vanhimpia suosikkiohjeitani. Olen kopsannut tämän jostain Kodin Kuvalehdestä 1990-luvun puolivälissä ja marinoinut lukemattomat paahtopaistit, hirvipaistit, jopa pihvilihat tässä. Ihan varma juttu.

Bataattipyrettä olen tehnyt nuorimman lapsen vauva-aikoina useinkin. 2000-luvun alkupuolella lähikaupastakin alkoi löytyä bataatteja, joten niitä piti toki testata ja kolmen pikkulapsen perheessä kaikki sössötmössöt-osasto oli kova sana. Söimme siis tätä ns. soseena, tai bataattimuussina. Viime aikoina olen vaihtanut maidon kermaan ja nimeksi on muuntunut sievistelevä pyree.

Vihreät pavut eivät koskaan ole ihan ässiä Suomessa, ellei niitä ole itse kasvattanut. Laitan niitä silti aika usein, pakasteversiot eivät kelpaa, joten jotain kenianihmeitähän nämä ovat.

Paahtopaisti kermakastikkeella

Marinadi: 1 dl soijaa, 2 dl öljyä, 1/2 dl punaviinietikkaa, pari valkosipulinkynttä ja muutama murskattu mustapippuri sekaisin 
Upota liha marinadiin mielellään yön yli. Paista paistia uunissa noin 170 astetta parisen tuntia kunnes mittari näyttää jotain väliltä 50-60 astetta, miten sen lihan nyt haluatkin.

Kun otat lihan huoneenlämpöön, paistolautasella kelluvat nesteet talteen ja ne kiehautetaan 2 dl kuohukerman kanssa, sekaan mustapippuria ja ruokalusikallinen vehnäjauhoja. Tulee aivan älyttömän hyvä soosi.

Bataattipyree

Kiehauta lohkottuja bataatteja suolatussa vedessä. Kun ovat tosi pehmeitä, soseuta kerman ja voin kanssa, sekaan pippuria ja suolaa. Jos on jouluaika, niin sekaan kanelia. 


Vihreät pavut
Pavut höyrytetään ja kun ovat vielä hieman kankeita, hujautetaan voin kanssa paistinpannulle, murskataan sekaan valkosipulia ja hieman kermaa. 





maanantai 2. huhtikuuta 2012

Viikonloppu tuulisessa Kööpenhaminassa

Vietin viikonloppua kaupungissa, jota kutsun tuttavallisesti Köpikseksi, vaikka en ole edes käynyt siellä aiemmin. Lento lähti perjantai-iltana Tampereelta, Blue 1:n siivet tällä kertaa, iloinen ylläri on vaikuttavat uutislehtimäärät joita saa ryövätä mukaansa koneeseen. Niitä selatessa parituntinen lento taittuukin sutjakasti. Hiukan ennen määränpäätä ikkunasta avautuu näky, josta ehkä tulee vähemmän eksoottinen tulevaisuudessa. Näitä valmistetaan jo kuulemma Kiinassakin innokkaasti..



Do you know a cure for me?" 
Why yes," he said, "I know a cure for everything. Salt water." 
Salt water?" I asked him. 

Yes," he said, "in one way or the other. Sweat, or tears, or the salt sea. -Karen Blixen

Karen Blixen on tanskalaisista läheisin hahmo minulle. Hän päätyi naimisiin ruotsalaisen paronin kanssa, joka omisti kahvifarmin Afrikassa. Avioliitosta sulkeutui onneton ja Karen sai sukupuolitaudinkin kelvottomalta äijältään, mutta Afrikassa Karen löysi myös rakkauden (oikein englantilaisen lentäjä-ässän), rauhan ja tarvittavan itsevarmuuden taiteensa tekemiseen. Suosittelen  Blixenin kirjoittamia kirjoja, mutta ikäluokalleni tarina lienee tuttu Meryl Streepin ja Robert Redfordin tähdittämästä menestysleffasta Minun Afrikkani. Jokatapauksessa alunperin aikeenamme oli käydä Karen Blixenin lapsuudenkodissa, jossa hän myös kuoli, ja koti sijaitsee siis Kööpenhaminan ulkopuolella.

Muuten weekendin suunnitelmat olivat: paljon kävelyä keväisessä kaupungissa, tanskalaista foodia ja museoita fiiliksen mukaan.

Lentokentältä otimme metron cityyn ja pienen kävelyn jälkeen löytyi Hotel Opera. Pikainen tsekkaus huoneeseen ja kohti läheisiä kävelykatuja ja etsimään syötävää. Suositulta paikalta ulospäin vaikutti Cafe Sommersko -sinne siis.



Tilasin mahdollisimman tanskalaisen kattauksen, mutta se ei ihan täyttänyt suurehkoja odotuksiani. Leipä oli perus, lohi samoin, jumalaton määrä purkista vedettyä basilikapestoa ja siinähän se oli. Paikka oli tupaten täynnä tanskalaisia, joita oli helppo tarkkailla, sillä istuimme kaikki aivan vieri vieressä. Seuraavien päivien havainto olikin, että kaikki ovat ahtautuneet Kööpenhaminaan elämään kovin lähekkäin, suorastaan toisten ihoilla.

Ilta jatkui vielä Nyhavniin, Köpiksen värikkään keskustan ytimeen, jossa iltaisin valuu kansaa baarista toiseen (pääasiassa ilmeisesti turisteja) ja päivisin tervehditään aurinkoa terasseilla. Nyhavnin kauniit talot ovat pääasiassa 1800-luvulta ja kuuluisa setä H.C. Andersen on asunut täällä myös. Nyhavn on kapeahko ja suojaisa kanaali suoraan merelle.

Kuva otettu seuraavana aamuna, hotelliyön jälkeen, ei me missään paatin alla jouduttu yöpymään.

Pub Nyhavn (tosi persoonallinen valinta ) oli ihan jees, siellä oli herkkistrubaduuri, joka soitteli kitarallaan hienovaraisesti ja pyyteli kansainväliseltä yleisöltä biisitoiveita. Läheinen tanskalaisseurue, miehiä, bisnestyylisiä, ällistytti minua pyytämällä Tracy Chapmania ja vastaavia - viisuja, joita kukaan keski-ikäinen suomalaismies ei kyllä käsittääkseni tunne.

Tanska taitaa olla aikalailla feministinen ja moderni maa. Jo lentokentän vessassa hämmästelin naisten vessan läpinäkyviä roskiksia, joissa näkyi, no, verisiä siteitä. Muualla maailmassa ne kuuluu piilottaa erikoisroskiksiin ja pois silmistä. Ne kun on ihan sopimattomia tuotteita ja kauheeta, että edes kirjoitan niistä.

Tanskalaiset näyttivät kauniilta kansalta. Miehet ovat julmetun pitkiä ja sellaisia kookkaita, vaikka ei mitään lihavia todellakaan. Naiset ovat vaaleita, voimakkaan näköisiä myös ja pitkiä. Oikeaa viikinkikansaa kyllä. Ihan erilaiset kasvonpiirteet kuin vaikka ruotsalaisilla, jotka ovat hennomman näköisiä, eivätkä naiset yritä olla niin hemaisevia kuin ruotsittaret. Miehet ovat kyllä aika sliipattuja ja selvästi homomyönteinen kaupunki. Mainoksissa ja muissa oli paljon homopareja näytillä.


Seuraavana aamuna lähdimme kävelemään merenrantaa, matkalla oli museoita ja muita nähtävyyksiä esimerkiksi tuo mielenkiintoisen näköinen Oopperatalo. Tanskalainen arkkitehtuuri ei tehnyt ainakaan keskikaupungilla niin mieletöntä vaikutusta. Mutta kaupunki on rakennettu selvästi matalammaksi kuin vaikka Tukholma tai Riika. Ja pyöräilijöille on liikenteessä omat kaistat, joita pitää huomioida. Tämä selvästikin on juuri se kaupunki, jossa voi helposti jäädä pyörän alle.

Aamupalat vaikuttivat trendijutulta. Hotellin aamiainen oli runsas, mutta kaikissa kahviloissa tarjottiin myös erilaisia aamiaisbrunsseja, joita väki söi vielä iltapäivälläkin. Hotelliaamiaisella tarjottiin erilaisia leipiä, pullia ja croissantteja, juustoja, makkaroita, muroja montaa sorttia ja kahdenlaista jugurttia, muutamia salatteja ja hedelmiä runsaasti.

Edelleen tarjolla oli lehtiä runsaasti luettavaksi ja perehdyin englanninkieliseen Copenhagen Postiin. Kiinnostavia juttuja oli esimerkiksi se, että maailman uskontoja opetetaan myös Tanskassa 7-luokalla, mutta nyt on ajateltu, että islamia ainakin pitäisi opettaa jo aiemmin, jotta oppilaat ymmärtäisivät toistensa näkökantoja paremmin. Meillä Suomessahan uskontoja yritetään suunnilleen savustaa kouluista  ulos.

Muut jutut käsittelivät maahanmuuttoa, toimittaja oli huolissaan ottavatko he liian vähän pakolaisia maahan, että se on kansainvälisesti noloa. Urheilusivuilla oli koko sivun juttu jääkiekosta ja tulevista MM-kisoista. Sekin vähän hämmästytti. Kisakuume on kuitenkin nousussa ja 6 tanskalaista NHL-pelaajaa odotetaan ratkaisijan rooleihin, jos vaikka edes puolet heistä pääsisi kisoihin.

Lisäksi kerrottiin uutuusleffasta En Kongelig Affaere, jossa valaistaan Kristian VII:n vaiheita. Kuningas oli kuuluisa julkisista masturbaatiotarpeistaan, bordellivierailuistaan ja vaimostaan, joka sai lapsen hovilääkärin kanssa. Kiinnostavaa :)


Aamuinen kävelyretki johti sitten sinne must-kohteelle eli Pienelle merenneidolle. Se on yllättävän pieni ja soma patsas, ympärillä oli aika paljon hässäkkää ja turisteja.

Kävely oli välistä sangen työlästä sillä vastatuuli oli melkoinen, jopa arktisiin oloihin tottuneelle suomalaiselle ja katselin ilman ylemmyydentunteita eteläeurooppalaisten toppatakkeja ja paksuja hattuja. Itse olin varustautunut keväisin asustein ja kylmä tuli merenrannassa.


Pieneltä merenneidolta kävelimme läheiseen Churchill Parkiin, jossa on muistomerkki II maailmansodassa kuolleiden tanskalaisten muistolle ja hoodseilla on myös The Resistance Museum, joka esittelee tanskalaista vastarintaa natsimiehityksen aikana.



Museo oli oikeinkin kiinnostava. Satoja tanskalaisia oli surmattu sodan aikana ja varsinkin esillä olevat viimeiset kirjeensä olivat liikuttavia. Sotahistoriasta kiinnostuneille ilman muuta suositeltava kohde ja kaiken lisäksi ilmainen.


Museosta matka jatkui kuninkaanlinnaan, jossa oli parhaillaan menossa vahdinvaihto. Kipaisimme alueen läpi ja tsekkasimme myös viereisen Marmorikirkon, joka oli kaunis. Viime kesäisen Rooman matkan jälkeen mitkään kirkot vaan eivät oikein tee ihmeellistä vaikutelmaa enää.


Tanskalaiset ovat olut- ja makkarakansaa. Carlsberg ja Tuborg olivat näkyvästi esillä ja jokaisessa kadunkulmassa oli nakkikioskeja, joissa oli erilaisia versioita hodarista.

Kävelimme läpi keskustan, ilmeisesti euroopan pisintä kävelykatua, jota kutsutaan Strögetiksi. Kauheasti ihmisiä. Tanskalaiset eivät ole mitään hymykansaa, vaan tuuppivat aika törkeästi ohi mennessään ja ovat aika välinpitämättömän oloisia, eivät katso silmiin tai väistävät katsekontaktia, eivät hymyile..

Miehen kanssa useimmat puhuivat ihan mielellään ruotsia, joten tunsin itseni välistä muslimivaimoksi, kun en kertakaikkiaan pystynyt seuraamaan keskustelua, joten hymistelin taustalla. Miehellä on myös kokemuksia siitä, että ruotsalaisia pidetään täällä itsekeskeisinä suuruudenhulluina eikä todellakaan olla ymmärtävinään ruotsia.


Keskustasta nappasimme sitten bussin, joka vei meidät Carlsbergin panimolle. Siellä oli satoja japanilaisia. Panimon yhteydessä oli museo, jossa esiteltiin hyvin Carlsbergin historiaa, sitten yleistä oluen historiaa ja pääsylippuun sisältyi myös oluiden maistelua. Oli siellä myös iso kauppa, jos haluaa ostaa jotakin missä lukee Carlsberg.



Museossa ja baarissa vierähtikin sitten hyvä tovi. Suuntaismme sitten bussipysäkille ja takaisin keskustaan. Vilkaisu pariin baariin ja Tivolin vieressä olevaan Hard Rock Cafeen -liikaa ihmisiä joka paikassa. Lopulta seikkailimme jossain keskustan liepeillä miettien missä syödään ja osuimme italialaisravintolan eteen. Tutkailimme kaikessa rauhassa ulkopuolella olevaa ruokalistaa kun sisältä pamahti italiaanoja jotka aloittivat kuulustelut siitä, miksi italialainen ruoka ei muka kelpaa. No menimme sitten sisään.

Kävi ilmi että tämä ristorante oli avattu vasta edellisenä päivänä ja omistaja otti meidän erikoiskäsittelyyn. Oitis oli laseissa shamppanjaa ja olimme todella helppo saalis- sillä taivuimme ottamaan erikoismenuun ja pullon viiniä.

Kaikki oli kauhean hyvää ja olimme supernälkäisiä. Annokset olivat jopa jättisuuria ja paikka hohti uusia maalisävyjä: kultaa ja valkoista. Omistaja huolehti ja operoi ympärillä koko ajan toimeiliaana ja halaili välillä naapuriseuruetta, jossa oli hänen tyttärensä ystävättärineen.

Lasku oli kohtuullisen huikea, mutta saimme mukaan vielä roseeta iltapalaksi. Aika söpöä. Mikä Häkkiset ja muutkin käytiin siinä illan mittaan läpi. Paikan tarkemman tiedot täältä.


Ähky ja kipeät jalat veivät hotelliin, jossa uni tuli turhankin nopeasti.


I had a farm in Africa, at the foot of the Ngong Hills. -Karen Blixen

Aamulla ahdoimme hotelliaamiaisen ja sitten kapsäkkien kanssa ulos ja läheiselle aukiolle. Saimme lennosta taksin ja suuntasimme pohjoiseen Hellerupin asemalle, josta otimme junan Rungested Kystiin. Taksimatka kesti 20 minuuttia ja saman verran junamatka. 

Heti asemalta oli hyvät opasteet kohti Karen Blixenin kotia ja museota. Reilun kilometrin taivallus. Ihana pikkukaupunki!


Karen Blixenin lapsuudenkoti.


God made the world round so we would never be able to see too far down the road. -Karen Blixen


Our longing is our pledge, and blessed are the homesick, for they shall come home. -Karen Blixen

Museon jälkeen takaisin juna-asemalle, vaihto toiseen junaan Hellerupissa, sitten metroon Norreportissa, josta yhteys lentokentälle. Matka taittui alle tunnissa ja lentoasema oli selkeä, joustava, helppo! Lounaaksi sushiboksi ja kotimatkalle!