Vietin viikonloppua kaupungissa, jota kutsun tuttavallisesti Köpikseksi, vaikka en ole edes käynyt siellä aiemmin. Lento lähti perjantai-iltana Tampereelta, Blue 1:n siivet tällä kertaa, iloinen ylläri on vaikuttavat uutislehtimäärät joita saa ryövätä mukaansa koneeseen. Niitä selatessa parituntinen lento taittuukin sutjakasti. Hiukan ennen määränpäätä ikkunasta avautuu näky, josta ehkä tulee vähemmän eksoottinen tulevaisuudessa. Näitä valmistetaan jo kuulemma Kiinassakin innokkaasti..
Do you know a cure for me?"
Why yes," he said, "I know a cure for everything. Salt water."
Salt water?" I asked him.
Yes," he said, "in one way or the other. Sweat, or tears, or the salt sea. -Karen Blixen
Karen Blixen on tanskalaisista läheisin hahmo minulle. Hän päätyi naimisiin ruotsalaisen paronin kanssa, joka omisti kahvifarmin Afrikassa. Avioliitosta sulkeutui onneton ja Karen sai sukupuolitaudinkin kelvottomalta äijältään, mutta Afrikassa Karen löysi myös rakkauden (oikein englantilaisen lentäjä-ässän), rauhan ja tarvittavan itsevarmuuden taiteensa tekemiseen. Suosittelen Blixenin kirjoittamia kirjoja, mutta ikäluokalleni tarina lienee tuttu Meryl Streepin ja Robert Redfordin tähdittämästä menestysleffasta Minun Afrikkani. Jokatapauksessa alunperin aikeenamme oli käydä Karen Blixenin lapsuudenkodissa, jossa hän myös kuoli, ja koti sijaitsee siis Kööpenhaminan ulkopuolella.
Muuten weekendin suunnitelmat olivat: paljon kävelyä keväisessä kaupungissa, tanskalaista foodia ja museoita fiiliksen mukaan.
Lentokentältä otimme metron cityyn ja pienen kävelyn jälkeen löytyi Hotel Opera. Pikainen tsekkaus huoneeseen ja kohti läheisiä kävelykatuja ja etsimään syötävää. Suositulta paikalta ulospäin vaikutti Cafe Sommersko -sinne siis.
Tilasin mahdollisimman tanskalaisen kattauksen, mutta se ei ihan täyttänyt suurehkoja odotuksiani. Leipä oli perus, lohi samoin, jumalaton määrä purkista vedettyä basilikapestoa ja siinähän se oli. Paikka oli tupaten täynnä tanskalaisia, joita oli helppo tarkkailla, sillä istuimme kaikki aivan vieri vieressä. Seuraavien päivien havainto olikin, että kaikki ovat ahtautuneet Kööpenhaminaan elämään kovin lähekkäin, suorastaan toisten ihoilla.
Ilta jatkui vielä Nyhavniin, Köpiksen värikkään keskustan ytimeen, jossa iltaisin valuu kansaa baarista toiseen (pääasiassa ilmeisesti turisteja) ja päivisin tervehditään aurinkoa terasseilla. Nyhavnin kauniit talot ovat pääasiassa 1800-luvulta ja kuuluisa setä H.C. Andersen on asunut täällä myös. Nyhavn on kapeahko ja suojaisa kanaali suoraan merelle.
Pub Nyhavn (tosi persoonallinen valinta ) oli ihan jees, siellä oli herkkistrubaduuri, joka soitteli kitarallaan hienovaraisesti ja pyyteli kansainväliseltä yleisöltä biisitoiveita. Läheinen tanskalaisseurue, miehiä, bisnestyylisiä, ällistytti minua pyytämällä Tracy Chapmania ja vastaavia - viisuja, joita kukaan keski-ikäinen suomalaismies ei kyllä käsittääkseni tunne.
Tanska taitaa olla aikalailla feministinen ja moderni maa. Jo lentokentän vessassa hämmästelin naisten vessan läpinäkyviä roskiksia, joissa näkyi, no, verisiä siteitä. Muualla maailmassa ne kuuluu piilottaa erikoisroskiksiin ja pois silmistä. Ne kun on ihan sopimattomia tuotteita ja kauheeta, että edes kirjoitan niistä.
Tanskalaiset näyttivät kauniilta kansalta. Miehet ovat julmetun pitkiä ja sellaisia kookkaita, vaikka ei mitään lihavia todellakaan. Naiset ovat vaaleita, voimakkaan näköisiä myös ja pitkiä. Oikeaa viikinkikansaa kyllä. Ihan erilaiset kasvonpiirteet kuin vaikka ruotsalaisilla, jotka ovat hennomman näköisiä, eivätkä naiset yritä olla niin hemaisevia kuin ruotsittaret. Miehet ovat kyllä aika sliipattuja ja selvästi homomyönteinen kaupunki. Mainoksissa ja muissa oli paljon homopareja näytillä.
Seuraavana aamuna lähdimme kävelemään merenrantaa, matkalla oli museoita ja muita nähtävyyksiä esimerkiksi tuo mielenkiintoisen näköinen Oopperatalo. Tanskalainen arkkitehtuuri ei tehnyt ainakaan keskikaupungilla niin mieletöntä vaikutusta. Mutta kaupunki on rakennettu selvästi matalammaksi kuin vaikka Tukholma tai Riika. Ja pyöräilijöille on liikenteessä omat kaistat, joita pitää huomioida. Tämä selvästikin on juuri se kaupunki, jossa voi helposti jäädä pyörän alle.
Aamupalat vaikuttivat trendijutulta. Hotellin aamiainen oli runsas, mutta kaikissa kahviloissa tarjottiin myös erilaisia aamiaisbrunsseja, joita väki söi vielä iltapäivälläkin. Hotelliaamiaisella tarjottiin erilaisia leipiä, pullia ja croissantteja, juustoja, makkaroita, muroja montaa sorttia ja kahdenlaista jugurttia, muutamia salatteja ja hedelmiä runsaasti.
Edelleen tarjolla oli lehtiä runsaasti luettavaksi ja perehdyin englanninkieliseen Copenhagen Postiin. Kiinnostavia juttuja oli esimerkiksi se, että maailman uskontoja opetetaan myös Tanskassa 7-luokalla, mutta nyt on ajateltu, että islamia ainakin pitäisi opettaa jo aiemmin, jotta oppilaat ymmärtäisivät toistensa näkökantoja paremmin. Meillä Suomessahan uskontoja yritetään suunnilleen savustaa kouluista ulos.
Muut jutut käsittelivät maahanmuuttoa, toimittaja oli huolissaan ottavatko he liian vähän pakolaisia maahan, että se on kansainvälisesti noloa. Urheilusivuilla oli koko sivun juttu jääkiekosta ja tulevista MM-kisoista. Sekin vähän hämmästytti. Kisakuume on kuitenkin nousussa ja 6 tanskalaista NHL-pelaajaa odotetaan ratkaisijan rooleihin, jos vaikka edes puolet heistä pääsisi kisoihin.
Lisäksi kerrottiin uutuusleffasta En Kongelig Affaere, jossa valaistaan Kristian VII:n vaiheita. Kuningas oli kuuluisa julkisista masturbaatiotarpeistaan, bordellivierailuistaan ja vaimostaan, joka sai lapsen hovilääkärin kanssa. Kiinnostavaa :)
Aamuinen kävelyretki johti sitten sinne must-kohteelle eli Pienelle merenneidolle. Se on yllättävän pieni ja soma patsas, ympärillä oli aika paljon hässäkkää ja turisteja.
Kävely oli välistä sangen työlästä sillä vastatuuli oli melkoinen, jopa arktisiin oloihin tottuneelle suomalaiselle ja katselin ilman ylemmyydentunteita eteläeurooppalaisten toppatakkeja ja paksuja hattuja. Itse olin varustautunut keväisin asustein ja kylmä tuli merenrannassa.
Pieneltä merenneidolta kävelimme läheiseen Churchill Parkiin, jossa on muistomerkki II maailmansodassa kuolleiden tanskalaisten muistolle ja hoodseilla on myös The Resistance Museum, joka esittelee tanskalaista vastarintaa natsimiehityksen aikana.
Museo oli oikeinkin kiinnostava. Satoja tanskalaisia oli surmattu sodan aikana ja varsinkin esillä olevat viimeiset kirjeensä olivat liikuttavia. Sotahistoriasta kiinnostuneille ilman muuta suositeltava kohde ja kaiken lisäksi ilmainen.
Museosta matka jatkui kuninkaanlinnaan, jossa oli parhaillaan menossa vahdinvaihto. Kipaisimme alueen läpi ja tsekkasimme myös viereisen Marmorikirkon, joka oli kaunis. Viime kesäisen Rooman matkan jälkeen mitkään kirkot vaan eivät oikein tee ihmeellistä vaikutelmaa enää.
Tanskalaiset ovat olut- ja makkarakansaa. Carlsberg ja Tuborg olivat näkyvästi esillä ja jokaisessa kadunkulmassa oli nakkikioskeja, joissa oli erilaisia versioita hodarista.
Kävelimme läpi keskustan, ilmeisesti euroopan pisintä kävelykatua, jota kutsutaan Strögetiksi. Kauheasti ihmisiä. Tanskalaiset eivät ole mitään hymykansaa, vaan tuuppivat aika törkeästi ohi mennessään ja ovat aika välinpitämättömän oloisia, eivät katso silmiin tai väistävät katsekontaktia, eivät hymyile..
Miehen kanssa useimmat puhuivat ihan mielellään ruotsia, joten tunsin itseni välistä muslimivaimoksi, kun en kertakaikkiaan pystynyt seuraamaan keskustelua, joten hymistelin taustalla. Miehellä on myös kokemuksia siitä, että ruotsalaisia pidetään täällä itsekeskeisinä suuruudenhulluina eikä todellakaan olla ymmärtävinään ruotsia.
Keskustasta nappasimme sitten bussin, joka vei meidät Carlsbergin panimolle. Siellä oli satoja japanilaisia. Panimon yhteydessä oli museo, jossa esiteltiin hyvin Carlsbergin historiaa, sitten yleistä oluen historiaa ja pääsylippuun sisältyi myös oluiden maistelua. Oli siellä myös iso kauppa, jos haluaa ostaa jotakin missä lukee Carlsberg.
Museossa ja baarissa vierähtikin sitten hyvä tovi. Suuntaismme sitten bussipysäkille ja takaisin keskustaan. Vilkaisu pariin baariin ja Tivolin vieressä olevaan Hard Rock Cafeen -liikaa ihmisiä joka paikassa. Lopulta seikkailimme jossain keskustan liepeillä miettien missä syödään ja osuimme italialaisravintolan eteen. Tutkailimme kaikessa rauhassa ulkopuolella olevaa ruokalistaa kun sisältä pamahti italiaanoja jotka aloittivat kuulustelut siitä, miksi italialainen ruoka ei muka kelpaa. No menimme sitten sisään.
Kävi ilmi että tämä ristorante oli avattu vasta edellisenä päivänä ja omistaja otti meidän erikoiskäsittelyyn. Oitis oli laseissa shamppanjaa ja olimme todella helppo saalis- sillä taivuimme ottamaan erikoismenuun ja pullon viiniä.
Kaikki oli kauhean hyvää ja olimme supernälkäisiä. Annokset olivat jopa jättisuuria ja paikka hohti uusia maalisävyjä: kultaa ja valkoista. Omistaja huolehti ja operoi ympärillä koko ajan toimeiliaana ja halaili välillä naapuriseuruetta, jossa oli hänen tyttärensä ystävättärineen.
Lasku oli kohtuullisen huikea, mutta saimme mukaan vielä roseeta iltapalaksi. Aika söpöä. Mikä Häkkiset ja muutkin käytiin siinä illan mittaan läpi. Paikan tarkemman tiedot täältä.
Ähky ja kipeät jalat veivät hotelliin, jossa uni tuli turhankin nopeasti.
I had a farm in Africa, at the foot of the Ngong Hills. -Karen Blixen
Aamulla ahdoimme hotelliaamiaisen ja sitten kapsäkkien kanssa ulos ja läheiselle aukiolle. Saimme lennosta taksin ja suuntasimme pohjoiseen Hellerupin asemalle, josta otimme junan Rungested Kystiin. Taksimatka kesti 20 minuuttia ja saman verran junamatka.
Heti asemalta oli hyvät opasteet kohti Karen Blixenin kotia ja museota. Reilun kilometrin taivallus. Ihana pikkukaupunki!
Karen Blixenin lapsuudenkoti.
God made the world round so we would never be able to see too far down the road. -Karen Blixen
Our longing is our pledge, and blessed are the homesick, for they shall come home. -Karen Blixen
Museon jälkeen takaisin juna-asemalle, vaihto toiseen junaan Hellerupissa, sitten metroon Norreportissa, josta yhteys lentokentälle. Matka taittui alle tunnissa ja lentoasema oli selkeä, joustava, helppo! Lounaaksi sushiboksi ja kotimatkalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti