Muutin Tampereelle saatuani opiskelupaikan yliopistosta. Kärräsin tarkkaan harkitun ja vähitellen kartutetun omaisuuteni Hervannan Väinölään ja tuumasin ensimmäisestä hetkestä, että tänne en jää. Seuraavana aamuna kaupunki ja yliopisto itsessään saivat armon, mutta asunto ei. Hervannasta muutto oli missioni seuraavien viikkojen ajan ja sainkin mieltä ylentävämmän opiskelijaboksin Hallilasta.
Pidin Tampereesta alusta alkaen. Ensimmäisenä vuotena seikkailin bussilla eri suunnilla opiskelijakavereiden bileissä, etsin sivukirjastoja löytääkseni tenttikirjoja ja istuin määrättömästi opiskelijakuppiloissa. Kun myöhemmin muutin pois, pieni kaipaus jäi ja olinkin varsin innostunut muuttamaan takaisin vuonna 2000. Sittemmin olenkin tamperelaistunut sen verran, kuin se savolaiselle on mahdollista.
Tampere on kaltaiselleni pikkukaupungin tytölle riittävän suuri ollakseen inspiroiva. Useimmiten löydän keskustasta jotakin uutta, kauppaa, siltaa, kahvilaa tai näkökulmaa. Tuntuu, että pysyvää on vain jatkuva muutos. Viime keväänä eteeni paiskautui suosikkisillalta tämä lukkojen aita. Alla pauhuaa Tammerkoski, joka synnytti ympärillee kaupungin ja ylle on tuotu lukkoja kuin suuressa maailmassa konsanaan.
Pyynikin näkötorni on hiipien vallannut paikan maallisten suosikkipaikkojen joukossa. En osaa selittää, mikä siinä vaatimattoman näköisessä ja kokoisessa tornissa, joka on riuhtaistu keskelle harjua, on niin viehättävää. Mutta sinne on kiva mennä kahville ja munkille, kävellä vähän suomalaiskansallisissa maisemissa ja irtautua hetkeksi muusta. On jotenkin turvallista, tietää kahvilan olevan auki vuoden jokaisena päivänä. Sinne voi poiketa kesken Pyynikin lenkkeilyn. Siellä voi tehdä treffit miehen kanssa.Sinne voi mennä lasten kanssa pikaiselle visiitille tai pidemmälle turneelle, joka sisältää kipuamisen tornin. Kesällä siellä kokoontuu motoristeja ja on Tarja Halonenkin vastaan tullut..
Pyynikin näkötornin lisäksi Tampereella on muitakin mahtavia paikkoja. Olen aina ollut sitä mieltä että, kun olet nähnyt yhden kirkon, olet nähnyt ne kaikki. Se yksi kirkko voi aivan hyvin olla Tampereen tuomiokirkko, joka on Suomen hienoin kirkko. Simbergin mahtavat symbolistiset työt ovat jotain ihan muuta kuin kirkoissa tavallisesti on. Kuoleman puutarhaa, katon käärmettä tai Haavoittunutta enkeliä voi tunnelmoida pidemmänkin tovin.
Tampereen sympaattisin kahvila on Amurin helmi, joka sijaitsee Amurin työväenmuseokorttelin yhteydessä. Kun istahtaa kuulemaan haitarimusiikkia keikkuvien terassipöytien äärelle koivujen juureen aika pysähtyy. Tarjottavat ovat itkettävän perinteisiä, ei mitään nykyajan kotkotuksia. Täältä saa ehdottomasti Tampereen parasta leipää ja se on paljon sanottu savolaisen leipäalueen natiivilta.
Paras kirpputori on radiokirppis Laukon torilla. Paras leikkipuisto on Pikku kakkosen puisto aivan keskustassa. Paras seikkailupaikka on Kangasalan tien varrelta käännös oikealle, seuraa koivukujaa vanhan Kaukajärven kartanon maille. Keskellä puskia löytyy merkit alueella joskus olleesta suurkartanosta, puut, pensaat ja kivijalka huokailevat muuttuneita aikoja.Lasten kirmatessa etsimään aarteita voi syödä kuvun täyteen marjoja, pensaista riittää usemmallekin ohikulkijalle.
Paras piknikpaikka on ylivoimaisesti Arboretum Hatanpään kartanon mailla, suositeltava erityisesti ruusujen aikaan. Seuraava kuva joltakin raukealta kesäiseltä piknikiltä.
Paras maisema on kuitenkin kosken äärellä, vaikka Hämeensillalta Satakunnan sillan suuntaan. Hämeensillalla on patsaita ja kun löydät sen patsaan, jonka isovarvas on kulunut, hieraise sinäkin. Se tuottaa tiettävästi onnea. Tammerkoski yhdistää Näsijärven ja Pyhäjärven ja kosken varrella on kesällä vilkasta elämää. Punatiiliset tehdasrakennukset ovat mielestäni rujon romanttisia. Olen aikalailla ihastunut niihin.
Oudon kiinnostava paikka on maailman ainoa Lenin museo, joka sijaitsee talossa jossa setä-Lenin järjesti kokouksia ennen vallankumousta Suomessa piileskellessään.
Parhaat ravintolat ovat Ravinteli Bertha, jota ei voi tarpeeksi ylistää. Salud on aina tasaisen hyvä. The Grill on joskus vastaus sisäiseen kysymykseen. Pubeja, yökerhoja ja tanssiluolia on varmasti aivan riittävästi humaltuakseen sisäisestä tai ulkoisesta tunteen palosta.
Bubbling under: viime aikoina olen aloittanut pienimuotoisen flirttailun Herwoodin kanssa. Sieltä alkoi suhteeni tähän kaupunkiin ja nyt olen alkanut saavuttaa henkistä kypsyyttä kohdata Hervannan murheen kukkulat. Siellä on omanlaisensa letkeä ja rento fiilis, loistokirjasto ja mahtavat etnisten kauppojen valikoimat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti