Täällä Pohjantähden alla

Minulla on traditiona lukea Täällä Pohjantähden alla vuosittain pääsiäisen aikaan. Koko perinne juontaa juurensa siitä, että ensimmäisen kerran tutustuin suosikkiopukseeni lukiovuosina jonkun tapahtumaköyhän pääsiäisloman aikana ja humahdin niin siihen maailmaan, että näin uniakin Koskelan ja kartanon porukoista.

Oli vaikeaa palata omaan savolaiseen todellisuuteen, kun on lyötynä marssinut sisällissodasta kotiin ja tuntenut luissaan torpparin elämän koko kurjuuden. Sain seuraavana keväänä kirjoituksissa laudaturin historiasta ja täydet pisteet sisällissota-kysymyksestä. Kiitokset menevät ehdottomasti Väinölle.

Kesti kuitenkin vuosia, ennenkuin palasin Linnan maailmaan. Yliopistovuosina oli niin paljon tentittävää kirjallisuutta, että en tainnut harrastaa vapaaehtoista korkealukeneisuutta lähellekään niin paljon kuin lukiossa.

Kun odotin esikoistani palasin kirjan pariin taas. Olin raskausmyrkyksen takia vuodelevossa 5 viikkoa ja pääsiäisen vietin sairaalassa lukien. (Luin myös Kaari Utrion tuotannon läpi tuossa vaiheessa, mutta siitä ei sen enempää.)

Seuraavina vuosina en paljon ehtinyt lukea, sain kolme lasta ja perehdyin lähinnä Maisa maalaa ja Puppe leikkii-skeneen. Muutama vuosi sitten kaivoin kirjan taas pääsiäisenä esiin ja oli kuin olisin lukenut sen ensi kertaa. Tässä välissä olin katsonut elokuvan useita kertoja, näyttänyt siitä pätkiä oppilaille ja muutenkin omat elämänvaiheet, Tampereella asuminen, kaikki, toi siihen ihan uuden syvyyden.

Olin ärtynyt Linnan naiskuvasta ja uuvelosta Elinasta, rakastunut Janne Kivivuoreen ja näin koko vanhemman suomalaiskansan Jusseina ja Almoina, aitoina suomalaisina esi-isinä ja -äiteinä. Marssin Tampereella etsimässä sisällissotaan liittyviä paikkoja ja tunnelmoin kuin konsanaan pyhiinvaeltaja Linnan haudalla, asuinkortteleiden ja rintamamiestalonsa äärellä ja muilla olennaisilla kulmilla.

Tunnen aitoa viehtymystä henkilöitä kohtaan, jotka pystyvät lainaamaan pitkiä pätkiä kirjan dialogia. Olen tavannut sellaisia ihmisiä useita ja olen jollakin tapaa vakuuttunut neroudestaan. Jos henkilöllä ei ole tästä kirjasta sykähtävää mielipidettä, tunnen pettymystä ja vieraantuneisuutta. Ihan kuin minut olisi hylätty jollain tasolla. Eräs deittiaikojen mies oli niin kertakaikkisen näppärä, että allekirjoitti kirjeensä aina Janne Kivivuorena käyttäen kaikkia mahdollisia kieliä James Stonemountain jne. Olin aika mennyttä moisen suuren verbaliikan edessä.

Kaksi kesää sitten kiiikutin lapseni pakkomielteeni äärelle ja ilmoitin meidät Urjalan Väinö Linna-turneelle. Niitä tehdään kerran vuodessa ja taistelu bussipaikoista on alkuvoimaista. Kuvat ovat siis aidoilta paikoilta, tekstit todelllista Linnaa ja tämä on pääsiäisen lukuvinkkini.Kirja sopii pääsiäiseen siksikin, että sisällissodan ratkaisevat Tampereen taistelut käytiin juurikin pääsiäisenä 1918. Kirja kainalossa voit lähteä myös kierrokselle Urjalaan tai Tampereelle tai katsoa ne alkuperäiset leffat, en ole kovin vaikuttunut niistä uusintaversioista.

Pappila sijaitsi pienen järven rannalla kylän laidassa. Päärakennus oli iso helmenharmaaksi maalattu ja vahvoilla ponttilaudoilla vuorattu. Sen verannan laudoitus oli leikkauksilla koristettu. Jussi ei mennyt sisään verannan kautta. Hän ei ollut kulkenut siitä milloinkaan, vaikka oli ollut pappilassa pikkupojasta asti. Sillä Jussi ei ollut pappi, eipä edes lukkarikaan, eikä papin sukulainen. Hän oli pappilan vuosimies, ja siksi meni sisään keittiön portaista. -Linna, Täällä Pohjantähden alla, Urjalan pappila

Kevään edetessä Jussi veisti hirret. Niiden pituus ihmetytti Almaa, samoin kuin joitakin sivullisiakin, jotka silloin tällöin pistäytyivät Jussi työmaalla. Almallekaan Jussi ei selittänyt työsuunnitelmaansa. Hän oli vähäpuheinen ja välttelevä siinä asiassa. -Minkä niitä noin pitkiä tarvitaan? -Seinään tietysti. Alma hymyili pientä salaviisasta hymyä. Jussi aikoi tehdä päärakennuksesta tavallista kookkaamman. -Linna, Täällä Pohjantähden alla, Koskelan torppa Urjalassa

 Ei mua tarvitte tutkia. Kyllä se Osku on, mutta minä en juokse yhden miehen perässä. Mulla on kyllä sulhasia. Semmosiakin että tää kylä menis seläällensä kuma sanosin..Ja on ollut semmosiakin, jokka minä olen jättänyt toisille..On vaan hienoja rouvia pitämässä mun vanhojani. -Linna, Täällä Pohjantähden alla, Ittellisen pirtti Urjalassa

 Häät olivat juhannuksena työväentalolla. Kaksi viikkoa ennen alkoi valssinharjoitus, sillä häävalssi piti kuulemma tanssia, ainakin pari kierrosta. Eihän se itsessään niin monimutkainen taito ollut, mutta vaikeus oli asennoitumisessa. -Ei helvetti. Iso mies luistelemassa pitkin laattiaa. -Linna, Täällä Pohjantähden alla, Urjalan Palokunnantalo, jota Linna piti mielessään kuvaillessaan Pentinkulman työväentaloa


Lipaston päällä olivat Elinan myrttikruunu ja Akselin kova kaulus. Tuolin selkänojalla leveili valkea hääpuku, jossa leikki aamuauringon säteiden punerrus. Se paistoi vinoon luoden ikkunaan tikapuiden varjon. Vaimeina tunkeutuivat huoneeseen kesäaamun äänet: pääskysten viserrys, kukon laulu sekä lehmän ammunta pihamäen takaa sen huutaessa lypsäjää. Suomen suvi on kaunis. Mutta lyhyt. -Linna Täällä Pohjantähden alla, draamakierros Urjalassa

Huohottaen Jussi käveli kohti kirkonkylää. Joka toisen askeleen hän juoksi ja joka toisen käveli. Hengitykseen otti raskaasti, ja tuskaisena hän hoki mielessään -Olisin edes hevosen...mutta siinä hädässä..Tammikallion mäessä oli pakko istua tienpuoleen. Pappilassa oli sanottu, että kirkkoherra ja rouva olivat kirkolla.-Linna, Täällä Pohjantähden alla

 -Ensinnäkin tuomioistuimen kokoonpano. Siinähän on suorastaan asianomistajia jäseninä. Vai väittääkö isäntä olevansa puolueeton tuomari tässä asiassa? -He, he. Löytäskö Kivivuori tästä maasta lainkuuliaisen kansalaisen, joka ei jollakin lailla olis asianomistaja? Kuka semmonen on näitten roistontöiltä säästyny? -Kyllä sitten pitäs jättää tuomitteminen vähäksi aikaa. Niin kauvaksi kun tunteet on vähän jäähtyneet. -Linna, Täällä Pohjantähden alla, Urjalan Säätiötalo, jossa pentinkulmalaiset kuulivat tuomiot 1918

 
 Tänne johtivat omatkin jälkeni, sillä täältä entisestä Kivikasan torpasta on lähtenyt ensimmäinen tunnettu esi-isäni Velkalaan Honkolan kartanon torppariksi joskus 1700-luvun lopussa. Tie, jota myöten jatkamme matkaa pappilaan päin on Jussin vanha taksvärkkitie.
Eikä pidä välittää, jos hän sattuu tulemaan vastaan ja katsoa luimaisee vähän syrjäsilmällä, sillä kaikki uudenaikainen on hänestä suurin piirtein samaa kuin turhanaikainen. Hän ei ole saanut mitään helpolla, ja siksi hän saattaa pitää retkeilyämme joutavana harrasteluna, mutta hän on pohjimmiltaan sopuisa mies ja väistyy tiensivuun hevosineen, parkkuumitakkeineen ja tuohikontteineen. Hänessä saattaa olla tiettyä äreää ylpeyttäkin, sillä hän tietää raivanneensa muiden kaltaistensa kanssa nämä ympäristön pellot ja peranneensa tämän tienkin synkkään korpeen.
Tätä tietä pitkin voimme kuvitella myös Akselin kulkeneen taksvärkkiin sekä kapinoimaan. Tätä tietä myöten ajoivat Akselin pojat, ja tätä tietä myöten ajoi Akseli Elinan kanssa katsomaan poikiensa ruumiita aseman tavaramakasiineille. Kaikki se on mielikuvitusta, ja kaikki se on kuitenkin totta, sillä ellei tätä tietä ole kulkenut sellaisilla matkoilla juuri Akseli Koskela, niin jotkut muut kuitenkin. -Väinö Linna, mukaansa nimetyn reitin esittelyvihkosessa.