sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Sitruunakana ja paistettua riisiä

Make no mistake: mä tykkään noutokiinalaisesta melkein eniten kaikista fast food-mätöistä. Pizzat tykkään syödä tunnelmallisessa ristorantessa punavalkoruudullisin liinoin peitetyiltä pöydiltä ja kiviholvien alta. Kebabbia tai mäkkäriruokia syön sen verran harvoin, että ne ei millään tasolla kilpaile kiinasafkan kanssa. 

Sillon tällöin tekee tosin mieli laitella kotikiinalaista ja tällä viikolla tuo into on päässyt yllättämään jo usemman kerran. Hyllyssä on jo vuosien ajan ollut Ken Homin Kiinalainen wokki ja olen sieltä jotain joskus kokeillutkin, mutta nyt tosiaan perehdyin useampaan juttuun ja viikosta tuli varsinainen China high season.

Paistetun riisin ohje oli oikein hyvä, väitän että kilpailukykyinen kantiskiinalaiseni kanssa. Chow mein ravuilla oli kanssa hyvää nuudeliwokkia, ei moitteen sanaa. Eteläkiinalainen sitruunakana oli loistohyvää ja Chiu Chow eli hapanimelä possu oli aikalailla kaukana kirjan versiosta, koska en jaksanut lähteä etniseen putiikkiin asti, silti hyvää oli sekin.



Tässä siis paistettua riisiä sitruunakanalla, alla ohjeet niinkuin ne itse tein, kirja neuvoi joissakin kohtaa hieman erilailla, mutta en välittänyt siitä yhtään.

Paistettu riisi

riisiä
seesamiöljyä
3 munaa
suolaa, mustapippuria
kevätsipulia

Keitä riisiä reilu satsi ohjeen mukaan ja anna sen viilentyä. Hujauta pannulle seesamiöljyä ja sekoita toisessa kipossa 3 munaa, 3tl seesamiöljyä, 1tl suolaa. Kun pannu on kuumana lisää sinne riisit ja paista. Sitten sekaan muna-öljy seos. Sekoittele kiivaasti ja pidä pannu kuumana. Lopuksi sekaan mustapippuria, ja kevätsipulia sekä ehkä vähän vielä suolaa ja seesamiöljyä.

Sitruunakana

broilerisuikaleita
2 munaa
suolaa
seesamiöljyä
maissijauhoja
kanalientä
sitruunan mehu
sokeria
soijaa 
riisiviinietikkaa
valkosipulia
chiliä

Sekoita n 400g broilerisuikaleisiin 2 munan valkuaista, 2 tl suolaa, 2 tl seesamiöljyä, 3 tl maissijauhoja. Anna maustua jääkaapissa noin 10 min. Laita seesamiöljyä pannulle ja lisää broitskut. Paista nopeasti ja siirrä pois, esim. lautaselle. Lisää pannulle nyt n 6dl kanalientä, yhden sitruunan mehu, 1 rkl sokeria, 2 rkl soijaa, 2 rkl riisiviinietikkaa, 1 valkosipuli puristettuna, chiliä pilkottuna ja lopuksi 2 tl maissijauhetta sekoitettuna vesitilkkaan. Keitä siis kastikkeeksi ja lisää lopuksi broileri ja sekoita tasaiseksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti