Lähifoodsia: metsästä, tilapuodista ja Armas-kuppilasta

Ahlmanin tilapuodin omena-calvados-leipää ja Sastamalan herkkujuustolan valkohomejuustoa

Ruoka on nykyisin sitä, mitä politiikka oli joskus. Tiukkoja kannanottoja, väittelyjä, "vain me olemme oikeassa, äänestä meitä" -asenteita. Mä en huomannut just missä kohtaa tää tapahtui, sillä olen aika fundamentalisti sen suhteen, että en siedä fundamentalisteja. Toisaalta itsekin vältän valmisruuan ostamista, mutta en sinänsä paheksu, jos joku ruokkii itsensä tai perheensä niillä. Tällä viikolla itsekin syyllistyin, kun tarjoilin pakastealtaan lohta, parsakaalia ja siinä meni sit niitä pariisin perunapalleroita. Oikaisin, rikoin omaa sääntöä, so what.

Lähitilan viljoista luomupuuroa itse poimituilla marjoilla

Jos joku haluaa olla ilman viljoja, maitoa, sokeria, lihaa, tonnikalaa, appelsiinia, karkkia, broileria, hiilareita tai ihan tyystin paastota, niin olen kyllä kiinnostunut kuulemaan miksi. Ehkä me ihmiset ei omassa arjessa voida kovinkaan monesta asiasta päättää, juostaan kuin robotit suorittamassa kuka mitäkin tavoitetta ja ainoa asia, jossa voidaan vähän heilua barrikadeilla on sitten se, että olen karkkilakossa tai en syö vehnäleipää.

Kukaan kun ei tällä hetkellä vaikuta oikeasti pystyvän perustelemaan mitään yleispäteviä sääntöjä sen suhteen, mikä on terveellistä ja absoluuttisen oikein - on ihmisiä, joille viljat ei sovi tai eettinen mieli ei kestä ryöstöpyydettyä tunapihviä. Mikäpäs siinä. En lähde arvioimaan onko eetteinen tai uskonnollinen syy jotenkin parempi kuin ulkonäön parantamiseen perustuva dieetti, kun ei siinäkään mitään täysin oikeaa vastausta ole.

Olen itse kohtuuden kannattaja, sillä jos mä alan kieltäytyä jostakin, himoitsen sitä seuraavassa hetkessä ihan tolkuttomasti. Omassa herkkukeittiössä suosin itse tehtyä, oikeista aineista tehtyä, itse poimittua tai lähellä tuotettua ja luomua, mutta toisaalta kyllä meillä silti sipsiövereitä vedetään ja valmistaikinoita levitellään.

Kotioloissa nyt safkansa voi sentään päättää, mutta töissä on muun maailman armoilla, jos ei ihan evästyypiksi ryhdy. Tampereella on kaksi lähiruokaa pikaversiona tarjoilevaa Armas-ruokalaa. Kipaisin tänään toisessa ja heppakebab oli lihaisa, mausteinen, raikas ja kotimaisen oloinen tomaatti-kurkku-sipuli-salaatteineen. Paikoissa on tarjolla myös salaatteja ja soppia, joten tulee varmaan vierailtua toistekin. 

Lähiruokala Armas on erityisen tunnettu kebabista, tässä heppasellaista

Ahlmanin tilapuoti on melkein kävelyetäisyydellä kodistani ja silti käyn siellä liian harvoin. On etuoikeus asua lähellä koulua, jonka pihamaassa on kesäisin lehmiä ja jonka putiikista voi ostaa kaikkia maatilan tuotteita ja oppilaiden leipomusnäytteitä päivittäin. Tällä kertaa mukaan tarttui opiskelijatyönä tuotettua omena-calvados-leipää ja Sastamalan juustolan vahvaa valkohomejuustoa. Tosi nams nams.

Syksyllä ei ole vaikeaa metsästää pöytään lähifoodsia, mutta talvella se on kohtuullinen haaste. Eniten kuitenkin toivon, että voisin ostaa pienten juustoloiden juustoja ja maitotuotteita, marinoimattomia ja tuoreita lihoja ja kaloja, tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, reilun kaupan juttuja ja leipää ilman säilöntäaineita. Ylipäätään ruokia, jossa ei ole miljoonaa e-jotain-juttua joita en ymmärrä mitä ne on.

Mietinnässä on myös pieni, mahdollisesti eettinen teko, että mehujen suurkuluttaja-perheemme siirtyisi mehulinko-aikakauteen. Kuluttaja-lehden artikkeli appelsiinin matkasta sortofarmilta sortotehtaan pakastimeen, kontissa Saksaan ja sieltä prosessoituna kaupan hyllyyn, vavahdutti. Brassit eivät itse juo näitä purkkimehuja missään tapauksessa, he puristavat ne tuoreista hedelmistä. Ehkä mäkin tulevaisuudessa.

Iltapalan marjarahkaa itse poimituista mansikoista, mustikoista ja vadelmista, luomukermasta ja rahkasta, sekä tomusokerista.