Olen aiemmassa bloggauksessa kahden vuoden takaa ylistänyt Yrjölän marjatilaa Hämeenkyrössä. Bloggaus löytyy täältä. Mieli ei ole vuosien saatossa muuttunut, vaan monivuotinen perinne jatkuu voimallisena.
Jo heinäkuun alkupuolella perheemme keskusteluihin nousee, ovatko vadelmat jo kypsiä, ollaanko tänä kesänä menossa Hämeenkyröön? Selailen marjatilan nettisivua ja kyttään vadelmatiedotteita. Tälle reissulle ei ole koskaan vaikeuksia saada lapsia mukaan, on onni, että kyseinen apaja ei punnitse lapsiani ennen poimintasuoritetta, sillä vademia on ahdettu massuihin luultavasti merkittäviä määriä joka kerta.
Itse matkalle otetaan mukaan aina piknik-eväät. Yleensä ainakin tonnikalalla täytettyjä leipiä ja pastasalaattia. Toimintajärjestys paikalla on hieman nurinkurinen, aluksi hyökätään vadelmarivistöille ja vedetään ähkyt poiminnan ohessa. Sitten punnitaan, maksetaan ja aloitetaan kylmälaukun tyhjäys. Kaikkihan tietävät, että ulkona ja komeissa maisemissa eväät maistuvat parhaimmilta.
Tänä vuonna kylätie oli sen verran kuuma, että jatkoin hämäläisen kansallismaiseman halkomista F.E.Sillanpään syntymätorpalle asti.
Näky oli hyvinkin perinteinen. Paikalla järjestetään myös vuosittain kesäteatteria Sillanpään kirjojen tarinoista, ymmärtääkseni P. Rajalan sovituksin. Nytkin paikalla kuhisi jo teatteriväki, kun iskeydyimme mökin tienoolle. Pääsymaksu, 1 euro (lapset ilmaisia) ei ainakana ole syy olla vilkaisematta pientä mökkiä. Teatterin tasokkuudesta en ole varma, P. Rajala ällöttää niin paljon, että ei huvita selvittää tilannetta. Läheinen maisemakahvilakin on täynnä pönäköitä, tuikeita tätejä ja setiä, joista henkii ylimielisyyttä, jota teatteria harrastavissa ihmisissä tapaa olla. Jäi kömpelön näköinen mustikkapiirakkakin nauttimatta, sillä ei huvittanut jäädä.
Ja sitten kurvattiin paluumatkalle perinteisin menoin, se paras autossanukkuja nukahtaa, minä epäröin tienhaaroissa kuten joka vuosi ja Ultra bra laulaa meille taustamusat.
Pakastettuna on tänä vuonna vadelmat, mansikat, raparperit ja uutuutena mintun ja lipstikan lehtiä omissa pusseissaan. Myös mustikoita on jonkin verran, mutta tarkoitus on kartuttaa varastoja niiden ja sienien osalta. Pari litraa on myös punaherukoita pakkasessa. Kyllä tässä voi jo hienoisesti tuntea keski-ikäistä mielihyvää omasta ahkeruudestaan. Ainoastaan mansikat ostin torilta.
Toinen jokakesäinen velvollisuusriittini -ikkunoiden jynssääminen - puolestaan odottelee vielä hetkeä, jolloin tekosyyt loppuvat. Ehkä ensi viikonloppuna?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti