Mikä ihmeen Belgia? Ihmeen ihana Belgia.

Täytyy myöntää, että minulla ei ollut kummempia odotuksia Belgian suhteen.  En ollut oikeastaan ajatellut aiemmin matkustaa sinne, en ole tainnut koskaan tavata belgialaisia ihmisiä, enkä ole lukenut maasta liiemmin kirjallisuudessa, mediassa tai katsonut elokuvia. Olen katsonut In Bruges -leffan (suomennettu Kukkoilijat) ja sen maisemat Brüggen osalta kyllä säväyttivät, mutta senkin fiilistelin vasta matkatunnelmissa.

En ollut oikeastaan siis varautunut siihen, että Belgia hurmaisi minut niin täydellisesti ja tunnustaisin syvää rakkautta jo muutamien tuntien päästä maahan saavuttuani. Näinkin voi käydä. Tällä reissulla hurmioherätyksen aiheutti Belgia ja miinukset kasattiin Saksa-polon plakkariin.

Saavuimme Belgiaan siis Alankomaiden suunnasta, rantaviivoja hamuillen.  Aurinko paistoi ja tiet muuttuivat kapeammiksi ja puun latvat kumartelivat teiden yllä. Merellinen Zeebrügge olisi kiinnostanut, mutta koska kello löi jo alkuiltaa ajoimme suorilta Brüggen vanhan kaupungin tuntumassa sijaitsevalla parkkipaikalle. (Noteerasimme heti ilahtuneina inhimilliset taksat verrattuna Amsterdamin ryöstöhintoihin).

Miestä kiinnosti kovasti päästä tripadvisorin suosittamalle De Halve Maan -olutpanimokierrokselle, joten sitä sitten ensin etsimään. Lapset kuhisivat aiheen tiimoilta, olihan juuri ihmetelty Amsterdamin narkkareita ja kannabiksen lehtiä liikkeiden ikkunoissa ja nytkö he olisivat ihan oluthanojen läheisyydessä. Seuraavana varmaan sitten lastensuojelu.. Varmistin panimon vastaanotosta, että juu lapset voivat tulla mukaan, loppuhuipennuksen eli oluen (Brugse zot ja Brugse Straffe Hendrik) sijaan heille tarjoiltaisiin limpparit.

Panimon naisesittelijää oli kiitelty niin vuolaasti tripadvisorin sivuilla, että olin pettynyt kun saimme vanhemman, pulskean miehen, jonka aksentti tosin oli niin hupaisa ja hahmo jotenkin humoristinen (selväsi ns. beerwise), että olin lopulta ihan tyytyväinen. Belgialle olut on sitä, mitä viini Ranskalle. Brügge oli Euroopan merkittävimpiä kauppakaupunkeja keski-ajalla ja noista ajoista lähtien kaupungissa on ollut perheomistuksessa olevia panimoita ja tämänkin putiikin tuotteilla kysyntä on huomattavasti kovempaa, kuin mitä he pystyvät tuottamaan. Ylipäätään kaupungin huippuaikaa elettiin jossakin 1000-1500-luvujen välissä jolloin kaupunki oli vauraiden porvareiden temmellyskenttää ja Brüggen pitsit silloisen eurooppalaisen maailman arvostetuimmat.

Painimokierros suoritettiin useammalla kielellä tasatunnein ja mahduimme hyvin mukaan. Kierroksen puheissa viitattiin usein paikallisiin luostaripanimoihin, jotka ovat vanhojen reseptien varassa tuottaneet oluita vuosisatojen ajan, mausteina näissä perinteisissä belgialaisissa oluissa on usein esimerkiksi suklaa, yrtit, vaikkapa korianteri. Trappist-tuotemerkkiä ilmeisesti suojellaan yhtä kiivaasti kuin Champagnea Ranskassa ja useimmiten puhuttaessa luostarioluista, viitataan juuri näihin belgialaisiin Trappisteihin.

Selostukset olivat sinänsä kiinnostavia, mutta kiertueella oli mukana muutama melko tujakassa humalassa oleva britti, joiden liikkumista oli kiinnostava seurata panimon kapeissa ja jyrkissä portaissa ja osa jutuista meni sitten itseltä ohi. Lapsetkin seurasivat silmä kovana näitä nuoria mieshahmoja, jotka kyllä käyttäytyivät muuten ihan mallikkaasti, liikkeet vain olivat hapuilevat. Joten suosittelen kohdetta, mutta mielummin ilman täyttymyksellistä maistelusessiota ennalta, sen verran vaarallisen näköistä tyyppien keinuminen välillä oli.



Brügge

Brügge tunnetaan myös Pohjolan Venetsiana.

Kierroksen jälkeen kävelimme luonnikkasti itsemme eksyksiin Brüggen kauniilla kaduilla ja kujilla. Heppakyydit näyttivät olevan kuuma juttu.

Olisimme kurkistaneet ristiretkiritarin perustamaan kirkkoon, jonkä pyhäinjäännöksenä on Jeesuksen veripisaroita, mutta paikka oli jo suljettu. Kulkuamme kaupungissa hidasti massiivinen suklaashoppailu, sillä suklaapuoteja oli jatkuvasti ja niitä piti ihastella koko seurueen toimesta toistuvasti.





De Halve Maanin kierrosta voi muuten suositella siinäkin mielessä, että panimon ylätasanteelta on upeat maisemat.

Söimme illalliseksi herkkuja, jotka ovat nimenomaan Belgian tunnetuksi tekemiä, joten simpukoita, ranskalaisia, vohveleita kuului illalliseen suklaan ja oluen lisäksi. Ruokamatkailijalle Belgia on samankaltainen elämys kuin Ranska: O la laa.

Hintataso on myöskin kukkarolle mukavampi kuin Amsterdamin seutu. Yön vietimme Brüggen ulkopuolella vaatimattomassa hotellissa, josta suunnistimme sitten aamupalalle Gentiin. Kehuin jo Julie's Housea pari bloggausta sitten, mutta tosiaan näin ihana kaupunki se Gentkin sitten on.


Gentissä on Brüggen tavoin kanaaleja, hurmaava vanha kaupunki, kaunista arkkitehtuuria, kirkkoja, taidetta, mutta se on suurempi kaupunki ja siellä on vähemmän turisteja. Valitettavasti viivyimme Gentissäkin vain tovin, eli aamiaisen jälkeen kiersimme vanhaa kaupunkia ja sitten hyppäsimme autoon.

Brüggeen suuntaan ajettiin viimeiset kymmenet kilometrit näin upeaa tieosuutta.

Gentin kaduilla...

Seuraava majapaikkamme olikin sitten Belgian itärajan tuntumassa Liege. Sinne ajoimme Brysselin eteläpuolitse ja teimme pysähdyksen kaupungissa, josta tehty laulu on tunnettu: My, my at Waterloo did Napoleon surrender..


Napoleonin menestystarina tosiaan katkesi jo Venäjän retkellä, mutta lopullinen häviö oli sitten pikkukylä Waterloon pelloilla. Nyt paikalla on pienehkö museokeskittymä, jossa tunnettu maamerkki on kukkula leijonavahtineen. Paikalla haavoittui aikanaan William II, paikallinen suuruus, joka on suomalaiselle historioitsijalle tuntematon miekkonen. Portaat olivat yllättävän pahat, vai olenko tosi huonossa kunnossa? Museokauppa innoitti, erityisesti minua. 

Ylöskivuttuaan voi ihmetellä opasteiden mukaisesti mistä suunnasta Napsu siis hyökkäsi ja minne sitten pakeni, turhaan, jäi kiinni ja vietti St. Helenalla viimeiset vuotensa.

Tuhansia sotilaita jäi tällekin tantereelle, mutta nykyisin alue on oikea seesteisyyden keskittymä.

Waterloon tunnelmointien jälkeen seurue jatkoi kohti Liegeä ja sen ohi, sillä käväisimme Grottes de Remouchampsin luolissa. En oikein tiennyt mihin varautua, sillä netistä en kauheasti tietoa paikasta löytänyt, kyseessä ovat yli 100 vuotta sitten löydetyt suuret luolat, joissa voi matkata veneellä. Kuvittelinkin pistäytymisestä sellaista pientä vilvoittavaa venevisiittiä luolan viileässä ilmastossa, muutama turisteille osoitettu paikallinen läppä, that's it.

No ei mennyt ihan niin. Jostakin syystä meidät tuupattiin ranskankieliseen joukkoon mukaan ja kun asia selvisi oli liian myöhäistä perääntyä. En ymmärtänyt selostuksista höykäsen pöläystä, mutta a-ranskaa lukevat lapset jotain ja mies tietysti myös. Luolassa oli kosteaa, liukasta, mutaista ja paljon portaita. Olin liikeellä sitten ihan fliparimeiningillä. Jep.

Lisäksi minulla on menneisyyden selkävaivojen lisäksi jäänyt toiseen jalkaan sellainen hermovaurio, että viesti ei oikein kulje, tämän takia saatan kaatuilla aika merkittävillä seurauksilla talvisin - en ennätä reagoimaan, että olen kaatumassa ja lipaisen maahan niin, että parhaimimillaan on selästä murtunut nikamia. En ollut aiemmin tajunnut kuinka paljon kävelyni on näköaistin varassa, koska en toisella jalalla tunne erityisen hyvin ja minun on siis sentään nähtävä, minne astelen. Pimeässä luolassa kohtasin siis oman painajaiseni, en nähnyt ja jalkineena oli varvastossut liukkaassa mudassa ja jyrkissä portaikoissa.

Lapset ja mies painoivat muut joukon mukana kun vaivalloisesti valitellen yritin tulla perässä. Loppumatkassa opas sanoi minulle w/ broken english + jollekin mummelille, että viimeisen kävelyosuuden voimme odottaa muita kohtauspaikassa, jos väsyttää? Väsyttää? Pelkäsin kaatuvani mutaan ja kiviin henkeni edestä, koska en tuntenut jalkojani.

Mutta tämän jälkeen loppumatka tosiaan taitettiin veneissä ja sekään osuus ei ollut ihan turvallisuuden huippua ja muutamat iskivät päänsä kiviin matalissa luolissa.

Lapsista reissu oli tosi hieno ja jännittävä, Indiana Jones -henkinen.

Itse keikuin ylenpalttisessa maanisessa ilossa selvittyäni ulos päivänvaloon mutaisin varpain. Selvisin, mutta adrenaliinipaukku kehossa leijui pitkän aikaa...

Luolista matkasimme Liegeen, vedimme simpukka-aterian hotelli Ibiksen edustalla (jossa myös yövyimme), kävelimme hieman kaupungilla ja nautimme aamiaisen luomuhenkisessä viihtyisässä kahvilassa. Sitten hurautimme suklaatehdas Charlemagneen, josta kerroin jo aiemmassa postauksessa. Ja siitä sitten autobaanalle kohti Saksaa ja Ranskaa. Matka oli saapunut kulttuuriseen taitekohtaan ja jatkossa luvassa oli teinien kansanhuveja: shoppailua ja huvipuistokyytejä.