Kohti Amsterdamia ja sieltä pois

Kuten edellisessä blogauksessa kirjoittelin, turneemme alkoi Frankfurt-Hahnin lentokentältä vuokra-auton voimin. Ensimmäinen yö vietettiin pienessä saksalaisessa vierasmajassa, joka oli edullinen ja johon kuului (Lidl-henkinen) aamiainen, lisäksi se oli sopivan lähellä Burg Eltziä, joka on monien matkaoppaiden melko pontevasti suosittelema vierailukohde. 

Olen Saksassa matkustanut aiemmin vain viime helmikuussa Berliinissä (matkasta esim. täällä), joten eteläinen Saksa ja ylipäätään saksalaisen kulttuurin tuntemus ei ole kovin syvällistä. Olen opiskellut muutaman vuoden saksaa koulussa ja sittemmin täysin unohtanut kielen. Koska minulla kuitenkin on Saksan matkailusta kovinkin innostuneita ystäviä, ennakkoasenteeni oli positiivinen, joten yllätyin, miten konservatiivinen ja vanhanaikainen, hieman nurkkakuntainen maa onkin kyseessä.

Ensinnäkin kaikki erilaiset, edulliset majoituskohteet joissa yövyimme, olivat kulahtaneita ja ei edes sitä nykyisin laajalle levinnyttä Ikea-sisustusta vaan jotain karseampaa kasarimeininkiä. Mainostetut kiihtyisät autobaanat olivat ankeita tieosuuksia, väitän, että Espanjassa, Ranskassa ja Italiassa on moottoritiet paremmassa kunnossa. Kielitaito on heikoissa kantimissa, jos et puhu saksaa, aika suppealla englannilla saat palvelusi, jos saat. Useissa ravintoloissa ei ole englanninkielistä menuuta, museoissa ei ole englanninkielisiä opastuksia, tien varrella infot ovat vain saksaksi. 

Avoimesta wifistä ei ole vissiin kuultukaan, joten modernilta vaikuttavat suuret kauppakeskukset eivät tarjoa shoppailijalle wifiä ja asiakkaalle mahdollisuutta jakaa kokemaansa foursquareen, instagramiin, facebookkiin, twitteriin... Vierasmajojen wifit eivät toimineet, tai niitä ei edes ollut ja ainoa paikka, jossa pätkivä wifi oli jollain tavalla yhteyksissä oli hotelli Trierissä, jossa piti allekirjoittaa 5 erilaista todistusta siitä, että ei aio käyttää wifiä mihinkään sopimattomaan.

Toisaalta saksalaiset maisemat olivat aika vaikuttavia, paljon metsiä, korkeita vuoria, avaria peltoja ja viiniviljelyksiä. (Riesling on ykköshyvää!). Kohde Burg Eltzin linna oli vehreässä laaksossa ja on siellä uhmannut maailmansotia ja muita hyökkäyksiä satojen vuosien ajan. Satumaan linna, eikö?

Komea oli pytinki ja on tosiaan ollut saman suvun omistuksessa jo 34 sukupolven ajan, uusin perhekunta komeili kuvissa piirongin päällä. Tässä linnassa oli englanninkielinen opastus saatavilla, mutta ei mahdollisuutta maksaa pankkikortilla, joka on myös otettava huomioon Saksan matkailussa. Käteinen on perus. 

Linnan opastus oli ihan kiva ja vaikka linna ja ympäristö on pikkaisen Disney-kunnossa, eli vähän liiankin siistiä ja idyllistä, niin kyllä tätä kohdetta voi lämpimästi suositella. Kuntoiluakin visiitistä seuraa, sillä alkumatka taittuu mukavassa alamäessä laakson pohjalle, mutta jalat saa sitten hapoille, kun hölkkää ylös parkkipaikalle linnakierroksen jälkeen. Alueella on tavanomainen museopuoti, joka ei aiheuttanut yhdessäkään seurueemme jäsenessä suuria tunteita.

Linnan jälkeen suunta olikin suoraviivaisesti Amsterdam.

Amsterdamiin saavuimme autolla, joka ei ole erityisen vaativa suorite, vaikka joka paikassa siitä varoiteltiin. Läpi Hollannin maisemat olivat peltoisat, paljon lehmiä ja kasvihuoneita, vehreää, maaseutumaista. Amsterdamin keskustaan sujauttaakin jotenkin yllättävän nopeasti ja sitten oletkin keskellä kanaaleja, tuhansia hurjapäisiä polkupyöräilijöitä ja turistimassoja.

Auto laitettiin keskustan laitamille parkkiin, koska hotellimme oli lentokentän Ibis ja muutaman päivän visiitille oli pakattu paljon ohjelmaa. Parkkihallit ovat avarat ja niistä saa hyvin paikkoja, syykin selvisi, hinnat ovat karmaisevat. Seuraavina päivinä auto oli parkissa lentokentän tienoolla olevassa hotellissa, keskustan laitamilla ja museoalueen tuntumassa, yhteensä parkkimaksuihin meni yli 200 euroa! Eli jos rahapussi kestää, kyllä Amsterdamissa siis autoilla voi... 

Olin yrittänyt varata Anne Frankin taloon liput jo ennalta, muutamaa viikkoa aiemmin, jotta olisimme kiilanneet lippuinemme jonon ohi - ei onnistunut. Joten parkkipaikan jälkeen ensimmäinen toimintomme Amsterdamissa oli astella huomattavan pitkään jonoon, joka kuitenkin iltahämyssä eteni ihan mukavaa vauhtia. Ennalta kannattaa lukaista kirja tai katsoa edes elokuva/minisarja, oma tytär on lukenut kirjan pari kertaa niin hiljattain, että oli parempi asiantuntija kuin minä.

Keskitysleirejä olen kiertänyt tässäkin blogissa Kaunasissa (täällä) ja Auschwitz-Birkenaussa (täällä), joten tämä kohde ei sillä tavalla järkyttänyt maallista olemassaoloani. Teinit (14v, 13v ja 10v) pitivät kuitenkin kohdetta, koko reissun parhaimpana juttuna. Luultavasti lähes samanikäisen tytön vuosikausia kestänyt kotiaresti plus traaginen loppu iskeytyy voimallisesti tajuntaan, tuolla kerta kaikkiaan ymmärtää, miten pieni se salainen siipi todella oli. Museokauppa on melko tavanomainen.

Illallisen jälkeen (josta edellisessä blogauksessa, Moeders) ajelimme Ibikseen, joka osoittautui tämän reissun parhaaksi majapaikaksi. Siisti, avara, kansainvälinen, hyvä palvelu, toimiva wifi, miinuksina kallis parkkimaksu ja aamiainen, jota emme edes testanneet, tripadvisor puhui aiheesta sen verran karua kieltä. Alakerran baari vaikutti sellaiselta, että jos olet sinkkumatkailija, seuraa saattaisi löytyä ja valinnanvaraa olisi useastakin maapallon kolkasta tarjolla.

Seuraavana päivänä museokierrokset jatkuivat. Kiersimme kanaalien reunoja, ihaillen taloja ja kipaisimme kaupungin erittäin moderniin, kauniiseen ja kiinnostavaan kirjastorakennukseen, jonka ylimmän kerroksen kahvilasta on näin kiva näköala. Kahvilassa olisi voinut nauttia monipuolisen näköisen lounaan tai välipalan.

Kirjastosta riensimme ennalta varatuin lipuin Rijksmuseumin perhekierrokselle, joka oli todella kauniilla ja sujuvalla englannilla vedetty energinen suoritus oppaaltamme. Koska opas oli niin osallistava, teinitkin joutuivat käyttämään englantia (ja vielä amerikkalaisnuorison läsnäollessa), mikä on jo itsessään hyvä syy matkailla lasten kanssa. Museo on tutustumisen arvoinen ja sisältää yhden suosikkitaiteilijani Vermeerin töitä. Tunnin kestäneen perhekierroksen päälle kiersimme sitä hetken vielä omin voimin, kävimme esimerkiksi katsomassa Waterloon taisteluun ja Napoleoniin liittyvät työt, koska sinne oli tarkoitus suunnistaa tulevina matkapäivinä. Museokauppa on antoisa elämys.

Sitten vuorossa olikin yleistä hengailua puistomaisella viihtyisällä musepleinin alueella ja aikainen illallinen Hard Rock Cafessa. Ilta huipentui van Gogh-museossa, jonka englanninkielinen tehtäväpaketti ja lupaus palkinnosta upposi omiin jälkeläisiin ihan satasella. Harvoin olen ollut reissussa yhtä ilahtunut, kun lasten puskiessa täydellä höyryllä pitkin taidemuseota taulujen yksityiskohtia etsimässä. Sattui olemaan vielä kuukauden ensimmäinen perjantai, jolloin museossa on erikoisohjelmaa ja tuolloin paikalla oli bändi, välkkyviä valoja ja viinitarjoilua.

Itse tehtäväpaketin palkkio oli lapsille hienoinen pettymys, mutta onneksi eivät tiennet sitä etukäteen. Van Goghin työstä, elämästä ja tauluihinsa liittyvistä tarinoista puhuttiin seuraavina päivinä useaan otteeseen. Museokauppa aiheutti säpinää, erityisesti minussa. Mukaan tarttui van Gogh -kamaa lyijykynistä iphonen kuoriin, jääkaapin magneettiin jne. Amatöörisuoritus :)

Rijksmuseum

Itse en ihastunut Amsterdamiin mitenkään ylenpalttisesti, rento yleisilme siellä toki on, kaunista myös, mutta pilven polttelijat, röyhkeät pyöräilijät, korkeat hinnat ja vaatimattoman makuinen ruokakulttuuri olivat miinusta. Teiniyleisö piti kaupungista huomattavasti enemmän.

Amsterdamin jälkeen matka jatkui Haagiin, pikainen rauhanpalatsin tsekkaus ulkoapäin, aamiainen edellisen postauksen kehutussa, mutta pöyristyttävän kalliissa De Bakkerswinkelissä (mutta silti, ihana paikka ja idyllinen takapiha yrittimaineen) ja sitten autoilua läpi rauhallisten peltomaisemien, siltojen, merenalaisten tunneleiden, lauttamatkailuakin välillä koimme, kohti Belgiaa. Tiemaksuja ei muuten ollut ennen Belgian rajaa, lautat maksoivat muutaman euron ja kulkivat joutuisasti.

Pieni pysähdyn rannalla, joka nimi oli kutsuvasti Natural High. Note to myself: rantsumatkailu tuolla ei olisi välttämättä pässi idea.

Ja niin sitä iltapäivän vaihtuessa illaksi saavuttiin Belgian Bruggeen, josta seuraava bloggaus kertoo. Odotettavissa ihastumista, paniikkia ja sotatunnelmointia.