Budapest 2/2: siltoja, sotahistoriaa ja gulassia

Ensimmäinen aamu Budapestissä. Hotellin aamiainen on ihan okei ja sisälsi joitakin kiinnostavia paikallisia erikoisuuksia kuten paprikoita ja makkaroita. Harmitti, kun en noussut jo aiemmin ja kierrellyt lähitienoota, sillä päivä kuluisi duunin merkeissä. Tämä harmi oli mielessäni muuten ihan jokainen aamu Budapestin reissulla. 

Aloitimme kävelyllä yliopistolle, joka on Budan puolella ja ylitimme kuulun ja mielestäni kauniin Vapaudensillan, jonka takana kuvassa siintää arvostettu kylpylähotelli Gellert,  jota isäntämme kehuivat kaupungin parhaaksi. Tällä reissulla ei kuitenkaan ollut aikaa tutustua siihen sen tarkemmin. Lisäksi en ole koskaan tainnut ulkomailla käydä kylpylässä. hmh. Oliskohan syytä?

Vapaudensilta, kuten kaikki muutkin Budapestin sillat, jotka ylittävät Tonavan, räjäytettiin saksalaisten toimesta näiden perääntyessä kaupungista tammikuussa 1945. Me Suomessa tapaamme itkeä poltetun Rovaniemen ja miinoitetun Lapin perään, mutta taas kerran historian mittasuhteet hieman muuttuvat, kun maa vaihtuu. Räjäyttivät kaikki nämä upeat Budapestin sillat? 

Unkarilaiset tempoilivat toisessa maailmansodassa vähän Suomen lailla, solmittin kauttakulkusopimuksia Saksan kanssa, hyökättiin yhdessä asevelijinä, irtauduttin, haettiin neuvotteluasemia liittoutuneiden kanssa ja finaalissa kävi sitten huomattavasti Suomea huonommin. Liittoutuneet sopivat keskenään, että Unkari jää rautaesiripun itäiselle puolelle ja saksalaisten ja neuvostoliittolaisten mellastettua ja tuhottua kaupungin, alkoi neuvostomiehitys.

Varsinkin iltavaloissa Pestin puolelta vilkaistessaan Budan puolen kukkuloille, silmä kiinnittyy Vapaudenpatsaaseen. Valtava patsas tuntuu katsovan koko Budapestia kaupungin korkeimmalta kohdalta yli Tonavan. En ehtinyt tuota kukkulaa katsastaa, mutta kuulin, että Vapaudenpatsas oli rakennettu neuvostojoukkojen voitettua toinen maailmansota miehitysvallan aikana vuonna 1947. Hämmentävää kyllä, patsasta ei sitten 1990-luvulla räjäytetty tms, vaan siellä se seisoo yhtenä Budapestin huomattavista maamerkeistä. Ilmeisesti joitakin neuvostovaikutteita oli sentään siivottu ympäriltä pois. Ja eihän se sentään ole setä-Lenin.

Isännät kertoivat, ettei neuvostoaika ollut heille niin vaikeaa, kuin se oli muualla ehkä ollut. Unkarissa elettiin ns. gulassikommunismia, eli jotakin pientä yksityisyritteliäisyyttä sallittiin ja Unkari piti yllä hyviä välejä Neuvostoliittoon. Lisäksi rikas maaseutu tuotti ravintoa, viiniä ja herkkuja unkarilaisten tarpeisiin, joten koskaan ei nähty nälkää tai kärsitty huomattavasta puutteesta.

Vapaudensilta on selkeää art nouveauta, luulisin. Olisi pitänyt tehdä normaalit lukurutiinit ennen matkaa, sillä yleensä olen huomattavasti paremmin valmistautunut kuin mitä Budapestissä olin. Olen sitä porukkaa, joka kokee ärtymystä, jos ei tunne taustoja ja tiedä faktoja selkeiden historiallisten merkkipaikkojen edessä. Historioitsijan tausta auttaa jonkin verran, mutta lähinnä sitä tietää, miten vähän oikeasti tietää.

Budapestin tekniikan ja taloustiedeiden yliopisto on yksi maailman vanhimpia tekniikan yliopistoja, joka perustettiin jo 1700-luvulla. Päärakennus henkii mahtipontista tiedon ylivaltaa tai jotain. Tämäkin on aivan Tonavan rannassa.

Paikallinen yliopistoväki puhui hyvää englantia ja isäntämme hämmensi minua päiväkausia puhumalla täydellistä Schindlerin listan Amon Goethin aksenttia. Ihmettelin, oliko brittinäyttelijä Ralph Fiennes vahingossa omaksunut rooliinsa unkarinsaksan murteen puhuessaan englantia? Mikä virhe sellaiselta näyttelijältä?! Eikös se Amon Goeth ollut Itävallan saksalainen? Helpotuin syvästi, kun arjalaisen vaalea ja komea professori paljastuikin taustaltaan unkarinsaksalaiseksi Transsilvanian twistillä. En tiennyt sitäkään, että monien unkarilaisten mielestä Transsilvania kuuluisi Unkarille.

Kuvassa kävelynäkymää matkalla yliopistolle. Tonavan molemmin puolin kulkee vilkasliikenteiset tieosuudet ja osan silloista voi ylittää kävellen, osan vain johdinautolla tai junalla. Edustalla on Széchenyin ketjusilta, joka kärsi niissä saksalaisten pommituksissa pahoin. Oli jotenkin karmaisevaa miettiä, että täällä nyt on nämä sillat, jotka fanittamani unkarilainen ja maailmankuulu sotavalokuvaaja Robert Capa kuvasi rikkipoikkipuoletjoessa- tilanteissa. (Googlaa Robert Capa ja Budapest niin hämmästyt.) Ylipäätään mielestäni Capa on ottanut parhaat sotavalokuvat ever ja harmitti, että miehen töistä olisi nyt ollut näyttely Budapestissä, mutta eipä sitä sinnekään ennättänyt.

Sillan takana näkyy muuten Budan linna. Joka on iltavaloissa melkolailla uskomaton. Vai mitä? Unkari oli osa mahtavaa Habsburgien Itävalta-Unkaria, mutta menetti suuruutensa ekaan maailmansotaan. Tuon linnan paikkeilla on ollut 1200-luvulta alkaen linnaa, milloin goottilaista, milloin barokkiversiota. Täällä piti majaa Horthy, joka yritti luovia Unkarin asioissa maailmansotien ajat ja linna oli myös vallankumouksellisten hallussa, sitten saksalaiset pitivät sitä turvapaikkanaan ja neuvostojoukot lopulta pommittivat sen maan tasalle.  Sitten linna korjatiin ja koko tienoo on Unescon maailmaperintökohde, paikalle pääsee sivu- tai takareittiä taksilla tai sitten funicularilla, johon on muuten aika suolaiset hinnat. Tietysti voi myös kävellä. Suosittelen iltaa, sillä näköalat ovat hengästyttävät.

Sotien tuhot on saatu muutenkin Budapesissä kyllä korjattua, eikä edes neuvostovalta loista kovin groteskisti keskustassa. Rakennukset ovat hyvässä kunnossa ja kadut siistejä. Asunnottomia on kyllä keskimääräistä enemmän, jota ei oikein osaa yhdistää näihin kuviin.

Näkymät linnalta ovat siis O la laa. Alla kuvassa taas se ketjusilta, joka tosiaan on Budapestin vanhin pysyvä silta ja jonka symbolinen merkitys oli kuulemma mieletön, sillä se tosiaan aikanaan yhdisti kaksi kaupunkia: Budan ja Pestin. Silta avattiin Euroopan hullun vuoden 1848 jälkeen (jolloin täälläkin kapinoitiin konservatismia vastaan) ja se on kokenut kyllä enemmän kuin keskimääräisten kulkureitit. Sen merkityksestä kertoo sekin, että se on Unkarin 200 forintin setelissä ja se valittiin siihen kansanäänestyksen perusteella.

Kuninkaanlinnan lisäksi kukkulalla on muutakin zoomattavaa. Sieltä löytyy vanhakaupunki, Matiaksenkirkko ja Kalastajan linnake. Kalastajanlinnakkeelta näköalaa Pestin puolelle koristeelliseen parlamenttitaloon.

  Matiaksenkirkko oli jo valitettavasti suljettu.

Kiertely kuninkaanlinnan tuntumassa oli ilman kirkkovisiittiäkin vaikuttava...

Toisena iltana kuninkaanlinnan jälkeen isännät veivät meidät syömään paikalliseen "ruotsin laivan buffaan" eli Trófea Grilliin. Maksoit tietyn summan, jolla sait syödä niin paljon kuin ehdit: alkupaloja, keittoja, pääruokia, jälkiruokia ja juustoja; sekä tilata tarjoililjalta listalta juomia, jossa oli valikoimaa shamppanjasta olueen, erityisesti paikallisia juttuja.

Alkupaloista hanhenmaksaa suositti isäntäväki, joten sen kimppuun siis. Oli kyllä älyttömän hyvää. Sitä ostin sitten kotiinkin pakettitolkulla. Seuraavaksi reissun parasta gulassia, oi namnam. Pääruokien kohdalla oli tarjolla monenlaisia lisukkeita ja pitkä lihatiski, josta sai valita, mitä halusi grillattuna, pöytään kannettuna. Tarjolla oli vaikka mitä: haita ja muita kaloja, erilaisia lihoja, maksaa, mustalaismarinadeja ja sitten vielä herkkusieniä, vuohenjuustoa, joita sai siis myös grillattuna.

Unkarilainen shamppanja ja gulassi olivat kuitenkin pääkokemukset Trofeasta. Lämmin suositus, jos olet paikoilla! Jälkiruokapöydän kohdalla satunnainen herkuttelijamatkailija oli jo niin ähkyssä, että vaivoin maistelin juutalaiserikoisuuden nuudelipiiraan ja marenkitortun. Sacher ei kuulemma ollut kovin erikoista, hyvä, sillä olin finaalissa.

Paluumatka hotellille taittui juutalaiskaupunginosien halki, joiden juutalaisuus jäi minulle jossain määrin arvoitukseksi. Näytti olenva paikallista yöelämän vilkkaampaa aluetta. Nukuin yön massu pullollaan ja sangen levottomasti.

Seuraavana aamuna kiersin kauppahallin ennen duunia. Chilipaprikat ovat yksi päätuote. Samoin hanhenmaksa ja kaviaari. Tokaji-viinit, Unicom-likööri ja Palinka-likööri. Makkarat.

Erilaiset makeat herkut..

Tietysti ne paprikat..

Sitten vähän eksoottisempiakin juttuja oli tarjolla: may I present: siansorkat.

Neukkunostalgisia juttuja löytyy kauppahallin toisesta kerroksesta hyvät valikoimat.

Samoin sellaisia kankaita, joista on vaikea päättää, ovatko ne mummoilussaan ihan tosi  kauheita vai tosi älyttömän ihania?

Lisää herkkuja…

Sitten päiväksi yliopistolle ja illalla shoppailemaan. Yliopiston läheisyydessä, Budan puolella on muuten oikein hyvä ostoskeskus Allee, Oktober Huszonharmadika u 8-10. Pestin puolella näitä on myös, mutta tätä isännät kehuivat parhaaksi ja edullisimmaksi. Kiersin sen, hinnat eivät olleet suomalaisnäkökulmasta mitään erityisen halpoja. Puolan Krakova on huomattavasti edullisempi esimerkiksi.

Ilta sujahtikin sitten Tonavan aalloilla, erittäin turistimaisella risteilyllä. No tuli bongattua melko tyydyttävän unkariaterian lisäksi taas uusi silta, tällä kertaa Petofin. Vähempi koristeellisuus johtuu rakennusajankohdasta, eli neuvostovallan ajoista.

En välttämättä suosittele Tonavan risteilyä. Näkymät on kivat, mutta samaa pätkää vedetään edestakas, viulistit soittavat turistien toivomaa Beatlesia ja ruokakin loppui kesken, viini oli ylettömän kallista (mutta hyvää).

Viimeisenä aamuna mietin, että kyllä varmaan tulen tänne vielä takaisin.