maanantai 24. syyskuuta 2012

Mandariinipasta 5 minuutissa

On aika syksyisten, oranssien, mehevien mandariinien. Ja koska on aina niin halvatun kiire, fastfoodi pitää saada lautaselle jo siinä kohtaa kun astelen autosta ulos. Nopea pikapasta onnistuu tietysti tuorepastasta ja kastikkeesta joka valmistuu siinä muutamassa minuutissa jonka tuorepastan kiehautus kestää.

Ohje on klassikko Italiasta, viehkeän matroona Vivi Sjögrenin versioima ja ollut omalla pastalistalla jo ikuisuuden. On niin mieto, että maistuu hyvin myös pienille ja ennakkoluuloisille lapsille. Sopii hyvin, paremmin kuin hyvin, raikkaan, vaikkapa italialaisen, aistikkaan valkoviinin kanssa.

Mandariinia, salviaa ja pastaa

Tuorepastaa
Mandariineja
Oliiviöljyä
Valkosipulia
Salviaa
Mustapippuria, suolaa
Parmesania

Laita tuorepasta kiehuvaan veteen ja ole tarkkana että se taipuu, muttei ihan tyystin lössähdä.

Pilko, älä yhtään puristele, valkosipuli tai pari, reiluun satsiin oliiviöljyä pehmentymään. Kun on kivasti paahteista, heitä joukkoon 4 mandariinin mehut ja ainakin yhden mandariinin raastettu kuori (mielummin kahden jos jaksat nyhrätä). Kiehauta nopeasti hieman kasaan ja lisää joukkoon puskallinen salviaa. Mustapippuria ja suolaa tiätty kans.

Sekoita kastike pastan kanssa ja  sekoita kahden mandariinin lihat joukkoon ja hujauta tuntuvasti vastaraastettu parmesania päälle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti