Piipahdin työasioissa Turussa. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt useampi vuosi. Olen käynyt Turussa jokusen kerran aiemminkin ja kaupunkihan on todella hurmaava. Kivijalkakaupat ja elävä torin tienoo tuovat pikkukaupungin tunnelmaa, linna ja kirkko ovat uljaan historiallisia monumentteja, joenvarsi mitä idyllisin ja kirjastotalonsa ehkä kaunein, mitä olen Suomessa nähnyt. Varsinkin iltavaloissa, ihan huikee.
Tälläkin kertaa, kuten muistaakseni kolmasti aiemmin, yövyin Hamburger Börs -hotellissa, jonka suhteen odotukset eivät olleet korkealla. Odotin jotain aivan perusketjuhotellia, jonka sisällä ei huomaa, onko Tampereella vai Kokkolassa. No ei siellä ehkä mitään spessua kyllä ollutkaan, mutta aamupala oli paras, mitä olen Suomen hotelleissa saanut. Puuro oli aivan ässähyvää, don't get me wrong - mä syön sen veteen tehdyn ruispuuronkin melko armollisin mielin - mutta tää oli todella hyvä laitto, maitoon tehtyä luomukaurapuuroa pitkällä haudutuksella. Lisäksi esimerkiksi munakokkelin vieressä oli kippo, josta sai sipaista vasta leikattua ruohosipulia annokseen. Oli lohta ja saaristolaisleipää. Todella pointsit sulle Hamburger Börs - vaikka sulla onkin aika hassu nimi.
Huoneen näköalakin oli jees, 7. kerroksesta katselin aamuseiskalta lumoutuneena aamukuhinoita torilla. Sellaista menneen ajan mykkää elokuvaa tuollainen näkymä jotenkin varioi.
Hotellin läheisyydessä oli myös tosiaan joki ja kirkko, joiden lähituntumaan ehdin onnekkaasti työkuvioiden välissä. Kirkossa en ole varmaan muuten aiemmin ollutkaan yksin, enkä missään nimessä ilta-aikaan. Tunnelmassa oli jotain aika ainutlaatuista: pari ruotsalaista paria kamerat räpsyen, opas huisin korkeissa koroissa kivilattioilla kipsuttamassa vauhdikkain askelin, holvikattojen valot ja varjot..
Suosikkini Turun tuomiokirkossa ei ole Kaarina Maununtyttären kappeli, vaikka se tarina onkin niitä historian parhaita stooreja ryysyistä rikkauksiin ja takas, vaan kivisessä Tottin pariskunnassa on kyllä jotain kiehtovaa. Merkittävä sotilashahmo ja marsalkka ylhäisen puolisonsa kanssa, suoraan 1600-luvulta siinä, ne puhuttelee mua jotenkin. Voi kuvitella melkein olevansa Kaari Utrion romaanissa, just siellä, kirkon penkillä yksin istuessaan, ja kun astelee kirkosta ulos, hämmästyy, että väärä aika ja kauhean väärät olosuhteet ja pettyy.
Ja sitten kävelee sen hassunimisen hotellin aulaan odottamaan ja siihen viereen tulee mies ja kohta nainen ja ne on ekoilla treffeillä. Naisella on aistikasta huulipunaa ja miehellä farkkupaita ja se nainen on parasta mitä jollakin deittisivulla on luettu ja kohdattu so far ja sitten ne hetken juteltuaan tiedostaa, että mä istun aika lähellä ja ne ottaa viinilasinsa ja kävelee varmaan ekaa kertaa yhdessä samaan suuntaan. Mutta en tiedä, onko niillä tulevaisuutta? Musta tuntui, että se nainen ei ollut ehkä tositarkoituksella siinä.
Mutta mä olin. Turku. Me palataan asiaan vielä.
