Olen käynyt kolmasti Barcelonassa. Kerran tyttöporukassa, kerran lasten kanssa, joten nyt oli aika mennä sinne miehen kanssa, jolle tämä oli neitsytreissu Kataloniaan.
Catalunya no és Espanya. Katalonia ei ole Espanja. Tämä on oppitunti nro 1. Alueella on ollut tyyppejä: roomalaisia, foinikialaisia, ibereitä jo noin 600-luvulla ekr ja nykyinen kansa puhuu omaa kieltään kataloniaa (pohjautuu latinaan, kuten espanjakin) ja kokee myös kansanluonteensa eroavan espanjalaisista. Koska historian saatossa katalaaneja on kohdeltu nurjamielisesti, se on myös hitsannut porukan yhteen. Haaveita itsenäisyydestä on.
Katalonian kultainen aika alkoi keski-ajalla ja 1600-luvulla Aragonian Fernando nai Kastilian Isabellan. Yhdessä he rahoittivat Kolumbuksen matkan Amerikkaan, valtasivat alueita muslimeilta ja karkoittivat paikallisen merkkiyhteisön, juutalaiset. (Vanhasta juutalaismenosta ei ole paljon jäänyt näkyviä todisteita kaupunkiin.)
1700-luvulla Espanja vahvistui ja 1714 Katalonia sai maistaa elämän karheaa puolta, kun se liitettiin osaksi Espanjaa ja se menetti itsehallintonsa. Espanja rankaisi uutta aluetta kovalla kädellä, sillä Katalonia oli vehkeillyt Ranskan kanssa. Näin kaukaa juontaa katalaanien syvä inho espanjalaisia instituutioita kuten vaikka Real Madridia kohtaan.
La Rambla
Tutustuminen Barcelonaan kannattaa aloittaa kuululta bailukadulta La Ramblalta. Sinne FC Barcan fanit saapuvat juhlimaan mestaruuksia ja sieltä tie johtaa Kolumbuksen patsaalle Välimeren rannalle. La Rambla on alunperin ollut vähäpätöinen hiekkatie, jonka varrelle rakennettiin myöhemmin luostareita ja kirkkoja. Espanjan sisällissodan aikana näitä tuhoutui ja nyt kadulla vallitsee kaikkea muuta kuin pyhä tunnelma. Hasis tuoksuu, päihtyneitä turisteja, epäilyttäviä tyyppejä, prostituoituja, kauppiaita..
Monument a Colon
Kataloniassa halutaan uskoa, että Kolumbus oli katalaani. Asiaa yritetään varmentaa erilaisilla dna-testeillä Kolumbuksen kirjeistä ja muista lähteistä. Ilmeisesti hän ainakin puhui katalaniaa ja lienee ollut alunperin kotoisin Mallorcalta. Huhtikuussa 1493 hän rantautui Kataloniaan, tapasi Isabellan ja Fernandon ja kertoi heille matkastaan Amerikkaan. Monumet a Colon kertoo näistä tapahtumista.
1800-luvulla Barcelona oli Espanjan johtavia teollisuuskaupunkeja ja vauraus näkyi. Barcelona oli Tampereen tavoin merkittävä tekstiiliteollisuuskaupunki, pohattojen rikastuminen revittiin maalta ja muualta saapuneiden selkänahoista ja levottomuuksia ilmeni jatkuvasti. Engels (se Marxin kaveri) totesikin Barcelonan pitävän hallussaan
barrikadien rakentamisen maailmanennätystä.
1920-luvulla Barcelonassa kukoisti anarkistien, seksuaalisesti vapautuneiden, työläisten ja muun levottoman aineksen elämä. Vasemmisto vahvistui. (Taas vrt. Tampere). Barcelonassa taisteltiin kiivaasti Francon vallankumousta vastaan. Hitlerin & Mussolinin avulla Franco lopulta kukisti vahvan vasemmistokaupungin kapinan 1939. Francosta tuli Espanjan diktaattori 1970-luvulle asti. Barcelonalla koitti taas kovat ajat.
Seuraavina vuosina Franco halusi päästä eroon kommunisteista, anarkisteista, separatisteista ja FC Barcelonan kannattajista. Paikallisille Barca on siis enemmän kuin seura.
Més que un club.
Francon aikana katalaanin kielisiä lauluja hoilattiinkin vain FC Barcan peleissä. Järjestettyjä otteluja vaadittiin ja Barcan tuli taipua nöyryyttäviin voittoihin Real Madridia vastaan. Barcan johtoa myös valkoiltiin, jopa tapettiin.
Vuonna 1957 rakennettu Camp Nou on Euroopan suurin ja maailman toiseksi suurin jalkapallostadion.
Kierros stadionilla on kallis, yli 20 euroa, mutta siihen sisältyy museo ja näkymää eri suunnilta kenttää. Lisäksi voi kävellä hemmojen pukuhuoneessa ja tunelmoida niiden poreammeen ja suihkujen äärellä. Fanille tämä on tietysti must. Nyt kun olen itse jo kahdesti ko. kaukalon kiertänyt, ei tarvitse varmaan enää tässä elämässä.
Katalaanien toinen pyhä kohde on Montserrat (sahattu vuori). Paikallisten mielestä Jumalan enkelit sahasivat vuoren eriskummallisen näköiset hahmot ihan omin kätösin. Kun käy paikan päällä, väite alkaa näyttää mahdolliselta. Väitetään, että tänne on kätketty jopa Graalin malja. Natsi-Saksan aikaan Hitlerin joukot oikeasti penkoivat täällä maljaa etsimässä!
Olen käynyt Montserratissa aiemmalla reissulla, joten sinne ei tällä kertaa menty, mutta suosittelen kohdetta. Sinne pääsee junalla nopsasti Barcelonasta, siellä on kirkkoa, luostaria, vuorella voi kiipeillä, museokauppa on hieno ja sitten on tämä
La Morenata eli musta neitsyt. Legendan mukaan patsas on löytynyt läheisestä luolasta ja anyway tätä neitsyen kättä on tarkoitus visiitillä suudella (ja toivoa jotain.) Siinä oli jotain erikoista siinä patsaan ympärillä..mutta en osaa määritellä mitä.
 Montserrat |
|
Camp Noun La Morenata
Montserratin neitsyestä on kopio siellä FC Barcan stadionilla Camp Noulla. Makes sense, ah?
Barri Gótic eli Goottilaiskaupunginosa on kapeiden ja sokkeloisten katujen kiehtova sekamelska La Ramblan kupeessa. Yöaikaan täällä voi haistaa vaaran tuntua. Keskiajalla tämä oli juutalaisten keskus, mutta inkivisitio tosiaan karkoitti poloiset täältä 1492. Barcelona oli merkittävä merimahti ja siitä muistuttaa Santa Maria del Mar, josta kerrotaan viime vuosien menestysromaanissa Meren katedraali (pitää lukaista se joskus).
4Gats
Ekan maailmansodan jälkeen Barcelona kokosi siis kaikenmoista väkeä. Geroge Orwellin esimerkiksi piti toimia sotakirjeenvaihtajana sisällissodassa1936, mutta hän liittyi taisteluun fasisteja vastaan sillä tuona aikana ja tuossa ilmapiirissä se näytti ainoalta ajateltavissa olevalta teolta.
Cervantesin Don Quijote vieraili Barcelonassa. Picasso piti 4Gatsissa eli Quatre Gats (Neljä kissaa, C/Montsió 3) ensimmäisen taidenäyttelynsä. Paikassa voi edellen syödä ja fiilistellä 1900-luvun pianobaarin hengessä (ruoka ei ollut hääviä ja muut ruokailijat olivat Saksasta ja Yhdysvalloista). Picasso asui Barcelonassa useissa osotteissa esim. Avinyó -kadulla, jonka prostituoiduista hän otti aiheen kuuluun Avignonin naisiin.
Taustalla katedraali
Katalonian modernismi on vastaus Suomen jugendille tai Pariisin art nouveaulle. Modernistityyli ei ollut vain rikkaiden tyyliä, vaan se näkyi julisteissa, apteekeissa, kaupoissa, keramiikassa. Kuuluisin modernisti on Antonio Gaudi, joka kädenjälki näkyy kaikkialla Barcelonassa. Alla näkymä Gaudin suunnitteleman Parc Guellin puistosa. Edessä Barcelona ja modernistinen risti, taustalla Välimeri.
Francon jälkeen Espanjan olot muuttuivat nopeasti. Vuoden 1992 olympialaiset olivat kaupungille suurponnistus.
Alla kuva härkätaisteluareenasta, joka on nyt muutettu ostoskeitaaksi, sillä härkätaistelut on Kataloniassa kielletty, sekä yleistä katuvilinää Placa de Catalunyan tuntumasta.
Näkymää Eixamplesta, joka on modernismin aluetta, hienostoleimalla.
Espanjalaista kitaraa, flamencoa ja muita espanjalaisia juttuja ei pitäisi Barcelonasta etsiä..täällä on paljon omaakin kiinnostavaa nähtävää.
Katselin ennen matkaa leffat Vicky Cristina Barcelona ja Biutiful. Ainakin tuosta Woodyn versiosta on oikein letkeä aloittaa matkan valmistelu...
Vicky and Cristina decided to spend the summer in Barcelona. Vicky was completing her master's in Catalan Identity, which she had become interested in through her great affection for the architecture of Gaudí. Cristina, who spent the last six months writing, directing, and acting in a 12-minute film which she then hated, had just broken up with yet another boyfriend and longed for a change of scenery.
Everything fell into place when a distant relative of Vicky's family who lived in Barcelona offered to put both girls up for July and August. The two best friends had been close since college and shared the same tastes and opinions on most matters, yet when it came to the subject of love, it would be hard to find two more dissimilar viewpoints. Vicky had no tolerance for pain and no lust for combat. She was grounded and realistic. Her requirements in a man were seriousness and stability. She had become engaged to Doug because he was decent and successful and understood the beauty of commitment.
Cristina, on the other hand, expected something very different out of love. She had reluctantly accepted suffering as an inevitable component of deep passion, and was resigned to putting her feelings at risk. If you asked her what it was she was gambling her emotions on to win, she would not have been able to say. She knew what she didn't want, however, and that was exactly what Vicky valued above all else.
