Ja vielä lisää Provencea...

Edelliseen blogaukseen viritin jo tietoa ja tarinaa, mutta koska jouluinen matka oli esteettisesti itselle jotenkin kauhean iso kokemus ja synnytti voimallisen tunteen siitä, että haluan asua tuolla vielä, niin tässä lisää...

Thorenetin luostari aatonaattona.

Ihanaa, kun ei ole liikaa kaikkea sitä krumeluuria. Pohjoismainen sielu lepää.

Lorgues, joka on välillä kuin auringonkukka.

En ihmettele, en yhtään, että niin monet taitelijat, kirjailijat ja muut, jotka tarvitsevat inspiraatiota elääkseen, ovat asuneet Provencessa.

Kaupungit on kaiken lisäksi kiehtovan erilaisia. Marseille on ihan eri kuin Nizza, joka oikeastaan on Rivieraa. Avignon ja Aix on tyystin eri valtakuntaa ja sitten nämä kaikki pikkukaupungit, on luonteeltaan vaihtelevia. Lorgues on pikkukaupunki, jossa on kansainvälinen ailahdus, sillä sinne on muuttanut eläkepäiviään viettämään väkeä Isosta-Britanniasta, Alankomaista ja Ruotsista, no, tietysti Ranskasta myös.

Marseillen satamaa. Marseille on Välimeren suurin (?) satamakaupunki ja kyllä sieltä ulos ajellessa niitä konttirivistöjä saikin ihmetellä.

Ennen kaupungit perustettiin sinne, minne saatiin vesiyhteydet. Provencen kaupunkeihin on jätetty näitä vanhoja, kauniita vesipisteitä näkösälle.

Lisää Marseillen satamaa, taustalla kirkko, josta bloggasin edellisessä postauksessa. Söin mainitsemani bouillabaissen tuossa koristeellisemmassa, keltaisessa rakennuksessa.

Lorgues näyttää tältä kylään saapuville. Epäilen, että näky olisi tuttu vielä niille, jotka matkasivat tänne satoja vuosia sitten.

Toulon Joulupäivänä.

Ja vielä Thorenitin luostariin, joka on perustettu 1100-luvulla.

Ihana joulu Provencessa

Olen ollut aivan irti täältä viimeiset pari kuukautta. Irrottauduin tavallaan ihan tarkoituksella, vähensin radikaalisti fb-, twitter-, ja bloggausaikaani marraskuun lopulla. Syitä oli monia, ei kovin ihmeellisiä, mutta tauko lienee tehnyt hyvää. Olen tuottanut koko ajan tekstiä muualle ja toisaalta jouluna pääsin ihan meditatiiviseen tilaan, jossa osasin elää miettimättä sitä, miten tästä bloggaisin, facebookkaisin tai twiittaisin. Mietin vain, että mitä tästä itse ajattelen, miltä nyt tuntuu. Maistelin, haistelin ja tunnustelin.

Olen huomannut suurella lämmöllä, että lukijoita täällä kuitenkin on käynyt tasaiseen tahtiin ja valokuvatkin tähän bloggaukseen liitin jo parisen päivää sitten. En lupaa palata entisen kaltaiseen, ajoittan todella aktiiviseen kirjoitteluun, mutta yritän pitää sitten edes laatua yllä. Lähitulevaisuudessa kirjoittelen todennäköisesti uudesta työstä, edessä olevasta Berliinin matkasta ja jotain ruokajuttujakin on tallenettu kovalevylle parempaa vilkaisua varten.

Työkuviot ovat siis taas ihan uusiksi. Taidan tehdä jotain työpaikkojen vaihtamisen ennätystä lähitulevaisuudessa. OMG, niinkuin teinini toteaisi, mitä väliä. Lopputuloksena on ainakin hieman enemmän näköalaa kuin siinä poterossa, johon olin nelisen vuotta sitten innokkaasti kaivautunut.

Tammikuu on meillä bliniaikaa, joten blogini venäläisellä moodilla mennään tällä hetkellä keittiössä.

Mutta nyt sitten peruutus joulukuulle ja ihanaan Provenceen. Mieheni vanhemmat asuvat siis Lorguesissa, joka sijaitsee viinitilojen keskellä, on jo roomalaisten tuntemaa seutukuntaa ja eli kukkeinta aikaa keskiajalla, lähellä sijainneen ison Thorenetin luostarin ansiosta. Lorguesiin on noin tunnin ajomatka Marseillesta tai Nizzasta.

Matkustimme Provenceen tällä kertaa lentämällä Helsingistä Geneveen ja sieltä autoillen Lyonin kautta etelään. Tässä ensimmäisesä kuvassa Alppien tarjoamaa ilmettä ajoreitille Genevestä exit.

Lyonissa pidimme lounastauon ja shoppailimme. Kaupungissa on kaksi huikeaa ostoskeskusta, josta Confluencesta pidimme enemmän ja teineille sieltä löytyi Hollister. Toinen: Le Dieu, oli niin jättimäinen ja täynnä ihmisiä, että isommistakin lapsista piti pitää kädestä kiinni. Lyon vaikutti siltojen kaupungilta ja todella kiinnostavalta. Sieltä puuttuu ehkä Eiffel, mutta hintataso, nähtävyydet, museot, viinit ja ruoka lienee jopa omalla tavallaan kiinnostavampaa kuin Pariisissa. Palaan vielä Lyoniin joskus. Kuvassa alla Lyonin siltoja.

Lorguesissa majottauduimme miehen vanhempien omistamaan kaupunkiasuntoon, jota he vuokraavat matkailijoille. Koko kaupungissa on sellaista fiilistä, että en tiedä miten paljon se on mahtanut muuttua viimeisten satojen vuosien aikana. Jotain vanhaa voi aistia joka askeleella. Haaveilenkin nyt hetkestä, jolloin olen oikea kirjailija ja vietän tuolla kuukauden pari kirjoittamassa, aamuisin haen croissantit jostakin kaupungin lukuisista Boulangereista ja muut tarpeet torilta. Ja katselen valon liikettä vanhoissa, värikkäissä kiviseinissä.

Lorguesin kaupungintalo ja paikallisia ukkoja. Kylmä ja keväinen valo, siitä pidän eniten Suomessakin.

Myytiin siellä etelässä joulukuusiakin. Ja paljon olivat ihmiset koristelleet kotejaan hauskoin jouluvaloin.

Provencessa kodeissa on jouluisin myös näitä kotiseimiä, joiden hahmot santokset ovat kysyttyä tavaraa kaupunkien joulutoreilla ja pienissä putiikeissa. Santokset ovat 1800-lukulaisia hahmoja ja perheillä on tapana kartuttaa kokelmiaan vuosittain.

Lorguesin joulutunnelmaa...

Jouluaaton ateria aloitettiin näillä alupaloilla, oli etanoita, merietanoita(?), kaviaari- ja avokadotäytteisiä tuollaisia pikkukuppeja ja tietty shamppanjaa. Koko ateria vedettiin läpi shamppanjan kanssa, paitsi juustojen kohdalla tuotiin punaviiniä pöytään. Kaikki oli niin namsnams. 

Alkupalojen jälkeen ostereita. Sitten hanhenmaksapateeta viikunahillolla. Hanhenmaksan eettisyydestä en ole ilahtunut, mutta kyllähän se sulaa suussa. Täyteläistä, rasvaista...Sitäpaitsi vieraan maan ruokatapoja ja perinteitä en minä mene arvostelemaan.

Hanhenmaksan jälkeen oli vuorossa täytettyä kukkoa, joka sekin oli todella hyvää. Kukkoparka oli kastroitu 2-vuotiaana, joka oli emännän mielestä merkittävä info, olen niin aloittelija ranskalaisessa keittiössä, että tuo tieto ei avannut minussa mitään ahaa-elämystä. Selvästi tässäkin joku eettinen juttu on ja kukon seksuaaliterveydestä ei ole pidetty ehkä huolta? Onko kukko, joka ei säntäile kanasten perässä sitten pulskistunut mukavammin? Hmh.

Sitten seurasi ranskalainen jouluhalko ja lopuksi ihania, haisevia juustoja. Jouluhalot olivat kaupan kaikissa leipomoissakin tietysti joulun tienoossa..

Vielä Lorguesin tunnelmia.

En tiedä, mikä tuon metallihäkkyrän idea tornissa on, mutta niitä näkyi paljon.

Kävimme myös Marseillessa, jossa ykköskohteena oli kirkko Notre dame de la Garde. Miehen vanhemmat varoittelivat Marseillesta, joka on kuulemma Ranskan vaarallisinta seutua, siellä joutuu ryöstetyksi, raiskatuksi ja rumaakin siellä on. No ei ollut. Ihana kaupunki. Ystävällistä palvelua. Lämpötila oli +17 :)

Kirkko sijaitsi kiitettävän jyrkällä kukkulalla ja sinne ajaminen ja varsinkin alastulo aiheutti paniikkikohtauksen tyyppistä tunnetilaa.

Näköalat tietty kaiken vaivan väärtit. Edessä pienellä saarella Chateau d'If, jossa Monte Christon kreiviä pidettiin vangittuna. Vaikka se ei olekaan totta, niin tuolla se tuntui hetken mahdolliselta.

Kirkon sisällä roikkui katosta kaikkia niitä aluksia, jotka ovat olleet merihädässä, mutta pelastautuneet ja kiitokseksi Jumalalle on viety sitten näköisalus kirkkoon. Välimereen oli sitten uponnut jos jonkinmoista laivaa, lentokonetta ja kopteria..

Myös liittoutuneiden raffeja. Varmaan oli jokunen saksalainen luftwaffekin pelastunut, mutta eivät sentään olleet vieneet sitä näytille...

Marseillessa kuuluu syödä Bouillabaissea, joten sitä oli sitten satamassa toki nautittava. Lisukkeetkin näytti jo hyvältä.

Itse soppa oli sellainen, että aluksi olin, että mitä ihmettä. Liemen hieno, sahramilla sävytetty aromi vaati kyllä useamman lusikallisen totuttautumista ennenkuin pääsin kyytiin.

Marseillen saippuoita paikallisella joulutorilla.. 

Kilpikonnia Provencen kilpikonnakylässä, jossa kävimme Joulupäivänä - oli muuten auki! Taisimme olla ainoat vieraat ja tuhansia kilppareita, on ne kyllä söpiksiä.

Provencen värejä...

Aprikooseja oletan, anopin pihassa oli myös appelsiineja..

Oliiveja..

Toulonin rantsua auringonlaskun aikaan...

Olimme Toulonissa Joulupäivänä ja koko kaupunki oli suljettu ja hiljainen. Ainoastaan muslimimiehiä istui vesipiippukahviloissaan. Illan tullen löysimmekin sitten kansajoukot, ne käveli ja vietti aikaa rannalla.

Thorenetin luostari Lorguesin vieressä, ehdottomasti suosittelen käymään, jos sielläpäin liikutte. 

Tuunatut Popcornit, Pekaanipähkinäpiirakkaa ja Sloppy joes

Nyt ollaan oltu oikein raskaasti Amerikka-foodsien äärellä ja terveysideologiaa edustavat ruokaympyrät on unohdettu tyystin. Olen viettänyt vain yhden aidon Kiitospäivän Amerikassa, mutta se aiheuttaa silloin tällöin sesongin aikaan tämäntyyppistä intomielistä puuhailua. Kyseinen Kiitospäivä oli vuonna 1997 ja paikkana oli country-musiikin keskus Nashville. Ystäväni Katie halusi varmistaa, että en jää ypöyksin kampukselle hengailemaan pitkän viikonlopun ajaksi, joten pääsin tunnelmoimaan aitoja syömisjuhlia hänen perheensä luo. 

Olen edelleen kiitollinen, vaikka aika on kieltämättä tehnyt tehtävänsä ruokamuistojen kohdalla. Muistan miettineeni, että aika perushuttua suomalaisia jouluruokia syöneelle. Kaikenlaisia kasvislaatikoiden tapaisia mättöjä, komea kalkkuna ja ainakin kolmea eri piirakkaa. Niin sitä nuori jaksaa, että muistan illan päätyneen kuitenkin telkkarin äärelle Ben & Jerry jäätelöboksit vankassa syliotteessa.

Niin sitä sitten yksi marraskuinen viikonloppu 2012 anno domini sujahti näitä muistellessa ja seuraavanlaisia juttuja maistellessa. Ensinnäkin popcornit, kaikki ovat näitä tehneet, mutta en tiedä miten usein muut niitä maustavat. Itse tykkään älyttömästi cheddar-mustapippuri-viinietikka-virityksestä. Lasten suosikki on suklaiset popparit. Iisein valmistustapa on poksautella popparit ja asetella ne esimerkiksi leivinpaperin päälle, levitellä halutut mausteet päälle ja antaa jäähtyä hieman.

Pekaanipähkinäpiirakka on älyttömän hyvää. Jos olet tosca-piirakan ystäviä, rakastat tätäkin. Oikaisin amerikkalaiseen tyyliin pohjassa ja käytin Sunnuntain valmista pohjaa. Päälle murskasin pari Pirkan pussillista pekaanipähkinöitä ja niiden päälle levittelin soseen, jossa oli sekoitettu kevyesti 3 rkl fariinisokeria, 3 rkl vaahterasiirappia (maissisiirappi on autenttisempaa, jos onnistut sitä löytämään!), 2 tl vaniljasokeria tai amerikkalaista vaniljamaustetta, 50 g sulatettua voita, 3 munaa ja hitunen suolaa. Todella helppoa niinkuin useimmat jenkkileivonnaiset ja hyvää kuin mikä, ottaen huomioon, että ei ole mitenkään erityisen houkuttelevan näköistä.

Lisäksi vetäisimme hiilaripisteet kotiin vielä Sloppy Joesilla. Kyseessä on meksikolaistyyppinen maustekastike, joka tungetaan hampurilaissämpylän väliin kera cheddarin (kuvassa alla havinnollistettuna mitä omaan versiooni laitoin eli paistetun jauhelihan, sipuleiden ja paprikan lisäksi sekaan viskaantui oheiset tuotteet: fariinisokeria, maustekastiketta, chilirouhetta, sinappijauhetta, worchesterhire-kastiketta, tabascoa, mustapippuria ja paljon valkosipulia). Nautitaan sipsien kanssa.
Lapset kiittivät ja mies. Aloitan laihdutuskuurin taas huomenna.

Mausteinen pasta: Penne Arabbiata

Avaava puoli omaan sieluun blogin ylläpidossa on se, että huomaa milloin uppoutuu omiin maailmoihinsa niin, että ulkomaailma jää. Täällä on ollut nyt kahden viikon tauko, joka lienee pisin, mitä minulla on ikinä täällä ollut. En leiskauta tänne kuitenkaan mitään suurta come backia, sillä mitään erikoista ei ole ollut meneillään.

Olen kirjoittanut viime aikoina paljon, mutta en tänne (viimeistellyt julkaisukuntoon pian valmistuvaa käsikirjoitusta omalta osaltani, kirjoittanut yhden ihan uuden viritelmän ja viilaillut cv:tä tulevia kuvioita varten). Olen juonut hyvää viiniä (pinot grigio -kauteni ei millään tavalla ole lakastunut syyslehtien mukana) ja löytänyt Lidlin belgialaiset praliinit, kertomatta siitäkään mitään tänne. (Lillukasta löytää myös hyvää ja halpaa kahvia (punainen paketti, tosi synkkä ja tumma maku), joten vaikka olenkin pitänyt kyseistä kauppaa sortoputiikkina, olen nyt tehnyt sinne täsmähyökkäyksiä). Olen kokkaillut salaatteja (jääsalaatti, avokado, kirsikkatomskut, ilmakuivattu kinkku ja sinihomejuusto tujakalla vinaigretella on uusi suosikki), pataruokia (lammasta), laatikoita (soijarouheesta tulee oikeasti parempi makaronilaatikko kuin jauhelihasta), leiponut pullia (Hesarin taannoisella täydellisen korvapuustin reseptillä todellakin muuten tulee täydellisiä korvapuusteja) ja sämpylöitä, mutta en ole vain saanut päivitetyksi mitään tänne.

Olin viikko sitten ennakkoäänten laskijana, joka oli hauska kokemus. Pöytäkumppaneina oli oikea punk-laulaja, joka oli juuri saapunut Venäjän turneelta ja toisena kaverina oli erityisopettaja. Kahdeksan tunnin aikana ehditiin päivittää Kostamuksen kuulumisia ja Tampereen sairaalakoulujen tilannetta. Ääniä selattiin sellaista vauhtia, että maanantaina epäilin MS-taudin iskeneen: tunto hävisi sormenpäistä ja niskasta omituisesti. Taidan osallistua vastaavaan karkeloon toistekin, rahallinen korvaus ei ole kovin kummoinen, mutta muuten sähköinen ilmapiiri on henkisesti piristävää. En muista milloin viimeeksi olisin nähnyt sellaisen satojen ihmisten joukon pysyvän erossa kännyköistä ja läppäreistä koko työpäivän ajan: vaalisalaisuuden takia yhteydet ulkomaailmaan olivat kaput.

Parisuhderintamalla haasteita on tulossa: olen lähdössä miehen ja omien sekä hänen lapsensa kanssa Provenceen jouluksi. Sekoituksessa on 2 ruotsalaista miestä, neljä suomalaista lasta iät 13, 12, 9 ja 6, yksi suomalainen nainen ja ranskalainen anoppi. Genren laji ei ole selvillä, veikkaan, että farssia tulee. Paitsi, että vietämme viikon aistimassa ranskalaista jouluviettoa, ajamme hoodseille Genevestä läpi Alppien, joten monta kohtaa voi todellakin mennä suunnitelmassa pieleen. Koitan jostain kaivaa riittävästi hermoja ja hankkia mukaan sellaista luettavaa, että pääsen tarvittaessa kauas pois. Kestän huonosti omienkin lasten käninöitä, vieraiden piiperoiden vielä kurjemmin.

Tänään vietän tavallista sunnuntaita: juniori on naapurikaupungissa jääkiekkoa pelaamassa, sohvalla lojuu neljä tyttöä katsomassa Harry Potteria, teini tekee läksyjä, whatsappaa, facebookkaa ja valmistautuu Halloween-kutsuihin, kaikkea ilmeisesti yhtäaikaa. Lounaaksi oli aromaattisen maukasta Penne Arabbiattaa, jota en ole muistaakseni tänne aiemmin linkannut, joten tässä tulee:

Penne Arabbiata

Lohko kaksi sipulia ja 4-5 valkosipulin kynttä

Pehmennä sipulit isossa kattilassa reilussa määrässä oliiviöljyä

Heitä sekaan noin desi punaviiniä

Kaada joukkoon paseerattua tomaattia 1 prk, 1 1/2 prk tomaattimurskaa,

2 rkl fariinisokeria, 1 rkl kuivattua basilikaa, paljon mustapippuria ja 1 punainen chili pilkottuna

Kiehauta ja anna porista puolisen tuntia

Soseuta varovasti sileämmäksi sauvasekoittimella, jos et jaksanut alkuvaiheessa pilkkoa ihan pieneksi, mutta älä  innostu liikaa

Keitä paketillinen pennejä al dente ja sekoita keskenään kastikkeen kanssa (tulee riittävä satsi isolle porukalle ja jos haluaa tarjoilla fiinisti, tietty tuoretta basilikaa päälle kans, myös rucola ja persilja sopii)

Päälle vähän vastaraastettua juustoa esim parmesania

Slaavilainen stroganoff tavarits harazoo

Kaikenmaailman ruokapelleilyjen jälkeen oli taas aika siirtyä slaavilaiselle moodille. Stroganoff on järkevää ja arvostettua ruokaa siellä päin mistä minä tulen. Olen bongannut stroganoffia myös englantilaisessa pubissa ja ruotsin laivalla ja jossain etelän turistiterassilla ja oikein hyvää sellaista sai siis Mikkelin Puhvetissa silloin kun sellainen paikka vielä oli olemassa. Ei ole kai enää, luulen?

Stroganoff on kai yksi laajimmille levinneitä venäläisiä tarjottavia ja ihmehän se ei ole. Maistuva, tuoksuva lihapata sopii vierastarjottavaksi isommallekin joukolle. 

Oman version olen tehnyt Maarit Leson ruokakirjan pohjalta ja alkuperäisen ohjeen olen valitettavasti hukannut jo vuosikausia sitten. Lasten ollessa pieniä tein tätä niin usein, että en enää kyllä ko. ohjetta vilkaissutkaan, pilkoin, paistoin ja maustoin siinä samassa hässäkässä kuin puin lapsia puistokuntoon. Tämä ruokahan siis vaan paraneen hauduttamalla ja seuraavana päivänä se vasta hyvää onkin.

Olen versioinut stroganoffia myös vegeversiona, muuten sama resepti, mutta lihan sijaan olen käyttänyt tofua ja ehdottomasti pilkkonut silloin reilusti sieniä ja tomaatteja mukaan. Muutenkin oma stroganoffini on sellainen, että siinä on moodista riippuen paprikaa, sieniä, porkkanaa, jopa linssejä, ja kaikki on maistunut ja pois syöty lopulta. Melkein lautasetkin nuoltu. Seuralaiseksi meillä tarjoillaan pottumuusia.

Stroganoff

1 iso keltasipuli
1 paprika
1 porkkana
naudanpaistia tai tofua
1 tomaattipyree
1 rkl Dijonin sinappia
1 rkl worchesterin kastiketta
1 rkl soijaa
voita
mustapippuria
suolaa, sipulijauhetta, yleismaustetta, paprikaa
vehnäjauhoja
smetanaa

Paista voissa sipuli ja paprika. Siirrä pannulta pois. Paista seuraavaksi voissa lihat/tofut. Siirrä sipulit, paprikat ja lihat pannulle ja lisää sekaan pieneksi pilkotut porkkanat. Sekoita joukkoon tomaattipyree, sinappi, kastikkeet, soijat ja ripottele päälle vehnajauhoja noin 1 -2 rkl. Kaada joukkoon vettä reilu desi tai sama määrä suolakurkkupurkin lientä. Hauduttele 15-30 min ja mausta. Sekoita reilusti smetanaa joukkoon. Tarjoile muussin ja suolakurkkujen kanssa.

Trendien perässähiihtäjä: avokadopasta kokeilussa

Olihan sitä sitten luodattava minunkin tätä tämän hetken kuumimpaa kotiruokaa: avokadopastaa. Blogimaailmassa tiiviisti jaettu ja kokeiltu pasta pulppuili niin isosti, että HS otti sen käsittelyynsä viime perjantaina tässä jutussa. Tämän jälkeen raportoitiin avokadojen ja lehtipersiljan loppuneen monissa Helsingin hipsteri- ja muiden trendiasujien kulmakunnissa. Tampereellakin oli itse asiassa vaikeutta löytää oikean kypsyysasteen avokadoa sunnuntaina. 

Alunperin avokadopastan lanseerasi Gullichsenien Safkaa -kirja, jota varmaan myydään jo ihan pelkästään tämän ohjeen perusteella mukavat määrät. Tekee kyllä itsekin mieli käydä se hakemassa seuraavalla kerralla Otavan puodista, kun Helsingin suunnalla käyn. Ja saattaa olla, että se päätyy joidenkin kamujen lahjapakettiin, sillä onnekkaana saan pientä alennusta Otavan putiikista ja siksi ajattelin keskittää lahjaostokseni tänä vuonna tyystin sinne. Joten mahdollisesti tätä blogausta lukevat kaverini, jotka epäilette saavanne minulta joululahjan: lukekaa rivienvälit, kiitos :)

Meitä oli lokakuisena lounashetkenä kaksi lasta ja minä tämän ihmemenuun äärellä. Hieman flunssainen lapsi raportoi chilistä oitis, että nyt on tulista, mutta motivoitui jatkamaan, kun kerroin, että  valkosipuli ja chili avavaat röörit aivan varmasti. Poika 12vee veti safkan tyytyväisenä. Minä olen suuri pastan ja avokadon rakastaja, joten maistuihan se. Ehkä lisään seuraavalla kerralla tähän kirsikkatomaatteja pilkottuna, sillä tomaatti ja avokado ovat mielestäni jumalainen yhdistelmä. Myös pinjansiemenet sopivat varmaan hyvin. Muuten tämä miedonmakuinen ruoka (silloin kun ei satu chilinpalasta suuhun) muistutti hieman tänne blogiin jokin aika sitten laittamaa mandariinipastan ohjetta, joka on tsekattavissa täällä.

Avokadopastan ohje löytyy tuosta Hesarin linkistä, mutta pikaohjeistuksena: keitä spagetti ja jätä hieman keitinvettä talteen. Pilko kulhoon 4 avokadoa, purista 2 limen mehut, paloittele 1 chili ja purista pari valkosipulinkynttä, ainakin desi hyvää oliiviöljyä ja mausta mustapippurilla, suolalla, tuoreella lehtipersiljalla ja basilikalla ja raasta lopuksi pecorinoa ja parmesania reilu annos päälle. Sekoittele spagetin ja sen keitinveden kanssa sekaisin.

Myöhempi lisäys: tehtyäni lukuisia kertoja tätä olen tullut tulokseen, että seuraava combo on selkeäsi meidän perheen suosikki: keitä spagetti. Pilko isoon kuljoon 4-6 avokadoa, purista kolmen limen mehut, paloittele yksi chili, ja pari valkosipulinkynttä, reilusti oliiviöljyä, paketillinen rapeaksi paistettu pekoni murusina, pussillinen auramurua sekaan. Tarvittaessa suolaa, reilusti persiljaa ja pecorinoa tai parmesania päälle. Sekoittele spagetit joukkoon.

Sitruunakana ja paistettua riisiä

Make no mistake: mä tykkään noutokiinalaisesta melkein eniten kaikista fast food-mätöistä. Pizzat tykkään syödä tunnelmallisessa ristorantessa punavalkoruudullisin liinoin peitetyiltä pöydiltä ja kiviholvien alta. Kebabbia tai mäkkäriruokia syön sen verran harvoin, että ne ei millään tasolla kilpaile kiinasafkan kanssa. 

Sillon tällöin tekee tosin mieli laitella kotikiinalaista ja tällä viikolla tuo into on päässyt yllättämään jo usemman kerran. Hyllyssä on jo vuosien ajan ollut Ken Homin Kiinalainen wokki ja olen sieltä jotain joskus kokeillutkin, mutta nyt tosiaan perehdyin useampaan juttuun ja viikosta tuli varsinainen China high season.

Paistetun riisin ohje oli oikein hyvä, väitän että kilpailukykyinen kantiskiinalaiseni kanssa. Chow mein ravuilla oli kanssa hyvää nuudeliwokkia, ei moitteen sanaa. Eteläkiinalainen sitruunakana oli loistohyvää ja Chiu Chow eli hapanimelä possu oli aikalailla kaukana kirjan versiosta, koska en jaksanut lähteä etniseen putiikkiin asti, silti hyvää oli sekin.

Tässä siis paistettua riisiä sitruunakanalla, alla ohjeet niinkuin ne itse tein, kirja neuvoi joissakin kohtaa hieman erilailla, mutta en välittänyt siitä yhtään.

Paistettu riisi

riisiä

seesamiöljyä

3 munaa

suolaa, mustapippuria

kevätsipulia

Keitä riisiä reilu satsi ohjeen mukaan ja anna sen viilentyä. Hujauta pannulle seesamiöljyä ja sekoita toisessa kipossa 3 munaa, 3tl seesamiöljyä, 1tl suolaa. Kun pannu on kuumana lisää sinne riisit ja paista. Sitten sekaan muna-öljy seos. Sekoittele kiivaasti ja pidä pannu kuumana. Lopuksi sekaan mustapippuria, ja kevätsipulia sekä ehkä vähän vielä suolaa ja seesamiöljyä.

Sitruunakana

broilerisuikaleita

2 munaa

suolaa

seesamiöljyä

maissijauhoja

kanalientä

sitruunan mehu

sokeria

soijaa 

riisiviinietikkaa

valkosipulia

chiliä

Sekoita n 400g broilerisuikaleisiin 2 munan valkuaista, 2 tl suolaa, 2 tl seesamiöljyä, 3 tl maissijauhoja. Anna maustua jääkaapissa noin 10 min. Laita seesamiöljyä pannulle ja lisää broitskut. Paista nopeasti ja siirrä pois, esim. lautaselle. Lisää pannulle nyt n 6dl kanalientä, yhden sitruunan mehu, 1 rkl sokeria, 2 rkl soijaa, 2 rkl riisiviinietikkaa, 1 valkosipuli puristettuna, chiliä pilkottuna ja lopuksi 2 tl maissijauhetta sekoitettuna vesitilkkaan. Keitä siis kastikkeeksi ja lisää lopuksi broileri ja sekoita tasaiseksi.