perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukku 13: Lucian pulla


Lucian päivän vietto tulee Ruotsista, jossa 1600-luvulta alkaen on syöty aamuvarhain ateria lussebit jo aamutuimaan klo 2. Ilmeisesti Saksasta levisi Ruotsiin tapa valkoisiin puetusta jouluolennosta, Kristus-lapsesta, jolla oli palava kynttilä päänsä päällä. Ruotsissa tämä tosin sekoitettiin iloisesti pyhimys Luciaan, kauniiseen blondiin naiseen, vaikka alunperin Lucia oli kaiketi italialainen brunetti. 

Vuodesta 1930 lähtien Suomessa on järjestetty mittavia vaaleja sopivan blondin löytämiseksi ja kulkueita läpi kaupungin. Perinne on levinnyt suomenruotsalaisilta suomenkielisillekin, samalla muös pullat ja laulu on tullut tunnetuksi. Pullat eivät saa olla liian makeita, niiden pitää olla kuohkeita, pehmeitä ja kellertäviä. Tässä hyvä ja testattu ohje Anna Bergenströmin kirjasta Joka kokin keittokirja.

Lucian pulla
200g voita
5 dl punaista maitoa
2 pkt sahramia
1 pkt hiivää
suolaa
2 dl sokeria
3 rkl haaleaa vettä
16-18 dl vehnäjauhoja
2 munaa
rusinoita koristeluun
muna voiteluun

Sulata voi, kaada sekaan lämmin maito. Murenna mortttelissa sahrami sokeripalasen kanssa. Murenna hiiva kulhoon, lisää sokeri ja suola ja haalea vesi. Sekoita sahramimaito sekaan. Sitten sekaan muna ja lisää sekoitellen vehnäjauhoja. Vaivaa, sekoita, työnnä kädet sekaan, laula joululauluja.

Anna kohota puolitoista tuntia. Pyörittele pitkuloiksi ja kääri pulliksi, kohota, voitele munalla ja paista 200 asteessa kullankeltaisiksi. Jäähdyttele hyvin peitettynä, etteivät kuivahda.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti