sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukku 15: Joulun purkitetut herkut

Useimpien mielestä joulupöytään kuuluvat sillit. Lapseni eivät ole samaa mieltä. Koska vastaanotto on ollut laimeaa, en ole kovin monia sillireseptejä tullut kehitelleeksi, mutta vanha, muistaakseni Yhteishyvän, ohje wasabisillistä on meillä käytössä myös jouluisin. Alkuperäinen ohje ei ollut väkevää wasabia nähnytkään, joten jos on wasabin ystävä, sitä kantsii tuupata tähän kunnolla. Ikeasta soma purkki ja tämä on kiva vieminen joulunaikaan ja saattaa saada jonkun trendikkään sushin ystävän kääntymän muidenkin silliherkkujen puoleen.




Wasabisilli
150 pkt suolattuja sillejä palasiksi pilkottuna
1 ranskankerma
½ sipuli pilkottuna
6 tl wasabitahnaa (alkuperäinen ohje 2tl)
tilliä

Sekoita ainekset keskenään. Tarvitsee maustumisaikaa vähintään muutamia tunteja. Tarjoile perunoiden kanssa tai kalapöydässä, saaristolaisleivän päällä tai keitettyjen kananmunien seurana.


Toinen peruspurkitettava meillä on punasipulit. Nämä sopivat salaatin kanssa, pihvin tai paistin rinnalle, rosollin kupeeseen ja kinkkuleipäkin niillä mukavasti päivittyy. Myös vuohenjuuston kanssa marinoitu punasipuli on loistoyhdistelmä.



Marinoidut punasipulit

2 isohkoa punasipulia
5 rkl oliiviöljyä
3 rkl punaviinietikkaa
0,5 rkl sokeria
mustapippuria, suolaa, Provencen yrttejä maun mukaan

Purkkiin sipulit ja muut ainekset, anna maustua seuraavaan päivään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti